Mulla ei ole kirjoittamisen armolahjaa. En usko että mulla on mitään armolahjoja ja jos on, niin ei ole minun asiani niistä kertoa. Kyse on kuitenkin todella tärkeästä, harvinaisestakin ja pyhästä asiasta. Tuon Haahtelan kanssa mulla on ollut perinteisesti vaikeuksia. Jouduin käymään lääkärissä, kiitos liiton jonka jäsen hänkin varmasti on, ja lääkäri otti vastaan huoneessa, jonka oven pielessä luki Haahtelan nimi. No, siinä käsiteltiin asioita ja lääkityksiä ja tulevia terapiamahdollisuuksia ja ongelmitta meni. Lopuksi lääkäri hyvää tarkoittaen, tietenkin hyvää tarkoittaen, sanoi, että ehkä sinustakin tulee samanlainen tekijä kuin se, joka tässä huoneessa yleensä vastaanottoa pitää. En moiti ketään. Mutta jotenkin kotiin ryömiessäni mietin sitäkin, että on asioita joita en edes halua mutta toivoisin, ettei se minua silti huonoksi tee, jos minulla ei ole jotain, mitä en halua, että ehkä minulla ja minussa on jotain muuta, vaikkei niistä asioista pääsekään julistamaan lehtiin. Edes katoille. Ja ehkä minussa ei ole mitään ja se voidaan sanoa muutenkin kuin loukkaavasti niin, ettei tarvitse lääkityksiä miettiä uudelleen ja olla kolmea vuotta terapiassa. Että näin voi käydä. Että kukaan ei ole pyytänyt anteeksi. Että en ole ainoa. En ole mitenkään poikkeus. On tapa toimia niin. Eikä kukaan ole valittanut. Minä valitin ja kaikkien heidän puolesta jotka eivät ole sanoneet mitään. Minä sanoin. En odota mitään. Eikä asia ole minulle enää ajankohtainen, mutta välillä tulee mieleen. Melkein, muuten, odotan kirjamessuja, ajattelin käydä siellä pyörähtämässä. Ostan lipun, enkä kysele onko kellään vapaalippuja. Tässä näin itseäni kehuskelen. Saatan myös ostaa muutaman kirjan. Toivon etten tapaa kovin monia ihmisiä, kuitenkin muutamia. Olen sosiaalisesti huono, ei ole siinäkään armolahjaa.

Locomotive (Complicity)