Sivut

maanantai 30. syyskuuta 2013

anus mundi


Jassoo, kymmenen tunnin päästä olisi julkeilut yhdessä muiden kirjain kanssa, yhteensä juljistetaan kahdeksan kirjaa. Panimoravintola Koulussa klo 11. Täytyy olla selvinpäin vaikka juuri nyt tekisi mieli juoda ja todella paljon ja pitkään, ehkä tuommoinen viikko putkeen tai kaksi. Yksi kirja julkeaa ja viisi on kustantajalla, oikeastaan voisin dokata vuoden verran. Oli tuo FB hulluutta! Etten olisi palaamassa blogikerrokseen. FB:ssä on joskus kauhistunut hiljaisuus, kun joku sanoo jotakin. Siathan siellä vallitsevat ja hallitsevat, anonyymeille ei ole sijaa, niille, jotka ovat toista mieltä. FB vihaa anonyymejä, FB tahtoo tietää kuka sieltä pimeydestä naurahti vakavassa kohtaa, että FB pääsisi lahtaamaan naurahtajan. Sellainen on FB. Se sopii tämän maailman hirmuhallitsijoille oikein hyvin. Puolet tulevat selviksi, anteeksi ei anneta ja balalaikka pärrää. FB:läiset kyttäävät toisiaan ja ilmiantavat naapurinsa, lähimmäisensä hyvinkin halpaan hintaan, sillä he eivät hinnasta välitä. Rehellisyyttä ei FB:ssä ole, eikä kunniantuntoa vaikka kunniasta koko ajan siellä hölötetäänkin. Hyi helvetti että minua inhottaa koko FB! Tahallisia väärinymmärryksiä, enemmistö vähemmistöstä välittää vähät, ei välitä lainkaan, ja silmä tarkkailee! Se silmä on perssilmä. Eikä siellä keskustelua synny, kun ei keskusteluun pystytä tai edes haluta keskustella, koska keskustelussa narsisti voisi joutua niinkin karmean hetken eteen, että joutuisi huomaamaan olevansa väärässä.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Luin Antigonen. Sain innoitteen muutamasta paikasta, tietysti Rekolalta mutta Hölderliniltä ja jotenkin tulin lainanneeksi Antigonen Tampereelta elokuussa. Nyt on viisi Rekolaa luettuna, kuudes odottaa ja seitsemännen tilasin. Siinä ne taitaa ollakin. Väitöskirja. Ja kaikkea.

Jos jaksaisin hakea muistivihkoni niin jäljentäisin tähän perjantaina tekemäni aakkosrunot lopusta alkuun, keskeltä lähtien vasen ensin ja keskeltä lähtien oikea ensin. Tuollainen rajoite on todella rikastava. Yksi parhaimmista rajoitteista joita on tullut vastaan. Sitten voi vielä kirjoittaa niin että lähtee alusta ja lopusta ja päätyy keskelle. Siinä on O, loppu, omega.

A
B
C
D
E
F
G
H
I
J
K
L
M
N
O
P
Q
R
S
T
U
V
W
X
Y
Z
Å
Ä
Ö

Eikö sellaisiakin ole tehty, että lähdetään näppäimistöllä jostakin kohdasta ja mennään aakkoset läpi? Luontevimmin vasemmalta ylhäältä jokainen rivi kerrallaan eli

Q
W
E
R
T
Y
U
I
O
P
Å
A
S
D
F
G
H
J
K
L
Ö
Ä
Z
X
C
V
B
N
M

Mutta ovathan näppäimistöt erilaisia. Ainakin vähän.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Ei tässä maailmassa maisteri ole minkään arvoinen, pitäisi olla tohtori, vähintään. Tuli mieleen. Ja kyllähän noita kirjoja lukee, tuo ensimmäinen virke on muistuma Turkalta, silleen svengisesti, siitä hänen kertoja-apologiastaan Häpeässä. Niin hullu mies! voivotellaan. Siitä on kuule hullut kaukana kun teille vielä nämä asiat näytetään. Päivä on tulossa! Tuossa on nyt tommonen noin 463 liuskaa sisäkertomusta, sieltä voi katsoa mitä ja millon eikä kenenkään kanssa. Hyvä että on näitä "tilejä", blogia, Facebookia... kun on yhden täyttänyt sonnallaan niin voi siirtyä toiseen. Tietäisivätpä useammat miten kaameeta sontaa heidän juttunsa on!

torstai 26. syyskuuta 2013

No niin, nyt on tässä blogissa myös vanha blogi mutta ilman kommentteja, Tässä tätä sontaa. Kehotan ihmisiä googlaamaan oman nimensä teksteistä, enempään on turha vaivautua.
Tässä tätä sontaa:
Sitä vanhaa X

Vanhan blogin liuskat 1-50


Kategoriat:

5-6 vuodenaikaa
Aurinko menee saastepilveen
Ensikymmenen Kuvat
Huomio
Jätekaivosta
Kaiva uutisia
Kategoriat
Kirjoja
LMH
Mainos
Marcel Proust
Naisestatulleita
Numeroituja
Nyt
Omaelämäkerrallisia muistiinpanoja
Roinaa
Runotorstai
Sanat
Tiede
Turku
Vierailuja paikoissa
Vitutus
blogosfääri
entiedämiksikutsua
entiedämiksikutsua/ Anus Mundi
entiedämiksikutsua/ ennen
entiedämiksikutsua/ kirjat
entiedämiksikutsua/ minä
entiedämiksikutsua/ nyt
entiedämiksikutsua/ sanat
käänteinen hakukonerunous


14.09.2010 - 16:04

Lueskelin viimeyönä Strindbergin Suurta maantietä. Se on ilmeisesti ostettu antikvariaatista kahdella rahayksiköllä, markalla tai eurolla. Sain kirjan silmiini kun katsoin kirjahyllyä. Siinä oli aika mielenkiintoinen esipuhe, näytelmää luin vasta alun. Jätänpä päivän työt sikseen ja menen lukemaan Suurta maantietä! Merkittävä päätös, etenkin kun en ole tänään vielä mitään tehnyt. Tai kävin ranskan tunnilla, tajusin toveittain mistä oli kysymys, ja lähetin yhden selostavan sähköpostin.

Kirjoitin ensin Suuri maantiede. Yritin etsiskellä Vuodatuksen keskustelupalstaa, sillä minulla on ongelma tämän blogin suhteen, mutten löytänyt mitään keskustelupalstaa. Onkohan sekin Facebookissa? Tahtoisin helpommalla kuin leikkaa-liimaamalla selvitykseni talteen, mieluiten kommenttien kera. Tuskin onnistun.

Ulkona se paistaa aurinko.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

10.09.2010 - 12:43

Timo Hännikäinen kirjoitti taannoin oikein typeristä blogeista, ja päätänkin kantaa korteni kekoon (oikein kuollut kielinen kuva) esittelemällä oikein erityisen typerän blogikommentin. Kaverilta löytyy samasta osoitteesta toistasataa vastaavaa älyttömyyttä, mutta jotenkin tämä viimeisin kristallisoi hänen tyylinsä:

"'Minut tapettiin vappuviikolla' On hyvä aloitus, pistin merkille aikoinaan, mutta täytyy sanoa, että mm. Henry Aholla on 'Rundilla' - novellikokoelmassa vähän räväkämpää tavaraa, kun kaveri päätyy taivaan laitumille. Se ei tosin ole se alkulause, vaan alkulauseiden yhdistelmä. Saarikoski kuittasi aikoinaan Linnan 'alussa oli suo, kuokka ja Jussi' alkua. Sivullisen alku on lakoninen ja iskevä - teemaan nähden todella osuva, keskeinen. Mielestäni hyvä alku kuitenkin on suhteessa tarinaan ja sen sisältöön, keskeiseen teemaan. Jos teema on syvän filosofinen, siinä pyritään kirkkauteen, tulisi alku olla iskevä, ohjaava. Jos taas romaani on kertova, kuvaileva ilman erityistä hengen & älyllisyyden syvyyttä, se voi olla maalaileva. - Vai miltä vaikuttaisi tiukan älyllinen, filosofinen romaani pidemmällä, maalailevalla luontokuvauksella? Tai päinvastoin: Ensin oikein kunnon pohdinta ja sitten luontokuvausta? Ongelma on myös se, että liika luonnonkuvaus ja ihmisten historian selvittäminen syö terävyyttä itse tarinalta varsin helposti, koska lukijan huomio alkaa hajota helposti liikaa. Tästä syystä mm. Camus´n & Goldingin (ja muiden huippuälykkäiden, kuten mm. Voltairen) hahmot ovat hyvin ohuita, samoin Kunderan ympäristön kuvaus jne. Tolstoi taas vetäisi paljon tavaraa hahmojensa ylle, mutta ainakin tässä osoitteessa ei sitä(kään) oikein jaksa lukea, koska älyllistä jännitettä on silti liian vähän - tai sanotaanko liian löysästi aseteltuna. Kärpästen Herrassa kyllä homma toimii. Siinä äärettömän taitavassa dialogissa pistetään poikkeuksellisella, kirkkaalla tavalla asenteita ja ajatusmaailmoja vastakkain." (Lähde)

Tummennus minun. Kirjoittaja kaipaa iskevyyttä ja moittii löysyyttä ja kirjoittaa sitten löysästi aivan liian pitkään ja aivan liian sekavasti. Tummennettu kohta on minusta yksi uskomattomimmista idioottimaisuuksista, mitä olen ikinä lukenut. Sille ehkä vetää vertoja ikuinen itku Volter Kilvestä "kun siinä sitä piippuakin sytytellään kymmeniä sivuja" tai Tolstoihin liitetty "historian-filosofinen jaarittelu", jota löytyy Sodasta ja rauhasta ehkä 30 sivua yläkanttiin muisteltuna.

Sen verran voisi olla nöyryyttä, että hyväksyisi mestarin mestariksi, vaikkei itse kykenisikään mestaria lukemaan. Minulle taas joku Camus ei merkitse mitään, mutta rohkenen sanoa että tunnustan hänet erinomaiseksi kirjailijaksi. Sama Cervantesin suhteen, kai siinä jotakin on, vaikken millään ole jaksanut lukea loppuun Don Quijoten jälkimmäistä osaa. Eivät nämä ole mielipidekysymyksiä, nämä ovat tosiasioita.

Jaahas, illalla olisi "keikka". Harmittaa että olen lopettanut huumeidenkäytön, nyt huumeille olisi käyttöä. Jännittää.

Kategoria: Nyt 9 kommenttia Kommentoi

08.09.2010 - 14:55

Munattuani itseni kävelin Turun keskustassa. Olin sanonut viimetalven kylmyydestä puhuttaessa: "Mä itkin koko talven." Mietin miten ihminen voi tunaroida vaikkei olisi edes tunaroimiseen mahdollisuuksia, mutta kai se kulkee perintönä. Menin Sammakon kirjakauppaan, rahaa minulla oli 95 senttiä. Etsiskelin Melenderin esseeopusta, mutten tietenkään löytänyt ja kysyin myyjältä, joka sanoi että se on loppunut, että myös muista kirjakaupoista. Kävelin kuitenkin toiseen kirjakauppaan eikä sielläkään ollut. Olisin selaillut. Antti Nylénin kirjaa en jaksanut selailla, hän on liian usein oikeassa, aina, ja ylipäänsä niin saatanan hyvä ihminen ettei häntä jaksa. Lisäksi Nylén selittää kovasti, jaksaakin vääntää. Minä en jaksa.

Kävelin linja-autopysäkille ja siinä oli auto, linja-auto. Kuski tiirasi tarkkaan että oliko lippu vielä voimassa. En herätä luottamusta. Sain kuitenkin jäädä autoon. Kirjoitin matkalla kolme riviä, laittaisin ne tähän mutten muista. Olin niin uuvuksissa että mieleeni tuli viimeviikonloppuinen dokumentti, jossa tämä englantilainen sanoi: "Jos olisi oikeudenmukaisuutta, niin me kaikki kuolisimme nälkään." Minun olikin nälkä, ja jano. Olen huomannut ne hyviksi tiloiksi, kunhan niistä halutessa pääsee eroon. Aina ei ole päässyt.

Jo kaupungilla tein suuren päätöksen, etten tällä viikolla enää "opiskele". Vain tuntia aiemmin olin uhonnut, että tunnin päästä alan kirjoittaa graduksi kutsuttua solvaustani. Teen tämmöisiä rohkeita päätöksiä usein. Kotona odotti kissa. Päivän ensimmäinen hyvä asia. Naapurin toinen kissa on kadoksissa, jos meidän kissa menisi katoon eikä löytyisi niin menisin hirteen. Ei sitä kissaa pihalla näkynyt, toivottavasti tulee takaisin.

Lueskelin eilen viimekeväistä tekstiäni. Miksi olen alkanut kirjoittaa viimekesäistä, viimeviikonloppuista, tämänsyksyistä, todella ärsyttävää. Tuon tekstin voisin lähettää johonkin, siitä voitaisiin suuttua, kuvailen ihmisten elämää. En osaa muuta, sen voisin vähitellen hyväksyä. Voisin mitä voisin. Kolmessa rivissäni oli tästä kysymys.

Tuhlasin 3.90 kahvilassa. Ajattelin että olen sen ansainnut. Mitä olen ansainnut. En mitään. Söin jonkin ihmeellisen liian makean pitkuleen ja join ison kupin kahvia. Kuulemma jossakin mainoksessa lottovoittaja ostaa ison kupin kahvia. Minä en ole lottovoittaja. Raha on kiertänyt minut hyvin kaukaa. Eikä minulla ole tyyliä. Torin laitaa kulkiessani mietin että ihmisessä ei ole juuri hyvää. En tahtoisi tavata enää ketään, enhän siedä edes itseäni. Päivät vietän eläinten parissa ja yöt näen painajaisia. Pidän päivästä enemmän. Ihmiset tappavat eläimiä, tappaisivat toisiaan, niin tekevät, mutta pelkästään, sitä toivon kun kovasti kuitenkin tekee mieli tappaa. Jos minä kutsun ihmisen kylään niin mitä jos hän yhtäkkiä tahtoo tappaa? Selitä siinä, että meillä ei ole mitään tapettavaa. Tai ehkä hän on tullut lemmikkieläinkaupan kautta ja ottaa eläimen esiin tappamisaikein, jolloin on hankala huomauttaa että jos ei sisällä. Sitten voi tehdä senkin virheen, että kysyy ihmiseltä, mitä hän yleensä tappaa ja miten tai semmoista. Ihminen suuttuu siinä lemmikkieläintä kuristaessaan vallan vietävästi, että en mä mikään tappaja oo, kunnianloukkaustuomio on tulossa, ja ehkä ihminen tirvaisee minua parkaa turpaan. Tai ehkei hän lyö, sillä hänelle on opetettu ettei väkivalta ole hyvä asia. Huomauttaa vain että olen hyvin asiaton.

Paitsi että kyllä ihminen ihmisen tappaa usein. Hölmö on, jos siitä vaikeuksiin joutuu. Tasaisella kidutuksella ihminen putoaa hautaan nopeasti. Se on niin hienovaraista ettei tekijä sitä itsekään älyä, ihmettelee vain kun on ihana olla. Hautajaisissa pääsee vielä itkemään ja ottamaan vastaan lohdutusta.

Nälkähän on. En ehkä syö. Tapan itseni nälkään. Filosofi Diogenes tappoi itsensä niin että lakkasi hengittämästä. Mitähän tapahtuu kun kuolee? Minä joudun helvettiin, se on varmaa, mutta minua ahdistaa että näen siellä sukulaisiani. Toisaalta niitä sukulaisiani, joita tahtoisin tavata, en siellä näe, he ovat toisella osastolla. Olen todella pettynyt jos helvettiä ei ole olemassa. Tosin se on kuin palaisi lapsuuteen. Kykin paikassani ja olen hiljaa.

Kategoria: Nyt 3 kommenttia Kommentoi

06.09.2010 - 20:11

Luin Suomen Kuvalehteä ja siinä Kirjailijaliiton ja jonkin muun kirjallisen ryhmittymän pomo Tuula-Liina Varis sanoi tästä WSOY:n tilanteesta: "Mua ne on kohdellut hyvin." Itse, kun olen Suomen paskahuussiyhdistyksen Keisari, olen joutunut samantapaiseen tilanteeseen. Muuan yhdistyksemme jäsen valitti, että hänelle on Svedbergs vittuillut, johon vastasin: "Mua ne on kohdellut hyvin." Myös asemani tähden kirjoittaa WC-arvosteluja Suomen keskeiseen WC-lehteen Kloaakki kuviteltu aviomieheni lääninpoliisineuvos Makki Varas. Hänhän ei edes osaa lukea WC:n kieltä, mutta mitä vittua sillä on väliä. Tämmöinen maa tämä on.

Mitä tulee tilanteeseen niin eilen ahdisti, muttei sunnuntaiahdistuksellisesti, sitä oli hyvin vähän, vaan ihmetytti miten en jaksa kaikkea syksyistä. M. Varas lohdutteli mutta minä mietin sitä kun vielä uskoin kommunismiin. Kukaan ei siitä uskalla puhua, minähän voin suuttua ja olen kova kiroamaan. Syksyllä 1994 minulla oli hetkeni, se oli kaksi tai kolme viikkoa. Sitten kaikki meni päin persettä, eli istuin väärällä jalalla pöntölle.

Luin Kai Niemisen runokokoelmaa Alan oppia, se tuoksuukin hyvälle, muttei paskalle, vaan paperille, Nieminen kertoo siinä kaikenlaista, mm. tietokoneista ja tupakanpoltosta. Huomenna lähetän yhden arvostelun sinne minne se pitää lähettää. Täytyy lukea se, se ei mene Kloaakkiin vaan Heisimatoon, tarkistan ja otan pois pahimmat pöljyydet ja mielisairaudet. Se on helppoa. Tämä on sekappale. Mitä ne vatsan mahdolliset madot ovat? Heisimatoja? Näistähän tulee kivoja nimiä, on jo Helsingoerischer Beobachter ja sen Jugend-liite, sitten olisi Sturmer vai onkooliko se Der Sturmer. Kloaakki. Toisaalta se on roomalainen, kun taas tämä toinen on kreikkalainen. Salamahan näitä harrastaa, paikannimiä ja ihmisennimiä ainakin. Saakelin lehti kun ei maksanut palkkiota kuunvaihdossa, en päässyt ostamaan Salaman uutta romaania, mutta ostan sen ensiviikolla, sillä perjantaina pitäisi olla rahaa tulossa ja ehkä kuunkeskivaiheillakin. Tänään sain tietää että eräs kirjallinen lehti maksaa arvosteluista. Se on uutinen. Heillä oli jo niin paha pula kriittisistä sieluista että sanoivat tämän kerran. Olen sieluton. Kuuntelin päivällä Sielun veljien Huuhaa puuhaa, on se hyvä kappale, samoin koko levy Suomi - Finland. Siinä avaruus lottoaa.

Huomenna on mentävä läntiselle Uudellemaalle. Uusimaalle. Eräs hölmö vihasi läntistä Uuttamaata, koska siellä asui hänen inhoamansa mies ja hänen rakastamansa miehen naisystävä ja - meni naimisiin tammisaarelaisen kanssa. Monet ihmiset vihaavat paikkoja. Minä ainakin. Lisäksi aikoja. En sitten välitä yhtään aamuviidestä, silloin ei tapahdu mitään, sinänsä hyvä asia, mutta jos tapahtuu niin kamalia. En ole milloinkaan ollut onnellinen tuohon aikaan. Tämä kertoo paljonkin koska olen usein luuhannut kapakoissa neljään saakka. Joskus olen saanut turpaan aamuviideltä, sekä kävellyt "kotiin" hevonkuusesta. Kerran ulkomailta saakka.

Kategoria: Nyt 4 kommenttia Kommentoi

02.09.2010 - 19:53

Sain sen halvatun kolmosluvun alustavasti kuntoon. Eli viikon työ on tehty on. Onpa kivaa. Mutta eilen tuli runokirja postista ja jos huomenna kirjoittaisin siitä. Myös kuulin että eräs esseeteos on viimeinkin ilmestynyt, mutta se saapuu minulle vasta parin viikon kuluttua, "postituksessa on häikkää". Näin on ollut pitkään.

Ajattelimme käydä keräämässä pihlajanmarjoja. Muttei vielä, mutta sitten. Kuitenkin pihlajanmarjat ovat korkealla eikä niihin millään tahdo yltää. Ymmärrän tuon tunteen, joka saapuu. Salamaa en omista, voi perkele.

Oikeastaan halveksin monia ihmisiä. Miten typeriä juttuja heillä onkaan. Kun sanot "vittu" niin he eivät enää huomaa mitään. Pankkeja voisi ryöstää sanomalla "vittu". Paitsi ettei pankeissa ole enää rahaa. Ehkä siellä on huudeltu vittua jo pitkään. Yhdysvaltalaisessa huumorisarjassa mainitaan "homo erectus", jolloin yksi nauraa "homo" ja toinen nauraa "erectus". Tämäkin vitsi on tosi, minä olen sen kokenut.

En millään jaksaisi lukea yhtä kirjaa, vaikkei se ole edes tylsä, mutta menin kehuskelemaan että minä sen luen. Ja siitä vielä kysytään. Nämä ovat heikkoja ongelmia. Kirjoitin hakuun "celine louis ferdinand" ja katselin vähän. Muistaakseni "etsin kielellä suomi". Tämähän nyt on huono kieli, yksi huonoimmista, eestin ja ruotsin jälkeen huonoin, mutta etsin koska tahdoin tietää mitä kielitaidottomat Uralin pojat Célinestä tuumivat. Teen näitä hakuja jatkuvasti. Listoilla on Louis-Ferdinand, kai se on hyvä asia, jos hän eläisi ja olisi listoilla niin olisin huolestunut. Tämä porukka ei tajua kuin kuolleen päälle, nekrofiilit. Suomalainen on niin saatanan tyhmä, että tappaa ihmisen ja sitten alkaa ihailla sitä. Tiedän lähipiiristä tämmöisen tapauksen. Tosin siinä oli ihailua jo eläessä mutta mikään ei auttanut kun murhanhimo iski. Sellainen on ihminen. Minussa virtaa tuo veri. Saatan minä hetkenä hyvänsä syöksyä amokiin. Kuitenkin minua on yllättänyt, että kertoessani asiasta verenkantajille niin he ovat hermostuneet. Aivan suuttuneet.

Alkaa olla syksy sisälläkin. Syksy saapuu sisälle vuorokauden myöhemmin kuin ulos. Alkaa olla syksy kesälläkin. Siinä nimi kirjalle. Matkakirjalle mietin nimeä Olisipa elämäni viimeinen päivä jo ollut. Lainaisin siinä itseäni. Matkakirjassa on yhä se ongelma että matkaa uupuu. Enkä viitsi lähteä. Mieluummin olen kotona. Vituttaa muutenkin. On tässä esitystä, diskurssissa pysymistä (vrt. mitä Lagercrantz sanoi Strindbergin Infernosta), mutta ei siihen pidä tuudittautua, huokaista, sillä kyllä täältä perkele tullaan ja kovaa.

Jos ja kun en huomenna todellakaan kirjoita arvostelua runokokoelmasta niin voisin vilkaista tarinaani "Äideistä ja eläimistä", en olekaan vilkaissut sitä neljään vuoteen. Uidessani eilen (kokonaismatka 1 500 m) päätin, että siihen pitää vielä liittää muutamia osia, jotta saadaan täysi tarjottava inhimillisyyttä ihmisille.

Löysin myös esseekilpailun. Keksin aiheenkin. Tuskin viitsin kirjoittaa. Aihe on juuri semmoinen päätön, että siihen lankeaa suurin osa ja jotakuta heistä tuetaan palkinnalla ettei masennuta. Tosin pääpalkinto oli kohtuullinen summa, ellen huomioinut väärin, ja taisi olla muitakin summia. Tahtoisin jonkin summan. Ehkä kirjoitan Summasta. Tämä on juuri semmoista, mistä eräskin sanoi, että sitä harjoitettiin koulussa oliko ylä- vai ala-asteella ja, jatkoi hän, ei se nyt oikein runokirjassa innosta. Allekirjoitin tämän sekunnissa. Tai kahdessa tai kolmessa, sen verran menee reagointiin, kuulemma. Mutta menepä sanomaan asia ääneen julkisella paikalla. En minä uskaltaisi.

Tuli Parnasso. Selailin, vähän luin. Miksi nuo Anhavat ovat aina pahalla päällä? olenko minä heille sukua? Turussa ei olisi Anhavana hauskaa, saisi juosta Turun katurunoilijoita karkuun vähänväliä. Saa muutenkin, tällä asenteella, mutta kuitenkin. Nyt ne sanovat että olen turkulainen, mutten ole, minä olen Suomessa vain ja ainoastaan helsinkiläinen, paljasjalaton, ylipäänsä koditon. Tuo kirottu määrittelyntarve, mikä olet, mistä olet, en minä kysy keneltäkään mistä he ovat. En kysy heiltä mitään. Tosin ymmärrän, että olen heitä kiinnostavampi henkilö ja identiteettini kiinnostaa.

Ei vaikuttanut kaksiselta tämä Parnasso. Viimeksi oli parempi. Yllättävän huono verrattuna keskimääräiseen tasoon, tuleehan niitä kesähuteja. En jaksanut lukea Harry Salmenniemen runoja, enkä kirjan tai kustantamon tulevaisuutta, kuitenkin olen tyytyväinen että lehdessä on pitkiä esseitä, ei mitään kolmen tai neljän liuskan vetäisyjä vaan kymmentä liuskaa. Luin lukijankirjeet tms. ja vastineet. En ehkä jatkossa lue. Pitkät arvostelut olivat kehnoja, mutta lyhyissä oli hyvä arvostelu David eikun John Irvingin kirjasta. Kyllä kesänumerot on semmoisia kesänumeroita. Alkaa olla syksy kesälläkin.

Minulle Parnasso merkitsee paljon. Pidän Parnassoa määrittelijänä, hyvin pitkälle, mitä siellä kirjoitetaan niin se sitten on. Opin tämän nuorena kun luin H:gin Rikhardinkadun kirjastossa Parnassoja. Kiusasin myös henkilökuntaa vaatimalla varastosta vanhoja numeroita. Odotan Parnassoa postilootaani ja sanon siitä sanani, koska se on minulle tärkeämpi kuin, sanotaanko, Pohjois-Korean ydinase tai Suomen energiapolitiikka. Ne ovatkin sama asia. Yritin kerran kommentoida Parnasson blogiin uutta numeroa ja vittuiluahan siitäkin tuli. En kommentoi enää. Sydämistyin kuin Parnasson mieskriitikko. Kuulemma kun yhdelle kumartaa niin toiselle pyllistää. Tässä maassa olisi Pohjois-Korean ydinaseelle töitä. Tämä perkeleen sivustakatsojakommentoijien maa.

Olen kirjoittanut tätä tunnin. Mutta, korostan, olen pitänyt pieniä taukoja kun olen etsinyt kuuntelullisia tuntoja tietoverkosta. Muuten en olisi kirjoittanut tuntia eikä tämän kirjoittamiseen olisi mennyt tuntia. Urheiluruutu alkaa. On mentävä.

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi
31.08.2010 - 19:51

Minusta nykyrunous on tylsää, se ei anna kuin tekijöilleen, se on semmoista sisäpiirivitsiä, masturbointia, kuin pohjoisen ihmisen "vitsi", jota kukaan ei voi ymmärtää ("Sannoin tuole, että kello on viis yli kuusi, mutta oikiasti se on seihtemän yli"). Mietin asiaa viisikymmentä sekuntia ja päädyin tähän. En viitsi miettiä enempää.

Menin tänään tuntemattomaan puistoon kirjoittamaan. Se on melkein kuin menisi puistoon masturboimaan, samanlaisia katseita se aiheuttikin. Enkä sano että en tiedä tai tiedän tuosta toisesta asiasta mitään. Sanoin. Ihmiset ajoivat polkupyörillä saatanallista kyytiä ja vieressä rummuteltiin. Olin puutalojen takana ja vieressä. Tunnustin asioita. Kyllä se on niin etten muuta osaa. Kävin myös kahvilla ja menin opiskelijasta ilman opiskelijakorttia, jonka silti näytin sillä tahdoin tunnustaa kassahenkilölle tappioni. Ehkä hän ymmärsi.

En itkenyt. Mietin etten jaksa sitä yhtä runoilijaa ja vedän sitä pataan jos tuolta tulee. Etten jaksa näitä puolivälin ihmisiä. Ja minusta on tulossa samanlainen, FM. Mitä olen menossa tekemään! Kirjoitin ja odotin oravaa. Ei näkynyt edes varpusia, eikä koiria. Kissoja oli lähimetsässä. Nau'untaa ei kuulunut. Myös ihmisiä oli vähän, niin kuin Li Po sanoisi. Ei ihmisiä ollut vähän, niitä oli paljon, saatanalliset polkupyöräilijät ja pysäköidyt autot. Olisin halunnut istua sillä penkillä rauhassa sata vuotta, mutta tiesin että talvi on tulossa eikä talvikunnossapitoa ehkä ole. Itketti. En itkenyt. En perkele pystynyt.

Päätin, etten tee tänään mitään. Autojen ääni metsän takana voimisti puutalojen värejä. Kirjoitin mustaan vihkoon, joka ei ole lainkaan hyvä, se on liian suuri, pitäisi olla A6 ja se on A5. A6-vihkoni olivat kahden sillan päässä enkä minä jaksanut kävellä. Minulla on laatikko täynnä vihkoja. Laatikoita on erikokoisia. Oravia ei näkynyt, en ota enää yhteyttä mihinkään, tästä lähin minuun otetaan yhteyttä, en perkele enää ala kysellä runoelmani perään. Mutisin aika äänekkäästi. Oravia ei näkynyt. Olin lukenut abjektista. Olin abjekti puistonpenkillä. Tahdoin lähteä amokiin, huutaa Kullervon kirouksen. Istuin ja kirjoitin. Siinä amokini. Aurinko alkoi paistaa. Suuret lentokoneet ovat hereillä auringossa aina.

Nurmikolta käveli mies. Sanoin, että aika osoittelevaa on ilmoittaa sukupuoli. Hän kysyi, mistä ojasta olen kotoisin. Kerroin. Hän meni muttei metsään, siellä ei olisi ollut hänelle turvallista. Hän halusi turvaa. Hän ei voinut ymmärtää ettei kaikkia turva kiinnosta, varmuus, ja vaikka välillä kiinnostaisikin niin se olisi mahdottomuus. Yritin itkeä. En onnistunut.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

30.08.2010 - 13:56

Tuolla lukee, että lisäpalveluna mainosten poisto maksaa 35 euroa. Minusta bloginpitäjän olisi maksettava, jotta hänen blogissaan olisi mainoksia. Kehittelisin verkkokiusaamista kuitenkin pidemmälle: blogissa näkyisi ihminen paskalla ellei tilille rapsahtaisi 35:ttä euroa (kuukaudessa). Blogia tehdessä pitäisi kysyä, mistä ihminen pitää ja varsinkin mistä ei pidä. Sitten näitä inhokkeja näkyville ja rahaa vaatimaan. Ja tietyn maksun jälkeen saa jotakin mukavaa näkyville. En ymmärrä, miksi aina jäädään puolitiehen kun voitaisiin mennä (helposti) loppuun saakka. Tässä arvostan diktaattoreita, he todella tekivät mitä tahtoivat. Olisi hienoa, jos toimisimme kaikki niin. Olisimme "aitoja". Minäkin tahtoisin hengiltä aina viisikymmentä ihmistä, henkilökohtaisesti tuntemaani, lisäksi kaukovihatut. Vihani on rationaalista. Ei vihalla ja irrationaalisuudella ole paljonkaan tekemistä toistensa kanssa. Niin vain sanotaan. Että olisi ihmisillä hyvä mieli.

Tänään en tee mitään. Tai voisin lukea Pääskysen Enkelten kirjaa, olen lähes puolivälissä. Sepä on hyvä kirja. Pelotti etukäteen, mutta pelkoni oli aiheeton. Huomenna kirjoitan yhden arvostelun ja ehkä toisen. Voisi olla semmoinen kritiikkipäivä. Joka tapauksessa ne on tehtävä tällä viikolla, ja gradun kolmannen luvun viimeinen alaluku. Se ei ole paljon. Sitten on perjantai. Eilen meni iltayhdeksään kun värkkäilin tekstini kanssa. Se oli hauskaa mutta myös ahdistavaa. Olin epävarma ja yritin silotella näkemyksiäni, sillä näkemyksistäni ei tekstissä olla kiinnostuneita, tai en minä tiedä (vrt. "Jos mielipiteistäsi ei pidetä, vaihda mielipiteitäsi.").

Lueskelin muuatta verkkopäiväkirjaa. Kaverihan on vallan innostunut avoimeksi, vähän jo inhoaa lastaan ja vaimoaan enemmän. Kuka meistä ei inhoaisi ja sitten vihaisi lastaan? Sitä varten ne on tehty. Vaikkakin vahingossa. Ihminen on rationaalinen olento, hän tekee kaiken tieten tahtoen ja yksinteoin. Koskahan ne taas suomentavat sitä Bernhardia? Toivottavasti paraikaa, että pian pääsisi lukemaan. Hän ei juuri peittele. Sitten kiinnostaa Salaman uusi romaani. Hän ei ole antanut periksi. Hän ei ole seestynyt. Seestyminen vittuun, sanon minä. Melender kirjoitti Salamasta mielenkiintoisesti blogissaan ja sunnuntaiahdistus lieveni heti. Tietäisivätpä miten kiitollinen olen heille. Illalla katsoin tositelevisiota ja minua ärsytti että parhaimmat kilpailijat saivat kenkää. Helvetin typerä tämä Suomen kansa, sanoi jo Linkola. Sitten kävin lentokentällä ja sain tuliaiseksi suurennuslasin, olin sitä toivonut. Suurennuslasilla mulkoilen mikrofilmiltä tulostamiani lehtiartikkeleita. Suurennuslasissa on valo.

Aamulla luin Anna-lehdestä kirjailija Juha Itkosen haastattelun. En taida lukea hänen uusintakaan kirjaansa. Siinä, siis haastattelussa, taas uitiin omaelämäkerrallisen vs. fiktiivisen suossa eikä suouinti minua miellytä. Voisi se olla hauskaa, ehkä järjestän suouinnin maailmanmestaruuskilpailut, tai ehkä PM-kilpailut. Myös on EM-kilpailuja. PM-kilpailut ne on, jokainen voi miettiä ovatko ne piirinmestaruuskilpailut vain Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Ja osallistuuko Färsaaret niihin oman lipun alla. Niin sanoakseni.

Ovia kolistellaan. Tiedän ihmisiä, jotka ärsyyntyvät tuollaisesta. Esimerkiksi, jos joku kuuntelee ja katselee kolme kertaa peräkkäin videolta musiikkia niin siitä tullaan huutamaan. Tunsin kerran naisen, joka oli ja ehkä vieläkin on idiootti, mutta sanoi kerran viisaasti: "Ei kannata hankkia lapsia, jos ei halua valvoa öitä." Varmaan lainattu lause. Näin hänet Helsingissä toissa viikolla mutta hän ei toivottavasti nähnyt minua. Hänellä oli lapsi. Aika pieni, vaunuissa. Ei monikuinen. Toivottavasti muistaa lauseensa, joka on virke. Oli muuten lihonut ja naamassa näppylöitä.

Lapsiperheet ovat sitten oma ongelmakenttänsä. Ensin he hankkivat lapsen tai lapsia, jotta pääsevät kiduttamaan jälkikasvuaan, mutta kidutus kohdistuu myös ystäviin ja sukulaisiin. "Lasten ehdoilla mennään", he sanovat ja tarkoittavat: "Lasten vanhempien ehdoilla mennään." Lapset ovat tekosyy ihmeelliseen pompottamiseen ja vikurointiin, joka on vain odottanut jälkikasvua päästäkseen esiin. Niin kuin yhdysvaltalaisessa viihdesarjassa sanottiin vastasyntyneen äidile: "See you in six to eight months." Kuitenkin voisi tarkentaa: nähdään kahdenkymmenen vuoden päästä. Sillä nämä terroristit eivät ole älynneet, että jokin päivä lapset ovat "lentäneet pesästä" ja he joutuvat vastuuseen teoistaan.

31 minuuttia.

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi

28.08.2010 - 12:27

Ihmettelen miten tällä asenteella on päästy näinkin pitkälle. Tämmöinen tuli mieleen kun luin humalapostaustani. Editoin sitä pikkasen. Sitten poistin sen. Mutta tuossa se vielä näkyy. Outo on Vuodatus! Minulla kun ei ole kuin kaksi vaihdetta, viha ja rakkaus. Olen aikamoinen kiivailija!

Olin varmaan ainoa olento maailmankaikkeudessa, joka vielä eilen klo 16.50 kuvitteli etten juo illalla. Niinpä kuvittelin. Kissa erityisesti tiesi. Ja huoneenhallitus, joka on matkalla. En osaa olla yksin, siis ilman ihmistä, minun on juotava ja koska yhteen aikaan olin melkein aina yksin niin join melkein aina. Yksinäisyyteni syy on yksinkertainen, en osaa olla ihmisten kanssa. Olen sen verran silmitön tyyppi että minua kartetaan. Erityisesti nämä uraihmiset karttavat.

Minulla on salainen/ tuntematon puhelinnumero yhden idiootin takia. Ei siihen yleensä useampia tarvita. Humalassa, kun olen yksin, alan soitella ihmisille ja tietoverkkoisella aikakaudella voi myös keskustella palstoilla ja blogeissa. Aamulla on melko karmea olo, kun tulee lukemaan omia kirjoituksiaan. Eilenkin onnistuin hölmöilemään kiitettävästi, sanoin niin kuin lapsi totuuden, sen mitä "kaikki" ajattelevat, voi voi. Vissiin en blogeissa käynyt kommentoimassa, parilla palstalla vain. Mutta tietenkin innostuin kirjoittamaan omaan blogiini. Aamulla on sitten kauhu. Kaksi viestiä jätin vastaajiin, mutta onneksi useimmat eivät vastanneet.

Kapakoissa käynnin jälkeen on omanlaisensa syyllisyys. Yleensä hölisen ihan kahjoja. Olen hyvin asiaton. Kaikki tämä siksi, että minulla on alemmuudentunne, kun en osaa olla ihmisten kanssa, jolloin en sitten lopputuloksena osaa olla ihmisten kanssa.

Mitähän seuraavaksi tekisi. Uin torstaina 2000 metriä, tuskin olen milloinkaan uinut niin pitkästi. Urakan jälkeen oli outo olo. Monet uivat nopeasti, heillä on uimalasit ja kroolaustekniikka. Se on komeannäköistä. Yhdellä äijällä oli musiikkilaite korvissansa, vissiin, siinä se ui minua nopeammin ja kuunteli taatusti korkeatasoista taidetta. Uiminen on aika hauskaa, eikä se rasita huonokuntoisia niveliäni paljonkaan. Vähän polvessa torstaina tuntui.

Miten tuo syksy tuli nopeasti. Yhtenä päivänä. Vuodenajat vaihtuvat jotenkin kolhosti, tuosta vain. Minulla on ollut syksy sielussani kolmekymmentä vuotta. Joskus ei ollut. Se alkoi eräänä iltana, kun sattumalta kuulin että tiettyjä järjestelyjä on luvassa. Aikuiset voisivat hieman tarkemmin tarkistaa, tai yleensä tarkistaa, ettei ole lapsia kuulolla. Eivät he välitä. Heitä kiinnostavat vain omat asiansa. Kukaan ei välitä mistään mitään.

Luin hyvän kirjan, Mikko Viljasen esikoisrunokokoelman Kesken hengityksen kaiken. On mukavaa lukea hyviä kirjoja, lisäksi minua odottelee 3 ja 1/2 lukematonta Coetzeeta. Kunpa nopeasti pääsisin niihin. Mutta ensin on luettava Markku Pääskysen Enkelten kirja, joka pelottaa minua sillä edellinen Pääskynen jäi kesken. En jaksanut edes kahtakymmentä sivua sitä jankutusta. Pääskysen romaanit 2,3 ja 4 olivat hyviä, ykköstä en ole lukenut. Ehkä pitäisi. siitä puhutaan usein. Suomen Kuvalehdessä oli kirjailijan haastattelu. Hän harrastaa takomista ja kirpputoreja. Hieman pelottavan oloinen tyyppi, niin menestynytkin, ja minua vuoden nuorempi, kai. Tässä iässä pitäisi jo olla meriittejä, eikä minulla ole yhtään meriittiä. Tämä kirottu alemmuudentunto. On minulla meriittejä, esimerkiksi ihailemani kirjailija nolasi minut julkisesti. Siitä minut ehkä joku muistaa. "Se ääliö."

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi

25.08.2010 - 19:52

Toisella viikolla romaneja ei enää nähnyt. Ihmisen sopeutumiskyky on uskomaton.

Lueskelin Kerberosta 2/2010. Olenhan sen kestotilaaja. Siinä oli hyvä essee tästä Le Corbusieristä, joka taisi olla varsinainen veijari. Hänkö muun muassa on vastuussa kaikesta siitä betonista, joka mieliämme raiskaa? Sitten oli juttu jäämiehestä, Ötzistä. Sekin oli hyvä. Sitten oli runoa, kritiikkiä ja sensellaista. Lueskelen Kerberosta huussissa. Lukisin Parnassoakin mutta sen paperi on huonoa, liukasta.

Lukutovin jälkeen asetan kulttuurilehden hyllyyn, otan niitä sieltä esiin toveittain, silmäilen, ja nauran mahdollisille omille jutuilleni. Siihen ei aivan heti kyllästy. Hirnun erityisesti sille, että kirjoittajapulan takia kaltaiseni ääliö saa sanansa kuuluville. Millään muulla ei voi selittää minun tai Jarkko Tontin näkyisyyttä. Onkohan niillä Otavassa pulaa runoilijoista?

Kaveri soitti ja sanoi saaneensa Facebook-sivustolleen todellisen pilailulinkin: siinä ilmoitettiin, että WSOY hakee kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikköä, lisätietoja antaa Anna Baijars. Onkohan jo moni hakenut? WSOY voisi perustaa, on niillä jo Johnny Kniga, semmoisen kovisalakustantamon kuin Ruttopuisto. Sen lehden nimi voisi olla Bule 13 tai mikä WSOY:n osoite, tai Ruttopuiston, lieneekään. Joka tapauksessa lehden nimi voisi olla Bule 13.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

23.08.2010 - 12:57

En tee enää mitään! Tämmöinen päätös on aina yhtä hieno. Muistan kun Jani Mäkisen walesilainen tyttöystävä tuli Suomeen käymään niin Ville Minkki päätti, ettei puhu hänelle englantia. Hieno päätös. Päätöksen syyt olivat myös ilmeiset (häpeä). Minä olen päättänyt, etten milloinkaan opettele tanskaa.

Saatan käydä kirjastossa. Tahtoisin oppia muutamia asioita mutten viitsi. Tuli tuo Kerberos. Laskeskelin, että voisin kasata novellikokoelman (tai 2) novelleistani, mutta kuka ne julkaisisi. Ei kukaan. Voisi niitä tarjoskella kulttuurilehtiin, "Tai jottain" voisi olla läpimenomahdollinen, samoin "Vaellus", mutta työnimellä "Naisista ja eläimistä" kulkeva taitaa olla törkeä. Kirjoitin siihen kaikenlaista kamalaa mitä tuli mieleen. "Virpi" on kuvaus lähiöihmisestä, joka saa Taudin. Sitä ei voi TARJOTA mihinkään. Luulenpa, että kulttuurilehtien naisjäsenet ovat semmoisia narttuja järjestään, että he, aivan oikein, löytävät tarinasta itsensä. Sitten on laaja mutta ikävän keskeneräinen "Erään rikollisen nuoruus ja uran alkuvaiheet", mutta saatan istuttaa siihen "Erään kylän", samoin ehkä "Erään kuoleman". Tosin nämä istuttamiset pitäisi jättää vähemmälle. Mietin kokoelmalle nimeksi Kaupungilla ja maassa. En tee sitä!

Kissa nukkuu tuolilla, joka pyörii toisinansa. Tahtoisin lainata Pessoan sen yhden kirjan, jonka nimeä en muista. Pyrin sidossanoihin. Miksei kukaan vastaa!

Kategoria: Nyt 4 kommenttia Kommentoi

22.08.2010 - 17:58

Pätkiä poistetusta tekstistä:

Nämä ovat ihmisiä, joiden mukaan äänestämällä voi vaikuttaa. Voi voi. Siinähän äänestävät ja se on hyvä, niin he luulevat vaikuttavansa ja ovat tyytyväisiä. Nämä ihmiset ovat uhoajia, jotka huomenna tekevät hurjia asioita, tai ovat tehneet ajassa ja paikassa, jota ei voi tarkistaa. Yleensä he ovat vanhoja, yleensä. Eikä vanhuus viisautta tuonut, vain tiivisti heidän typeryyttänsä, kristallisoi heidän idiotiansa.

Oikeastaan en pidä sanasta 'typerys', se kuulostaa löysältä paskalta niin kuin 'Petri'. Eikä minusta ole blogiesseistikoksi!

Viime päivinä olen tuntenut erityistä inhoa vanhuksia kohtaan. Kun ikää tulee niin sitä aina vain sujuvammin valehtelee. Kun jo tässä iässä valehtelen kevyesti, niin miten helppoa se tulee olemaan kymmenen vuoden kuluttua. Silloin ei minuun voi luottaa enää lainkaan. Tosin ei enää nytkään, mutta epähuomiossa saatan puhua totta.

Vihreät ovat jo niin valheellisia että se on hieman viehättävää. He todellakin myisivät vaikka äitinsä, jotta pääsisivät televisioon, ehkä myyvätkin, usein.

Kun tajusin olevani täysin valheellinen ihminen niin aloin taas ottaa nämä hengelliset asiat edes vähän tosissani. Tajusin, että ei ole muuta vaihtoehtoa. Ei jumalauta tätä voi panna julki. On tässä taas semmoista kontaktinottoon kehottavaa materiaalia. Inhoan kaikkia kontakteja!

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

20.08.2010 - 21:07

Lueskelin kirjaluetteloa arvosteltavista kirjoista ja jumiuduin Timo K. Mukan kohdalle. Mitä minun sitä kannattaa pyytää, sillä se menee meritoituneemmille tyypeille, minä kun en ole meritoitunut yhtään. Joskus kesällä, vai oliko kevättä, puhuttiin Mukan uudesta teoksesta ja minulle sanottiin: "Pitäs varata se arvosteltavaksi, mutta on se jo varattu." Tätä on elämä! En viitsi edes yrittää. Tosin minulla olisi perusteita väittää, että saisin kirjasta paljon irti. Paikallistuntemus, Palsa, ja mitä kaikkea, ehkei mitään, ja ennakko-oletuksena että tunnen Mukan tuotannon ihan perkeleen hyvin. Hauska oli myös, kun em. henkilö kysyi, mitä pidän Paasilinnan Mukka-elämäkerrasta. Vastasin, että ikävä sanoa, mutta on se hyvä kirja. Se on. Paasilinnaan olen kyllästynyt täysin.

Kävin uimassa 1 500 metriä. Kolme kertaa kävin viikolla romaneja ihmettelemässä. Kerran meinasin kaataa rahakipon. Olen voiton puolella arkistotouhuissani, näin olen sanonut jo pitkään. Mutta jos ensi viikko menee niin kuin tämä niin alan olla valmis, melkein. En tiedä. Junassa yritin lukea mutta väsytti ja siirryin kirjoittamaan. Kirjoittaminen on lukemista helpompaa, tosin sen näkee sitten tasossa, olen paljon parempi lukija kuin kirjoittaja. En osaa kirjoittaa lainkaan. Vaikka kirjoitan koko ajan niin lauseeni ovat tönkköjä, kuitenkaan ne eivät ole Anja Snellman-Orma-Kaurasen tapaan ylioppilasaineisia, joku kuvaili näin Anjuškaa, vai olinko se minä. Anja Jne. on aivan helvetin huono kirjailija. Jopa Anna-Leena H. vaikuttaa nerolta häneen verrattuna ja se on jo paljon. Miten paljon onkaan keskinkertaisia kirjailijoita tässä maassa. Antti Tuuri on varmaan pahin ja paras esimerkki. Luonnollisesti häntä ylistetään, mielikuvituksetonta kaveria. Sillä kirjailijalla pitää olla mielikuvitusta ja mieli ku vitusta. Kirjailijan pitää olla hullu ja fanaatikko. Kyllä sen jäljestä näkee, jos näin ei ole. Esimerkiksi Haavikko oli fanaatikko, mutta Meri ei ole. Jokin Vuoden 1918 tapahtumat on hyvä kirja, romaani, mutta ei siinä ole mitään yliluonnollista, ajattelemaan panevaa. Haavikkoa kun lukee hetken niin alkaa nähdä näkyjä. Tai en minä tiedä onko se yleistä mutta ainakin minä näen. Kuulemma joillakin ihmisillä ei ole "jumalallista kokemusta", minullakin on toinen korva kuuro, mutta ei se ole mitään tuommoiseen vammaan verrattuna.

Saarnatuttaa. Huomaa että arkistossa on käyty. Sitä tarvitsee tukea, että voi olla edes vähän rehellinen. Tämä maailma kannustaa valheellisuuteen. Pari hetkeä tätä maailmaa ja valehtelet tuosta vain. Maailmasta pitäisi varottaa, maailma on vaaraksi henkiselle ja hengelliselle mielellesi. Kirjoitin kriitikin tapaisen tuosta yhdestä runokirjasta, annan sen muhia viikonlopun ja panen maanantaina menemään. Yritin kritiikissäni sanoa näitä asioita, että pitää olla fanaattinen ja hullu. Vähemmän runokeskusteluja, enemmän yksinäisyyttä. Saatana, keskustelut vittuun ja metsään runoja kirjoittamaan. Yhteisöllisyys on täyttä paskaa.

Moderni romaani on ryijy. Se se on. Olli Jalonenkin on tätä mieltä, jotakin höpissyt kankaankudonnasta. Onko tuossa ryijyssä puumerkkiä, virhettä? En minä tiedä, vaikka olen kaksikymmentä vuotta tutkinut kirjallisuutta tauotta. Eikä ole selvinnyt. Taidekäsitykseni on "romanttinen", mutta nykykrunoilijasta tulee mieleen nykyurheilija, joka kaihtaa kestävyysharjoittelua ja keskittyy pikamatkoihin. Jani Sievinen tästä sanoi Urheiluruudussa ja talvella entinen huippuampumahiihtäjä Heikki Ikola sanoi, että kesällä pitää ampumahiihtäjän juosta, siinä on tehoja, rullasuksiminen ei riitä. Niin se on! Tiettynä indikaattorina kirjallisen taiteen saralla on se, että lähes kaikki 1970 ja myöhemmin syntyneet kirjailijat ovat tittelisiä, he ovat FM. Mutteivät FL tai FT. FM on rullasuksimista. Täyttä paskaa.

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi

18.08.2010 - 19:57

Ei tästä tule mitään. Huomaan Virtanen-Wilhelmssonin taudin oireita, kun "arvioin". Sitä alkaa kärtystellä nopeasti. En tiedä mitä tehdä, joten en tee mitään. Kävelin eilen ja tänään romanikerjäläisten ohi ja kyllä otti päähän. Teki mieli juosta karkuun mutta sepä vasta olisi huomiota herättänyt. Sitten päätin, että menen ojentamaan euron, mutten uskaltanut, niin paljon ihmisiä. Kerjäisivät vähän syrjemmällä. Ovatko romanikerjäläiset jonkin tahon muistutus meille meidän typeryydestämme?

Huomennakin, jos näin käy, kuljen kerjäläisten ohi. Ehkä ojennan euron. Tuskin. En uskalla. Tosin tahtoisin käydä tirvaisemassa ohikulkijoita turpaan. Voisin lyödä ensin itseäni. Ainakin minä kärsin niistä kerjäläisistä. Emmekö tosiaan voi tehdä mitään? Matti Vanhasen mukaan ne häipyvät parissa viikossa, jos niille ei anna rahaa, ilmeisesti se hänen mielestään on ratkaisu ongelmaan. Tuo mieleen saksalaismallisen lopullisen ratkaisun. Niin, mitä jos lastattaisiin romanikerjäläiset junaan ja ajettaisiin itään?

Voi meitä hyvinvoivia paskiaisia. Tahtoisin, että romanikerjäläinen kuvattaisiin kirkon alttarilla niin kuin Turkan mielestä alttarilla voisi olla kuvana kun poliisi tunkee juoppoa poliisiautoon. Ensin ovat nämä Vanhaset lopullisine ratkaisuineen, sitten nämä muut perkeleet, jotka neuvovat, neuvovat niin perkeleesti ja moittivat, muttei heilläkään ratkaisua ole, konkreettista ehdotusta. Ei ole minullakaan. Paitsi tuo alttarijuttu. Ja se, että jokainen Suomeen saapuva romanikerjäläinen tai Suomessa tavattava siirretään vastaanottokeskukseen, mutta eivät ne vissiin tahdo tänne jäädä. Ei sekään ole ratkaisu. Pitää lähteä Romaniaan vai mistä kaikkialta niitä tulee.

Onko Alexander Stubb keskustellut asiasta kollegojensa kanssa, juuri luin otsikon jossa kertoi "tekstailevansa" kollegoilleen. Tekstailee nyt myös Romanian suuntaan. Ja konferenssi pystyyn, asia on selvitettävä. Sitten vasta pyöräilemään. Itse olen viime aikoina uinut. Kaksi kertaa viikossa, kerran kolme. Se ei ole paljon mutta vähän, kuitenkin. Pystyin juuri ja juuri 1500:aan metriin. Parhaimmillani.

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi

15.08.2010 - 19:33

Aika voimakas sunnuntaiahdistus. Olen kyllä Linkolan kanssa eri mieltä siitä, että maahan pitäisi saada vanhojen miesten hallitus. Semmoista ei pitäisi saada. Ihminen käytännössä aina tulee tyhmemmäksi kun ikää tulee. Tämä pätee sekä miehiin että naisiin. Tuommoinen eläkeläinen on aika ahdasmielinen besserwisseri, tuli mieleen kun kävin lukemassa tätä. Joskus se kirjoitti hyvin, nyt blogi on semmoinen itsensä ympärillä pyörivä generaattori, että huimaa. Kovin kärttyinen on. En minä ihmettele. Veijo Merikö sanoi, että pakinoitsija pysyy iskussa kaksi vuotta, ehkä se niin tosiaan on. Tämä minun blogini ei ole ollut iskussa milloinkaan.

Lueskelen joskus, siis todella harvoin, runoblogejakin. Ne ovat pienen piirin elämää ne. Eihän niihin uskalla kommentoida kun Ville, Petteri, Juhana, Joni, Toni, Emilia, Henriikka ja Tarjaleena eivät voi olla väärässä. Ylipäänsä runoudesta ei pidä sanoa mitään. Paras runoarvostelu kuuluun nykyrunouteen menee näin: "Onnea." Sitä hyvin paljon tarvitaan. On siinä jotakin perää siinä Tervon lausumassa, että runoilija on laiska (mutta niin on Jarskikin). Kovin ohutta on. Paitsi tuo Salmenniemen opus, siinä on yritystä. Pidän siitä siksi. Silmäilen sitä toisinaan. Yhden lauseen hän ehkä oli ottanut kulttuurihistoriallisesta kirjasta! Ainakin sellainen kulttuurihistoriallisesta löytyi.

Kärttyisä olo, olo kuin eläkeläisellä. Vittu. Mitä huomenna tekisi, paitsi että olen päättänyt mitä tekisin. Yritän kirjoittaa kolme liuskaa jonkinlaista tekstiä, hyvää siitä ei tule, mutta yritän hämätä. Ensi viikolla jos ilmestyisi yksi lehtikin, jossa on novelli joka tosiaan ei ylittänyt Parnasson julkaisukynnystä. "Sitä ei saa sovitettua lehteen." Eipä kai, kun pitää olla tilaa Arto Virtasen "koskettelin ulostetta" -jutuille. Sanonpa, että novellini (tms.) on noin kymmenen ja puoli kertaa parempi kuin haukotuttava "haistoin Picasson maalausta" -sekoilu. Vituttaa. Olen myös katkera. Sentään tiedän olevani täyshullu!

Ehdotin tamperelaiselle, että mennään moikkaamaan Jouko Turkkaa. "Ei se tässä lähellä asu, se asuu Pirkkalassa." Niinpä niin, mutta mistä tahansa paitsi Tampereen perspektiivistä Turkka asuu lähellä, jos toinen asuu Tampereella. Jos Raisiossa asuisi yksikin taiteilija niin sanoisin että se asuu tässä ihan lähellä. Muttei siellä asu. On siellä yksi museo tai galleria.

Nythän on niin että ensi viikolla olisi aherrettava vaikken ole toipunut tästäkään viikosta. Yritin etsiä punaviinilootaa muttei sitä missään ole. Onko se viety? Olisin pannut sen hyvään talteen jokin ahdistava iltayö nautittavaksi. Enpähän nauti. Huomenna on taisteltava.

Kategoria: Nyt 4 kommenttia Kommentoi

12.08.2010 - 19:25

Voi helkutti kun en tiedä mikä syöte on. Luin Marek Hlaskon pienoisromaanin/ novellin/ teoksen Viikon kahdeksas päivä, samasta Keltaisen Kirjaston niteestä löytyy myös pienoisromaani/ novelli/ teos/ pitkänovelli Silmukka, josta olen lukenut vasta ensimmäisen luvun. Eilen järkytyin, kun postilaatikon kautta ilmaistiin, että postissa minua odottaa kirjalähetys, lähtöpaikaksi kerrottiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran varasto. Ajattelin, että ehkäpä runokustantajan kirjat tulevat sieltä, mutta paska, postissa odotti, todellakin, SKS:n aivan liian pitkä kirja, jonka talvella olen vaatinut haltuuni. Myöhemmin mieleni on muuttunut. Mutten kuitenkaan luovuta kirjaa pois. Se on ulkoasullisesti kaunis kirja, Samuli Paulaharjun Vanhaa Lappia ja Peräpohjaa. Luen kirjaa vähitellen, se on suunnitelmani, tai en minä tiedä mitä teen, minulla näitä suunnitelmia riittää ja koska kerron niistä avoimesti niin olen saanut kuulla usein naureskelua. Ei se mitään. Kertokaa tekin joskus jotakin. Saatanan tieteilijät.

Tässä on aika hyvä jakolinja, taiteilijat eivät auo päätään, sillä he tietävät usein olevansa väärässä, kun taas tieteilijä ei tiedä olevansa lähes aina väärässä. Minua eivät sivustakatsojat kiinnosta. Otan ohjeita vain osallistujilta. Muistan, kun melkein 20 vuotta sitten teimme ällöttävää opiskelijalehteä ja numeroa olivat aina arvioimassa ne, jotka eivät siihen kirjoittaneet kirveelläkään. Muutamat muut taas tekivät artikkeleita yöt ja päivät, josta kiitokset. Saimme jonkin kunniamaininnan, joka oli noiden huhkijoiden ansiota, kun taas sivustakommentoijista ei ollut mitään iloa. "Kyllä oli tyhmä juttu, olisin tehnyt toisin." No tee. "Ei mulla oo aikaa." Ainoa luovuuden laji, minkä he hallitsivat, oli tekosyiden keksiminen. Kerran sain yhden lupaamaan, että tekee sellaisen hyvän jutun, oikein kyselin asiaa moneen kertaan ja hän sanoi että juu juu, kyl mä sen teen, vaikka kaikille oli selvää ettei hän sitä tee. Niinpä laitoin lehteen tyhjän sivun, jonka ingressissä kerroin, että tähän piti tulla hyvä juttu, kun lehti on kuulemma muuten täyttä paskaa ja alta voitte lukea tekijän näkemyksen hyvästä jutusta. En edes saanut turpaani. Mutta kyllä se välejä viilensi.

Hoh, hoh. Oi niitä aikoja. Ihminen, joka muistuttaa ettei pidä muistella vanhoja, pelkää että hänet paljastetaan. Hänen tunnollaan on ikäviä asioita ja hän koettaa näyttää esimerkkiä unohtamisessa. Valitettavasti kaikki on mielessä ja osin paperilla. Millaisia paskapuheita sitä saakaan harva se päivä kuunnella! Eräskin tuli vaahtoamaan, että hän oli käynyt terveyskeskuksessa ja lääkäri kehottanut ottamaan rintaliivisilleen vaikka korvaa tutkittiin, vain korvaa. Hengähdettyään hän kertoi tädistään, joka kirjoitti ristisanoja miten sattui, siis päin honkia. Mietin, että pitääkö tätä tosiaan kuunnella. Tuo jälkimmäinen urbaanilegenda tunnetaan Pohjois-Amerikoita myöten ja edellinen epäilemättä sekin. Mainitsin, että hän puhuu täyttä paskaa. Että viitsiikin, aikuinen nainen. Tämä vastasi, että tuolla on ovi. Niin käy kun puhuu totta. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun kävelin köyhien kaupunginosan läpi kotiini köyhimpien kaupunginosaan. Mietin, että miksi minä olen yksin, vaikka vain tahdoin olla rehti ja reilu, kun taas aikuisen naisen valehteleva nilviäismies vain porskutteli eteenpäin. Auttaako ne haluavat noita kusipäitä? Siinä riittää työtä. Ihmiselämäksi. Siksi naiset elävät viisi vuotta miehiä pidempään että saavat viisi vuotta huoahtaa parannustyön päälle. Kyllä vitutti.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

726:s
07.08.2010 - 13:07

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun olin mennyt itselleni lupaamaan että kirjoitan tänään välit sisältäen 4 100 merkkiä tekstiä. Kyllä en taida. Jossakin blogissa oli päästy yli viidensadan "postauksen" mutta minullapa on yli seitsemänsataa. Sairaassa mielessäni olen mietiskellyt että kirjoitan tuhat täyteen ja annan heittää. "Sillä itse asiassa kuulun puliremmiin" niin kuin Palsa sanoi ja johon viittasi eräs nainen. Kyllä en olisi itse muistanut. Kyllä en milloinkaan muista mitä olen kirjoittanut, mihin viitannut ja muutenkin pääni on tyhjä ja täysi aivan aina.

Enkä voi mennä kirjoituskoneen äärelle, sillä kissa nukkuu sen edustavalla tuolilla. Kyllä hän niin mielensä pahoittaisi jos häntä menisin nostelemaan en hännästä sentään. Lueskelin kirjaa, historiankirjaa, ja minua allöttää että olen kohta ns. valmis. Väkisinkin "gradu" valmistuu, perkele, ja sitten on yksi tentti/ luento ja sitten voin suksia hevon vittuun tai mihin minut sieltä toivottavatkaan. Kyllä he niin mielensä pahoittaisivat, jos jäisin sinne kykkimään.

Kyllä en jää.

Olin kolme kuukautta tai yli "gradua" tekemättä ja kun sitten katsahdin siihen niin huomasin että se on melkein valmis. Juuri tuommoinen vituttaa, tarkoitan: pahoittaa mielen. Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun huomasin, että pitää enää muutama kerta käydä arkistossa ja kirjoittaa jokunen kymmenen sivua. Sitten voin alkaa pahoittaa mieltäni siitä etten ole väitellyt. Alan sen nyt. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun huomasin etten ole tohtori. Kyllä en tohtori tahtoisi olla, mutta se olisi naapureille ihan oikein että saisivat mielensä pahoittaa siitä että heidän naapurissaan asuisi tohtori. "Sillä on noussut kusi päähän", se on ollut siellä alusta saakka, tehdessä tuli aika reippaasti virtsaa sekaan. Kyllä ei muuta tullutkaan. Miettivätkö ihmiset usein sitä, millainen on ollut se akti jossa heidät on pantu alulle? Missä ja milloin. Tuon jälkimmäisen voi melko tarkasti kohdentaa. Onko ollut miten tyydyttävä ja keille kaikille? Kyllä en milloinkaan mieti noin sairaita asioita. Tahdoin vain kokeilla, josko on niin sairaita ihmisiä että tuollaisia miettivät.

Tuo Lounatuulen alla on muuten hyvä kirja, mutta kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun siinä on taas semmoista epämodernistista höpinää, "seuraavaksi käsittelen sitä ja tätä", siis kyllä en tuommoisesta pidä. Taitto tosin on erinomainen, maailman paras. Miten voikin olla niin taitava taittaja! Taittonero. Taitto-Finlandia hänelle ja heti, etten mieltäni pahoittaisi. Palsan Minun Getsemanesta löysin intertekstuaalisen viitteen, ei siihen mennytkään kuin vuosi vähän toista. Kyllä en ymmärrä, miksi minulla aina kaikki vie niin vitusti aikaa.

Kissa nukkuu. Kyllä en voi mennä kirjoittamaan. Tämä blogi on siitä hyvä, ettei tarvitse mielipidepalstoille kirjoittaa vaan voi kirjoittaa tähän blogiin. Kyllä on niin ikävää, kun joutuu postimaksun maksamaan eivätkä sitten edes mielipidettäni julkaise. Kyllä en vaihda mielipiteitäni, kun niin mielipiteeni pahoitin siitä, kun ei tullut julki.

Kategoria: Nyt 6 kommenttia Kommentoi

06.08.2010 - 19:06

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun en saanut omaan blogiini kommentia lisättyä. Olisin vain kirjoittanut, että

Aurinko paistaa
pyryttää sankasti
kaikki ulkona

Kategoria: Nyt 1 kommentti Kommentoi

02.08.2010 - 19:31

Aamulla oli raivostunut olo. Kyllä se siitä meni. Minulla on vähän semmoinen periaate, että jossakin, en oikein tiedä missä, vaiheessa ihmiset ovat vapaata riistaa, eli kun ovat törkeilleet tarpeeksi niin heistä voi kirjoittaa ihan mitä tahansa. Viime aikoina on ollut puhetta siitäkin, että mistä kirjoittaminen lähtee niin voin omalta osaltani sanoa että se aika paljon lähtee kostamisesta. Näyttämisestä. Kirjoittamiseni? Ei minulla ole mitään kirjoittamistani.

Sitten on se, että älä vain kehu elävää. En enää milloinkaan kehu elävää. Sen jälkeen sinä itse olet vapaata riistaa, nimittäin kehukohteen osalta, hän jo viilailee kivääriään ja rasvaa metsästyssaappaitaan. En oikein ymmärrä kehukohteen psykologiaa, epäilemättä siksi etten ole milloinkaan ollut kehukohde.

Sain viimeinkin tänään WSOY:ltä Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan. Ihan ei mennyt kahta viikkoa. Enpä ihmettele, että yhtiö on kriisissä, kun ei yhtä arvostelukappaletta tahdo saada. Miten helvetin vaikeaksi elämä onkaan siellä tehty. Kuulin tuossa pari päivää sitten absurdeista vaihdoksista, miten työntekijöiden työnkuvaa muutetaan kaksi milliä. Lähettääkö sinne enää kukaan käsikirjoituksia? Toisaalta eihän käsikirjoituksia pidä lähettää, saatteitta ja sisäpiirin tuttavuuksitta, pitää olla semmoista ulkokirjallista kuonaa että käsikirjoitus huomataan. Tosin WSOY:llä tuskin tätä huomaamattomuusongelmaa enää on, ja kohta kerrotaan että kustannustoimittajat saavat mennä koska heillä ei ole mitään tekemistä.

Lukaisin Pär Lagerkvistin Barabbaan. Hyvä kirja. Sitten luin loppuun Gunnar Suolahden Suomen papisto 1600- ja 1700-luvuilla. Se on vähän semmoista opiskelullista kirjallisuutta tuo Suolahti, mutta myös Lagerkvist. Tuli mieleen juttu aikain takaa, missä baarin pöydässä jollakulla oli mukana näitä Henrik Tikkasen osoitekirjoja, ja siihen tuli joku taloushistorioitsija kysyen: "Mihin noi voi tenttiä?" En ollut itse siinä pöydässä, mutta juttua toisteltiin taajaan, vissiin talousmies on jo väitellyt. En tiedä.

Onneksi on luettuna tuommoiset Tikkaset ynnä muut ettei enää tarvitse lukea. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että olen lukenut tarpeeksi Jörn Donneria, jotta voin sanoa hänestä mielipiteeni. Anja Kauranen-Snellman-Ormaa olen lukenut kolme kirjaa ja se saa riittää. Anna-Leena Härköstä neljä, se todellakin riittää. Laskinko oikein että Antti Tuuria kahdeksan romaania, ai niin ja sitten yksi kirjoittamisen selvitys, Kuinka romaanini ovat syntyneet tms. Nämä riittäkööt. Yritän jatkossakin panostaa korkealaatuiseen kirjallisuuteen. Minulla on esim. neljä suomennettua Coetzeeta lukematta, voi helvetti että siinä on hyvä kirjailija. Häpeäpaalu on parhaimpia kirjoja mitä olen lukenut. Olen erittäin onnellinen että luin viimeinkin Shohei Ookan Tulia tasangolla. Ja tuo äsken lukemani Lispector toi jälleen mieleeni sen seikan, että milloin luen Woolfin Mrs. Dallowayn, Cunninghamin Tunnit oli minusta kevyt. Keväällä seminaarissa joku sanoi lukevansa Woolfin päiväkirjoja! Arvostan tuommoista. Minä olen niitä selaillut ihan vähäsen. Sitten kävi niinkin että luin Cormac McCarthyn Tien, se romaani (ja elokuvakin) vainoaa minua alituisesti, eihän tässä enää uskalla pimeällä ulos kun pahat saattavat olla odottamassa.

Näin se raivo talttuu kun miettii maailman kauneimpia asioita, taideteoksia. Tosin ei raivon tarvitse aina talttua. Ikävien ihmisten on syytä pitää mielessä, että mitään ei ole unohdettu, kaikki tulee vielä valoon. Toiminnallaan he ovat aiheuttaneet sen miellyttävän tilanteen, että heitä voi käyttää hyväksi, heistä voi muovailla, esim. taltalla, vaikka minkälaisia veistoksia, moukariakin käytetään. Jätetään hyvät ihmiset rauhaan, heidät vain kehutaan.

Kategoria: Nyt 3 kommenttia Kommentoi
24.07.2010 - 21:29

Aloinkin lukea Clarice Lispectorin romaania Lähellä villiä sydäntä, olen noin sivulla 132, yli puolenvälin, siis. Omat kirjoitustouhut jämähtivät taas torstaina, mutta keksin eilen muutamia kieroja juttuja, joten luotan maanantaihin. Tämä Lispectorin kirja on aivan upea. Harvoin niin nauttii ja osansa on tietystä suomentajalla Tarja Härkösellä. Vaikuttaisi siltä että viime vuosisadalla, joka onneksi jo päättyi, muutaman naiset kirjoittivat kuin mitkäkin. Lispectoria on luonnehdittu siihen tyyliin että näytti Marlene Dietrichilta ja kirjoitti kuin Virginia Woolf. Onneksei toisinpäin. Tosin en tiedä Dietrichin kirjoittamisista.

Lispector oli diplomaatin rouvana, josta tulee helposti mieleen toinen diplomaatin rouva Aino Kallas. Taitavat olla persoonina vähän erilaisia. Aino Kallas supisi päivällispöydässä toiselle daamille että on toi Joyce sairas. Tuommoisia kallaksia nyt on viisitoista tusinassa.

Näin tässä yksi yö unta suomalaisesta kirjailijasta. Huolestutti. Oltiin maatilalla, jossa ei ollut lainkaan maata eikä tilaa ja suomalaisen kirjailijan sylissä rääkyi kammottava lapsi. Hän kertoi että hänellä on kaksi lasta, toinen oli mennyt vähän hutia mutta ensimmäisellä on aivot. Muistaakseni en vastannut mitään, kuten tavallista, minulla ei ollut puheoikeutta.

Kategoria: Nyt 4 kommenttia Kommentoi

21.07.2010 - 17:53

Luin Tanizakin Avaimen, Varjojen raportti on yhä kesken. Taidan seuraavaksi lukea en tiedä mitä. Olen kirjoittanut niin paljon viime aikoina, täydellä hulluudella, että iltaisin on hauska rentoutua hyvän kirjallisuuden parissa. Tosin teen niin aina mutta tiukassa kirjoitusvaiheessa se on erityisen mukavaa. Viime viikolla pääsin torstaina liuskalle kaksikymmentä ja sitten oli levättävä. Maanantaina jatkoin ja olen lähellä liuskaa neljäkymmentä. Siihen kuuluu vanha noin viisiliuskainen kirjoitelmani, joten ehkä huomenna päädyn noin liuskalle neljäkymmentäkaksi vähennettynä noin viisi liuskaa. Epäilen, että perjantaina olen taas aivan sairaalakunnossa. Kirjoitan täysillä, en mieti, annan mennä. Oikeastaan Raymond Carver opetti näin, mutta minä kikkailen, se on erona. Lainasin Simonin Historian, en ole ennen lukenut Simonia. Enkä Simenonia, paitsi vähän. Tämä Simon näyttää kirjoittavan niin ettei sitä suomalainen voi hyväksyä, hän ei kirjoita selkeästi, ettei vain olisi epäjohdonmukainenkin. Tiettävästi Simon oli Hans Selolle tärkeä ja koska pidän Selon kahdesta kirjasta niin siitähän voisi vetää sen johtopäätöksen että tulen pitämään Simonista. Toisinaan teen verkkohaun "hans selo" mutta se on ihan hullua, kaveriin ollaan aivan raivona, hän on uhka, häntä sanotaan muun muassa "maailman huonoimman kirjan" kirjoittajaksi. Se on aika paljon. Mikä siinä Selossa niin kamalaa on? Hänellä sentään on oma tyyli. Minua ahdistaa tuommoinen ahdistuneisuus enkä enää tee verkkohakua "hans selo". Paljon muutakaan ei pidä tehdä, olla vain. Seitsemän tunnin välein Suomessa ihminen tappaa itsensä. Yllättävän pitkä väli.

Kategoria: Nyt 3 kommenttia Kommentoi

13.07.2010 - 20:06

Luin Coetzeen Hämärän maat. Se on hänen esikoiskirjansa, -romaaninsa. "Tuotannon perustekijät ovat jo näkyvillä", sanoo mainosmies, mutta kuka välittää mainosmiehestä.

Huomaan omistavani Margit Borg-Sundmanin omaelämäkerrallisen kirjan, se ei ulotu vuoteen 1964, mitä on mahtanut kirjoittaa siitä vuodesta, onko kirjoittanut mitään. Silloin aika moni tunaroi. Kirja on tuossa noin, sinistä kannessa, mikä sen nimi on, Jännittävä on elämä, hyvä että on. Toisaalta mikä yhdelle on jännittävää on toiselle tylsää. Mitäs siitä. Todella tyhmästi sanottu. Mitäs siitä. Sentään kirjoitin eilen viisi liuskaa ja tänään vähemmän.

Maanantaisin sitä saattaa intoutua, tiistaina jo rauhoittuu. Laitoin yhdelle kaverille nimeksi Marko Mulkku, olikohan se vähän osoittelevaa. Sitten tein niin että kun kahdella on "oikeasti" sukunimenä ajatella-verbin synonyymi niin vaihdoin nimet ns. päittäin. Hurjaa. Toiselle laitoin etunimeksi toisen toisen etunimen. Metsään viittaavan nimen synonyymistin senkin. Mutta vesinisäkkäästä tein metsän viekkaan petoeläimen. Marko Mulkku ei kuitenkaan ole ensimmäinen Mulkkuni, aiemmin tekaisin erään Mauno Mulkun, luulenpa että he ovat sukua toisillensa. On olemassa Lerssejä. Anu Saukkosia. Nimien vääntely on hauskaa, Lima Sauhto. Parnassosta luin pari vuotta takaperin (harvemmin etuperin) että sananmuuntelu on sairasta touhua. Kai se on jos on kielellisesti aivan lahjaton, eikä tajua mitään. Sananvääntely on sellaista verryttelyä, mutta myös itse toimintaa, asiaa itsessään. Palindromeja tekee sivun laitaan jos on tilaa. Vai oliko se Parnasson juttu vitsi? Saattoi olla. Olen huomannut että minulta menee paljon ohi.

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi

04.07.2010 - 16:39

Siinä mielessä on hyvä, että olen Markku Soikkelin kanssa aina ja kaikkialla kaikesta eri mieltä, mutta joskus olen myös samanmielinen, nimittäin tästä asiasta:

"KYLLÄ, aivan vakavalla radionaamalla joku asiantuntija esitti tällaisen todisteen siitä, miten paljon valtaa kuluttajilla on tilanteessaan - hieman sen jälkeen, kun joku toinen (tai sama) asiantuntija oli ohjelmassa arvellut, että kaupunkien leipäjonoissa on tutkimaton joukko ei-tarpeessa-olevia ihmisiä.
Mitä tuollaisista (Ylen järjestämänä) 'virallisista' keskusteluista oppii?
Sen, että ylimielisyydelle ei ole kerrassaan mitään kattorajaa, jos ihminen pääsee voittajien puolelle tai puolueeseen, niiden joukkoihin, jotka saavat Suomessa määritellä mitä on köyhyys ja keille ruoka maksaa maltaita.
Ja sen, että nilkein ihminen ei ole poliitikko, vaan asiantuntija joka puhuu status quon puolesta aivan mitä tahansa, olipa sitten kyse ulkopolitiikan näkökulmasta kiinalaisiin keskitysleireihin tai sisäpolitiikan näkökulmasta tehoeläintalouteen."- 2.7.2010.

Lihavoinnit minun aikaansaannostani. Muistan miten muutama vuosi sitten joku paskiainen sanoi televisiossa, kuuntelen harvoin radiota, että Suomessa ei nähdä nälkää. Samalla itse mietin mistä ihmeestä hankin seuraavaksi kahdeksi viikoksi syötävää. Harkitsin käveleväni keskustalaisen ministerin Hannes Mannisen kotiovelle, pidemmälle tuskin olisin päässyt, mutta voimani eivät olisi riittäneet kolmen kilometrin suoritukseen, joten turvauduin toisenlaisiin keinoihin. Taisin mainita asiasta tuolloin.

Joka tapauksessa luin eilen ja tänään tätä Ookaa. Hyvä kirja. Ihmettelen että Veijo Meri on pitänyt siitä, tuntuu liian rehelliseltä hänelle. Minullahan on viime aikoina ollut tämä rehellisyys-teema. Enkä ole aivan ensimmäinen, jolle romaanista Tulia tasangolla tulee mieleen Niin kauas kuin yötä riittää.

Kategoria: Nyt 4 kommenttia Kommentoi

NEEKERI
03.07.2010 - 19:27

Joku oli hakeutunut blogiini haulla "Harry Salmenniemi + paska". Täytyy vilkoa Salmennientä joskus. Luin pikkaisen tuota japanilaista sotaromaania, tuli mieleen McCarthyn Tie ja eikö sitä jossakin verrattu siihen. Verratonta.

Jalkapallossa apolloniset eurooppalaiset voittivat dionysiset eteläamerikkalaiset mutta afrikkalaiset ne ovat vielä dionyysisempiä, se oli semmoista amokia eilen että pelotti. Jos olisin ollut Uruguayn pelaaja niin en olisi uskaltanut tehdä maalia, tai torjua maalia kädelläni. Koko manner huusi ja jos Ghana olisi voittanut niin koko manner olisi yhtynyt toisiinsa ja itseensä. Siemennestesade olisi kestänyt vuosia. Ei vissiin oikein olla kaikki samanlaisia. On erilaisia "kulttuureja".

Minun on tunnustettava, että minulla ei ole mitään kosketuspintaa afrikkalaisiin tai aasialaisiin. Etelä-Amerikan meininkiä ymmärrän vähän tai siedän, mutta olen niin degeneroitunut pohjoiseurooppalainen etten raavi muniani julkisella paikalla (paitsi humalassa). Nämä ovat pelottavia tunnustuksia. Etten vain olisi "maahanmuuttokriittinen"... En minä tiedä olenko. Sain tietää "maahanmuuttokeskustelustakin" vasta kolme tai neljä kuukautta sitten, olin elänyt luulossa että kritiikkiä ei enää esiinnyt, mutta esiintyypähän. Kai se on hyvä asia. Että keskustellaan.

Voin kertoa (ja tunnustaa), että pidän pohjoiseurooppalaisia, juutalaisia ja kaukoaasialaisia ihmisiä muita parempina ihmisinä. Heidän ansiostaan maailmassa ei tarvitse aivan koko ajan pelätä tulevansa ryöstöraiskausmurhatuksi ja kirjapainotaito on keksitty. Pohjoisamerikkalaisia en jaksa, he ovat moukkia, mutta kun mennään mannerta etelämmäs niin alkaa tulla vastaan persoonallisuuksia. Kenties jatkuvasti tihentyvällä tahdilla. Eteläeurooppalaisia pidän surkimuksina. Arabeja kaihdan, minua pelottaa heidän väkivaltainen elehdintänsä. Mitä tulee afrikkalaisiin niin heidän jatkuva panemishalukkuutensa vaikuttaa epäilyttävältä. Arabeilla on sama, mutta heillä ei käy yhtä hyvä "flaksi". Slaaveista minulla on hyvin vähän hyviä kokemuksia. Olen asunut viisi vuotta slaavin kanssa saman katon alla eikä se ollut mukavaa. Toisaalta asuin reilun vuoden afrikkalaisen kanssa ja joskus saattoivat hänen naisensa esittää huomiotansa minullekin. Se oli mukavaa. Italian poikien munien kaivelu on rasittavaa. Minua inhottaa pohjoiseurooppalainen protestanttinen henki. Kerran mietin pahasti ranskalaisista. Saakeli, etten vain sietäisi ketään. En nyt kuitenkaan rupea väittämään, että "jokainen ihminen on omansa, ei ole rotuja eikä kulttuureja", se nyt on täyttä paskaa. Ellei ole täysin valheellinen ihminen niin voi tunnustaa, että on rotuja, kulttuureja, vaikka mitä. Aika sekoittuneita ne ovat. Ei minulla ole ongelmaa erilaisuuden sietämisessä, minulla on ongelma kenen tahansa sietämisessä.

Nykyään, kun eletään heterofobista aikaa, pitää olla tarkkana homojenkin suhteen. Mikä helvetti nekin on jalustalle nostanut? Sitten on vammaiset, heitäpä portieeri vammainen kapakasta ulos eli ole päästämättä sisään niin pääset lehteen. Hyvin samanlaisiksipa ihmisiä yritetään tehdä. Timo Vihavainen puhui Kanavassa, että tärkeintä nykyaikana on ettei loukkaa ketään. Minua vitut kiinnostaa loukkaamattomuus, saanhan joka ikinen päivä kuulla olevani ihmisenä alinta kastia, länsimaalainen heteromies eli potentiaalinen murhaaja, raiskaaja ynnä muutenkin paskapää. Mutta täältä vielä noustaan! Tunnustan, että minua nauratti kun jotkut olivat pippurisumuttaneet homokulkuetta, tosin mietin sen jälkeen ettei vain homoystäväni ollut saanut pippuria naamaansa. Hänellä on ollut raskas alkuvuosi eikä hän kaipaa mitään lisäraskauksia, jos näin voi sanoa. Ei kai se siellä ollut. Yritän kenties sanoa, ettei minulla ole mitään ketään vastaan paitsi niitä jotka naurettavasti nostavat kansanryhmiä jalustalle. Nämä nostajat pitäisi kuopata. Meinasin minäkin 20-vuotiaana liittyä Greenpeaceen mutta heikkoa on jos vähänkin myöhemmin jaksaa kannattaa moisia eriarvoisuutta lisääviä porukoita. Sillä he kieltävät eriarvoisuuden ja hylkäävät ne, jotka vihjaavat ettei me taideta olla ihan samanlaisia. Paradoksaalisesti he luovat uutta paarialuokkaa ja sanoisin että he tekevät tämän tietoisesti.

Mielikseni olen pannut merkille, että aivan kaikille tämä pelleily ei ole mennyt läpi. Toki pidän itseäni kärkijoukon kärkenä hölmöjä vastaan. Mentoreitani ovat Matti Klinge, Jouko Turkka ja Pentti Linkola. Sillä he sanovat mielipiteensä ja voi voi miten me heitä tämän avoimuuden ja rehellisyyden tähden kidutamme. Klinge sanoo ettei pidä polkupyöräilystä ja siitä on hauska rähähtää. Sanoisimmepa mekin joskus mistä pidämme tai emme pidä. Esimerkiksi mitä pidämme erilaisista "kulttuureista" tai, peräti, roduista.

Huomaan varmistelleeni liikaa. Ettei vain kukaan suutu.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

02.07.2010 - 14:09

Luin sitten viimeinkin Cormac McCarthyn Tien. Hieman pelotti. Yleensä en katso elokuvia, mutta Tien pohjalta tehdyn elokuvan voisin katsoa, näin toimin myös Menetetyn maan suhteen. Ja miksei Menetetty maa voinut olla nimeltään Sopimaton maa vanhuksille tai jotakin siihen suuntaan, tuo jatkuva kikkailu ärsyttää. En tiedä suomentamisesta mitään mutta televisiotekstityksissä ainainen synonyymin etsiminen on naurettavaa. Varsinkin kun lopputulos on naurettava.

Kaivoin kirjakasasta esiin Shohei Ookan Tulia tasangolla, se on ollut siinä kuulussa luettelossa ja pitkään. Saatan sen nyt lukea vaikka ajattelin lueskellä Montaignea. Tulia tasangolla on minulla Tornion kaupunginkirjaston poistopainoksena. Kiitän. Sain tietää että kirja sisältää samantyyppistä kerrontaa kuin McCarthyn kerronta, jota voisi nimittää mccarthyismiksi, muttei viitsi koskei kukaan ymmärrä. On tämä raskasta elää historiattomassa ja eteenpäinsuuntautuvassa ajassa. Minua ei tulevaisuus kiinnosta lainkaan.

Luetteloista tuli mieleen että kasailen luetteloa kirjoista ja kirjailijoista, joita en voi arvostella. Kysyin asiaatuntevalta, onko toimintani aivan naurettavaa mutta hänen mukaansa on muillakin tuollaisia listoja, luetteloita. Olisihan aivan moraalitonta, jos vaikka arvostelisin Tommi Melenderin tulevan esseekokoelman, sillä kohkaanhan Melenderin blogin kommenttilootassa jatkuvasti hyvin kritiikittömästi. Silti jopa minulle, joka en ole kriitikkona edes takarivissä vaan puffetin puolella, on kirjailijoiden taholta tarjoiltu maireasti hymyillen arvosteltavaa, mielenkiintoista kyllä omasta tuotannosta. Ei ne häpeä mitään sanoisi tähän Jope Ruonansuu. Eli älkää enää tulko häiritsemään.

Suomen Kuvalehdessä oli jälleen turkulainen kaverikritiikki, joka aivan myötähäpeöititti. Se oli esittely, mainos, ja hyvä sellainen. Mutta tyhmempi voisi luulla sitä kritiikiksi. Jaksetaankin puhua poliitikoiden "kytköksistä" mutta on niitä kytköksiä kaikilla. Täytyisi ottaa selvää, onko kriitikoiden ammattiyhdistyksellä jokin systeemi, jolla vähän katsotaan ettei taso mene aivan surkeaksi. Suomalaista kritiikkiä lukiessa voi päätellä ettei minkäänlaista systeemiä ole. Monet kirjailijat näyttävät lisäksi olettavan, että heitä kehutaan ja jos tulee moitetta niin voi sitä valitusta.

Laitan luetteloni tänne jahka saan sen tehtyä eli laiskuuttani välteltyä puolisen tuntia luetteloni suhteen. Jalkapallo alkaa kahden ja puolen tunnin kuluttua, sitä ennen voisin lueskella tuota japanilaista kaveria, ja ehkä minulle laitetaan jotakin hyvää ruokaa. Täytyy sanoa, että meillä on erinomaiset ruuat, juomapuoli on toisinaan puutteellinen mutta mahtavia aterioita syöskentelen päivittäin. Se näkyy. Tosin lääkityksestäni johtuen painoni kohoaa 10-15 prosenttia, mutta aika harva läskeistä huomauttaa, eikä minulla ole kuin kaljamaha ja "beer tits" niin kuin eräs norjalainen räähkä aikoinaan sanoi. Kirjat pitäisi järjestää. Ehkä joskus. Nyt piti kirjoittaa elämäni viimeistä esseetä, olenhan päättänyt lopettaa esseiden kirjoittamisen ja siirtyä dialogiin, mutta en jaksanut.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi
28.06.2010 - 15:29

pentti saarikoski koskenkorva sinfonian kirjoitusopas herman goeringin lapsi juhannusmuistot 1930-luku suomalais ranskalainen kirjailija äiti miksi minut hylkäsit esa saarinen aiempi puoliso inhottava sukulainen mies panee nukkea ”anneli mäkelä” ”heikki ylikangas” nuijasota

Kategoria: käänteinen hakukonerunous 0 kommenttia Kommentoi

25.06.2010 - 14:50

Kissa pesee itseään, välillä se pesee muita, etsii hyönteisiä, mietiskelee ja minä kirjoitan juhannusaattona klo 14.50. Viime vuosina on tullut hyväksyttävämmäksi viettää juhannusta kaupungissa, ennen, esim. 10 v. sitten, se oli aivan naurettavaa. Yhden parhaista juhannuksista olen viettänyt Helsingin Kontulassa. Toisaalta eihän Suomessa kaupunkeja Helsingin lisäksi olekaan, Turku valikoiduin osin, joten maalla sitä ollaan kuitenkin. Tämä Vätti on maaseutua. Vätin sijainti Turussa on sekava, joku sanoisi asuinpaikkaamme Raunistulaksi, tai peräti Kähäriksi, mutta täällä sanotaan että Vätissä ollaan. Se on mukavaa. Myös mukavaa on että meitä on täällä kolme, en kaipaa elämältä enempiä eliöitä. Enhän tule ihmisten kanssa toimeen, riita on aina lähellä. Siksi verkkoelämä on hauskaa, voi pitää tietyn välimatkan ihmisiin, välillä heitä voi tavata kasvokkainkin. Pidän muutamista ihmisistä. Suurinta osaa en voi sietää. Viime sunnuntaina kerroin, miten en voisi olla runopikkulinja-autossa, paitsi jos siellä olisi muutama huora ja pari juoppoa. Takapenkillä ähellettäisiin jatkuvasti. Se olisi mieleeni vaikken itse osallistuisikaan takapenkkitoimintaan, saattaisin silti käydä tarkkailemassa. Mutta on hyvä että runoilijat kiertävät. Kenties joskus osallistun runoviikonloppuun.

Lainasin kirjastosta Harry Salmenniemen Teksas, sakset, Sternen Sentimentaalisen matkan ja Pauliina Haasjoen toisen kokoelman, jota aamulla silmäilinkin. Lainasin tuon Salmenniemen, jotta, ehkä, saan siitä vähän vertailukohtaa Mikael Bryggerin pian ilmestyvälle kokoelmalle, josta aion sanoa pari valikoimatonta sanaa. Sentimentaalista matkaa olen yrittänyt saada arvosteltavaksi ainakin viidestä paikasta mutten ole onnistunut, joten lopulta lainasin sen kirjastosta. Sen sijaan minä viaton otin vastaan sen Hukkilan kamalat Kerettiläisesseet, jotka olivat niin epäkerettiläisiä että itkettää vieläkin, muistellessa. Tyypillisesti kirjaa on kehuttu oikein urakalla, tässä Suomettulassa.

Kuulin huhun että kohta olisi tulossa odotettu esseekirja. Siis oikein hyvä eikä mitään paskaa! On toinenkin hyvä tulossa eli tämän Melenderin esseekirja. Maailma on yhtä esseetä! Itse olen kuitenkin astunut seuraavaan vaiheeseen eli olen hyljännyt esseekirjoittamisen. Olen siirtynyt perkele soikoon dialogiin! Keksin tämän lukiessani Oscar Wildeä. Aikaa seuraavana ihmisenä saattaisin olla mieleinen kirjaaja tällä hollantilaiselle kaverille, joka kertoo mitä kirjallisuus on. Blogi on myös hyvin ajankohtainen "media", "sosiaalinen media". Minulle se on yksi lysti. Aika tyhmästi sanottu, kaiken lisäksi valheikkaasti. Kissa taisi mennä eteiseen, sillä on tiettyjä vinkeitä ulosmenon suhteen. Viime yönä soitin nuormusiikkia kolmelta yöllä (aamulla kerrottiin ajankohta) eikä kissa saanut levättyä. Kohta se kostaa. Olen huomannut että kissat pitävät Ismo Alangon soolotuotannosta.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

25.06.2010 - 01:50

Join pari litraa alkoholia ja tulin kirjoittamaan. Toki ensin kirjoitin Parnasson blogiin kyselyn, jota huomenna häpeän. Enää en poista mitään on totuuden aika. Anita Konkka siihen on minua rohkaissut, nainen, joka on positioltaan samantyylinen kuin minä "miehenä", eli vihataan niitä paskoja. Kaksi vai oliko se kolme viikkoa sitten eli päivä jolloin velipuoleni tuli ylioppilaaksi olin eturivissä kuuntelemassa kunika Guns N´Roses musisoitsi Helsingin Käpylässä. Ystäväni oli silloin panemassa, näin hän kertoi. Olimme molemmat onnellisia. Erityisesti rakastuin uuteen kitaristiin DJ Ashbaan. Axl Rose on ollut samassa asemassa Louis-Ferdinand Célinen kanssa minulle....

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

24.06.2010 - 13:01

Olen ihmetellyt miksen sitten millään saa muutamilta tahoilta yksinkertaista vastausta todella yksinkertaiseen kysymykseen, mutta tajusin, ehkä, että eihän ne kerkiä kun on tuo kirjataisto meneillään. Ruttopuistosta tapellaan, hautakivien takaa ammutaan ja poteroissa on avattu rautaisannokset. Huomenna ja ylihuomenna on sitten täysi rähinä päällänsä, ja allansa.

Paljonkohan WSOY:lle on viime viikkoina lähetetty uusia käsikirjoituksia? Arvio: kolme. Eilen uutisoi tekstitelevisio: "Mari Mörökin lähti WSOY:ltä." Mörökin. Onkohan Mari Mörökin sukulaiseni, koska äidinpuoleinen isoäitini on omaa sukua Mörö, voisi olla aika harvinainen nimi. Olisi hauskaa jos olisi kirjailija sukulaisena, ainoa luovan työn tekijä katraassamme. Tosin näistä "Södikan" kirjailijoista Jari Tervo on enemmän tyyliäni, ei kirjallisesti mutta kohtalollisesti. Tervohan kirjoitti viisitoista vuotta sitten neljä hyvää kirjaa ja lopetti tuotantonsa.

Ulkona paistaa aurinko, talvella oli sankka pyry. Walden on voiton puolella, eilen oikein innostuin kaverin jutuista, sitä ei tapahdu juuri koskaan, edellisen kerran innostuin Cormac McCarthyn Menetetystä maasta, ai niin, oli tuossa välissä Oscar Wilde -valikoima Naamioiden totuus. Ja Iloisen lehmän runot. Innostunutta. Innostuneen sonnin lukemiset. Aion mennä tänään parturiin. Minulle tulee aina se vanha kääkkä leikkaamaan, alle viisikymmentävuotiasta parturointia en ole kokenut milloinkaan. Sitten on kamalaa, jos parturi alkaa puhua, mitä niihinkin juttuihin vastailee. Yritän tehdä heti selväksi etten ole puhujatyyppiä, mökötän (mörötän) tuolissa, annan ohjeet, melko tarkat, ja sitten vain oleilen. Lukemaan en ryhdy. Vuoroani odotellessani tosin lueskelen roskalehtiä.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

23.06.2010 - 13:59

Muistammeko enää aikaa, jolloin kirjallisuudesta keskusteltiin maassamme kaikkialla ja mielipiteet, mielipiteet ne risteilivät? Nykyaikana kirjallisuus on menettänyt merkityksensä. Siitä ei keskustella, kukaan ei ole kiinnostunut, ei enää ole kirjasotia eikä mitään muutakaan kirjallisuuden ympärillä pyörivää puuhastelua, myös amatöörien. Kyllä on inhaa. Kirjallisuus ei enää puhuttele.

Lueskelin tuossa Thoreaun Waldenia, siitä on uusi suomennos. Ensimmäisen sadan sivun jälkeen aloin ymmärtää kerrontatyyliä (siis todella vähän, mutta hieman aloin ymmärtää) ja nyt lukeminen suksii paremmin kuin alussa, jossa ihmettelin miten helvetissä tämänkin luen. Kohta olen puolimatkan krouvissa ja koska olen asioinut Hyvinkään Puolimatkan krouvissa niin tahdonkin lähettää terveiseni siihen suuntaan, missä jo maljoja keskikesän kunniaksi kohotellaan.

Ohoh, kirjoitus tallentui ja julkistui hipaistessani näppäimistön tiettyjä kohtia. Jatkan sillä minulla ei ole asiaa. On tämä ihmeellinen maa ja valtio. Yhtäältä ei pyydetä millään anteeksi ja toisaalta ollaan koko ajan pyytämässä anteeksi. Ylemmille tuo jälkimmäinen ja alemmille edellinen. Eikä voida sanoa että ohohs, tunaroitsin. Sitten ollaankin jo hirressä. Aivan kieroutunutta kunniantuntoa. Mietiskelin (höhö) tämmöistä, kun lueskelin yhden juuttaan viimeaikaisia hölmöilyjä. (kirjoitin ensin "hölmöjä", mutta voisi se niinkin olla) Yhden? Niitä on aika paljon enemmän.

Ei tullut stipendiä. Harmillista. Ehkä minulle vielä joskus ojennetaan rahaa? Laitoin tilinumeron kohdalle ilmoituksen "stipendin voi osoittaa Masan baariin". Eivät tainneet tykätä. Ja sitten sanotaan että rehellisyys se maan perii. Vitut mitään perii.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

16.06.2010 - 09:02

Kuuleman mukaan hän todella on erittäin hauskaa seuraa. Odotan mielenkiinnolla mitä WSOY:stä kerrotaan, millainen kumppani tämä Oksanen oli. Ööhö, kello on 19.40. Julki tämä voisi tulla vaikka 9.03 huomenaamuna.

Toisaalta WSOY:lle ihan oikein että ovat joutuneet Oksasesta kärsimään. Kuka on seuraava?

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

15.06.2010 - 15:33

Lassi Kämäriä ahdistaa edelleen se, että Timo Hännikäinen kirjoitti yli vuosi sitten seksuaalisista ongelmistaan. Luulin joskus Kämäriä fiksuksi mieheksi, mutta tuo itsekritiikittömyys ja toisen raukkamainen solvaaminen on alkanut vituttaa. Sanottakoon että tunnen Hännikäisen jotenkin, mutten Kämäriä lainkaan. Kämäri menee aikamoisiin henkilökohtaisuuksiin vaikka ne hänen mielestä taatusti tuomittavia ovatkin. Ehkei Lipton-Lassi huomaa. Tämä oli henkilökohtaista. Kassi menee jatkuvasti sieltä mistä aita on matalin tai sitä ei ole lainkaan, esimerkiksi asettuessaan tämänpäivän voittajien puolelle ja ylipäänsä kannattaessaan yleistä mielipidettä. Suuressa massassa tämä Erno Paasilinnan ihailija sitten kivittää vähemmistöä. Todella ihailtavaa. Edes Erno Paasilinna ei ollut noin sekaisin.

Mikä noissa "henkilökohtaisuuksissa" on ärsyttävää on se että ne ovat juuri sopivaisuuden rajoilla, ärhäkkä aforistikkomme ei sano suoraan niin että tuntuu vaan piilovittuilee. Kutsun tuota raukkamaisuudeksi. Jos tapaan Kämäriä joskus niin kutsun hänet nyrkkitappeluun, sillä Kassi Lämäri on ansainnut opetuksen. Tietenkin hän on aina ja kaikkialla väkivaltaa vastaan ja pitää isäänsä älykkäänä ihmisenä niin kuin kaikki sovinnaiset kusipäät. Tämä oli henkilökohtaista ja minä olen niitä jotka vastaavat huutoon. Sopii tulla koittamaan.

Olen sanonut Kassia tyhmäksi. En tiedä viittasiko hän joskus kirjoituksessaan lausuntooni, missä, muuten, nyt vasta muistan, Kassi julisti väkivaltaa tyhmäksi sanojaansa kohtaan. Ai kamala. Toivottavasti jälkikasvu ei peri taipumuksia. Tarkoitan tätä: jos vittuillaan niin vittuillaan sitten avoimesti.

Yritin kirjoittaa tätä kommenttia tuon saatanan Kämärin lootaan mutten onnistunut. Kirjoitinpa tähän. Kirjoittelen kaikenlaista. Mitä tulee mieleen. Eikä tämä ole puolustus vaan metodin esitys. Olen tämmöinen ihminen. Mainittakoon, että tuo "Kassi Lämäri" on minun keksintöäni ja Lipton-Lassi myös. Ehkä muutkin vääntelevät sanoja ynnä etsivät nimityksiä mutta voin ottaa heidän puolestaan turpaan. Ole rehellinen, Lassi Kämäri, äläkä vikuroi.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

14.06.2010 - 12:54

Kommenttilootani vähäverisyys joskus harmittaa vaikka olenkin siitä pelkästään iloinen. Kuitenkin tiedän miten sinne saisi lisää materiaalia: on itse kirjoitettava kommentteja. Ei siis vastakommentteja kommentteihin vaan rehdisti omalla nimellä. Epäilemättä aika moni kirjoittaa toisilla nimillä, "luo keskustelua". Ehkä on syytä siirtyä kommenttilootaan lopullisesti, kirjoittaa sinne ikuista keskustelua, jolloin viimeinen "postaus" ei ole merkityksellinen vaan viimeinen kommentti. Siis niin kuin aktiviteetin kannalta merkityksellinen.

Vähäverisyyden perusteena lienee että kaikki veri on vaijerissa. Tämähän näkyy esimerkiksi Jari Tervon toiminnassa. Kuka sitä sanoi, vai olinko se minä että olisi hauska lukea Jari Tervon muistelmat yläasteajoilta, lukioajoilta, opiskeluajoilta, työajoilta, kunnes lopulta lohkesi. Tunnistan Tervossa sukulaiseni, olemme piintyneiden runkkarien lahkoa. Olisi seksuaalipolitiikalle hyväksi, että arvostettu kirjailija ynnä hauskuttaja kertoisi yksinäisistä vuosistaan. Tuskin ne kovin moninaisia ovat vieläkään. Hysteerinen hausku(u)ttamisen tarve, "olkaa mun kavereita", siitä saisi hyvää tekstiä, mutta epäilenpä ettei Tervo uskalla ja vaimokin on kieltänyt. Muistan, vaikken haluaisi, miten Tervo syksyllä 1995 luki tekstiään KOM-teatterissa ja seurueemme jäsen sanoi: "Se luki kuin ainekirjotustaan." Eikä tässä mitään, ulkona sama kaveri, en siis minä, jatkoi: "Jumalauta, onko se mennyt mummon kanssa naimisiin." Hiukan siis yllätti myöhempi raskausuutisointi, mutta lääketiede se vain kehittyy.

Tero Tähtinen, jonka lapsellista kirjaa en jaksanut lukea, sanoi Kirjo-lehdessä siihen malliin että Jari Tervo kirjoittaa vain varmoista aiheista yleisöä miellyttäen. Niinpähän se on. Sellainen on WSOY:n kirjailija. Tosin on hyviäkin WSOY:n kirjailijoita, esim. lauantaina luin, viimeinkin, erinomaisen Iloisen lehmän runot. Lienee makuasia kumpi on "parempi", lehmärunoilija vai tämä satakuntalainen.

Tero Tähtisestä sen verran, että pisti silmään heti ensisivulla, miten hän kertoi ettei harjoita Prozacia tai Cipramiliä, vaan laittaa vaelluskengät jalkaan. Tähän sanoi eräs urhea, joka oli lukenut kirjan kokonaan (vaikkei hänen edes olisi tarvinnut), että Tero se on vähän semmonen parempi ihminen. Itse raivostuin tuosta Prozac etc. -huomautuksesta, lähinnä sen vuoksi että vaikka kävelisin sata kertaa maailman ympäri niin silti tarvitsisin lääkitystä. Ei Tero pahaa tarkoittanut, hän on vain typerys, menisi sanomaan saatana syöpäsairaalle lapselle (perusesimerkki) että laita vaelluskengät jalkaan.

Onneksi naishenkilö tuli käymään ja rauhoituin ennen kuin olisin solvannut pahasti. Ulkona vislaa lintu. Jos kirjoittaisi runoja, joissa olisi tuommoista aineistoa, ulkona vislaa lintu, taivaalla seilaa aurinko, sankastipa pyryttää.

Kategoria: Nyt 11 kommenttia Kommentoi

12.06.2010 - 20:35

Nilsiän kaupasta sai kahdella eurolla Markku Pääskysen Vastaavuuksia. Menikö nimi oikein? Siis kirjan nimi, romaanin. Luin hieman. Sitä ennen luin runokokoelman. Minulla oli asiaa mutta unohdin. Kävin muutamassa blogissa, muun muassa tämän yhden, joka käytännössä joka päivä puhuu asiasta mistä ei mitään tiedä, viinasta. Tosin ei hän tiedä paljon muustakaan, mutta tarinaa piisaa. Viikko sitten olin pitkähköstä aikaa kalliolaisessa kapakassa ja pelotti. En muistanutkaan että on olemassa ns. oikeasti kovia paikkoja, joissa ei pelleillä. Eräs FM sanoi tämmöisestä porukasta siihen suuntaan, viitaten punkihmisiin, että he elävät siinä kapeassa maailmassaan eikä mikään muu ole hyväksyttävää. Juotuani tovin pelkoni laantui. Vittu, on tässä eletty, en ole niitä turhimpia jätkiä mitä tulee kokemusmaailmaan. Istuskelin tiskillä ja muistutin itselleni että tämä on kepeä paikka, todella kovien jätkien paikat on muutaman kulman takana. Kun on pyörinyt keskikaupungilla niin saattaa unohtaa, että yliopistojannujen potkiminen ei ole juuri mitään. On hyvä pitää mielessä muutamia asioita.

Mietin jatkokirjoitusta tuolle tekeleelleni "Suomalainen nainen makuuhuoneessa". Sen nimeksi voisi panna "Suomalainen mies makuuhuoneessa", mutta siihen on jo viitattu, hakukoneistin ja tuolla otsikolla joku oli jo vääntänyt tekstiä. On ne luovia. Laitankin nimeksi: "Lisälehtiä suomalaiseen naiseen makuuhuoneessa". Joskus viime syksynä mainitsin tälle päätoimittajalle, että olisi hauska kirjoittaa otsikolla "Suomalainen nainen makuuhuoneessa", ja hän taisi ottaa asian myöhemmin puheeksi. Olen siis täysin viaton. Mietin myös otsikkoa: "Esipuhe kaikkeen tulevaan". Palsa kirjoitti tähän tapaan serkulleen tai kaverilleen Ruotsiin: "Kynttilä palaa. Molemmista päistään." Sen voisi laittaa motoksi. Tosin motot ovat alkaneet vituttaa. Sekä jatkuva viittailu Palsaan.

Sitten on se, että pitäisi kirjoittaa otsikolla "Miksi olen päättänyt lopettaa esseiden kirjoittamisen". Nimenomaan esseemuotoisesti. Lainasin kirjastosta reilu 200 sivua Wilden esseitä ja mietin (?) että olisi kiva kirjoittaa essee taiteesta. Siis semmoinen "taideteoreettinen", taideroottinen, kovaa pornoa alusta loppuun. Ja äkkäsin, kenties väärin, ettei Lytton-Stracheyn Eminent Victorianseja ole suomennettu. En ole varma oikeinkirjoituksesta. Ruskin. Arnold. Tuo "kynttilä palaa molemmista päistään" ei muuten ole Palsan kehittämää vaan hänen ystävänsä, voin kertoa tämän, löytyy päiväkirjoista elokuulta noin 1967. Kai sen on lausunut jo egyptiläinen. Kuka keksi kynttilän?

Mainitsin elämäntoverilleni etten ainakaan pidä kynttilää vakan alla. Hän naurahti. Jotenkin hyväksyvästi. Kiva että hyväksytään. Eräs kusipää sanoi erään tolvanan sanoneen, ettei viisikymmentävuotiaana enää voinut valehdella ja kertoi vaimolleen mitä ajatteli vaimonsa tietystä edusryhmästä. Ero siitä tuli. Minulla on kaksitoista vuotta aikaa. Aion käyttää sen valehteluun ja kestävyysharjoitteluun. Sitten puhutaan ja paetaan.

Taiderotiani on vissiin aika yksinkertainen.

Kategoria: Nyt 5 kommenttia Kommentoi

11.06.2010 - 12:09

Kuten muistettavissa, Helsingin vapaa-ajattelijat vaihtoivat äskettäin uskonnollista kirjallisuutta pornoon. Valitettavasti en itse päässyt paikalle, olisin mielelläni vaihtanut Koraanini Jallu-lehteen ja on minulla ylimääräisiä virsikirjojakin. Nyt kuulin huhun, että Helsingin vapaa-ajattelijat järjestävät seuraavaksi pilapiirroskilpailun uskonnollisista johtajista.

Tämä on vain huhu, mutta kilpailussa sekulaaristettaisiin Moosesta, Jeesusta, Muhammedia ja ketä tahansa uskonnollista merkkihenkilöä. Toivon todella, että huhu pitää paikkansa. Rohkea teko vapailta hengiltämme! Laitankin asiasta kohta kyselyn muutamille Lähi-Idän uskontojen harjoittajien foorumeille, että eikö olekin hauska kilpailu. Esimerkiksi täällä asiasta varmasti syntyy monenlaista mielipidettä.

Ei muuta kuin kynät ja tussit teräviksi ynnä kosteiksi ja piirtämään.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

02.06.2010 - 12:52

Viime aikoina olen keskittynyt lukemaan erityisen hyvää kirjallisuutta. Osasyyksi sanoisin ihanan valtiomme, jonka pääministeri todellakin tulee saamaan alaluvun Suomen historiassa sillä kovin paljon heikommaksi ei enää voine mennä. Jotenkin on kompensoitava idiotismi, niinpä luin M. Mazzarellan Illalla pelataan Afrikan tähteä, jota on syytä suositella vanhemmiksi ja isovanhemmiksi aikoville. Koljattia en ole vieläkään lukenut, tuskin luenkaan, mutta Vanhanen kai sen kohta lukee kun pääsee kesälomille. Kaveri tosiaankin sanoi näistä kerjäläisistä: "Jos ei anneta niille rahaa niin ne häipyy muutamassa viikossa." Eikö olisi helpompaa, että ne ammuttaisiin ja viskattaisiin kaatopaikalle? Siinä ei menisi muutamaa viikkoa eikä uusia kerjäläisiä ihan heti tulisi.

Sitten luin viimeinkin Cormac McCArthya. Minulla on ollut hieman ennakkoluuloja häntä kohtaan syystä että hänen nimensä on niin koopainotteinen, siis jos puhutaan kentum-kielisesti. Luin Menetetyn maan minkä jälkeen juoksentelin kirjastoon lainaamaan Tien. On kolmaskin suomennos, mutta Blood Meridiania ei ole suomennettu, onkohan oikeudet ostettu niin kuin tavataan sanoa. Tiettyä kirjallisuudellisuutta Turussa on havaittavissa sillä Blood Meridian oli kirjastosta lainassa.

Ulkona paistaa aurinko. Voi se paistaa sisälläkin. Alkupaiste on avaruudessa melko kaukana. Viime talvena oli useaan otteeseen ulkona sankka pyry. Televisiosarjan suomennoksesta olen lukenut muutamaan kertaan sanan: tänäinen. Siis tämänpäiväinen. Aika kiva. Helvetti että on taas tuskastuttanut odotella sähköposteja ainakin kolmesta kohteesta. Neljästä. Eikä uskaltaisi muistutella, mitä jos suuttuvat, ei sitä tiedä kun Suomessa ollaan. Onneksi lauantaina pääsee Helsinkiin kevytmusiikilliseen tapahtumaan, aion siellä haukkua kaikki ne ihmiset jotka minulle viime aikoina ovat vittuilleet. Siinä menee tovi.

Maanantaina tuli tämä Kerberos-lehti. Kamalaa. Hyvä oli Melenderin essee, oli pohjustanut sitä jo blogissaan, opin esseestä muutamia asioita. Lähinnä sen, että idiootteja on kaikkialla. Toinen ilonaiheeni lehdessä oli kirja-arvostelun ensimmäinen kappale, se oli sopivasti kryptinen ja sisäpiiriytynyt. Minulla kun on viime aikoina ollut tämä rehellisyyskampanja niin hieman arvelutti omat touhuni. Ei kai sitä kukaan lue.

Pari viikkoa sitten lueskelin Sadan vuoden yksinäisyyttä, kirjaa, jota en ole voinut lukea koska sen ovat lukeneet kaikki. Onneksi kaikki lukevat erittäin vähän. Suomennosta tiiraillessani aloin miettiä että käytän pilkkuja liikaa. Kirja on yhä kesken, olen noin neljännessä polvessa vai viidennessä, ehkä luen sitä taas kohta. Rabelaisin vein kirjastoon takaisin, pääsin noin sivulle 80, en jaksanut enempää. Enhän jaksanut Don Quijoteakaan ja Tristram Shandynkin kanssa oli vähän niin ja näin, joten ehkä minun pitää jättää rauhaan nämä vanhat parodiat. Jaakko Fatalistin taistelin loppuun. Tämä Pulkkinen sanoi että huumori on aikasidonnaista. Vaikuttaisi olevan. Toisaalta ymmärrän, että joku estetiikan professori saa ikuista iloa ritarin ja aseenkantajan seikkailuista, ehkä hänen huumorintajunsa on sellainen. Nyt minun on sanottava että Satyricon oli aika hyvä, pidän myös Aristofaneesta. Hämmästyttävää mutta tavanomaista että kirjoittelen tämmöisiä vaikka minun pitäisi kirjoittaa jotakin muuta. Vittu kun ei jaksa. Lintu laulaa. Kivan kuuloista. Taidankin lähteä kissan kanssa ulos, voimme ihailla lintuja, tosin kissan mielestä lintuja on myös kiva syödä. On minunkin mielestäni. Meillä ihmisillä on linnut ahdettuna sata otusta neliölle mutta moitiskelemme kissaa joka tahtoo syödä laululinnun. Ei mitään tolkkua.

Kuka keksi muovin? Täytyy selvittää. Muovi on kamalin asia maailmassa ihmisen jälkeen. Linnuilla ja kissoilla olisi mukavampaa jos meitä ei olisi. En ottanut kissaa mukaan tänne, "työpaikalle", joten voin rauhassa laiskotella kun ei tarvitse kohdata syyttävää katsetta.

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi
v. 2000
27.05.2010 - 11:35

Raitiovaunussa nivelen takana harmaahapsi kysyi mistä olen lomilla Pyysin tarkennusta Linnasta lataamosta vai intistä Kiitin harmaahapsea näytänkö todella armeijaikäiseltä Harmaahapsi korjasi etten näytä eli linnasta vai lataamosta vai molemmista linnalataamosta Pääseekö sieltä lomille Miten taas olin ajattelematon siis lataamo linna molemmat En keksinyt mitään nokkelaa

Kategoria: Ensikymmenen Kuvat 0 kommenttia Kommentoi

Mainos
17.05.2010 - 12:20

Tällä kertaa en maino itseäni vaan Turun Linnankadun numerossa 24 sijaitsevaa Kirjan taloa. En ole siellä milloinkaan käynyt. Mutta moni on. Siellä kannattaa käydä. Mitä olen huomannut henkilökuntaa niin oikein miellyttävää on. Eikä baarialueelle ole juuri matkaa, oikeastaan Kirjan talo sijaitsee baarialueella. Menen tästä "töihin".

Kategoria: Mainos 2 kommenttia Kommentoi

14.05.2010 - 12:34

Poistin illalla ja yöllä kirjoittamani "postauksen". Olin humalassa ja harmitti ja aamulla harmitti että oli illalla harmittanut. Sensuroin hyvin usein itseäni. Pääni sisällä on sellaisia juttuja, ettei niitä mieli tuoda näytille. Luin Kirjon pääkirjoituksesta, että milloin runoillaan kuolemasta. Voin kertoa, että minä runoilen.

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi

08.05.2010 - 14:05

Ei tuosta otsikosta tule hyvää millään. "Diogeneen Nokturno", oikein hävettää oikein. Enhän edes osaa kreikkaa! Idiooteilla on tuommoisia otsikoita, niin, olen idiootti. Ikkunasta näen raiskauksen. En puutu asiaan. Vittuako se mulle kuuluu. Mikähän niiden nimi on? Tuohan hyväkäs on sarjaraiskari, nyt hoiteli toisen. Vielä jotenkin väkivallallisesti. Pihapuussa on meno kuin Turun kirjamessujen illanvietoissa.

Kategoria: Nyt 4 kommenttia Kommentoi

05.05.2010 - 19:28

Nythän on niin että syksynä Finlandia-palkinnon saa Elina Hirvosen romaani, jossa suomalainen (?) keski-ikäinen (?) mies menee Afrikkaan kehitysapuilemaan ja kyynistyy, ehkä, ja afrikkalainen nainen kertoo elämänviisauksia. Joku voisi luulla että tämä on Hollywood-tuotantoa, ei ole, vaan suomalaista korkeakirjallisuutta. Minähän en kuitenkaan tiedä, sillä en ole lukenut kirjaa, vain kritiikkejä. Enkä todellakaan aio lukea, sillä minulta on esimerkiksi Thomas Mannin Joosef-sarja lukematta joten millä ajalla voisin lukea tuommoista paskaa? Claude Simoniakaan en ole lukenut ja Lauri Viidan Moreeni on ikuisena häpeänäni.

En vieläkään voi käsittää, että Runeberg-raatikin antoi pystinsä tälle Oksaselle, niin muikeita ilmeitä muistan nähneeni lapsena 80-luvulla, kun ulkoministeri lähti Moskovaan. Sitä suomettumisen onnea. Täytyykö noille perkeleille aina mielistellä? Eikö joku tanskanmaalainen joskus kirjoittanut vallanpitäjän vaatetuksesta jotakin? Nyt on tämä perässähiihtäjätraditio taas voimissaan, kun yksi kehuu/ moittii, muut seuraavat mukana.

Lueskelin tuossa Hannu Raittilaa. Siinä suhde Landerin Leenaan, joka on muuttumassa Leenaksi, sen kuin syvenee. Paljastaakohan "Hannu" kohta petipuuhien värikkyyttä? Paraisten yöt. Ehkä hän kesken kuvauksen alkaa kertoa siitä, miten sängynjousitus on rakennettu. "Se on tarkkaa puuhaa, juuri sopivan jännityksen on löydyttävä ja jännityksen on kestettävä. Kaksi muuttujaa, jännitys ja kesto, siitä voi tehdä kaavan. Miten Leena laittaa hiuksensa? Onko hänen käristinraudassaan tehot kunnossa, kun haistan palanutta kärsääni? Voisin tutkia asiaa, jos takuu ei ole voimassa, korjaan sen itse." Kun nyt on kirjoitettu romaani suomalaisen poliitikon kohelluksista, niin voisi kirjoittaa myös jotakusta kirjailijapariskunnasta. -Pariskunnista. Se voisi olla kirjeromaani, "Kirjeitä Julkisen Sanan Neuvostolle ja Jyrki Lehtolalle", siinä Saara Sander ja rva Sonninen voisivat kirjelmöidä rakkauksistaan, väliin pikkaisen kolumnistiikkaa.

Ulkona on sininen taivas.

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi
30.04.2010 - 12:59

Mainostan.

Vähitellen on alkanut ärsyttää nämä mainokset. Taidankin heittää ne sikseen. Mitäpä se kenelläkään kuuluu mitä kirjoittelen. Mutta sain luettua ne Kerettiläisesseet, aika kirja. Nyt voi lukea jotakin muuta. Kävinkö jo katsomassa mitä Kemppi-poika on tänään kirjoittanut? Kuulemma hänen blogiluonnehdintansa on naurettava, onhan se, mutta ei kerrota sitä hänelle, muutenkin ollut hankalaa. Valtakunnanaisankannattaja kun on. Ei se mitään. Kaikkia meitä on petetty ja raskaasti. Kirjoitinkin aiheesta pienen artiklan ja lähetin muudalle päätoimittajalle, joka ainakin humalassa sanoi sen olevan julkaisukelpoinen. En kanna kaunaa, jos se ei siltä selvänä tunnu. Sommittelin myös runojani, kohta ne ovat lähetyskunnossa, saapa nähdä mitä niistä sanotaan. Uhosin että vapuksi tulee (niin kuin se kiinnostaisi) mutta ei ihan onnistunut. Harvoin sitä vappuna tulee. Minä en ole tullut milloinkaan. Kello on 13.07. Tänään Hitler kuoli vaimoineen. Se on monille surun päivä vaikkei asiaa juurikaan mainita.

Onpa paska tuo "arvosteluni", mutta korostan, että luin kirjan. Jos lukee kirjan niin kokoavaa näkemystä on hankala saada, toisin kuin selailemalla tai tuosta vain repäisemällä. Runoilija Jouni Tossavainen ärsyyntyi, kun sanoin, että ahkeria nuo päivälehtien kriitikot, kun nopeasti saavat laajan kritiikin tehdyksi, luuli minun vittuilevan vaikka olin kateellinen. Ei minusta ole sellaiseen, olen liian laiska. Jos yhtään runoilijoita tunnen niin Tossavainen käsittää tämän nyt niin että epäilen ettei hän lukenut arvostelemaansa kirjaa. Sanonpahan: en sitä tarkoittanut. Hän ei vaikuta luikurityypiltä. Kaiken lisäksi inhoan Makkosta (nyk. Kuismin).

Hauska kirjoitella kun ei tee mitään. Puolisoni, joka useiden pettymykseksi on nainen (ja sellainen ylipäänsä on olemassa/ vrt. pettymys kun Sofi Oksasen puolisoksi paljastui mies), paiailee kohta kuukausipalkkatöistään ja huomaa, etten ole imuroinut, paitsi olutta. Hän kuitenkin harvoin raivoaa, en pidä raivottarista, sain niistä jo 90-luvulla tarpeekseni, joten suhtaudun tulevaisuuteen vissillä luottamuksella. Hän hieman peittelee minua, siis jättää kertomatta asioistani, ja lopuista vaietaan. Esimerkiksi tämä blogi on puhumaton salaisuus. Täältähän löytyy kaikkea eläimiinsekaantumisesta murhayrityksiin.

Opiskeluvuosi alkaa olla lopuillaan ja valmistumisesta puuttuu kaksi esseetä, yksi tentti ja gradu. Toinen essee on melko valmis, gradu on yli puolenvälin. Opiskelu on ollut mukavaa, vaikka olen tuntenut oloni oudoksi seminaareissa, joissa olen järjestään ainoa mieheksi luokiteltu. Ja kun aiheeni on Kalervo Palsa niin hiljaiseksi on vetänyt. Mutta taitavia ovat nämä 2000-luvun opiskelijat, heillä on mielenkiintoisia tutkimusaiheita ja he osaavat analysoida. Kuitenkin on sanottava ja tämän tunnustavat kulttuurihistorioitijat itsekin, että perinteisestä historiasta heillä on aika aukolliset tiedot. Kulttuurihistoria onkin jonkinlainen yhteiskuntatieteen ("kulttuurintutkimus") ja humanististen tieteiden sekoitus. Aluksi hämmästelin, että ranskalaisista filosofeista jaaritellaan pitkään muttei tiedetä mitä Suomessa tapahtui merkittävää 1860-luvulla, mutta ehkä vähitellen alan ymmärtää. Minähän en tiedä kummastakaan. Kulttuurihistoria on monille semmoinen loppusijoituspaikka, kun ei muualla ole onnistunut niin lähdetään Turkuun. Mutta on siellä/ täällä oikeaakin tiedettä, me muutamat sitten vain roikumme mukana.

13.26. Taidan käydä muudalla palstalla, joka ei ole puutarhapalsta. Odottelen tässä syksyn kirjasatoa ja syksyn palstasatoa, joista jälkimmäinen määrittelee edellisen onnistumisen.

Kategoria: Mainos 0 kommenttia Kommentoi

24.04.2010 - 19:06

Kaksi vuotta meillä monilla, sadoilla tuhansilla aikaa ennen kuin poistumme maasta. Sillä toki olemme rehellisiä ihmisiä, jotka pysyvät sanassaan. Eli kahden vuoden päästä meidän on muutettava maasta kun Paavo Väyrysestä tulee presidentti. Siitä tulee hieno hetki. Aion äänestää Väyrystä presidentiksi, jotta me kaikki rehdit pääsisimme näyttämään miten sanoistamme johtuu tekoja.

Onneksi tiedän mihin olen suuntaamassa, mutta monelle muulle rehdille matkanpää saattaa olla vielä hakusessa. Itse asiassa ajattelin muuttaa jo ennen Väyrysen presidenttiyttä, niin rehti olen, ehkä vielä rehellisemmät ovat häipyneet maastamme ajat sitten. Tämä rehellisten maa. Ei tänne ikävä tule.

Suomalainen mies on sellainen, ettei hänen sanaansa voi alkuunkaan luottaa, joten on mielenkiintoista nähdä miten tässä käy. Mutta yhdestä asiasta olen varma: Paavo Väyrysestä tulee Suomen presidentti. Hän on oikeastaan erinomainen kuva suomalaisesta miehestä. Kun maastamuuttaja on lähdössä niin hän katsoo peiliin ja näkee väyrysen. Se on kaunista.

Ulkona paistaa aurinko, tuo astronominen vakio. "Googeltelin" ja huomasin lähdinkyläni pikkujoulut, "ajattelin" osallistua niihin ensi kerralla. Olisi hauska nähdä vanhoja tuttavia. Tai ei kaikkia, esimerkiksi "Puttea", mutta joitakin. En taida osallistua. Kuitenkin on mukavaa että niin sanotusti kylä elää. Golfmieheltä kuulin, että kentän ruoho on "tiheää" tms. ja siksi pelaajien suosiossa. En minä tiedä onko tiheää vai muuten sekavaa.

Lueskelin Kari Hukkilan Kerettiläisesseitä, piirtelen siitä myöhemmin arvion, kriitikiksi sanotun esseen. Alku oli aika ällöttävä, mietin, mikä tällä kaverilla on, mitä hän tahtoo sanoa, enkä vieläkään oikein tiedä, mutta ehkä se siitä aukeaa. Hukkila tietää asioita, se on hyvä, ei mikään humoristi mutta sitä ei enää odotakaan tällä totisella aikakaudellamme. Toivoisin, että joku kirjoittaisi kuin Jouko Turkka, mutta kai se on mahdotonta.

Madde on eronnut.

Kategoria: Nyt 4 kommenttia Kommentoi

20.04.2010 - 16:57

Huh-huti! Kirja on onneksi saanut osakseen myötäsukaista kritiikkiä. Pelottaa, kun joku vielä moittii kirjaa kuitenkin, sitten saamme lukea että miten tyhmiä ihmiset jälleen ovat kun moittivat. Taatusti negatiivinen kritiikki on tuloillaan ja vasta yksi virhekin löytynyt (kuvatoimittajan virhe, ei tekijän). Marja sen sijaan on tottunut jo. Muistuttaisin silti, että tuli ero suomalaiselle laulajallekin "fanistaan", joten tarkkana on syytä olla.

Mitä muuta on tapahtunut niin lukaisin yhden matkakirjan. Huomenna kirjoitan siitä vähemmän viisaita. Sitten mielessäni sikii aivan sairas ajatus järjettömästä tuotannollisesta tuotteesta. Enpähän kerro!

Aamulla assosioin Mika Terhon 90-luvun kuviin ja siihen tamperelaiseen veijariin, joka pyysi Tapani Kinnuselta rahaa, jotta hän, siis tamperelainen veijari, kirjoittaisi Kinnusen opuksesta myönteisen kritiikin. Räpyttelin siansilmiäni ja menin tarkistamaan, kyllä: juurihan olin "kritikoinut" tuota tamperelaista veijaria, mutten ollut älynnyt laittaa hänelle tilinumeroani. Sen voisi ehkä laittaa vielä. Ilmeisesti tamperelainen tapa tuo, että kirjailija maksaa kriitikolle. Selittänee Väinö Linnan suosion.

Sata euroa voisi olla hyvä summa. Laitankin tähän tilinumeroni, jotta kirjailijat voivat maksaa minulle kehuista. Hinnasto on sensuuntainen, että peruskehu on sata euroa, ylistys viisisataa euroa ja väliin jäävät kehukategoriat tasasadoittain. Otetaan vastaan myös luonnontuotteita, muttei kanaa eikä kovia huumeita.

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi

17.04.2010 - 16:44

Kissa nukkuu. Tänään on Jouko Turkan syntymäpäivä, huomasin. Liput olivat kaksikolmasosatangossa. Mitähän nyt juhlitaan. Kenties näitä Puolan tapahtumia, minä en tiedä. Lueskelin matkakirjaa ja arvuuttelin, että nykyään on paljon matkakirjoja, semmoisia matkaesseitä värkätään nopealla tahdilla.

Kissa nukkuu. On mainittu, etten vastakommentoi kommenttilootan kommentteja, tai ainakaan en kaikkiin kommentoi ja tyhjentävästi. Pahoittelen asiaa. Yritän vastedes olla olematta toisin. Mielenkiintoista sen sijaan on se, että valittajat itse eivät vastaa sähköposteihin tai tekstiviesteihin vai miksi niitä kamalia asioita kutsutaan. Ehkä he paneutuvat todella huolella vastaamiseen, se vie aikaa, kenties vastaus on tulossa jokin päivä. Toisaalta ihminen on niin saatanan hullu eläin, että yleensä moittii toista siitä mitä itse on tehnyt. Jne.

Kissa nukkuu. Olen kehittänyt aukottoman testin, jolla paljastaa hyvä ihminen. Ihmiseltä on kysyttävä, mitä mieltä hän on eläimistä. Erityisesti sairaanhoitoalalla on runsaasti eläinvihaajia, vaikka luulisi elämän kunnioittamisen ulottuvan muihinkin kuin ihmisiin, mutta tässä lienee ajatusvirhe, sillä eläimiä inhoamalla he vain kertovat etteivät välitä ihmisistäkään. Nykyään näitä hulluja nimitetään narsisteiksi, viisi vuotta sitten puhuttiin psykopaateista, joskus sosiopaateista, nimiä on paljon mutta heidän hulluutensa pysyy. En luota ihmiseen, joka ei pidä eläimistä.

Kissa nukkuu. Sanoin eilen, ettei minua kiinnostanut arkkipiispanvaali paskaakaan. Hieman valehtelin. Minua kiinnosti erityisesti ehdokas, joka sanoi, että vaikkei hän olekaan tohtori, sillä periaatteessa tohtoroitumista arkkipiispalta vaaditaan, niin hän on tehnyt parin hommia parinkin tohtorintutkinnon edestä. Tämä "pari tutkintoa" on ilmeisesti populaari fraasi, sillä olen kuullut siitä version, jossa puhutaan "parista ylioppilastutkinnosta", jonka on saanut aikaan "elämänkokemus". Sellainenkin testi minulla on, että jos joku puhuu elämänkokemuksesta vähänkin kovaan ääneen niin hänellä sitä tuskin on ja hän on idiootti. Tämä testi, sääntö, säännönmukaisuus, on havaittavissa ihmiselämässä ja ihmisten välisissä suhteissa.

Kissa nukkuu. Kolmas ryhmä ovat niin sanotut parantajat. Eräs pohjoissuomalainen kertoi tyypistä, joka aina pani paremmaksi. Kerran hänen kuullen puhuttiin jostakusta raskaana olleesta ja mainittiin, että raskaus oli ollut hankala. Tähän tämä herra oli vastannut: "Mutta mun täti oli raskaana ollessaan elävänä kuulana." Kai tämäkin jonkin sortin narsismia on. Itse muistan, kun kerroin ylpeänä, että olin päässyt opiskelemaan ja sisäänpääsyprosentti oli ollut seitsemäntoista niin ei tämä kuitenkaan ollut mitään, kun kuulija oli päässyt töihin vaikka hakijoita oli ollut neljäkymmentäyksi. En ole itsekään erityisen täysipäinen, muttei ollut keskustelukumppaninikaan. Se minua kuitenkin nauratti, että dialogin toisen osapuolen puoliso oli jo kolmatta kertaa täyshullun kanssa naimisissa. Ihminen tosiaan hakee kohtaloaan.

Kissa nukkuu. Tämmöisiä mietteitä lauantaiajelun jälkeen, jota kutsuin sunnuntaiajeluksi mutta minua korjattiin. Harvoin olen edellä, yleensä jäljessä, pari vuodenaikaa. Sieluni odottaa joulua. Lentäisinkö tykinkuulana ilmojen halki? Täytyisi tutkia, mihin kohtaan Tyyntämerta Olkiluodon reaktorit uoppoaisivat jos ne uppoaisivat. Tai Loviisan. Tšernobylin. Tahtoisin seinälleni antipodisen maailmankartan. Mietin ihmisiä pohjoisessa, jos liittyisin Facebookiin, liittyisin jotta voisin pyytää kaverikseni erästä T:tä, jota tuttavallisemmin kutsutaan M:ksi. Muistelen lämmöllä matkojamme bingoon ja muihinkin paikkoihin. Saatoimme myös käydä Alkossa. Onkohan pyöräilijämies vielä pyöräilemässä geometrisen kaupungin geometrisiä katuja? Hän luuli minua pojakseen. Se oli kaunista.

Kissa nukkuu. Toivottavasti sillä on hyvä olla.

Kategoria: Nyt 4 kommenttia Kommentoi

14.04.2010 - 19:41

Koska vietän toisinaan aikaa Against the Day Wikissä niin löysin linkin mieltäkiinnittävään Antipodes Mapiin. Huomaan olevani meressä, jos olen pallon toisella puolella. Ehkei sittenkään pidä vajota maan alle.
Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi

10.04.2010 - 17:35

Muistelen tässä viimeiltaisia ja tämänöisiä toilauksiani ja kirjoittelin pariin blogiin aivan liian pitkiä kommentteja. Melenderillä oli mielenkiintoinen kirjoitus, johon oli pakko sanoa jotakin. Onkohan minulla "sanomisen pakkoa"? Muutenkin olen ollut vuolaalla päällä kun viikolla tein jo surullisenkuuluisaa pro gradu -tutkielmaani. Kirjoitin viisitoista liuskaa täyttä paskaa, oikein ihmettelin, miten huonosti kirjoitan. Epätieteellisyysmoitteita on tulossa, mutta toisaalta, onko rehellisyys epätieteellistä. En minä enää jaksa teeskennellä vaan sanon suoraan. Kuulemma eräs kirjailija oli sanonut, ettei viisikymmentävuotiaana enää jaksa valehdella ja kertoi sitten vaimolleen mitä mieltä on naisista. Ero astui voimaan kuusi kuukautta sanomisen jälkeen.

Täytyy sanoa, ettei 90-luvulla asiat olleet näin huonosti. Silloin vielä ihmisillä oli mielipiteitä, nyt kirjoitetaan puuta ja heinää ettei vain kukaan loukkaantuisi. Puhuin asiasta viime viikonloppuna erään tohtorin kanssa, joka on siitä harvinaista humanistista sorttia, että hän on sivistynyt ihminen. Häneltä olen myös kuullut iskulauseen: "Olen laajasti lukenut, syvästi sivistynyt." Minua lohduttaakseen hän kertoo toreilla minun olevan häntä lukeneempi, mikä ei pidä paikkaansa. Lisäksi hänellä on vaimo ja kaksi lasta. Millä helvetin ajalla hän kaiken tekee? Ihailen tuommoista, olen katkera, mutisen niitä ja näitä. Mitä puhuin hänen kanssaan? En edes muista. Nyt hän lukee Odysseusta englanniksi, minä olen lukenut vain suomeksi, ja tämä lisää epätoivoani. Myös hänen väitöskirjansa oli menestys, vastaväittelijä oli aivan haltioissaan, ihana harmaahiuksinen nainen. Että rakastan harmaahiuksisia naisia. Jos joskus väittelen, mitä ei tapahdu, saan vastaanväittäjäkseni jonkun vittuuntuneen jätkän Oulusta tai muusta kammopaikasta. Oulusseus.

Tämä on sitä poliittista korrektiutta. Minua moitiskeltiin, että olin tiedetyössä sanonut Teemu Mäkeä idiootiksi, mikä hän on, mutta niin ei olisi pitänyt sanoa. Se ei ole tieteellistä. Minua ei tuommoinen tieteellisyys kiinnosta. Sanon idioottia idiootiksi niin kuin sanon suomalaista suomalaiseksi. Teemu Mäki, suomalainen idiootti. Sitten lueskelin Hannu Raittilan teosta Ulkona, aika hyvä. Tosin häntä höynäytettiin belgialaisessa baarissa, esittivät tyhmää, eikä Raittila muistanut ihailemansa Aleksis Kiven veijaritarinoita. Pitäisikö joku päivä lukea Raittilan romaaneja? Siitä toisesta novellikokoelmasta sain ihottumaa, joka lähti vain lukemalla Matti Pulkkisen esikoisromaanin. Mikä vittuilija se Pulkkinenkin on? Aika huonoa peittelyä ja kirjallisuutta, jos vähän kaikki pitävät "kirjailijaa" kirjailijana itsenään. On päivänselvää, että haukkuessaan vaimoaan kirjailija oli Pulkkinen ja vaimo kirjailija Pulkkisen vaimo. Kukapa meistä ei olisi haukkunut vaimoaan? Salama ei olisi milloinkaan sortunut selittelyyn. Olen muuten tavannut Salaman entisen vaimon ja oli erittäin mukava ihminen. Kai on jos on kestänyt Salamaa lähes 20 vuotta. Yleensäkin naiset ovat miehiä mukavampia. Tosin eivät kaikki, mutta esimerkiksi anoppini ja entinen anoppini ovat ihania ihmisiä, vaikka anoppeja moititaankin, mutta minä rakastan näitä ihmisiä. Tielleni on vain sattunut pari huoraa, joiden takia tunnen katkeruutta naisia kohtaan.

Kategoria: Nyt 12 kommenttia Kommentoi

06.04.2010 - 21:29

Miten älyttömän hyvin lie mennyt pääsiäinen Panu Rajalalla? Marjakin on jo tottunut hyörinään. Itsellä meni pääsiäinen aivan kamalasti, epäilemättä en toivu koskaan ja tämän etanolisen sodan arvet ovat näkyvät. Luin ("luin") äsken pro gradu -tutkielman eli silmäilin ja muodostin jykevän kantani. Hiki tuli. Vanhemmiten hänet tunnettiin Hiki-Kiantona, kun seljänpesijää ei enää löytynyt.

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi

03.04.2010 - 19:48

Lueskelin tänään loppuun Hanna Haurun romaanin, nimeä en muista, joku saari tai semmoinen. Utopian luin aiemmin, se oli parempi, vaikka siinäkin sekoitettiin keskenään herännäisyys ja lestadiolaisuus, joka vaatii taitoa jota ei aivan kaikilta löydy. Tämä Saari-kirja oli hyvin klišeinen, mutta mitä siitä, koko maailma on klišé. Tuommoiset hannahaurut pitäisi viedä yhteiskunnallis-historialliseen koulutukseen, jotta he ymmärtäisivät edes elämän alkeet, kirjoitustaitoa heillä jo hieman on.

Tein myös "gradua" tunnin vaikka Jumala on kuollut. Hieman (taas hieman) pelottaa, miten tässä käy.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

02.04.2010 - 20:16

Miten se nyt on, parhaat viedään ensin vai viimein. En pysty muistamaan. Kuitenkin hieman harmittaa, kun joku kuolee. En tuntenut häntä juuri lainkaan, muistan hänet vain ihan pienenä, ja jälkiviisaasti sanoen voinen sanoa, että taisi hänessä jo silloin näkyä suuri tietoisuus asioista ja sitä myöten tuska. Tuskaa ei enää ole, paitsi elävillä. Laitan tähän kohta runon, jonka ei ole tarkoitus loukata ketään, vaan kunnioittaa ihmistä. Kaiken lisäksi on pitkäperjantai. Runo on suomennettu, mutta minulla ei ole suomennosta käsillä (eikä marginaaliin mahdu niin kuin voisi sanoa), joten siksikin laitan sen alkukielisesti.

CAUSE AND EFFECT (Charles Bukowski)

the best often die by their own hand
just to get away,
and those left behind
can never quite understand
why anybody
would ever want to
get away
from
them

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi
30.03.2010 - 15:19

Lainasin kirjastosta kolme runokirjaa (kuuntelen tässä kappaletta heroiiniaddiktiosta), joista yhden on tehnyt Roo Ketvel, toisen Anne Hänninen ja kolmannen Ilpo Tiihonen. Viimeksimainitun runoratsun kirjan jo luinkin. Lauantaina olin elämäni ensimmäisen kerran oopperassa, vaikken ollut oopperassa, vaan katsoin kankaalta oopperaesitystä New Yorkin kokorikkaasta kaupungista. Aivan vitun hyvä esitys! Hamlet. Stendhalin syndrooma oli jälleen lähellä tai kylään se tuli, miten hienoja taidenautintoja elämässä onkaan. Tulostin äsken 14 sivua ja vähän viidettätoista sivua vanhoja runoja, tungen ne kohta uudempien seuraan, siitä tulee rumaa ja inhaa, semmoinen perverssi yhdyselo että Tuija Brax olisi kiinnostunut, mutta häneltä ei kysytä, tuommoiset ämmät saavat puolestani suksia vittuun. Miten helvetin tyhmä voi ihminen edes olla? Pitkät ajat luulin, että Ben Furman on maailman suurin kusipää, mutta voi olla että hänellä tekee tiukkaa päästä kymmenen parhaan joukkoon. Miten tää taas tähän meni. Alkuperäisessä luokituksessa Furmanin jälkeen tuli Ummaya Abu-Hanna, saatoin kirjoittaa väärin, joka ei osannut edes puhua mutta "juonsi" Yleisradion A-ohjelmaa. Kukahan oli kolmantena. Heikki Ylikangas oli noin sijalla viisi. Mutta Hebu nyt on kaikkien mielestä idiootti, joten ei häntä voi edes laskea.

Pitääpä katsoa pankkitilin saldo. Minullahan on ollut jo vuoden "verkkopankkitunnukset", kännykäksi mainittu vibraattori kauemmin. Nykyisessä salasanamaailmassamme nämä kätevät jutskat eivät aina miellytä minua. Luin äsken, että posti alkaa "skannata" postia, jotta postinkannosta voidaan luopua. Tämä on hyvä tietää. Toivon, että ekstraterrestriaalista elämää löytyy pian, jotta voin siirtyä heidän luoksensa. Surusidonta on Hännisen kokoelman nimi, sain ajatuksen lainaukseen Anita Konkan blogista, hänen maininnastaan. Siinä on sata sivua tavaraa! Aika pitkä. Voisikohan sen "skannata" ja salasanoittaa. Kai Teosto jo jakaa salasanoituspalkkioita. Kai Teosto.

Tässä meni tämäkin päivä.

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi

25.03.2010 - 13:58

Kirjastossa huomasin hyllyssä Sisällissodan psykohistorian, jonka lainasin. Lueskelin. Sain siitä jo virikkeitä. Lainasin myös muutamia runokirjoja, ynnä toisen historiateoksen. Istuskelin miellyttävässä kirjaston kahvilassa ja yritin olla miettimättä mitään. Päivä päivältä se onnistuu helpommin. Minulla ei ole ajatuksia juuri lainkaan ja ne harvat on nopeasti työnnetty kaukaisuuteen.

Otin blogista yhden sivulaatikon pois ja sivut pois. Erityisesti jälkimmäisissä ei ollut informaatiota, jota yhteiskuntamme janoaa. Sitten muutin otsikon. Päätin kirjoittaa. Aiemmin kirjoitin neljä liuskaa täyttä paskaa.

On siinä tiettyä ansiota, että tietää mistä puhuu. Paitsi painolasti. Olisin onnellisempi jos en olisi tunaroinut elämääni. Kun ei korva edes kuule mutta sen hurke kuuluu! Jo on vittumaista. Mielenkiintoinen on kuuloelin, se on kuuro mutta kuulee turhaa. Pitäisi turpansa kiinni jos ei ole muuta asiaa.

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi

23.03.2010 - 14:14

Ihan tavallinen päivä, ahdistanut koko ajan. En ole tehnyt mitään. Lueskelin muutamia tekstejäni ja tein korjauksia, saatanpa kohta lähettää postia niillä. On hauska lähettää postia. Huomenna ahdistaa varmasti, se on epäilyksetöntä, mutta lauantaina voi mennä paremmin. Pitäisi tulostaakin, mutten jaksaisi. Tulostaminen on outoa.

Olen alkanut vähitellen ymmärtää runoilijoita. On syytäkin, jos aion eritellä heidän teoksiaan. Olen hyvin herkässä tilassa. Melkein itkaisin kun luin että jollakin järki-ihmisellä voi olla mielikirjana Niin kauas kuin yötä riittää. Luulin, että vain kaltaiseni hullut siitä pitävät. Sitä ihmettelen, miten rajoittunutta on avarakatseisuus. Sitä jaetaan hyvin kapeasti. Tahtoisin esimerkiksi, että Hannu Väisäsen romaaneja tulkittaisiin samalla tavalla kuin, sanotaanko, Jouko Turkan Häpeää. Tai toisin päin. Pidän molemmista erittäin paljon ja siksi minua ahdistaa tuo tulkintahorisontin vaihtelu. Tai jotakin Kalervo Palsaa voidaan sanoa "ilmihulluksi", mutta jos Kuutti Lavosta sanottaisiin ilmihulluksi niin poru siitä nousisi. "Epäasiallista". Haistakaapa vittu.

Ulkona ei paista aurinko. Ei sisälläkään. Muutama päivä sitten ulkona oli sankka pyry, sisällä oli tammikuussa. Mietin blogille nimeä, "Inho ja melankolia" kävi mielessä mutta häipyi nopeasti. Minä en pidä ihmisistä. He vain tuovat pahan mielen, hyvää mieltä eivät koskaan. Tosin tiedän muutaman poikkeuksen, mutta noin yleisesti ihmiset pitäisi hävittää. Erityisesti kaikki avarakatseiset, niistä on tulevat tyrannit tehty. Toivottavasti kirjallisuustieteilijä ei kuule, mutta etten vain terapiakirjoittaisi tässä. Hänen mielestänsä se on ehkä säälittävintä maailmassa. Itse kyllä arvostan Kafkaa, Dostojevskiä ja Proustia ja monia muitakin terapiakirjoittajia.

Minulla oli tuossa "kirjallisuustieteilijän" kohdalla eräs nimi, mutta poistin sen. Sähköpostin saamisen mahdollisuus pelottaa. Haussani lukee "konkka".

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi

Mainos ym
22.03.2010 - 13:57

Vitutti, kun piti ryhtyä töihin, "töihin". Lopetinkin työnteon nopeasti. Sitten tuli parempi mieli kun hakukoneistin paria asiaa ja löytyi hauskaa tekstiä. Sitten menin ja huomasin että tämä on tullut julki. Jopa oli huonosti tehty. Yritin liikaa, ei pidä yrittää, antaa tulla, vain. Epäilemättä ehdotuksiani ei enää oteta vastaan. Tosin en ole mitään ehdottanut, elämme aikaa jolloin ei ehdotella. Tulen hysteeriseksi, saan kohtukohtauksen siis, kun näenkin ihmiskuntaa. Taidankin mennä koneen ääreen kirjoittamaan näkemystäni.

Mietin (?) että en kirjoita "blogiesseistiikkaa", kuten vaikkapa Melender tai Hännikäinen. He jaksavatkin analysoida, puhua asiallisesti, heillä on tietämystä ja he artikuloivat selkeästi. Vittu. Minä en osaa! Miksen osaa. Viime viikolla asia, hyvin asiaton, kärjistyi, kun yritin kirjoittaa tiedettä, siitä tuli semmoista tiedettä että pelottaa. Itse asiassa, jos yritän kirjoittaa tiedettä, päädyn jonkinlaiseen esseistiikkaan, mitä vittua minun pitäisi tehdä että päätyisin tieteeseen. En edes tiedä mitä on runo, romaani, essee. Tähänhän voi sanoa, ettei kukaan tiedä. Se olisi tiedevastaus. Olen kuitenkin sillä kannalla, että vaikkapa yleisiä kauniin kategorioita voidaan määritellä, jotkin asiat ovat kauniita, jotkin eivät. Paavo Haavikon Talvipalatsi on kaunista runoutta. Se on niitä molempia. Toisaalta Katajanokalla sijaitseva aaltoarkkitehtuurin näkemys on ruma kaikkina aikoina kaikissa paikoissa.

Ulkona paistaa aurinko. Taivaan reaktori on keväisissä voimissaan. Sisällä paistaa aurinko katosta roikkuen. Se on kevätmasennuksen vuoksi hirressä, sitä ei tarvita niin kuin syksyllä ja talvella tarvitaan, jatkuvalla sähkösyötöllä. Mikrokosmos ja makrokosmos. On siinä älliä: maailmantapahtumat ja ihmissisäistapahtumat ovat liitoksissa toisiinsa. Tosin ei se paikkaansa pidä. Pitää pysyä paikallaan, näitä paikkoja ei voi varata.

Kategoria: Mainos 0 kommenttia Kommentoi

Kännissä
20.03.2010 - 00:05

Pitkästä aikaa, näin voinee sanoa, kirjoitan humalassa. Blogiin. Muuten kirjoitan humalassa hyvin usein. Olin mielissäni, kun tasavallan presidentti sanoi vittuuntuneensa mummojen kohteluun. Se oli oikein. Muutenkin meillä on hyvä presidentti. Kun kesäaikaan menee kesäpaikkaan kesäasioille niin voi sillalla tarkistaa onko presidentti kotona. Se on aika hurja silta, korkealla, ja sitten saavumme alueelle jossa en ole milloinkaan ollut kännissä. Tosin en ole varma. Harvoin ihminen on varma. Mutta tästä olen: kuudes juomispäivä on hyvä. Semmoinen oli viimeksi 2007. Ehkä niin on parempi.

Kategoria: Nyt 3 kommenttia Kommentoi

Miksi en aina jaksa tätä valtiota
16.03.2010 - 19:34

Taisi tulla joku tutkimus tai selvitys sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä ja vaistomaisesti, reaktiivisesti poliitikot ja heidän miehensä, joista osa on naisia, alkoivat hokea: "Ei ole mitään syytä ei ole mitään syytä ei ole mitään syytä ottaa asiaa uudestaan tarkasteluun, vanhentunut se on, ja kaikki tietävät että tuomio on väärä." Tämä on sitä niin sanottua suomettumista. Nöyristelevää asennoitumista. Mutta sanoiko Halonen, että asiaa pitäisi miettiä? Oikeusoppineet toki sanoivat, että myöhäistä on mitään ei voi tehdä, mutta kun maailmassa melko paljon voi tehdä. Mene se kertomaan tuommoisille lyseon priimuksille, jotka ovat muistaneet mielistellä ylempiään aina. Se on niissä verissä, se tulee syvältä, se on automaattista.

Kategoria: Nyt 1 kommentti Kommentoi

15.03.2010 - 13:21

Hyvin ei alkanut tämäkään viikko, puhumattakaan siitä että viime viikko päättyi kamalalla tavalla. Paljon epäonnistumisia! Teimme myös päätöksen, ettemme mene matineaan. Eihän sinne voi mennä, kun siitä on tullut semmoinen populaaritilaisuus. Miksi siitä oli semmoinen tehtävä! Tämmöinen harmittaa. Varmaan ensi vuonna siellä esiintyy Ilkka Remes. Olisin tahtonut kuulla Juha Kulmalan mietteitä, mutta kuulematta jäävät.

Lueskelin eilen Marja Kyllöstä (miksei hän ole matineassa, hän sentään on oikeasti kirjailija). Opiskelukirja mulkoili syyttävästi hyllyltä, eikä se edes ole huono kirja. Tämän päivän aloin tutkailemalla inhottavaa pro gradu -tutkielmaani, josta luulin etten voi vihata sitä enempää, mutta jälleen kerran olin väärässä. En osaa tutkia. Menen asiattomuuksiin välittömästi, asiasta on huomautettu toistuvasti, asiallisesti, mutta asia pysyy minä pysyy. Ei minusta ole tuommoisiin akateemisuuksiin, inhosinhan jo ala-asteen opettajiani. Taidan ratketa runolle. Huomenna menen arkistoon. Siellä viihtyy hyvän materiaalin parissa.

Aurinko paistaa (ulkona). Mietin tuossa Jari Tervoa, että häntä olisi hauska vetää turpaan. En minä kuitenkaan vetäisi, vaikka melko oletettavasti voittaisin hänet tappelussa. Minullahan on inhottava tyyli, heti alkuun potkaisen nivusiin tai vähän yli (on hankala osua nivusiin), tärkeää on, ettei jää alle. Kapakkatappeluissa ja katukahinoissa on vielä hyvällä tolalla, kun häviää, sitten kun alkaa tulla voittoja on syytä lopettaa. Huomaan, etten ole koskaan ollut porukassa hakkaamassa yksinäistä tai vähemmistöä, olenpa sankari, minua taas yhteenliittymät ovat mätkineet usein ja urakalla. Vittu kun ärsyttää. Ei pääse edes matineaan! Tuommoista suomalaista mieskirjailijaa pitäisi vedellä korville päivittäin. Ämmät tapelkoot keskenään, kyllä ne sen osaavat.

Taidan mennä lukemaan Marja Kyllösen Lyijyuumaa. Mitähän sille kuuluu? Ei ole näkynyt. Miten täällä voi olla, kun huorat huutavat ja juopot joikuvat eikä järjen ja tuntemuksen ääni kanna hevonvitun mihinkään? Olen noin sivulla 100. Seuraavasta romaanista vilkaisin todella huonoa arvostelua Kiiltomadosta, nykyään siellä on yleisesti taso romahtanut. Kaikenlaiset itsesääliset pellet kirjoittelevat! Ja Antti Nylén on vihainen. Mikä sitäkin vaivaa? Rauhoittuisi vähän. Typerys.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

12.03.2010 - 12:36

Ensi keskiviikkona 17.3. on jälleen Jarkko Laineen syntymäpäivämatinea Turun kaupunginkirjastossa. Kuultavina ovat Suomen eturivin kirjailijat, erittäinkin Juha Kulmala ja Hannu Niklander. En juuri harrasta matinoimisia, mutta tuonne kyllä tungen vaikka väkisin. Juontaahan tilaisuutta sympaattinen Joni Pyysalo ja muutenkin.
Kategoria: Nyt 4 kommenttia Kommentoi

11.03.2010 - 13:25

Luin tuon Sebaldin Saturnuksen renkaat. Eipä ollut paskempi opus.

Kategoria: Kirjoja 2 kommenttia Kommentoi
27.02.2010 - 16:59

Mielenkiintoinen tuo Eeva Joenpellon kirjalijakoti. En tiedä onko muitakin kirjalijakoteja, ehkä lukihäiriöisten kirjotus koti voisi olla. Eli on niillä kustannustoimittajilla jotakin virkaa, semmoista kielentarkastuksellisista. Vai onko bloginpitäjä ottanut mallia taannoisesta en-korjaa-mitään-hankkeestani? Minua aavistuksen kiinnostaa kirjalijan hanke näistä Lapin sodan tapahtumista.

Tuli semmoinen mieleen, että mihin moitteita tarvitaan kun kehutkin saavat aikaan raivostumisen. Tämä on versio mitä ystävillä -sanonnasta niin kuin on käsitettävissä. Harmittaa nimittäin tuo Matti Pulkkisen pahamielisyys, vaikka hyvää todellakin tarkoitin. Tosin en puhunut, että Matti Pulkkinen olisi yhtä kuin kirjailija, vaikka toki niin todellisuudessa onkin, mutta vastineellaan hän tuli todentaneeksi että hän tosiaan on yhtä kuin kirjailija/ Max/ minä. Semmoinen lipsahdus! (Enkä edes maininnut paranoiaa, vaikka juuri siitä kirjassa on kysymys. "Kaikki vihaa mua.") Tämmöisestä Jouko Turkka puhui, sanoessaan, että ihan omalla suulla tässä puhutaan. Jopa Kari Kontiokin lieventeli kirjansa (Lajinsa viimeinen, Tammi 1992) loppupuolella, että ehkei hän nyt sentään... Mitäpä paskaa! Täysillä päin ja jätetään selittelyt sikseen.

Muutamat blogikommentoijat ovat huomauttaneet, osuvasti, että blogini otsikko "Avoin valehdeltu elämäni" viittaa juuri piilosillemenoon, joten otinpa otsikon pois. Laitan kohta uuden. Äsken oli jokin mielessä mutta unohdin, ehkä: "Eikä kukaan muu"? Mietin asiaa.

Meinasin tänään liittyä Facebookiin! Lienen hullu. Näin unta, jossa liityin tuohon kamaluuteen ja juuri kerkesin herätä ja kertoa painajaisestani niin minua alettiin vokotella Facebookin kauhumaailmaan. Sen jälkeen selailin vartin lukematonta kirjaa, Lyijyuumaa, ja päätin ostaa Against the Dayn, mitenkään muuten en katsonut selviytyväni. Saatoin myös muistella Amorfiaanan kantta, mutten ole varma sillä muistini on kelvoton. Tällä hetkellä selkäni takana ovat Diiva ja Pilvihipiäinen, joten voin luottaa näkymättömään. Sain myös tietää kirjasta nimeltänsä Hamlet's Mill, joka vaikuttaa sen verran sekavalta, että saattaisi olla makuuni. "Mutta jos joskus retkahdin sopusointuiseen jutusteluun hänen kanssaan, niin hän jo työntämässä kouraani seteliä; itki, vaikersi ja kuppelehti perässäni ympäri huonetta hokien: 'Poikani... minun poikani...'. Tuontapaisissa asioiden selvittelyissä, jaaritteluissa, hän oli kieltämättä mestari, kuten ihme kyllä uuraisessa ansiotyössäkin. Nelinkontin silittämässä betonia vatupassinsa tähtäyskuplaan, kumiteräsaappaissaan ja gabardiinipuserotakissaan minkä oli soluttanut haalareittensa rintalapun alle." (Diiva, s. 110) Avasin kirjan ja löysin tämän kohdan. Vituttaa. Sairaissa kuvitelmissani näin jo itseni toiviotiellä kohti Savonmaata valmistautumassa keskusteluun kirjailijamestarin kanssa. Eipähän tarvitse valmistautua. Näin kuvataan polkupyöräilyä: "Pää pomppimassa polvien survoisessa rytmiikassa." (s. 48) Miten olisin valmistautunut?

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

25.02.2010 - 16:21

Käväisin katsomassa, mitä Lukupiirissä puhellaan James Ellroyn kirjasta Levoton veri. Siellä feminiiniset nimimerkit kauhistelevat, että kamalaa on, ihan hirveätä, ja siirtyvät lukemaan jotakin Coelhoa vai oliko tätä da Vincin raiskaajaa. En ole aivan ensimmäinen, enkä toinenkaan joka on Lukupiirille nauranut, mutta hauska on lukea kunnon ihmisten kauhua. Kertoisivatpa vielä unistaan, joskus kertovatkin. Mitä näihin feminiineihin tulee (muut hoitakoot maskuliinit) niin olen yrittänyt pitää mielessäni erään viisaan lausuman: "Muista, että tuollakin rouvalla on ollut mulkku suussa." Toinen viisas puolestaan muotoili asian näin: "Kauneinkin nainen muodostaa paskaa koko ajan." Nämä maksiimit pätevät meihin kaikkiin, tai edellinen melkein kaikkiin, sillä en usko olevani ainoa mies maailmanhistoriassa jonka suussa ei ole ollut penistä. Lähellä on toki ollut. Ei olisi pitänyt tästä puhua, aloin miettiä Kirsi Pihan petipuuhia. Mistähän se tykkää? Saattaa olla rankkaakin, tunnemmehan (populistisesti) poliitikot. Eräässä kirjassa viitattiin erääseen kirjaan, jossa kerrottiin yhdysvaltalaisten senaattorien ja edustajainhuonelaisten tms. seksitouhuista, valaisijoina toimivat Washingtonin (D.C.) prostituoidut. Sen maan Arkadianmäellä todella kansaa edustettiin, monenlaista perversiota löytyi. Vastaava tutkimus pitäisi tehdä maassammekin. Tai tiedetään jo muutenkin monenlaista, mutta analyysille olisi paikka.

Vereni on levoton! luin 58 sivua tutkimusta ja alkoi tehdä mieli kaikenlaista perverssiä ja inhoittavaa! Aamulla en uskaltanut herätä viideltä mutta seitsemältä kehoitin avaamaan television ja Suomi oli juuri tehnyt maalin! Ilahduin. Sitten ne tekivät toisenkin maalin ja peli loppui. Sain myös tietää, että Teemu Selänne maksaa viinat finaalin ajan, jos Suomi finaaliin pääsee. Näin tapahtuu Espoossa. Miksei koskaan puhuta Selänteen ravintolakuvioista? Ihmiset sanovat että "kaikki tietävät", mutta se kertoo siitä ettei tahdota tietää. "Ei ketään kiinnosta." Tuo kyyninen lause on tosi lause. Mutta ei pidä syyttää koiria, kertoohan siitä tämän blogin kirjoittajan nimikin, bloginimi vai mikä se on. Löysin Palsalta kohdan, jossa hän kertoo siitä, mitä eroa on sillä, tiedetäänkö henkilön sekaantuneen lehmän vai eikö tiedetä (siis ettei sillä faktuaalisesti ole mitään eroa, mutta vähän muuten vähän on). Nämä ovat kiehtovia kohtia. Tosin kyynikko ei ole kyynikko, kyynikko välittää, häntä kiinnostaa. Hänet yleensä tapetaan tämän vuoksi.

Mietin tuossa historiallista romaaniakin, kun mieleeni väkisin tulee ajatuksia, jotka kirjoitan paperille ja niistä muodostuu "kertomus". Eikö ole aika säälittävää miettiä historiallista romaania? Minusta tuommoisessa "luomisessa" ei ole erityisen tyydyttäviä elementtejä, paitsi se, kun teko valmistuu. Ahdistavaa se on, kuin yrittäisi punkea ummetuksellista paskaa ulos (en luonnollisesti tiedä asiasta mitään, pelkkä kielikuva vain, seuraavaksi kiellän kaiken muunkin), vaikka muistan Shoshtakovitshin (meniköhän oikein) lausahduksen, että "Ei pidä valittaa jos elämä teki sinusta säveltäjän, sitä voi valittaa, jos elämä teki sinusta kirjanpitäjän". Ikävä, etten tiedä, mitä elämä minusta teki, kuitenkaan ei kirjanpitäjää eikä säveltäjää. Tosin muistan, että eräs vaihto-oppilas Yhdysvalloista haaveili kirjanpitäjän ammatista 80-luvun lopun Hyvinkäällä.

Kategoria: Nyt 3 kommenttia Kommentoi

19.02.2010 - 12:23

Jostakin syystä en osaa kommentoida noihin tiettyihin Blogspotin kommenttilootiin, semmoinen löytyy Kemppiseltäkin, ja muutamilta muilta. Laitanpa siis tämän kommentin tähän:

Louvressa oli Umberto Econ luettelonäyttely. En tosin käynyt kuin ovella saakka, mikä nyt harmittaa, tosin Orsayssa oli kierrossa (jos ymmärsin oikein, ja olisi siellä ollut myös Man Rayn kuolinvuodekuva, huomaan nyt) kuulu nuoruusmuotokuva Proustista, jonka äärellä Stendhalin syndrooma oli enemmän kuin lähellä. Kolmatta vuotta pidän lukua lukemistani kirjoista, voisi myös tehdä retrospektiivisen luettelon. Tulee niitä luetteloita tosiaan tehtyä, olen esimerkiksi luetteloinut Helsingin kaupunginosat, joissa en ole jäänyt ilman, luettelo ei ole kovin laaja mutta nostalginen. (On minulla sama luettelo myös Suomesta ja Euroopasta ja maailmasta, tietenkin, mitä muuta voisi odottaa.) Mitä tulee arkistoihin niin ajattelin mennä arkistoon töihin (minulla peräti olisi siihen koulutusta, mihinkään muuhun ei sitten olekaan).

Kategoria: Marcel Proust 2 kommenttia Kommentoi

13.02.2010 - 17:12

Pimeää myös päissämme, eihän tätä kirjoituskonetta edes näe tässä sinihohtoisessa huoneessa, aika hyvä tuo Youtube, kuulee sitä kautta monenlaista, myös näkee, saako Kuningaskotka tänään ensimmäisen henkilökohtaisen olympiamitalinsa, sitä mietin, sitä toivon, heräsin ja väsäsin rivejä paperille, tulostin luin sen viisitoista liuskaa rivivälillä yksi ja lisäilin ja poistelin ja mietin ettei tästä tule hevonvittua. On se mahdollista.

Tarvitsen toiset viisitoista liuskaa! Niitä en saa. Riveillä ei ole välejä, sanoilla on, muistan miten The Tubessa, tuossa syntisimmässä baarissa, sanoin runoilijalle etsiväni hyvää lausetta ja runoilija sanoi etsivänsä hyvää sanaa, vitutti, kymmenen vuoden päästä älysin olisi pitänyt sanoa etsin hyvää kirjainta sanaväliä välimerkit unohdin pihalle lennettiin.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

12.02.2010 - 16:02

On ilmestynyt kirja Houellebecqistä. Kirjan toimittaja kirjoittaa:

Kolmanneksi minua on innostanut Houellebecqin poliittinen epäkorrektius. Nykyään älykön status on vaivattominta saavuttaa omaksumalla valmiiksi räätälöity vasemmistohumanistinen mielipideapparaatti feminismeineen, ihmisoikeuksineen, amerikanvastaisuuksineen ja monikulttuurisuuksineen. Mutta Houellebecqiltä on turha odottaa valmiita ajatuksia: hän iskee poliittisiin, seksuaalisiin, uskonnollisiin ja moraalisiin kipupisteisiin kadehdittavalla vimmalla. Poliittisesti häntä on vaikea määritellä. "Konservatiivisen anarkistin" kaltaiset paradoksit osuvat kenties lähimmäs.”

Voi helvetti. Eli tämä Houellebecq ehti ensin! Harmittaa, että joku ranskalainen on kirjoittanut jo sen mikä minun piti. Toisaalta, eipähän enää tarvitse. Olen lukenut Houellebecqiltä yhden kirjan, Alkeishiukkaset, mikä oli hyvä opus, ja saatan joskus lukea lisää mutta ei minulla erityinen kiire ole. Kolmaalta, onko Houellebecqin tekstin "elastista", sillä en tiedä mitä se tarkoittaa, mutta tahtoisin tietää. Eikö kaverille ole "mikään pyhää" tai muita fraaseja (en keksinyt omaa ilmausta, omaa).

Kategoria: Kirjoja 3 kommenttia Kommentoi

Pienimunaisen suvun loppu
10.02.2010 - 16:36

onko peniksen koko perinnöllis...
onko peniksen koko perinnöllis...
liuhto
onko peniksen koko perinnöllis...
sami liuhto
avoin valehdeltu elämäni onko peniksen koko perinnöllis...
tosi tarina minä ja sami
onko peniksen koko perinnöllis... possu ja paavin panttivangit

Pitkästä aikaa päätin tehdä käänteisen hakukonerunon. Tuommoista sitä saa tietää kun asioita tonkii. Tuommoisia asioitako nuo kurjat, entiset, tutkivat. (Tämä toki oli huumoria, eli ei nyt pidä suuttua ja itseänihän tässä ennen kaikkea pilkkaan.)

Kategoria: käänteinen hakukonerunous 0 kommenttia Kommentoi

10.02.2010 - 16:21

Olen kritiikitön ihminen, mutta minua harmittaa kun en ole vielä lukenut James Ellroyn mikätrilogiannimioli? kolmatta osaa. Tuossa kommentissa asiasta jo mainittiinkin! Amerikan tabloidi on hienoimpia lukemiani kirjoja, toisesta osasta en tajunnut mitään ja mitä olen vilkuillut arvosteluja ynnä tuota J. Kemppisen blogia niin kolmonen on ihan mahdoton. Siis kahden ensimmäisen yhdistelmä, kaksinkertaisen salavuoteuden uhri.

"Siirretään dataa." Siirtäkää datanne vaikka hevon vittuun.

Kategoria: Kirjoja 4 kommenttia Kommentoi

08.02.2010 - 17:51

Mistä johtuu tämä yleiseltä vaikuttava totuus, perustuen empireaan: Mitä vanhempi ihminen, sitä suurempi perseennuolija. Jouduin tämän taas kokemaan, kun luin erästä tekstiä. Tämä selittää paljon Paasikiven käytöstä. En lukenut Paasikiveä enkä Paasikivestä.

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi

04.02.2010 - 14:45

Seuraavaksi pitäisi unohtaa sanavälit. En nyt jaksa. Huomenna olisi tentiksi kutsuttu kauhistus, en tajua asiasta mitään, hyvin yleisiä vain. Olin saanut lukijanpalautettakin, kaikkea sitä on, minulle tuli tuosta Parnasson palautteesta mieleen hauska juttu, että siihen voisi vastata, että miten niin kirjoittaja on sitä mieltä, eikö mielipiteen esittänyt nimetön kertoja. Siinä olisi skolastiikkaa! En kuitenkaan voi valehdella niin paljon, voin. Silmäilin silmämääräisesti päällisinpuolin ym. lehteä vasta, mutta katseeni kiinnittyi Pylkkös-esseeseen: selailin väitöstä kirjakaupassa ja mietin etten jaksa kiinnostua, jos ei tuoda itse tekijää mukaan. Tylsää on jälkiuuskritiikki vai mitä se on.

Pääsisinpä huomisesta tentistä läpi. Kamalan pitkä kirjakin ja niin tylsästä aiheesta, mutta jos läpäisen tentin niin saan "opintokokonaisuuden". Epäilemättä en sitä tule milloinkaan saamaan. Oltiin syömässä ja sadattelin huonoa tuuriani ja kirosin nuorta itseäni, johon vastattiin: "Parikymppisenä sitä innostuu tommosista ääliömäisistä asioista kuten filosofiasta." Sanon nyt ihan suoraan: tuo analyyttinen filosofia kyllästyttää minua todella paljon. Se on jonkinlaista masturbointia niin kuin Lehtola & Eskelinen sanoivatkin, aikanansa. Nähtävästi en jaksa keskittyä sen vertaa, että jaksaisin lukea tuommoista kauhistusta pari päivää ja sitä kautta maisteroituisin. Hyi mitä paskaa! Ja tuurillani tentaattori lukee tämän ennen kuin olen suorittanut aivan vitun tylsän tentin.

Nälkäkin on. En jaksa syödä. Ensi viikolla olisi mentävä arkistoon, se menettelee, olisi kirjoitettava, olisi luettavakin, eikä millään viitsisi. Taidan lyödä hanskat tiskiin! Tämä on niin ur-hommaa että seuraavana hetkenä voin hypätä riemusta kattoon. Vissiin vähän mielialat heittelee? Miksi sitä tänä vuonna 2010 sanotaan? Bipolaari on mennyt, varmaan myös tämä ADHD tai ADD tai mikä, mitä ne nyt ovat keksineet. Kyllä niillä sanoja riittää, sanat niiltä eivät lopu milloinkaan. Edelsikö bipolaaria, en muista nimeä, paniikkihäiriö? Sitä ennen oli ehkä näitä maanisuuksia ja depressiivisyyksiä, joskus ajat sitten hysteria, kohtuhulluus. Lääketieteen historia pitäisi kirjoittaa näiden nimitysten mukaan, ehkä on kirjoitettu, minä en tiedä.

Kategoria: Nyt 7 kommenttia Kommentoi

Jokujuoksee VI
02.02.2010 - 19:39

Jaahas, löysin mutkan kautta uuden blogin. Yleensä ei mitään uutta kannata edes vikaista mutta vaikka olen ilmeisen jäävi niin kehotan tutustumaan. Yritrtään vielä ja ollaan ihan kokonaan välimerkittmiä jos siltä tuntuu vaikka kommentoja ilmoittikin että oikoluku ja kappalejako on ookoo. Hyvä että on yksi lukija! Se on enemmän kuin blogeilla keskimäärin sillä keskimäärin bloginpitäjä ei osaa lukea, eli ei voi itse lukea juttujaankaan, edes hän, tuo yksinäinen aivan oikein ymmärrety ihminen. laitan noita pisteitä väkisin ärsyttää en pane enää koskaan se ei ole minusta kiinno ollut ennekään tietyt kirjainyhdistrlmät ovt hankalia ja eilen illalla mietin tätä samaa rataa kaksi tuntia se ei kannata ei tuo hyvää en saanut unta enkä ollut ainoa kissa hypähteli mietin marcel proustia ja hänen päivärytmiään asuiko hän boulvard hausmannilla oikeastaan myös ja sekä että ja sen sellaiset sanat olisi unohdettava antaa tulla hämmästyttää miten helposti sitä suoltaa sidossanapaskaa ja muutenkin tämä prohejnti saisi jko loppua en milloinkaan lopeta sanon ja lopetan siihen ja-sanasta on päästävä eroon tässä projektissa projekti on hankala sana kaksisormijärjestelmällä ainakin ensin oikelata ylhäältä p sitten vasemmalle r sitten takaisin oikealle o sitten vähän alas j sitten taas ylös e takaisin alas k sitten ylös t ja oikealle i.esimerkiksi taiteilija tai kirjailija ovat myös hankalia slitykset loppuvay uhuin kuin vammainen vai mikä se on oikea korvani o kuuro eikä kuulohäirioinen saatanan hankala sana kiroilu on niin rumaa mutta kllä kiroilu piristää

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

01.02.2010 - 22:06

Lyhyellä vierailullani maailman pääkapunkiin näin Gre De Lyonin mutten Austerlitziä, vaikka tuolla Laajarinteen blogissa asiasta uhosinkin, tai ylipäänsä kommentoin hänn matkaansa samaan paikkaan. En nyt kerro mitä tein, paitsi että pyörryin Stendhaalisesti Orsäyssä ja Montmertrella muista syistä. Astuin väärään metroon ja löysin itseni, tunnistin lopulta kukao len, olin jossakin ihan oudossa paikassa Vittuii mutta pääsin Plce de la Nationille ja kerroin baarinpitäjälle hakukonerunoudesta sanoin että se on uusimpia perverion muotoja, jos ajatellaan perversioita chasseguet-smirgeliläisittäin mutta hän oli siirtynyt keittiöön iirruin itse Perveriumiin ja pöytään tullessani laskuni oli maksettu aamlla kävelin ohi ja tervehdin tarjoilijaa nosin rahaa ja ostin metrolipun ja kiipesin mäelle ja siellä oli hauskaa ja lähettilin tekstiviestehä joissa kerroin saapuneeni taivaaseen kiersin hautausmaan kunnes löysin portille, lähtöpisteestä olisi ollut matkaa portille sata mtriä kiersi kaksi kilometriä vhän liioitellen js ovi kolahti perässäni kiinni mutta pääsin pois lauantaisin simetiere sulkeutuu aikaisin. Menin erääseen baariin piti kirjoittaa paikkaan, sain lopultakin tietää mitä pichet on suomeksi ja kirjoitin vihkooni: mahdan näyttää naurettavalta. Puhuin neekrerin kannsa populaareja astuin metroon ja oin taas väärässä paikassa ihmettelen miksi aina ja kiersin jäöytäväi ja vartija kehotti menemään oikealle ja löysin hiljaisen raiteen, sitten tuli juna ja menin siihen. Päätin lla menemättä edellisiltaiseen osoitteeseen, menin sinne minne pitikin, nukuin ja aamulla katsoin vihkostani missä olin ollut. sain tietää maksaneeni kafe kremestä 4.50 euroa, se oli ihan paskaa, en ollut käynyt suihkussa, en uskaltanut, pesin hampaita ja lähin ulos , löysin itseni taas jotakin gaarelta. niitä riitti. Sanoin emännällemme että lentokentille eksyy, monet viettävät niillä elämänsä, muistelin kuka niin oli sanonut, tämä joka kirjoitti Crashin, Ballard, en kuitenkaan maininnut sitatoineeni.

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi
Jokijuoksee IV
27.01.2010 - 19:09

Yllätyin aamulla (pitäisikö jatkaa tuota söössötystä, ehkä jatkankin, en korjaa enää mitään!) kun sain syntymäpäivälahkaksi Marri Häikiön 2-osaisen Koskenniemi.elämäkerran. Hiukkasen jo luin. Mutta en ota opusta matkalukemisiksi vaan Crl-Gustav Liliuksen esseitä, mikä sen nimi oli, Eimikään. Kaikkeudesta. Eräs maailmanselitys tai jotakin sellaista, noin se oli. Se on pieni kirja, sitä on kiva lukea, luen sitten Vak-asiaa myöhemmin (Turun yliopistolla sanotaankin, kun joku alkaa opiskella kirjallisuutta: vak u. tai jos opettaja pn päällekäyvä: VAK OFF!). Katsoin eilen televisiosta Siperian kylmyyden länsirajaa, määrittelen sen Ruhrin alueelle, ehkä niihin maetsiin, jotka ovat Saksan ja Ranskan välillä. Sain välikäden kautta tiedon, että Pariisissa olisi jokunen l'mpöaste, kirjoituskätenikö kylmenee, en saa raapustettua merkintöjänä puistonpenkillä! Joudun sisätiloihin, luin Célilnetlä että ensimmäisen maailmansodan aikana "Pariisissa naisten nivusia kuumotti", vertasin alkutekstiin, siinä taidettiin puhua "perseestä", sitä vain, että oli hauska taas pitkästä aikaa lukea Célineä, räkätin pari kertaa ääneen, yökyyttelin päätäni, kaivoin korvaani. Illalla tuli ihmeelliseltä televisioanavalta, jonka nimeä en muista, se oli lyhennemuoto miehen nimestä, tuli dokumentti pariskunnasta, jonka lapsi oli siepattu! Ihmiset olivat jättäneet lapsensa yksin hotelliin tai semmoiseen ja lähteneet ravintelii, siepattu oli nelivuotias, kaksoset vielä norempia. Puhuimme, että engelsmanneilla tuo lastenhoitkon on vähän omanlaistaan, Suomessa tuosta saisi hritteillejättötuomion. Paha tätä on sanoa.Sitten joku perverssi kävi viemässä lapsen, tai sitten lapsi on muuten hukkunut. Siis mereen tai muuten. Kamalia asioita. Tuosta huomasin, että Suomessa sentään välitetään lapsista, joskus, periaatteessa, ei jätetä yksin, se olisi hirveätä, mietin kaupugilla kävellessäni dokumenttia, eikä niitä vanhempia voi syyttää, mutta kyllä toivoisi ettei noin toivottaisi. Toimittaisi siis. Nyt keksin! Menen ylihuomenna place de la Cilchylle kaffelle! Sieltähän koko Niin kauas kuin yötä riittää lähtee, muistaakseni. Eläydyn tunnelmiin. Missähän semmoinen place on? Voi olla että siinä ylhäällä. Laitan tuohon otsikon ettei minua pidetä täysin vajakkina, tai kai minua pidetään mutta kuitenkin. Kirjoitin "Jokijuoksee IV". Ehkä se valaisee. Taivaan jam aan. Olenhan sitä mieltä että Finnegans Wake alkaa suomeksi "... jokijuoksee" eikä mitään virtaamisia, juoksua se on, määrätietoista, juoksuhan on urheilulajeista hienoin. Tai ehkä kilpakävely pääsee lähelle, muutenkin tuommoiset kestävyyslajit, ihailen myös hiihtjäjiä, miten he tulevat väliaikapisteelle. Jättäisiko välimerkit pois isot kirjaimet tai jotenkin ihan paskaa paskia sitä ihtiäänsä, hyi hyi, en pidä semmoistesta. Marri Häöikiön olen kirjoittanut. Siis Marri. olen 38-vuotias. Ei uskoisi. Yli puolet keskimääräisestä eliniänodotteesta niin kuin sanotaan vaan en minä sillä tahdon keksiä uusia anoja. En keksi. Uhkasin eilen, että lentokone lentää Itämereen, voi se lentää, ainakin yllä, on mukava katsoa lenyokoneesta maisemia, harvoin olen lentänyt, paitsi kapakoista ulos. Aika huono. Ei ihminen osaa. Minlta ovat alkaneet jäädä kirjat kesken.

Kategoria: Nyt 1 kommentti Kommentoi

26.01.2010 - 16:34

Kerron nyt mikä minua harmittaa; minä en tiedä millainen blogi tämä on. Vuodatukseen olen kai merkinnyt "kirjalliseksi", voi olla että joskus tein muitakin rasitituksia mutta eihän tämä juuri mitään ole. Hieman olenkin katkera! Minua ei arvosteta! Historiallinen blogi tämä nyt ei ole, nyttenkään, vaikka olen asiaan harrastunut, tämä taitaakin olla sellainen vittuilublogi. Mutta kyllä minua vitutti kun joku on pykännyt bloginsa KAHDEKSAN päivää sitten ja jo on oöässyt listoille. Persettäkö on tarittava että pääsee! En anna. Vai pitääkö itse ilmottaa, ei jumalauta, en semmoiseen huoraamiseen rupea. Kauhea kun ottaakin päähän kun aina olen ulkopuolinen vaikka olen itseo sani valinnut. Ekä kaipaa mitään. Sormiani kylmettää kun on kylmä, vituttaa sekin, ja se, että kohta unilääkkeet loppuat ne ovat jo kohta loppu. Taidankin kirjottaa näin jatkossa suurin osa ihmisten kirjoituksista on tällaisia vaikka he oikeasti yrittävät, tosin eivät ne ole tällaisia. Oln katkera! Perkele. Kirjailija muuten kirjoitetaan kirjailija eikä kirjalija, luulisi saatana älyävän mutta ei, heikkoa on, huonoa aina, sitä ihtiään. Oksettaa. Kaikenlaista Vrirva Vittua sitä elämässä on, mikä siinä on että en tahdo kaupungille, mieluummin kotona yksin itken vaikken ole edes yksin! Muistan miten kotona mietimme missä se Ritva Haavikko on kun ei ole Paavo Haavikon luona sitten luin siitä typerästä opuksesta että ei ne ole asuneet yhdessä sitten vuoden noin 81. 82. Ei sitä tiedä semmoisia ellei tiedä, eikä kehtaa kysyä, se on semmoista yksityistä joka ei kellekään kuulu vaikka kieli ojossa mietitäänkin. Ei tästä tule mitään. Sitten odotan yhtä söhköpostia saatana vaikka miten pitkään en jaksa odottaa, mikä minä olen heille kirjoittamaan, muisituttelemaan, en mikään, luulisi hyvien tapojen edellyttävän vastausta muta ei niitä ole, yksin on ihmispaska. Kaikenlaist kusipäätä sitä on mailmassa, sadisteja, ne voisi tappaa puolestni. Kauhea murhanhimo jota nyt yritän selitellä pääisi edelliseen virkkeelliseen lauseeseeni, talvi, se on, ei ole mukava vuodenaika, en. Miastä miä tuon keksin?

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

25.01.2010 - 19:36

Tommi Melenderin blogissa mainitaan tämä Tsisek, joka tulee vastaan kun silmäilee pohjoista mielenmaisemaa tai muuta fraasia siihen suuntaan. Lopetankin kirjoitusteni korjailun. Sitä vaan että Melender löytää yhteyden Tsisekin ja Palsan välillä, sillä yhteydellä on vielä käyttöä ja mainitsen lähteeni jios muistan. Yritän muistaa. Harvoin mistaa lähteitään, paitsi jos ne on carl-öhmanilaisittain keksinyt, sillopinkin ne ovat kadoksissa. Niin jouduin eilen vähän sensorin tehtäviin, poistin yhden kommentin koska se oli loukkaava, ei minusta väliä mutta älkää loukstko muita, loukatkaa vain minua olen jeesus tullut maan pälle. äinkö pimeästi ihminen kirjoittaa kun antaa perkele tulla mitä tahansa? tätäkö on nyt e tajunnanvirta, jota em. Melderkin peläsyti Palsaa ("pilluttomat naiset jne." lainattuaan? "Menipä levottomaksi. Oli minulla oikeaakin asiaa. En ole ehtinyt vielä syventyä kevään uutuuskirjojen listoihin - -" Kka niihin on syventynyt, semmoista sontaa niin kuin aina. Voin muuten sanoa että luen usein tuota blogia, se on hyvä, siis blogi ei lukemiseni, mutta kommentoimista vältän kun minä olen levoton! Ihan selvinpäin laskettlen kaikkea paskaa ja nytkin, voi voi. AnitaK otti puheeksi nämä dysasiat, ne ovat hyvinkin mielenkiintoisia ja varmaan minullakin on jotain vikaa päässäni. Yhteen aikaan viljelin legendaa että lapsena kaaduin ja löin pääni ja siitä sitten, tosi tarina, mutten tiedä, pääni on ollut heikko kohtani aina niin kuin kirjoittaa omasta päästään Célinen Ferdidand Bardamu. Hain kohdan, minulla on tuo kirja, myös ranskaksi jota en osaa, tai ihan vähän j lihuomenna eikun yliylihuomenna pitäisi olla Parisissa. "Ei mitään bluffia, minun tyätyy myöntää ettei pääni ole ollut ikinä kovin vahva." Näin alkaa luku, sivulla 106, suometnaut JUKKA Mannerkorpi. Noin åpitäisi kirjoittaa, noin ja näin Niin kauas kuin yörä riittää on ihan hullu kirja ja yksi saatanan narttu sitä kjoskus moitti. En edes lyönyt kun sanoinkunnioittavani naista, vaikkei hän nainen ollut pitäisikö viimeinkin alkaa harrastaa itsesenssuuria, mutta nuo uutuuskirjat ei niitä jaksa Papinniemi siitä blogissaan paasasikin että kun aika menee uutukksien lukemiseen niinpä menee, minulla ei mene. Täytyy olla arkkana ettei mene jatkossakaan. Aloin lukea Paavo Rintalan Minä, G¨runewaldia, kiva lukea taidetta, taiteestam tidekuvamaista romaania, miten sitä mietin, ääneen, iltapäivällä. Olen nyt sekoittanut "tajunnan ja sen virran (riverrun)" ja oikeinkirjoittamattomuuden/ kirjoitusvirheisyyden/ ym. toisiinsa. Onneksi tätä ei kukaan lue. Lipi lipi. Oliko se tuo Rita joka kommentoi vanha blogiystävi Rita Dahl, joka ennenkin on minua kehoittanut proosan urille? Minä en ole koskaan kirjoittanut riviäkään enkä kirjoita, kai sen nyt näkee tästäkin. Céline kielsi äitiään lukemasta kirjojansa, minun ei tarvitsisi kieltää, siinä mielessä hyvä ja kuka nyt en osaa lopettaa virkettä tai ehkä osaisin mutta keksin luovuttaa tekosyyllä. Sitä on! Vaikken olekaan turkkalaisen draaman suuri stävä niin minua vitutti lukea jälleen, tällä kertaa Turun Sanomista, miten Jouko Turkkaa hänen oppilaansa moittivat. Uutta Häepääkö Turkka kirjoittelee? Nyt hän häpeää oppilaitaa, niitä saatanan kiittämättömiä turjakkeita. Mutta oli hauskaa, miten huomioitiin, että se Emppu Salminenkin pyrki osille. Kirjoitintahallani Emppu, Eppuse on. Eppu? Jotenkin tämä vitsi on loppunut.

Kategoria: Nyt 3 kommenttia Kommentoi

21.01.2010 - 19:56

Kirjoitanpa niin etten korjaa kirjoitusvirheitä kielioppivirheitä enkä muutakaan. Kielioppi on minlla heikoissa kantimissa, ei ehkä niin heikoissa kuin keskimäärin mutta heikoisa kuitenkin. Heikkoa on. Platonin Valtio mulkoilee minua Lundia-hyllystäni ja yritän kehitellä asiaa vaikka ettei pelkkä asia olisi tämä vihrellisuus, joka toki on iso asia. Eräällä foorumilla joskus on pidetty "emme korjaa virheitämme" -iltoja ja ne ovat olleet hienoja. Siitä keksin tämän idean. n ole Lukenut Valtiota, vaikka lähemmä 20 votta sitten vaahtosin asiasta eräissä jatkoilla, eräälle, joka nyt on väitellyt antiikin filosofiasta ja tuskin muistaa keskustelua ja jos muistaa niin tahtoo unohtaa. Kaiken. Menrin maineeni muutama vuosi tuosta keskustelusta ja se oli ikävää ja ymmärrettävää vaikka kärsin ja valitan siitä aina. Tämähän on kuin Karri Kokon blogi, blogit, en tajua niistä enää yhtään mitään enkä muistakaan vastaavista, eilen jouduin jopa kysymään mikä on "lyyrillinen minä". Vitutasko minä tiedän! Vitutas, tuo latvialainen ystävämme. Tein tuon erheen jotenkin tahallisesti, noin puolesta älistä ainakin, -utsko siis utasko oli jo tehtyä, pitkjäääkö virheitä korjata kirjoittamalla sama sana uudestaan niinkuin äsken tein, -utsko siis utasko, vaikka pitäisi olla -utasko. Olen melko varma että ystävni, tuo historiantutkija, pitää tästä tekstistä, än pitää kaikenlaisista omituiseista jutuista, myös hakukonerunoista, joita en ole koskaan lukenut. Hän kehuu Pereciä, usein, se on oikein. Tahtosiin mennä hänen luoksensa kskustelemaan ja niin kohta ehkä teenkin, ja nyt huomaan, huomasin jo aiemmin, että tämä tyyli tuo mukanaan myös sisältöä, tietenylaista, niinkuin Leevi Lehto ilmaisi palindromeista, ett niissä voi puhua naiiviuksia jos huvittaa. Onko tämä sitä kuulua kokeellisuutta? Meitin kraan runokokoelmaa, jonka nimeksi tulisi Vain verkot koetaan. Taisin lähettää sen johonkin ja vastaukseksi tuli, että haista vittu, se oli oikein. Marie-Jose Perec juoksi 200 ja 4oo metriä, onko sukua Georges Perecille, en tiedä. Onneksi korva aukesi, minua ahdistaa se kovasti, olen toivoton vaikka minulle muistutetaan että kyllä sillä vielä kuulee. Luulen tulevani kuuroksi, tahfon mennä hirteen, mutten ole vielä mennyt niin kuin näkyy. Sitten on se ettei tekstiä pidä lukea kirjjoittaa mitä sattuu ja moneen kertaan, tautologiahan on paha asia, 90-luvullahan ei muusta puhuttukaan, minull tautologia on ihan sama. Se ei merkitse mitään. Se, ettei korjaa tekstiä, sen ei pitäisi merkitä sitä, että irjoittaa huonosti muuten. ämä Yhdysvaltain Bernstein, Charles, kirjoitti runon joka oli kirje ja sitten runo, jossa oli nämä kirjoitusvirheet paikallansa. Olen lukenut sen.

Kategoria: Nyt 6 kommenttia Kommentoi

19.01.2010 - 15:46

Siitä onkin yli puoli vuotta kun korva meni viimeksi lukkoon, tukkoon. Toinen korvahan ei kuule mitään. Ajan lääkäriasemalle sain torstaille, nopeasti tässä länsimaisessa sivistysvaltiossa, jonne on lottovoitto syntyä. Kotilääketiede täällä kehittyy, meilläpäin osataan jo puhdistuskonstit hyvin, seuraavaksi on hankittava korvalamppu, joka kuulemma maksaa ihan saatanasti.

Eräs tuttavani sairastui Belgiassa ja hän oli heti sairaalassa ja leikkauksessa ja sitten asiat taas lutvivat. Hän minulle kertoi, ettei Suomi ole enää hyvinvointivaltio, itse luulin, että muualla, esim. Belgiassa, on yhtä posketonta menoa. Tämä on yksi kusipäiden maa. Minua pelottaa asua tässä maassa, entä jos iskee oikeasti kamala tauti niin täällähän kuolee, heitteille jätetään varmasti.

Kukaan ei välitä mistään mitään. Entinen opiskelukaverini kertoi kertoneensa opiskelukaverillemme, "ettei me voida auttaa sua", kun tällä oli ollut hankalaa. Nykyään tämä auttaja, joka ei voinut auttaa, auttaa vantaalaisia erityisluokkalaisia. Hakukoneistin asian. Kehotankin vantaalaisia lapsiperheitä pian pakenemaan paikkakunnalta. Tuleekohan tästä sähköpostipalautetta? Se on ihan hilkulla. Kuulemma ne ryökäleet toisinaan tätä blogia lukevat ja ottaen huomioon heidän luonteensa, voin olla vaikeuksissa. Mutta Vantaa on iso paikkakunta, kaupunki oikein, enkä ole antanut tarkkoja koordinaatteja (annan ne yksityisesti kysyttäessä), joten kenties selviän ilman pitkää sähköpostivuodatusta. Olen niin monta kertaa uhannut laittaa sähköpostit tähän blogiin, ettei minulle enää kirjoitella, pidän sitä erinomaisena asiana. Toisaalta ne, joilta kaihoan viestiä, eivät viestittele. Kaikkea ei voi saada!

Auto on tullut pihaan. Joskus se tulee puuhun. Niinkuin lehdet. Luin pikkaisen taidetutkielmaa, väsähdin, ja päätin tulla nylkemään itseäni tähän typerään blogiin. Kenties voisimme taas yrittää puhdistaa korvaa? Aamukuudelta korvasta plupsahti iso paakku, "noin isoa en oo koskaan nähny", kommentoitiin, enkä sellaista kommenttia juuri milloinkaan ole kuullut, paitsi jos on puhuttu jostakusta toisesta. Harmittaa, etten päässyt tänään arkistoon.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

17.01.2010 - 09:00

Yleensä aina on paha mieli. Ei sitä voi kiistää. Sitä on niin tottunut pahaanoloon, ettei sitä edes huomaa, sitäkään, juuri mitään ei huomaa. Silmät kiinni elämässä tahtoo kulkea.

Tuossa edellisessä merkinnässä on kommentti, jossa kerrotaan siitä, että matkustetaan harvoin. Se on hyvä asia. On löydettävä paikka, josta ei tarvitse matkustaa pois. Semmoista paikkaa ei ole.

Mikä vuodenaika nyt on. Onko enää olemassa vuodenaikoja? Ovatko kaikki vuodenajat menneet pois.

Sanani vievät sairaalaan, yllättävää kyllä eivät minua. Syysuhde toimi minulla toiseen suuntaan. Kai ihminen syyllisyyttä tuntee ja kun ei voi sitä edes itselleen tunnustaa niin se on menoa sitten. Aika harva tästä elämästä kunnialla selviää. En minä ainakaan.

En lähde tänäkään vuonna Ukrainaan. Vai missä se Tsernobyli on, siellä tahtoisin käydä, aaveellisessa paikassa, sieltä löytäisin kaltaistani seuraa. Silloin olisi performanssi loppunut ja todellisuus alkanut. En muista aikaa, jolloin olisin pitänyt elämästä. Paikkoja pitämiseen minulla ei ole ollut.

Itken vain tajuttomana.

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi

16.01.2010 - 13:04

Jännittäviä aikoja ihminen elää. Eilen junassa oli pari kailottajaa, saimme mm. kuulla, millaisia viikonloppusuunnitelmia nuorella neidillä on, miten hän menee lohduttamaan ystäväänsä, mutta muuten matka oli rauhaisa. Tahtoisin Hiljaisen vaunun, jossa ei olisi idiootteja, Helsingin yliopistolla ainakin ennen oli Hiljainen huone, joten VR:n strategit voisivat varastaa aatteen sieltä. On lastenvaunua, lemmikkieläinvaunua, ryyppäysvaunua ja muitakin vaunuja, mutta hiljaista vaunua ihminen kaipaa. Intercityssä jokin yläkerta sopisi sellaiseksi, siellähän on semmoisisa "business class" -osastojakin, joissa myydään konjakiksi nimettyä brandya.

Eilen sattui sekin, että juna oli ajoissa Helsingissä. Takaisin tullessa se valitettavasti on aina ajoissa, en ymmärrä, mikä helvetin kiireellinen varmuus VR:llä on Helsingistä poispäin, vaikka ei ole totta, että Turun moottoritiellä olisi automaattista liikennevalvontaa vain Turusta poispäin. Kansallinen legenda ei ole tosi, mutta ylinopeussakon olen saanut ainoastaan kohden Helsinkiä matkatessani. Tosin en matkannut Helsinkiin vaan Anus Mundiin, joten lienen perverssi.

Lueskelin tuota Le Cleziota, aika hyvä. Tietty perusvire minua siinä ärsyttää, mutta mitä sitten.

PS: Hakukoneistelin ja löysin maininnan, että Seutulassa sijaitsevalla lentokentällä on Hiljainen huone. Joten VR:n roistot, pankaa toimeksi! Hiljaistahan Seutulassa on viime aikoina ollut.
Kategoria: Nyt 3 kommenttia Kommentoi

14.01.2010 - 19:55

Puhuimme näistä muutamista. Minulle sanottiin: "Millaista se on, kun joutuu miettimään että nyt haukun ton." Varmaan todella ylevää. Enkä ole lukenut sitä yhtä kolumnia, josta oli juttua. Joku tutkija sanoi, että hillittömästi eläneestä saa kirjoittaa. Minulle sanottiin: "Mielestäni ei kenestäkään pidä kirjoittaa niin." Ja kuka uskaltaa tuommoisille sanoa vastaan, niiden takana on suuria ryhmittymiä ja kansan enemmistö.

Tänään juna oli myöhässä kaksikymmentä minuuttia, toissapäivänä neljäkymmentä, silloin veturi hajosi Töölönlahden kohdalla. Joku sanoi: "Eikö ne tästä liu'u asemalle?" Tämä juna ei liukunut. Voisi miettiä, mistä VR on lyhenne. Yrittääkö ne mainoskampanjoilla parantaa surkeaa mainettaan? Laittaisivat ne rahat paremman kaluston hankintaan. Pendolino on jo vanha vitsi, mutteivät nuo muutkaan toimi.

Pitkää pinnaa elämä opettaa. Luin lehdestä, että tasa-arvo on yhä päin persettä, taisin lukea joskus ennen joulua. Tuli mieleen, että eikö jouluksi voitaisi unohtaa tasa-arvo tai vaikka pariksi vuodeksi, jatkettaisiin sitten, saisi olla vähän aikaa rauhassa. Syyllinen olo on aina. Turkkamaisestiko kannan häpeää! Huonosti. Jos olisin kirjailija, kirjoittaisin häpeästäni, häpeöistäni, kertoisin kaiken ja vielä keksisin itselleni syntejä. Ei niitä tarvitse keksiä, olen hyvin syntinen ihminen. Pulkkinen sanoi Saavalaisesta, että tunnusti ennen kuin ehdittiin syyttää, tai jotenkin noin. Sanoin eilen, etten enää selittele, en provosoi, puhun pelkkää asiaa. En rakenna pakoteitä, olen tosissani. Ilme ihmisellä oli aikalainen: tuo on seinähullu.

Yritin eilen etsiskellä Häpeää, mutten perkele löytänyt. On se tässä neljän metrin säteellä. Tahtoisin lainata tähän sen kohdan, joka oli eilen tihrustamassani tutkimuksessakin, kohdan, jossa ilmoitetaan että kaikki on totta ja tismalleen. Se on noin sivulla 23, ihmettelen, miten sekin opus on hukassa. Jonkinlainen suggestiivinen tai hypnoottinen vaikutus sillä hullulla on. Häntä saa sanoa hulluksi, mutta esimerkiksi Georg Henrik von Wrightiä ei saa sanoa, tässä vapaassa maailmassamme. Esko Valtaoja, jota en pidä hulluna vaan idioottina, sanoi keväällä Turun Sanomien kolumnissaan perversioksi sitä, että lukee Matti Klingeä. Tuommoista saa sanoa. Tuommoiset Esko Valtaojat pitäisi ampua kuuhun, tai vain ampua. Em. tutkimuksessa viitattiin tähän Girardiin ja hänen uhrijuttuunsa, siitä on kyse Jouko Turkankin kohdalla. Esko Valtaojaa ei pidä nimittää idiootiksi, vaikka hän sitä nimenomaan on, kaiken lisäksi hän on aivan helvetin huono kirjoittaja, sillä Esko Valtaoja on hauska mies.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

13.01.2010 - 20:41

Lueskelin kirjastossa tutkimusta. Sitten minua alkoi taas vituttaa. Naurahtelin neljä kertaa ääneen tutkimuksen sitaateille, ne olivat hyviä, mutta muistin viimeperjantaisen katastrofini kirjakaupassa. Kuuntelin erään esikkokirjailijan jorinoita, olin pitänyt häntä ihan järki-ihmisenä, mutta enpähän pidä enää. "Siis Silja opetti mua Kriittisessä korkeekoulussa, onkohan Sllja täällä, vein sille novellin ja Silja sanoi, että se on huono, mutta kirjota tästä romaani. Sitten allekirjoitettiin kustannusopimus." Mieleeni tuli hyvä kirja: Ensin myytiin piano. Luonnollisesti (?) saimme kuulla paljon kirjoitusneuvoja, niitähän juuri antavat tuollaiset kolmikymppiset kriittiset korkeakoululaiset. Vielä tämä esikko kertoi: "Muutama päivä sitten mun kustannustoimittaja sanoi, Leena, kirjota keittokirja." Paneeko ne? Miksi siitä kustannustoimittajasta on mainittava kolmenkymmenen sekunnin välein. En myöskään pidä tuttavallisesta sävystä, jolla esikoinen puhui... itsestään. Se on yksi varmimmista idiotian merkeistä.

Koska olin saanut jonkinlaisen käänteisen Stendhalin syndrooman, horjahtelin kirjakaupasta kohden rautatieasemaa. Mietin, mitä, sanotaanko, Jouko Turkka sanoisi äskeisestä. Muistelin vaihteeksi, että perusteluni sille, miksi kannatin Turkan opetusmetodeja oli se, että ne paskiaiset ansaitsivat kuritusta. Pitäisi saada niille iänikuisille kirjoituskursseillekin joku linnasta karannut, jolta runoilijat voisivat ammentaa oppia. Tunnen pelkkää raivoa näitä ihmisiä kohtaan. Kirjaston tutkimus kertoi Häpeästä, siitä, että jotkut tekevät sitä tahallaan. Tätä ei voi kunnon ihminen käsittää. Mutta sen verran sanon, että mielestäni kaikki kirjoituskurssit ovat täyttä paskaa. Koulussa oppii kirjoittamaan, tai jossakin muualla, loput on hoidettava itse. Siinä ei siljat auta. Enintään opetusta voi saada, hyvin epävirallisesti, joltakulta vanhalta mestarilta, muuten voi kirjoituskurssiajan käyttää lukemiseen ja kirjoittamiseen, siihen viittasi kirjakaupan toinen kirjailija, tuo vanha mies, josta en viitsi kertoa enempää.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

06.01.2010 - 12:21

Kävin kurkkimassa miten helvetin hienosti vuosi on alkanut, muttei ollut merkintöjä. Kohta on taas tavattu ystäviä, käyty ravintolassa ja vaimokin ollut mukana. Kriitikot joskus vittuilevat kun eivät ole kirjaa lukeneet. Tämä on kateutta. En voi ymmärtää, miten jollakulla menee aina niin saatanan hyvin. Ärsyttää ajatellakin. Minulla menee melkein aina huonosti, käytännössä aina. Kerran meni hyvin, mutta se osoittautui luuloksi. Ehkä tarkoitan, että kultaaminen ei aina ole hyväksi. Ei mustaaminenkaan. Jos tekisi meistä hybridin niin olisi semmoinen hyvä ihminen?

Lueskelin eilen laiskalla tavallani Anna Kortelaisen Hurmiota. Kuulemma avioeronnut. Ennustin eroa joskus. Semmoista se on. Itsekin olen avioeronnut, ei ollut kivaa, yhtään. Erittäin paskamainen kokemus. Toivottavasti Kortelainen ei ajaudu pahoille teille laillani. Tuskin. Hänen tekstiään lukee mielikseen, tässä pikapuoliin olisi lisiä taas tulossa. Tuli mieleen tuosta avioerojen ennustelusta että negatiivinen mielenlaatuni osuu usein oikeaan, kun olen jatkuvasti varma siitä että kaikki menee päin helvettiä.

Miten lie viettää ihailija-vaimonsa kera loppiaista? "Elämä on yhtä juhlaa, älä sitä tuhlaa!" Voisin sähköttää Hurmion tekijälle, että pitää varansa ko. herran suhteen, Hurmion tekijä on taatusti hänen luettelossaan "tulevat vaimomahdollisuudet". Taidan mennä kirjoittamaan.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

04.01.2010 - 20:41

Luin ensimmäisen luvun M. M. Molinan romaanista Sefarad ja sai riittää. En tiedä vaikuttiko suomennos mutta kömpelöä kerrontaa. Selailin kirjaa, mielenkiintoisia juttuja siellä, mutta pitääkö kirjoittaa tähän tyyliin: "Herkkulliset päärynät tuntuivat kutsuvasti odottavan syöjäänsä tmsp." Sitten ne ikuiset suutarit, räätälit ynnä muut hölmöt. Epäilemättä kirja on suosittu, lukevathan ihmiset kaikenlaista roskaa mielellään.

Katson kirjahyllyä. Minulla on muutama aivan mielipuolinen kirja, siis hyllyssä, jokunen on päässänikin ja pari kovalevyllä, muisitikuilla ja levykkeillä. Siellä pysyvät. Mietin sellaista, että avaruusmatkailijat vasaroisivat kuunsirppiä! Se oli kolme päivää sitten se.

Salaman Ottopoika virnuilee. Ei ole huono kirja. Jotenkin läpeensävittumainen. Lueskelin tuossa vaihteeksi jälleen erästä Saavalaistakin. Nyt yhytin hyllystä Gravity's Rainbown ruotsinnoksen, sen vieressä on joku selitysteos em. opukseen. Siinä on aivan mielipuolinen kirja! Tai nuo kaikki ovat. Suurin piirtein tiedän mitä huono kirjallisuus ja taide on: sitä, ettei anneta itsestään, omastaan. Hyvästä en tiedä mitään.

Kategoria: Kirjoja 1 kommentti Kommentoi

03.01.2010 - 19:36

Niin asiaton olo vuoden alussa, ettei ole mitään asiaa.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi
23.12.2009 - 17:07

Lueskelin Jelinekin Halua ja Renvallin opusta. Tietyllä tavalla samantapaiset. Renvall kovasti korostaa järkeä ja vuonna 1949 hänellä saattoi olla siihen syytä, olihan hänkin ollut mukana järjettömässä Suur-Suomi-hankkeessa niin kuin valtaosa humanisteista. Opuksen yhteenveto on englanniksi, kun kymmenen vuotta aiemmin julkaistu väitöskirja on kirjoitettu saksaksi. Vai ei humanisti ole perillä päivänpolitiikasta, kuuluisasta arkielämästä!

Kehittelin viime yönä lauseen: Yöllä kun kuuntelen untanne. Kehittelin toisenkin lauseen, mutta unohdin sen. Muutama päivä sitten lausahdin: Yöt eivät ole enää käyttämättä. Huomaan teemojen yhteneväisyyden, tietyn alkusoinnullisuuden ja kirjoitustavan kehittymättömyyden. Nuo voisi panna yhteen: Yöllä kun kuuntelen untanne, yöt eivät ole enää käyttämättä. Sinä päivänä kun alan ottaa itseni vakavissani, menen narukaupan kautta suomalaiselle puupellolle. Vaikken erityisesti välitä sanasta puupelto. Ei narukauppoja ole.

Piti tänään käydä Pimeyden Ytimessä, mutta menemme vasta viikonloppuna. Täytyy toivoa, että hyvä onneni jatkuu eikä ketään tule vastaan. Pimeyden sydän. Yönpäässä. Yönpäässä kun kuuntelen untanne, yöt eivät ole enää käyttämättä. Ilmoitin, etten kerää lehtileikkeitä etenkään jos niissä esiintyy tekstiäni, en minä voi, minä olen narsisti toisilla tavoin, vähemmän hyväksyttävillä. Tämä oli hyvin narsistinen väite.

Viime yönä (kun kuuntelin untanne) mietin tekstiä palkkioista. Mahdollisista. Siitä tulisi toivottavasti hauska mutta samalla informatiivinen. Nuo palkkiot ovat vähän kuin palkka,