Tässä tätä sontaa:

Sitä vanhaa V

Vanhasta blogista liuskat 251-300

Englantilainen pimeys on universaalia. Mutta se on erilaista kuin lempeä trooppinen pimeys, vaikka on sielläkin käärmeet ynnä muut ihmiskauppiaat vaanimassa. Minusta tuntuu, että kuvaamani pimeys on parhaiten esillä juuri Englannissa, sieltä löytyvät useimmat sen piirteistä eli kylmyys, mustuus, satunnainen valo, ylipäänsä aavemainen ja kauhistuttava tunnelma. Englanti on synkkä maa. Monenlaista ihmisen valtakirjalla liikkuvaa petoa siellä häärää, talot ovat rumia, tiet kapeita ja ilmasto vihamielinen.

Jotkut ihmiset ovat valonsammuttajia, jotkut valonsytyttäjiä, itse kuulun jälkimmäiseen kastiin ja epäilen jokaista valonsammuttajaa kieroksi luonteeksi. Mitä valonarkaa mahtaa heillä olla meneillään? Kynttilänpolttajat ovat hekin epäilyttäviä. Miksi tuhertaa kynttilöillä jos on tarjolla kunnollista sähkövaloa? Kaupassa epäilen ihmisiä, jotka ostavat himmeitä lamppuja tai 25-wattisia käytännössä pimeitä "valonlähteitä".

Kellertävä valo, jota sikamaisesti käytetään jopa ajoväylillä, on erittäin pelottava. Muistan ikuisesti lapsuuteni painajaismaiset ajomatkat kellertävävaloisilla teillä. Vähemmästäkin vielä herkkä ja vaikutuksille altis nuori ihminen kasvaa kieroon ja alkaa lukea venäläisiä 1800-luvun realisteja ja muuta pöyristyttävää kirjallisuutta. Onneksi olen välttynyt musiikkitartunnalta, voin kuvitella miten miettisin synkeitä Bachia kuunnellen ja kiroaisin ikuista pimeyttä. Tästä pitää olla onnellinen.

Tunnen ihmisiä, jotka kehuvat sillä että pitävät kaamoksesta. Eikö tämä ole aika huolestuttavaa? Sama kuin kehuisi jollain muulla äärimmäisellä perversiolla. Jumalaisen Markiisimme olisi pitänyt kiinnittää erityishuomiota perverssiin pimeän rakastamiseen, itse asiassa sen olisi kuulunut olla Sodoman johtoteema tai ainoa teema.

Pimeässä tuoksuu savu. Sauna lämpiää tai talo. Periaatteessa tunnelma on miellyttävä mutta... pimeys, se pilaa kaiken. Pimeällä ihmisen kuuluu nukkua, mutta nykyään televisiosta tulee paskaa aamuun saakka ja sitä tietenkin heikko ihminen toljottaa ja menettää loputkin mielenterveydestään. Yksi nykyajan lukemattomista vitsauksista on vuorokausirytmin kieroontuminen. Kuka eli ketkä senkin lienee keksineet. Ei kovin ihmisystävällinen teko.

Kavanhdan pimeyttä ja maaseutua. Kai se jo tuli kaikille selväksi.

Kategoria: entiedämiksikutsua 3 kommenttia Kommentoi

Aikakausia

21.10.2006 - 15:15

Vuosia sitten kirjoitin:

Nietzsche on Epäjanmukaisessa mietelmässään "Historian hyödystä ja haitasta elämälle" (1873) käsitellyt samaa Winnicottin psykoanalyyttisessä viitekehyksessä esittämää ajatusta nuorisosta, jonka olisi saatava olla vapaa ja luova. Nietzschen mukaan kulttuurimme sairastaa "historiatautia", jossa jo nuoriso on ahdettu täyteen historiallista "tietoa" asioista, joita kuitenkin olisi pyrittävä lähestymään nuoruuden epäkyynisellä innolla. Kautta koko filosofiansa Nietzsche vastusti luovuuden tukahduttamista ja elämänkielteistä faktojen luettelua. Myöhäisessä (1888) aforismissaan Nietzsche yhä toteaa: "Historioitsija näkee takaperin; lopulta hän uskookin takaperin."

Näen tässä "historian" laajempana, yleisesti kouluopetusta kuvastavana aiheena. Ala-asteelta saakka joutui kuuntelemaan helvetillistä faktatulvaa, vaikkeivät faktat aina faktoja olleetkaan, ja sai moitteita jos meni vuosiluvussa vuoden verran vikaan. Hyvin harva ymmärtää, että sillä ei ole mitään merkitystä, solmittiinko Pähkinäsaaren rauha 1323 vai 1324, mutta auta armias jos kokeessa tempaisit väärän vuosiluvun paperiin. Historia ja humanistiset tieteet eivät ole vuosilukutieteitä. Eikä silläkään ole merkitystä, jos muistaa "väärin", että vesi kiehuu 101 asteessa. Mutta meidät on opetettu tähän naurettavaan hauki on kala -tyyliin.

Onneksi kouluissa ei enää opetella Pohjanmaan jokia, vaan kenties keskitytään siihen mitä ne joet Pohjanmaalla merkisevät. Tiedän, että tämä on ylivoimaista monille, mutta silti mielestäni kuuluisi pitää rimaa korkealla vaikka puupäät toki mieluummin toistelisivat mantrojaan.

Suomessa on aina kiitettävästi otettu mallia Saksasta, etenkin 1930-luvulla, enkä epäile etteikö koulumestariuden aate olisi peräisin Preussista. Saatan kuvitella nuoren Friedrichin tympääntymässä koulupulpetissa ja sitten piti mennä kotiin jossa hullut naiset painostivat. Ei ollut helppoa Nietzschellä. Kyllä tuollaisen "kasvatuksen" jälkeen kirjoittaa vihaista tekstiä. Nietzsche on epäilemättä 1800-luvun merkittävin ajattelja, tosin tulee muutama muukin mieleen (ei kuitenkaan Schopenhauer eli Soopanhourija), mutta vain Nietzsche saa aikaan jatkuvia sisäelimistöllisiä kouristuksia. En oikein tiedä mitä tarkoitan, ehkä sitä, että Nietzsche herättää ajatuksia. Hänestä on jokaisella mielipide.

1800-luvun loppu oli outoa aikaa. Strindberg oli hyvin sekava henkilö ja joku Munch kumppaneineen suunnitteli Norjassa monikohtaisen ohjelman, jossa korostettiin skandaalien tärkeyttä. Tuskin tämä poppoo tiesi, että koko seuraavasta vuosisadasta tulisi skandaali, häpeällisin vuosisata ihmiskunnan historiassa. Tosin ajanlaskun ensimmäinen vuosisata tulee aika lähelle.

Olen usein toivonut eläneeni sata vuotta aiemmin. Ei ollut poliittista korrektiutta eikä muita typeryyksiä. Kärsimystä on nykyaika! Niin kuin kaikki nykyajat. Päätän tähän. Sen vielä sanon, etten juo tänään. Ei janota.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Tunnustuksia

20.10.2006 - 15:49

Tunnustan ensimmäistä kertaa elämässäni etten ole lukenut Goethen Tarua ja totta enkä Rautavaaran Omakuvaa, vaikka ole niin väittänyt. Olen jopa siteerannut näitä kirjoja useissa yhteyksissä ja myöhemmin "paljastanut" etten itse asiassa ole lukenut kyseisiä opuksia. Saan perverssiä nautintoa ihmisten ilmeistä ja puheista tunnustukseni jälkeen, he kauhistelevat, naureskelevat, muistuttavat asiasta usein. Aikoinaan toimin samoin Kafkan Amerikan suhteen, mutta sitten luin sen eikä homma enää tuntunut toimivan. Jotain puuttui.

Otin asian esille siksi että aloin juuri lukea Rautavaaran Omakuvaa. Kohta on yksi leikki taas loppunut, ihmisten omahyväinen elehtiminen sen suhteen lakkaa. Täytyy keksiä jotain uutta tilalle. En luullakseni koskaan väsy tarkkailemaan ihmiskunnan saaliinhimoisuutta kun joku "tunnustaa", silloin ihmiset huomaavat että joku on saatu ansaan, joku on hävinnyt. Itse he eivät koskaan tunnusta mitään. Ilmeisesti he huojentuvat kun joku on tarpeeksi hölmö puhuakseen totta, kertoo valehdelleensa. Voi sitä iloa.

Taas kirkas syyspäivä. Tainnut olla joka päivä tällä viikolla. En tietenkään ole ulkoillut. En harrasta ulkoilua. En harrasta mitään. Yhteen aikaan yritin eräälle kuntoiluihmiselle selittää, etten voisi sauväkävellä koska se on tyhmännäköistä eli epäesteettistä. Moneen kertaan tolkutin että se on minusta tyylitöntä, mutta hän vain tuijotti minua, ei ymmärtänyt. Esitin vertauksen, että miksei hän osta pyörätuolia, sillä tempoilu taatusti tekisi hyvää keuhkoille ja ylävartalon lihaksille. Hän jatkoi tuijottamistaan.

Totta puhuen olen joutunut sauvakävelemään, kun osallistuin erääseen "projektiin". Se oli hirveätä. En kiistä, etteikö se olisi tehokasta kuntoilua mutta kysymys ei olekaan siitä, vaan ihan muusta. Klingekin hiihtää mutta tuskin laskettelee. Nykyihmisen on hankala käsittää, että "hyöty" ei ole kaikkien elämän kulmakivi, itse asiassa on ihmisiä joille se ei merkitse mitään, he ovat niitä hyödyttömiä ihmisiä, heillä ei ole hyötyjä, heistä ei ole hyötyä. Hyö toimivat toisin.

Einojuhani Rautavaara on ihastuttavan itsekeskeinen ihminen, kaiken lisäksi hän moittii kotijumalaani Seppo Heikinheimoa ihmiseksi, jolla on "toisen asteen eksistenssi". Käsite on luonnollisesti peräisin Seppo Nummelta niin kuin moni muukin hyvä lausahdus. Kotijumalani puolestaan kuvailee Rautavaaraa muun muassa näin: "paitsi vastenmielinen ihminen, myös merkittävä ja omaperäinen säveltäjä." Nuoriso tietenkin nyt kysyy: keitä ovat nämä nummet, rautavaarat ja heikinheimot? Voin heille vastata: aivan kaikki tässä maailmassa eivät laske esim. kirjallisuudeksi jotain yhdysvaltalaista kauhu"kirjailijaa" vaan keskittyvät vaikeampiin tekijöihin. Maailma ei ole vielä tuhoutunut, tasoa on olemassa.

Huomaan Rautavaaran nimihakemistosta, ettei hän mainitse kertaakaan nimeltä entistä vaimoaan, mutta nykyisen kyllä. Ja mitä löysinkään, gradun Rautavaaran Omakuvasta, mistä ilmenee ettei ensimmäisen avioliiton lapsiakaan mainita nimeltä. Täytyy lukea gradu. Tunnustan myöhemmin lisää.

Kategoria: entiedämiksikutsua 7 kommenttia Kommentoi

Syksy

19.10.2006 - 08:52

varikset lentävät itään

aurinko yrittää nousta

raahautuu ilahduttamaan

viistää maata pilvi täynnä lunta

varikset pilvet auringot

kaikki sen tietävät

talonmies vie haravan varastoon

***

Selitystä: katsoin ulos ja varikset lensivät itään. Aurinko nousi. Talonmies käveli haravan kanssa. Pilviä ei näkynyt. Tosin.

Kategoria: Runotorstai 8 kommenttia Kommentoi

Etuaikainen juopon sunnuntaiessee

19.10.2006 - 05:48

Tietyllä tavalla on mielenkiintoista, että jotkut bloggaajat poistavat kommentteja, jos ne - ilmeisesti - eivät ole heidän mieleen. Aina ei voi nuoruudellakaan perustella tuollaista käytöstä, nim. jos bloggaaja ei ole nuori.

Blogosfäärissä on jos jonninmoista "vastavirtaan kulkijaa" ynnä muuta hangoittelijaa, joille ei parane mennä sanomaan poikkipuolista sanaa; semmoistako se vastavirtailu on?

Räsänenkin ärsytti Rakel Liekin, joka on tullut tunnetuksi esim. siitä että hän virtsaa ja yhtyy julkisesti. Kummasti se hermostumiskynnys ylittyi, kun mentiin ns. henkiselle puolelle.

Sitten nämä luovat ihmiset, vielä: se tiedetään, miten paljon he kritiikkiä kestävät eli eivät yhtään. Pitääkö sitä asettaa "luovuutensa" julkisesti näytteille, jos pää menee sekaisin jokaisesta mahdollisesti ei aivan ylistävästä sanasta? Karita Mattila on ääriesimerkki, mutta löytyy niitä itkijöitä blogeistakin.

Tuli mieleen kun Heikinheimo tölväisi Mustosta ja mitä siitä seurasi. Jos kaverille on lapsuudesta saakka kerrottu omasta erinomaisuudestaan niin on se kritiikin sietokyky luonnollisesti alhainen. Ja Olli-poika sentään osaa pimputtaa pianoa kohtuullisesti, joten voi vain kuvitella millaisen järkytyksen kokevat ne vanhempien paapomat, joille aikanaan kerrotaan muutamia tosiasioita heidän todellisista taidoistaan, jotka ovat ihan normaalia tasoa tai sen alapuolella.

Tästä piti tulla niin sanottu metabloggaus mutta yleisille raiteille ollaan ajauduttu. En viitsi mennä spesifioimaan minua ärsyttäneitä bloggaajia, koska en halua heitä kimppuuni. Suurin osa minua ei ärsytä yhtään ja heitä voi tarkastella linkkilistastani. "Ärsyttämisellä" tarkoitan aivotonta toimintaa, joka fraasikkuudessaan ja yleistä mielipidettä joko tiedostetusti mutta yleensä tiedostamatta myötäillessään aiheuttaa minussa tiettyjä fysiologisia reaktioita, joista ei keskustella sivistyneistön parissa (niin kuin eräs kuuden laudaturin ylioppilas sanoi opettajalleen). Sitten on toisenlaista "ärsyttämistä", semmoista, joka on, sanoisinko hedelmällistä, jolloin huomaa olevansa eri mieltä toisen kanssa, mutta on kuitenkin eri asia kuin ensin mainittu ärsyttäminen joka on mieletöntä.

Lehdestä luin, joka "kolahti luukusta", että Aki Kaurismäki on kieltäytynyt Oscar-ehdokkaaksi asettamisestaan. On se hankala tyyppi, semmoisia ne luovat ovat... Akihan antoi alkuvuodesta haastattelun jollekin ilmaisjakelulehdelle, jossa vastusti Natoa ja kaikkea muuta asiaan kuuluvaa. Tietenkin voisi kysyä ohjaajalta, voisiko edes kerran olla omaperäinen. Aki on tunnettu siitäkin, että hän soittelee lehtien toimituksiin, jos hänestä ei ole kirjoitettu kunnolla eli kivasti.

Jumalani, armahda minua raukkaa luovilta ihmisiltä! ja kiitän Sinua siitä etten itse ole luova! KIITOS!

Mietin lähemmäs vuorokausi sitten, että minusta olisi voinut tulla kriitikko. Harmi ettei tullut. Olisi miellyttävää analysoida luovaa ihmistä ja hänen luovuutensa tuloksia. Sitten vain odottelemaan vastineita. Kelvoton luonteeni ilahtuisi persoonallisista vastauksista analyyseihini. Saattaisin jopa lukea niitä ääneen väkijoukossa.

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

Lappeenranta kesällä 1944

18.10.2006 - 10:21

Kemppinen ottaa kantaa, niin kuin pitääkin, Lappeenrannan Huhtiniemen löytöön. Yksitoista ruumista on kaivettu ylös ja kohta selviää milloin ne on pistetty maahan. Aikaisemmin Kemppinen on ollut sitä mieltä, että teloituksia ei ole ollut, mutta nyt on muuttamassa kantaansa, siihen eivät kaikki pysty.

Lappeerannassa oli kesällä 1944 aikamoista hurlumheitä ja saattoi siinä muutama sotilaskarkurikin päästä hengestään. Muutama kymmenen. Hieno aihe romaanille ja elokuvalle, kunhan Åke Lindman pysyy asiasta erossa. Muistaakseni Veijo Meri on sanonut, että sotaromaanin paras kuvauskohde on parikymmentä kilometriä rintamasta, siellä tapahtuu eniten, siviiliväestöäkin on jo paikalla, kuolemanvaara ei ole välitön. Saatetaan jopa aloitella uusia elämiä...

Käsittääkseni eräs Hietamies on jossain romaanissaan käsitellyt kesää Lappeenrannassa 1944. Tässä alkaa jo odotella, että Suomen paras kirjailija Jari Tervo tarttuisi aiheeseen, se olisi hänen kirjailijankykyjensä veroinen. Suurkirjailijoiden on turha näperrellä pikkuasioita, vähintään Kekkosta on suomalaisen huipun kuvattava.

Kemppinen päättää kirjoituksensa:

”Viimeinen kysymys: kannattaako kaivella menneitä?

Ehdottomasti kannattaa ja pitää. Totuus ei ole aina tavoitettavissa ja pyrkimys itse arvioituun oikeudenmukaisuuteen voi olla mitä suurinta julmuutta ja tyhmyyttä. Silti - loppujen lopuksi - meillä ei ole tässä maailmassa kovin monta selvää päämäärää, mutta totuus on.”

Toivoisin että historiantutkijat laittaisivat nämä lauseet seinälleen kehyksiin ja mumisisivat niitä aamuin illoin hartaissa tunnelmissa (kenties taustalla soisi Bach). Reilut kymmenen vuotta sitten Ylikankaan Tie Tampereelle aiheutti skandaalin, kun joku kehtasikin kirjoittaa niin kuin arkistoissa sanotaan, eikä höpötellyt niitä näitä lämpimikseen. Tosin Paavolainen oli tehnyt saman jo 1960-luvulla, sukupolvi aiemmin, mutta huhujen mukaan jokainen sukupolvi kirjoittaa oman historiansa.

Jos todella ilmenee, että Lappeenrannan Huhtiniemessä on suomalaisia sotilaita, teloitettuina, niin tietyissä piireissä riemu taatusti repeää, varsinkin kun keväällä on vaalit. Seuraava kysymys on, että ketä ne ovat. Varmaan alkaa tulla isoisän perinnön vaalijia paikalle, kenties Peter Fryckman innostuu, hän tämmöiset asiat haistaa hienosti.

Noh ei sitten muuta. (Tosin teki mieli kirjoittaa siitä miten historiantutkijat joivat aikoinaan apurahojaan ravintola PamPamissa, mutta missä nykyään, sitä en tiedä. Eivät kai siinä säälittävässä irlantilaisbaarissa Kaisaniemenkadulla? vai onko Fabianinkadulla joku yliopistopubi? Kun tietäisi.)

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Kahdeksan

18.10.2006 - 08:07

tänään en ajatellut mitään

elätti kuudetta vuotta

ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa

kaltaiseni jätetään henkiin

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Seitsemän

18.10.2006 - 07:56

kämppä sekaisin kuin pää sekaisin kuin kämppä

joskus on hyvä olo lukee artikkelia finnegans wakestä

saa ajatuksen toki vaatimaton miten toimia tietyissä asioissa

ihminen on ihmiselle ihminen en minä voi pilkata susia

ja muita eläimiä aurinko yrittää nousta

paksu sinitiainen istuu koivussa

ja toinen voin kun selviäisivät talvesta

en tiedä millä prosentilla mahdollista

asunnoksi ei sanota

niin monia sairauksia että johonkin niistä varmasti kuolee

se on todennäköistä

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Kuusi

17.10.2006 - 06:27

kämppä sekaisin kuin pää

postiluukusta lehahtaa vuokrarästi

laskeutuu maksukehotuskasaan

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Vaihteeksi pari sanaa Matti Klingestä juopon myöhästyneen sunnuntaiesseen muodossa

16.10.2006 - 06:49

Aloin taas lukea Matti Klingen viime vuotista päiväkirjajulkaisua. Klingellä on usein hankalaa, kun kaikki ihmiset eivät ole omistaneet elämäänsä perinteille ja arvojärjestyksille. Panu Rajala taannoin naureskeli päiväkirjassaan, että Klingellä oli ihmettelemistä kun juhlavieraat alkoivat keskustella jalkapallosta.

Mutta Suomi ansaitsee Matti Klingen niin kuin se ansaitsee Matti Nykäsen, Jussi Ahteen, Esa Saarisen ja Heikki Ylikankaan. Muistan aina Klingen läheisyydessä olleeni hankaluuksissa kun mietin että varmaan tässä jotain käytösnormia rikon, kenties raskaastikin. Klingellä on ironinen katse, erityisesti huulien tienoilla on tiettyä väpinää kun joku raukka yrittää käyttäytyä mallikkaasti muttei oikein osaa.

Klingen maailmassa asiat ovat mallillaan, kun ihmiset lopultakin ymmärtävät että Kekkonen oli oikeassa ja ylipäänsä kaikki herrat. Hän ei voi ymmärtää, että joskus olisi kunniakkaampaa käydä vastustamaan ylivoimaista vihollista kuin rähmistellä sen edessä. Olen tästä kateellinen muun muassa virolaisille. Tuskin Klinge on sitäkään tullut miettineeksi, että Neuvosto-Suomessa hänestä olisi tullut akateemikko viimeistään vuonna 1975, kun hän ei sitä ole vieläkään Rähmä-Suomessa. Hänen kaltaisilleen ihmisille diktatuurissa on aina käyttöä, sillä he tottelevat ja myöhemmin ihmettelevät että mitä mä tein väärin kun tein vaan niinkuin käskettiin.

Suurena ja keskenjäävänä tavoitteenani on tehdä analyysi, muttei sentään synteesiä Klingen ajattelusta. Siis miten ihminen voikin olla tuollainen? Joku Ylikangas on selvä tapaus (pohjalainen jne.) mutta Klingessä on jotain salaperäistä, johon ei saa otetta. Voisi sanoa, että hän on ainutlaatuinen. Minun täytyy miettiä tätä mahdollista ainutlaatuisuutta kun luen eteenpäin päiväkirjanidettä "Rooma, Moskova, Sesenheim. Päiväkirjastani 2004-2005". Nyt ollaan vasta päästy Bergeniin, jota ei kumma kyllä mainita otsikossa.

Ei pidä nauraa Matti Klingelle, sillä hän on vakavasti otettava hahmo, suorastaan antiteesi ikävälle nykyajalle. Mikään ei voisi olla suurempi väärintulkinta kuin se että minä pilkkaisin Klingeä. Jos pilkkaan niin pilkkaan ihan muita professoreita. Tiedän monien ilkkuvan Klingeä, mutta soveliaasti ja sivystyneesti takanapäin niinkuin Seppo Nummikin tokaisi moittijalleen: "Miksi ette hauku takanapäin niin kuin kaikki muutkin sivistyneet ihmiset!" (Seppo Nummesta kertovia anekdootteja käsittelen joku toinen kerta)

Odottelen Klingeltä intellektuaalista omaelämäkertaa, jota hän kertoo valmistelevansa. Aion lukea sen punakynällä, tai siis silmilläni sen luen mutta teen merkintöjä punakynällä, vasemmalla kädellä.

Opiskeluaikoina sai tämän tästä kuulla tylsiä kertomuksia siitä, että Klinge oli nähty kaupassa lippis päässä tai että hän ei ollutkaan jossain tilanteessa käyttäytynyt moitteettomasti. Rahvas juoruili. Suurmiehen kohtalo, varsinkin tarkasti profiloituneen, on joutua huhujen kohteeksi, joiden mukaan hän on toiminut toisin kuin on opettanut. Nämä huhut tuovat lohtua alemmalle yleisölle, se heille suotakoon, mutta älkää tulko minulle jauhamaan semmoista paskaa.

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

Viisi

16.10.2006 - 00:16

kolme päivää oon ollu selvinpäin

sitten eläkepäätöksen siitä on neljä vuotta

mä teen kylpyammeeseen kiljua en oo englantilainen

siis en kylve tosin ei pääse suihkuunkaan

A-klinikalle ei voi mennä kun aina on promilleja

pillua sain kun Suomi voitti maailmanmestaruuden

nimi ei jäänyt kummallekaan mieleen

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Neljä

16.10.2006 - 00:15

E-rapun eläkeläinen 47 vuotta toteaa

ettei hänen 50-vuotispäiviään tartte juhlia

emme siis avaa lahjarahastoa

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Kolme

15.10.2006 - 23:40

talitiainen katsoo ikkunasta

pyytää keskusteluun

ei vastaanottoa tänään

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Kaksi

12.10.2006 - 10:02

koivuista lähti lehdet

sumua ennen pimeää

47-vuotias eläkeläinen kantaa kaljalootaa

kuin elämänsä naista kynnyksen yli kotiin

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Ämmistä

12.10.2006 - 09:54

On niillä aina uusi, voin sanoa tälle kirjoittajalle, sillä ne eivät selviä erosta yksin niin kuin joku kommentoijakin sanoi. Ne hankkivat uuden miehen ja asunnon ja sanovat näkemiin. Siinähän kärvistelet. Hienoa että kirjoittaja on tajunnut olevansa syyllinen, joten aivan oikein hän laittaa nimimerkikseen Syyllinen.

Olen minäkin ollut tukena, kun ämmällä on eron takia ollut vaikeaa, sopivan huollon jälkeen onkin sitten huoltaja voitu heittää helvettiin. Ikävä etten enää tähän suostu. Kyllä ne on täysiä piruja, ei niihin kannata koskaan eikä missään tilanteissa luottaa.

Nykyään ne ovat vielä "uhreja". Mitä suurempi valhe sitä paremmin uppoaa kansaan, sanoi Hitlerkin. Itse ne lyövät ja potkivat työkseen mutta menepä puolustamaan itseäsi niin olet oikeudessa. Siellä todellakin vain sinä puolustat itseäsi.

Eikö pitäisi ruveta kantamaan miesveroa, ihan siitä syystä että on syntistä olla mies? Tai miehenkuva, semmoinen nolla mitä nykyään ollaan. Laitettaisiin tämä kuppaus ihan viralliselle pohjalle.

Rakastettavan kotikaupunginosani syvissä ojissa makaa mahallaan niitä, jotka eivät enää jaksa. Heidät on käytetty loppuun. Heistä ei ole enää iloa.

Ohoh, tulihan riehaannuttua. Älkää ämmät suuttuko. Kyllä me teistä tykätään. Kunhan kerran vuodessa saadaan kattoo yks erä jääkiekkoa. Tai edes puolerää.

Kategoria: entiedämiksikutsua 3 kommenttia Kommentoi

Palautetta

12.10.2006 - 03:51

Lisäsin linkkejä, kun huvitti, esimerkiksi Jura Jukolan blogin. Luonnollisesti minua ärsyttää aivan helvetisti, kun joku luonnehtii itseään tähän tyyliin:

"Luen, ajattelen ja kirjoitan. Olen säilyttäjä: rakennan uutta ja korjaan särkynyttä. Jotkut luulevat olevansa kapinallisia rikkomalla, repimällä ja raastamalla jo luotua, mutta mitä he itse kykenevät luomaan tuhoamansa tilalle? Hahmotan maailmaa menneisyyden kautta, sillä historia peilaa nykyisyyttä ja tulevaisuuttakin."

Ja: "Olen epäpoliittisesti korrekti, mutta poliittisesti epäkorrekti: syyllistyn usein tietoisiin kärjistyksiin ja karkeisiin yleistyksiin ärsyttääkseni ihmisiä ajattelemaan."

Ensimmäisessä lainauksessa pistää silmään toisen lauseen epäkoherenssi "Jotkut luulevat olevansa kapinallisia rikkomalla, repimällä ja raastamalla jo luotua..."; eikö kapinallisuus nimenomaan ole rikkomista, repimistä ja raastamista? älkääkä tulko puhumaan "sisäisestä kapinasta" tai vastaavasta. Toinen lainaus paljastaa, että olen mennyt bloginpitäjän lankaan, eli ryhtynyt "ajattelemaan", hän kärjistää tietoisesti ja yleistää karkeasti, jotta ihmiset käyttäisivät pääkoppaansa.

Jukolan blogissa on myös Palautetta-osio, josta olen avoimen kateellinen. Miksen keksinyt samaa! Toisaalta onhan minullakin, tavallaan, "Palaute"-osio, mutta se on eri juttu. Täytyy lähteä metsästämään blogosfääriin, josko MINUSTA olisi sanottu jotain, mieluiten kaunista.

Haulla "Diogenes blogi" löytyy ensiksi Sediksen arvio: "Diogenes taitaa olla minun makuuni vähän liian "raju" tai "repivä", vaikka on siellä oivalluksiakin sekä huvittavia hetkiä." Eli olen antiteesi Jukolan säilyttävälle blogille!

Saara puolestaan toteaa minulle: "Ensinnäkään minähän en ole varsinaisesti feministi, vaan muu hörhö." Voi voi, minäkin olen muu hörhö. Anita Konkka sanoo suoraan: "S. Liuhto on nainen!" Konkan blogista päästään Kirsti Elilän luo, jonka mukaan "Ikuiset filosofian ylioppilaat luonnollisesti ovat aina sydäntä lähellä". Tämä lämmitti tässä pahassa maailmassa. Lisäksi hän epäilee, että synkeyteeni kätkeytyy nyrjähtäneisyyttä.

Sitten päästään Iinekseen, jonka luulin ensin kehuvan minua, mutta kommenttien lähiluvulla paljastui että hän on kirjoittanut satiirin. Onneksi olin tarkkana.

Hubis kehtaa väittää mätämunan mustelmat -blogista, että se on "astetta rankempaa beatia kuin yli 25 tilaajan Diogenes tai Minh". Tietenkään tämä ei ole Hubiksen ainoa tölväys, vaan saamme kuulla myös:

"Diogenes esiintyy hieman raittiina ja siten itseironisenakin vaikka pohjimmiltaan kevytmielisenä ja kulttuurikeskusten laatua (elitismiä) epäilevänä ja periferiaan uskovana väliaikaisena ylioppilaana ja kirjailijana, joka on tavannut tai ainakin lukenut mielenkiinnottomissa kirjoituksissaan myös tuntemattomia ja oppimattomia miehiä joskaan ei niin monia kuin Kemppinen."

Sentään saan myötätuntoakin: "Nimimerkki Diogenes on näemmä lukenut uuden Parnasson ja saanut siitä ajattelemisen aihetta. Moinen lämmittää: sitä vartenhan tätä lehteä tehdään." Ja sitä varten tätä blogia tehdään! Mutta sitten taas: "Olet ilmoittamassa ylläpidolle kirjoituksesta "Ainoa lohtu" blogissa Diogenes - erään avoin valehdeltu elämä." Turha tulla sanomaan, että joku on painanut väärää nappia, kun on ollut tarkoitus painaa Kommentoi-nappia, näin ei ole ollut, asiattomaksi on kirjoitukseni katsottu.

Krapulablogissa sentään minut on löydetty.

Tässä kaikki. Tätä mieltä minusta ollaan. Loput voi lukea blogini kommenteista.

Kategoria: blogosfääri 0 kommenttia Kommentoi

Oikeinymmärtäjät

11.10.2006 - 02:00

CAPTCHA-tekniikka eli sanaverifikaatio, jolla estetään spämmit tuotti taas hankaluuksia. Olen ilmeisesti idiootti kun en tahtonut saada kirjaimia oikeaan järjestykseen lähiblogissa, kolmannella yrityksellä sentään sain kommenttini matkaan. Kunnon ihmisillä tuskin on tällaisia ongelmia. Minun on käytännössä mahdotonta hahmottaa Hotmailin kirjain- ja sanarypästä, olo on kuin Arja Tiaisella insinööriajossa.

Nähdäkseni jotkut ihmiset tekevät asiat vaistomaisesti oikein. Sitten on näitä jotka tekevät vaistomaisesti väärin. Ikäväkseni kuulun jälkimmäisiin. Minä en osaa löytää olennaisia asioita tekstistä tai muusta, enkä tällä kertaa edes itsekehuskele, vaan oikeasti opiskeluaikoina olisin halunnut löytää tenttikirjoista ja luentojaarituksista olennaisen, jotka monet kerkeästi kirjoittivat vastauspaperille itse keskittyessäni johonkin aidanseipääseen.

Kirjoituksessaan "Sanasokean oppivuodet" Tiainen sanoo: "Jokaisen kirjailijan tulisi ostaa tietokoneet ja viedä talliin valmiit käsikset?// Jos sama peli jatkuu, erikoiset, omituiset, teknologiaa hallitsemattomat putoavat kyydistä. Tulee sliipattuja, kurssitettuja, valmiiksi viisaita. Sitäkö tahdotaan?// Ne maikkojen mielestä lahjakkaat oppilaat."

Ensinnä on sanottava, että opettajien näkemysten mukaisesti lahjakkaat oppilaat ovat näitä vaistomaisia osaajia, jotka parhaimmillaan päätyvät apurahalautakuntaan ja dosenteiksi. Näissä tehtävissä he saavat ihan kivasti tuhoa aikaan, mutta kyllä heidän katkeruutensa hyväksyy, kun ei kympin oppilaasta tullutkaan vähintään presidenttiä vaan väärinymmärtäjät veivät paikat.

Toisaalta se, että edes auttavasti osaa käyttää tietokonetta, mikä on yleistä, ei välttämättä johda sliipattuun valmisviisauteen. Aika moni idiootti osaa ajaa autoakin, mutta harva älykäs ei osaa. Mieluummin nykymaailmassa on ilman ajotaitoa kuin kuuluu hölmöjen enemmistöön.

Tuli mieleen noista aidanseipäistä aidat ja puut ja metsät ja tarina, ehkä tosi, Suomen historian professorin proseminaariesitelmästä 1970-luvun lopulta. Esitelmän pituus olisi kuulunut olla 15-20 liuskaa rivivälillä puolitoista, mutta hänpä teki esitelmän 58-sivuiseksi ykkösvälillä. Opponentti, professori nykyään hänkin, oli todennut, että tässä esitelmässä ei ole erotettu kuusenhavuja neulasista tai jotain sen suuntaista. Että kyllä sitä hyvätkin osaavat, ainakin uransa alkupuolella.

Oikeinymmärtäjät ja huippuomaksujat ovat pelottavaa sakkia. He tekevät mitä käsketään ja sitten ihmettelevät - joskus jopa aidosti - että miten heitä nyt moititaan. Pitäisi lukea Arendtin kirja Eichmannista, joka taatusti oli oikeinymmärtäjä. Sitten kun oikeinymmärtäjät vielä liittoutuvat vallanhimoisten pölvästien kanssa niin saa ihmisyhteisö olla varuillaan.

Olen tuntenut ihmisiä, jotka lukivat tenttikirjasta sisällysluettelon ja saivat korkeimman arvosanan. Kumma kyllä samoilla henkilöillä meni ns. oikea ja ns. väärä sekaisin, kun he alkoivat miettiä mitä valmistumisen jälkeen ryhtyisi tekemään. En unohda koskaan, kun hieman moitiskelin erästä tutkijaa, jolla oli kivana tapana "lääppiä" (myös Matti Ahteen yhteydessä käytetty sana) naisopiskelijoita, ehdotin jopa naiviuksissani että asiasta voisi tehdä julkisen. Tähän vastasi nainen, joka nykyään on FL: "Ei se ketään kiinnosta."

Että kyllä sitä naisetkin unohtavat lähentelykysymykset, kun viroista on kyse. Ainakin jos ei osu omalle kohdalle. On kaunista, että moderni nainen voi oppia vallan pelisäännöt, siinä on kanssasisarilla aika vähän mahdollisuuksia yrittää saada järkeä neidin päähän, kun hän on kerran päättänyt olla välittämättä alkeellisimmista inhimillisistä oikeuksista. Tästä on vähemmän kuin yksi askel siihen, että virkanimityksistä sovitaan esimiehen sohvalla. Toimintaa kutsutaan rentokielellä huoruudeksi.

JK 04.21: Elisalla jotain häikkää joten en päässyt lopettamaan ylevää kirjoitustani. Nyt sen teen: Kavahtakaa täydellisiä ihmisiä, sillä he eivät tiedä mitä tekevät koska ovat täydellisiä.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Kaddish

10.10.2006 - 03:22

Luin Imre Kertészin romaania Kaddish syntymättömälle lapselle; aiemmin ole lukenut Kohtalottomuuden ja Tappiosta johdannon, nyt löytyy Lopetuskin suomeksi. Sisäinen juutalaiseni (syyllisyys, häpeä) myötäelää voimakkaasti Kaddishin päähenkilön ajatuksia ja elämää. Liepeen kuvassa Kertész on lierihattu päässä ja huivi kaulassa, muikea ilmeä naamallaan. Voisin kuvitella tulevani toimeen hänen kanssaan, saatamme pikkasen olla samanlaisia ihmisiä (tosin on huolestuttavaa tulla toimeen "samanlaisten" eikä "erilaisten" kanssa).

Viime päivinä olen ollut keskimääräistä enemmän tyytymätön (jessus, "enemmän tyytymätön") kirjoittamiseeni, joka nykyään näyttää olevan kammottavaa ettäjottasittäkun -kieltä. Edellisessä kappaleessa taistelin paheitani vastaan, mutten onnistunut kaksisesti. Yritetään uudestaan:

Luin Imre Kertészin romaania Kaddish syntymättömälle lapselle. Aiemmin olen lukenut Kohtalottomuuden. Tappiosta luin johdannon. Nyt on myös Lopetus suomeksi. Pidän Kertészin romaaneista. Kertész puhuu erilaisuuden hyväksymisestä, joka on ajankohtainen teema.

Jo kuulostaa paremmalta. Kirjoitetaanpa toinenkin kappale uusiksi:

Viime päivinä olen ollut tyytymätön kirjoittamiseeni.

Kolmatta kappaletta ei uudistetussa muodossa enää edes olle. Niin niukaksi on mennyt.

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

Juopon sunnuntaiessee

09.10.2006 - 01:08

Viimeinkin sanotaan suoraan että dekkarit ynnä muut skifit ovat pääosin täyttä roskaa. Kun meitä kaikkia eivät kiinnosta murha"mysteerit" ja muiden aurinkokuntien asiat. Parnasson pääkirjoituksessa todetaan: "Aika alkaa olla jälleen kypsä sille, että ihminen saa vapaasti pitää haasteellisista ja tarkkaavaisuutta vaativista taideteoksista ja olla arvostamatta pelkäksi ajanvietteeksi tehtyjä kultuurituotteita." Kyllä. Eskapistitaide ei johda mihinkään.

Parnasson haastattelussa unkarilainen kirjailija Péter Nádas sanoo romaanistaan Muistelmien kirja: "Kenties tämä romaani tuntuu vaikealta, jos lukija on tottunut viihdekirjallisuuteen. Mutta minun aikoinani ero kirjallisuuden ja ajanvietteen välillä oli selvä. Ja minä kuulun kirjallisuuden puolelle." Pidetään taso korkeana. Järkyttää että monet yliopistotasoiset ihmiset "harrastavat dekkareita", sillä jopa ylpeillään. Muistaakseni H.K. Riikonen on juonut lehtihaastattelussa jotain helvetin Marlowen lempijuomaa ja analysoinut Chandleria.

Tosin on minullakin pahe. Päätalo. Olen lukenut yli puolet Päätalon Iijoki-sarjasta; tunnustan syntini raskain mielin enkä haluaisi puhua siitä, mutta tulinpahan maininneeksi. Perjantaina A-ohjelmassa kerrottiin Päätalon romaanien kustannustoimittamisesta ja varmaan parin viikon sisällä saamme lukea lööppejä tyyliin "Kansan rakastaman kirjailijan tuotanto tärvelty", tosin tämä on ollut asioita seuraavien ihmisten tiedossa vuosia. Vähän sama juttu kuin MOT:in idioottiohjelma Arvo Ylpön "natsismista".

Voin antaa keltalehdistölle vinkin: käykääpä kirjastossa selaamassa Lande Lindforsin muistelmista se kohta puolivälin paikkeilta (käyttäkää nimihakemistoa), jossa Lindfors kertoo Eino Kailan kehuneen Hitleriä 1950-luvulla. Siinä olisi oikea uutinen, tai ainakin melkein. Laskeskelin, että Hitler-ihailua voi ymmärtää kesäkuuhun, poikkeustapauksessa heinäkuuhun 1945 asti, sen jälkeen kyseessä on vastuuttomuus.

Olen miettinyt, että lukea täräytän Taisteluni tässä joku kerta. Aika harva sen on lukenut. Se on paksu, mutta kenties siitä - mahdollisesti - läpipaistava hulluus on mielenkiintoista. Muistan lapsena lukeneeni siitä juutalaiskohdat, kirja luonnollisesti löytyi isänisän kirjahyllystä, painos vuodelta 1941. Hitler ehdotti kirjan nimeksi Taisteluni neljä ja puoli vuotta valheita, tyhmyyttä ja pelkuruutta vastaan, mutta kustantaja hieman lyhensi nimeä. Ihan yhtä hyvin kirjan nimeksi olisi voinut ehdottaa Taisteluni neljä ja puoli vuotta valheiden, tyhmyyden ja pelkuruuden puolesta. Tietenkään näin ei pitäisi sanoa, koska en ole lukenut kirjaa, saan moitteita, mutta sanoinpahan kuitenkin.

Kategoria: entiedämiksikutsua 4 kommenttia Kommentoi

Olvia

06.10.2006 - 22:33

On toivotonta selittää, että juopolle ei välttämättä ole viina syy vaan seuraus. Sitä pidetään vähättelemisenä ja pakoiluna. Tosin se ei sitä ole, mutta nämä tosiasialliset vähättelijät ja pakoilijat voivat edelleen nukkua yönsä helvetin hyvin kun ovat päässeet viisastelemaan juopolle.

Syyt juomiseeni: pako todellisuudesta ja siihen liittyvä alkoholin lääkinnällinen puoli eli viinan tuoma helpotus jatkuvaan ahdistukseen ja masennukseen. Minä en erityisemmin pidä alkoholin mausta ja alkoholituotteet ovat mielestäni järjestään pahanmakuisia. Kylmä olut kesällä on hyvää, eikä Bailey'siä voi pahaksi moittia, mutta vodka, viski ja konjakki maistuvat aivan hirveiltä. Likööreistä ei viitsi edes puhua ja lonkeron kolhous puistattaa. Pidän jonkin verran päärynäsiideristä, mutta omenasiideriä en voi sietää. Punaviini menee alas, mutta valkoviiniin minun on sekoitettava vettä. Ravintoloissa tarjottavat drinkit ovat naurettavia. Mieluiten juon olutta ja vodkaa raakana. Vatsani ei siedä valkovenäläistä, lisäksi sitä juovat juntit. Nykyään on niin sanottuihin energiajuomiin sekoitettu vodkaa ja näitä drinkkejä on kehuttava sen verran että ne menevät hyvin alas.

Alkoholi ei ole tuonut elämääni mitään hyvää. Ellei hyväksi lasketa jotain sekavaa touhuilua aamuviideltä huonosti sisustetussa eli "sisustetussa" asunnossa. Kiitos viinan olen menettänyt ystäväni, sukulaiseni ja rakkaani. Tosin suvusta ei ole niin väliä. Opiskelut menivät päin helvettiä kun vietin luentojen ja seminaarien sijaan aikaani kapakassa. Terveys on raunioina. Olen ollut putkassa ja tuomittu kahdesta väkivaltarikoksesta. Luottotietoja ei ole ollut aikoihin. Hyvin on mennyt ja menee.

Viime keväänä tajusin, että on typerää kuvitella että voisin elää raittiina loppuelämäni vaikkei minua edes janottanut. Odotin tilaisuutta ratkeamiselle ja kun sen sain, aloin kiskoa kaksin käsin. Olin tullut takaisin kotiin, kevät ajoi sian puuhun, josta tämä putosi omaan lättiinsä. Tietyssä rajatussa mielessä olin onnellinen.

Juon Olvia. Sitä valmistetaan Iisalmessa, Suomen Pohjois-Savossa. Takaetiketissä lukee: "Panimomestari William Gideon Åberg ja rouvansa Onni perustivat juoppouden poistamiseksi panimon Iisalmeen vuonna 1878. Samalla paikalla pannaan edelleen laatuolutta. Sydämemme asiana on tänäänkin tarjota Sinulle aito olutelämys alkaen pastöroimattomuudesta. Teemme oluemme ylpeydellä, sillä itsenäisenä suomalaisena panimona 1800-luvulta on säilynyt ainoastaan Olvi." Tässä sitä juoppoutta poistellaan! 1800-luvulla olutta ei edes laskettu alkoholiksi vaikka olut taisi olla nykyistä vahvempaa.

Kategoria: entiedämiksikutsua 6 kommenttia Kommentoi

Tanja

06.10.2006 - 16:27

Viikon pääuutinen on ollut kulttuuriministeri Saarelan aviomiehen verbaaliuhkailu Heinäluomalle. Useat ihmiset ovat kauhistelullaan jälleen kerran tasonsa. Luonnollisesti aviomies joutui pyytämään julkisesti anteeksi, joka tietenkin on häpeällistä mutta tässä tapauksessa hyväksyttävää, minäkin pyytäisin anteeksi jos Tanja vaatisi. Itse asiassa tekisin ja sanoisin ihan mitä tahansa.

Oliko kaksi vuotta sitten kohauteltiin siitä, että pääministeri Vanhanen oli ollut aamuyöstä Tanja Saarelan hotellihuoneessa, tapaus sattui vuosituhannen vaihteen tienoilla. Pääministerimme millenniaalista tunnelmaa kuvattiin myös siten, että hän oli ollut ihastunut Tanja Saarelaan, silloiseen Karpelaan. Olipa hurjaa. Monet pääsivät taas näyttämään tasonsa jne. Kysynpähän: kuka meistä ei ole ollut ihastunut Tanjaan?

Vähintään Euroopan parhaimman näköistä kulttuuriministeriämme on kurmuutettu milloin mistäkin, ylipäänsä häntä on pidetty pöljänä ja puolueensa sätkynukkena. Minusta hän ei vaikuta lainkaan pöljältä, lausuntonsa ovat viisaita ja mietittyjä mutta samalla hän on inhimillinen. Erityistä iloa sain Saarelan taannoisesta hyökkäyksestä Ilta-Sanomia vastaan. Siihen ei kovin moni olisi uskaltautunut. Asiasta toiseen: sain mielihyvää siitäkin, että Ilta-Sanomien inha ja kaksinaismoralistinen päätoimittaja A-P Pietilä sai potkut.

Loppupäätös: tuen kulttuuriministeri Tanja Saarelaa niin myötä- kuin vastamäissä.

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

Celsius Manninen

04.10.2006 - 03:44

Katsoin Michael Mooren dokumenttia Fahrenheit 9/11. Siinä kuvataan George W. Bush surkeaksi reppanaksi, joka ilman avustajia ei tiedä mitä tehdä ja kulkee teollisuuden talutusnuorassa. Kai se vähän niin onkin. Perheenemäntä laittoi USA:n lipun talon seinään liehumaan, teko, jota Euroopan maiden kansalaiset eivät toisen maailmansodan jälkeen ole tehneet. Täällä on opittu sen verran mitä nationalismista seuraa. Koskahan yhdysvaltalaiset oppivat?

Sääliksi kävi uhittelevaa "maailman mahtavinta miestä", jonka hiirennaamasta tulviva fraasivirta tehoaa enää peräkylän juntteihin, mutta heitähän USA:ssa piisaa, sielläkin. Suomessa keskustapuolue vetoaa peräkylän peräkammarin poikiin ja isäntiin, jotka sukupolvesta toiseen äänestävät samaa puoluetta "kun se on tapana" ja "isäkin äänesti". Tärkeää on huomata että akoista ei ole niin väliä, vaikka niille pahat demarit ja muut ryssät menivät antamaan sata vuotta sitten äänioikeuden.

"Kaupunkimme" lähettiläs suuressa maailmassa, Hannes Manninen, on taas keväällä ehdolla eduskuntaan. Torniolaisen vitsin mukaan, joka ei aina ole vitsi, häntä äänestetään siksi ettei hän olisi täällä kaupunginjohtajana. Kuitenkin torniolaisten pitäisi ajatella kansallista etua ja ottaa Manninen riesakseen, eikä aina miettiä omaa hyvinvointiaan. Manniselta menevät sekaisin Tornion kylät ja kaupunginosat, että mihin se kaukolämpöremontti pitikään tehdä (eli missä hänen kavereitaan asuu), mutta mitäs siitä, näitä mannisia on Suomi enemmän kuin puolillaan.

Kunnon suorittajana Mannisesta tuli Suomen nuorin kunnanjohtaja 23-vuotiaana ja 26-vuotiaana hän alkoi ilahduttaa torniolaisia persoonallaan. Kesät menevät hillasoilla ja marjametsissä, koko ajan on puuhailtava. Eräs kannattajansa kertoi, että Manninen ja Paavo Väyrynen, toinen Lappia paljon ilahduttanut kansanedustaja, ovat saaneet huipputulokset jossain omaksumistestissä eli tietoa pitäisi mennä päähän nopeasti ja paljon. Ei nyt edes viitsi viitata siihen missä ajassa Väyrynen luki Dostojevskin teokset. Vara-Väyrysenä Manninen on varmaan lukenut Tšehovin tuotannon viikonlopussa, tai Turgenevin.

Huippuomaksujat tuovat mieleeni nämä kaverit, jotka oppivat puhelinluettelon ulkoa selaamalla. Budjettiopus näyttää puhelinluettelolta. Alexander Luria on kirjoittanut tämmöisistä suurmuistajista, eikä pidä unohtaa Oliver Sacksia, kirjan Mies, joka luuli vaimoaan hatuksi tekijää. Sacksin kirjassa on lyhyitä tarinoita erilaisista neurologisista tapauksista, ihmisistä, joilla on erityistaito vaikkeivät osaa solmia kengännauhojaan. Myös tunne-elämä saattaa olla näillä ihmisillä puutteellinen, heille ei tuota vaikeuksia rationalisoida ikäviä inhimillisiä tekijöitä pois elämästään, tai, he rationalisoisivat jos pystyisivät ja osaisivat.

Ilokseni olen pannut merkille että Humisevan harjun isäntä herra Heathcliff osaa ja pystyy rationalisoimaan vaikka mitä. Hänellä on myös hyvä muisti, mutta vähän toisella tavalla kuin puhelinluettelokansalla, hän muistaa itselleen tehdyt vääryydet ja kostaa saatuaan tilaisuuden. Heathcliff jaksaa odottaa vuosia saadakseen parhaan mahdollisen koston, älykkäänä ihmisenä hänellä ei ole kiire. Kuitenkin olisi väärin sanoa, että Heathcliff on tunteeton, sillä nimenomaan tunne-elämänsä voimakkuuden vuoksi hänestä on tullut hirviö. Häntä on satutettu ja hän haluaa maksaa takaisin.

Puhelinkeskustelussa ylistin Humisevaa harjua, jolloin sain kuulla kyynisen kommentin, että "siinä on sulle hyvä samastumiskohde". Toisessa puhelinkeskustelussa mainittiin, ettei tätä blogia enää voi lukea, kun jatkuvasti tolkutan olevani paha. Monta lukijaa lienen menettänytkään? Epäilemättä saisin enemmän suosiota, jos kertoisin toisten pahoista töistä, voi olla että puhelinkin soisi useammin.

On minulla Lyhyt historia noin kaikista, keskeneräinen parjauskirjoitussarjani, jonka ensimmäinen luku meni vahingossa ylistämiseksi. Toisessa luvussa en tee sitä virhettä. Pääsen moukaroimaan kapitaalimiehen sukulaista. Kunhan ehdin. Tahdon myös muistuttaa Melleriläisistä lastuistani, joissa ei haukuta ketään, muistaakseni. Saankin näistä kahdesta työn alla olevasta kategoriasta osiot tulevaan kirjoituskokoelmaani, jonka nimeksi voisi tulla "Tunnustan elätelleeni. Katteettomia toiveita" tai "Haistelen kainaloitani iltaisin. Kansalaispuheenvuoroja".

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Postmodernin rikollisuuden ongelmia

03.10.2006 - 19:59

Kemppinen on maininnut akateemisesta tutkimuksesta, jonka mukaan katutason huumekauppiailla menee huonosti. Vain yksi sadasta menestyy ja keskituntiansio on kolme dollaria. Lisäksi työ on vaarallista ja saattaa johtaa vankilaan. Täytyy ottaa tarkemmin selvää asiasta.

Eilen televisiossakin jo puhuttiin siitä, että rikollisilla menee huonosti, kun pitäisi osata käyttää tietokonetta ja internettiä. Peruskoulunkeskeyttäjän sivistyksellä ei enää rikollisuralla menesty. Opit isältä pojalle eivät auta. Toivottavasti vankiloissa järjestetään atk-kursseja.

Nykyään pankeissa ja posteissa ei ole rahaa tai ne ovat aikalukon takana ja valvontakamerat valvovat, käytännössä perinteinen rikollinen toiminta on tehty mahdottomaksi. Eikö taas mennä viikolla joku nuija yrittänyt ryöstää pankkia ja kassaneiti valittelemaan, että ikävä kyllä heillä ei ole käteistä.

Vaikka katutason crack-kauppiaalla ei menekään hyvin niin luulenpa että johtoportaalla menee entistä paremmin. En usko, että hintojen lasku vaikuttaa johdon tulotasoon vaan seuraukset saa kärsiä likaisen työn tekijä. Suomessakin huumeet ovat naurettavan halpoja, voi vain kuvitella miten halpoja ne ovat Keski-Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa.

Minulle kaupiteltiin pari vuotta sitten amfetamiiniannosta seitsemällä eurolla ja vaikka se olisikin ollut leikattua niin silti hinta tuntui käsittämättömältä. Gramma marihuanaa maksaa enintään kymmenen euroa, vitosella saa jos tietää mistä hakea. Lisäksi kannabista kasvatetaan kotona, se on suosittu harrastus. Ei mene katukauppiailla hyvin, ei todellakaan.

Toisaalta monelle huumekauppa on sivubisnes tai yksi bisneksistä. Lisäksi myydään viinaa, tupakkaa, naisia, autoja ja muita hyödykkeitä. Minulle ovat samat henkilöt tulleet kauppaamaan em. tuotteita, ja lisättäköön että he itse eivät olleet narkomaaneja, käyttivätkö lainkaan, sitä en tiedä.

Ehkäpä kuormasta syöminen on yksi ongelmista, on sitten kuormassa päihteitä tai naisia. Ei pidä sekoittaa hyötyä ja huvia. Johtoportaalle on tietenkin vain eduksi, jos katukauppias on narkkari, mutta katukauppiaalle addiktio on turmioksi. Oikeastaan hänen pitäisi olla raitis ja vakaassa parisuhteessa, mieluiten pari lasta.

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

Yksi

02.10.2006 - 20:13

Lea Laven soi ikkunasta

nainen puhuu en näe sitä

kysymykseen ei tule vastausta

asfaltti on jäässä ruska tuli

tehtaan viereen kesäkuussa

kärpäsiä ei ole ollut vuosiin

tuo tumma nainen kassalla

vetäisee tuotteet valon läpi

maksan käteisellä kotona

odottaa ilmaisjakelulehti

seurakuntatalon seinässä on

kirkkovene poliisi tiedottaa

liemiruokia nautittuaan meni rattiin

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 2 kommenttia Kommentoi

Yön sanoja

02.10.2006 - 03:41

Tällä kertaa satoi vettä. Onneksi ihmisiä ei ollut liikkeellä kuin muutama. Yksi yritti ottaa kontaktia mutta käänsin selkäni ja luin lehteä. Idiootti tuli taksilla oven eteen ja tilasi valkovenäläisen tuplana, kysyi, saako ottaa juoman matkaan ja jos ei niin paljonko lasi maksaa. Ei myyty lasia. Idiootti yritti ottaa kontaktia minuun, taputteli olkapäälle ja uhosi jostain vaneritehtaasta ettei siellä nuoret miehet pärjää. Sitten lähti. Myyjä kysyi, mitä olen puuhastellut. Jumalauta kun ihmiset eivät voi olla hiljaa. Sanoin, että olin kaksi viikkoa Joensuussa. Myyjän entinen mies on sieltä kotoisin. Kyseli olinko käynyt baareissa. Valehtelin että olin, mainitsin pari nimeäkin. Onneksi tuoppi loppui ja pääsin ulos.

Tietyssä, melko myöhäisessä humalavaiheessa saatan olla sosiaalinen, mutta mieluiten olen yksin. Voin olla ihmisten parissa kunhan heidän kanssaan ei tarvitse keskustella. Nautiskelin kun kävelin kotiin yksinäisellä kävelytiellä, ihmisiä ei ollut yhtäkään. Kotona minun ei tarvitse miettiä mitä joku toinen ajattelee tekemisistäni koska jotain toista ei ole olemassa. Kaipaan rauhaa. Sitä voidaan kutsua "arjeksi". Ihmisistä ei ole kuin harmia.

Onneksi ei ole perillisiä. Inhottaisi katsoa nuorta kusipäätä, joka jatkuvasti olisi vaatimassa huomiota, rahaa ja tavaroita. Eräs mies moitti minua näkemyksestäni ja sanoi, että kukas sua sitten vanhana tulee katsomaan. En tiennytkään, että lapsi tehdään noin itsekkäistä syistä. Eikä minua tarvitse tulla katsomaan. Vanhanakaan. Olen mieluummin yksin.

Internet on hyvä keksintö. On josjonninmoista foorumia, sättiä ja muuta, joiden avulla voi kommunikoida pitäen silti turvallisen etäisyyden lähimmäiseen, joka kuitenkin jo miettii nöyryyttämistäsi. Liittymäni maksaa noin 30 euroa kuussa eli eurolla päivä voi liikuskella ympäri maailmaa ja heti pääsee pois paikalta jos meno ei miellytä. Ilman internetiä olisin luultavasti syyllistynyt joukkomurhaan.

***

Vielä joku jaksaa vaahdota Big Brotherin moraalittomuudesta. Siellä on kuulemma ollut seksirikoskin! Tämä oli minulle uutta, vaikka seuraan sarjaa päivittäin. Kirjoittajan mukaan idea on mielenkiintoinen, mutta törkeä koska se toteutetaan elävillä ihmisillä. Ilmeisesti Big Brother pitäisi toteuttaa kuolleilla.

Kriisipuurossa raportoidaan päivittäin BB:n tapahtumista ja varsin miellyttävään sävyyn. Muutenkin blogi on tyylikäs. Kriisi on viime päivinä analysoinut ihanan Sarin ja persoonallisen Kakin suhdetta, joka minunkin mielestäni saa puhjeta täyteen kukkaloistoon.

***

Sedis, yksi suomenkielisten blogien suosituimmista, on jo aiemmin puhunut listasijoituksista ja linkkaamisista, joita minä en oikein edes ymmärrä, mutta kuulemma on liikkeellä meemi, joka itse asiassa löytyy Kriisipuurolta, jossa pitää linkittää blogeja, joilla on alle 25 tilaajaa. Tarkistin: minulla on 31 tilaajaa! Sediksellä pari sataa... Listasijoitukeni oli noin 884. Parhaimmillaan olen huomannut sen olevan noin 624.

***

Ikkunaiines on vaihteeksi märissyt siitä miten miehet ovat naisia pahempia. Huomenna eli tänään hän kertoo kirjoittaneensa sarkastisesti, mutta ehätin jo kommentoimaan:

Mietin välillä niitä naisia, jotka minua ovat pettäneet, pahoinpidelleet ja henkisesti riivanneet. Silti en ole sitä mieltä, että nainen olisi miestä pahempi.

Feministeille tahtoisin sanoa, että ottakaa arabi ukoksenne niin katotaan tuntuuko sen jälkeen suomipoika vielä munattomalta tylsimykseltä. Ellei teitä ole tapettu mustasukkaisuuskohtauksessa, silloin ei katsella enää mitään.

Olenkohan sittenkin sitä mieltä että nainen on miestä pahempi? Tunsin valehtelevani kirjoittaessani kommenttini toisen lauseen.

Mutta Iineksen avulla löysin taas uuden blogin, Aletheian, johon tutustun tarkasti kunhan kerkeän.

Olen ongelmissa näiden nykyajan naisten kanssa, kun ei oikein tiedä miten olisi. Esimerkiksi, onko kohteliaisuus, nainen menee ensin ovesta, naisen alistamista? Haluaisin selventäviä rajanvetoja, joita voisinkin kysyä Iinekseltä tai Saaralta, joka myös kerkeästi löytää inhimillisen pahuuden alkusyyn peniksenkantajista. On tää minunkin bloggaamiseni erinomaista, kun linkkilistani täyttävät feministit ja muut hörhöt esasaarisineen, panurajaloineen ja raunoräsäsineen. Eikä tuo Kemppinenkään ihan normaali ole.

***

Tässä kirjoitelmassani, kirjoitelmassa numero 259, yritin linkitellä ahkeraan. Kahdeksan kuukautta on Diogenes "ilahduttanut" kiittämätöntä blogikansaa syvähenkisillä kirjoituksillaan! Muutaman kirjoituksen hän on poistanut yleisön pyynnöstä, koska lähimmäinen haluaa kuulla vain kehuja itsestään. Diogenes haluaa kuulla vain moitteita itsestään. Diogenes on kauimmainen. Diogenes on E-rakko, elektroninen rakko, joka emailitse, blogeitse ja foorumeitse tyhjentää lastinsa lukijan pärställe.

Vaatimattomana ihmisenä Diogenes lukee itsestään Diogenes Laertioksen teoksesta Merkittävien filosofien elämät ja opit: "Hän osasi suhtautua muihin ihmisiin äärimmäisen halveksivasti. Eukleideen opetusta hän kutsui sapetukseksi ja Platonin esityksiä vesityksiksi. Dionysia-juhlien teatterinäytännöistä hän sanoi, että ne olivat mahtipontisia sirkushuveja vähämielisille, ja kansanpuhujia hän kutsui ihmismassojen renkipojiksi. - - Hän toisteli usein, että elämässä tarvitaan joko järkeä tai hirttosilmukkaa." Tässä mies Diogeneen mieleen!

Nietszche oli oikeilla jäljillä korostaessaan dionyysistä elämänasennetta, valitettavasti hänelle olisi kuitenkin sopinut paremmin diogeeninen asennoituminen. Paitsi ettei Nietzschestä olisi ollut julkiseen masturbointiin, oliko edes yksityiseen, en tiedä. Intresanttia kyllä, nuorena Nietzsche tutki Diogenes Laertiosta ennen siirtymistään niihin aiheisiin, joista hänet muistetaan.

Kategoria: blogosfääri 4 kommenttia Kommentoi

Juopon sunnuntaiessee

01.10.2006 - 23:02

Tunnustan syntini: katson tositelevisiota. Seuraan järkähtämättä Big Brotheria ja muita tosisarjoja. Rappeutunutta humanismia!

Outoa kun ei ole krapulaa. Edes teeskennellysti. Juopon sunnuntaiessee onkin seesteisempi tällä kertaa. Ja toivottavasti lyhyempi (lukijoiden toivomuksesta).

Heathcliffiltä kuoli Catherine mutta hänellä on jo uusia katalia suunnitelmia. Heathcliff miettii poikansa saamista luokseen, saa nähdä onnistuuko. Haretonin hän jo alisti hienolla tavalla. Brontë kuvaa tyylillä Pohjois-Englannin nummia, sen floraa, kanervakankaita, jotka ovat hieman erityylisiä kuin Aleksis Kivellä. Kyllä on ollut syvä ihminen Emily Brontë! Humisevan harjun ja Rastaslaakson kartanoiden ihmiset ovat erakoita niinkuin oli Brontëkin, ilmeisesti kaikki Brontën sisarukset. Isä kasvatti heidät ja koti-ikävä vaivasi vieraisilla. Täytyy varmaan lukea Jane Eyrekin, katsoa, mihin isosisko kykenee.

Tietenkin turhauttaa ettei Emily Brontëlla ole kuin yksi romaani, ja jokunen runo. Tuotanto on nopeasti luettu. Ehkä pitäisi lukea muitakin 1800-luvun naiskirjailijoita, Austenia ja Elliotia? Muistan liikuttavan kohtauksen Kim Philbystä ja kumppaneista kertovasta televisiosarjasta, kun maanpakoon lähtevä vakooja, Guy Burgess, sadatteli että häneltä jäi ottamatta Middlemarch matkaan, mutta Anthony Blunt, toinen vakooja, antoi oman kappaleensa ja näin Burgess sai jotain iloa Moskovaan.

Enhän ole lukenut edes Dickensiä! Häpeää ja syntiä on täynnä elämäni... Jotenkin nämä uudet britannialaiset ja irlantilaiset kirjailijat eivät innosta, Hornbyt ja muut. Ylipäänsä ei kannata tuhlata aikaansa Liken kirjailijoihin paria poikkeusta lukuunottamatta.

Viime vuonna Suomen Big Brotheriin sai ottaa kirjan mukaan, tosin ne myöhemmin otettiin pois. Jollain oli keittokirja matkassa... Oi aikoja ja tapoja, tavattomia aikoja ja ajallisia tapoja!

Varmaan ilman Middlemarchia Burgess olisi juonut itsensä hengiltä Moskovassa jo aiemmin. Kovin iloinen paikka Moskova ei ollut 50-luvulla. Ei se sitä ole ollut koskaan. Tosin en ole vieraillut. Mutta Tolstoin kuvausten mukaan... Pietarin synkkyys on tietenkin Gogolin ja Dostojevskin ansiota, joiden tarinoiden henkilöt käyskentelevät Pietarin katuja vähintään 40 asteen kuumeessa, yleensä pahemmassa tilassa. Murha mielessään.

Eräs yhdysvaltalainen kirjailija, jonka nimeä en säädyllisyyssyistä mainitse, siteerasi kirjassaan Ivan Karamazovia: "Kuka ei joskus olisi miettinyt isänsä tappamista?" Pietarin leveydellä tuommoiset mietteet ovat jokapäiväisiä, pohjoisempana jokahetkisiä. Ilmeisesti Ivan todettiin lopullisesti hulluksi kun hän oli sanonut tämän liian toden lauseen, ehkä siellä eteläisissä kuvernementeissä ei oikein ymmärretty elämän koko karuutta? Täytyisi elää jossain Pohjois-Englannin nummella, Pietarissa tai muussa jumalan lopullisesti hylkäämässä loukossa, ettei teeskentelisi niin paljon että kuvittelee olevansa hyvä ihminen.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Näytelmästäni

30.09.2006 - 17:51

Olen päätynyt siihen etten ole addiktoituva luonne. Viime talvena minua ei janottanut ja jano alkoi vasta sitten kun olin muutaman kerran selvitellyt ongelmiani viinalla. Minulla ei säre kahvihammasta. Tupakka on minulle samantekevää. Suklaata syön tai olen syömättä. Huumeet eivät minua kiinnosta.

Asenteeni päihteisiin on samantapainen kuin Lande Lindforsilla, koska tupakka ei ole mikään erityinen pahe niin sitä on turha käyttää. Toisaalta joku heroiini olisi liian kova juttu, siitä voisi mennä henki. Viina on juuri sopivan paheellinen aine. Lopputulema: olen rationalisoinut päihteidenkäyttöni.

Lindforsin tapaan olen käyttänyt viinaa lääkkeenä, mutta mikään lemmenjuoma se ei minulle ole ollut. Olen lindforsilainen itsetehostaja, sairaalloisen kiinnostunut siitä mitä minusta ajatellaan ja sanotaan, parhaimmassa tapauksessa kirjoitetaan. Tykkään katsella valokuvia itsestäni.

Luonnollisesti olen kokeillut vaikka mitä päihteitä ja päihdeyhdistelmiä, että pääsen sanomaan viisaat sanani niistäkin. Ihmiset eivät ole aina ymmärtäneet elämäntyyliäni, luulevat, että oikeasti olisin kiinnostunut paheista. En minä ole oikeasti kiinnostunut mistään itseni ulkopuolisesta ja itseäni katson ulkopuolelta, tarkkailen miltä näytän, onko asento paras mahdollinen ja huomaavatko kaikki näytelmäni.

Olen tiedostava ihminen. Elinikäinen näytökseni, postmoderni asenteeni, ihmisten ja asioiden välineellistäminen on elämänsisältöni. Tämä tiedoksi niille, jotka eivät sitä vielä ole tajunneet. Huomauttaisin myös, etten minä nyt ihan aina mieti miltä olemukseni näyttää, vaikka toki niin väitän miettiväni.

Jos joku kysyy, olen hyvä vai paha, joudun valitsemaan jälkimmäisen. Ylpeyttä olisi valita edellinen. Muistutan myös ulosotoveloistani, rikostuomioistani ja yleisestä kurjasta maineestani, jota auliisti levitän lähimmäisteni keskuuteen. Olen niitä jotka huutavat julkisesti olevansa alkoholisteja.

Pitkään elin siinä uskossa että olen moderni alkoholisti eli en peittele juomista perinteiseen tapaan. Valitettavasti minusta viime vuosina on tullut salajuoja. Tämä on ollut elämäni suuria pettymyksiä. Saarikoski ei koskaan alentunut tuollaiseen, hän joi aina julkisesti.

Kategoria: entiedämiksikutsua 3 kommenttia Kommentoi

Planströmin sisarukset

28.09.2006 - 23:40

PARISIN KERAJAOIKEUTEN ASIAKIRJOISTA

Katsos, maapallo ei ole pallo ja se on täällä todistettu ei uskoisi että fysiikan merkkitapahtuma laaksossamme, Napamaiden markiisi Pierre-Louis de Maupertuis, litteyshypoteesin kannattaja todisti hypoteesinsa joka oli Newtonin täällä, mukana myös Ranskan tiedeakatemian jäsenet Clairaut, Le Monnier, Camus ja apotti Outhier, joka piti ryhtiä ja päiväkirjaa. Lisäjäsenenä ruotsalainen Anders Celsius, tulkiksi nuoriherra Anders Hellant kesästä kesään 1936-1937 mutta mikä meitä kiinnostaa on valitettava tieteellinen ylijäämä, tiedehenkilöiden painajainen ihminen itse, siis seuraelämä Tornion tapulissa ja lähiympäristössä. Seuraelämä, se oli laajaa, Ylitornion pappilassa, Korteniemen talossa Pellossa, missäkaikkialla ransmanneja kulki ja aiheutti liikettä varsinkin hameväen keskuudessa, se on tietty ja turha itkeä että torniolaisten akkojen maine nyt pilataan sillä se on ollut pilalla jo kaksisataaviisikymmentä vuotta. - Onhan aivan luonnollista että valitettavia luonnollisuuksia tapahtuu ja käsittelemme ne ettei niitä tarvitse myöhemmin muistaa, torniolaiset Planströmin sisarukset, Christina, 20, ja Elisabeth, 18, pilasivat Tornion siweäin neitein kunnijan ja maalisen mainen valhettelemalla elikä rikkomalla neljättä käskyä antamalla kunnioitetuillen vanhemmilensa wäärän totistuksen ja reessamala Franskanmaahan wierhan uskontunustuksen parin ja hylkäämälä issäinsä ja äitensäki uskon jonka herra korkiasti koulutettu tohtor Martin Lutherus oli Saksanmaala säätäny ja tuottanu Ruodshin waltakuntan Wittembärgistä Mickael Agricola. Äiteinsä suureeksi suruksi Tornion tapulin niin ukot kuun akat saiwhat wettä myllynsä ja wittuilivat aurinkonnoususta kehrän laskun ja muistivat heraswäki Planströmin piikojaki ja renkejäki jokka eiwäthen uusinet kontrahtiansa ja lähtiwätten omien raatiensa mukan hewon wittun koko häpeälisestä perhestä. - de Essartsin kirja Causes célébres, curieuses et interesantes josta saamme lukea nuoremman tyären myöhemmistä vaiheista Ranskassa (vanhempi, Christina kirj. myös Christine, siirtyi pikapikaa Parisin tuloonsa jälkeen luostariin, ja olisi pikkusiskonkin kantsinut miettiä samaa vaihtoehtoa, eikä vain miettiä vaan, helevetti soikoon, toimia ettei tarvitseisi enään hävetä paikkakunnan siweäin neitein ja frouwain ja leskeinkikikikikinkikkelikikiksautusohomuttajatketaan) kertoo kieltään skandaalista, jonka Jacob Isacsson Planströmin jälkikasvu osaltaan aiheutti toisen osapuolen ollessa herra de Pelletot, hänen korkeastikunnioitettu aviomiehensä, siis äijä oli ranskalainen kyllä ne saatanat tiätään sössöttäjät ootteko koskaan miättineet ranskalaista ojankaivajaa ei siinä oo paljo miättimistä sillä semmosta ei voi olla olemassa ne paskat on pistäny nekrut koviin hommiin ja ite ne lausuu runoja voi vittu mitä sakkia, noniin, jatketaanpa: vuonna 1763 Christine de Pelletot, om. Planstroem, sai syytteen aviorikoksesta ja oli tutkinnan aikana nelisen vuotta tyrmässä. Peräti 54 todistajaa oli todistamassa aviovaimon "skandaalimaisesta käytöksestä" ja "huikentelevaisesta" elämänlaadusta. Pariskunnan ainoa lapsi, poika, sai seurata äitinsä maineen mustamaalaamista kirkuvassa väkijoukossa, jota Parisin kerajaoikeuten tuomari, hyfweellinen herra de M. sai alituiseen rauhoitella:

- Top tykkännään! Mie vaajin hilijasuutta tae oikeutenkaynti käävään sulujetuin ovin!

- Minu aviovaimmo huonno luonte, joka valelline seka kavala. Mina ela Christuksen seurausta, en kayta kankan talo enka muutenka putain, mina ole Ranska kansalaine ja studinnu Parisi universitetisa ja mina sanno eta aviovaimmoni, oma sukkua Planstroem, joka tula jostaki helveti Tornio lappikyla, on ite taysi putain mika se sana on hane kielela, huorra. Minu vaimo ola suhte mon kammaripalvelija poika kansa, raskali nimelta Pierre, enka mina avista mita ennenkun mina loyta heitat molemma soffalta sellasesta positsionni etta vaarrinkasite mahddoton. Se minu vaimo huono nainne! Mina sita opinio eta suomalainne ei ola eddes palvelija kuten paareksaampl russiaani!

Valamiehistö mietti asiaa neljä tuntia, joka oli rouva de Pelletotin kannalta toisaalta hyvä toisaalta huono.

- Onko Jury saavuttannu piätöksensä?

- Väettäsin että oomma, teitin kunnia-arvosuutenna.

- No?

- Ollaan aateltu että toteamma emannuus Katariina te Pelletot Lanströmmin syylliseksi yksinkertasseen huorruuteen ja tuomittemma hänet pysymään kahenkymmenen penikuorman piäsä Parisin kaupunniista ja samaten Pierestä.

- Seleva! Istunto on kokkoontunu! KOPS.

(Mutta Catharinepä ei pysynytkään kahdensadan km:n päässä Pariisista ja tuskin herra de Pelletotin napalangostakaan vaan Catherine palasi Pariisiin vaatimaan myötäjäisiään, joita hän väitti olleen 50 000:n frangin edestä.)

- Mittee nyt?

- Siitä mää vaan nääs ettäs kyllä mulle kuuluu mun ukolleni tuomat myötäjäiset joita oli semmoset viiskytä tuhatta rangia

- Jaa… mitäs vastapuoli sannoo?

- Ei ole olla mitaa myotajaise, ei frangin frangi, mersii pokuu honoriteettinne!

- Oesko mitteenkää mahollista, kysen vuan, että herra te Pelletot maksasi entiselle eukolleen sanotaan vaikka kolmen tonnin eläkkeen vuosittain.

- Minu tuntea etten maksa cen centimeakaan!

- Jukemauta! Eijhän tejän porukasta näy piäsevän erroon niin sitte milleen! Hyvvää hyvvyyttäni ehotin sopuratkassua joka ei ois te Pelletotin pörsästä suuri vajennus…

- Mää kyl miälellään ottasin sellasen eläkkeen vastaan, onhan mulla nääs poikaki kasvatettavana.

- Mina sita mielta etta putain ei ansaita mita mutta naky talla keinnoin pasevan hanes eroon helposti jote mina, toki karvain miele, suosttu.

- Vae ei löytynnä ratkasua! Löytyhä se! Mie totteen piätöksen tehyks. KOPS.

***

Tämmönen löytyi. Tornion tyttäret maailmalla.

Ks. myös: http://www4.rovaniemi.fi/lapinkavijat/maupertuis/index.html

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Olen kokenut tämmöisiäKIN vääryyksiä

28.09.2006 - 16:56

"Arkistoni" satoa, A4-paperi (sinisellä kuulakärkikynällä) [selventäviä (?) kommentteja hakasulkeissa]:

"Kävelevä katastrofi"

1. Kirjastokohtaus 60 cnt [tuttu harjoittelija sai haukut, kun maksoin poistokirjasta vain 60 senttiä enkä määrättyä yhtä euroa, luulin että maksu on enemmänkin voluntaarinen, en luule enää]

2. Kaupan piha ja tapauksen taustat [sain lähikaupan pihalla turpaan spiidipäältä, tosin kyseessä oli väärinkäsitys, kiitos erään naisen]

3. Polkupyörän ongelmat "vähintään runko murtunut" [kaverini tokaisi, "ei sulta mee pyörästä kumia puhki, vähintään runko murtuu, ei sulle satu mitään pikkujuttuja"]

4. K:n insidentti tarkka kuvaus! [en kuvaa]

5. 800 euron kaatuminen taas kusetettiin! [ääliö kompuroi päissään kapakassa ja laittoi minut maksamaan 800 euroa korvauksia]

6. *** [tää ei oo kovin informatiivinen]

7. "Eikö se ny taaskaan osannu pitää suutaan kiinni!" T.T. - P:n tuparit/ tammikuu -03/ ym. ym. uusi vuosi -04 [sain suvun ja ystäväpiirin vihat päälleni, kun hölmöyksissäni sanoin kovaan ääneen sen mitä muut supisivat nurkissa, yritin vielä lapsellisesti hakea tukea eräältä että oothan sääkin niin sanonu, vastaus: "EN OO!"]

8. Turpiin seksimessujen perään [toikkaroin ravintolasta kotiinpäin ja 2-3 urpoa tuli vetämään pataan kun heille olin jotain sanonut, en muista mitä]

9. Uloslento Keskikadulta [oli niin kova jano]

10. Kolmas pano "kaikki sitä on pannu" [tätä kommentoi eräs nainen: "sen kerran kun se saa niin saa myäs taudin"]

(sivun alalaidan merkinnät sensuroitu)

***

Tässä viime vuosien toilailujani lyhyesti kerrottuna, pahimmista en tietenkään kerro mitään. Kaiken lisäksi sataa lumen ja rännän sekotusta.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Merkityksetön merkkijono

28.09.2006 - 15:12

Kuulemma Firefoxilla laatikot ovat huonosti, kirjoitusta päällekkäin. Erityisesti on ongelmia minulle rakkaassa kysymyksiä ja vastauksia -osiossa... Ongelmia on sisällössäkin.

Ihanaa olla taas omalla koneella! Hewlett Packardini kanssa on käyty monet kohtalot läpi, ikävä tuli maailman turuilla (ja tampereilla) matkatessa.

Kaivoin ja jopa löysin "arkistostani" Maupertuis-muistiinpanot, joiden pohjalta ilahdutan lukevaa vähemmistöä lähiteluvaisuudessa. "Arkistoni" ja "kirjastoni", ylevää. Edellisestä löysin käsinkirjoitetun (kuulakärkikynä, sininen) tekstin otsikolla "Kävelevä katastrofi". Siinä on kymmenen kohtaa, en enää muista mistä on kyse.

Palindromejakin löytyi. Ja eräästä laitoksesta varastamani kirje (oli unohdettu poistaa tietokoneelta), jossa poika kirjoittaa isälleen. Pojalla on siinä paha olla, tullut tehtyä kaikenlaista konnuutta ja isä on vihainen, suorastaan konnunsuolliseen konnuuteen on poikaparka erehtynyt. Saatan joku päivä referoida kirjettä blogikansalle.

Täytyykin kaivaa "arkistoa" lisää. Sieltä löytyy mielenkiintoisia asioita. Silti katkeroitin mieleni, kun löysin Mia Bernerin (yäk) toimittamasta Saarikoski-kokoelmasta Sinun, Pentti sen runon, jota kesäkuussa etsin. Tiesin runon olevan PS. Merkintöjä suruvuodelta -teoksessa mutta kun se jäi Helsinkiin silloin aikoinaan ja entinen evakoi muutkin naiskirjallisuuteen enemmän tai vähemmän viittaavat opukseni (esim. Meriluodon Lauri Viidan ja Vaarallista kokea, Hämäläisen Ketunkivellä ja Päiväkirjat, ja varmaan paljon muutakin!) (itse tosin siirsin hallintaani muutamia muita kirjoja, mutta se ei tietenkään kuulu tähän) (olen oppinut nämä monisulkeiset unkarilaiselta huippukirjailijalta Imre Kertésziltä, romaanistaan Tappio (kai sen nimi oli Tappio?), enkä löytänyt runoa netistäkään. Ilkeä Sirkka Garam tosin sanoo runoa plagiaatiksi Karoly Garamin sanoituksesta, mutta - toisaalta - Saarikoskelta löytyy toinen samantapainen runo (onko sekin plagiaatio?). Joka tapauksessa, Mia Bernerin (yäk) syntymäpäiväruno 13.6.83 menee näin:

"Minä rakastan sinua

niinkuin puu rakastaa tuulta

niinkuin meri rakastaa kaloja

ja muita eläimiä

jotka sitä asuvat

Minä rakastan sinua

niinkuin paperi rakastaa sanoja

joita sille kirjoitetaan"

Kirjassa on painovirhe. Kolmannella rivillä lukee "niinkuin meri rakastaa taloja"... Runo on alunperin kirjoitettu ruotsiksi, käännös lienee Caj Westerbergin? Inhottavan lähellä Bloomsdaytä on Mia Bernerin (yäk) syntymäpäivä. Jännä juttu, että etsiskelin runoa syntymäpäiväsankarille, jonka merkkipäivä nimenomaan on 16.6. eli Bloomsday.

"minä rakastan sinua

niinkuin vierasta maata

kalliota ja siltaa

niinkuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta

minä kävelen sinua kohti maailmassa

ilmakehien alla

kahden valon välistä

minun ajatukseni joka on veistetty ja sinua"

Mitä tapahtuu todella -kokoelmasta vuodelta 1962 näyttää löytyvän tämä versio. On minulla Saarikosken Runot, mutta en yllä HP:ltäni niihin enkä halua jättää rakasta konettani juuri nyt.

Kategoria: blogosfääri 1 kommentti Kommentoi

Yö

28.09.2006 - 02:34

Luutnantti Joachim von Pasenowia ahdisti että hän joutuisi menemään vaimonsa viereen sänkyyn hääyönä. Hän kuitenkin uskoi, että Elisabeth vapauttaisi hänet pahasta Bertrandista, joka saattoi sanoa vähän mitä sattuu. Myös Elisabethia pelotti Joachimin lähestyminen. Junassa Berliiniin "Joachim oli taas sitä mieltä että paras avioliiton muoto oli matkustaa rautateillä." Silloin puolisot eivät joutuneet liian läheisiin tekemisiin toistensa kanssa ja Joachim luuli ymmärtävänsä syyn miksi Bertrand matkusteli paljon. Toilettikysymys oli myös hankala kun eli enkelin kanssa. Vähitellen Joachim kuitenkin lipui Elisabethin sänkyyn ja puolentoista vuoden päästä syntyi perillinen. Tähän päättyy Unissakulkijat I.

Sitten aloin lukea Humisevaa harjua. Olen sivulla 100. Hurja mies on Heathcliff! Mefistomainen, myös Bertrandia kuvataan samanlaiseksi. Heistä ei oikein saa otetta, ei todellakaan. Heathcliff haluaa kostaa ja pettyy kun tulee ottaneeksi kiinni vauvan, Haretonin, joka putosi Hindleyltä, Heathcliff olisi halunnut Hindleyn tunaroivan. Nelly Dean kertoo: "Olen melkein varma, että jos olisi ollut pimeää, hän olisi yrittänyt korjata erehdyksensä iskemällä Haretonin pään murskaksi portaisiin - -" Charlotte Brontë sanoo esipuheessaan ettei kenties ollut hänen sisareltaan oikein luoda Heathcliff, mutta onneksi sentään on Nelly Dean.

Hurjaa on meno Pohjois-Englannissa. Poliisarjoissa kuvataan sateista nummea ja pahalta näyttää. Murhaaja piileksii jossain mökissä ja tuskastunut poliisi kärsii Bed & Breakfastissa, omistajapariskuntakin juonittelee. Heathcliffkin löytyi Liverpoolista ja sen paikan asukkaat tunnetaan, televisiosarjassa Lakes rikollisenalku tuli Liverpoolista järvialueelle pilaamaan tunnelmaa ja saattamaan neitoja raskaaksi. Kaivoksia. D.H Lawrencella, esteetillä, on ollut kestämistä Sheffieldissä.

Tuli mieleen Tristram Shandy. Hieman erivireinen kirja. Tuli mieleen maaseutu yleensä. Pelottavat evakkotalot, joita on Suomessa noin miljoona. Vanhanpojan huusholli, jota kukaan ei ole nähnyt, pihaa edemmäs ei ole lupa mennä. Haulikot paukahtelevat yössä, koira haukkuu, savu tuoksuu. Humalainen isäntä ajaa vanhalla Mersulla ilman valoja ettei poliisi näe. Leskirouva haisee kiikkustuolissa pimeässä, huivi päässä, hampaat jossain muualla kuin suussa, rypyt vetävät pientä suuta kireälle.

Humisevan harjun takakannessa sanotaan: "Rakkausromaanien suurimpia klassikoita." Mielestäni kirjaa pilkataan, jos se lokeroidaan rakkausromaaniksi. Samalla päättelyllä voisi sanoa että Rikos ja rangaistus on rakkausromaani tai Alastalon salissa kansankuvaus. Kunnon romaani on kansankuvaus, rakkausromaani, jännitystarina ja niin edelleen (poliittinen pamfletti, sosiologinen tutkimus, historiallinen romaani, ajankuva...)

Romaanikirjailija Hassinen on kuulemma Suomen Kuvalehdessä moitiskellut "dekkareiksi" sanottuja kirjoja. Itku siitä nousi. Että kehtasi. Kai Leena Lehtolainen on jo kutsuttu Inhimilliseen tekijään? Olen lukenut Harjunpäät sekä sen Joensuun ei-Harjunpään, pari Chandleria ja muita mutta on sanottava että niin sanotut juonenkäänteet, pakolliset kuviot, joskus rasittavat. Esimerkiksi McDonaldin romaanissa Harriet on iso tyttö mutkitellaan siihen tahtiin että väsy tulee. Vaikka on se hyvä kirja. Tarkoitan, että nämä "yllätykset" eivät merkitse minulle mitään, ovat semmoista tekniikkaa. Eikä minua kiinnosta arvailla kuka on murhaaja.

Enemmän pidän Jim Thompsonista, jota sanotaan "Kioski-Dostojevskiksi", sanominen on kunniaksi sekä Thompsonille että Dostojevskille. Thompsonin "sankarit" ovat sairasta sakkia, 1900-luvun Yhdysvaltojen Svidrigailoveja, Stavrogineja, Karamazovin porukkaa jne. Heillä ei mene hyvin ja he tekevät työtä sen eteen ettei muillakaan menisi. Thompsonia lukiessa tulee inha olo, ei ole sankarietsivää, joka kenties juo hieman liikaa mutta on silti kunnon mies; Thompsonin maailmassa ihminen on ihmiselle ihminen, ts. hirvittävä peto. Kannattaa vilkaista esimerkiksi Pottsville 1280:ä, jonka päähenkilö šeriffi Nick Corey on kuvattu humoristisesti, minäkerrontana tietenkin, ja samalla hän tulee tappaneeksi muutamia ihmisiä.

James Ellroy kuuluu samaan sakkiin Thompsonin kanssa, mutta on valitettavasti tosikko. Kemppinen on ylistänyt häntä. Kuitenkin minua on alkanut puuduttaa Ellroyn monomaanisuus, hän on täynnä salaliittoa ja pelottaa miten hän päättää USA:n alamaailma -trilogiansa; veikkaan että Kennedyt upottavat Hoffan suohon ja Nixon kuvataan teddykarhua parhaana ystävänään pitäväksi sekopääksi. Tai jotain tämän tyylistä.

Jos Seppo Heikinheimo olisi alkanut romaanitaiteilijaksi eikä olisi ollut tykkimies niin hän olisi voinut kirjoittaa jotain Ellroyn tyylistä. Turkan Häpeä ja vielä enemmän Selvitys oikeuskanslerille ovat jo pitkälle menneen omintakeisen (niin sanotusti) kerronnan tuotoksia, niissä ei säästellä vaan kerrotaan melko suoraan mielipiteitä tietyistä ihmiselämän asioista. Nirppanokkaisen oloinen Tellervo Koivisto oli kiitettävän vaivaantunut kommentoidessaan Turkan Häpeää ja muisti antaa Finlandian Joenpellolle, joka ei yllättänyt ketään.

Päädyin luutnantti von Pasenowin sukupuoliongelmista Tellervo Koivistoon, jonka mies vieläkin ihmettelee mitä sen laman kanssa pitäisi tehdä.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

otsikoton

27.09.2006 - 03:53

Tutkimus: 70 prosenttia suomalaisista hyväksyy poliisin toimet taannoisessa mielenosoituksessa Helsingissä. Jonkun, en muista kenen, kommentti: vain 70 prosenttia.

Itsenäisyys on taas uhattuna kun ei edes poliisia kunnioiteta.

Lamavuodet 1991-1994: ei ollut Neuvostoliittoa eikä EU:ta, ei tiedetty kenen persettä nuolla. Veti lamaan.

Eikö joku hunnilauma voisi hävittää tätä porukkaa? Kai niitä kansoja idässä piisaa.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Hyvin myöhästynyt juopon sunnuntaiessee

26.09.2006 - 03:45

Mitä enemmän sanoo sitä vähemmän on. Epäilyttää ihmiset jotka enemmän tai vähemmän suoraa tolkottavat pienin palautuksin olevansa hyviä. Ei ne voi olla. Ne yrittää tulla hyväksi kertomalla olevansa hyviä. Täysiä paskoja ne on.

Jos sanoo kymmenentuhatta kertaa olevansa paha niin ei ole niin paha kuin ensimmäisellä kerralla sanoessaan oli. Tai sitten on tullut pahaksi.

Sitten on nämä jotka lukee kirjoja tyyliin "Miehet ovat Marsista naiset Venuksesta". Aika epäilyttävä nimi kirjalle. Pikkasen osotteleva.

Jotkut ihan oikeesti nukkuu yönsä hyvin. Ehkä ne on syyllisiä? Syyttömät kuulemma ei nuku, ainakaan putkassa. Vai onko niin, että vapaalla jalalla syytön nukkuu hyvin mutta putkassa valvoo. Syyllinen voi nukkua vain putkassa, ihmisten parissa hän ei saa unta. Syyllinen tietää olevansa syystä kiinniotettuna, syytön kärsii kun on syytön.

***

Historiankirjat kertovat että Pontius Pilatus oli hankala mies. Barabbas-juttu on satua, ei semmoista tapahtunut, koskaan. Ei Robin Hoodejakaan ole ollut (Ylikangasta on luettu). Sanoisin kuitenkin sen verran Pontius Pilatuksesta että hankalassa tilanteessa hän oli, vähän niinkuin Neuvostoliiton suurlähettiläs Suomessa, kun suomalaiset tulivat Tehtaankadulle vaatimaan että sen ja sen kaverin pää pölkylle ja heti. Tosin suomalaiset ei ole juutalaisia, heistä ei ole siihen, he luulevat olevansa syyttömiä.

Jostain, en muista mistä, luin että Jaakko "Jakke" Laakso onkin mukava mies, siviilissä, eikä semmoinen peto kuin kieltämättä minäkin olen ajatellut. On se mahdollista. Kummallakohan ratikkapysäkillä suomalaiset jäivät kolmosen ratikasta pois mennessään erään vieraan vallan suurlähetystöön: siinä katolisen kirkon luona vai Amigon pysäkillä. Riippuu tietenkin siitä kummasta suunnasta on tulossa. Molemmista on suurinpiirtein sama matka. Voisi käydä mittaamassa.

Ainakin kesäkuusta saakka olen miettinyt tätä syyllisyys-problematiikkaa. Vitsailija kysyisi, että minkä vuoden kesäkuusta. Join puolitoista pulloa kuohuviiniä (kuivaa) ennenkuin tartuin näppäimistöön, vaikkei näppäimistöön tartuta, sitä kosketellaan. Mietin sitä, että on hyvin mahdollista että Nero ei sytyttänyt Roomaa vaan sen tosiaan tekivät kristityt. Kyllä, olen lukenut vastenmielisen Quo Vadisin, jonka kahlasin läpi vain siksi että voin sanoa sitä paskaksi hyvällä omallatunnolla koska olen sen lukenut. Tosin teoksen taso tuli selväksi alta kymmenen sivun. Ihmeellistä hyvä vs. paha -asemointia, tuomion langettamista ja "hyvien" pyhittämistä. Täysiä paskoja ne alkukristitytkin oli. Pietari tunnetusti moukka (Kuin Pietari hiilivalkealla, Soinin kirja sotaSYYLLISYYSprosessista).

***

Katsoin lopulta tämän uuden elokuvasovituksen Taru sormusten herrasta. Kirjan luin yläasteella. Tykkäsin kääpiöstä, se oli "inhimillinen", sillä oli puutteita. Jahka pääsen ruotimaan Ehdotusta rakkausromaaniksi, jossa analysoidaan Tolkienia, niin... en tiedä miten päättää lause. Niin? Joka tapauksessa on kiehtovaa mm. se ettei Tolkien lukenut edes Shakespearea, puhumattakaan uudemmista nimistä. Kaveri keskittyi mytologioihinsa. Tuommoinen on hienoa, ylipäänsä kannattaa kieltäytyä melkein kaikesta.

Pulkkinenkin osoittaa C.S. Lewisin inhottavaksi Sarumaniksi, joka pilasi kaiken. Lewisissä ei ollut intohimoa niinkuin Tolkienissa, syyllisessä par excellence (oh, kirjoitan kuin englantilaiset eli viljelen latinalaisuuksia). Lewis omaksui Tolkienilta saamansa uskonnollisuuden tuosta vain, samoin tarumaailman eli teki Narnian kun Tolkien tuskaili helvetin pitkään Keski-Maansa kanssa. Eikä tuskailu koskaan loppunut, sitä jatkui Tolkienin kuolemaan saakka.

Tolkien, Lewis ja kumppanit olivat Oxfordissa. Cambridgessä oli lisää hulluja, Russellista alkaen, pääkahelina Wittgenstein. Saattoi olla suomenruotsalaisella äidinpojalla von Wrightillä hankalaa Wittgensteinin ja muiden homojen seurassa Trinity Collegessa. Ja Russell takuulla tiiraili Georgin vaimoa (Wittgenstein tiiraili Joria).

Cambridgessä ja Oxfordissa on hohtoa. Ja ketä kiinnostaa opiskelu ja tutkimus, kun mielenkiintoiset hahmot käyskentelevät läheisyydessä? Gonzomies Thompsonkin sanoi Kentucky Derbyssä, etteivät häntä kiinnosta hevoset vaan "todellinen hevostelu". Minulla meni yliopistovuodet hevosteluun ja hevostelun seuraamiseen niin että unohdin valmistua. Olisin halunnut olla paikalla kun Wittgenstein (ehkä) uhkasi Popperia hiilihangolla Cambridgessä 40-luvun lopulla. Todella epäkiinnostavaa miksi Wittgenstein (ehkä) nosti hiilihankoa kohti Popperia, siis muodollinen syy (jotain löpinää filosofisista ongelmista ja niiden olemassaolosta) on turha, sitä ei tarvitse edes mainita, tärkeintä on se että kenties Wittgenstein olisi halunnut vetäistä hiilihangolla Popperia päähän. Harmi ettei näin käynyt!

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

Maailman sorruttua

24.09.2006 - 19:12

Hain halkoja, vettä, kieputin letkun, vein kottikärryt, haravan ja kaksi lapiota vajaan ja täytin tuohilla paperikassin. Näitä askareita ihminen tekee. Yöllä keksin komean nimen: Henkilökohtaisen hulluuteni historia. Tai: Henkilökohtaisen pahuuteni historia. Henkilökohtaisen ja yleisen pahuuden ja hulluuden historia. Kirjoittanut Martin Heidegger ja Hannah Heidegger (os. Arendt).

Kun ei keksi muuta, voi keksiä nimiä. Se on vissiin sitä kustannustoimittajan työtä. Hivelin äsken likaisilla käsilläni Pimeää tavarajunaa. Novelleja. Kirjoja on kiva kosketella, ja jos ulkoasu on huono niin ei ihan heti tartu kirjaan. Kai ulkoasukin on kustannustoimittajan työtä, tietty talossa on myös omistajasukuun kuuluva taiteilija, jonka näkemyksellisyyttä ihastellaan juhlissa ennen iltayhdeksää.

Viime yönä ja tänä aamuna muistutin itselleni: kirjoita blogiin yliopistokokemuksistasi, kokemusten alusta, hetkistä lukion ja yliopiston välillä, lukion lopusta. Jumalauta mikä ero syntyi muutamassa kuukaudessa. Joskus toukokuussa löysin kirjastosta filosofia-osaston ja olin paskantaa housuini, kun siellä jossain kirjassa sanottiin, että menneet sukupolvet eivät ole olleet aina oikeassa. Luimistelin monta päivää häpeästä, että joku oli uskaltanutkin sanoa näin, eikö sille ollut opetettu mitään tapoja.

Kaikki eivät edes olleet sitä mieltä että elämä on kärsimystä, toki valtaosa kuitenkin. Historiahyllyssä vielä tarkennettiin, että asioihin voi itse vaikuttaa. Siinä vaiheessa siirryin viikoksi komeroon häpeämään. Filosofian historian johdannossa vihjattiin "vanhoihin likaisiin miehiin"... Maailmani oli sortunut. Jatkosota saattoi olla vikatikki ja ja talvisota suomalaisten väärinkäsityksen syytä. Valkoinen terrori oli laajempaa kuin punainen. Suljin silmäni ja yritin toipua.

Pari vuotta myöhemmin olin valmis terapiaan.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Syyllisyys

22.09.2006 - 04:12

Unettomuus. Millään ei saa ilman lääkkeitä nukutuksi. Lapsesta saakka tämä helvetillinen unettomuus. Se hermostuttaa muutkin ihmiset. Päivällä kyllä saa nukuttua, yöllä ei toivoakaan. Minulle nauravat pikkulapsetkin kun olen näin säälittävä.

Kiertelin blogeissa ja vaihteeksi taas googlasin omalla bloginimelläni ja taas löytyi merkintä, että joku "on ollut aikeissa ilmoittaa kirjoitukseni asiattomaksi" tms. Melko outoa että semmoinen tulee näkyviin. En ole koskaan ilmoittanut yhtään viestiä asiattomaksi, käsittääkseni toimeen halukasta porukkaa löytyy muutenkin.

Joku oli epäillyt kirjoitustani "Romaanihenkilö Afrikassa" asiattomaksi. Sitä se varmasti onkin. Se on a-siaton eli siallinen eli täysin sikamainen kirjainrypäs. Täytyy varmaan kohta lähteä poliisilaitokselle kertomaan viimeiset syntini.

Ilmeisesti en saa nukutuksi öisin koska pahat tekoni painavat. Joku aika takaperin eräs varmasti hieno ihminen syytti minua rikoksesta, jota en ollut tehnyt, mutta nyt on alkanut tuntua siltä että vaikken sitä olekaan tehnyt niin periaatteessa olen kuitenkin syyllinen.

Kumma kun ei ole ystäviä vaikka mietiskelen näin syvällisiä ja eksistentiaalisia ajatuksia! Eritoten jos näitä miettii ääneen niin aina löytyy joku pölvästi joka kuulee hieman väärin ja tulkitsee kivassa mielessään niin että tämä kaveri onkin oikeasti syyllinen. Tätäkin postausta kun lukee tietyin taustaoletuksin niin näkee heti että kirjoittaja on hirvittävä rikollinen.

Syyllisyys painaa. Se on ikuinen. Vaikken arvosta Petri Tammista kirjailijana niin siinä hän oli oikeassa, että voi olla (moraalinen) krapula vaikkei edes juo viinaa. Tosin itse juon.

Eräs puupää oli joutunut putkaan eikä ollut saanut nukuttua. Hän totesi, että syytön valvoo. Kyllä harmitti, kun jouduin tunnustamaan itse nukkuneeni putkassa. Sain osakseni merkityksentäyteisiä silmäyksiä. Tiesin olevani syyllinen. Jälleen oli hankalampi olla.

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

Kuuti raippaa

21.09.2006 - 05:10

Varmaan ollut ikävä? Kirjoittelen maailmalta eli olen siinä onnellisessa olotilassa etten ole Torniossa. Myös Tornio on onnellinen. Pää tuntuu siltä että minulla ei ole enää päätä.

Toissayönä päätin tappaa itseni mutten keksinyt miten sen toteuttaisin käytännössä, joten elelen edelleen. Teen usein päätöksiä, joita en toteuta, enkä toteuta lupauksianikaan. Niinpä en lupaa pysytellä hengissä.

Aivohalveerinkin jälkeen Pulkkinen yritti kirjoittaa mietelmän "tuuli painaa seinää kuin vaimo", mutta keskeytti kun kirjoitti "kuuti raippaa". Välillä on näinkin päässyt käymään.

En ole koskaan nähnyt kuuttia tai norppaa, paitsi koulussa oli yksi Kuutti-sukuniminen, jota joskus pahat pojat kutsuivat Kuutioksi kun eivät parempaa keksineet. Kuutiota eivät maalaispojat voineet hakata, koska hän oli kaupunkilaisten suojeluksessa, jumalauta että niiden sormia syyhysi, sitä oli kiva katsella.

Nykyään nämä maalaispojat vaikuttavat bensa-asemien kahvioissa. Akka on lihava ja lapset yhtä tyhmiä kuin vanhempansa.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Tänään haukun poliisit, portsarit ja vartijat

13.09.2006 - 09:38

Ylen aamutöllössä Helsingin poliisipäällikkö, jonka nimeä en muista ja vihreä kaupunginvaltuutettu Paavo Arhinmäki keskustelivat toimittajan opastuksella viime viikonlopun tapahtumista Mannerheimintien alkuosiolla. Sama poliisipäällikkö oli torstaina vai oliko se perjantaina MTV3:n haastateltavana ja vakuutti että homma on hanskassa. Ei tainnut olla.

Kävi sääliksi poliisipäällikköä. Ei siinä paljon ollut sanomista ärhäkkään ja samalla asiallisen vihreän kanssa. Saattoi vain lyyhistyä tuolissaan kohti lattiaa ja toivoa että uutiset jo alkaisivat.

Kuvat tapahtumapaikalta olivat mielenkiintoisia. Kamala määrä poliiseja ja muutama irokeesipää. Voin kuvitella miten poliisia vitutti ja olihan sitä pakko vähän maihinnousukengällä selkään punkkaria hieroa. Olin kuulevinani, että mielenosoituksessa oli osallistujia 50-100 mutta pidätyksiä tuli reilut 150. Tämä on juuri sitä samaa poliisilogiikkaa kuin se että ensin piiritetään ja sitten huudetaan hajaantukaa.

Muistan klassisessa The Tube -baarissa kuulleeni anarkistilta, että juu, on hänenkin yksi kaverinsa opiskelemassa poliisiksi, mutta kyllä ihmisessä jotain vikaa täytyy olla jos poliisiksi haluaa. Allekirjoitan anarkistin (koulunkäyntiavustajana tuolloin, en tiedä mitä nykyään, varmaan kuollut viinaan huumeisiin ja kaikkeen pahaan niinkuin kaikki tollaset saatanan korvispellet, tosin hänellä ei ollut korvista, mutta ymmärtänette ajatuksen) lauselman. Jotain vikaa on oltava.

Imagessa 7/2006 esitellään portsarityyliä. Seppo Nurmikoski sanoo portsareista eli itsestään: "Portsareita yhdistää oikeudenmukainen elämänkatsomus. Useimmat ova ns. hyviä jätkiä, joille on selvää, mikä on oikein ja mikä väärin." Toivottavasti Seppo Nurmikoski ei lue tätä blogia tai joku lue sitä hänelle, sillä en halua häneltä(kään) turpaani, sillä luullakseni Seppo Nurmikoski välittömästi näkisi minussa väärän ja sillehän (väärälle) on tunnetusti tehtävä jotain.

Näitä "oikeudenmukaisia jätkiä" on maailma puolillaan. Olen yrittänyt kartella heitä elämässäni ja onnistunut ihan hyvin. Vain pari kertaa on tullut turpaan. Kun katsoo tätä "portsarityyliä", huomaa miten lähellä se on "homotyyliä", vaikka portsarit tuskin pitävät itseään muina kuin maailman kovimpina heteroina. Lyhyt tukka, lihasta, tummaa vartalon myötäistä asustetta... en välttämättä tahtoisi osallistua portsarien saunailtaan.

Nyt on enää haukkumatta vartijat, mutta jätän sen väliin, ettei perintömetsiäni avohakata lopullisesti. Muistutan vain siitä, mitä näin ja kuulin Kontulan ostoskeskuksella vuosia sitten: "Juha mikä sulle tuli, älä saatana enää lyö, Juha, lopeta jo, perkele..." Siinä kaksi tuttavusta, Juha (nimi ehkä muutettu) ja nimettömäksi jäänyt "laitapuolen kulkija", olivat dialogissa, jonka toinen hoiti nyrkein, toinen kirjaimista muodostetuin sanoin. Juha (olikohan sen nimi Janne) siinä Securitate- eikun Securitas-puku yllään veteli näköön deekua, joka aneli armoa, mutta ei armoa ihminen saa ellei sitä itse hanki.

Juha tietenkin on poikkeus. Kenties ainoa laatuaan. Lajinsa viimeinen.

Ai niin, kerran kun pääsin juoppoputkasta niin pyysin puhelinluetteloa ja puhelinta, että voisin soittaa tutun tutun minua hakemaan. Putkanvartija ei oikein tahtonut antaa luetteloa yksin käsiini, vaan kysyi mitä nimeä etsin. Kerroin nimen, sanotaan vaikka että se oli Kekkonen (se taisi olla joko K- tai H-alkuinen nimi) ja vartija pläräämään puhelinluetteloa. Jotenkin oli kiusallista, kun huomasin, ettei hän osannut aakkosia. Lopulta löytyi K-kirjain ja sitten sitä järjestelmällisesti käymään läpi. Paljon on K-alkuisia sukunimiä (myös H on suosittu) ja kaveri joutui laskettelemaan etusormeaan monta palstaa ja sivua ennen kuin päästiin Kekkoseen. Onneksi minulla oli aikaa. Olin nukkunut yöni hyvin. Ja lopulta pääsin soittamaan kyydin. Krapulaa ei ollut nimeksikään.

***

Seuraavalla kerralla haukun sinut.

Kategoria: entiedämiksikutsua 4 kommenttia Kommentoi

Kusipää

13.09.2006 - 02:24

Kaltaiselleni kielifasistille Kotusin eli Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivut ovat juuri sitä lääkettä jota ei pidä ottaa. Onneksi älysin ne vasta nyt. Minun kanssani ei kannata ryhtyä puheisiin, koska saatan takertua ja takerrun johonkin sanaan, jota sitten jatustelen tuntikausia eri näkövinkkeleistä. Jo lapsena korvani hörööntyivät kun kuulin jonkin mielenkiintoisen ilmauksen tai sanan, jonka sitten välittömästi otin käyttööni vaikken välttämättä tiennyt mistä oli kyse.

Sain henkisiä hyvänolontunteita, kun kuulin entiseltä englannin kielen opiskelijalta, miten he olivat tulkinneet luennolla Jane Eyreä; jo nimestä saa kaikkea kivaa kun ottaa huomioon ääntämyksen, ylipäänsä otsikkoa pidemmälle ei yleensä kannata mennä. Entinen englannin kielen opiskelija ei tiennyt mitä teki, kun meni vahingossa kertomaan Jane Eyrestä, pysäytin keskustelun siihen paikkaan ja käskin muistella mitä oli sanottu ja vaadin luentomuistiinpanoja nähtäväkseni. En saanut.

Viime vuodet täällä henkisessä autiomaassa, jossa älykkäätkin ihmiset puhuvat "vuorovaikutuksesta", ovat johtaneet siihen etten enää juuri muuta teekään kuin mietin näitä perkeleellisiä sanoja. Olen ärhennellyt tavan takaa eli tämän tästä, että mitä sitä ulkokieliä oppimaan kun ei edes tämä äidinkieli suju, sanavarastosta lienee hallussa neljäsosa, enintään, ja murteet ovat hakusessa, eritoten pohjanmaa ei lähde kunnolla, mutta Turun murre on hankala sekin. Hoon päältä puhumista en viitsi edes yrittää.

Niin kuin Tolkien pakeni keskiaikaan ja Keski-Maahan, olen minäkin pakoreissulla tähän outoon siperialaiseen kieleen, jossa on sanoja kuten "älämölö", "ynseä" ja "öllölä". Tuosta viimeisestä, paikannimestä, tuli mieleen etelähämäläinen kylä eli taajama nimeltään Läyliäinen, josta on kotipaikkaani tietä myöten matkaa 15 kilometriä. Läyliäinen kuuluu Lopen kuntaan (lopen uupunut). Tamperelainen muusikko Juice Leskinen tokaisi joskus keskusteluohjelmassa, että on tämä suomi kanssa varsinainen kieli kun ajaa Tampereelta Helsinkiin niin viisikymmentä kilometriä ennen Kaiken Pahuuden Tyyssijaa on viitta oikealle jossa lukee Läyliäinen.

Kuten tunnettua, Sodankylässä on tunturinlaki nimeltään Kusipää. Ajaessa pohjoiseen kannattaa ennen Porttipahdan ja Lokan tekojärviä katsella vasemmalle eli länteen, siellä se Kusipää siintää. Tahdon joskus valloittaa Kusipään, se ei olisi edes vaikeaa, jaksaisin kävellä tieltä laelle ja ehkä takaisinkin.

Vittuojia ja Paskalampia tämä maa on täynnä. Poliittinen korrektius ei ollut vielä puhdistanut esi-isiemme mieltä, vaan synnin alhossa he rypesivät. Onneksi nykyään ovat asiat paremmin, muutenkin kuin voimasanojen osalta. Esimerkiksi enää ei todellakaan puhuta "potilaista" ("sairaita" ei ole ollut vuosiin) vaan "asiakkaista". Harmillisesti "sairaala" on nimityksenä sitkas mutta kai se parissakymmenessä vuodessa "terveeläksi " muuttuu, tai joksikin kirjainrykelmäksi tyyliin "Asiakkaiden huolto-, kuntoutus- ja ennalleensaattamislaitos" eli lyhyemmmin AHKESL. Luullakseni lyhenteet tulevat lisääntymään, jolloin saadaan todella hienoja epäsanoja, sanahirviöitä. Neuvostoliitto näytti tässäkin tietä viime vuosisadalla, sillä kun oli Gulagit, Politbyroot, Smeršit ynnä muut ynnä muut.

Kotus kuulostaa kotoiselta, ahkesli pikkasen vieraammalta. Mutta kyllä sitä tottuu kun tarkoitus on hyvä, ihmisten tasa-arvon lisääminen. Kuka tahtoisi olla potilas? Asiakkaalla on asiaa, nappia painamalla hoitaja (epäilyttävä sana) tulee auttamaan, tai paremminkin ohjaamaan, sillä asiakas on ihminen siinä missä hoitajakin, vaikka jalka on poikki. Asiakas juoksee yhtä hyvin kuin hoitaja, ei hänessä mitään vikaa ole.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Romaanihenkilö Afrikassa

12.09.2006 - 01:45

En uskaltanut tarttua Ehdotukseen, niin vihaiseksi siitä eilen tulin. Vielä tänäänkin revin paitojani. Siteeraillaanpa siis Romaanihenkilön kuolemaa, olemme sen toisessa osassa.

"Rintamasotilaalle ja romaanin kirjoittajalle nainen tuo viinaa pyytämättä." (154) Seuraavalta sivulta: "Muistiinpanot olivat joka romaanissa totta, ja työ, mutta tulos aina sama, se romaanin valhe että maailmassa on merkitys." Ja heti perään: "Tutkittava: tuliaseet ja romaani otettiin käyttöön samaan aikaan kun ihmisten mielessä sota ja rauha alkoivat eriytyä toisensa pois sulkeviksi - 1500-luvulle asti kylvö- ja korjuuajan väliin jäi kaksi sota-aikaa, talvella pitempi, kesällä lyhyempi."

Tervetuloa moderniin maailmaan! Täällä soditaan ja kirjoitetaan romaaneja niin maan perkeleesti. Kokonaisvaltaista touhua.

Romaaninkirjoittaja on jo Faulknerinkin mielestä pahnanpohjimmainen, jos ei osaa runoilla tai muuten olla niin siitä vain romaania väsäämään. Julkisuudessa romaanintekijät itkevät, että kun ei runo lähde mutta harvemmin runoilijat harmittelevat romaanittomuuttaan; Pasternak taisi olla poikkeus.

163: "Minulle romaani on ollut elämisen keino. Lukijoihin olen väsynyt, niiden ahneuteen, nautinnonhaluun ja vallanhimoon. Romaanin purkaminen saattaa olla minun keinoni kuolla."

Nooh, lukijoiden ahneus ja vittumaisuus olivat vasta alussa, et tiennyt ihmisten todellisia kykyjä ennen Romaanihenkilön ilmestymistä (puhumattakaan siitä Hesarin artikkelista).

Seuraava sivu: "Tshekkoslovakiassa pysähdyttiin tienposkeen pissille. Tyyri antoi lorista, hengitteli kesäistä ilmaa, katseli vihreää rinnettä jonka halkaisi piikkilanka-aita, puita, matalia rakennuksia ja torneja, kunnes vieressä hetkutteleva Markku Lahtela tokaisi: 'Kato: keskitysleiri!'" Tyhjän rivin jälkeen tarina jatkuu:

"Harvinainen tapaus että näkö voitti tiedon.

Minun ei tarvinnut käydä kuin pari vuotta kansakoulua, kun käskettiin piirtää talo, piirsin punaisen mökin, vaikka koko kylässä ei ollut muita maalattuja taloja kuin kansakoulu ja sekin keltainen.

Mutta nyt, kansakoulun sammuttua, sen ympärillä mökit paistavat punaisina."

Todellisuus, totuus, tieto. Stalin ei tiennyt Gulagista. Järjestys: ensin sanotaan, että asia (punainen tupa) on niin, ja lopulta se (punainen tupa) sitten on niin. Sanan voima.

Kyllä taas suututtaa, kun selailen Romaanihenkilön Afrikka-jaksoa. Pässit. Varmaan kehitysapu tai mikä lie on kuitenkin kehittynyt kahdessakymmenessä vuodessa? Ei se niin nuijaa enää voi olla. Eihän. Ei voi. Kirjailija/ romaanihenkilö puhuu Adorolle sivulla 289: "Kivestä lähtien 'loukattu kirjailijankunnia' on ollut Suomessa kunniallinen kuolemansyy. Se sanoo jotain kirjailijoista, Adoro, ja Suomesta." Tämä asia ei ole muuttunut.

Neljä sivua myöhemmin: "Ymmärtänetkö, Adoro, kirjallisuudentutkijoita: että meillä on ihmisiä jotka eivät vertaa kirjoja maailmaan, vaan toisiin kirjoihin?" Seuraavassa lauseessa vähätellään jo Seitsemää veljestä! Yritin lukea Sihvon Elävää Kiveä (huom. Living Stone eli Livingstone! varmaan oli Kivellä mielessään Afrikka) mutten jaksanut kun siinä oli tämäntyyppisiä lauseita, siteeraan ulkomuistista: "Seitsemän veljestä on ensimmäinen suomenkielinen romaani ja paras." Ja paras! Jotain rajaa... Ihan samaa kuin sanotaan, että ensimmäinen romaani oli Don Quijote - ja paras. Tietenkin uranuurtajia on syytä kunnioittaa mutta joku roti pitäisi olla.

Adoro Adoro Adoro. Tämä afrikkalainen kuulija, ynnä kaikenmaailman pähkinäpussien rapinat häiritsevät lukemista, ja minulta meni kymmenen vuotta (okei, tunnustan, viisitoista vuotta) ennen kuin tajusin että niin pitääkin olla.

Renvallin tutkimusta Suomalainen 1500-luvun ihminen oikeuskatsomustensa valossa Pulkkinen nimittää psykohistorialliseksi! Rohkea veto. Akatemioissa tähän ei uskalluttaisi. "Kuten teillä, Adoro, suomalaisillakin sana oli voimassaan; hyvän päivän sanominen merkitsi hyvän päivän antamista toiselle, ja pahinta oli tervehtimättä jättäminen - - " Tämä löytyy sivulta 355. Sitten mainitaan itse Lloyd deMause, nämä ovat tärkeitä sivuja, enkä minä raukka ole lukenut Renvallin tutkimusta, jota ei löydy juuri mistään (tekosyy); mutta deMausen Foundationsin olen lukenut, se sykähdytti ja säväytti, voisi jopa sanoa että siinä oli "ihmiskunta vailla naamiota" tai jotain.

Totuus:

"Maisterin mentyä muut kyläläiset 'tarkastivat kansanperinteen keruuoppaista, oliko tullut kerrotuksi oikein'." (366) Näin oli tapahtunut Pesäpuussa, romaanissa, mutta saattoi se olla tottakin:

"Kirjassani muutin Pökkelön kylän 'Koppeloksi'. Myöhemmin kuulin, että naapuripitäjässä oli Koppelon kylä, ja sen asukkaat väittivät minun kirjoittaneen 'suoraan heistä'.

Nytpähän tiesivät millaisia olivat. Minä olin sen heille sanonut." (367)

Mutta jos olisi sanonut heitä läpivittumaisiksi olioiksi niin olisivatko uskoneet? Naapurikylä olisi.

Ei minun kartastostani Pökkelöä löydy. Pökkelöperä vain Sotkamon lähistöltä. Koppeloita kyllä löytyy, sieltä päin, Pohjois-Savosta, Kainuusta.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Broch ja yhteiskuntamme vartijat

11.09.2006 - 20:27

Onpa hyvä tämä Broch! Luutnantti von Passenow häpeää ajatustakin siitä että Elisabethista tulisi luutnantin lasten isä... Passenow on tarpeeksi älykäs tajutakseen, että, no niin, lasten tekoon vaaditaan... ääh, hirveätä ajatellakin! Freud oli 1888 tuloillaan, ja viidenkymmen vuoden päästä Passenow olisi ehkä ymmärtänyt... enemmän.

Emme toki oleta, että sotilaat lukisivat henkitieteitä saati sielutieteitä, mutta ajan yleiseen tietoisuuteen oli ehkä jo vuonna -38 noussut näitä asioita... ainakin nykyään jokainen tajuaa mitä "häpeä" merkitsee? mistä kiikastaa? Tosin on tunnettua, että yhä on ihmisiä jotka eivät tiedä mikä keskiluokka on (niinkuin taannoin kysyi eräs X eräältä Y:ltä).

Minulle kerran naurettiin kun sanoin "foneettinen". Se oli huvittavaa. En minäkään ole aivan varma mitä eroa on logopedialla ja fonetiikalla. Se on säälittävää. Muttei häpeällistä.

***

En mielelläni puutu ajankohtaisiin aiheisiin, mutta on sanottava, että suomalainen poliisi onnistui munaamaan itsensä viikonloppuna, jälleen kerran. Pikkasen taisi ote lähteä lapasesta, kun mielenosoittajia paimennettiin. Eräs ulkopuolinen kertoi, että ensin poliisit saartoivat heidät ja sitten huusivat klassisesti hajaantukaa! Mielenkiintoista poliisilogiikkaa. Ihan tulee mieleen, että poliisivitsit eivät ole vitsejä vaan totta.

Onneksi suvussani ei ole, ainakaan ihan lähimain, poliiseja. Pidän eläimistä mutten halua krokotiiliä kotiini, jos vertaus sallitaan.

Kun katsoo poliisia, mieluiten pitkältä etäisyydeltä, näkee totisen torvensoittajan, joka monotonisella äänellä kertoo mitä on opetettu. Nain kuuluukin olla. Sotilaat ja poliisit ovat olemassa jotta me ihmiset saamme olla rauhassa. Kunnioitamme heitä tästä syystä, muttemme mielellään päästä koteihimme.

Kannatan yleistä asevelvollisuutta kahdesta syystä: ensiksikin armeija pitää vihulaisen loitolla ja toiseksi rahvas saa armeijankäymisestään puheenaihetta loppuelämäkseen. Lisäksi kannatan naisten vapaaehtoista asepalvelusta siksi, että enää ei tarvitse kuunnella ämmien tolkotusta että kyllä mää menisin armeijaan jos pääsisin. Tämä puhe on tauonnut, mutta kai ne ovat jotain uutta keksineet tilalle, saatanat.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Juopon sunnuntaiessee (myöhästynyt)

11.09.2006 - 06:05

Tämmöistä ajattelematonta tänään:

"Löytämäen Markku oli lopettanut itsensä. - -

- -

Kerran muinoin sielläkin kylässä kävin. Mitä lie ollut asiaa? Toiste ei tehnyt mieli. Oli siellä ämmällä kieli kuin puukko.- -

- -

Markku oli ongelma.

Jonka ratkaisi yhdellä laukauksella. Teki viimeisen palveluksen kaikille.

Tiesi syyllistyvänsä. Lopetti sen.

Vaikka tokko Markkua kukaan kiittää. Ei tohdi. Ei ole tapana."

(Ehdotus, s. 151-152. Ks. myös s. 176 ja 180)

Kieli kuin puukko. Taidan tuntea rodun. Kauhea naisviha ollut päällä koko päivän. Mietin, miten minuakin on ja useasti harhautettu. (sensuroitu)

Kyllä minä tätä suomalaista naista vihaan, joka tekee ihan mitä vain ja olettaa että sen edessä mielistellään ja tehdään mitä rouva/ neiti haluaa. Vaikkei minun pitäisi valittaa. (sensuroitu)

(sensuroitu) Saatoin tehdä sen tahallaan, lapsellisuuttani, että katopas saatana kun et ihan täysin minua vielä hallitse.

(sensuroitu) siitä ensimmäisestä toisesta paljastui jo niin ikäviä piirteitä että siitä oli päästävä eroon. (sensuroitu)

Kyllä niillä aina uusi jo on. Siitä voi olla varma. Näitä lainapäätaloja tässä maailmassa riittää, tarkennan, Suomessa. Juuri äsken luin uutta blogia, jossa valiteltiin että eksällä on uusi, en löytänyt sitä enää vaikka etsin, ehkä joskus pilkahtaa esiin blogiavaruudesta.

Erityisesti minua yököttää kaksi asiaa: valehtelu ja oma syyllisyys. Nämähän eivät häpeä mitään, sen tietävät kaikki ja valehtelevat loput, mutta miksi sitä itse automaattisesti luulee olevansa tarinan roisto? Luulisi itsesuojeluvaiston sen verran pelaavan, että tajuaisi olla itseään älyttömästi syyttämättä. Älyttömästi. Olo on aivan juutalainen. Tuntee syyllisyyttä natsien hirmuteoista. Jo kauppareissulla näkee ahnaat silmät, olisiko tuosta jätkä mihinkään, taakankantajaksi? Kyllä olisi.

Jossain vaiheessa mieleen tulee kiero ajatus, että jos sanotaan täydeksi paskaksi niin miksei voisi alkaa käyttäytyä niin? Kaikkihan on jo menetetty. Ei ole taivaspaikkaa tarjolla, jäljellä enää tavispaikkoja.

Mies on Puola. Ainakin suomalainen mies. Ajatus Puolasta vaivaannuttaa, tulee mieleen Puolan jaot, syksy 1939, ghetot, keskitysleirit, solidaarisuus, Jaruzelski jne. Ei kovin hyvää kamaa tarjolla. Mutta ei ihmiskunta enää Puolaa kaipaakaan. Miesopettaja sanoi, kun naisopettajat kuhkivat innoissaan joulunäytelmää valmistamassa, että "ei meitä kohta enää tarvita lainkaan". Kohta on nyt. Kyllä nuo perkeleet ilman meitä selviävät, biologia on jo sillä tasolla.

Pulkkisen romaanien ilmestymisvälit ovat kolme, viisi ja seitsemän vuotta. Eli ei ihme, että elin jännityksessä 2001, kun oli tullut kuluneeksi yhdeksän vuotta Ehdotuksesta, että mitä tapahtuu. Ja tapahtui. (sensuroitu) Olen melko varma että 1999 tai 2000 luin Hesarin uutuuslistasta Matti Pulkkisen nimen, mutta mitään ei tullut, tosin saattoi se olla joku toinenkin Matti Pulkkinen, nimi on yleinen.

Pulkkinen puolustaa juutalaisia ja Puolaa, aika säälittävää. Tunnetusti oli jutskujen oma vika että lensivät savuna ilmaan ja Puola nyt on ihan naurettava asia. Tämä on niin tunnettua ettei sitä tarvitse edes sanoa, sen tuntee. Tuli ihan kolkytlukulainen olo (sensuroitu) antisemitismi on kiivaassa nousussa. En minäkään uskoisi jos tämännäköinen "mies" sanoisi.

Neuvostoliitossa junat veivät itään ja pohjoiseen, Suomessa pohjoiseen. Vorkuta on Sodankylän korkeudella joten ei pitäisi valittaa. Solovetsk keskellä helvetin kylmää merta. Kolyma. Kaikki nuo hirveät paikat. Sisäistä karkotusta. Pitäisi lukea Vankileirien saaristo loppuun, olen vasta toisessa niteessä. Myös Anne Applebaumin Gulag on kesken, ostin sen Akateemisesta viime joulukuussa. Siinä sanotaan heti alkuun osuvasti, että kumma kun Neuvostoliiton ynnä muiden sosialistimaiden rihkamaa on hieno kaupitella, mutta harvemmin hitleriläisten rintanappeja näkee... Vai onko näin koska Hitler ja kumppanit jäivät Stalinin porukalle toiseksi tappotouhuissaan? kuka sitä hopeasijalle jäänyttä muistelee.

Sisarhenkeä edelleen nostaakseni lainaan: "Reksan kanssa samassa kuntoutusryhmässä oli ollut infarktipotilas, jonka eukko totta kai oli ruvennut kulkemaan vieraissa heti kun äijä sairastui.

Minkä mies haistoi. Toistensa hiestä kaikki haistetaan. No eukko panettelemaan miehen sukulaisille, että sillä on mustasukkaisuusvainoharha. Väitti lääkärin sanoneen että infarktit laukaisee monessa vainoharhoja. Äijäpä lähti kerran jäljittämään; vainoharha osoittautui siilinjärveläiseksi autonasentajaksi. Mies talutti harhan kravatista sukulaisten nähtäväksi. Että tässä se nyt on, oikein lääkärin luvalla." (s. 435-436)

Pulkkisella halvasi aivon, minä romahdin ihan muuten vain (varmaan laiskuuttani). (sensuroitu) Mutta ihan huonoa sadistista luonteenlaatuani ylläpitääkseni kyselin kaikenlaista...

***

Mullahan pelaa itsesuojeluvaisto! Ymmärsin sensuroida poliittisesti epäkorrekteimmat kohdat. Vielä kun saisi itsesensuurin sille tasolle että jättäisi alunperin kirjoittamatta typeryydet. Ketä kiinnostaa yhtään mikään.

On minullakin ollut näitä mustasukkaisuusvainoharhoja, mutta vain ihmisiä kohtaan joista olen välittänyt. Aika moni sanoo ettei ole mustasukkainen. Ilmeisesti heillä ei ole muitakaan tunteita. Empirean perusteella tämä väite vaikuttaa validilta.

Hankala on Hitlerin jäljiltä biologisoida asioita, sanoi opiskelukaverini (se, joka lihavoitui eniten) ja lieni oikeassa. Tuli mieleen kun ajattelin naisen ja miehen biologiaa. Ainakin akat mielellään biologialla perustelevat syvähenkistä vittumaisuuttaan, tosin sitä tajuamatta, kun hölisevät "periaatteitaan". Mutta he eivät itsekään näytä uskovan periaatteisiinsa, käytännön tasolla, mutta kukas sitä käytäntöjä kun voi höpistä kivoja... Tämä yksikin saatana baarissa kertoi, miten "selkä ei taivu pyytämään apua", myöhemmin selkä kyllä taipui ja ihan kiitettävästi. Viimeisen laskennan mukaan sillä on kolme lasta, vanhin on ehkä kymmenen tai vähän alle, luoja niidenkin isistä selvän ottakoon; se tuli pöytään nahkarotsissa ja alkoi leuhkia tekemisillään, maalaistyttö Helsingissä, sääliksi kävi kun mietin sitä viisikymppisenä. Ainakin yksinäisyyden rauha tulee olemaan taattu.

Ohhoh. Päästin valheen edellisessä kappaleessa, ei minulla oikeasti käynyt sitä yhtään sääli. Enkä usko luojaankaan, jumaluuteen, en usko edes itseeni. Mitähän sille horolle kuuluu? Perverssisti olen kiinnostunut hänen vaiheistaan, tahtoisin nähdä hänen alennuksensa, miten on biologinen kello taas tikitellyt. Jos sen pennut eivät ole erityisluokalla niin en tiedä mistään mitään. Äitinsä takia kärsivät, raukat, ja veikkaan että isiä ei paljon näy. Prätkäkundit kun ovat meneväistä sorttia, vai mitä lienevät "turvallisuusalan ammattilaisia".

"Itkepä mies. Kyllä ämmä itkusi yli karjuu. Sen vallan keinoihinhan sinä kajoaisit, yrittäisit omia ne! Ne on omineet turvallisuuden, hellyyden, luottamuksen, heikkouden, pelkäämisen."

Ja hetikohta perään:

"Voi miten hehkuvasti voi ihmistä vihata."

Löytyvät lainaukset sivulta 444. Jälkimmäisen olen ympyröinyt, edellisen viereen kirjoittanut Kyllä!

Olen uhonnut, etteivät akat häpeä mitään, mutta olen ollut väärässä: ne tuntevat häpeää jos mies herkistelee. Myötähäpeää, eikä kohde edes tajua hävetä. Kaveri vaan naurettavasti solkottaa tunteistaan, ehkä käyttää jopa häpeällistä r-alkuista sanaa, joka akan suusta kimpoaa enintään humalassa ja siitä tietää että se perkele etsii välineellistä hyötyä miehestä. "Ei naiseen pure muut kuin naisen konstit", lukee seuraavalla sivulla ja olen alleviivannut lauseen ja kirjoittanut viereen: Pahaa pahalla.

Tuo koko kirjahan on täynnä alleviivauksiani ja matalamielisiä reunamerkintöjäni. Esimerkiksi sivulla 196 vaahtoan: Sama meillä häviäjillä. Olen hakasulkeistanut kohdan: "Ei juutalaisilla, eikä Israelilla, ole historiaa. On vain katastrofisarja." Sivulla 159: Ne innostuu, kun toinen antaa syyttämiseen tilaisuuden. Ne. "Hurjat on meillä muutamilla huvit: ei riitä että pieksätetään itseään vaimolla niin kuin tavalliset jätkät, vaan lätkitään omaa selkää Pekka Tarkalla, Oy Yleisradiolla, sivalletaan Suomen Sanomalehtimiesliitolla...

Helppoa se on; ei ne huomaa mihin niitä käytetään hyväksi! Ne hutkii niin riemuissaan.

Löylyy lissee!"

Jumalavita tiedän tunteen. Ihan niillä kuola valuu kun tunnustat "syntisi"... että nyt päästään moittimaan toista ja kertomaan omasta erinomaisuudesta! Yhdessä vaiheessa rupesin tekemään tätä tahallani, nähdäkseni sen katseen, naama menee vinoon ja silmät tuikkivat yössä... Perusesimerkki on se että tunnustaa olevansa vaikka, sanotaanko mustasukkainen. Että ne innostuvat! He eivät ole mustasukkaisia! Toi on niin lapsellista ja väärin kumppania kohtaan. Kehotan kokeilemaan, se toimii aina.

Kyllä minä muistan hikisessä koulubussissa Ylen Tero Heinäsen vikinän siitä kun eräs Matti Pulkkinen on kehdannutkin puolustaa juutalaisia, ja kivoja palestiinalaisia pikkasen moitiskellut. Oliko se kevät vai syksy? Jotenkin pimeätä oli, loskaista ja inhottavaa. Sanoisin että kevät. Syksyllä meni aavistuksen paremmin, vaikka ilo loppui lyhyeen. Itku lyhyestä ilosta.

Eivät nämä taistolaiset ynnä muut hölmöt osaa hävetä hekään. Ilkka Kylävaarasta en ole ihan varma. Matti Rossin tiedämmekin. Saarikoski-elämäkerrassa Tarkka kivasti sivaltaa Rossia, jota pitääkin mätkiä mutta älköön koskeko Pekka toiseen Mattiin, Pulkkiseen!

Aamutelevio alkoi, joten lopetankin tähän. Ai saatana, tietenkin ne jankuttavat terrori-iskuista. Ehkä tänään pamahtaa maailmalla? Kenties Helsingissä herrain kokouksessa? Sanon jo etukäteen, etten millään lailla tuomitse iskuja, toivon epävarmoja olotiloja ihmiskunnalle. Pikkasen kankeaa Vanhasen englanti, mutta niin se on monilla. Olen siinä hämmentävässä tilanteessa, että ensimmäisen kerran turhassa elämässäni tunnen empatiaa keskustalaista kohtaan. Tuskin niin pitkälle kuitenkaan kadotuksen tiellä joudun, että alan sympatisoida kokoomuslaista.

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

Päivittelyä

08.09.2006 - 20:27

Vuodatusko se sassaroittee vai pääni? En saa sähköpostiosoitettani toimimaan. Nyt ihmiset eivät voi lähettää minulle kysymyksiä tyyliin "millon oot viimeksi saanu" tai "varmaan äitiskin jo häpes sua". Mutta luotan siihen että vika korjautuu piakkoin, niin ja voin tässä kertoa että lähettäkää toki postia minulle osoitteeseen sliuhto@luukku.com. Voitte esimerkiksi kysyä kokemuksistani koulunpihalla tai millä monin eri tavoin minua vihataan ympäri sivistynyttä maailmaa (plus Thaimaassa).

Päivän mietelauseeni on varastettu Bahtinilta tai joltakulta semmoiselta: "Romaani on muuttuva taidemuoto."

Lisäsin pari mielenkiintoista linkki. Androgyynihullumies ja Dionysoksen kevät ovat mielenkiintoisia ja jopa tieteellisiä blogeja. Niitä lukiessa joskus oppii jotain, joka on harvinaista postmodernissa universumissa.

Androgyynihullumies vihjaa hänkin Bret Easton Ellisin pojan katoamiseen ja niihin outoihin olosuhteisiin, jotka Ellisin perheen täyttivät silloin kun tarusta alkoi tulla totta. Lukekaa Lunar Park ja oppikaa. Kannattaa myös käydä Ellisin entisen vaimon ja pojan äidin Jayne Dennisin kotisivuilla.

Kategoria: blogosfääri 0 kommenttia Kommentoi

Ilveilijät

08.09.2006 - 03:21

Join kymmenen pulloa olutta. Ei tee mieli enempää, joka osaksi johtuu siitä että kaapissa on lisää. Jos ei olisi, voisi tulla paniikki. Ehkä tämä on paradoksi, jota lineaarisen historiakäsityksen maailmassa on hankala ymmärtää. Pitäisi taas lukea sitä saksalaista viiksiveijaria, joka tuli hulluksi Torinossa tammikuussa 1989. Sitä ennen hän oli saanut valmiiksi mm. teokset Ecce Homo, Antikristus ja Tapaus Wagner (ei suom.).

Miltä Zarathustra tuntuisi nyt, reilusti yli kolmikymmentävuotiaana? Olenko jo tieteellinen realisti ja solkotan "jos on olemassa kaikki a niin b tai c"?

"Menin logiikan luennoille.

En ollut uskoa korviani. Siellä pyöriteltiin sellaisia lauseita kuin 'jos p ei ole q, niin kuu on juusto.'

Niillä näytti olevan varaa ilveilyyn.

Kaiken aikaa olin ollut kahden vaiheilla, kummassa talossa totuus enemmän asui, yliopistolla vai yömajassa. Jätin yliopiston."

Niillä on varaa ilveilyyn, heillä ei ole Stavroginia sisällään.

Romaanihenkilö: "Halusin toteuttaa Dostojevskin alkuperäisen suunnitelman. Löytääkseni kaikkivoittavan pelastuksen, jos sellaista oli, minun täytyi kokea itsessäni kaikki paha, adoptoida piru: niin yritin katsella maailmaa milloin terroristin, milloin nailonsukkamurhaajan silmin."

Sitten: "Nyt kirjoitan, että Stavrogin oli ns. pseudorikollinen. Hän ei tuntenut syyllisyyttä rikoksistaan, vaan teki rikoksia valmiin syyllisyytensä aiheiksi, että saisi jotakin täsmällistä mitä tunnustaa ja sovittaa."

Stavroginilla ei ollut varaa ilveilyyn. Tämähän on eksistentialismia! Ympäristö määrittelee ihmisen, tekee hänestä sen minkä tekee, olemuksen. Tunnen ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa avionrikkojia kun katsovat naista tai miestä kadulla himoiten; toisaalta tunnen enemmän ihmisiä, jotka eivät tunne mitään, he toimivat. Jälleen tulee mieleen opiskelukaverini, joka kertoi, ettei ollut koskaan pettänyt vaimoaan, mutta oli hän pannut avioliiton aikana kerran toista mutta silloin juuri hän ja vaimonsa eivät olleet yhdessä. Ihanaa sulkeistamista. Sehän on fenomenologiaa!

Hänellä oli varaa ilveilyyn.

Käsittääkseni Dostojevski ei ollut ilveilijä. Ei ollut Tolstoikaan. Tsehov sivuutti kysymyksen. Olen lentänyt Tolstoin kotipaikan, Tulan, yli Finnairilla. Maa näkyi. Tihrustin että näkyykö tolstoilaista meininkiä. Lentokoneessa oli neljä tai viisi hääparia, heille Finnair tarjosi kuohiiviniä, tuskin se oli samppanjaa. Toivoin, ettei heidän koskaan tarvitse miettiä tämmöisiä ilveily-kysymyksiä.

Bangkokissa helpotin sen verran että luin hotellihuoneessa Kafkaa. Miten lohdullista oli lukea Huoviselta, että hänenkin suurin jännityksenaiheensa matkalla ovat aamiaissämpylät, eikä hänkään välttämättä lähde hotellista mihinkään. Itselleni ovat erityisen tärkeitä nakit ja munakokkeli, unohtamatta leikkeleitä, puuroista ynnä muista mysleistä en välitä.

Hotellin vieressä oli maailmankuulu huorakatu Patpong. Olen kertonut monille mitä siellä näin. Naisilla oli numerot rinnassaan, miehet näyttivät lappuja joissa oli pariskuntia eri asennoissa ja hinta, baarissa lauloi aasialainen Elvis, ihmiset vaikuttivat hyvin iloisilta ja vapautuneilta. Tarinani aasialaisesta Elviksestä ei ole koskaan saanut vastakaikua, on vain toljotettu kyllästyneenä ja huokailtu että olipa hirveetä. Mutta, miettikää nyt: aasialainen Elvis! Se oli hauskaa.

Kävin myös muutamaan otteeseen perinteisessä thaihieronnassa, joka oli miellyttävää. Siihen kuuluu lihashuollon lisäksi myös nivelten niksauttelua ja lopuksi nautitaan teetä. Tippiä pitää antaa muttei liikaa. (Mainittakoon vielä, että perinteiset eli traditionaaliset thaihierojat eivät ole huoria, niitä ovat vähän muut hierojat, mutta senhän älykäs ja ennakkoluuloton ihminen ymmärtää sanomattakin. Semmoinen suomalainen humanisti, joka ajattelee kehitysmaiden parasta.)

Käsittääkseni Patpongin asiakkailla ja työntekijöillä ei ollut paljon varaa ilveilyyn. Hengenvaarallista peliä pelasivat. Voi olla, että Patpongin baarien johtoportaalla oli varaa ilveilyyn mutten siitäkään ole varma, ehkä he eivät pitäneet ilveilystä, ehkä he olivat näitä ilmeettömiä itämaiden mafiamiehiä.

***

Emme juuri, me pahat oksidentit, tunne orienttia filosofiaa, mutta taatusti orientit tuntevat meidän filosofiamme. Muuallahan on kaikki paremmin kuin meillä pahassa Euroopassa. Harmi etteivät azteekit löytäneet Eurooppaa, olisi säästytty verenvuodatukselta ja olisimme olleet veljiä keskenämme. Harmi ettei Euroopassa ole itämaista ilmeettömyyttä, paitsi Suomessa, elämä olisi paljon yksinkertaisempaa, herra ja orja -suhde toisi helppoutta arkipäiväämme.

Kellään ei olisi varaa ilveilyyn.

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

Kohti snellmanvapaata Suomea

07.09.2006 - 06:52

Brochissa viitataan puolalaisiin piikatyttöihin jo ensimmäisellä sivulla. Puola on kaikkialla. Läpikulkumaa. Ihmiskunnan kuva. Puolan jako. Harmittaa, ettei Reich-Ranickin omaelämäkerrassa mainita Brochia mutta tämmöistä siellä on:

"'Pyydän, älkää paljastako kenellekään, että olitte meillä. Tunnen tämän kansan. Meille ei anneta ikinä anteeksi kahden juutalaisen pelastamista.' Genia oli vaiti. Mietin kauan, kerronko tässä Bolekin sanoista. Emme unohtaneet niitä koskaan, mutta emme unohtaneet sitäkään, että kaksi puolalaista, Bolek ja Genia, pelastivat meidät."

Käsittääkseni Puola on nykyään suurinpiirtein juutalaisvapaa. Natseilla kävi tuuri kun vieressä oli valloitettavana maa, jonka valtaväestö suhtautui lievästi sanottuna kielteisesti juutalaisiin.

Suomalainen menestynyt nuorisomusiikin yhtye kävi hajoamassa Puolassa 1985. Monet yhtyeet ovat hajonneet Suomessakin, muttei Suomi ole niin kova paikka kuin Puola. Eilen uutisoitiin että Itämeren turskan salakalastuksen merkittävin maa on Puola. Suomi voitti lauantaina jalkapallossa Puolan 3-1.

Jotenkin opas Sachsenhausenin keskitysleirillä tuntui puolalaiselta, kärsimystä naamassa, kun taas jonkun helvetin suuren Potsdamin linnan opas oli nätti ja iloinen saksatar. Sentään Freie-Universitätin professori ehätti meille kertomaan, että autolautta on mennyt Itämerellä pohjaan, reissulla Tukholmasta Tallinnaan, aika paljon virolaisia kyydissä. Virolaiset kanssa ovat häviäjäporukkaa, asettuvat johonkin suomalaisten ja puolalaisten väliin; virolaisten katse on kärsivä, parhaimmillaan elottoman vittuuntunut kun suomalainen röyhkimys tilaa Tallinnassa tuplaviskin kuuluvalla suomenkielellä.

Olen käynyt kaksi kertaa Virossa mutta tällä kertaa kahden jälkeen ei tule kolmatta, tai mistä sitä tietää milloin mitäkin keksii, tosin ei tee mieli käydä siellä häpeämässä suomalaisuuttaan. Käyvätkö virolaiset Latviassa tai Valko-Venäjällä rehentelemässä, tai Puolassa?

En ole käynyt Puolassa. "Reilaajat" käyvät, toki Auschwitzissakin, joka on symboli kaikista kuolemanleireistä. Kai jossain Sobiborissakin on museo? Vai onko Auschwitz vienyt kunnian? Sama juttu Hiroshimalla, ketä kiinnostaa Nagasaki. Pitää käydä kaikissa saatanallisissa (nimenomaan) paikoissa häpeämässä ja katumassa hirveää inhimillisyyttä, tulikin synnyttyä tämmöiseen arvottomaan lajiin. Tahtoisin olla ylväs leijona tai tiikeri, joista jälkimmäisen Huovinen valitsee suosikikseen "koska tiikeri asuu sademetsässä ja on salaperäinen". Leijonaa Huovinen moitiskelee laiskaksi raadonsyöjäksi, joka on totta, mutta silti kunnioitan suuresti tuota savannien hurjimusta, enkä lopultakaan tahdo asettaa näitä ylväitä eläimiä arvojärjestykseen.

Eläin ei häpeä eikä kadu koska eläimellä ei ole siihen mitään syytä. Kyllä kissa tai varsinkin koira joskus nolona on. Mutta häpeääkö eläin itsekseen, jos ei ole jäänyt tyhmyydestään kiinni? Eläin on utilitaristi. Ei taida itsekseen hävetä.

Tästä pääsemmekin sitten suomalaiseen naiseen, joka Jope Ruonansuun sanoin "ei häpeä mitään". Pornopalveluja kauppaavan liikkeen omistajatar Veronika ja tämä Hantta Schlizewski olivat ensin keskusteluohjelmassa sanoneet, etteivät häpeä menneitä tekoja ja oikein tekoihmettelivät että mitä mitä, miksi pitäisi hävetä... Sitten tuli paikalle kemiläinen viihdetaiteilija ja kertoi häpeävänsä kännihölmöilyjään. Häpeällinen hetki.

Haluaisin tietää, juonivatko Kari Hotakainen ja tämä Hantta Schlizewski yhdessä sen Schlizewskin lausunnon, jossa tämä haukkui Hotakaista, että Hotakaisen Klassikossa mainittu pano "Hotakaisen" ja Schlizewskin välillä oli täyttä tarua ja hän kyllä saa paremmannäköisiä miehiä kuin Hotakaisen, joka kommentoi lausuntoa että jotain tämmöistä hän oli pelännytkin. Olihan se vitsi? Kai Schlizewski tajusi että romaanihenkilö Hotakainen oli pannut Schlizewskiä (oliko se Sociksen vessassa?) eikä kirjailija Hotakainen? WSOY:n julkisuustemppu? olihan? Varmaan Schlizewski kirjoittanut jonkun elämäntapakirjan WSOY:lle ja sitten kustantajan syysjuhlassa keksitty tämmöinen juoni, että "tyhmä blondi" suuttuu kun ei tajua vitsiä.

Tosin on Anja Snellmankin lukenut kaikki klassikot, mutta hän siirtyikin "modernin konservatiiviseen" Otavaan. Romaanihenkilö Snellman... semmoinen tasapainoinen ihminen, kannattaa tasa-arvoa demokratiaa ihmisoikeuksia ja kaikkea, henkisenä majakkanaan Hillary RODHAM Clinton ja Madonna Louise Ciccione... Jumalatar juhlii öisin asuntonsa salahuoneessa... voin kuvitella että tämmöisestä fiktiivisestä (?) teoksesta pilkattu nostaisi oikeusjutun. Ja Käpylä huokaisi helpotuksesta, rohkeimmat hihittäisivät pimeässä...

Kategoria: entiedämiksikutsua 4 kommenttia Kommentoi

Parista asiasta

06.09.2006 - 17:52

Kaltaiseni kieliterroristi on katkaissut ihmissuhteita väärään sanavalintaan, enkä nyt puhu "sisällöstä" vaan sanasta. Eilen menetin hermoni ja jouduin katkaisemaan tärkeän puhelun, kun minulta kysyttiin: "Oletko viime aikoina ryypiskellyt?" RYYPISKELLYT. Korvastani vuoti verta ja jouduin juoksemaan ulos rauhoittumaan (tarkemmin sanottuna parvekkeelle mutta on sekin ulkotilaa, ehkä).

R- ja Y-kirjainten kanssa on oltava tarkkana; erityisesti, jos niitä seuraa aakkoston parasiitti P, jota en voi sietää lainkaan. P-alkuiset sanat ovat järjestään rumia: poliisi, pyrkiä, päntiö, penaali... tässä vain muutamia esimerkkejä. Löytyy toki poikkeuksiakin, kuten pillu, mutta vähissä kauniit P-alkuiset sanat ovat.

Huomaan käyttäneeni itsestäni määrettä "kieliterroristi". Lienee ajan kysymys koska Supo tulee ovelleni, sillä onhan nykyään Hyvä Vihollinen Numero Yksi terroristi, joka sanana on miellyttävä. Muistamme (toki), että se joka sanoo jotain olevansa niin sitä myös on. Vaikkei tietäisikään olevansa. ÄO 100 -porukka täällä määrää.

Pidän terroristeista muutenkin (kuinka yllättävää). Spektaakkelimainen 11.9.2001 on syöpynyt ('syöpyä' on kyllä sanana ihan siinä ja siinä) mielettömyyteeni erityisen ihastuttavana päivämääränä. Kerrankin maailmassa ei kärsinyt mutamajaporukka vaan hyvinvoiva kansanosa, joka harjoitteli lentämistä mutta huonommalla taidolla kuin arabiterroristit; kehoittaisinkin että tästä lähin pilvenpiirtäjiin sijoitettaisiin riippuliitimiä, joilla herrat voisivat mutkitella alas rahvaan pariin kun seuraavan kerran kolahtaa.

Pahuuteni on näkyvillä. Toivon kostoa. Pulkkisen mukaan kommunismi pyhitti tai hyväksytti kateuden alkamalla kutsua sitä luokkataisteluksi. Tämä lienee ainoita kohtia kun kommunismi oli edes puoliksi rehellistä. Kapitalismin rehellisyys on siinä että se tunnustaa hankkivansa voittoa itselleen, katsokaa vaikkapa Imagen (7/06) juttua kokoomuslaisten inhasta kesäleiristä, loppujen lopuksi kokoomuslainen on sitä mieltä että yrityksen voitto on tärkein eikä työntekijän hyvinvointi. Kai Stalin (Kai Stalin?) ihan avoimesti nautiskeli kiduttamisesta, muistaakseni Hitleristä ei ollut tähän. Toisaalta Hitler kertoi jo 1920-luvulla avoimesti mitä tapahtuu jos hänen tahdillaan toimitaan, ja ilmoitti että mitä suurempi valhe niin sitä paremmin se uppoaa kansaan eli rahvaaseen (jota sympatisoin edellisessä kappaleessa).

Avaan Brochin (viittaus Klingen sunnuntaiesseen lopetukseen, jossa hän "avaa Paavolaisen").

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Epäonnen tunne

05.09.2006 - 18:51

Luin ehkä kuudettakymmenettäseitsemättä (siis ei -yhdeksättä) kertaa romaanihenkilön romaanihenkilöitymistä Romaanihenkilössä; siinä Afrikka-jakson jälkeen niin kuin sivistyneet ihmiset tietävät. Sitten päivän mietteeseen, joka ei ole kovin omaperäinen, ehkä vierasperäinen:

Voidaakseen kirjoittaa epäselvästi, on osattava kirjoittaa selvästi.

Eikö Pesäpuu ole selkeää kerrontaa? Ehdotus rakkausromaaniksi on jo aivan mahdotonta tekstiä, "kuuti raippaa", romaanihenkilö on saanut aivohalvauksen ja yrittää puhua ja kirjoittaa selkeästi mutta ei siitä oikein mitään tule.

Paikkakuntani runoilijatar (ehkä myös runotar) tolkotti minulle toissatalvena markkinoilla, kun ostin häneltä kirjan: "Ensin pitää osata tehdä, jottei enää tarvitse osata." Vai sanoiko ihan noin? Kuitenkin tarkoitti tätä: "Osaa ensin tekniikka, sitten hylkää se."

Tällaisesta kerronnasta ei välttämättä seuraa onnen tunnetta, ehkä tuntemukset ovat lähinnä epätoivoisia. Voin kuvitella, että joku päivä saan tarpeekseni näistä profeetoista (Pulkkinen, Turkka, Linkola ja pari muuta) ja siirryn "onnen tunne"-kerrontaan. Odotan sitä. Onnea.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Onnen tunne

04.09.2006 - 17:52

Uskalsin käydä ulkona. Ja vasta maanantai.

P. Wilhelmsson kirjoittaa Parnassossa A. Virtasen kirjasta Kirjailijan koti ja kuvaa Virtasen kirjallisuuskäsitystä: "Vaatimuksina on älyllinen kriittisyys, henkinen kypsyys sekä luonteva proosa, joka ei ole vähääkään vaikeatajuista, esimerkkinä J.M. Coetzeen romaanit.// Silloin taide on puhetta ihmiselle ja ihmisestä. Puhetta, johon sisältyy kysymyksiä ja vastauksia, ehkä myös onnen tunne."

Mitä tähän on lisäämistä? Laitoin Parnasson Romaanihenkilön päälle, vaativa nainen katsoo minua hieman halveksuvasti, kuulemma hankala ihminen. Hän on saanut Nobelin. Ulkona paistaa aurinko (harvoin sisällä), jytä soi muttei häiritsevästi, minulla ei ole puheaikaa. Sain tekstiviestin Nairobista, Malawissakin on käyty, eikö Pulkkinenkin käynyt.

Tämä kaupunginosa on kanssa yksi helvetin Nairobi.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Lahjattoman lapsen tragedia (turha ja ylitettävä kirjoitelma)

04.09.2006 - 03:21

On se kiva hetki kun tajuaa oikeasti olevansa paha ihminen. Jotkut ovat kohdanneet pahan, jotkut kohtaavat sen katsoessaan peiliin. Viime päivinä olen huomannut ettei minulla olisi edes oikeutta elää, niin ovat sanoneet monet ja jopa olen tajunnut sen itsekin.

Hyvillä ihmisillä lienee toisenlaista. Niitä on blogit täynnä, niitä, joita on kohdeltu väärin, väärintekijöitä on harvemmassa. Voin kertoa olevani väärintekijä. Ilmeisesti kuuluisin johonkin laitokseen, jonka määrärahat on supistettu minimiin.

Uusi viikko alkanut, jäljellä reilut 165 tuntia. Kalvaa se tosiasia, ettei ole enää mitään hävittävää. Olen psykopaatti, hirviö, manipuloija, yleensä kusipää; tässä nyt ihan viimeisimpiä nimityksiä. Ei jumalauta, jos olisin koira niin minut olisi lopetettu luonnevikaisena aikoja sitten.

Minulla on keskitysleirin alipäällystön sielu. Toimivan sektorin. Olen niitä jotka kiusaavat lapsia ja heikompia. Olen ollut aina, alle kouluikäisenä olin jo täysi psykopaatti, kiusasin erästäkin koiraa, joka taatusti rakasti minua. Vähän hankala mennä sanomaan, että vanhempien syy. Yhtä tyttöä löin kivellä päähän ja kidutin henkisesti. Tämä oli alku.

Yhteiskunnan kiristyvissä menestyspaineissa kaltaiseni hylkiöt pitäisi viskata jonnekin saunan taa. Ei voi tietää, mitä seuraavaksi keksimme, emme tiedä itsekään. Parnassosta luin Lionel Shriverin kirjasta Poikani Kevin, joka kertoo hullun vanhemmista, arvostelun lopussa on sitaatti: "Yhdeksän kuukauden kuluttua meille saattaisi tulla kuka hyvänsä. Olisimme yhtä hyvin voineet jättää oven lukitsematta."

Mielestäni hyvä kritiikki on myös otsikoitu "Kun ovi jää lukitsematta", siinä sanotaan esimerkiksi: "Romaani kertoo siitä, miten vaikea tahi mahdoton pettyneen, pelkäävän, epätoivoisen äidin on rakastaa toimeliaan pahaa lasta." Vähitellen alan ymmärtää elämäni ihmisiä. Miten kotoisaksi (huomautan huomaavani sanavalintani vitsikkyyden) olenkaan tuntenut oloni lukiessani Jim Thompsonin minämuotoisia kuvauksia hirviöistä, jotka tekevät ihan mitä sattuu, yleensä suunnitellusti.

Tässä hyvien ihmisten maailmassa on pahan ihmisen hankala elää. Yli kuusi miljardia kusipäätä ei ole koskaan edes ajatellut pahaa. He ovat menneet jopa niin pitkälle pahan kieltämisessään, etteivät varmuuden vuoksi ajattele lainkaan. Omatunto heillä on kohdillaan. Tasapainoisia (kai sen jo näkee kun käy kaupassa, jossa ihmisillä on hyvä olla). Laittavat rahaa keräyslootaan (mutta silleen huomaamattomasti ettei päästäisi sanomaan ylpeydestä). Ja sitten ne tulevat täydelliset kansalaiset, lapset, jotka aina ovat helvetin fiksuja, hyväkäytöksisiä, ihania ja niin edelleen. Kyllä ne joskus ovat kivoja, mutta yleensä ihan hirveitä. Olen tavannut montakin mukavaa lasta, mutta suurin osa (sensuroitu).

(sensuroitu. ajattelenko minä todellakin ihmisistä näin?)

(sensuroitu)

... vallitsevana piirteenä käytännössä rajaton itsekeskeisyys... tapainturmelija... koulukaverinsa sanoi tämän lyöneen päätä jäähän... selkeästi nauttii toisten kärsimyksestä... kykenevä alhaisiin tekoihin... vieritti syyn (entisen) kaverinsa päälle... vähemmistöjen vihaaja... ärsyttääkseen käytti sanaa 'neekeri' humanistien keskuudessa... kehuskeli pettämisillään...

Että on huono olo! Saatanallinen sunnuntaifiilis vaikka on jo maanantai.

Kategoria: entiedämiksikutsua 5 kommenttia Kommentoi

Juopon sunnuntaisanoja (myöhästyneitä)

04.09.2006 - 00:19

Ei sitä sikaa ole Romaanihenkilössä, se on lehtihaastattelussa! Luonnollisesti kehräsin vähintään kaksi tuntia itserakkaudessa kun huomasin tämän. Vaikka viikonloppu oli hirvittävä, tosin en muista siitä juuri mitään, niin pikimustaa sydäntäni lämmitti huomioimiseni.

Juopon sunnuntaiessee on taas myöhässä, enkä edes tajua mitään. Onneksi Panu Rajalalla menee hyvin. Onko sillä koskaan mennyt huonosti? Onko sen vaimoilla koskaan mennyt huonosti?

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Kuoleman ensimmäinen osa

31.08.2006 - 18:54

Romaanihenkilössä ja Ehdotuksessa kieli on jo ihan pirstaleina, ei voi sanoa "sujuvaksi". Katkeilevaa, lainauksia. Tulihan kirjailijalle aivohalvauskin kirjojen välissä, siinä on jo realistista symboliikkaa.

Kieli/ kerronta ei ole selkeää, romaani on kuin käsivarakameralla tehty elokuva. Se ei ole kaunis. Se ei ole ruma.

Tekijä ihmettelee, miten saa minkin tekstin ympätyksi kirjaan, jumalauta tunnustaa sen meille, lukijoille.

"Talvisota. Kansainliitossa esiintyivät jyrkästi Suomen puolesta Equador ja Panama." (Romaanihenkilön kuolema, s. 22)

"Aarne Kinnunen. Huom. suom. kirjallisuudentutkija. Oli sitä mieltä että romaani on oma maailmansa, joka on ymmärrettävä sen sisäisestä viitekehyksestä käsin. Pilkkasi suom. kirjailijoita siitä että nämä tahtovat 'mennä ja löytää totuuden'. - Toim." (s. 31, alaviite 2. Lue koko sivu)

"Tarvitsee vain siteerata." (s.50)

Sanat ja lauseet ovat usein fraaseja. Lyhyitä kappaleita, lukuja, tyhjiä rivejä, mollukoita.

"Varsinkin kirjailijat nyt Suomessa vaikenevat, ja niin 'paljonpuhuvan' näköisinä, että tapahtuu mitä tahansa, kansa kuvittelee että 'ne tiesivät'.

Se on ammattitaitoa." (s. 75)

"'Kansa' on feminiini sana. Se siinä on paha." (s. 75)

Kannattaa lukea sivun 77 alaviite 2.

"Kirjallisuus: suomalaisten nykyisuskonto.

"Kirjailijoita, sanoi Simo Hämäläinen, tarvitaan Suomen kulttuurikeskusteluun kerrallaan vain tusina, ja niistäkin osan täytyy olla kuolleita." (s. 80)

"Passiani siunasin, kun vaimoa kuulusteltiin Puolassa ja odottaessani käytävällä vuoroa näin niiden naamoja, jotka kuulustelivat puolalaisia." (s. 119)

Siinä oli ensimmäinen osa Romaanihenkilöstä. Puola on romaani, Puola on maailma, siellä eletään kuin pellossa.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Sukupuolten sota, vähintään

31.08.2006 - 18:02

Viisas vaikenee. Valmistautuu vaaleihin.

Herätessä oli blogikirjoituksen aihe mielessä, mutta pikkasen arastelen, viitsinkö eli uskallanko kirjoittaa "Laina Päätalosta", jonka seikkailuja selailin, kun en (tietenkään) malttanut olla katsomatta miten "Kalle" ja "Laina" eroavat.

Käy niin, että huorin tehnyt mies, useasti tehnyt, saa tietää että on se nainenkin sivuloikannut ja vielä miehen lapsuudenkaverin kanssa. Kuvaan kuuluu, että naisen paras ystävä vokottelee miestä, jota paras ystävä moittii naiselle milloin mistäkin. Omien sanojensa mukaan paras ystävä "koettelee".

Mies peruu lupauksensa antaa talo naiselle, koska nainen on tehnyt vilunkia hänkin, vaikkakaan ei niin paljon kuin mies, mutta jotenkin naisen puheilta putoaa pohja pois. Tässä vaiheessa aletaan puhua "strindbergiläisestä draamasta", yleensä (vrt. Ehdotus rakkausromaaniksi).

Mies lunastaa naiselta talon ja muuttaa sinne uuden vaimonsa kanssa. He saavat lapsia, joita ensimmäisen vaimon kanssa ei tullut, josta mies luonnollisesti syytti itseään, luuli olevansa "koppimulukku". Minulle jäi epäselväksi, lapseutuiko ensimmäinen vaimo Sonni-Moilasen eli miehen lasuudenkaverin tai jonkun muun kanssa.

Vitun perilliset.

Yksi elämän mänteimmistä asioista on, että yrittää olla uskollinen ja vielä tuntee syyllisyyttä enemmän tai vähemmän kuvitelluista hairahduksista, joista Toinen sinua moittii ja lopuksi paljastuu että tämä rakasihmisesi on tehnyt niitä tekoja oikeasti, joita sinä kuvittelet tehneesi.

Viisas vaikenee. Viisas toimii. Viisas ei tunne syyllisyyttä. Viisas on syyttäjä. Vitun viisas. Katsoo eteenpäin. On sinut itsensä kanssa.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Aitoa ihmisyyttä

30.08.2006 - 18:44

Olen niitä, joille soitetaan humalassa.

J. Saarikivi kolumnoi Parnassossa otsikolla "Aitoa kieltä", hän sanoo: "Kaupunkilainen herraskaisuus on sitä, että ei viitsi teeskennellä kaikkein banaaleinta 'tavallista ihmistä', jos oikeasti pitää kirjallisuudesta, taiteesta tai hyvin syömisestä." Vähän aikaa sitten hän ehdotti, että keskittyisimme itäisiin juuriimme... mitä seuraavaksi? Heli Laaksonenkin mainitaan negatiivisessa yhteydessä... itse en uskaltaisi puhua noin suoraan, enhän ole "rehti suomalainen mies".

Saarikiven palsta on nimeltään Kielitieteen kysymyksiä, jonka ulkopuolelle saattaa mennä kysymys herkkyydestä. Saarikivi ei voi olla herkkä, koska hän kirjoitti ikävästi maalaisista, koska maalainen on herkkä, koska jne. "Tutkimusten mukaan maaseudun murteet koetaan sympaattisiksi. Pääkaupungin kieli taas on ylimielistä, teeskentelijöiden kieltä.// Antiikin ajoista alkaen laulut ja runot vatvovat myyttiä, jonka mukaan kaupungissa vallitsee juureton turmelus. Moraalinen ja puhdas maaseutu taas saa voimansa perinteestä. Samaan kerrontatraditioon liittyy kansanomaisuuden ihannointi."

Herkkä maalainen. Voi vittu.

Koska hän sanoo olevansa herkkä ja aito jne. hän siis on herkkä ja aito jne. Sanoista tulee tosiasioita, siinä riittää kielitieteelle kysymyksiä.

Vanha vitsi on, että maaseudulla on ihan kivaa mutta kun siellä on niitä helvetin maalaisia.

Kategoria: entiedämiksikutsua 1 kommentti Kommentoi

Puola on romaani

30.08.2006 - 00:56

Siis jos katsoo Romaanihenkilön kuolemaa ja Ehdotusta rakkausromaaniksi niin ne ovat bloggausta.

Tekisi mieli tehdä tälle blogille aikaraja, jonka jälkeen aloitan uuden. Muita rajoja on vaikea tehdä, määritellä alkua ja loppua; ote tekstimassasta.

"Panen merkille: tarjotaan apurahaa.

Kuin romaania puolalaisen käteen." Tämä on alussa, lopussa:

"Puola on romaani; ja siksi niin vihattu, kadehdittu ja rakastettu; sillä onko sinusta tietämään, Makkonen, että Puolan pettäminen on rakkaudesta luopumista, sellaisena kuin se länsimaissa tunnetaan?"

Puola on romaani. (miten ärsyttävää on sanoa, että jokin asia on TOTTA, se pelottaa, saa ihmiset vastarintaan, vastarintaliikkeeseen, reaktioon)

Rudolf Sykiäinen sanoi haastattelussa ettei Stalin tiennyt gulagista. Haastattelu oli tehty 2004-2006, joskus silloin. Eipä tiennyt juu. Hitler ei käynyt keskitysleirillä. Ei tainnut edes tietää niistä. Ei kukaan tiennyt. Paitsi joku jota ei enää ole. Meni Argentiinaan. (tässä voisi verrata Turkan Häpeän Jammu-analyysiin, siihen että joku Bormann tai Eichman tai Mengele oli ihminen; laitan sen joskus esille)

Tunnen useita tohtoreita, jotka ovat olleet uusstalinisteja, maolaisia tms., en tiedä ovatko vielä. Ei varmaan Maokaan tiennyt. Katso, tuossa on puu. Ei ole. "Ei isäs soutanu Suomen ympäri", sanottiin velipojalle; ihan kuin joku valehtelisi semmoisesta.

Kategoria: entiedämiksikutsua 1 kommentti Kommentoi

tapauksia lätistä

29.08.2006 - 19:00

Parnassossa Ville Keynäs kertoo Georges Perecin romaanin Elämä käyttöohje suomentamisesta otsikolla "Rajoitteita ja rakennustelineitä". Romaanin jokaisesta luvusta on löydyttävä 41 asiaa, mutta aina pitää jäädä myös jotain vaille, olla puutetta. Perec on rakentanut kirjansa, tosiaan, rakennustelineillä ja tiettyihin kehyksiin, mikä alkoi kiehtoa minua kun viime yönä neljän maissa luin Keynäsin esseetä.

Suorastaan tuli heurekaolo: näin on toimittava, luotava rajoituksia ja sääntöjä, "jotka pakottavat kirjoittajan ponnistelemaan sanottavansa ilmaisemiseksi". Tämä on sitä Oulipoa, mahdollisen kirjallisuuden työpajaa, johon kuului Calvinokin.

Eikö vain romaani ole aika vallankumouksellinen taidemuoto, jopa niin vallankumouksellinen että ei pitäisi edes puhua romaanista? Romaani muuttuu alituisesti eikä siitä saa otetta, sanotaan, ja voin kuvitella miten se hermostuttaa järjestelmällisiä ihmisiä. Kuka tietää mikä on "romaani"? Siinä on runoa ja draamaa, joissa harvemmin on romaania, siinä on tiedettä ja siinä on kaikkea.

Saatana. Yritin etsiä Romaanihenkilöstä kohtaa, jossa sanotaan että romaani on sika, se syö kaiken. En löytänyt. Kai se siellä on? Faulkner sanoi että kirjailija on varas. Monet sanovat että kaikki on kirjoitettu. Sen näkee Romaanihenkilöstä, joka on niin tosi kirja että vituttaa; sen "jokainen lause on tosi" niin kuin ylväästi sanotaan Haanpäästä ja Parosesta. Onko jokainen sana tosi?

Jos kirjoittaisi suoraan ja todesti (hehheh)... Montako kertaa olen lukenut Romaanihenkilön tai Ehdotuksen? Ehkä kymmenesti. Silti en löydä yhtä kohtaa. Tosin saksalaiset eivät löytäneet aikoinaan keskityleirejäkään, vaikka niitä riitti, he eivät huomanneet mitään, voi olla etten minäkään olisi huomannut. Mutta joku huomaa ja kirjoittaa siitä, me saamme hävetä. Se on romaani ja totuus. Huhupuheiden mukaan sitä huudellaan katoiltakin.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Trilogia on hyvä asia

28.08.2006 - 18:19

Parnasso tuli. Etusivulla on tehty valokuvataiteellinen uroteko, Helena Sinervo hymyilee, epäilen manipulaatiota. Katos, Tervon uutuus arvosteltu, saattaa löytyä kirjakaupoista. Kaksi vuotta sitten olisin antanut Finlandian Wahlströmin Tanssivalle papille ja kunniamaininnan Tervon Myyrälle, Sahlbergia en kyennyt lukemaan, enkä Rimmistä, jotka tuntuivat lapsellisilta. Hassinenko oli myös ehdokkaana, Kuninkaanpuistolla? Se oli hyvä.

Suosikkini finlandisteista on joko Carlsonin Maan ääreen, Sinisalon Ennen päivänlaskua ei saa tai Mellerin Elävien kirjoissa. Holapan Ystävän muotokuva oli samanlainen fraasikokoelma kuin Sinervon Runoilijan talossa, kankeakielistä runopiirittelyä. Mutta, a vot, miten hienoja ovat Holapan Tinaa ja Perillisen ominaisuudet.

Aivan kohta siirryn lukemaan Hermann Brochin Unissakulkijat-trilogiaa (vai oliko se Unissakävelijät), jota kirjallinen paavini (yksi heistä) Jan Blomstedt on kehua retostellut. Ilokseni panin merkille Parnassosta, että siellä esitellään Harry Forsblomin työhuone ja hänen kirjoitustaankin löytyy lehdestä, jota ahneuksissani toivoisin hieman paksummaksi. Triumviraatin kolmas jäsen P. Wilhelmsson vaikuttaa nykyisin Turussa, kuulemma sai (vuosia sitten) potkut Hesarista, jota kutsun Helsingoerischer Beobachteriksi toisinaan. Muistaakseni ainakin Dahl on ilmaissut ihailunsa kolmikkoa kohtaan (vai olinko se minä kommenteissa? silti olen sitä mieltä ettei niitä Suomalaisia Suomia olisi pitänyt myydä... höhö). Näillähän on ruotsinkieliset nimetkin [vrt. Hans Selo(nen)], ihmekös jos Karonen, Petäjä & Kumppanit eivät pidä.

Kiiltomadossa arvioitiin laajasti ja mielenkiintoisesti Musilin Mies vailla ominaisuuksia (ei siis Mies vailla omituisuuksia niin kuin kerran kuulin väitettävän) ja viitattiin Brochiin, Proustiin, Joyceen ja Manniin. Olen tehnyt päätöksen, että viimeiseksi tästä sekasotkusta luen Proustin, Joyce ja Mann on "luettu" ja talven ikävinä hetkinä olenkin valmis takertumaan Musiliin... jonka lukemisessa itsellään Alex Matsonilla oli tekemistä. Urostyötä varten varaan läheisyyteeni Blomstedtin esseitä noin 800 sivua ja mietin mimeettisiä asioita tunnin päivässä (sunnuntaina lepopäivä).

Kyllä kunnon kirja on trilogia. Paras kirja on keskenjäänyt trilogia. Mutta vielä parempi yksiosainen kirja, jonka johdanto vääntyy 800-sivuiseksi kuvaukseksi muutamasta veljeksestä (3-4) ja heidän isästään inhassa venäläisessä kaupungissa. Tolstoin Sodassa ja rauhassa on se vika että se on valmis. Sentään on editioväittelyitä tyyliin miten pilkutus pitäisi olla, muttei niin laajassa mitassa kuin Odysseuksessa. Harmillista, tästä syystä Dostojevski on minulle venäläisistä ykkönen ja Tolstoi kakkonen, tosin muita ei samassa sarjassa sitten olekaan. Älkääkä alkako Tsehovista, kyllä Tsehov on hyvä mutta mutta.... tavoittelen vertausta... olkoot.

Kategoria: entiedämiksikutsua 7 kommenttia Kommentoi

Juopon sunnuntaiessee (myöhästynyt)

28.08.2006 - 00:43

Kello on jo kierähtänyt (tai flopannut tai saksannut) uuden vuorokauden ja viikon puolelle, mutta parempi yömyöhään kuin ei milloinkaan: tässä pieni ja vaatimaton juopon sunnuntaiessee.

En juonut sunnuntaina alkoholituotteita, mutta mehua, joka oli valmistettu punaisista ja mustista viinimarjoista join ja juon, olen juonut useita teemukillisia, en ole laskenut montako mutta ehkä noin kahdeksan. Se tekee lähemmäs kaksi litraa. Mukini ulkokuoren pääväri on sininen, jolle on piirretty valkoisella lihava kissa, joka näyttää kieltään ja silmät ovat ristissä. Sisäkuori on valkoinen. Tosin ehkä olisi parempi puhua sisäpinnasta ja ulkopinnasta, sillä muki koostuu vain yhdestä kuoresta, eli - taloon verraten - mukissa ei ole sisäkattoa ja vesikattoa vaan vain yksi kuori. Mukissa on kahva. En löydä valmistuspaikkaa tai valmistuttajaa mutta epäilen että muki on ostettu Ikeasta, tuosta keskiluokan paratiisista, keskiluokan, johon minäkin pyrin mutten yltänyt (nykyään kuulun valkoiseen roskasakkiin niin kuin tiedetään).

Lauantaina join alkoholia. On mahdollisuuksien rajoissa että join perjantainakin. Torstaina en juonut. Keskiviikkona muistaakseni join. Sitten kun tapaamme, miettikää pärstääni katsoessani että toi on juoppo ja tehkää matalat johtopäätöksenne kaavalla itseään tyhmempi puoliso + 1-3 lasta + 1 avioero (vaihtoehtoisesti 2 avoeroa) + keskinkertainen ja turvallinen työpaikka + 10 euroa vuodessa Punaisen Ristin keräyksiin.

Ellen muista väärin niin otin viime yönä kaksi Imovanea koska, outoa, en halunnut valvoa. Nukkua röhnyilinkin viiteen iltapäivällä, kunnes riuhdoin itseni vauhtiin (en viittaa huumausaineisiin) ja tein huomion: elämässäni tulevat seuraukset ennen syitä. Tästä päädyin siihen päätelmään, että minun on alettava omaelämäkertani kuolemastani tai ainakin jonkun kuolemasta. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi helpompi mutta ihan ilkeyksissäni taidan tappaa itseni heti omaelämäkertani aluksi.

En ole vieläkään keksinyt nimeä omaelämäkerralleni, ja vain tästä syystä en ole sitä jo aloittanut. Itse asiassa olen ajatellut että muut kirjoittakot minusta ja humalapäissäni ajattelin nimeksi Neron elämää... Nimi ei ole saanut yhtään kannatusta, joka johtuu tietenkin kateudesta ja ihmisten yleisestä kavaluudesta. Kuitenkin tahdon, Jari Tervoa lainaten, että muistokirjoituksessani lukee: "Älyttömästi kaivaten". Marsipaani Räikkösen mukaan (kirjassa Pyhiesi yhteyteen) se kuvastaa oivasti surijoiden henkistä tilaa ja luulen että surijani eli "surijani" (helpotuksestahuokaisijani) ovat sielultaan noin samaa tasoa kuin Rovaniemen alamaailman jäsenet vaikkeivät ole edes rikollisia, mitä nyt muutamat vähän.

Päätän tähän sunnuntaiesseeni.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Ikeassa asuu pahuus

26.08.2006 - 14:55

Tämänpäiväisessään Kemppinen puhuu erään kalifornialaisen kaupan katoamisesta ja paljosta muusta mutta minä sanon: 1990-luvulla tulin yliopiston (tietenkin Helsingin yliopiston) päärakennuksen aulaan kun pylvään takaa tuli esiin nainen adressipinkka kädessään. Häntä voi kutsua "hipiksi", mutta tarkemman lajinmäärityksen jätän hänen hoitohenkilökunnalleen.

Nainen ravasi luokseni ja kysyi, tiedänkö mitä pahaa on automarketeissa. En tiennyt, mutta muistelin kuulleeni asiasta puhetta opiskelijoiden suosimassa The Tube-nimisessä baarissa, jossa joku vasemmistolainen/ vihreä nuori oli kertonut minulle länsimaisen yhteiskunnan kokonaisvaltaisesta vittumaisuudesta ja muutamaan kertaan olin kuullut katkerasti lausuttavan sanan "automarket".

"Mä tarviin adressiin vielä yhden nimen", hönki nainen ja katsoi minua juuri sillä tavalla jota nimitetään "hullun kiilloksi". Mutisin, että automarketit on pahoja kun ööö... perkele, en tiennyt mitä pahaa ne olivat tehneet mutta tottakai voisin vetää nimeni adressiin. Salassa olin iloinen siitä, että viimeinkin saisin tietää miksi automarketit olivat... niinku pahoja.

"Ei susta taida olla allekirjoittajaksi", sain kuulla ja nainen katsoi minua ivallisesti ja vain muutaman sekunnin päästä tajusin poistua paikalta. Kuppilassa istuessani älysin että minun olisi pitänyt kysyä miksi automarketit olivat yhteiskunnan saastaa. Mutten kyllä enää menisi sen kahelin läheisyyteen vaikka maksettaisiin, tai ehkä satasesta voisin mennä.

Kävelin toista kautta ulos ja aasinsiltana mietin niitä tuhatta muuta adressinkeräjää joita niillä kulmilla liikkui ja joiden pärstästä lähes poikkeuksetta kuvastui halveksunta meitä kusipäitä kohtaan, jotka emme olleet lukeneet Liken ja Rauhanpuolustajien pystykorvasarjaa ja jotka emme jauhaneet joka päivä globalisaatiosta. Jos kertoisin heille olevani maanviljelijän poika (tai entisen viljelijän, kun nääs meni tila konkurssiin koska... ääh) niin he varmaan kivittäisivät minut, enhän edes ollut käynyt interraililla tai ollut vaihto-oppilaana ja opiskeluvuoteni ulkomailla oli ollut erittäin häpeällinen, en ollut osallistunut kansainväliseen kumiveneretkeen Englannin kanaalin yli ranskalaiseen laivastotukikohtaan, koska ranskalaista viiniä ei juuri silloin voinut juoda koska Mururoan atolleilla koeteltiin ydinpommia.

Meni monta vuotta ennen kuin sain tietää miksi automarketteja piti välttää. Tosin vältin niitä jo henkilökohtaisista syistä, koska niissä soi hirveä musiikki, mainokset kailottautuivat seinästä seinään, lapset kirkuivat, aikuiset kuolasivat tavaran perään ja tunnelma oli yleisuhkaava. En käynyt suurissa kauppaliikkeissä ilman tupla-annosta Oxepamia ja vaikka niitä kirjoitti minulle useampikin lääkäri niin päättelin etten sorru lääkeaddiktioon kauppakeskusten vuoksi.

Kaikista pahin oli Ikea ja eikö sitä juuri rakenneta tuohon parin kilometrin päähän. Ikeassa asuu pahuus, Ikea tekee ihmiset hulluiksi, ehkä yliopiston aulan nainen oli käynyt Ikeassa, ollut ikealainen? Ikean betonilattiat ja peltiseinät synnyttävät keskuuteemme murhaajia, olen siitä varma, tai ainakin niiden pitäisi synnyttää. Mutta Ikea ja muut automarketit eivät ole pahoja tästä syystä vaan siksi että ne tappavat pienempiä liikkeitä ja ettei vain työpaikkoja menisi samalla. Sain kuulla virallisen totuuden automarkettien pahuudesta pari vuotta sitten ja huojennuin, sillä henkilökohtainen totuuteni ei tällä kertaa eronnut virallisesta totuudesta kauhistuttavasti, molempiin sisältyi eli sisältyy murhaa ja kuolemaa, hirvittävää saastaa, joka pitää meitä otteessaan kunnes joku on tarpeeksi älykäs lennättääkseen lentokoneita näitä itäkeskuksia ja ikeoita päin, vaikkakin on myönnettävä, että WTC-tornit olivat paras mahdollinen alku, symbolin tuhoaminen.

Kategoria: entiedämiksikutsua 3 kommenttia Kommentoi

Lös Konfessioones

25.08.2006 - 16:10

Höh, ei se Britney oo alasti niinkun silleen että näkyis vaan peittelee käsillään.

Olen vieraillut myös itäeurooppalaisilla aikuisviihdesivuilla.