Tässä tätä sontaa:
Sitä vanhaa X
Sitä vanhaa X
Vanhan blogin liuskat 1-50
Kategoriat:
5-6
vuodenaikaa
Aurinko
menee saastepilveen
Ensikymmenen
Kuvat
Huomio
Jätekaivosta
Kaiva
uutisia
Kategoriat
Kirjoja
LMH
Mainos
Marcel
Proust
Naisestatulleita
Numeroituja
Nyt
Omaelämäkerrallisia
muistiinpanoja
Roinaa
Runotorstai
Sanat
Tiede
Turku
Vierailuja
paikoissa
Vitutus
blogosfääri
entiedämiksikutsua
entiedämiksikutsua/
Anus Mundi
entiedämiksikutsua/
ennen
entiedämiksikutsua/
kirjat
entiedämiksikutsua/
minä
entiedämiksikutsua/
nyt
entiedämiksikutsua/
sanat
käänteinen
hakukonerunous
14.09.2010
- 16:04
Lueskelin
viimeyönä Strindbergin Suurta maantietä. Se on ilmeisesti
ostettu antikvariaatista kahdella rahayksiköllä, markalla tai
eurolla. Sain kirjan silmiini kun katsoin kirjahyllyä. Siinä oli
aika mielenkiintoinen esipuhe, näytelmää luin vasta alun. Jätänpä
päivän työt sikseen ja menen lukemaan Suurta maantietä!
Merkittävä päätös, etenkin kun en ole tänään vielä mitään
tehnyt. Tai kävin ranskan tunnilla, tajusin toveittain mistä oli
kysymys, ja lähetin yhden selostavan sähköpostin.
Kirjoitin
ensin Suuri maantiede. Yritin etsiskellä Vuodatuksen
keskustelupalstaa, sillä minulla on ongelma tämän blogin suhteen,
mutten löytänyt mitään keskustelupalstaa. Onkohan sekin
Facebookissa? Tahtoisin helpommalla kuin leikkaa-liimaamalla
selvitykseni talteen, mieluiten kommenttien kera. Tuskin onnistun.
Ulkona
se paistaa aurinko.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
10.09.2010
- 12:43
Timo
Hännikäinen kirjoitti taannoin oikein typeristä blogeista, ja
päätänkin kantaa korteni kekoon (oikein kuollut kielinen kuva)
esittelemällä oikein erityisen typerän blogikommentin. Kaverilta
löytyy samasta osoitteesta toistasataa vastaavaa älyttömyyttä,
mutta jotenkin tämä viimeisin kristallisoi hänen tyylinsä:
"'Minut tapettiin
vappuviikolla' On hyvä aloitus, pistin merkille aikoinaan, mutta
täytyy sanoa, että mm. Henry Aholla on 'Rundilla' -
novellikokoelmassa vähän räväkämpää tavaraa, kun kaveri päätyy
taivaan laitumille. Se ei tosin ole se alkulause, vaan alkulauseiden
yhdistelmä. Saarikoski kuittasi aikoinaan Linnan 'alussa oli suo,
kuokka ja Jussi' alkua. Sivullisen alku on lakoninen ja iskevä -
teemaan nähden todella osuva, keskeinen. Mielestäni hyvä alku
kuitenkin on suhteessa tarinaan ja sen sisältöön, keskeiseen
teemaan. Jos teema on syvän filosofinen, siinä pyritään
kirkkauteen, tulisi alku olla iskevä, ohjaava. Jos taas romaani on
kertova, kuvaileva ilman erityistä hengen & älyllisyyden
syvyyttä, se voi olla maalaileva. - Vai miltä vaikuttaisi tiukan
älyllinen, filosofinen romaani pidemmällä, maalailevalla
luontokuvauksella? Tai päinvastoin: Ensin oikein kunnon pohdinta ja
sitten luontokuvausta? Ongelma on myös se, että liika luonnonkuvaus
ja ihmisten historian selvittäminen syö terävyyttä itse tarinalta
varsin helposti, koska lukijan huomio alkaa hajota helposti liikaa.
Tästä syystä mm. Camus´n & Goldingin (ja muiden
huippuälykkäiden, kuten mm. Voltairen) hahmot ovat hyvin ohuita,
samoin Kunderan ympäristön kuvaus jne. Tolstoi taas vetäisi paljon
tavaraa hahmojensa ylle, mutta ainakin tässä osoitteessa ei
sitä(kään) oikein jaksa lukea, koska älyllistä jännitettä on
silti liian vähän - tai sanotaanko liian löysästi aseteltuna.
Kärpästen Herrassa kyllä homma toimii. Siinä äärettömän
taitavassa dialogissa pistetään poikkeuksellisella, kirkkaalla
tavalla asenteita ja ajatusmaailmoja vastakkain." (Lähde)
Tummennus
minun. Kirjoittaja kaipaa iskevyyttä ja moittii löysyyttä ja
kirjoittaa sitten löysästi aivan liian pitkään ja aivan liian
sekavasti. Tummennettu kohta on minusta yksi uskomattomimmista
idioottimaisuuksista, mitä olen ikinä lukenut. Sille ehkä vetää
vertoja ikuinen itku Volter Kilvestä "kun siinä sitä
piippuakin sytytellään kymmeniä sivuja" tai Tolstoihin
liitetty "historian-filosofinen jaarittelu", jota löytyy
Sodasta ja rauhasta ehkä 30 sivua yläkanttiin muisteltuna.
Sen
verran voisi olla nöyryyttä, että hyväksyisi mestarin mestariksi,
vaikkei itse kykenisikään mestaria lukemaan. Minulle taas joku
Camus ei merkitse mitään, mutta rohkenen sanoa että tunnustan
hänet erinomaiseksi kirjailijaksi. Sama Cervantesin suhteen, kai
siinä jotakin on, vaikken millään ole jaksanut lukea loppuun Don
Quijoten jälkimmäistä osaa. Eivät nämä ole
mielipidekysymyksiä, nämä ovat tosiasioita.
Jaahas,
illalla olisi "keikka". Harmittaa että olen lopettanut
huumeidenkäytön, nyt huumeille olisi käyttöä. Jännittää.
Kategoria:
Nyt 9 kommenttia Kommentoi
08.09.2010
- 14:55
Munattuani
itseni kävelin Turun keskustassa. Olin sanonut viimetalven
kylmyydestä puhuttaessa: "Mä itkin koko talven." Mietin
miten ihminen voi tunaroida vaikkei olisi edes tunaroimiseen
mahdollisuuksia, mutta kai se kulkee perintönä. Menin Sammakon
kirjakauppaan, rahaa minulla oli 95 senttiä. Etsiskelin Melenderin
esseeopusta, mutten tietenkään löytänyt ja kysyin myyjältä,
joka sanoi että se on loppunut, että myös muista kirjakaupoista.
Kävelin kuitenkin toiseen kirjakauppaan eikä sielläkään ollut.
Olisin selaillut. Antti Nylénin kirjaa en jaksanut selailla, hän on
liian usein oikeassa, aina, ja ylipäänsä niin saatanan hyvä
ihminen ettei häntä jaksa. Lisäksi Nylén selittää kovasti,
jaksaakin vääntää. Minä en jaksa.
Kävelin
linja-autopysäkille ja siinä oli auto, linja-auto. Kuski tiirasi
tarkkaan että oliko lippu vielä voimassa. En herätä luottamusta.
Sain kuitenkin jäädä autoon. Kirjoitin matkalla kolme riviä,
laittaisin ne tähän mutten muista. Olin niin uuvuksissa että
mieleeni tuli viimeviikonloppuinen dokumentti, jossa tämä
englantilainen sanoi: "Jos olisi oikeudenmukaisuutta, niin me
kaikki kuolisimme nälkään." Minun olikin nälkä, ja jano.
Olen huomannut ne hyviksi tiloiksi, kunhan niistä halutessa pääsee
eroon. Aina ei ole päässyt.
Jo
kaupungilla tein suuren päätöksen, etten tällä viikolla enää
"opiskele". Vain tuntia aiemmin olin uhonnut, että tunnin
päästä alan kirjoittaa graduksi kutsuttua solvaustani. Teen
tämmöisiä rohkeita päätöksiä usein. Kotona odotti kissa.
Päivän ensimmäinen hyvä asia. Naapurin toinen kissa on
kadoksissa, jos meidän kissa menisi katoon eikä löytyisi niin
menisin hirteen. Ei sitä kissaa pihalla näkynyt, toivottavasti
tulee takaisin.
Lueskelin
eilen viimekeväistä tekstiäni. Miksi olen alkanut kirjoittaa
viimekesäistä, viimeviikonloppuista, tämänsyksyistä, todella
ärsyttävää. Tuon tekstin voisin lähettää johonkin, siitä
voitaisiin suuttua, kuvailen ihmisten elämää. En osaa muuta, sen
voisin vähitellen hyväksyä. Voisin mitä voisin. Kolmessa
rivissäni oli tästä kysymys.
Tuhlasin
3.90 kahvilassa. Ajattelin että olen sen ansainnut. Mitä olen
ansainnut. En mitään. Söin jonkin ihmeellisen liian makean
pitkuleen ja join ison kupin kahvia. Kuulemma jossakin mainoksessa
lottovoittaja ostaa ison kupin kahvia. Minä en ole lottovoittaja.
Raha on kiertänyt minut hyvin kaukaa. Eikä minulla ole tyyliä.
Torin laitaa kulkiessani mietin että ihmisessä ei ole juuri hyvää.
En tahtoisi tavata enää ketään, enhän siedä edes itseäni.
Päivät vietän eläinten parissa ja yöt näen painajaisia. Pidän
päivästä enemmän. Ihmiset tappavat eläimiä, tappaisivat
toisiaan, niin tekevät, mutta pelkästään, sitä toivon kun
kovasti kuitenkin tekee mieli tappaa. Jos minä kutsun ihmisen kylään
niin mitä jos hän yhtäkkiä tahtoo tappaa? Selitä siinä, että
meillä ei ole mitään tapettavaa. Tai ehkä hän on tullut
lemmikkieläinkaupan kautta ja ottaa eläimen esiin tappamisaikein,
jolloin on hankala huomauttaa että jos ei sisällä. Sitten voi
tehdä senkin virheen, että kysyy ihmiseltä, mitä hän yleensä
tappaa ja miten tai semmoista. Ihminen suuttuu siinä lemmikkieläintä
kuristaessaan vallan vietävästi, että en mä mikään tappaja oo,
kunnianloukkaustuomio on tulossa, ja ehkä ihminen tirvaisee minua
parkaa turpaan. Tai ehkei hän lyö, sillä hänelle on opetettu
ettei väkivalta ole hyvä asia. Huomauttaa vain että olen hyvin
asiaton.
Paitsi
että kyllä ihminen ihmisen tappaa usein. Hölmö on, jos siitä
vaikeuksiin joutuu. Tasaisella kidutuksella ihminen putoaa hautaan
nopeasti. Se on niin hienovaraista ettei tekijä sitä itsekään
älyä, ihmettelee vain kun on ihana olla. Hautajaisissa pääsee
vielä itkemään ja ottamaan vastaan lohdutusta.
Nälkähän
on. En ehkä syö. Tapan itseni nälkään. Filosofi Diogenes tappoi
itsensä niin että lakkasi hengittämästä. Mitähän tapahtuu kun
kuolee? Minä joudun helvettiin, se on varmaa, mutta minua ahdistaa
että näen siellä sukulaisiani. Toisaalta niitä sukulaisiani,
joita tahtoisin tavata, en siellä näe, he ovat toisella osastolla.
Olen todella pettynyt jos helvettiä ei ole olemassa. Tosin se on
kuin palaisi lapsuuteen. Kykin paikassani ja olen hiljaa.
Kategoria:
Nyt 3 kommenttia Kommentoi
06.09.2010
- 20:11
Luin
Suomen Kuvalehteä ja siinä Kirjailijaliiton ja jonkin muun
kirjallisen ryhmittymän pomo Tuula-Liina Varis sanoi tästä WSOY:n
tilanteesta: "Mua ne on kohdellut hyvin." Itse, kun olen
Suomen paskahuussiyhdistyksen Keisari, olen joutunut samantapaiseen
tilanteeseen. Muuan yhdistyksemme jäsen valitti, että hänelle on
Svedbergs vittuillut, johon vastasin: "Mua ne on kohdellut
hyvin." Myös asemani tähden kirjoittaa WC-arvosteluja Suomen
keskeiseen WC-lehteen Kloaakki kuviteltu aviomieheni
lääninpoliisineuvos Makki Varas. Hänhän ei edes osaa lukea WC:n
kieltä, mutta mitä vittua sillä on väliä. Tämmöinen maa tämä
on.
Mitä
tulee tilanteeseen niin eilen ahdisti, muttei
sunnuntaiahdistuksellisesti, sitä oli hyvin vähän, vaan ihmetytti
miten en jaksa kaikkea syksyistä. M. Varas lohdutteli mutta minä
mietin sitä kun vielä uskoin kommunismiin. Kukaan ei siitä uskalla
puhua, minähän voin suuttua ja olen kova kiroamaan. Syksyllä 1994
minulla oli hetkeni, se oli kaksi tai kolme viikkoa. Sitten kaikki
meni päin persettä, eli istuin väärällä jalalla pöntölle.
Luin
Kai Niemisen runokokoelmaa Alan oppia, se tuoksuukin hyvälle,
muttei paskalle, vaan paperille, Nieminen kertoo siinä kaikenlaista,
mm. tietokoneista ja tupakanpoltosta. Huomenna lähetän yhden
arvostelun sinne minne se pitää lähettää. Täytyy lukea se, se
ei mene Kloaakkiin vaan Heisimatoon, tarkistan ja otan pois pahimmat
pöljyydet ja mielisairaudet. Se on helppoa. Tämä on sekappale.
Mitä ne vatsan mahdolliset madot ovat? Heisimatoja? Näistähän
tulee kivoja nimiä, on jo Helsingoerischer Beobachter ja sen
Jugend-liite, sitten olisi Sturmer vai onkooliko se Der Sturmer.
Kloaakki. Toisaalta se on roomalainen, kun taas tämä toinen on
kreikkalainen. Salamahan näitä harrastaa, paikannimiä ja
ihmisennimiä ainakin. Saakelin lehti kun ei maksanut palkkiota
kuunvaihdossa, en päässyt ostamaan Salaman uutta romaania, mutta
ostan sen ensiviikolla, sillä perjantaina pitäisi olla rahaa
tulossa ja ehkä kuunkeskivaiheillakin. Tänään sain tietää että
eräs kirjallinen lehti maksaa arvosteluista. Se on uutinen. Heillä
oli jo niin paha pula kriittisistä sieluista että sanoivat tämän
kerran. Olen sieluton. Kuuntelin päivällä Sielun veljien Huuhaa
puuhaa, on se hyvä kappale, samoin koko levy Suomi - Finland.
Siinä avaruus lottoaa.
Huomenna
on mentävä läntiselle Uudellemaalle. Uusimaalle. Eräs hölmö
vihasi läntistä Uuttamaata, koska siellä asui hänen inhoamansa
mies ja hänen rakastamansa miehen naisystävä ja - meni naimisiin
tammisaarelaisen kanssa. Monet ihmiset vihaavat paikkoja. Minä
ainakin. Lisäksi aikoja. En sitten välitä yhtään aamuviidestä,
silloin ei tapahdu mitään, sinänsä hyvä asia, mutta jos tapahtuu
niin kamalia. En ole milloinkaan ollut onnellinen tuohon aikaan. Tämä
kertoo paljonkin koska olen usein luuhannut kapakoissa neljään
saakka. Joskus olen saanut turpaan aamuviideltä, sekä kävellyt
"kotiin" hevonkuusesta. Kerran ulkomailta saakka.
Kategoria:
Nyt 4 kommenttia Kommentoi
02.09.2010
- 19:53
Sain
sen halvatun kolmosluvun alustavasti kuntoon. Eli viikon työ on
tehty on. Onpa kivaa. Mutta eilen tuli runokirja postista ja jos
huomenna kirjoittaisin siitä. Myös kuulin että eräs esseeteos on
viimeinkin ilmestynyt, mutta se saapuu minulle vasta parin viikon
kuluttua, "postituksessa on häikkää". Näin on ollut
pitkään.
Ajattelimme
käydä keräämässä pihlajanmarjoja. Muttei vielä, mutta sitten.
Kuitenkin pihlajanmarjat ovat korkealla eikä niihin millään tahdo
yltää. Ymmärrän tuon tunteen, joka saapuu. Salamaa en omista, voi
perkele.
Oikeastaan
halveksin monia ihmisiä. Miten typeriä juttuja heillä onkaan. Kun
sanot "vittu" niin he eivät enää huomaa mitään.
Pankkeja voisi ryöstää sanomalla "vittu". Paitsi ettei
pankeissa ole enää rahaa. Ehkä siellä on huudeltu vittua jo
pitkään. Yhdysvaltalaisessa huumorisarjassa mainitaan "homo
erectus", jolloin yksi nauraa "homo" ja toinen nauraa
"erectus". Tämäkin vitsi on tosi, minä olen sen kokenut.
En
millään jaksaisi lukea yhtä kirjaa, vaikkei se ole edes tylsä,
mutta menin kehuskelemaan että minä sen luen. Ja siitä vielä
kysytään. Nämä ovat heikkoja ongelmia. Kirjoitin hakuun "celine
louis ferdinand" ja katselin vähän. Muistaakseni "etsin
kielellä suomi". Tämähän nyt on huono kieli, yksi
huonoimmista, eestin ja ruotsin jälkeen huonoin, mutta etsin koska
tahdoin tietää mitä kielitaidottomat Uralin pojat Célinestä
tuumivat. Teen näitä hakuja jatkuvasti. Listoilla on
Louis-Ferdinand, kai se on hyvä asia, jos hän eläisi ja olisi
listoilla niin olisin huolestunut. Tämä porukka ei tajua kuin
kuolleen päälle, nekrofiilit. Suomalainen on niin saatanan tyhmä,
että tappaa ihmisen ja sitten alkaa ihailla sitä. Tiedän
lähipiiristä tämmöisen tapauksen. Tosin siinä oli ihailua jo
eläessä mutta mikään ei auttanut kun murhanhimo iski. Sellainen
on ihminen. Minussa virtaa tuo veri. Saatan minä hetkenä hyvänsä
syöksyä amokiin. Kuitenkin minua on yllättänyt, että kertoessani
asiasta verenkantajille niin he ovat hermostuneet. Aivan suuttuneet.
Alkaa
olla syksy sisälläkin. Syksy saapuu sisälle vuorokauden myöhemmin
kuin ulos. Alkaa olla syksy kesälläkin. Siinä nimi kirjalle.
Matkakirjalle mietin nimeä Olisipa elämäni viimeinen päivä jo
ollut. Lainaisin siinä itseäni. Matkakirjassa on yhä se ongelma
että matkaa uupuu. Enkä viitsi lähteä. Mieluummin olen kotona.
Vituttaa muutenkin. On tässä esitystä, diskurssissa pysymistä
(vrt. mitä Lagercrantz sanoi Strindbergin Infernosta), mutta
ei siihen pidä tuudittautua, huokaista, sillä kyllä täältä
perkele tullaan ja kovaa.
Jos
ja kun en huomenna todellakaan kirjoita arvostelua runokokoelmasta
niin voisin vilkaista tarinaani "Äideistä ja eläimistä",
en olekaan vilkaissut sitä neljään vuoteen. Uidessani eilen
(kokonaismatka 1 500 m) päätin, että siihen pitää vielä liittää
muutamia osia, jotta saadaan täysi tarjottava inhimillisyyttä
ihmisille.
Löysin
myös esseekilpailun. Keksin aiheenkin. Tuskin viitsin kirjoittaa.
Aihe on juuri semmoinen päätön, että siihen lankeaa suurin osa ja
jotakuta heistä tuetaan palkinnalla ettei masennuta. Tosin
pääpalkinto oli kohtuullinen summa, ellen huomioinut väärin, ja
taisi olla muitakin summia. Tahtoisin jonkin summan. Ehkä kirjoitan
Summasta. Tämä on juuri semmoista, mistä eräskin sanoi, että
sitä harjoitettiin koulussa oliko ylä- vai ala-asteella ja, jatkoi
hän, ei se nyt oikein runokirjassa innosta. Allekirjoitin tämän
sekunnissa. Tai kahdessa tai kolmessa, sen verran menee reagointiin,
kuulemma. Mutta menepä sanomaan asia ääneen julkisella paikalla.
En minä uskaltaisi.
Tuli
Parnasso. Selailin, vähän luin. Miksi nuo Anhavat ovat aina pahalla
päällä? olenko minä heille sukua? Turussa ei olisi Anhavana
hauskaa, saisi juosta Turun katurunoilijoita karkuun vähänväliä.
Saa muutenkin, tällä asenteella, mutta kuitenkin. Nyt ne sanovat
että olen turkulainen, mutten ole, minä olen Suomessa vain ja
ainoastaan helsinkiläinen, paljasjalaton, ylipäänsä koditon. Tuo
kirottu määrittelyntarve, mikä olet, mistä olet, en minä kysy
keneltäkään mistä he ovat. En kysy heiltä mitään. Tosin
ymmärrän, että olen heitä kiinnostavampi henkilö ja
identiteettini kiinnostaa.
Ei
vaikuttanut kaksiselta tämä Parnasso. Viimeksi oli parempi.
Yllättävän huono verrattuna keskimääräiseen tasoon, tuleehan
niitä kesähuteja. En jaksanut lukea Harry Salmenniemen runoja, enkä
kirjan tai kustantamon tulevaisuutta, kuitenkin olen tyytyväinen
että lehdessä on pitkiä esseitä, ei mitään kolmen tai neljän
liuskan vetäisyjä vaan kymmentä liuskaa. Luin lukijankirjeet tms.
ja vastineet. En ehkä jatkossa lue. Pitkät arvostelut olivat
kehnoja, mutta lyhyissä oli hyvä arvostelu David eikun John
Irvingin kirjasta. Kyllä kesänumerot on semmoisia kesänumeroita.
Alkaa olla syksy kesälläkin.
Minulle
Parnasso merkitsee paljon. Pidän Parnassoa määrittelijänä, hyvin
pitkälle, mitä siellä kirjoitetaan niin se sitten on. Opin tämän
nuorena kun luin H:gin Rikhardinkadun kirjastossa Parnassoja.
Kiusasin myös henkilökuntaa vaatimalla varastosta vanhoja
numeroita. Odotan Parnassoa postilootaani ja sanon siitä sanani,
koska se on minulle tärkeämpi kuin, sanotaanko, Pohjois-Korean
ydinase tai Suomen energiapolitiikka. Ne ovatkin sama asia. Yritin
kerran kommentoida Parnasson blogiin uutta numeroa ja vittuiluahan
siitäkin tuli. En kommentoi enää. Sydämistyin kuin Parnasson
mieskriitikko. Kuulemma kun yhdelle kumartaa niin toiselle pyllistää.
Tässä maassa olisi Pohjois-Korean ydinaseelle töitä. Tämä
perkeleen sivustakatsojakommentoijien maa.
Olen
kirjoittanut tätä tunnin. Mutta, korostan, olen pitänyt pieniä
taukoja kun olen etsinyt kuuntelullisia tuntoja tietoverkosta. Muuten
en olisi kirjoittanut tuntia eikä tämän kirjoittamiseen olisi
mennyt tuntia. Urheiluruutu alkaa. On mentävä.
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
31.08.2010
- 19:51
Minusta
nykyrunous on tylsää, se ei anna kuin tekijöilleen, se on
semmoista sisäpiirivitsiä, masturbointia, kuin pohjoisen ihmisen
"vitsi", jota kukaan ei voi ymmärtää ("Sannoin
tuole, että kello on viis yli kuusi, mutta oikiasti se on seihtemän
yli"). Mietin asiaa viisikymmentä sekuntia ja päädyin tähän.
En viitsi miettiä enempää.
Menin
tänään tuntemattomaan puistoon kirjoittamaan. Se on melkein kuin
menisi puistoon masturboimaan, samanlaisia katseita se aiheuttikin.
Enkä sano että en tiedä tai tiedän tuosta toisesta asiasta
mitään. Sanoin. Ihmiset ajoivat polkupyörillä saatanallista
kyytiä ja vieressä rummuteltiin. Olin puutalojen takana ja
vieressä. Tunnustin asioita. Kyllä se on niin etten muuta osaa.
Kävin myös kahvilla ja menin opiskelijasta ilman opiskelijakorttia,
jonka silti näytin sillä tahdoin tunnustaa kassahenkilölle
tappioni. Ehkä hän ymmärsi.
En
itkenyt. Mietin etten jaksa sitä yhtä runoilijaa ja vedän sitä
pataan jos tuolta tulee. Etten jaksa näitä puolivälin ihmisiä. Ja
minusta on tulossa samanlainen, FM. Mitä olen menossa tekemään!
Kirjoitin ja odotin oravaa. Ei näkynyt edes varpusia, eikä koiria.
Kissoja oli lähimetsässä. Nau'untaa ei kuulunut. Myös ihmisiä
oli vähän, niin kuin Li Po sanoisi. Ei ihmisiä ollut vähän,
niitä oli paljon, saatanalliset polkupyöräilijät ja pysäköidyt
autot. Olisin halunnut istua sillä penkillä rauhassa sata vuotta,
mutta tiesin että talvi on tulossa eikä talvikunnossapitoa ehkä
ole. Itketti. En itkenyt. En perkele pystynyt.
Päätin,
etten tee tänään mitään. Autojen ääni metsän takana voimisti
puutalojen värejä. Kirjoitin mustaan vihkoon, joka ei ole lainkaan
hyvä, se on liian suuri, pitäisi olla A6 ja se on A5. A6-vihkoni
olivat kahden sillan päässä enkä minä jaksanut kävellä.
Minulla on laatikko täynnä vihkoja. Laatikoita on erikokoisia.
Oravia ei näkynyt, en ota enää yhteyttä mihinkään, tästä
lähin minuun otetaan yhteyttä, en perkele enää ala kysellä
runoelmani perään. Mutisin aika äänekkäästi. Oravia ei näkynyt.
Olin lukenut abjektista. Olin abjekti puistonpenkillä. Tahdoin
lähteä amokiin, huutaa Kullervon kirouksen. Istuin ja kirjoitin.
Siinä amokini. Aurinko alkoi paistaa. Suuret lentokoneet ovat
hereillä auringossa aina.
Nurmikolta
käveli mies. Sanoin, että aika osoittelevaa on ilmoittaa sukupuoli.
Hän kysyi, mistä ojasta olen kotoisin. Kerroin. Hän meni muttei
metsään, siellä ei olisi ollut hänelle turvallista. Hän halusi
turvaa. Hän ei voinut ymmärtää ettei kaikkia turva kiinnosta,
varmuus, ja vaikka välillä kiinnostaisikin niin se olisi
mahdottomuus. Yritin itkeä. En onnistunut.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
30.08.2010
- 13:56
Tuolla
lukee, että lisäpalveluna mainosten poisto maksaa 35 euroa. Minusta
bloginpitäjän olisi maksettava, jotta hänen blogissaan olisi
mainoksia. Kehittelisin verkkokiusaamista kuitenkin pidemmälle:
blogissa näkyisi ihminen paskalla ellei tilille rapsahtaisi 35:ttä
euroa (kuukaudessa). Blogia tehdessä pitäisi kysyä, mistä ihminen
pitää ja varsinkin mistä ei pidä. Sitten näitä inhokkeja
näkyville ja rahaa vaatimaan. Ja tietyn maksun jälkeen saa jotakin
mukavaa näkyville. En ymmärrä, miksi aina jäädään puolitiehen
kun voitaisiin mennä (helposti) loppuun saakka. Tässä arvostan
diktaattoreita, he todella tekivät mitä tahtoivat. Olisi hienoa,
jos toimisimme kaikki niin. Olisimme "aitoja". Minäkin
tahtoisin hengiltä aina viisikymmentä ihmistä, henkilökohtaisesti
tuntemaani, lisäksi kaukovihatut. Vihani on rationaalista. Ei
vihalla ja irrationaalisuudella ole paljonkaan tekemistä toistensa
kanssa. Niin vain sanotaan. Että olisi ihmisillä hyvä mieli.
Tänään
en tee mitään. Tai voisin lukea Pääskysen Enkelten kirjaa,
olen lähes puolivälissä. Sepä on hyvä kirja. Pelotti etukäteen,
mutta pelkoni oli aiheeton. Huomenna kirjoitan yhden arvostelun ja
ehkä toisen. Voisi olla semmoinen kritiikkipäivä. Joka tapauksessa
ne on tehtävä tällä viikolla, ja gradun kolmannen luvun viimeinen
alaluku. Se ei ole paljon. Sitten on perjantai. Eilen meni
iltayhdeksään kun värkkäilin tekstini kanssa. Se oli hauskaa
mutta myös ahdistavaa. Olin epävarma ja yritin silotella
näkemyksiäni, sillä näkemyksistäni ei tekstissä olla
kiinnostuneita, tai en minä tiedä (vrt. "Jos mielipiteistäsi
ei pidetä, vaihda mielipiteitäsi.").
Lueskelin
muuatta verkkopäiväkirjaa. Kaverihan on vallan innostunut
avoimeksi, vähän jo inhoaa lastaan ja vaimoaan enemmän. Kuka
meistä ei inhoaisi ja sitten vihaisi lastaan? Sitä varten ne on
tehty. Vaikkakin vahingossa. Ihminen on rationaalinen olento, hän
tekee kaiken tieten tahtoen ja yksinteoin. Koskahan ne taas
suomentavat sitä Bernhardia? Toivottavasti paraikaa, että pian
pääsisi lukemaan. Hän ei juuri peittele. Sitten kiinnostaa Salaman
uusi romaani. Hän ei ole antanut periksi. Hän ei ole seestynyt.
Seestyminen vittuun, sanon minä. Melender kirjoitti Salamasta
mielenkiintoisesti blogissaan ja sunnuntaiahdistus lieveni heti.
Tietäisivätpä miten kiitollinen olen heille. Illalla katsoin
tositelevisiota ja minua ärsytti että parhaimmat kilpailijat saivat
kenkää. Helvetin typerä tämä Suomen kansa, sanoi jo Linkola.
Sitten kävin lentokentällä ja sain tuliaiseksi suurennuslasin,
olin sitä toivonut. Suurennuslasilla mulkoilen mikrofilmiltä
tulostamiani lehtiartikkeleita. Suurennuslasissa on valo.
Aamulla
luin Anna-lehdestä kirjailija Juha Itkosen haastattelun. En taida
lukea hänen uusintakaan kirjaansa. Siinä, siis haastattelussa, taas
uitiin omaelämäkerrallisen vs. fiktiivisen suossa eikä suouinti
minua miellytä. Voisi se olla hauskaa, ehkä järjestän suouinnin
maailmanmestaruuskilpailut, tai ehkä PM-kilpailut. Myös on
EM-kilpailuja. PM-kilpailut ne on, jokainen voi miettiä ovatko ne
piirinmestaruuskilpailut vain Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Ja
osallistuuko Färsaaret niihin oman lipun alla. Niin sanoakseni.
Ovia
kolistellaan. Tiedän ihmisiä, jotka ärsyyntyvät tuollaisesta.
Esimerkiksi, jos joku kuuntelee ja katselee kolme kertaa peräkkäin
videolta musiikkia niin siitä tullaan huutamaan. Tunsin kerran
naisen, joka oli ja ehkä vieläkin on idiootti, mutta sanoi kerran
viisaasti: "Ei kannata hankkia lapsia, jos ei halua valvoa
öitä." Varmaan lainattu lause. Näin hänet Helsingissä
toissa viikolla mutta hän ei toivottavasti nähnyt minua. Hänellä
oli lapsi. Aika pieni, vaunuissa. Ei monikuinen. Toivottavasti
muistaa lauseensa, joka on virke. Oli muuten lihonut ja naamassa
näppylöitä.
Lapsiperheet
ovat sitten oma ongelmakenttänsä. Ensin he hankkivat lapsen tai
lapsia, jotta pääsevät kiduttamaan jälkikasvuaan, mutta kidutus
kohdistuu myös ystäviin ja sukulaisiin. "Lasten ehdoilla
mennään", he sanovat ja tarkoittavat: "Lasten vanhempien
ehdoilla mennään." Lapset ovat tekosyy ihmeelliseen
pompottamiseen ja vikurointiin, joka on vain odottanut jälkikasvua
päästäkseen esiin. Niin kuin yhdysvaltalaisessa viihdesarjassa
sanottiin vastasyntyneen äidile: "See you in six to eight
months." Kuitenkin voisi tarkentaa: nähdään kahdenkymmenen
vuoden päästä. Sillä nämä terroristit eivät ole älynneet,
että jokin päivä lapset ovat "lentäneet pesästä" ja
he joutuvat vastuuseen teoistaan.
31
minuuttia.
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
28.08.2010
- 12:27
Ihmettelen
miten tällä asenteella on päästy näinkin pitkälle. Tämmöinen
tuli mieleen kun luin humalapostaustani. Editoin sitä pikkasen.
Sitten poistin sen. Mutta tuossa se vielä näkyy. Outo on Vuodatus!
Minulla kun ei ole kuin kaksi vaihdetta, viha ja rakkaus. Olen
aikamoinen kiivailija!
Olin
varmaan ainoa olento maailmankaikkeudessa, joka vielä eilen klo
16.50 kuvitteli etten juo illalla. Niinpä kuvittelin. Kissa
erityisesti tiesi. Ja huoneenhallitus, joka on matkalla. En osaa olla
yksin, siis ilman ihmistä, minun on juotava ja koska yhteen aikaan
olin melkein aina yksin niin join melkein aina. Yksinäisyyteni syy
on yksinkertainen, en osaa olla ihmisten kanssa. Olen sen verran
silmitön tyyppi että minua kartetaan. Erityisesti nämä uraihmiset
karttavat.
Minulla
on salainen/ tuntematon puhelinnumero yhden idiootin takia. Ei siihen
yleensä useampia tarvita. Humalassa, kun olen yksin, alan soitella
ihmisille ja tietoverkkoisella aikakaudella voi myös keskustella
palstoilla ja blogeissa. Aamulla on melko karmea olo, kun tulee
lukemaan omia kirjoituksiaan. Eilenkin onnistuin hölmöilemään
kiitettävästi, sanoin niin kuin lapsi totuuden, sen mitä "kaikki"
ajattelevat, voi voi. Vissiin en blogeissa käynyt kommentoimassa,
parilla palstalla vain. Mutta tietenkin innostuin kirjoittamaan omaan
blogiini. Aamulla on sitten kauhu. Kaksi viestiä jätin vastaajiin,
mutta onneksi useimmat eivät vastanneet.
Kapakoissa
käynnin jälkeen on omanlaisensa syyllisyys. Yleensä hölisen ihan
kahjoja. Olen hyvin asiaton. Kaikki tämä siksi, että minulla on
alemmuudentunne, kun en osaa olla ihmisten kanssa, jolloin en sitten
lopputuloksena osaa olla ihmisten kanssa.
Mitähän
seuraavaksi tekisi. Uin torstaina 2000 metriä, tuskin olen
milloinkaan uinut niin pitkästi. Urakan jälkeen oli outo olo. Monet
uivat nopeasti, heillä on uimalasit ja kroolaustekniikka. Se on
komeannäköistä. Yhdellä äijällä oli musiikkilaite korvissansa,
vissiin, siinä se ui minua nopeammin ja kuunteli taatusti
korkeatasoista taidetta. Uiminen on aika hauskaa, eikä se rasita
huonokuntoisia niveliäni paljonkaan. Vähän polvessa torstaina
tuntui.
Miten
tuo syksy tuli nopeasti. Yhtenä päivänä. Vuodenajat vaihtuvat
jotenkin kolhosti, tuosta vain. Minulla on ollut syksy sielussani
kolmekymmentä vuotta. Joskus ei ollut. Se alkoi eräänä iltana,
kun sattumalta kuulin että tiettyjä järjestelyjä on luvassa.
Aikuiset voisivat hieman tarkemmin tarkistaa, tai yleensä tarkistaa,
ettei ole lapsia kuulolla. Eivät he välitä. Heitä kiinnostavat
vain omat asiansa. Kukaan ei välitä mistään mitään.
Luin
hyvän kirjan, Mikko Viljasen esikoisrunokokoelman Kesken
hengityksen kaiken. On mukavaa lukea hyviä kirjoja, lisäksi
minua odottelee 3 ja 1/2 lukematonta Coetzeeta. Kunpa nopeasti
pääsisin niihin. Mutta ensin on luettava Markku Pääskysen
Enkelten kirja, joka pelottaa minua sillä edellinen Pääskynen
jäi kesken. En jaksanut edes kahtakymmentä sivua sitä jankutusta.
Pääskysen romaanit 2,3 ja 4 olivat hyviä, ykköstä en ole
lukenut. Ehkä pitäisi. siitä puhutaan usein. Suomen Kuvalehdessä
oli kirjailijan haastattelu. Hän harrastaa takomista ja
kirpputoreja. Hieman pelottavan oloinen tyyppi, niin menestynytkin,
ja minua vuoden nuorempi, kai. Tässä iässä pitäisi jo olla
meriittejä, eikä minulla ole yhtään meriittiä. Tämä kirottu
alemmuudentunto. On minulla meriittejä, esimerkiksi ihailemani
kirjailija nolasi minut julkisesti. Siitä minut ehkä joku muistaa.
"Se ääliö."
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
25.08.2010
- 19:52
Toisella
viikolla romaneja ei enää nähnyt. Ihmisen sopeutumiskyky on
uskomaton.
Lueskelin
Kerberosta 2/2010. Olenhan sen kestotilaaja. Siinä oli hyvä essee
tästä Le Corbusieristä, joka taisi olla varsinainen veijari. Hänkö
muun muassa on vastuussa kaikesta siitä betonista, joka mieliämme
raiskaa? Sitten oli juttu jäämiehestä, Ötzistä. Sekin oli hyvä.
Sitten oli runoa, kritiikkiä ja sensellaista. Lueskelen Kerberosta
huussissa. Lukisin Parnassoakin mutta sen paperi on huonoa, liukasta.
Lukutovin
jälkeen asetan kulttuurilehden hyllyyn, otan niitä sieltä esiin
toveittain, silmäilen, ja nauran mahdollisille omille jutuilleni.
Siihen ei aivan heti kyllästy. Hirnun erityisesti sille, että
kirjoittajapulan takia kaltaiseni ääliö saa sanansa kuuluville.
Millään muulla ei voi selittää minun tai Jarkko Tontin
näkyisyyttä. Onkohan niillä Otavassa pulaa runoilijoista?
Kaveri
soitti ja sanoi saaneensa Facebook-sivustolleen todellisen
pilailulinkin: siinä ilmoitettiin, että WSOY hakee kotimaisen
kaunokirjallisuuden kustannuspäällikköä, lisätietoja antaa Anna
Baijars. Onkohan jo moni hakenut? WSOY voisi perustaa, on niillä jo
Johnny Kniga, semmoisen kovisalakustantamon kuin Ruttopuisto. Sen
lehden nimi voisi olla Bule 13 tai mikä WSOY:n osoite, tai
Ruttopuiston, lieneekään. Joka tapauksessa lehden nimi voisi olla
Bule 13.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
23.08.2010
- 12:57
En
tee enää mitään! Tämmöinen päätös on aina yhtä hieno.
Muistan kun Jani Mäkisen walesilainen tyttöystävä tuli Suomeen
käymään niin Ville Minkki päätti, ettei puhu hänelle englantia.
Hieno päätös. Päätöksen syyt olivat myös ilmeiset (häpeä).
Minä olen päättänyt, etten milloinkaan opettele tanskaa.
Saatan
käydä kirjastossa. Tahtoisin oppia muutamia asioita mutten viitsi.
Tuli tuo Kerberos. Laskeskelin, että voisin kasata novellikokoelman
(tai 2) novelleistani, mutta kuka ne julkaisisi. Ei kukaan. Voisi
niitä tarjoskella kulttuurilehtiin, "Tai jottain" voisi
olla läpimenomahdollinen, samoin "Vaellus", mutta
työnimellä "Naisista ja eläimistä" kulkeva taitaa olla
törkeä. Kirjoitin siihen kaikenlaista kamalaa mitä tuli mieleen.
"Virpi" on kuvaus lähiöihmisestä, joka saa Taudin. Sitä
ei voi TARJOTA mihinkään. Luulenpa, että kulttuurilehtien
naisjäsenet ovat semmoisia narttuja järjestään, että he, aivan
oikein, löytävät tarinasta itsensä. Sitten on laaja mutta ikävän
keskeneräinen "Erään rikollisen nuoruus ja uran alkuvaiheet",
mutta saatan istuttaa siihen "Erään kylän", samoin ehkä
"Erään kuoleman". Tosin nämä istuttamiset pitäisi
jättää vähemmälle. Mietin kokoelmalle nimeksi Kaupungilla ja
maassa. En tee sitä!
Kissa
nukkuu tuolilla, joka pyörii toisinansa. Tahtoisin lainata Pessoan
sen yhden kirjan, jonka nimeä en muista. Pyrin sidossanoihin. Miksei
kukaan vastaa!
Kategoria:
Nyt 4 kommenttia Kommentoi
22.08.2010
- 17:58
Pätkiä
poistetusta tekstistä:
Nämä
ovat ihmisiä, joiden mukaan äänestämällä voi vaikuttaa. Voi
voi. Siinähän äänestävät ja se on hyvä, niin he luulevat
vaikuttavansa ja ovat tyytyväisiä. Nämä ihmiset ovat uhoajia,
jotka huomenna tekevät hurjia asioita, tai ovat tehneet ajassa ja
paikassa, jota ei voi tarkistaa. Yleensä he ovat vanhoja, yleensä.
Eikä vanhuus viisautta tuonut, vain tiivisti heidän typeryyttänsä,
kristallisoi heidän idiotiansa.
Oikeastaan
en pidä sanasta 'typerys', se kuulostaa löysältä paskalta niin
kuin 'Petri'. Eikä minusta ole blogiesseistikoksi!
Viime
päivinä olen tuntenut erityistä inhoa vanhuksia kohtaan. Kun ikää
tulee niin sitä aina vain sujuvammin valehtelee. Kun jo tässä
iässä valehtelen kevyesti, niin miten helppoa se tulee olemaan
kymmenen vuoden kuluttua. Silloin ei minuun voi luottaa enää
lainkaan. Tosin ei enää nytkään, mutta epähuomiossa saatan puhua
totta.
Vihreät
ovat jo niin valheellisia että se on hieman viehättävää. He
todellakin myisivät vaikka äitinsä, jotta pääsisivät
televisioon, ehkä myyvätkin, usein.
Kun
tajusin olevani täysin valheellinen ihminen niin aloin taas ottaa
nämä hengelliset asiat edes vähän tosissani. Tajusin, että ei
ole muuta vaihtoehtoa. Ei jumalauta tätä voi panna julki. On tässä
taas semmoista kontaktinottoon kehottavaa materiaalia. Inhoan kaikkia
kontakteja!
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
20.08.2010
- 21:07
Lueskelin
kirjaluetteloa arvosteltavista kirjoista ja jumiuduin Timo K. Mukan
kohdalle. Mitä minun sitä kannattaa pyytää, sillä se menee
meritoituneemmille tyypeille, minä kun en ole meritoitunut yhtään.
Joskus kesällä, vai oliko kevättä, puhuttiin Mukan uudesta
teoksesta ja minulle sanottiin: "Pitäs varata se
arvosteltavaksi, mutta on se jo varattu." Tätä on elämä! En
viitsi edes yrittää. Tosin minulla olisi perusteita väittää,
että saisin kirjasta paljon irti. Paikallistuntemus, Palsa, ja mitä
kaikkea, ehkei mitään, ja ennakko-oletuksena että tunnen Mukan
tuotannon ihan perkeleen hyvin. Hauska oli myös, kun em. henkilö
kysyi, mitä pidän Paasilinnan Mukka-elämäkerrasta. Vastasin, että
ikävä sanoa, mutta on se hyvä kirja. Se on. Paasilinnaan olen
kyllästynyt täysin.
Kävin
uimassa 1 500 metriä. Kolme kertaa kävin viikolla romaneja
ihmettelemässä. Kerran meinasin kaataa rahakipon. Olen voiton
puolella arkistotouhuissani, näin olen sanonut jo pitkään. Mutta
jos ensi viikko menee niin kuin tämä niin alan olla valmis,
melkein. En tiedä. Junassa yritin lukea mutta väsytti ja siirryin
kirjoittamaan. Kirjoittaminen on lukemista helpompaa, tosin sen näkee
sitten tasossa, olen paljon parempi lukija kuin kirjoittaja. En osaa
kirjoittaa lainkaan. Vaikka kirjoitan koko ajan niin lauseeni ovat
tönkköjä, kuitenkaan ne eivät ole Anja Snellman-Orma-Kaurasen
tapaan ylioppilasaineisia, joku kuvaili näin Anjuškaa, vai olinko
se minä. Anja Jne. on aivan helvetin huono kirjailija. Jopa
Anna-Leena H. vaikuttaa nerolta häneen verrattuna ja se on jo
paljon. Miten paljon onkaan keskinkertaisia kirjailijoita tässä
maassa. Antti Tuuri on varmaan pahin ja paras esimerkki.
Luonnollisesti häntä ylistetään, mielikuvituksetonta kaveria.
Sillä kirjailijalla pitää olla mielikuvitusta ja mieli ku vitusta.
Kirjailijan pitää olla hullu ja fanaatikko. Kyllä sen jäljestä
näkee, jos näin ei ole. Esimerkiksi Haavikko oli fanaatikko, mutta
Meri ei ole. Jokin Vuoden 1918 tapahtumat on hyvä kirja,
romaani, mutta ei siinä ole mitään yliluonnollista, ajattelemaan
panevaa. Haavikkoa kun lukee hetken niin alkaa nähdä näkyjä. Tai
en minä tiedä onko se yleistä mutta ainakin minä näen. Kuulemma
joillakin ihmisillä ei ole "jumalallista kokemusta",
minullakin on toinen korva kuuro, mutta ei se ole mitään
tuommoiseen vammaan verrattuna.
Saarnatuttaa.
Huomaa että arkistossa on käyty. Sitä tarvitsee tukea, että voi
olla edes vähän rehellinen. Tämä maailma kannustaa
valheellisuuteen. Pari hetkeä tätä maailmaa ja valehtelet tuosta
vain. Maailmasta pitäisi varottaa, maailma on vaaraksi henkiselle ja
hengelliselle mielellesi. Kirjoitin kriitikin tapaisen tuosta yhdestä
runokirjasta, annan sen muhia viikonlopun ja panen maanantaina
menemään. Yritin kritiikissäni sanoa näitä asioita, että pitää
olla fanaattinen ja hullu. Vähemmän runokeskusteluja, enemmän
yksinäisyyttä. Saatana, keskustelut vittuun ja metsään runoja
kirjoittamaan. Yhteisöllisyys on täyttä paskaa.
Moderni
romaani on ryijy. Se se on. Olli Jalonenkin on tätä mieltä,
jotakin höpissyt kankaankudonnasta. Onko tuossa ryijyssä
puumerkkiä, virhettä? En minä tiedä, vaikka olen kaksikymmentä
vuotta tutkinut kirjallisuutta tauotta. Eikä ole selvinnyt.
Taidekäsitykseni on "romanttinen", mutta nykykrunoilijasta
tulee mieleen nykyurheilija, joka kaihtaa kestävyysharjoittelua ja
keskittyy pikamatkoihin. Jani Sievinen tästä sanoi Urheiluruudussa
ja talvella entinen huippuampumahiihtäjä Heikki Ikola sanoi, että
kesällä pitää ampumahiihtäjän juosta, siinä on tehoja,
rullasuksiminen ei riitä. Niin se on! Tiettynä indikaattorina
kirjallisen taiteen saralla on se, että lähes kaikki 1970 ja
myöhemmin syntyneet kirjailijat ovat tittelisiä, he ovat FM.
Mutteivät FL tai FT. FM on rullasuksimista. Täyttä paskaa.
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
18.08.2010
- 19:57
Ei
tästä tule mitään. Huomaan Virtanen-Wilhelmssonin taudin oireita,
kun "arvioin". Sitä alkaa kärtystellä nopeasti. En tiedä
mitä tehdä, joten en tee mitään. Kävelin eilen ja tänään
romanikerjäläisten ohi ja kyllä otti päähän. Teki mieli juosta
karkuun mutta sepä vasta olisi huomiota herättänyt. Sitten päätin,
että menen ojentamaan euron, mutten uskaltanut, niin paljon ihmisiä.
Kerjäisivät vähän syrjemmällä. Ovatko romanikerjäläiset
jonkin tahon muistutus meille meidän typeryydestämme?
Huomennakin,
jos näin käy, kuljen kerjäläisten ohi. Ehkä ojennan euron.
Tuskin. En uskalla. Tosin tahtoisin käydä tirvaisemassa
ohikulkijoita turpaan. Voisin lyödä ensin itseäni. Ainakin minä
kärsin niistä kerjäläisistä. Emmekö tosiaan voi tehdä mitään?
Matti Vanhasen mukaan ne häipyvät parissa viikossa, jos niille ei
anna rahaa, ilmeisesti se hänen mielestään on ratkaisu ongelmaan.
Tuo mieleen saksalaismallisen lopullisen ratkaisun. Niin, mitä jos
lastattaisiin romanikerjäläiset junaan ja ajettaisiin itään?
Voi
meitä hyvinvoivia paskiaisia. Tahtoisin, että romanikerjäläinen
kuvattaisiin kirkon alttarilla niin kuin Turkan mielestä alttarilla
voisi olla kuvana kun poliisi tunkee juoppoa poliisiautoon. Ensin
ovat nämä Vanhaset lopullisine ratkaisuineen, sitten nämä muut
perkeleet, jotka neuvovat, neuvovat niin perkeleesti ja moittivat,
muttei heilläkään ratkaisua ole, konkreettista ehdotusta. Ei ole
minullakaan. Paitsi tuo alttarijuttu. Ja se, että jokainen Suomeen
saapuva romanikerjäläinen tai Suomessa tavattava siirretään
vastaanottokeskukseen, mutta eivät ne vissiin tahdo tänne jäädä.
Ei sekään ole ratkaisu. Pitää lähteä Romaniaan vai mistä
kaikkialta niitä tulee.
Onko
Alexander Stubb keskustellut asiasta kollegojensa kanssa, juuri luin
otsikon jossa kertoi "tekstailevansa" kollegoilleen.
Tekstailee nyt myös Romanian suuntaan. Ja konferenssi pystyyn, asia
on selvitettävä. Sitten vasta pyöräilemään. Itse olen viime
aikoina uinut. Kaksi kertaa viikossa, kerran kolme. Se ei ole paljon
mutta vähän, kuitenkin. Pystyin juuri ja juuri 1500:aan metriin.
Parhaimmillani.
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
15.08.2010
- 19:33
Aika
voimakas sunnuntaiahdistus. Olen kyllä Linkolan kanssa eri mieltä
siitä, että maahan pitäisi saada vanhojen miesten hallitus.
Semmoista ei pitäisi saada. Ihminen käytännössä aina tulee
tyhmemmäksi kun ikää tulee. Tämä pätee sekä miehiin että
naisiin. Tuommoinen eläkeläinen on aika ahdasmielinen
besserwisseri, tuli mieleen kun kävin lukemassa tätä. Joskus se
kirjoitti hyvin, nyt blogi on semmoinen itsensä ympärillä pyörivä
generaattori, että huimaa. Kovin kärttyinen on. En minä ihmettele.
Veijo Merikö sanoi, että pakinoitsija pysyy iskussa kaksi vuotta,
ehkä se niin tosiaan on. Tämä minun blogini ei ole ollut iskussa
milloinkaan.
Lueskelen
joskus, siis todella harvoin, runoblogejakin. Ne ovat pienen piirin
elämää ne. Eihän niihin uskalla kommentoida kun Ville, Petteri,
Juhana, Joni, Toni, Emilia, Henriikka ja Tarjaleena eivät voi olla
väärässä. Ylipäänsä runoudesta ei pidä sanoa mitään. Paras
runoarvostelu kuuluun nykyrunouteen menee näin: "Onnea."
Sitä hyvin paljon tarvitaan. On siinä jotakin perää siinä Tervon
lausumassa, että runoilija on laiska (mutta niin on Jarskikin).
Kovin ohutta on. Paitsi tuo Salmenniemen opus, siinä on yritystä.
Pidän siitä siksi. Silmäilen sitä toisinaan. Yhden lauseen hän
ehkä oli ottanut kulttuurihistoriallisesta kirjasta! Ainakin
sellainen kulttuurihistoriallisesta löytyi.
Kärttyisä
olo, olo kuin eläkeläisellä. Vittu. Mitä huomenna tekisi, paitsi
että olen päättänyt mitä tekisin. Yritän kirjoittaa kolme
liuskaa jonkinlaista tekstiä, hyvää siitä ei tule, mutta yritän
hämätä. Ensi viikolla jos ilmestyisi yksi lehtikin, jossa on
novelli joka tosiaan ei ylittänyt Parnasson julkaisukynnystä. "Sitä
ei saa sovitettua lehteen." Eipä kai, kun pitää olla tilaa
Arto Virtasen "koskettelin ulostetta" -jutuille. Sanonpa,
että novellini (tms.) on noin kymmenen ja puoli kertaa parempi kuin
haukotuttava "haistoin Picasson maalausta" -sekoilu.
Vituttaa. Olen myös katkera. Sentään tiedän olevani täyshullu!
Ehdotin
tamperelaiselle, että mennään moikkaamaan Jouko Turkkaa. "Ei
se tässä lähellä asu, se asuu Pirkkalassa." Niinpä niin,
mutta mistä tahansa paitsi Tampereen perspektiivistä Turkka asuu
lähellä, jos toinen asuu Tampereella. Jos Raisiossa asuisi yksikin
taiteilija niin sanoisin että se asuu tässä ihan lähellä. Muttei
siellä asu. On siellä yksi museo tai galleria.
Nythän
on niin että ensi viikolla olisi aherrettava vaikken ole toipunut
tästäkään viikosta. Yritin etsiä punaviinilootaa muttei sitä
missään ole. Onko se viety? Olisin pannut sen hyvään talteen
jokin ahdistava iltayö nautittavaksi. Enpähän nauti. Huomenna on
taisteltava.
Kategoria:
Nyt 4 kommenttia Kommentoi
12.08.2010
- 19:25
Voi
helkutti kun en tiedä mikä syöte on. Luin Marek Hlaskon
pienoisromaanin/ novellin/ teoksen Viikon kahdeksas päivä,
samasta Keltaisen Kirjaston niteestä löytyy myös pienoisromaani/
novelli/ teos/ pitkänovelli Silmukka, josta olen lukenut
vasta ensimmäisen luvun. Eilen järkytyin, kun postilaatikon kautta
ilmaistiin, että postissa minua odottaa kirjalähetys, lähtöpaikaksi
kerrottiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran varasto. Ajattelin, että
ehkäpä runokustantajan kirjat tulevat sieltä, mutta paska,
postissa odotti, todellakin, SKS:n aivan liian pitkä kirja, jonka
talvella olen vaatinut haltuuni. Myöhemmin mieleni on muuttunut.
Mutten kuitenkaan luovuta kirjaa pois. Se on ulkoasullisesti kaunis
kirja, Samuli Paulaharjun Vanhaa Lappia ja Peräpohjaa. Luen
kirjaa vähitellen, se on suunnitelmani, tai en minä tiedä mitä
teen, minulla näitä suunnitelmia riittää ja koska kerron niistä
avoimesti niin olen saanut kuulla usein naureskelua. Ei se mitään.
Kertokaa tekin joskus jotakin. Saatanan tieteilijät.
Tässä
on aika hyvä jakolinja, taiteilijat eivät auo päätään, sillä
he tietävät usein olevansa väärässä, kun taas tieteilijä ei
tiedä olevansa lähes aina väärässä. Minua eivät
sivustakatsojat kiinnosta. Otan ohjeita vain osallistujilta. Muistan,
kun melkein 20 vuotta sitten teimme ällöttävää opiskelijalehteä
ja numeroa olivat aina arvioimassa ne, jotka eivät siihen
kirjoittaneet kirveelläkään. Muutamat muut taas tekivät
artikkeleita yöt ja päivät, josta kiitokset. Saimme jonkin
kunniamaininnan, joka oli noiden huhkijoiden ansiota, kun taas
sivustakommentoijista ei ollut mitään iloa. "Kyllä oli tyhmä
juttu, olisin tehnyt toisin." No tee. "Ei mulla oo aikaa."
Ainoa luovuuden laji, minkä he hallitsivat, oli tekosyiden
keksiminen. Kerran sain yhden lupaamaan, että tekee sellaisen hyvän
jutun, oikein kyselin asiaa moneen kertaan ja hän sanoi että juu
juu, kyl mä sen teen, vaikka kaikille oli selvää ettei hän sitä
tee. Niinpä laitoin lehteen tyhjän sivun, jonka ingressissä
kerroin, että tähän piti tulla hyvä juttu, kun lehti on kuulemma
muuten täyttä paskaa ja alta voitte lukea tekijän näkemyksen
hyvästä jutusta. En edes saanut turpaani. Mutta kyllä se välejä
viilensi.
Hoh,
hoh. Oi niitä aikoja. Ihminen, joka muistuttaa ettei pidä muistella
vanhoja, pelkää että hänet paljastetaan. Hänen tunnollaan on
ikäviä asioita ja hän koettaa näyttää esimerkkiä
unohtamisessa. Valitettavasti kaikki on mielessä ja osin paperilla.
Millaisia paskapuheita sitä saakaan harva se päivä kuunnella!
Eräskin tuli vaahtoamaan, että hän oli käynyt terveyskeskuksessa
ja lääkäri kehottanut ottamaan rintaliivisilleen vaikka korvaa
tutkittiin, vain korvaa. Hengähdettyään hän kertoi tädistään,
joka kirjoitti ristisanoja miten sattui, siis päin honkia. Mietin,
että pitääkö tätä tosiaan kuunnella. Tuo jälkimmäinen
urbaanilegenda tunnetaan Pohjois-Amerikoita myöten ja edellinen
epäilemättä sekin. Mainitsin, että hän puhuu täyttä paskaa.
Että viitsiikin, aikuinen nainen. Tämä vastasi, että tuolla on
ovi. Niin käy kun puhuu totta. Kyllä minä niin mieleni pahoitin,
kun kävelin köyhien kaupunginosan läpi kotiini köyhimpien
kaupunginosaan. Mietin, että miksi minä olen yksin, vaikka vain
tahdoin olla rehti ja reilu, kun taas aikuisen naisen valehteleva
nilviäismies vain porskutteli eteenpäin. Auttaako ne haluavat noita
kusipäitä? Siinä riittää työtä. Ihmiselämäksi. Siksi naiset
elävät viisi vuotta miehiä pidempään että saavat viisi vuotta
huoahtaa parannustyön päälle. Kyllä vitutti.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
726:s
07.08.2010
- 13:07
Kyllä
minä niin mieleni pahoitin, kun olin mennyt itselleni lupaamaan että
kirjoitan tänään välit sisältäen 4 100 merkkiä tekstiä. Kyllä
en taida. Jossakin blogissa oli päästy yli viidensadan "postauksen"
mutta minullapa on yli seitsemänsataa. Sairaassa mielessäni olen
mietiskellyt että kirjoitan tuhat täyteen ja annan heittää.
"Sillä itse asiassa kuulun puliremmiin" niin kuin Palsa
sanoi ja johon viittasi eräs nainen. Kyllä en olisi itse muistanut.
Kyllä en milloinkaan muista mitä olen kirjoittanut, mihin viitannut
ja muutenkin pääni on tyhjä ja täysi aivan aina.
Enkä
voi mennä kirjoituskoneen äärelle, sillä kissa nukkuu sen
edustavalla tuolilla. Kyllä hän niin mielensä pahoittaisi jos
häntä menisin nostelemaan en hännästä sentään. Lueskelin
kirjaa, historiankirjaa, ja minua allöttää että olen kohta ns.
valmis. Väkisinkin "gradu" valmistuu, perkele, ja sitten
on yksi tentti/ luento ja sitten voin suksia hevon vittuun tai mihin
minut sieltä toivottavatkaan. Kyllä he niin mielensä
pahoittaisivat, jos jäisin sinne kykkimään.
Kyllä
en jää.
Olin
kolme kuukautta tai yli "gradua" tekemättä ja kun sitten
katsahdin siihen niin huomasin että se on melkein valmis. Juuri
tuommoinen vituttaa, tarkoitan: pahoittaa mielen. Kyllä minä niin
mieleni pahoitin kun huomasin, että pitää enää muutama kerta
käydä arkistossa ja kirjoittaa jokunen kymmenen sivua. Sitten voin
alkaa pahoittaa mieltäni siitä etten ole väitellyt. Alan sen nyt.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun huomasin etten ole tohtori.
Kyllä en tohtori tahtoisi olla, mutta se olisi naapureille ihan
oikein että saisivat mielensä pahoittaa siitä että heidän
naapurissaan asuisi tohtori. "Sillä on noussut kusi päähän",
se on ollut siellä alusta saakka, tehdessä tuli aika reippaasti
virtsaa sekaan. Kyllä ei muuta tullutkaan. Miettivätkö ihmiset
usein sitä, millainen on ollut se akti jossa heidät on pantu
alulle? Missä ja milloin. Tuon jälkimmäisen voi melko tarkasti
kohdentaa. Onko ollut miten tyydyttävä ja keille kaikille? Kyllä
en milloinkaan mieti noin sairaita asioita. Tahdoin vain kokeilla,
josko on niin sairaita ihmisiä että tuollaisia miettivät.
Tuo
Lounatuulen alla on muuten hyvä kirja, mutta kyllä minä
niin mieleni pahoitin, kun siinä on taas semmoista epämodernistista
höpinää, "seuraavaksi käsittelen sitä ja tätä", siis
kyllä en tuommoisesta pidä. Taitto tosin on erinomainen, maailman
paras. Miten voikin olla niin taitava taittaja! Taittonero.
Taitto-Finlandia hänelle ja heti, etten mieltäni pahoittaisi.
Palsan Minun Getsemanesta löysin intertekstuaalisen viitteen,
ei siihen mennytkään kuin vuosi vähän toista. Kyllä en ymmärrä,
miksi minulla aina kaikki vie niin vitusti aikaa.
Kissa
nukkuu. Kyllä en voi mennä kirjoittamaan. Tämä blogi on siitä
hyvä, ettei tarvitse mielipidepalstoille kirjoittaa vaan voi
kirjoittaa tähän blogiin. Kyllä on niin ikävää, kun joutuu
postimaksun maksamaan eivätkä sitten edes mielipidettäni julkaise.
Kyllä en vaihda mielipiteitäni, kun niin mielipiteeni pahoitin
siitä, kun ei tullut julki.
Kategoria:
Nyt 6 kommenttia Kommentoi
06.08.2010
- 19:06
Kyllä
minä niin mieleni pahoitin, kun en saanut omaan blogiini kommentia
lisättyä. Olisin vain kirjoittanut, että
Aurinko
paistaa
pyryttää
sankasti
kaikki
ulkona
Kategoria:
Nyt 1 kommentti Kommentoi
02.08.2010
- 19:31
Aamulla
oli raivostunut olo. Kyllä se siitä meni. Minulla on vähän
semmoinen periaate, että jossakin, en oikein tiedä missä,
vaiheessa ihmiset ovat vapaata riistaa, eli kun ovat törkeilleet
tarpeeksi niin heistä voi kirjoittaa ihan mitä tahansa. Viime
aikoina on ollut puhetta siitäkin, että mistä kirjoittaminen
lähtee niin voin omalta osaltani sanoa että se aika paljon lähtee
kostamisesta. Näyttämisestä. Kirjoittamiseni? Ei minulla ole
mitään kirjoittamistani.
Sitten
on se, että älä vain kehu elävää. En enää milloinkaan kehu
elävää. Sen jälkeen sinä itse olet vapaata riistaa, nimittäin
kehukohteen osalta, hän jo viilailee kivääriään ja rasvaa
metsästyssaappaitaan. En oikein ymmärrä kehukohteen psykologiaa,
epäilemättä siksi etten ole milloinkaan ollut kehukohde.
Sain
viimeinkin tänään WSOY:ltä Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan.
Ihan ei mennyt kahta viikkoa. Enpä ihmettele, että yhtiö on
kriisissä, kun ei yhtä arvostelukappaletta tahdo saada. Miten
helvetin vaikeaksi elämä onkaan siellä tehty. Kuulin tuossa pari
päivää sitten absurdeista vaihdoksista, miten työntekijöiden
työnkuvaa muutetaan kaksi milliä. Lähettääkö sinne enää
kukaan käsikirjoituksia? Toisaalta eihän käsikirjoituksia pidä
lähettää, saatteitta ja sisäpiirin tuttavuuksitta, pitää olla
semmoista ulkokirjallista kuonaa että käsikirjoitus huomataan.
Tosin WSOY:llä tuskin tätä huomaamattomuusongelmaa enää on, ja
kohta kerrotaan että kustannustoimittajat saavat mennä koska heillä
ei ole mitään tekemistä.
Lukaisin
Pär Lagerkvistin Barabbaan. Hyvä kirja. Sitten luin loppuun
Gunnar Suolahden Suomen papisto 1600- ja 1700-luvuilla. Se on
vähän semmoista opiskelullista kirjallisuutta tuo Suolahti, mutta
myös Lagerkvist. Tuli mieleen juttu aikain takaa, missä baarin
pöydässä jollakulla oli mukana näitä Henrik Tikkasen
osoitekirjoja, ja siihen tuli joku taloushistorioitsija kysyen:
"Mihin noi voi tenttiä?" En ollut itse siinä pöydässä,
mutta juttua toisteltiin taajaan, vissiin talousmies on jo väitellyt.
En tiedä.
Onneksi
on luettuna tuommoiset Tikkaset ynnä muut ettei enää tarvitse
lukea. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että olen lukenut
tarpeeksi Jörn Donneria, jotta voin sanoa hänestä mielipiteeni.
Anja Kauranen-Snellman-Ormaa olen lukenut kolme kirjaa ja se saa
riittää. Anna-Leena Härköstä neljä, se todellakin riittää.
Laskinko oikein että Antti Tuuria kahdeksan romaania, ai niin ja
sitten yksi kirjoittamisen selvitys, Kuinka romaanini ovat syntyneet
tms. Nämä riittäkööt. Yritän jatkossakin panostaa
korkealaatuiseen kirjallisuuteen. Minulla on esim. neljä
suomennettua Coetzeeta lukematta, voi helvetti että siinä on hyvä
kirjailija. Häpeäpaalu on parhaimpia kirjoja mitä olen
lukenut. Olen erittäin onnellinen että luin viimeinkin Shohei Ookan
Tulia tasangolla. Ja tuo äsken lukemani Lispector toi jälleen
mieleeni sen seikan, että milloin luen Woolfin Mrs. Dallowayn,
Cunninghamin Tunnit oli minusta kevyt. Keväällä
seminaarissa joku sanoi lukevansa Woolfin päiväkirjoja! Arvostan
tuommoista. Minä olen niitä selaillut ihan vähäsen. Sitten kävi
niinkin että luin Cormac McCarthyn Tien, se romaani (ja
elokuvakin) vainoaa minua alituisesti, eihän tässä enää uskalla
pimeällä ulos kun pahat saattavat olla odottamassa.
Näin
se raivo talttuu kun miettii maailman kauneimpia asioita,
taideteoksia. Tosin ei raivon tarvitse aina talttua. Ikävien
ihmisten on syytä pitää mielessä, että mitään ei ole
unohdettu, kaikki tulee vielä valoon. Toiminnallaan he ovat
aiheuttaneet sen miellyttävän tilanteen, että heitä voi käyttää
hyväksi, heistä voi muovailla, esim. taltalla, vaikka minkälaisia
veistoksia, moukariakin käytetään. Jätetään hyvät ihmiset
rauhaan, heidät vain kehutaan.
Kategoria:
Nyt 3 kommenttia Kommentoi
24.07.2010
- 21:29
Aloinkin
lukea Clarice Lispectorin romaania Lähellä villiä sydäntä,
olen noin sivulla 132, yli puolenvälin, siis. Omat kirjoitustouhut
jämähtivät taas torstaina, mutta keksin eilen muutamia kieroja
juttuja, joten luotan maanantaihin. Tämä Lispectorin kirja on aivan
upea. Harvoin niin nauttii ja osansa on tietystä suomentajalla Tarja
Härkösellä. Vaikuttaisi siltä että viime vuosisadalla, joka
onneksi jo päättyi, muutaman naiset kirjoittivat kuin mitkäkin.
Lispectoria on luonnehdittu siihen tyyliin että näytti Marlene
Dietrichilta ja kirjoitti kuin Virginia Woolf. Onneksei toisinpäin.
Tosin en tiedä Dietrichin kirjoittamisista.
Lispector
oli diplomaatin rouvana, josta tulee helposti mieleen toinen
diplomaatin rouva Aino Kallas. Taitavat olla persoonina vähän
erilaisia. Aino Kallas supisi päivällispöydässä toiselle
daamille että on toi Joyce sairas. Tuommoisia kallaksia nyt on
viisitoista tusinassa.
Näin
tässä yksi yö unta suomalaisesta kirjailijasta. Huolestutti.
Oltiin maatilalla, jossa ei ollut lainkaan maata eikä tilaa ja
suomalaisen kirjailijan sylissä rääkyi kammottava lapsi. Hän
kertoi että hänellä on kaksi lasta, toinen oli mennyt vähän
hutia mutta ensimmäisellä on aivot. Muistaakseni en vastannut
mitään, kuten tavallista, minulla ei ollut puheoikeutta.
Kategoria:
Nyt 4 kommenttia Kommentoi
21.07.2010
- 17:53
Luin
Tanizakin Avaimen, Varjojen raportti on yhä kesken.
Taidan seuraavaksi lukea en tiedä mitä. Olen kirjoittanut niin
paljon viime aikoina, täydellä hulluudella, että iltaisin on
hauska rentoutua hyvän kirjallisuuden parissa. Tosin teen niin aina
mutta tiukassa kirjoitusvaiheessa se on erityisen mukavaa. Viime
viikolla pääsin torstaina liuskalle kaksikymmentä ja sitten oli
levättävä. Maanantaina jatkoin ja olen lähellä liuskaa
neljäkymmentä. Siihen kuuluu vanha noin viisiliuskainen
kirjoitelmani, joten ehkä huomenna päädyn noin liuskalle
neljäkymmentäkaksi vähennettynä noin viisi liuskaa. Epäilen,
että perjantaina olen taas aivan sairaalakunnossa. Kirjoitan
täysillä, en mieti, annan mennä. Oikeastaan Raymond Carver opetti
näin, mutta minä kikkailen, se on erona. Lainasin Simonin
Historian, en ole ennen lukenut Simonia. Enkä Simenonia,
paitsi vähän. Tämä Simon näyttää kirjoittavan niin ettei sitä
suomalainen voi hyväksyä, hän ei kirjoita selkeästi, ettei vain
olisi epäjohdonmukainenkin. Tiettävästi Simon oli Hans Selolle
tärkeä ja koska pidän Selon kahdesta kirjasta niin siitähän
voisi vetää sen johtopäätöksen että tulen pitämään
Simonista. Toisinaan teen verkkohaun "hans selo" mutta se
on ihan hullua, kaveriin ollaan aivan raivona, hän on uhka, häntä
sanotaan muun muassa "maailman huonoimman kirjan"
kirjoittajaksi. Se on aika paljon. Mikä siinä Selossa niin kamalaa
on? Hänellä sentään on oma tyyli. Minua ahdistaa tuommoinen
ahdistuneisuus enkä enää tee verkkohakua "hans selo".
Paljon muutakaan ei pidä tehdä, olla vain. Seitsemän tunnin välein
Suomessa ihminen tappaa itsensä. Yllättävän pitkä väli.
Kategoria:
Nyt 3 kommenttia Kommentoi
13.07.2010
- 20:06
Luin
Coetzeen Hämärän maat. Se on hänen esikoiskirjansa,
-romaaninsa. "Tuotannon perustekijät ovat jo näkyvillä",
sanoo mainosmies, mutta kuka välittää mainosmiehestä.
Huomaan
omistavani Margit Borg-Sundmanin omaelämäkerrallisen kirjan, se ei
ulotu vuoteen 1964, mitä on mahtanut kirjoittaa siitä vuodesta,
onko kirjoittanut mitään. Silloin aika moni tunaroi. Kirja on
tuossa noin, sinistä kannessa, mikä sen nimi on, Jännittävä on
elämä, hyvä että on. Toisaalta mikä yhdelle on jännittävää
on toiselle tylsää. Mitäs siitä. Todella tyhmästi sanottu. Mitäs
siitä. Sentään kirjoitin eilen viisi liuskaa ja tänään
vähemmän.
Maanantaisin
sitä saattaa intoutua, tiistaina jo rauhoittuu. Laitoin yhdelle
kaverille nimeksi Marko Mulkku, olikohan se vähän osoittelevaa.
Sitten tein niin että kun kahdella on "oikeasti"
sukunimenä ajatella-verbin synonyymi niin vaihdoin nimet ns.
päittäin. Hurjaa. Toiselle laitoin etunimeksi toisen toisen
etunimen. Metsään viittaavan nimen synonyymistin senkin. Mutta
vesinisäkkäästä tein metsän viekkaan petoeläimen. Marko Mulkku
ei kuitenkaan ole ensimmäinen Mulkkuni, aiemmin tekaisin erään
Mauno Mulkun, luulenpa että he ovat sukua toisillensa. On olemassa
Lerssejä. Anu Saukkosia. Nimien vääntely on hauskaa, Lima Sauhto.
Parnassosta luin pari vuotta takaperin (harvemmin etuperin) että
sananmuuntelu on sairasta touhua. Kai se on jos on kielellisesti
aivan lahjaton, eikä tajua mitään. Sananvääntely on sellaista
verryttelyä, mutta myös itse toimintaa, asiaa itsessään.
Palindromeja tekee sivun laitaan jos on tilaa. Vai oliko se Parnasson
juttu vitsi? Saattoi olla. Olen huomannut että minulta menee paljon
ohi.
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
04.07.2010
- 16:39
Siinä
mielessä on hyvä, että olen Markku Soikkelin kanssa aina ja
kaikkialla kaikesta eri mieltä, mutta joskus olen myös
samanmielinen, nimittäin tästä asiasta:
"KYLLÄ,
aivan vakavalla radionaamalla joku asiantuntija esitti tällaisen
todisteen siitä, miten paljon valtaa kuluttajilla on tilanteessaan -
hieman sen jälkeen, kun joku toinen (tai sama) asiantuntija oli
ohjelmassa arvellut, että kaupunkien leipäjonoissa on tutkimaton
joukko ei-tarpeessa-olevia ihmisiä.
♥
Mitä tuollaisista (Ylen
järjestämänä) 'virallisista' keskusteluista oppii?
Sen,
että ylimielisyydelle ei ole kerrassaan mitään kattorajaa, jos
ihminen pääsee voittajien puolelle tai puolueeseen, niiden
joukkoihin, jotka saavat Suomessa määritellä mitä on köyhyys ja
keille ruoka maksaa maltaita.
Ja
sen, että nilkein ihminen ei ole poliitikko, vaan asiantuntija joka
puhuu status quon puolesta aivan mitä tahansa, olipa sitten kyse
ulkopolitiikan näkökulmasta kiinalaisiin keskitysleireihin tai
sisäpolitiikan näkökulmasta tehoeläintalouteen."- 2.7.2010.
Lihavoinnit
minun aikaansaannostani. Muistan miten muutama vuosi sitten joku
paskiainen sanoi televisiossa, kuuntelen harvoin radiota, että
Suomessa ei nähdä nälkää. Samalla itse mietin mistä ihmeestä
hankin seuraavaksi kahdeksi viikoksi syötävää. Harkitsin
käveleväni keskustalaisen ministerin Hannes Mannisen kotiovelle,
pidemmälle tuskin olisin päässyt, mutta voimani eivät olisi
riittäneet kolmen kilometrin suoritukseen, joten turvauduin
toisenlaisiin keinoihin. Taisin mainita asiasta tuolloin.
Joka
tapauksessa luin eilen ja tänään tätä Ookaa. Hyvä kirja.
Ihmettelen että Veijo Meri on pitänyt siitä, tuntuu liian
rehelliseltä hänelle. Minullahan on viime aikoina ollut tämä
rehellisyys-teema. Enkä ole aivan ensimmäinen, jolle romaanista
Tulia tasangolla tulee mieleen Niin kauas kuin yötä
riittää.
Kategoria:
Nyt 4 kommenttia Kommentoi
NEEKERI
03.07.2010
- 19:27
Joku
oli hakeutunut blogiini haulla "Harry Salmenniemi + paska".
Täytyy vilkoa Salmennientä joskus. Luin pikkaisen tuota
japanilaista sotaromaania, tuli mieleen McCarthyn Tie ja eikö
sitä jossakin verrattu siihen. Verratonta.
Jalkapallossa
apolloniset eurooppalaiset voittivat dionysiset eteläamerikkalaiset
mutta afrikkalaiset ne ovat vielä dionyysisempiä, se oli semmoista
amokia eilen että pelotti. Jos olisin ollut Uruguayn pelaaja niin en
olisi uskaltanut tehdä maalia, tai torjua maalia kädelläni. Koko
manner huusi ja jos Ghana olisi voittanut niin koko manner olisi
yhtynyt toisiinsa ja itseensä. Siemennestesade olisi kestänyt
vuosia. Ei vissiin oikein olla kaikki samanlaisia. On erilaisia
"kulttuureja".
Minun
on tunnustettava, että minulla ei ole mitään kosketuspintaa
afrikkalaisiin tai aasialaisiin. Etelä-Amerikan meininkiä ymmärrän
vähän tai siedän, mutta olen niin degeneroitunut
pohjoiseurooppalainen etten raavi muniani julkisella paikalla (paitsi
humalassa). Nämä ovat pelottavia tunnustuksia. Etten vain olisi
"maahanmuuttokriittinen"... En minä tiedä olenko. Sain
tietää "maahanmuuttokeskustelustakin" vasta kolme tai
neljä kuukautta sitten, olin elänyt luulossa että kritiikkiä ei
enää esiinnyt, mutta esiintyypähän. Kai se on hyvä asia. Että
keskustellaan.
Voin
kertoa (ja tunnustaa), että pidän pohjoiseurooppalaisia,
juutalaisia ja kaukoaasialaisia ihmisiä muita parempina ihmisinä.
Heidän ansiostaan maailmassa ei tarvitse aivan koko ajan pelätä
tulevansa ryöstöraiskausmurhatuksi ja kirjapainotaito on keksitty.
Pohjoisamerikkalaisia en jaksa, he ovat moukkia, mutta kun mennään
mannerta etelämmäs niin alkaa tulla vastaan persoonallisuuksia.
Kenties jatkuvasti tihentyvällä tahdilla. Eteläeurooppalaisia
pidän surkimuksina. Arabeja kaihdan, minua pelottaa heidän
väkivaltainen elehdintänsä. Mitä tulee afrikkalaisiin niin heidän
jatkuva panemishalukkuutensa vaikuttaa epäilyttävältä. Arabeilla
on sama, mutta heillä ei käy yhtä hyvä "flaksi".
Slaaveista minulla on hyvin vähän hyviä kokemuksia. Olen asunut
viisi vuotta slaavin kanssa saman katon alla eikä se ollut mukavaa.
Toisaalta asuin reilun vuoden afrikkalaisen kanssa ja joskus
saattoivat hänen naisensa esittää huomiotansa minullekin. Se oli
mukavaa. Italian poikien munien kaivelu on rasittavaa. Minua inhottaa
pohjoiseurooppalainen protestanttinen henki. Kerran mietin pahasti
ranskalaisista. Saakeli, etten vain sietäisi ketään. En nyt
kuitenkaan rupea väittämään, että "jokainen ihminen on
omansa, ei ole rotuja eikä kulttuureja", se nyt on täyttä
paskaa. Ellei ole täysin valheellinen ihminen niin voi tunnustaa,
että on rotuja, kulttuureja, vaikka mitä. Aika sekoittuneita ne
ovat. Ei minulla ole ongelmaa erilaisuuden sietämisessä, minulla on
ongelma kenen tahansa sietämisessä.
Nykyään,
kun eletään heterofobista aikaa, pitää olla tarkkana homojenkin
suhteen. Mikä helvetti nekin on jalustalle nostanut? Sitten on
vammaiset, heitäpä portieeri vammainen kapakasta ulos eli ole
päästämättä sisään niin pääset lehteen. Hyvin
samanlaisiksipa ihmisiä yritetään tehdä. Timo Vihavainen puhui
Kanavassa, että tärkeintä nykyaikana on ettei loukkaa ketään.
Minua vitut kiinnostaa loukkaamattomuus, saanhan joka ikinen päivä
kuulla olevani ihmisenä alinta kastia, länsimaalainen heteromies
eli potentiaalinen murhaaja, raiskaaja ynnä muutenkin paskapää.
Mutta täältä vielä noustaan! Tunnustan, että minua nauratti kun
jotkut olivat pippurisumuttaneet homokulkuetta, tosin mietin sen
jälkeen ettei vain homoystäväni ollut saanut pippuria naamaansa.
Hänellä on ollut raskas alkuvuosi eikä hän kaipaa mitään
lisäraskauksia, jos näin voi sanoa. Ei kai se siellä ollut. Yritän
kenties sanoa, ettei minulla ole mitään ketään vastaan paitsi
niitä jotka naurettavasti nostavat kansanryhmiä jalustalle. Nämä
nostajat pitäisi kuopata. Meinasin minäkin 20-vuotiaana liittyä
Greenpeaceen mutta heikkoa on jos vähänkin myöhemmin jaksaa
kannattaa moisia eriarvoisuutta lisääviä porukoita. Sillä he
kieltävät eriarvoisuuden ja hylkäävät ne, jotka vihjaavat ettei
me taideta olla ihan samanlaisia. Paradoksaalisesti he luovat uutta
paarialuokkaa ja sanoisin että he tekevät tämän tietoisesti.
Mielikseni
olen pannut merkille, että aivan kaikille tämä pelleily ei ole
mennyt läpi. Toki pidän itseäni kärkijoukon kärkenä hölmöjä
vastaan. Mentoreitani ovat Matti Klinge, Jouko Turkka ja Pentti
Linkola. Sillä he sanovat mielipiteensä ja voi voi miten me heitä
tämän avoimuuden ja rehellisyyden tähden kidutamme. Klinge sanoo
ettei pidä polkupyöräilystä ja siitä on hauska rähähtää.
Sanoisimmepa mekin joskus mistä pidämme tai emme pidä. Esimerkiksi
mitä pidämme erilaisista "kulttuureista" tai, peräti,
roduista.
Huomaan
varmistelleeni liikaa. Ettei vain kukaan suutu.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
02.07.2010
- 14:09
Luin
sitten viimeinkin Cormac McCarthyn Tien. Hieman pelotti.
Yleensä en katso elokuvia, mutta Tien pohjalta tehdyn
elokuvan voisin katsoa, näin toimin myös Menetetyn maan
suhteen. Ja miksei Menetetty maa voinut olla nimeltään
Sopimaton maa vanhuksille tai jotakin siihen suuntaan, tuo
jatkuva kikkailu ärsyttää. En tiedä suomentamisesta mitään
mutta televisiotekstityksissä ainainen synonyymin etsiminen on
naurettavaa. Varsinkin kun lopputulos on naurettava.
Kaivoin
kirjakasasta esiin Shohei Ookan Tulia tasangolla, se on ollut
siinä kuulussa luettelossa ja pitkään. Saatan sen nyt lukea vaikka
ajattelin lueskellä Montaignea. Tulia tasangolla on minulla Tornion
kaupunginkirjaston poistopainoksena. Kiitän. Sain tietää että
kirja sisältää samantyyppistä kerrontaa kuin McCarthyn kerronta,
jota voisi nimittää mccarthyismiksi, muttei viitsi koskei kukaan
ymmärrä. On tämä raskasta elää historiattomassa ja
eteenpäinsuuntautuvassa ajassa. Minua ei tulevaisuus kiinnosta
lainkaan.
Luetteloista
tuli mieleen että kasailen luetteloa kirjoista ja kirjailijoista,
joita en voi arvostella. Kysyin asiaatuntevalta, onko toimintani
aivan naurettavaa mutta hänen mukaansa on muillakin tuollaisia
listoja, luetteloita. Olisihan aivan moraalitonta, jos vaikka
arvostelisin Tommi Melenderin tulevan esseekokoelman, sillä
kohkaanhan Melenderin blogin kommenttilootassa jatkuvasti hyvin
kritiikittömästi. Silti jopa minulle, joka en ole kriitikkona edes
takarivissä vaan puffetin puolella, on kirjailijoiden taholta
tarjoiltu maireasti hymyillen arvosteltavaa, mielenkiintoista kyllä
omasta tuotannosta. Ei ne häpeä mitään sanoisi tähän Jope
Ruonansuu. Eli älkää enää tulko häiritsemään.
Suomen
Kuvalehdessä oli jälleen turkulainen kaverikritiikki, joka aivan
myötähäpeöititti. Se oli esittely, mainos, ja hyvä sellainen.
Mutta tyhmempi voisi luulla sitä kritiikiksi. Jaksetaankin puhua
poliitikoiden "kytköksistä" mutta on niitä kytköksiä
kaikilla. Täytyisi ottaa selvää, onko kriitikoiden
ammattiyhdistyksellä jokin systeemi, jolla vähän katsotaan ettei
taso mene aivan surkeaksi. Suomalaista kritiikkiä lukiessa voi
päätellä ettei minkäänlaista systeemiä ole. Monet kirjailijat
näyttävät lisäksi olettavan, että heitä kehutaan ja jos tulee
moitetta niin voi sitä valitusta.
Laitan
luetteloni tänne jahka saan sen tehtyä eli laiskuuttani välteltyä
puolisen tuntia luetteloni suhteen. Jalkapallo alkaa kahden ja puolen
tunnin kuluttua, sitä ennen voisin lueskella tuota japanilaista
kaveria, ja ehkä minulle laitetaan jotakin hyvää ruokaa. Täytyy
sanoa, että meillä on erinomaiset ruuat, juomapuoli on toisinaan
puutteellinen mutta mahtavia aterioita syöskentelen päivittäin. Se
näkyy. Tosin lääkityksestäni johtuen painoni kohoaa 10-15
prosenttia, mutta aika harva läskeistä huomauttaa, eikä minulla
ole kuin kaljamaha ja "beer tits" niin kuin eräs
norjalainen räähkä aikoinaan sanoi. Kirjat pitäisi järjestää.
Ehkä joskus. Nyt piti kirjoittaa elämäni viimeistä esseetä,
olenhan päättänyt lopettaa esseiden kirjoittamisen ja siirtyä
dialogiin, mutta en jaksanut.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
28.06.2010
- 15:29
pentti
saarikoski koskenkorva sinfonian kirjoitusopas herman goeringin lapsi
juhannusmuistot 1930-luku suomalais ranskalainen kirjailija äiti
miksi minut hylkäsit esa saarinen aiempi puoliso inhottava
sukulainen mies panee nukkea ”anneli mäkelä” ”heikki
ylikangas” nuijasota
Kategoria:
käänteinen hakukonerunous 0 kommenttia Kommentoi
25.06.2010
- 14:50
Kissa
pesee itseään, välillä se pesee muita, etsii hyönteisiä,
mietiskelee ja minä kirjoitan juhannusaattona klo 14.50. Viime
vuosina on tullut hyväksyttävämmäksi viettää juhannusta
kaupungissa, ennen, esim. 10 v. sitten, se oli aivan naurettavaa.
Yhden parhaista juhannuksista olen viettänyt Helsingin Kontulassa.
Toisaalta eihän Suomessa kaupunkeja Helsingin lisäksi olekaan,
Turku valikoiduin osin, joten maalla sitä ollaan kuitenkin. Tämä
Vätti on maaseutua. Vätin sijainti Turussa on sekava, joku sanoisi
asuinpaikkaamme Raunistulaksi, tai peräti Kähäriksi, mutta täällä
sanotaan että Vätissä ollaan. Se on mukavaa. Myös mukavaa on että
meitä on täällä kolme, en kaipaa elämältä enempiä eliöitä.
Enhän tule ihmisten kanssa toimeen, riita on aina lähellä. Siksi
verkkoelämä on hauskaa, voi pitää tietyn välimatkan ihmisiin,
välillä heitä voi tavata kasvokkainkin. Pidän muutamista
ihmisistä. Suurinta osaa en voi sietää. Viime sunnuntaina kerroin,
miten en voisi olla runopikkulinja-autossa, paitsi jos siellä olisi
muutama huora ja pari juoppoa. Takapenkillä ähellettäisiin
jatkuvasti. Se olisi mieleeni vaikken itse osallistuisikaan
takapenkkitoimintaan, saattaisin silti käydä tarkkailemassa. Mutta
on hyvä että runoilijat kiertävät. Kenties joskus osallistun
runoviikonloppuun.
Lainasin
kirjastosta Harry Salmenniemen Teksas, sakset, Sternen
Sentimentaalisen matkan ja Pauliina Haasjoen toisen kokoelman,
jota aamulla silmäilinkin. Lainasin tuon Salmenniemen, jotta, ehkä,
saan siitä vähän vertailukohtaa Mikael Bryggerin pian ilmestyvälle
kokoelmalle, josta aion sanoa pari valikoimatonta sanaa.
Sentimentaalista matkaa olen yrittänyt saada arvosteltavaksi
ainakin viidestä paikasta mutten ole onnistunut, joten lopulta
lainasin sen kirjastosta. Sen sijaan minä viaton otin vastaan sen
Hukkilan kamalat Kerettiläisesseet, jotka olivat niin
epäkerettiläisiä että itkettää vieläkin, muistellessa.
Tyypillisesti kirjaa on kehuttu oikein urakalla, tässä
Suomettulassa.
Kuulin
huhun että kohta olisi tulossa odotettu esseekirja. Siis oikein hyvä
eikä mitään paskaa! On toinenkin hyvä tulossa eli tämän
Melenderin esseekirja. Maailma on yhtä esseetä! Itse olen kuitenkin
astunut seuraavaan vaiheeseen eli olen hyljännyt
esseekirjoittamisen. Olen siirtynyt perkele soikoon dialogiin! Keksin
tämän lukiessani Oscar Wildeä. Aikaa seuraavana ihmisenä
saattaisin olla mieleinen kirjaaja tällä hollantilaiselle
kaverille, joka kertoo mitä kirjallisuus on. Blogi on myös hyvin
ajankohtainen "media", "sosiaalinen media".
Minulle se on yksi lysti. Aika tyhmästi sanottu, kaiken lisäksi
valheikkaasti. Kissa taisi mennä eteiseen, sillä on tiettyjä
vinkeitä ulosmenon suhteen. Viime yönä soitin nuormusiikkia
kolmelta yöllä (aamulla kerrottiin ajankohta) eikä kissa saanut
levättyä. Kohta se kostaa. Olen huomannut että kissat pitävät
Ismo Alangon soolotuotannosta.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
25.06.2010
- 01:50
Join
pari litraa alkoholia ja tulin kirjoittamaan. Toki ensin kirjoitin
Parnasson blogiin kyselyn, jota huomenna häpeän. Enää en poista
mitään on totuuden aika. Anita Konkka siihen on minua rohkaissut,
nainen, joka on positioltaan samantyylinen kuin minä "miehenä",
eli vihataan niitä paskoja. Kaksi vai oliko se kolme viikkoa sitten
eli päivä jolloin velipuoleni tuli ylioppilaaksi olin eturivissä
kuuntelemassa kunika Guns N´Roses musisoitsi Helsingin Käpylässä.
Ystäväni oli silloin panemassa, näin hän kertoi. Olimme molemmat
onnellisia. Erityisesti rakastuin uuteen kitaristiin DJ Ashbaan. Axl
Rose on ollut samassa asemassa Louis-Ferdinand Célinen kanssa
minulle....
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
24.06.2010
- 13:01
Olen
ihmetellyt miksen sitten millään saa muutamilta tahoilta
yksinkertaista vastausta todella yksinkertaiseen kysymykseen, mutta
tajusin, ehkä, että eihän ne kerkiä kun on tuo kirjataisto
meneillään. Ruttopuistosta tapellaan, hautakivien takaa ammutaan ja
poteroissa on avattu rautaisannokset. Huomenna ja ylihuomenna on
sitten täysi rähinä päällänsä, ja allansa.
Paljonkohan
WSOY:lle on viime viikkoina lähetetty uusia käsikirjoituksia?
Arvio: kolme. Eilen uutisoi tekstitelevisio: "Mari Mörökin
lähti WSOY:ltä." Mörökin. Onkohan Mari Mörökin
sukulaiseni, koska äidinpuoleinen isoäitini on omaa sukua Mörö,
voisi olla aika harvinainen nimi. Olisi hauskaa jos olisi kirjailija
sukulaisena, ainoa luovan työn tekijä katraassamme. Tosin näistä
"Södikan" kirjailijoista Jari Tervo on enemmän tyyliäni,
ei kirjallisesti mutta kohtalollisesti. Tervohan kirjoitti
viisitoista vuotta sitten neljä hyvää kirjaa ja lopetti
tuotantonsa.
Ulkona
paistaa aurinko, talvella oli sankka pyry. Walden on voiton
puolella, eilen oikein innostuin kaverin jutuista, sitä ei tapahdu
juuri koskaan, edellisen kerran innostuin Cormac McCarthyn
Menetetystä maasta, ai niin, oli tuossa välissä Oscar Wilde
-valikoima Naamioiden totuus. Ja Iloisen lehmän runot.
Innostunutta. Innostuneen sonnin lukemiset. Aion mennä tänään
parturiin. Minulle tulee aina se vanha kääkkä leikkaamaan, alle
viisikymmentävuotiasta parturointia en ole kokenut milloinkaan.
Sitten on kamalaa, jos parturi alkaa puhua, mitä niihinkin juttuihin
vastailee. Yritän tehdä heti selväksi etten ole puhujatyyppiä,
mökötän (mörötän) tuolissa, annan ohjeet, melko tarkat, ja
sitten vain oleilen. Lukemaan en ryhdy. Vuoroani odotellessani tosin
lueskelen roskalehtiä.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
23.06.2010
- 13:59
Muistammeko
enää aikaa, jolloin kirjallisuudesta keskusteltiin maassamme
kaikkialla ja mielipiteet, mielipiteet ne risteilivät? Nykyaikana
kirjallisuus on menettänyt merkityksensä. Siitä ei keskustella,
kukaan ei ole kiinnostunut, ei enää ole kirjasotia eikä mitään
muutakaan kirjallisuuden ympärillä pyörivää puuhastelua, myös
amatöörien. Kyllä on inhaa. Kirjallisuus ei enää puhuttele.
Lueskelin
tuossa Thoreaun Waldenia, siitä on uusi suomennos.
Ensimmäisen sadan sivun jälkeen aloin ymmärtää kerrontatyyliä
(siis todella vähän, mutta hieman aloin ymmärtää) ja nyt
lukeminen suksii paremmin kuin alussa, jossa ihmettelin miten
helvetissä tämänkin luen. Kohta olen puolimatkan krouvissa ja
koska olen asioinut Hyvinkään Puolimatkan krouvissa niin tahdonkin
lähettää terveiseni siihen suuntaan, missä jo maljoja keskikesän
kunniaksi kohotellaan.
Ohoh,
kirjoitus tallentui ja julkistui hipaistessani näppäimistön
tiettyjä kohtia. Jatkan sillä minulla ei ole asiaa. On tämä
ihmeellinen maa ja valtio. Yhtäältä ei pyydetä millään anteeksi
ja toisaalta ollaan koko ajan pyytämässä anteeksi. Ylemmille tuo
jälkimmäinen ja alemmille edellinen. Eikä voida sanoa että ohohs,
tunaroitsin. Sitten ollaankin jo hirressä. Aivan kieroutunutta
kunniantuntoa. Mietiskelin (höhö) tämmöistä, kun lueskelin yhden
juuttaan viimeaikaisia hölmöilyjä. (kirjoitin ensin "hölmöjä",
mutta voisi se niinkin olla) Yhden? Niitä on aika paljon enemmän.
Ei
tullut stipendiä. Harmillista. Ehkä minulle vielä joskus
ojennetaan rahaa? Laitoin tilinumeron kohdalle ilmoituksen "stipendin
voi osoittaa Masan baariin". Eivät tainneet tykätä. Ja sitten
sanotaan että rehellisyys se maan perii. Vitut mitään perii.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
16.06.2010
- 09:02
Kuuleman
mukaan hän todella on erittäin hauskaa seuraa. Odotan
mielenkiinnolla mitä WSOY:stä kerrotaan, millainen kumppani tämä
Oksanen oli. Ööhö, kello on 19.40. Julki tämä voisi tulla vaikka
9.03 huomenaamuna.
Toisaalta
WSOY:lle ihan oikein että ovat joutuneet Oksasesta kärsimään.
Kuka on seuraava?
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
15.06.2010
- 15:33
Lassi
Kämäriä ahdistaa edelleen se, että Timo Hännikäinen kirjoitti
yli vuosi sitten seksuaalisista ongelmistaan. Luulin joskus Kämäriä
fiksuksi mieheksi, mutta tuo itsekritiikittömyys ja toisen
raukkamainen solvaaminen on alkanut vituttaa. Sanottakoon että
tunnen Hännikäisen jotenkin, mutten Kämäriä lainkaan. Kämäri
menee aikamoisiin henkilökohtaisuuksiin vaikka ne hänen mielestä
taatusti tuomittavia ovatkin. Ehkei Lipton-Lassi huomaa. Tämä oli
henkilökohtaista. Kassi menee jatkuvasti sieltä mistä aita on
matalin tai sitä ei ole lainkaan, esimerkiksi asettuessaan
tämänpäivän voittajien puolelle ja ylipäänsä kannattaessaan
yleistä mielipidettä. Suuressa massassa tämä Erno Paasilinnan
ihailija sitten kivittää vähemmistöä. Todella ihailtavaa. Edes
Erno Paasilinna ei ollut noin sekaisin.
Mikä
noissa "henkilökohtaisuuksissa" on ärsyttävää on se
että ne ovat juuri sopivaisuuden rajoilla, ärhäkkä aforistikkomme
ei sano suoraan niin että tuntuu vaan piilovittuilee. Kutsun tuota
raukkamaisuudeksi. Jos tapaan Kämäriä joskus niin kutsun hänet
nyrkkitappeluun, sillä Kassi Lämäri on ansainnut opetuksen.
Tietenkin hän on aina ja kaikkialla väkivaltaa vastaan ja pitää
isäänsä älykkäänä ihmisenä niin kuin kaikki sovinnaiset
kusipäät. Tämä oli henkilökohtaista ja minä olen niitä jotka
vastaavat huutoon. Sopii tulla koittamaan.
Olen
sanonut Kassia tyhmäksi. En tiedä viittasiko hän joskus
kirjoituksessaan lausuntooni, missä, muuten, nyt vasta muistan,
Kassi julisti väkivaltaa tyhmäksi sanojaansa kohtaan. Ai kamala.
Toivottavasti jälkikasvu ei peri taipumuksia. Tarkoitan tätä: jos
vittuillaan niin vittuillaan sitten avoimesti.
Yritin
kirjoittaa tätä kommenttia tuon saatanan Kämärin lootaan mutten
onnistunut. Kirjoitinpa tähän. Kirjoittelen kaikenlaista. Mitä
tulee mieleen. Eikä tämä ole puolustus vaan metodin esitys. Olen
tämmöinen ihminen. Mainittakoon, että tuo "Kassi Lämäri"
on minun keksintöäni ja Lipton-Lassi myös. Ehkä muutkin
vääntelevät sanoja ynnä etsivät nimityksiä mutta voin ottaa
heidän puolestaan turpaan. Ole rehellinen, Lassi Kämäri, äläkä
vikuroi.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
14.06.2010
- 12:54
Kommenttilootani
vähäverisyys joskus harmittaa vaikka olenkin siitä pelkästään
iloinen. Kuitenkin tiedän miten sinne saisi lisää materiaalia: on
itse kirjoitettava kommentteja. Ei siis vastakommentteja
kommentteihin vaan rehdisti omalla nimellä. Epäilemättä aika moni
kirjoittaa toisilla nimillä, "luo keskustelua". Ehkä on
syytä siirtyä kommenttilootaan lopullisesti, kirjoittaa sinne
ikuista keskustelua, jolloin viimeinen "postaus" ei ole
merkityksellinen vaan viimeinen kommentti. Siis niin kuin
aktiviteetin kannalta merkityksellinen.
Vähäverisyyden
perusteena lienee että kaikki veri on vaijerissa. Tämähän näkyy
esimerkiksi Jari Tervon toiminnassa. Kuka sitä sanoi, vai olinko se
minä että olisi hauska lukea Jari Tervon muistelmat yläasteajoilta,
lukioajoilta, opiskeluajoilta, työajoilta, kunnes lopulta lohkesi.
Tunnistan Tervossa sukulaiseni, olemme piintyneiden runkkarien
lahkoa. Olisi seksuaalipolitiikalle hyväksi, että arvostettu
kirjailija ynnä hauskuttaja kertoisi yksinäisistä vuosistaan.
Tuskin ne kovin moninaisia ovat vieläkään. Hysteerinen
hausku(u)ttamisen tarve, "olkaa mun kavereita", siitä
saisi hyvää tekstiä, mutta epäilenpä ettei Tervo uskalla ja
vaimokin on kieltänyt. Muistan, vaikken haluaisi, miten Tervo
syksyllä 1995 luki tekstiään KOM-teatterissa ja seurueemme jäsen
sanoi: "Se luki kuin ainekirjotustaan." Eikä tässä
mitään, ulkona sama kaveri, en siis minä, jatkoi: "Jumalauta,
onko se mennyt mummon kanssa naimisiin." Hiukan siis yllätti
myöhempi raskausuutisointi, mutta lääketiede se vain kehittyy.
Tero
Tähtinen, jonka lapsellista kirjaa en jaksanut lukea, sanoi
Kirjo-lehdessä siihen malliin että Jari Tervo kirjoittaa vain
varmoista aiheista yleisöä miellyttäen. Niinpähän se on.
Sellainen on WSOY:n kirjailija. Tosin on hyviäkin WSOY:n
kirjailijoita, esim. lauantaina luin, viimeinkin, erinomaisen Iloisen
lehmän runot. Lienee makuasia kumpi on "parempi",
lehmärunoilija vai tämä satakuntalainen.
Tero
Tähtisestä sen verran, että pisti silmään heti ensisivulla,
miten hän kertoi ettei harjoita Prozacia tai Cipramiliä, vaan
laittaa vaelluskengät jalkaan. Tähän sanoi eräs urhea, joka oli
lukenut kirjan kokonaan (vaikkei hänen edes olisi tarvinnut), että
Tero se on vähän semmonen parempi ihminen. Itse raivostuin tuosta
Prozac etc. -huomautuksesta, lähinnä sen vuoksi että vaikka
kävelisin sata kertaa maailman ympäri niin silti tarvitsisin
lääkitystä. Ei Tero pahaa tarkoittanut, hän on vain typerys,
menisi sanomaan saatana syöpäsairaalle lapselle (perusesimerkki)
että laita vaelluskengät jalkaan.
Onneksi
naishenkilö tuli käymään ja rauhoituin ennen kuin olisin
solvannut pahasti. Ulkona vislaa lintu. Jos kirjoittaisi runoja,
joissa olisi tuommoista aineistoa, ulkona vislaa lintu, taivaalla
seilaa aurinko, sankastipa pyryttää.
Kategoria:
Nyt 11 kommenttia Kommentoi
12.06.2010
- 20:35
Nilsiän
kaupasta sai kahdella eurolla Markku Pääskysen Vastaavuuksia.
Menikö nimi oikein? Siis kirjan nimi, romaanin. Luin hieman. Sitä
ennen luin runokokoelman. Minulla oli asiaa mutta unohdin. Kävin
muutamassa blogissa, muun muassa tämän yhden, joka käytännössä
joka päivä puhuu asiasta mistä ei mitään tiedä, viinasta. Tosin
ei hän tiedä paljon muustakaan, mutta tarinaa piisaa. Viikko sitten
olin pitkähköstä aikaa kalliolaisessa kapakassa ja pelotti. En
muistanutkaan että on olemassa ns. oikeasti kovia paikkoja, joissa
ei pelleillä. Eräs FM sanoi tämmöisestä porukasta siihen
suuntaan, viitaten punkihmisiin, että he elävät siinä kapeassa
maailmassaan eikä mikään muu ole hyväksyttävää. Juotuani tovin
pelkoni laantui. Vittu, on tässä eletty, en ole niitä turhimpia
jätkiä mitä tulee kokemusmaailmaan. Istuskelin tiskillä ja
muistutin itselleni että tämä on kepeä paikka, todella kovien
jätkien paikat on muutaman kulman takana. Kun on pyörinyt
keskikaupungilla niin saattaa unohtaa, että yliopistojannujen
potkiminen ei ole juuri mitään. On hyvä pitää mielessä muutamia
asioita.
Mietin
jatkokirjoitusta tuolle tekeleelleni "Suomalainen nainen
makuuhuoneessa". Sen nimeksi voisi panna "Suomalainen mies
makuuhuoneessa", mutta siihen on jo viitattu, hakukoneistin ja
tuolla otsikolla joku oli jo vääntänyt tekstiä. On ne luovia.
Laitankin nimeksi: "Lisälehtiä suomalaiseen naiseen
makuuhuoneessa". Joskus viime syksynä mainitsin tälle
päätoimittajalle, että olisi hauska kirjoittaa otsikolla
"Suomalainen nainen makuuhuoneessa", ja hän taisi ottaa
asian myöhemmin puheeksi. Olen siis täysin viaton. Mietin myös
otsikkoa: "Esipuhe kaikkeen tulevaan". Palsa kirjoitti
tähän tapaan serkulleen tai kaverilleen Ruotsiin: "Kynttilä
palaa. Molemmista päistään." Sen voisi laittaa motoksi. Tosin
motot ovat alkaneet vituttaa. Sekä jatkuva viittailu Palsaan.
Sitten
on se, että pitäisi kirjoittaa otsikolla "Miksi olen päättänyt
lopettaa esseiden kirjoittamisen". Nimenomaan esseemuotoisesti.
Lainasin kirjastosta reilu 200 sivua Wilden esseitä ja mietin (?)
että olisi kiva kirjoittaa essee taiteesta. Siis semmoinen
"taideteoreettinen", taideroottinen, kovaa pornoa alusta
loppuun. Ja äkkäsin, kenties väärin, ettei Lytton-Stracheyn
Eminent Victorianseja ole suomennettu. En ole varma
oikeinkirjoituksesta. Ruskin. Arnold. Tuo "kynttilä palaa
molemmista päistään" ei muuten ole Palsan kehittämää vaan
hänen ystävänsä, voin kertoa tämän, löytyy päiväkirjoista
elokuulta noin 1967. Kai sen on lausunut jo egyptiläinen. Kuka keksi
kynttilän?
Mainitsin
elämäntoverilleni etten ainakaan pidä kynttilää vakan alla. Hän
naurahti. Jotenkin hyväksyvästi. Kiva että hyväksytään. Eräs
kusipää sanoi erään tolvanan sanoneen, ettei
viisikymmentävuotiaana enää voinut valehdella ja kertoi vaimolleen
mitä ajatteli vaimonsa tietystä edusryhmästä. Ero siitä tuli.
Minulla on kaksitoista vuotta aikaa. Aion käyttää sen valehteluun
ja kestävyysharjoitteluun. Sitten puhutaan ja paetaan.
Taiderotiani
on vissiin aika yksinkertainen.
Kategoria:
Nyt 5 kommenttia Kommentoi
11.06.2010
- 12:09
Kuten
muistettavissa, Helsingin vapaa-ajattelijat vaihtoivat äskettäin
uskonnollista kirjallisuutta pornoon. Valitettavasti en itse päässyt
paikalle, olisin mielelläni vaihtanut Koraanini Jallu-lehteen ja on
minulla ylimääräisiä virsikirjojakin. Nyt kuulin huhun, että
Helsingin vapaa-ajattelijat järjestävät seuraavaksi
pilapiirroskilpailun uskonnollisista johtajista.
Tämä
on vain huhu, mutta kilpailussa sekulaaristettaisiin Moosesta,
Jeesusta, Muhammedia ja ketä tahansa uskonnollista merkkihenkilöä.
Toivon todella, että huhu pitää paikkansa. Rohkea teko vapailta
hengiltämme! Laitankin asiasta kohta kyselyn muutamille Lähi-Idän
uskontojen harjoittajien foorumeille, että eikö olekin hauska
kilpailu. Esimerkiksi täällä asiasta varmasti syntyy monenlaista
mielipidettä.
Ei
muuta kuin kynät ja tussit teräviksi ynnä kosteiksi ja piirtämään.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
02.06.2010
- 12:52
Viime
aikoina olen keskittynyt lukemaan erityisen hyvää kirjallisuutta.
Osasyyksi sanoisin ihanan valtiomme, jonka pääministeri todellakin
tulee saamaan alaluvun Suomen historiassa sillä kovin paljon
heikommaksi ei enää voine mennä. Jotenkin on kompensoitava
idiotismi, niinpä luin M. Mazzarellan Illalla pelataan Afrikan
tähteä, jota on syytä suositella vanhemmiksi ja isovanhemmiksi
aikoville. Koljattia en ole vieläkään lukenut, tuskin
luenkaan, mutta Vanhanen kai sen kohta lukee kun pääsee
kesälomille. Kaveri tosiaankin sanoi näistä kerjäläisistä: "Jos
ei anneta niille rahaa niin ne häipyy muutamassa viikossa."
Eikö olisi helpompaa, että ne ammuttaisiin ja viskattaisiin
kaatopaikalle? Siinä ei menisi muutamaa viikkoa eikä uusia
kerjäläisiä ihan heti tulisi.
Sitten
luin viimeinkin Cormac McCArthya. Minulla on ollut hieman
ennakkoluuloja häntä kohtaan syystä että hänen nimensä on niin
koopainotteinen, siis jos puhutaan kentum-kielisesti. Luin Menetetyn
maan minkä jälkeen juoksentelin kirjastoon lainaamaan Tien.
On kolmaskin suomennos, mutta Blood Meridiania ei ole
suomennettu, onkohan oikeudet ostettu niin kuin tavataan sanoa.
Tiettyä kirjallisuudellisuutta Turussa on havaittavissa sillä Blood
Meridian oli kirjastosta lainassa.
Ulkona
paistaa aurinko. Voi se paistaa sisälläkin. Alkupaiste on
avaruudessa melko kaukana. Viime talvena oli useaan otteeseen ulkona
sankka pyry. Televisiosarjan suomennoksesta olen lukenut muutamaan
kertaan sanan: tänäinen. Siis tämänpäiväinen. Aika kiva.
Helvetti että on taas tuskastuttanut odotella sähköposteja ainakin
kolmesta kohteesta. Neljästä. Eikä uskaltaisi muistutella, mitä
jos suuttuvat, ei sitä tiedä kun Suomessa ollaan. Onneksi
lauantaina pääsee Helsinkiin kevytmusiikilliseen tapahtumaan, aion
siellä haukkua kaikki ne ihmiset jotka minulle viime aikoina ovat
vittuilleet. Siinä menee tovi.
Maanantaina
tuli tämä Kerberos-lehti. Kamalaa. Hyvä oli Melenderin essee, oli
pohjustanut sitä jo blogissaan, opin esseestä muutamia asioita.
Lähinnä sen, että idiootteja on kaikkialla. Toinen ilonaiheeni
lehdessä oli kirja-arvostelun ensimmäinen kappale, se oli sopivasti
kryptinen ja sisäpiiriytynyt. Minulla kun on viime aikoina ollut
tämä rehellisyyskampanja niin hieman arvelutti omat touhuni. Ei kai
sitä kukaan lue.
Pari
viikkoa sitten lueskelin Sadan vuoden yksinäisyyttä, kirjaa,
jota en ole voinut lukea koska sen ovat lukeneet kaikki. Onneksi
kaikki lukevat erittäin vähän. Suomennosta tiiraillessani aloin
miettiä että käytän pilkkuja liikaa. Kirja on yhä kesken, olen
noin neljännessä polvessa vai viidennessä, ehkä luen sitä taas
kohta. Rabelaisin vein kirjastoon takaisin, pääsin noin sivulle 80,
en jaksanut enempää. Enhän jaksanut Don Quijoteakaan ja
Tristram Shandynkin kanssa oli vähän niin ja näin, joten
ehkä minun pitää jättää rauhaan nämä vanhat parodiat. Jaakko
Fatalistin taistelin loppuun. Tämä Pulkkinen sanoi että
huumori on aikasidonnaista. Vaikuttaisi olevan. Toisaalta ymmärrän,
että joku estetiikan professori saa ikuista iloa ritarin ja
aseenkantajan seikkailuista, ehkä hänen huumorintajunsa on
sellainen. Nyt minun on sanottava että Satyricon oli aika
hyvä, pidän myös Aristofaneesta. Hämmästyttävää mutta
tavanomaista että kirjoittelen tämmöisiä vaikka minun pitäisi
kirjoittaa jotakin muuta. Vittu kun ei jaksa. Lintu laulaa. Kivan
kuuloista. Taidankin lähteä kissan kanssa ulos, voimme ihailla
lintuja, tosin kissan mielestä lintuja on myös kiva syödä. On
minunkin mielestäni. Meillä ihmisillä on linnut ahdettuna sata
otusta neliölle mutta moitiskelemme kissaa joka tahtoo syödä
laululinnun. Ei mitään tolkkua.
Kuka
keksi muovin? Täytyy selvittää. Muovi on kamalin asia maailmassa
ihmisen jälkeen. Linnuilla ja kissoilla olisi mukavampaa jos meitä
ei olisi. En ottanut kissaa mukaan tänne, "työpaikalle",
joten voin rauhassa laiskotella kun ei tarvitse kohdata syyttävää
katsetta.
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
v.
2000
27.05.2010
- 11:35
Raitiovaunussa
nivelen takana harmaahapsi kysyi mistä olen lomilla Pyysin
tarkennusta Linnasta lataamosta vai intistä Kiitin harmaahapsea
näytänkö todella armeijaikäiseltä Harmaahapsi korjasi etten
näytä eli linnasta vai lataamosta vai molemmista linnalataamosta
Pääseekö sieltä lomille Miten taas olin ajattelematon siis
lataamo linna molemmat En keksinyt mitään nokkelaa
Kategoria:
Ensikymmenen Kuvat 0 kommenttia Kommentoi
Mainos
17.05.2010
- 12:20
Tällä
kertaa en maino itseäni vaan Turun Linnankadun numerossa 24
sijaitsevaa Kirjan taloa. En ole siellä milloinkaan käynyt. Mutta
moni on. Siellä kannattaa käydä. Mitä olen huomannut
henkilökuntaa niin oikein miellyttävää on. Eikä baarialueelle
ole juuri matkaa, oikeastaan Kirjan talo sijaitsee baarialueella.
Menen tästä "töihin".
Kategoria:
Mainos 2 kommenttia Kommentoi
14.05.2010
- 12:34
Poistin
illalla ja yöllä kirjoittamani "postauksen". Olin
humalassa ja harmitti ja aamulla harmitti että oli illalla
harmittanut. Sensuroin hyvin usein itseäni. Pääni sisällä on
sellaisia juttuja, ettei niitä mieli tuoda näytille. Luin Kirjon
pääkirjoituksesta, että milloin runoillaan kuolemasta. Voin
kertoa, että minä runoilen.
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
08.05.2010
- 14:05
Ei
tuosta otsikosta tule hyvää millään. "Diogeneen Nokturno",
oikein hävettää oikein. Enhän edes osaa kreikkaa! Idiooteilla on
tuommoisia otsikoita, niin, olen idiootti. Ikkunasta näen
raiskauksen. En puutu asiaan. Vittuako se mulle kuuluu. Mikähän
niiden nimi on? Tuohan hyväkäs on sarjaraiskari, nyt hoiteli
toisen. Vielä jotenkin väkivallallisesti. Pihapuussa on meno kuin
Turun kirjamessujen illanvietoissa.
Kategoria:
Nyt 4 kommenttia Kommentoi
05.05.2010
- 19:28
Nythän
on niin että syksynä Finlandia-palkinnon saa Elina Hirvosen
romaani, jossa suomalainen (?) keski-ikäinen (?) mies menee
Afrikkaan kehitysapuilemaan ja kyynistyy, ehkä, ja afrikkalainen
nainen kertoo elämänviisauksia. Joku voisi luulla että tämä on
Hollywood-tuotantoa, ei ole, vaan suomalaista korkeakirjallisuutta.
Minähän en kuitenkaan tiedä, sillä en ole lukenut kirjaa, vain
kritiikkejä. Enkä todellakaan aio lukea, sillä minulta on
esimerkiksi Thomas Mannin Joosef-sarja lukematta joten millä
ajalla voisin lukea tuommoista paskaa? Claude Simoniakaan en ole
lukenut ja Lauri Viidan Moreeni on ikuisena häpeänäni.
En
vieläkään voi käsittää, että Runeberg-raatikin antoi pystinsä
tälle Oksaselle, niin muikeita ilmeitä muistan nähneeni lapsena
80-luvulla, kun ulkoministeri lähti Moskovaan. Sitä suomettumisen
onnea. Täytyykö noille perkeleille aina mielistellä? Eikö joku
tanskanmaalainen joskus kirjoittanut vallanpitäjän vaatetuksesta
jotakin? Nyt on tämä perässähiihtäjätraditio taas voimissaan,
kun yksi kehuu/ moittii, muut seuraavat mukana.
Lueskelin
tuossa Hannu Raittilaa. Siinä suhde Landerin Leenaan, joka on
muuttumassa Leenaksi, sen kuin syvenee. Paljastaakohan "Hannu"
kohta petipuuhien värikkyyttä? Paraisten yöt. Ehkä hän kesken
kuvauksen alkaa kertoa siitä, miten sängynjousitus on rakennettu.
"Se on tarkkaa puuhaa, juuri sopivan jännityksen on löydyttävä
ja jännityksen on kestettävä. Kaksi muuttujaa, jännitys ja kesto,
siitä voi tehdä kaavan. Miten Leena laittaa hiuksensa? Onko hänen
käristinraudassaan tehot kunnossa, kun haistan palanutta kärsääni?
Voisin tutkia asiaa, jos takuu ei ole voimassa, korjaan sen itse."
Kun nyt on kirjoitettu romaani suomalaisen poliitikon kohelluksista,
niin voisi kirjoittaa myös jotakusta kirjailijapariskunnasta.
-Pariskunnista. Se voisi olla kirjeromaani, "Kirjeitä Julkisen
Sanan Neuvostolle ja Jyrki Lehtolalle", siinä Saara Sander ja
rva Sonninen voisivat kirjelmöidä rakkauksistaan, väliin pikkaisen
kolumnistiikkaa.
Ulkona
on sininen taivas.
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
30.04.2010
- 12:59
Mainostan.
Vähitellen
on alkanut ärsyttää nämä mainokset. Taidankin heittää ne
sikseen. Mitäpä se kenelläkään kuuluu mitä kirjoittelen. Mutta
sain luettua ne Kerettiläisesseet, aika kirja. Nyt voi lukea
jotakin muuta. Kävinkö jo katsomassa mitä Kemppi-poika on tänään
kirjoittanut? Kuulemma hänen blogiluonnehdintansa on naurettava,
onhan se, mutta ei kerrota sitä hänelle, muutenkin ollut hankalaa.
Valtakunnanaisankannattaja kun on. Ei se mitään. Kaikkia meitä on
petetty ja raskaasti. Kirjoitinkin aiheesta pienen artiklan ja
lähetin muudalle päätoimittajalle, joka ainakin humalassa sanoi
sen olevan julkaisukelpoinen. En kanna kaunaa, jos se ei siltä
selvänä tunnu. Sommittelin myös runojani, kohta ne ovat
lähetyskunnossa, saapa nähdä mitä niistä sanotaan. Uhosin että
vapuksi tulee (niin kuin se kiinnostaisi) mutta ei ihan onnistunut.
Harvoin sitä vappuna tulee. Minä en ole tullut milloinkaan. Kello
on 13.07. Tänään Hitler kuoli vaimoineen. Se on monille surun
päivä vaikkei asiaa juurikaan mainita.
Onpa
paska tuo "arvosteluni", mutta korostan, että luin kirjan.
Jos lukee kirjan niin kokoavaa näkemystä on hankala saada, toisin
kuin selailemalla tai tuosta vain repäisemällä. Runoilija Jouni
Tossavainen ärsyyntyi, kun sanoin, että ahkeria nuo päivälehtien
kriitikot, kun nopeasti saavat laajan kritiikin tehdyksi, luuli minun
vittuilevan vaikka olin kateellinen. Ei minusta ole sellaiseen, olen
liian laiska. Jos yhtään runoilijoita tunnen niin Tossavainen
käsittää tämän nyt niin että epäilen ettei hän lukenut
arvostelemaansa kirjaa. Sanonpahan: en sitä tarkoittanut. Hän ei
vaikuta luikurityypiltä. Kaiken lisäksi inhoan Makkosta (nyk.
Kuismin).
Hauska
kirjoitella kun ei tee mitään. Puolisoni, joka useiden
pettymykseksi on nainen (ja sellainen ylipäänsä on olemassa/ vrt.
pettymys kun Sofi Oksasen puolisoksi paljastui mies), paiailee kohta
kuukausipalkkatöistään ja huomaa, etten ole imuroinut, paitsi
olutta. Hän kuitenkin harvoin raivoaa, en pidä raivottarista, sain
niistä jo 90-luvulla tarpeekseni, joten suhtaudun tulevaisuuteen
vissillä luottamuksella. Hän hieman peittelee minua, siis jättää
kertomatta asioistani, ja lopuista vaietaan. Esimerkiksi tämä blogi
on puhumaton salaisuus. Täältähän löytyy kaikkea
eläimiinsekaantumisesta murhayrityksiin.
Opiskeluvuosi
alkaa olla lopuillaan ja valmistumisesta puuttuu kaksi esseetä, yksi
tentti ja gradu. Toinen essee on melko valmis, gradu on yli
puolenvälin. Opiskelu on ollut mukavaa, vaikka olen tuntenut oloni
oudoksi seminaareissa, joissa olen järjestään ainoa mieheksi
luokiteltu. Ja kun aiheeni on Kalervo Palsa niin hiljaiseksi on
vetänyt. Mutta taitavia ovat nämä 2000-luvun opiskelijat, heillä
on mielenkiintoisia tutkimusaiheita ja he osaavat analysoida.
Kuitenkin on sanottava ja tämän tunnustavat kulttuurihistorioitijat
itsekin, että perinteisestä historiasta heillä on aika aukolliset
tiedot. Kulttuurihistoria onkin jonkinlainen yhteiskuntatieteen
("kulttuurintutkimus") ja humanististen tieteiden sekoitus.
Aluksi hämmästelin, että ranskalaisista filosofeista jaaritellaan
pitkään muttei tiedetä mitä Suomessa tapahtui merkittävää
1860-luvulla, mutta ehkä vähitellen alan ymmärtää. Minähän en
tiedä kummastakaan. Kulttuurihistoria on monille semmoinen
loppusijoituspaikka, kun ei muualla ole onnistunut niin lähdetään
Turkuun. Mutta on siellä/ täällä oikeaakin tiedettä, me muutamat
sitten vain roikumme mukana.
13.26.
Taidan käydä muudalla palstalla, joka ei ole puutarhapalsta.
Odottelen tässä syksyn kirjasatoa ja syksyn palstasatoa, joista
jälkimmäinen määrittelee edellisen onnistumisen.
Kategoria:
Mainos 0 kommenttia Kommentoi
24.04.2010
- 19:06
Kaksi
vuotta meillä monilla, sadoilla tuhansilla aikaa ennen kuin
poistumme maasta. Sillä toki olemme rehellisiä ihmisiä, jotka
pysyvät sanassaan. Eli kahden vuoden päästä meidän on muutettava
maasta kun Paavo Väyrysestä tulee presidentti. Siitä tulee hieno
hetki. Aion äänestää Väyrystä presidentiksi, jotta me kaikki
rehdit pääsisimme näyttämään miten sanoistamme johtuu tekoja.
Onneksi
tiedän mihin olen suuntaamassa, mutta monelle muulle rehdille
matkanpää saattaa olla vielä hakusessa. Itse asiassa ajattelin
muuttaa jo ennen Väyrysen presidenttiyttä, niin rehti olen, ehkä
vielä rehellisemmät ovat häipyneet maastamme ajat sitten. Tämä
rehellisten maa. Ei tänne ikävä tule.
Suomalainen
mies on sellainen, ettei hänen sanaansa voi alkuunkaan luottaa,
joten on mielenkiintoista nähdä miten tässä käy. Mutta yhdestä
asiasta olen varma: Paavo Väyrysestä tulee Suomen presidentti. Hän
on oikeastaan erinomainen kuva suomalaisesta miehestä. Kun
maastamuuttaja on lähdössä niin hän katsoo peiliin ja näkee
väyrysen. Se on kaunista.
Ulkona
paistaa aurinko, tuo astronominen vakio. "Googeltelin" ja
huomasin lähdinkyläni pikkujoulut, "ajattelin" osallistua
niihin ensi kerralla. Olisi hauska nähdä vanhoja tuttavia. Tai ei
kaikkia, esimerkiksi "Puttea", mutta joitakin. En taida
osallistua. Kuitenkin on mukavaa että niin sanotusti kylä elää.
Golfmieheltä kuulin, että kentän ruoho on "tiheää"
tms. ja siksi pelaajien suosiossa. En minä tiedä onko tiheää vai
muuten sekavaa.
Lueskelin
Kari Hukkilan Kerettiläisesseitä, piirtelen siitä myöhemmin
arvion, kriitikiksi sanotun esseen. Alku oli aika ällöttävä,
mietin, mikä tällä kaverilla on, mitä hän tahtoo sanoa, enkä
vieläkään oikein tiedä, mutta ehkä se siitä aukeaa. Hukkila
tietää asioita, se on hyvä, ei mikään humoristi mutta sitä ei
enää odotakaan tällä totisella aikakaudellamme. Toivoisin, että
joku kirjoittaisi kuin Jouko Turkka, mutta kai se on mahdotonta.
Madde
on eronnut.
Kategoria:
Nyt 4 kommenttia Kommentoi
20.04.2010
- 16:57
Huh-huti!
Kirja on onneksi saanut osakseen myötäsukaista kritiikkiä.
Pelottaa, kun joku vielä moittii kirjaa kuitenkin, sitten saamme
lukea että miten tyhmiä ihmiset jälleen ovat kun moittivat.
Taatusti negatiivinen kritiikki on tuloillaan ja vasta yksi virhekin
löytynyt (kuvatoimittajan virhe, ei tekijän). Marja sen sijaan on
tottunut jo. Muistuttaisin silti, että tuli ero suomalaiselle
laulajallekin "fanistaan", joten tarkkana on syytä olla.
Mitä
muuta on tapahtunut niin lukaisin yhden matkakirjan. Huomenna
kirjoitan siitä vähemmän viisaita. Sitten mielessäni sikii aivan
sairas ajatus järjettömästä tuotannollisesta tuotteesta. Enpähän
kerro!
Aamulla
assosioin Mika Terhon 90-luvun kuviin ja siihen tamperelaiseen
veijariin, joka pyysi Tapani Kinnuselta rahaa, jotta hän, siis
tamperelainen veijari, kirjoittaisi Kinnusen opuksesta myönteisen
kritiikin. Räpyttelin siansilmiäni ja menin tarkistamaan, kyllä:
juurihan olin "kritikoinut" tuota tamperelaista veijaria,
mutten ollut älynnyt laittaa hänelle tilinumeroani. Sen voisi ehkä
laittaa vielä. Ilmeisesti tamperelainen tapa tuo, että kirjailija
maksaa kriitikolle. Selittänee Väinö Linnan suosion.
Sata
euroa voisi olla hyvä summa. Laitankin tähän tilinumeroni, jotta
kirjailijat voivat maksaa minulle kehuista. Hinnasto on
sensuuntainen, että peruskehu on sata euroa, ylistys viisisataa
euroa ja väliin jäävät kehukategoriat tasasadoittain. Otetaan
vastaan myös luonnontuotteita, muttei kanaa eikä kovia huumeita.
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
17.04.2010
- 16:44
Kissa
nukkuu. Tänään on Jouko Turkan syntymäpäivä, huomasin. Liput
olivat kaksikolmasosatangossa. Mitähän nyt juhlitaan. Kenties näitä
Puolan tapahtumia, minä en tiedä. Lueskelin matkakirjaa ja
arvuuttelin, että nykyään on paljon matkakirjoja, semmoisia
matkaesseitä värkätään nopealla tahdilla.
Kissa
nukkuu. On mainittu, etten vastakommentoi kommenttilootan
kommentteja, tai ainakaan en kaikkiin kommentoi ja tyhjentävästi.
Pahoittelen asiaa. Yritän vastedes olla olematta toisin.
Mielenkiintoista sen sijaan on se, että valittajat itse eivät
vastaa sähköposteihin tai tekstiviesteihin vai miksi niitä kamalia
asioita kutsutaan. Ehkä he paneutuvat todella huolella vastaamiseen,
se vie aikaa, kenties vastaus on tulossa jokin päivä. Toisaalta
ihminen on niin saatanan hullu eläin, että yleensä moittii toista
siitä mitä itse on tehnyt. Jne.
Kissa
nukkuu. Olen kehittänyt aukottoman testin, jolla paljastaa hyvä
ihminen. Ihmiseltä on kysyttävä, mitä mieltä hän on eläimistä.
Erityisesti sairaanhoitoalalla on runsaasti eläinvihaajia, vaikka
luulisi elämän kunnioittamisen ulottuvan muihinkin kuin ihmisiin,
mutta tässä lienee ajatusvirhe, sillä eläimiä inhoamalla he vain
kertovat etteivät välitä ihmisistäkään. Nykyään näitä
hulluja nimitetään narsisteiksi, viisi vuotta sitten puhuttiin
psykopaateista, joskus sosiopaateista, nimiä on paljon mutta heidän
hulluutensa pysyy. En luota ihmiseen, joka ei pidä eläimistä.
Kissa
nukkuu. Sanoin eilen, ettei minua kiinnostanut arkkipiispanvaali
paskaakaan. Hieman valehtelin. Minua kiinnosti erityisesti ehdokas,
joka sanoi, että vaikkei hän olekaan tohtori, sillä periaatteessa
tohtoroitumista arkkipiispalta vaaditaan, niin hän on tehnyt parin
hommia parinkin tohtorintutkinnon edestä. Tämä "pari
tutkintoa" on ilmeisesti populaari fraasi, sillä olen kuullut
siitä version, jossa puhutaan "parista ylioppilastutkinnosta",
jonka on saanut aikaan "elämänkokemus". Sellainenkin
testi minulla on, että jos joku puhuu elämänkokemuksesta vähänkin
kovaan ääneen niin hänellä sitä tuskin on ja hän on idiootti.
Tämä testi, sääntö, säännönmukaisuus, on havaittavissa
ihmiselämässä ja ihmisten välisissä suhteissa.
Kissa
nukkuu. Kolmas ryhmä ovat niin sanotut parantajat. Eräs
pohjoissuomalainen kertoi tyypistä, joka aina pani paremmaksi.
Kerran hänen kuullen puhuttiin jostakusta raskaana olleesta ja
mainittiin, että raskaus oli ollut hankala. Tähän tämä herra oli
vastannut: "Mutta mun täti oli raskaana ollessaan elävänä
kuulana." Kai tämäkin jonkin sortin narsismia on. Itse
muistan, kun kerroin ylpeänä, että olin päässyt opiskelemaan ja
sisäänpääsyprosentti oli ollut seitsemäntoista niin ei tämä
kuitenkaan ollut mitään, kun kuulija oli päässyt töihin vaikka
hakijoita oli ollut neljäkymmentäyksi. En ole itsekään erityisen
täysipäinen, muttei ollut keskustelukumppaninikaan. Se minua
kuitenkin nauratti, että dialogin toisen osapuolen puoliso oli jo
kolmatta kertaa täyshullun kanssa naimisissa. Ihminen tosiaan hakee
kohtaloaan.
Kissa
nukkuu. Tämmöisiä mietteitä lauantaiajelun jälkeen, jota kutsuin
sunnuntaiajeluksi mutta minua korjattiin. Harvoin olen edellä,
yleensä jäljessä, pari vuodenaikaa. Sieluni odottaa joulua.
Lentäisinkö tykinkuulana ilmojen halki? Täytyisi tutkia, mihin
kohtaan Tyyntämerta Olkiluodon reaktorit uoppoaisivat jos ne
uppoaisivat. Tai Loviisan. Tšernobylin. Tahtoisin seinälleni
antipodisen maailmankartan. Mietin ihmisiä pohjoisessa, jos
liittyisin Facebookiin, liittyisin jotta voisin pyytää kaverikseni
erästä T:tä, jota tuttavallisemmin kutsutaan M:ksi. Muistelen
lämmöllä matkojamme bingoon ja muihinkin paikkoihin. Saatoimme
myös käydä Alkossa. Onkohan pyöräilijämies vielä pyöräilemässä
geometrisen kaupungin geometrisiä katuja? Hän luuli minua
pojakseen. Se oli kaunista.
Kissa
nukkuu. Toivottavasti sillä on hyvä olla.
Kategoria:
Nyt 4 kommenttia Kommentoi
14.04.2010
- 19:41
Koska
vietän toisinaan aikaa Against the Day Wikissä niin löysin linkin
mieltäkiinnittävään Antipodes Mapiin. Huomaan olevani meressä,
jos olen pallon toisella puolella. Ehkei sittenkään pidä vajota
maan alle.
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
10.04.2010
- 17:35
Muistelen
tässä viimeiltaisia ja tämänöisiä toilauksiani ja kirjoittelin
pariin blogiin aivan liian pitkiä kommentteja. Melenderillä oli
mielenkiintoinen kirjoitus, johon oli pakko sanoa jotakin. Onkohan
minulla "sanomisen pakkoa"? Muutenkin olen ollut vuolaalla
päällä kun viikolla tein jo surullisenkuuluisaa pro gradu
-tutkielmaani. Kirjoitin viisitoista liuskaa täyttä paskaa, oikein
ihmettelin, miten huonosti kirjoitan. Epätieteellisyysmoitteita on
tulossa, mutta toisaalta, onko rehellisyys epätieteellistä. En minä
enää jaksa teeskennellä vaan sanon suoraan. Kuulemma eräs
kirjailija oli sanonut, ettei viisikymmentävuotiaana enää jaksa
valehdella ja kertoi sitten vaimolleen mitä mieltä on naisista. Ero
astui voimaan kuusi kuukautta sanomisen jälkeen.
Täytyy
sanoa, ettei 90-luvulla asiat olleet näin huonosti. Silloin vielä
ihmisillä oli mielipiteitä, nyt kirjoitetaan puuta ja heinää
ettei vain kukaan loukkaantuisi. Puhuin asiasta viime viikonloppuna
erään tohtorin kanssa, joka on siitä harvinaista humanistista
sorttia, että hän on sivistynyt ihminen. Häneltä olen myös
kuullut iskulauseen: "Olen laajasti lukenut, syvästi
sivistynyt." Minua lohduttaakseen hän kertoo toreilla minun
olevan häntä lukeneempi, mikä ei pidä paikkaansa. Lisäksi
hänellä on vaimo ja kaksi lasta. Millä helvetin ajalla hän kaiken
tekee? Ihailen tuommoista, olen katkera, mutisen niitä ja näitä.
Mitä puhuin hänen kanssaan? En edes muista. Nyt hän lukee
Odysseusta englanniksi, minä olen lukenut vain suomeksi, ja
tämä lisää epätoivoani. Myös hänen väitöskirjansa oli
menestys, vastaväittelijä oli aivan haltioissaan, ihana
harmaahiuksinen nainen. Että rakastan harmaahiuksisia naisia. Jos
joskus väittelen, mitä ei tapahdu, saan vastaanväittäjäkseni
jonkun vittuuntuneen jätkän Oulusta tai muusta kammopaikasta.
Oulusseus.
Tämä
on sitä poliittista korrektiutta. Minua moitiskeltiin, että olin
tiedetyössä sanonut Teemu Mäkeä idiootiksi, mikä hän on, mutta
niin ei olisi pitänyt sanoa. Se ei ole tieteellistä. Minua ei
tuommoinen tieteellisyys kiinnosta. Sanon idioottia idiootiksi niin
kuin sanon suomalaista suomalaiseksi. Teemu Mäki, suomalainen
idiootti. Sitten lueskelin Hannu Raittilan teosta Ulkona, aika
hyvä. Tosin häntä höynäytettiin belgialaisessa baarissa,
esittivät tyhmää, eikä Raittila muistanut ihailemansa Aleksis
Kiven veijaritarinoita. Pitäisikö joku päivä lukea Raittilan
romaaneja? Siitä toisesta novellikokoelmasta sain ihottumaa, joka
lähti vain lukemalla Matti Pulkkisen esikoisromaanin. Mikä
vittuilija se Pulkkinenkin on? Aika huonoa peittelyä ja
kirjallisuutta, jos vähän kaikki pitävät "kirjailijaa"
kirjailijana itsenään. On päivänselvää, että haukkuessaan
vaimoaan kirjailija oli Pulkkinen ja vaimo kirjailija Pulkkisen
vaimo. Kukapa meistä ei olisi haukkunut vaimoaan? Salama ei olisi
milloinkaan sortunut selittelyyn. Olen muuten tavannut Salaman
entisen vaimon ja oli erittäin mukava ihminen. Kai on jos on
kestänyt Salamaa lähes 20 vuotta. Yleensäkin naiset ovat miehiä
mukavampia. Tosin eivät kaikki, mutta esimerkiksi anoppini ja
entinen anoppini ovat ihania ihmisiä, vaikka anoppeja moititaankin,
mutta minä rakastan näitä ihmisiä. Tielleni on vain sattunut pari
huoraa, joiden takia tunnen katkeruutta naisia kohtaan.
Kategoria:
Nyt 12 kommenttia Kommentoi
06.04.2010
- 21:29
Miten
älyttömän hyvin lie mennyt pääsiäinen Panu Rajalalla? Marjakin
on jo tottunut hyörinään. Itsellä meni pääsiäinen aivan
kamalasti, epäilemättä en toivu koskaan ja tämän etanolisen
sodan arvet ovat näkyvät. Luin ("luin") äsken pro gradu
-tutkielman eli silmäilin ja muodostin jykevän kantani. Hiki tuli.
Vanhemmiten hänet tunnettiin Hiki-Kiantona, kun seljänpesijää ei
enää löytynyt.
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
03.04.2010
- 19:48
Lueskelin
tänään loppuun Hanna Haurun romaanin, nimeä en muista, joku saari
tai semmoinen. Utopian luin aiemmin, se oli parempi, vaikka
siinäkin sekoitettiin keskenään herännäisyys ja lestadiolaisuus,
joka vaatii taitoa jota ei aivan kaikilta löydy. Tämä Saari-kirja
oli hyvin klišeinen, mutta mitä siitä, koko maailma on klišé.
Tuommoiset hannahaurut pitäisi viedä
yhteiskunnallis-historialliseen koulutukseen, jotta he ymmärtäisivät
edes elämän alkeet, kirjoitustaitoa heillä jo hieman on.
Tein
myös "gradua" tunnin vaikka Jumala on kuollut. Hieman
(taas hieman) pelottaa, miten tässä käy.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
02.04.2010
- 20:16
Miten
se nyt on, parhaat viedään ensin vai viimein. En pysty muistamaan.
Kuitenkin hieman harmittaa, kun joku kuolee. En tuntenut häntä
juuri lainkaan, muistan hänet vain ihan pienenä, ja jälkiviisaasti
sanoen voinen sanoa, että taisi hänessä jo silloin näkyä suuri
tietoisuus asioista ja sitä myöten tuska. Tuskaa ei enää ole,
paitsi elävillä. Laitan tähän kohta runon, jonka ei ole tarkoitus
loukata ketään, vaan kunnioittaa ihmistä. Kaiken lisäksi on
pitkäperjantai. Runo on suomennettu, mutta minulla ei ole
suomennosta käsillä (eikä marginaaliin mahdu niin kuin voisi
sanoa), joten siksikin laitan sen alkukielisesti.
CAUSE AND EFFECT (Charles Bukowski)
the best often die by their own hand
just to get away,
and those left behind
can never quite understand
why anybody
would ever want to
get away
from
them
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
30.03.2010
- 15:19
Lainasin
kirjastosta kolme runokirjaa (kuuntelen tässä kappaletta
heroiiniaddiktiosta), joista yhden on tehnyt Roo Ketvel, toisen Anne
Hänninen ja kolmannen Ilpo Tiihonen. Viimeksimainitun runoratsun
kirjan jo luinkin. Lauantaina olin elämäni ensimmäisen kerran
oopperassa, vaikken ollut oopperassa, vaan katsoin kankaalta
oopperaesitystä New Yorkin kokorikkaasta kaupungista. Aivan vitun
hyvä esitys! Hamlet. Stendhalin syndrooma oli jälleen
lähellä tai kylään se tuli, miten hienoja taidenautintoja
elämässä onkaan. Tulostin äsken 14 sivua ja vähän
viidettätoista sivua vanhoja runoja, tungen ne kohta uudempien
seuraan, siitä tulee rumaa ja inhaa, semmoinen perverssi yhdyselo
että Tuija Brax olisi kiinnostunut, mutta häneltä ei kysytä,
tuommoiset ämmät saavat puolestani suksia vittuun. Miten helvetin
tyhmä voi ihminen edes olla? Pitkät ajat luulin, että Ben Furman
on maailman suurin kusipää, mutta voi olla että hänellä tekee
tiukkaa päästä kymmenen parhaan joukkoon. Miten tää taas tähän
meni. Alkuperäisessä luokituksessa Furmanin jälkeen tuli Ummaya
Abu-Hanna, saatoin kirjoittaa väärin, joka ei osannut edes puhua
mutta "juonsi" Yleisradion A-ohjelmaa. Kukahan oli
kolmantena. Heikki Ylikangas oli noin sijalla viisi. Mutta Hebu nyt
on kaikkien mielestä idiootti, joten ei häntä voi edes laskea.
Pitääpä
katsoa pankkitilin saldo. Minullahan on ollut jo vuoden
"verkkopankkitunnukset", kännykäksi mainittu vibraattori
kauemmin. Nykyisessä salasanamaailmassamme nämä kätevät jutskat
eivät aina miellytä minua. Luin äsken, että posti alkaa
"skannata" postia, jotta postinkannosta voidaan luopua.
Tämä on hyvä tietää. Toivon, että ekstraterrestriaalista elämää
löytyy pian, jotta voin siirtyä heidän luoksensa. Surusidonta
on Hännisen kokoelman nimi, sain ajatuksen lainaukseen Anita Konkan
blogista, hänen maininnastaan. Siinä on sata sivua tavaraa! Aika
pitkä. Voisikohan sen "skannata" ja salasanoittaa. Kai
Teosto jo jakaa salasanoituspalkkioita. Kai Teosto.
Tässä
meni tämäkin päivä.
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
25.03.2010
- 13:58
Kirjastossa
huomasin hyllyssä Sisällissodan psykohistorian, jonka
lainasin. Lueskelin. Sain siitä jo virikkeitä. Lainasin myös
muutamia runokirjoja, ynnä toisen historiateoksen. Istuskelin
miellyttävässä kirjaston kahvilassa ja yritin olla miettimättä
mitään. Päivä päivältä se onnistuu helpommin. Minulla ei ole
ajatuksia juuri lainkaan ja ne harvat on nopeasti työnnetty
kaukaisuuteen.
Otin
blogista yhden sivulaatikon pois ja sivut pois. Erityisesti
jälkimmäisissä ei ollut informaatiota, jota yhteiskuntamme janoaa.
Sitten muutin otsikon. Päätin kirjoittaa. Aiemmin kirjoitin neljä
liuskaa täyttä paskaa.
On
siinä tiettyä ansiota, että tietää mistä puhuu. Paitsi
painolasti. Olisin onnellisempi jos en olisi tunaroinut elämääni.
Kun ei korva edes kuule mutta sen hurke kuuluu! Jo on vittumaista.
Mielenkiintoinen on kuuloelin, se on kuuro mutta kuulee turhaa.
Pitäisi turpansa kiinni jos ei ole muuta asiaa.
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
23.03.2010
- 14:14
Ihan
tavallinen päivä, ahdistanut koko ajan. En ole tehnyt mitään.
Lueskelin muutamia tekstejäni ja tein korjauksia, saatanpa kohta
lähettää postia niillä. On hauska lähettää postia. Huomenna
ahdistaa varmasti, se on epäilyksetöntä, mutta lauantaina voi
mennä paremmin. Pitäisi tulostaakin, mutten jaksaisi. Tulostaminen
on outoa.
Olen
alkanut vähitellen ymmärtää runoilijoita. On syytäkin, jos aion
eritellä heidän teoksiaan. Olen hyvin herkässä tilassa. Melkein
itkaisin kun luin että jollakin järki-ihmisellä voi olla
mielikirjana Niin kauas kuin yötä riittää. Luulin, että
vain kaltaiseni hullut siitä pitävät. Sitä ihmettelen, miten
rajoittunutta on avarakatseisuus. Sitä jaetaan hyvin kapeasti.
Tahtoisin esimerkiksi, että Hannu Väisäsen romaaneja tulkittaisiin
samalla tavalla kuin, sanotaanko, Jouko Turkan Häpeää. Tai
toisin päin. Pidän molemmista erittäin paljon ja siksi minua
ahdistaa tuo tulkintahorisontin vaihtelu. Tai jotakin Kalervo Palsaa
voidaan sanoa "ilmihulluksi", mutta jos Kuutti Lavosta
sanottaisiin ilmihulluksi niin poru siitä nousisi. "Epäasiallista".
Haistakaapa vittu.
Ulkona
ei paista aurinko. Ei sisälläkään. Muutama päivä sitten ulkona
oli sankka pyry, sisällä oli tammikuussa. Mietin blogille nimeä,
"Inho ja melankolia" kävi mielessä mutta häipyi
nopeasti. Minä en pidä ihmisistä. He vain tuovat pahan mielen,
hyvää mieltä eivät koskaan. Tosin tiedän muutaman poikkeuksen,
mutta noin yleisesti ihmiset pitäisi hävittää. Erityisesti kaikki
avarakatseiset, niistä on tulevat tyrannit tehty. Toivottavasti
kirjallisuustieteilijä ei kuule, mutta etten vain
terapiakirjoittaisi tässä. Hänen mielestänsä se on ehkä
säälittävintä maailmassa. Itse kyllä arvostan Kafkaa,
Dostojevskiä ja Proustia ja monia muitakin terapiakirjoittajia.
Minulla
oli tuossa "kirjallisuustieteilijän" kohdalla eräs nimi,
mutta poistin sen. Sähköpostin saamisen mahdollisuus pelottaa.
Haussani lukee "konkka".
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
Mainos
ym
22.03.2010
- 13:57
Vitutti,
kun piti ryhtyä töihin, "töihin". Lopetinkin työnteon
nopeasti. Sitten tuli parempi mieli kun hakukoneistin paria asiaa ja
löytyi hauskaa tekstiä. Sitten menin ja huomasin että tämä on
tullut julki. Jopa oli huonosti tehty. Yritin liikaa, ei pidä
yrittää, antaa tulla, vain. Epäilemättä ehdotuksiani ei enää
oteta vastaan. Tosin en ole mitään ehdottanut, elämme aikaa
jolloin ei ehdotella. Tulen hysteeriseksi, saan kohtukohtauksen siis,
kun näenkin ihmiskuntaa. Taidankin mennä koneen ääreen
kirjoittamaan näkemystäni.
Mietin
(?) että en kirjoita "blogiesseistiikkaa", kuten vaikkapa
Melender tai Hännikäinen. He jaksavatkin analysoida, puhua
asiallisesti, heillä on tietämystä ja he artikuloivat selkeästi.
Vittu. Minä en osaa! Miksen osaa. Viime viikolla asia, hyvin
asiaton, kärjistyi, kun yritin kirjoittaa tiedettä, siitä tuli
semmoista tiedettä että pelottaa. Itse asiassa, jos yritän
kirjoittaa tiedettä, päädyn jonkinlaiseen esseistiikkaan, mitä
vittua minun pitäisi tehdä että päätyisin tieteeseen. En edes
tiedä mitä on runo, romaani, essee. Tähänhän voi sanoa, ettei
kukaan tiedä. Se olisi tiedevastaus. Olen kuitenkin sillä kannalla,
että vaikkapa yleisiä kauniin kategorioita voidaan määritellä,
jotkin asiat ovat kauniita, jotkin eivät. Paavo Haavikon
Talvipalatsi on kaunista runoutta. Se on niitä molempia.
Toisaalta Katajanokalla sijaitseva aaltoarkkitehtuurin näkemys on
ruma kaikkina aikoina kaikissa paikoissa.
Ulkona
paistaa aurinko. Taivaan reaktori on keväisissä voimissaan. Sisällä
paistaa aurinko katosta roikkuen. Se on kevätmasennuksen vuoksi
hirressä, sitä ei tarvita niin kuin syksyllä ja talvella
tarvitaan, jatkuvalla sähkösyötöllä. Mikrokosmos ja makrokosmos.
On siinä älliä: maailmantapahtumat ja ihmissisäistapahtumat ovat
liitoksissa toisiinsa. Tosin ei se paikkaansa pidä. Pitää pysyä
paikallaan, näitä paikkoja ei voi varata.
Kategoria:
Mainos 0 kommenttia Kommentoi
Kännissä
20.03.2010
- 00:05
Pitkästä
aikaa, näin voinee sanoa, kirjoitan humalassa. Blogiin. Muuten
kirjoitan humalassa hyvin usein. Olin mielissäni, kun tasavallan
presidentti sanoi vittuuntuneensa mummojen kohteluun. Se oli oikein.
Muutenkin meillä on hyvä presidentti. Kun kesäaikaan menee
kesäpaikkaan kesäasioille niin voi sillalla tarkistaa onko
presidentti kotona. Se on aika hurja silta, korkealla, ja sitten
saavumme alueelle jossa en ole milloinkaan ollut kännissä. Tosin en
ole varma. Harvoin ihminen on varma. Mutta tästä olen: kuudes
juomispäivä on hyvä. Semmoinen oli viimeksi 2007. Ehkä niin on
parempi.
Kategoria:
Nyt 3 kommenttia Kommentoi
Miksi
en aina jaksa tätä valtiota
16.03.2010
- 19:34
Taisi
tulla joku tutkimus tai selvitys sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä ja
vaistomaisesti, reaktiivisesti poliitikot ja heidän miehensä,
joista osa on naisia, alkoivat hokea: "Ei ole mitään syytä ei
ole mitään syytä ei ole mitään syytä ottaa asiaa uudestaan
tarkasteluun, vanhentunut se on, ja kaikki tietävät että tuomio on
väärä." Tämä on sitä niin sanottua suomettumista.
Nöyristelevää asennoitumista. Mutta sanoiko Halonen, että asiaa
pitäisi miettiä? Oikeusoppineet toki sanoivat, että myöhäistä
on mitään ei voi tehdä, mutta kun maailmassa melko paljon voi
tehdä. Mene se kertomaan tuommoisille lyseon priimuksille, jotka
ovat muistaneet mielistellä ylempiään aina. Se on niissä verissä,
se tulee syvältä, se on automaattista.
Kategoria:
Nyt 1 kommentti Kommentoi
15.03.2010
- 13:21
Hyvin
ei alkanut tämäkään viikko, puhumattakaan siitä että viime
viikko päättyi kamalalla tavalla. Paljon epäonnistumisia! Teimme
myös päätöksen, ettemme mene matineaan. Eihän sinne voi mennä,
kun siitä on tullut semmoinen populaaritilaisuus. Miksi siitä oli
semmoinen tehtävä! Tämmöinen harmittaa. Varmaan ensi vuonna
siellä esiintyy Ilkka Remes. Olisin tahtonut kuulla Juha Kulmalan
mietteitä, mutta kuulematta jäävät.
Lueskelin
eilen Marja Kyllöstä (miksei hän ole matineassa, hän sentään on
oikeasti kirjailija). Opiskelukirja mulkoili syyttävästi hyllyltä,
eikä se edes ole huono kirja. Tämän päivän aloin tutkailemalla
inhottavaa pro gradu -tutkielmaani, josta luulin etten voi vihata
sitä enempää, mutta jälleen kerran olin väärässä. En osaa
tutkia. Menen asiattomuuksiin välittömästi, asiasta on huomautettu
toistuvasti, asiallisesti, mutta asia pysyy minä pysyy. Ei minusta
ole tuommoisiin akateemisuuksiin, inhosinhan jo ala-asteen
opettajiani. Taidan ratketa runolle. Huomenna menen arkistoon. Siellä
viihtyy hyvän materiaalin parissa.
Aurinko
paistaa (ulkona). Mietin tuossa Jari Tervoa, että häntä olisi
hauska vetää turpaan. En minä kuitenkaan vetäisi, vaikka melko
oletettavasti voittaisin hänet tappelussa. Minullahan on inhottava
tyyli, heti alkuun potkaisen nivusiin tai vähän yli (on hankala
osua nivusiin), tärkeää on, ettei jää alle. Kapakkatappeluissa
ja katukahinoissa on vielä hyvällä tolalla, kun häviää, sitten
kun alkaa tulla voittoja on syytä lopettaa. Huomaan, etten ole
koskaan ollut porukassa hakkaamassa yksinäistä tai vähemmistöä,
olenpa sankari, minua taas yhteenliittymät ovat mätkineet usein ja
urakalla. Vittu kun ärsyttää. Ei pääse edes matineaan!
Tuommoista suomalaista mieskirjailijaa pitäisi vedellä korville
päivittäin. Ämmät tapelkoot keskenään, kyllä ne sen osaavat.
Taidan
mennä lukemaan Marja Kyllösen Lyijyuumaa. Mitähän sille
kuuluu? Ei ole näkynyt. Miten täällä voi olla, kun huorat
huutavat ja juopot joikuvat eikä järjen ja tuntemuksen ääni kanna
hevonvitun mihinkään? Olen noin sivulla 100. Seuraavasta romaanista
vilkaisin todella huonoa arvostelua Kiiltomadosta, nykyään siellä
on yleisesti taso romahtanut. Kaikenlaiset itsesääliset pellet
kirjoittelevat! Ja Antti Nylén on vihainen. Mikä sitäkin vaivaa?
Rauhoittuisi vähän. Typerys.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
12.03.2010
- 12:36
Ensi
keskiviikkona 17.3. on jälleen Jarkko Laineen syntymäpäivämatinea
Turun kaupunginkirjastossa. Kuultavina ovat Suomen eturivin
kirjailijat, erittäinkin Juha Kulmala ja Hannu Niklander. En juuri
harrasta matinoimisia, mutta tuonne kyllä tungen vaikka väkisin.
Juontaahan tilaisuutta sympaattinen Joni Pyysalo ja muutenkin.
Kategoria:
Nyt 4 kommenttia Kommentoi
11.03.2010
- 13:25
Luin
tuon Sebaldin Saturnuksen renkaat. Eipä ollut paskempi opus.
Kategoria:
Kirjoja 2 kommenttia Kommentoi
27.02.2010
- 16:59
Mielenkiintoinen
tuo Eeva Joenpellon kirjalijakoti. En tiedä onko muitakin
kirjalijakoteja, ehkä lukihäiriöisten kirjotus koti voisi olla.
Eli on niillä kustannustoimittajilla jotakin virkaa, semmoista
kielentarkastuksellisista. Vai onko bloginpitäjä ottanut mallia
taannoisesta en-korjaa-mitään-hankkeestani? Minua aavistuksen
kiinnostaa kirjalijan hanke näistä Lapin sodan tapahtumista.
Tuli
semmoinen mieleen, että mihin moitteita tarvitaan kun kehutkin
saavat aikaan raivostumisen. Tämä on versio mitä ystävillä
-sanonnasta niin kuin on käsitettävissä. Harmittaa nimittäin tuo
Matti Pulkkisen pahamielisyys, vaikka hyvää todellakin tarkoitin.
Tosin en puhunut, että Matti Pulkkinen olisi yhtä kuin kirjailija,
vaikka toki niin todellisuudessa onkin, mutta vastineellaan hän tuli
todentaneeksi että hän tosiaan on yhtä kuin kirjailija/ Max/ minä.
Semmoinen lipsahdus! (Enkä edes maininnut paranoiaa, vaikka juuri
siitä kirjassa on kysymys. "Kaikki vihaa mua.")
Tämmöisestä Jouko Turkka puhui, sanoessaan, että ihan omalla
suulla tässä puhutaan. Jopa Kari Kontiokin lieventeli kirjansa
(Lajinsa viimeinen, Tammi 1992) loppupuolella, että ehkei hän
nyt sentään... Mitäpä paskaa! Täysillä päin ja jätetään
selittelyt sikseen.
Muutamat
blogikommentoijat ovat huomauttaneet, osuvasti, että blogini otsikko
"Avoin valehdeltu elämäni" viittaa juuri
piilosillemenoon, joten otinpa otsikon pois. Laitan kohta uuden.
Äsken oli jokin mielessä mutta unohdin, ehkä: "Eikä kukaan
muu"? Mietin asiaa.
Meinasin
tänään liittyä Facebookiin! Lienen hullu. Näin unta, jossa
liityin tuohon kamaluuteen ja juuri kerkesin herätä ja kertoa
painajaisestani niin minua alettiin vokotella Facebookin
kauhumaailmaan. Sen jälkeen selailin vartin lukematonta kirjaa,
Lyijyuumaa, ja päätin ostaa Against the Dayn,
mitenkään muuten en katsonut selviytyväni. Saatoin myös muistella
Amorfiaanan kantta, mutten ole varma sillä muistini on
kelvoton. Tällä hetkellä selkäni takana ovat Diiva ja
Pilvihipiäinen, joten voin luottaa näkymättömään. Sain
myös tietää kirjasta nimeltänsä Hamlet's Mill, joka
vaikuttaa sen verran sekavalta, että saattaisi olla makuuni. "Mutta
jos joskus retkahdin sopusointuiseen jutusteluun hänen kanssaan,
niin hän jo työntämässä kouraani seteliä; itki, vaikersi ja
kuppelehti perässäni ympäri huonetta hokien: 'Poikani... minun
poikani...'. Tuontapaisissa asioiden selvittelyissä, jaaritteluissa,
hän oli kieltämättä mestari, kuten ihme kyllä uuraisessa
ansiotyössäkin. Nelinkontin silittämässä betonia vatupassinsa
tähtäyskuplaan, kumiteräsaappaissaan ja gabardiinipuserotakissaan
minkä oli soluttanut haalareittensa rintalapun alle." (Diiva,
s. 110) Avasin kirjan ja löysin tämän kohdan. Vituttaa. Sairaissa
kuvitelmissani näin jo itseni toiviotiellä kohti Savonmaata
valmistautumassa keskusteluun kirjailijamestarin kanssa. Eipähän
tarvitse valmistautua. Näin kuvataan polkupyöräilyä: "Pää
pomppimassa polvien survoisessa rytmiikassa." (s. 48) Miten
olisin valmistautunut?
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
25.02.2010
- 16:21
Käväisin
katsomassa, mitä Lukupiirissä puhellaan James Ellroyn kirjasta
Levoton veri. Siellä feminiiniset nimimerkit kauhistelevat,
että kamalaa on, ihan hirveätä, ja siirtyvät lukemaan jotakin
Coelhoa vai oliko tätä da Vincin raiskaajaa. En ole aivan
ensimmäinen, enkä toinenkaan joka on Lukupiirille nauranut, mutta
hauska on lukea kunnon ihmisten kauhua. Kertoisivatpa vielä
unistaan, joskus kertovatkin. Mitä näihin feminiineihin tulee (muut
hoitakoot maskuliinit) niin olen yrittänyt pitää mielessäni erään
viisaan lausuman: "Muista, että tuollakin rouvalla on ollut
mulkku suussa." Toinen viisas puolestaan muotoili asian näin:
"Kauneinkin nainen muodostaa paskaa koko ajan." Nämä
maksiimit pätevät meihin kaikkiin, tai edellinen melkein kaikkiin,
sillä en usko olevani ainoa mies maailmanhistoriassa jonka suussa ei
ole ollut penistä. Lähellä on toki ollut. Ei olisi pitänyt tästä
puhua, aloin miettiä Kirsi Pihan petipuuhia. Mistähän se tykkää?
Saattaa olla rankkaakin, tunnemmehan (populistisesti) poliitikot.
Eräässä kirjassa viitattiin erääseen kirjaan, jossa kerrottiin
yhdysvaltalaisten senaattorien ja edustajainhuonelaisten tms.
seksitouhuista, valaisijoina toimivat Washingtonin (D.C.)
prostituoidut. Sen maan Arkadianmäellä todella kansaa edustettiin,
monenlaista perversiota löytyi. Vastaava tutkimus pitäisi tehdä
maassammekin. Tai tiedetään jo muutenkin monenlaista, mutta
analyysille olisi paikka.
Vereni
on levoton! luin 58 sivua tutkimusta ja alkoi tehdä mieli
kaikenlaista perverssiä ja inhoittavaa! Aamulla en uskaltanut herätä
viideltä mutta seitsemältä kehoitin avaamaan television ja Suomi
oli juuri tehnyt maalin! Ilahduin. Sitten ne tekivät toisenkin
maalin ja peli loppui. Sain myös tietää, että Teemu Selänne
maksaa viinat finaalin ajan, jos Suomi finaaliin pääsee. Näin
tapahtuu Espoossa. Miksei koskaan puhuta Selänteen
ravintolakuvioista? Ihmiset sanovat että "kaikki tietävät",
mutta se kertoo siitä ettei tahdota tietää. "Ei ketään
kiinnosta." Tuo kyyninen lause on tosi lause. Mutta ei pidä
syyttää koiria, kertoohan siitä tämän blogin kirjoittajan
nimikin, bloginimi vai mikä se on. Löysin Palsalta kohdan, jossa
hän kertoo siitä, mitä eroa on sillä, tiedetäänkö henkilön
sekaantuneen lehmän vai eikö tiedetä (siis ettei sillä
faktuaalisesti ole mitään eroa, mutta vähän muuten vähän on).
Nämä ovat kiehtovia kohtia. Tosin kyynikko ei ole kyynikko,
kyynikko välittää, häntä kiinnostaa. Hänet yleensä tapetaan
tämän vuoksi.
Mietin
tuossa historiallista romaaniakin, kun mieleeni väkisin tulee
ajatuksia, jotka kirjoitan paperille ja niistä muodostuu "kertomus".
Eikö ole aika säälittävää miettiä historiallista romaania?
Minusta tuommoisessa "luomisessa" ei ole erityisen
tyydyttäviä elementtejä, paitsi se, kun teko valmistuu. Ahdistavaa
se on, kuin yrittäisi punkea ummetuksellista paskaa ulos (en
luonnollisesti tiedä asiasta mitään, pelkkä kielikuva vain,
seuraavaksi kiellän kaiken muunkin), vaikka muistan Shoshtakovitshin
(meniköhän oikein) lausahduksen, että "Ei pidä valittaa jos
elämä teki sinusta säveltäjän, sitä voi valittaa, jos elämä
teki sinusta kirjanpitäjän". Ikävä, etten tiedä, mitä
elämä minusta teki, kuitenkaan ei kirjanpitäjää eikä
säveltäjää. Tosin muistan, että eräs vaihto-oppilas
Yhdysvalloista haaveili kirjanpitäjän ammatista 80-luvun lopun
Hyvinkäällä.
Kategoria:
Nyt 3 kommenttia Kommentoi
19.02.2010
- 12:23
Jostakin
syystä en osaa kommentoida noihin tiettyihin Blogspotin
kommenttilootiin, semmoinen löytyy Kemppiseltäkin, ja muutamilta
muilta. Laitanpa siis tämän kommentin tähän:
Louvressa
oli Umberto Econ luettelonäyttely. En tosin käynyt kuin ovella
saakka, mikä nyt harmittaa, tosin Orsayssa oli kierrossa (jos
ymmärsin oikein, ja olisi siellä ollut myös Man Rayn
kuolinvuodekuva, huomaan nyt) kuulu nuoruusmuotokuva Proustista,
jonka äärellä Stendhalin syndrooma oli enemmän kuin lähellä.
Kolmatta vuotta pidän lukua lukemistani kirjoista, voisi myös tehdä
retrospektiivisen luettelon. Tulee niitä luetteloita tosiaan tehtyä,
olen esimerkiksi luetteloinut Helsingin kaupunginosat, joissa en ole
jäänyt ilman, luettelo ei ole kovin laaja mutta nostalginen. (On
minulla sama luettelo myös Suomesta ja Euroopasta ja maailmasta,
tietenkin, mitä muuta voisi odottaa.) Mitä tulee arkistoihin niin
ajattelin mennä arkistoon töihin (minulla peräti olisi siihen
koulutusta, mihinkään muuhun ei sitten olekaan).
Kategoria:
Marcel Proust 2 kommenttia Kommentoi
13.02.2010
- 17:12
Pimeää
myös päissämme, eihän tätä kirjoituskonetta edes näe tässä
sinihohtoisessa huoneessa, aika hyvä tuo Youtube, kuulee sitä
kautta monenlaista, myös näkee, saako Kuningaskotka tänään
ensimmäisen henkilökohtaisen olympiamitalinsa, sitä mietin, sitä
toivon, heräsin ja väsäsin rivejä paperille, tulostin luin sen
viisitoista liuskaa rivivälillä yksi ja lisäilin ja poistelin ja
mietin ettei tästä tule hevonvittua. On se mahdollista.
Tarvitsen
toiset viisitoista liuskaa! Niitä en saa. Riveillä ei ole välejä,
sanoilla on, muistan miten The Tubessa, tuossa syntisimmässä
baarissa, sanoin runoilijalle etsiväni hyvää lausetta ja runoilija
sanoi etsivänsä hyvää sanaa, vitutti, kymmenen vuoden päästä
älysin olisi pitänyt sanoa etsin hyvää kirjainta sanaväliä
välimerkit unohdin pihalle lennettiin.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
12.02.2010
- 16:02
On
ilmestynyt kirja Houellebecqistä. Kirjan toimittaja kirjoittaa:
”Kolmanneksi
minua on innostanut Houellebecqin poliittinen epäkorrektius. Nykyään
älykön status on vaivattominta saavuttaa omaksumalla valmiiksi
räätälöity vasemmistohumanistinen mielipideapparaatti
feminismeineen, ihmisoikeuksineen, amerikanvastaisuuksineen ja
monikulttuurisuuksineen. Mutta Houellebecqiltä on turha odottaa
valmiita ajatuksia: hän iskee poliittisiin, seksuaalisiin,
uskonnollisiin ja moraalisiin kipupisteisiin kadehdittavalla
vimmalla. Poliittisesti häntä on vaikea määritellä.
"Konservatiivisen anarkistin" kaltaiset paradoksit osuvat
kenties lähimmäs.”
Voi
helvetti. Eli tämä Houellebecq ehti ensin! Harmittaa, että joku
ranskalainen on kirjoittanut jo sen mikä minun piti. Toisaalta,
eipähän enää tarvitse. Olen lukenut Houellebecqiltä yhden
kirjan, Alkeishiukkaset, mikä oli hyvä opus, ja saatan
joskus lukea lisää mutta ei minulla erityinen kiire ole. Kolmaalta,
onko Houellebecqin tekstin "elastista", sillä en tiedä
mitä se tarkoittaa, mutta tahtoisin tietää. Eikö kaverille ole
"mikään pyhää" tai muita fraaseja (en keksinyt omaa
ilmausta, omaa).
Kategoria:
Kirjoja 3 kommenttia Kommentoi
Pienimunaisen
suvun loppu
10.02.2010
- 16:36
onko
peniksen koko perinnöllis...
onko
peniksen koko perinnöllis...
liuhto
onko
peniksen koko perinnöllis...
sami
liuhto
avoin
valehdeltu elämäni onko peniksen koko perinnöllis...
tosi
tarina minä ja sami
onko
peniksen koko perinnöllis... possu ja paavin panttivangit
Pitkästä
aikaa päätin tehdä käänteisen hakukonerunon. Tuommoista sitä
saa tietää kun asioita tonkii. Tuommoisia asioitako nuo kurjat,
entiset, tutkivat. (Tämä toki oli huumoria, eli ei nyt pidä
suuttua ja itseänihän tässä ennen kaikkea pilkkaan.)
Kategoria:
käänteinen hakukonerunous 0 kommenttia Kommentoi
10.02.2010
- 16:21
Olen
kritiikitön ihminen, mutta minua harmittaa kun en ole vielä lukenut
James Ellroyn mikätrilogiannimioli? kolmatta osaa. Tuossa
kommentissa asiasta jo mainittiinkin! Amerikan tabloidi on
hienoimpia lukemiani kirjoja, toisesta osasta en tajunnut mitään ja
mitä olen vilkuillut arvosteluja ynnä tuota J. Kemppisen blogia
niin kolmonen on ihan mahdoton. Siis kahden ensimmäisen yhdistelmä,
kaksinkertaisen salavuoteuden uhri.
"Siirretään
dataa." Siirtäkää datanne vaikka hevon vittuun.
Kategoria:
Kirjoja 4 kommenttia Kommentoi
08.02.2010
- 17:51
Mistä
johtuu tämä yleiseltä vaikuttava totuus, perustuen empireaan: Mitä
vanhempi ihminen, sitä suurempi perseennuolija. Jouduin tämän taas
kokemaan, kun luin erästä tekstiä. Tämä selittää paljon
Paasikiven käytöstä. En lukenut Paasikiveä enkä Paasikivestä.
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
04.02.2010
- 14:45
Seuraavaksi
pitäisi unohtaa sanavälit. En nyt jaksa. Huomenna olisi tentiksi
kutsuttu kauhistus, en tajua asiasta mitään, hyvin yleisiä vain.
Olin saanut lukijanpalautettakin, kaikkea sitä on, minulle tuli
tuosta Parnasson palautteesta mieleen hauska juttu, että siihen
voisi vastata, että miten niin kirjoittaja on sitä mieltä, eikö
mielipiteen esittänyt nimetön kertoja. Siinä olisi skolastiikkaa!
En kuitenkaan voi valehdella niin paljon, voin. Silmäilin
silmämääräisesti päällisinpuolin ym. lehteä vasta, mutta
katseeni kiinnittyi Pylkkös-esseeseen: selailin väitöstä
kirjakaupassa ja mietin etten jaksa kiinnostua, jos ei tuoda itse
tekijää mukaan. Tylsää on jälkiuuskritiikki vai mitä se on.
Pääsisinpä
huomisesta tentistä läpi. Kamalan pitkä kirjakin ja niin tylsästä
aiheesta, mutta jos läpäisen tentin niin saan
"opintokokonaisuuden". Epäilemättä en sitä tule
milloinkaan saamaan. Oltiin syömässä ja sadattelin huonoa tuuriani
ja kirosin nuorta itseäni, johon vastattiin: "Parikymppisenä
sitä innostuu tommosista ääliömäisistä asioista kuten
filosofiasta." Sanon nyt ihan suoraan: tuo analyyttinen
filosofia kyllästyttää minua todella paljon. Se on jonkinlaista
masturbointia niin kuin Lehtola & Eskelinen sanoivatkin,
aikanansa. Nähtävästi en jaksa keskittyä sen vertaa, että
jaksaisin lukea tuommoista kauhistusta pari päivää ja sitä kautta
maisteroituisin. Hyi mitä paskaa! Ja tuurillani tentaattori lukee
tämän ennen kuin olen suorittanut aivan vitun tylsän tentin.
Nälkäkin
on. En jaksa syödä. Ensi viikolla olisi mentävä arkistoon, se
menettelee, olisi kirjoitettava, olisi luettavakin, eikä millään
viitsisi. Taidan lyödä hanskat tiskiin! Tämä on niin ur-hommaa
että seuraavana hetkenä voin hypätä riemusta kattoon. Vissiin
vähän mielialat heittelee? Miksi sitä tänä vuonna 2010 sanotaan?
Bipolaari on mennyt, varmaan myös tämä ADHD tai ADD tai mikä,
mitä ne nyt ovat keksineet. Kyllä niillä sanoja riittää, sanat
niiltä eivät lopu milloinkaan. Edelsikö bipolaaria, en muista
nimeä, paniikkihäiriö? Sitä ennen oli ehkä näitä maanisuuksia
ja depressiivisyyksiä, joskus ajat sitten hysteria, kohtuhulluus.
Lääketieteen historia pitäisi kirjoittaa näiden nimitysten
mukaan, ehkä on kirjoitettu, minä en tiedä.
Kategoria:
Nyt 7 kommenttia Kommentoi
Jokujuoksee
VI
02.02.2010
- 19:39
Jaahas,
löysin mutkan kautta uuden blogin. Yleensä ei mitään uutta
kannata edes vikaista mutta vaikka olen ilmeisen jäävi niin kehotan
tutustumaan. Yritrtään vielä ja ollaan ihan kokonaan
välimerkittmiä jos siltä tuntuu vaikka kommentoja ilmoittikin että
oikoluku ja kappalejako on ookoo. Hyvä että on yksi lukija! Se on
enemmän kuin blogeilla keskimäärin sillä keskimäärin
bloginpitäjä ei osaa lukea, eli ei voi itse lukea juttujaankaan,
edes hän, tuo yksinäinen aivan oikein ymmärrety ihminen. laitan
noita pisteitä väkisin ärsyttää en pane enää koskaan se ei ole
minusta kiinno ollut ennekään tietyt kirjainyhdistrlmät ovt
hankalia ja eilen illalla mietin tätä samaa rataa kaksi tuntia se
ei kannata ei tuo hyvää en saanut unta enkä ollut ainoa kissa
hypähteli mietin marcel proustia ja hänen päivärytmiään asuiko
hän boulvard hausmannilla oikeastaan myös ja sekä että ja sen
sellaiset sanat olisi unohdettava antaa tulla hämmästyttää miten
helposti sitä suoltaa sidossanapaskaa ja muutenkin tämä prohejnti
saisi jko loppua en milloinkaan lopeta sanon ja lopetan siihen
ja-sanasta on päästävä eroon tässä projektissa projekti on
hankala sana kaksisormijärjestelmällä ainakin ensin oikelata
ylhäältä p sitten vasemmalle r sitten takaisin oikealle o sitten
vähän alas j sitten taas ylös e takaisin alas k sitten ylös t ja
oikealle i.esimerkiksi taiteilija tai kirjailija ovat myös hankalia
slitykset loppuvay uhuin kuin vammainen vai mikä se on oikea korvani
o kuuro eikä kuulohäirioinen saatanan hankala sana kiroilu on niin
rumaa mutta kllä kiroilu piristää
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
01.02.2010
- 22:06
Lyhyellä
vierailullani maailman pääkapunkiin näin Gre De Lyonin mutten
Austerlitziä, vaikka tuolla Laajarinteen blogissa asiasta uhosinkin,
tai ylipäänsä kommentoin hänn matkaansa samaan paikkaan. En nyt
kerro mitä tein, paitsi että pyörryin Stendhaalisesti Orsäyssä
ja Montmertrella muista syistä. Astuin väärään metroon ja löysin
itseni, tunnistin lopulta kukao len, olin jossakin ihan oudossa
paikassa Vittuii mutta pääsin Plce de la Nationille ja kerroin
baarinpitäjälle hakukonerunoudesta sanoin että se on uusimpia
perverion muotoja, jos ajatellaan perversioita
chasseguet-smirgeliläisittäin mutta hän oli siirtynyt keittiöön
iirruin itse Perveriumiin ja pöytään tullessani laskuni oli
maksettu aamlla kävelin ohi ja tervehdin tarjoilijaa nosin rahaa ja
ostin metrolipun ja kiipesin mäelle ja siellä oli hauskaa ja
lähettilin tekstiviestehä joissa kerroin saapuneeni taivaaseen
kiersin hautausmaan kunnes löysin portille, lähtöpisteestä olisi
ollut matkaa portille sata mtriä kiersi kaksi kilometriä vhän
liioitellen js ovi kolahti perässäni kiinni mutta pääsin pois
lauantaisin simetiere sulkeutuu aikaisin. Menin erääseen baariin
piti kirjoittaa paikkaan, sain lopultakin tietää mitä pichet on
suomeksi ja kirjoitin vihkooni: mahdan näyttää naurettavalta.
Puhuin neekrerin kannsa populaareja astuin metroon ja oin taas
väärässä paikassa ihmettelen miksi aina ja kiersin jäöytäväi
ja vartija kehotti menemään oikealle ja löysin hiljaisen raiteen,
sitten tuli juna ja menin siihen. Päätin lla menemättä
edellisiltaiseen osoitteeseen, menin sinne minne pitikin, nukuin ja
aamulla katsoin vihkostani missä olin ollut. sain tietää
maksaneeni kafe kremestä 4.50 euroa, se oli ihan paskaa, en ollut
käynyt suihkussa, en uskaltanut, pesin hampaita ja lähin ulos ,
löysin itseni taas jotakin gaarelta. niitä riitti. Sanoin
emännällemme että lentokentille eksyy, monet viettävät niillä
elämänsä, muistelin kuka niin oli sanonut, tämä joka kirjoitti
Crashin, Ballard, en kuitenkaan maininnut sitatoineeni.
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
Jokijuoksee
IV
27.01.2010
- 19:09
Yllätyin
aamulla (pitäisikö jatkaa tuota söössötystä, ehkä jatkankin,
en korjaa enää mitään!) kun sain syntymäpäivälahkaksi Marri
Häikiön 2-osaisen Koskenniemi.elämäkerran. Hiukkasen jo luin.
Mutta en ota opusta matkalukemisiksi vaan Crl-Gustav Liliuksen
esseitä, mikä sen nimi oli, Eimikään. Kaikkeudesta. Eräs
maailmanselitys tai jotakin sellaista, noin se oli. Se on pieni
kirja, sitä on kiva lukea, luen sitten Vak-asiaa myöhemmin (Turun
yliopistolla sanotaankin, kun joku alkaa opiskella kirjallisuutta:
vak u. tai jos opettaja pn päällekäyvä: VAK OFF!). Katsoin eilen
televisiosta Siperian kylmyyden länsirajaa, määrittelen sen Ruhrin
alueelle, ehkä niihin maetsiin, jotka ovat Saksan ja Ranskan
välillä. Sain välikäden kautta tiedon, että Pariisissa olisi
jokunen l'mpöaste, kirjoituskätenikö kylmenee, en saa raapustettua
merkintöjänä puistonpenkillä! Joudun sisätiloihin, luin
Célilnetlä että ensimmäisen maailmansodan aikana "Pariisissa
naisten nivusia kuumotti", vertasin alkutekstiin, siinä
taidettiin puhua "perseestä", sitä vain, että oli hauska
taas pitkästä aikaa lukea Célineä, räkätin pari kertaa ääneen,
yökyyttelin päätäni, kaivoin korvaani. Illalla tuli ihmeelliseltä
televisioanavalta, jonka nimeä en muista, se oli lyhennemuoto miehen
nimestä, tuli dokumentti pariskunnasta, jonka lapsi oli siepattu!
Ihmiset olivat jättäneet lapsensa yksin hotelliin tai semmoiseen ja
lähteneet ravintelii, siepattu oli nelivuotias, kaksoset vielä
norempia. Puhuimme, että engelsmanneilla tuo lastenhoitkon on vähän
omanlaistaan, Suomessa tuosta saisi hritteillejättötuomion. Paha
tätä on sanoa.Sitten joku perverssi kävi viemässä lapsen, tai
sitten lapsi on muuten hukkunut. Siis mereen tai muuten. Kamalia
asioita. Tuosta huomasin, että Suomessa sentään välitetään
lapsista, joskus, periaatteessa, ei jätetä yksin, se olisi
hirveätä, mietin kaupugilla kävellessäni dokumenttia, eikä niitä
vanhempia voi syyttää, mutta kyllä toivoisi ettei noin
toivottaisi. Toimittaisi siis. Nyt keksin! Menen ylihuomenna place de
la Cilchylle kaffelle! Sieltähän koko Niin
kauas kuin yötä riittää lähtee, muistaakseni. Eläydyn
tunnelmiin. Missähän semmoinen place on? Voi olla että siinä
ylhäällä. Laitan tuohon otsikon ettei minua pidetä täysin
vajakkina, tai kai minua pidetään mutta kuitenkin. Kirjoitin
"Jokijuoksee IV". Ehkä se valaisee. Taivaan jam aan.
Olenhan sitä mieltä että Finnegans Wake alkaa suomeksi "...
jokijuoksee" eikä mitään virtaamisia, juoksua se on,
määrätietoista, juoksuhan on urheilulajeista hienoin. Tai ehkä
kilpakävely pääsee lähelle, muutenkin tuommoiset kestävyyslajit,
ihailen myös hiihtjäjiä, miten he tulevat väliaikapisteelle.
Jättäisiko välimerkit pois isot kirjaimet tai jotenkin ihan paskaa
paskia sitä ihtiäänsä, hyi hyi, en pidä semmoistesta. Marri
Häöikiön olen kirjoittanut. Siis Marri. olen 38-vuotias. Ei
uskoisi. Yli puolet keskimääräisestä eliniänodotteesta niin kuin
sanotaan vaan en minä sillä tahdon keksiä uusia anoja. En keksi.
Uhkasin eilen, että lentokone lentää Itämereen, voi se lentää,
ainakin yllä, on mukava katsoa lenyokoneesta maisemia, harvoin olen
lentänyt, paitsi kapakoista ulos. Aika huono. Ei ihminen osaa.
Minlta ovat alkaneet jäädä kirjat kesken.
Kategoria:
Nyt 1 kommentti Kommentoi
26.01.2010
- 16:34
Kerron
nyt mikä minua harmittaa; minä en tiedä millainen blogi tämä on.
Vuodatukseen olen kai merkinnyt "kirjalliseksi", voi olla
että joskus tein muitakin rasitituksia mutta eihän tämä juuri
mitään ole. Hieman olenkin katkera! Minua ei arvosteta!
Historiallinen blogi tämä nyt ei ole, nyttenkään, vaikka olen
asiaan harrastunut, tämä taitaakin olla sellainen vittuilublogi.
Mutta kyllä minua vitutti kun joku on pykännyt bloginsa KAHDEKSAN
päivää sitten ja jo on oöässyt listoille. Persettäkö on
tarittava että pääsee! En anna. Vai pitääkö itse ilmottaa, ei
jumalauta, en semmoiseen huoraamiseen rupea. Kauhea kun ottaakin
päähän kun aina olen ulkopuolinen vaikka olen itseo sani valinnut.
Ekä kaipaa mitään. Sormiani kylmettää kun on kylmä, vituttaa
sekin, ja se, että kohta unilääkkeet loppuat ne ovat jo kohta
loppu. Taidankin kirjottaa näin jatkossa suurin osa ihmisten
kirjoituksista on tällaisia vaikka he oikeasti yrittävät, tosin
eivät ne ole tällaisia. Oln katkera! Perkele. Kirjailija muuten
kirjoitetaan kirjailija eikä kirjalija, luulisi saatana älyävän
mutta ei, heikkoa on, huonoa aina, sitä ihtiään. Oksettaa.
Kaikenlaista Vrirva Vittua sitä elämässä on, mikä siinä on että
en tahdo kaupungille, mieluummin kotona yksin itken vaikken ole edes
yksin! Muistan miten kotona mietimme missä se Ritva Haavikko on kun
ei ole Paavo Haavikon luona sitten luin siitä typerästä opuksesta
että ei ne ole asuneet yhdessä sitten vuoden noin 81. 82. Ei sitä
tiedä semmoisia ellei tiedä, eikä kehtaa kysyä, se on semmoista
yksityistä joka ei kellekään kuulu vaikka kieli ojossa
mietitäänkin. Ei tästä tule mitään. Sitten odotan yhtä
söhköpostia saatana vaikka miten pitkään en jaksa odottaa, mikä
minä olen heille kirjoittamaan, muisituttelemaan, en mikään,
luulisi hyvien tapojen edellyttävän vastausta muta ei niitä ole,
yksin on ihmispaska. Kaikenlaist kusipäätä sitä on mailmassa,
sadisteja, ne voisi tappaa puolestni. Kauhea murhanhimo jota nyt
yritän selitellä pääisi edelliseen virkkeelliseen lauseeseeni,
talvi, se on, ei ole mukava vuodenaika, en. Miastä miä tuon keksin?
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
25.01.2010
- 19:36
Tommi
Melenderin blogissa mainitaan tämä Tsisek, joka tulee vastaan kun
silmäilee pohjoista mielenmaisemaa tai muuta fraasia siihen
suuntaan. Lopetankin kirjoitusteni korjailun. Sitä vaan että
Melender löytää yhteyden Tsisekin ja Palsan välillä, sillä
yhteydellä on vielä käyttöä ja mainitsen lähteeni jios muistan.
Yritän muistaa. Harvoin mistaa lähteitään, paitsi jos ne on
carl-öhmanilaisittain keksinyt, sillopinkin ne ovat kadoksissa. Niin
jouduin eilen vähän sensorin tehtäviin, poistin yhden kommentin
koska se oli loukkaava, ei minusta väliä mutta älkää loukstko
muita, loukatkaa vain minua olen jeesus tullut maan pälle. äinkö
pimeästi ihminen kirjoittaa kun antaa perkele tulla mitä tahansa?
tätäkö on nyt e tajunnanvirta, jota em. Melderkin peläsyti Palsaa
("pilluttomat naiset jne." lainattuaan? "Menipä
levottomaksi. Oli minulla oikeaakin asiaa. En ole ehtinyt vielä
syventyä kevään uutuuskirjojen listoihin - -" Kka niihin on
syventynyt, semmoista sontaa niin kuin aina. Voin muuten sanoa että
luen usein tuota blogia, se on hyvä, siis blogi ei lukemiseni, mutta
kommentoimista vältän kun minä olen levoton! Ihan selvinpäin
laskettlen kaikkea paskaa ja nytkin, voi voi. AnitaK otti puheeksi
nämä dysasiat, ne ovat hyvinkin mielenkiintoisia ja varmaan
minullakin on jotain vikaa päässäni. Yhteen aikaan viljelin
legendaa että lapsena kaaduin ja löin pääni ja siitä sitten,
tosi tarina, mutten tiedä, pääni on ollut heikko kohtani aina niin
kuin kirjoittaa omasta päästään Célinen Ferdidand Bardamu. Hain
kohdan, minulla on tuo kirja, myös ranskaksi jota en osaa, tai ihan
vähän j lihuomenna eikun yliylihuomenna pitäisi olla Parisissa.
"Ei mitään bluffia, minun tyätyy myöntää ettei pääni ole
ollut ikinä kovin vahva." Näin alkaa luku, sivulla 106,
suometnaut JUKKA Mannerkorpi. Noin åpitäisi kirjoittaa, noin ja
näin Niin kauas kuin yörä riittää on ihan hullu kirja ja yksi
saatanan narttu sitä kjoskus moitti. En edes lyönyt kun
sanoinkunnioittavani naista, vaikkei hän nainen ollut pitäisikö
viimeinkin alkaa harrastaa itsesenssuuria, mutta nuo uutuuskirjat ei
niitä jaksa Papinniemi siitä blogissaan paasasikin että kun aika
menee uutukksien lukemiseen niinpä menee, minulla ei mene. Täytyy
olla arkkana ettei mene jatkossakaan. Aloin lukea Paavo Rintalan
Minä, G¨runewaldia, kiva lukea taidetta, taiteestam tidekuvamaista
romaania, miten sitä mietin, ääneen, iltapäivällä. Olen nyt
sekoittanut "tajunnan ja sen virran (riverrun)" ja
oikeinkirjoittamattomuuden/ kirjoitusvirheisyyden/ ym. toisiinsa.
Onneksi tätä ei kukaan lue. Lipi lipi. Oliko se tuo Rita joka
kommentoi vanha blogiystävi Rita Dahl, joka ennenkin on minua
kehoittanut proosan urille? Minä en ole koskaan kirjoittanut
riviäkään enkä kirjoita, kai sen nyt näkee tästäkin. Céline
kielsi äitiään lukemasta kirjojansa, minun ei tarvitsisi kieltää,
siinä mielessä hyvä ja kuka nyt en osaa lopettaa virkettä tai
ehkä osaisin mutta keksin luovuttaa tekosyyllä. Sitä on! Vaikken
olekaan turkkalaisen draaman suuri stävä niin minua vitutti lukea
jälleen, tällä kertaa Turun Sanomista, miten Jouko Turkkaa hänen
oppilaansa moittivat. Uutta Häepääkö Turkka kirjoittelee? Nyt hän
häpeää oppilaitaa, niitä saatanan kiittämättömiä turjakkeita.
Mutta oli hauskaa, miten huomioitiin, että se Emppu Salminenkin
pyrki osille. Kirjoitintahallani Emppu, Eppuse on. Eppu? Jotenkin
tämä vitsi on loppunut.
Kategoria:
Nyt 3 kommenttia Kommentoi
21.01.2010
- 19:56
Kirjoitanpa
niin etten korjaa kirjoitusvirheitä kielioppivirheitä enkä
muutakaan. Kielioppi on minlla heikoissa kantimissa, ei ehkä niin
heikoissa kuin keskimäärin mutta heikoisa kuitenkin. Heikkoa on.
Platonin Valtio mulkoilee minua Lundia-hyllystäni ja yritän
kehitellä asiaa vaikka ettei pelkkä asia olisi tämä vihrellisuus,
joka toki on iso asia. Eräällä foorumilla joskus on pidetty "emme
korjaa virheitämme" -iltoja ja ne ovat olleet hienoja. Siitä
keksin tämän idean. n ole Lukenut Valtiota, vaikka lähemmä 20
votta sitten vaahtosin asiasta eräissä jatkoilla, eräälle, joka
nyt on väitellyt antiikin filosofiasta ja tuskin muistaa keskustelua
ja jos muistaa niin tahtoo unohtaa. Kaiken. Menrin maineeni muutama
vuosi tuosta keskustelusta ja se oli ikävää ja ymmärrettävää
vaikka kärsin ja valitan siitä aina. Tämähän on kuin Karri Kokon
blogi, blogit, en tajua niistä enää yhtään mitään enkä
muistakaan vastaavista, eilen jouduin jopa kysymään mikä on
"lyyrillinen minä". Vitutasko minä tiedän! Vitutas, tuo
latvialainen ystävämme. Tein tuon erheen jotenkin tahallisesti,
noin puolesta älistä ainakin, -utsko siis utasko oli jo tehtyä,
pitkjäääkö virheitä korjata kirjoittamalla sama sana uudestaan
niinkuin äsken tein, -utsko siis utasko, vaikka pitäisi olla
-utasko. Olen melko varma että ystävni, tuo historiantutkija, pitää
tästä tekstistä, än pitää kaikenlaisista omituiseista jutuista,
myös hakukonerunoista, joita en ole koskaan lukenut. Hän kehuu
Pereciä, usein, se on oikein. Tahtosiin mennä hänen luoksensa
kskustelemaan ja niin kohta ehkä teenkin, ja nyt huomaan, huomasin
jo aiemmin, että tämä tyyli tuo mukanaan myös sisältöä,
tietenylaista, niinkuin Leevi Lehto ilmaisi palindromeista, ett
niissä voi puhua naiiviuksia jos huvittaa. Onko tämä sitä kuulua
kokeellisuutta? Meitin kraan runokokoelmaa, jonka nimeksi tulisi Vain
verkot koetaan. Taisin lähettää sen johonkin ja vastaukseksi tuli,
että haista vittu, se oli oikein. Marie-Jose Perec juoksi 200 ja 4oo
metriä, onko sukua Georges Perecille, en tiedä. Onneksi korva
aukesi, minua ahdistaa se kovasti, olen toivoton vaikka minulle
muistutetaan että kyllä sillä vielä kuulee. Luulen tulevani
kuuroksi, tahfon mennä hirteen, mutten ole vielä mennyt niin kuin
näkyy. Sitten on se ettei tekstiä pidä lukea kirjjoittaa mitä
sattuu ja moneen kertaan, tautologiahan on paha asia, 90-luvullahan
ei muusta puhuttukaan, minull tautologia on ihan sama. Se ei merkitse
mitään. Se, ettei korjaa tekstiä, sen ei pitäisi merkitä sitä,
että irjoittaa huonosti muuten. ämä Yhdysvaltain Bernstein,
Charles, kirjoitti runon joka oli kirje ja sitten runo, jossa oli
nämä kirjoitusvirheet paikallansa. Olen lukenut sen.
Kategoria:
Nyt 6 kommenttia Kommentoi
19.01.2010
- 15:46
Siitä
onkin yli puoli vuotta kun korva meni viimeksi lukkoon, tukkoon.
Toinen korvahan ei kuule mitään. Ajan lääkäriasemalle sain
torstaille, nopeasti tässä länsimaisessa sivistysvaltiossa, jonne
on lottovoitto syntyä. Kotilääketiede täällä kehittyy,
meilläpäin osataan jo puhdistuskonstit hyvin, seuraavaksi on
hankittava korvalamppu, joka kuulemma maksaa ihan saatanasti.
Eräs
tuttavani sairastui Belgiassa ja hän oli heti sairaalassa ja
leikkauksessa ja sitten asiat taas lutvivat. Hän minulle kertoi,
ettei Suomi ole enää hyvinvointivaltio, itse luulin, että muualla,
esim. Belgiassa, on yhtä posketonta menoa. Tämä on yksi kusipäiden
maa. Minua pelottaa asua tässä maassa, entä jos iskee oikeasti
kamala tauti niin täällähän kuolee, heitteille jätetään
varmasti.
Kukaan
ei välitä mistään mitään. Entinen opiskelukaverini kertoi
kertoneensa opiskelukaverillemme, "ettei me voida auttaa sua",
kun tällä oli ollut hankalaa. Nykyään tämä auttaja, joka ei
voinut auttaa, auttaa vantaalaisia erityisluokkalaisia. Hakukoneistin
asian. Kehotankin vantaalaisia lapsiperheitä pian pakenemaan
paikkakunnalta. Tuleekohan tästä sähköpostipalautetta? Se on ihan
hilkulla. Kuulemma ne ryökäleet toisinaan tätä blogia lukevat ja
ottaen huomioon heidän luonteensa, voin olla vaikeuksissa. Mutta
Vantaa on iso paikkakunta, kaupunki oikein, enkä ole antanut
tarkkoja koordinaatteja (annan ne yksityisesti kysyttäessä), joten
kenties selviän ilman pitkää sähköpostivuodatusta. Olen niin
monta kertaa uhannut laittaa sähköpostit tähän blogiin, ettei
minulle enää kirjoitella, pidän sitä erinomaisena asiana.
Toisaalta ne, joilta kaihoan viestiä, eivät viestittele. Kaikkea ei
voi saada!
Auto
on tullut pihaan. Joskus se tulee puuhun. Niinkuin lehdet. Luin
pikkaisen taidetutkielmaa, väsähdin, ja päätin tulla nylkemään
itseäni tähän typerään blogiin. Kenties voisimme taas yrittää
puhdistaa korvaa? Aamukuudelta korvasta plupsahti iso paakku, "noin
isoa en oo koskaan nähny", kommentoitiin, enkä sellaista
kommenttia juuri milloinkaan ole kuullut, paitsi jos on puhuttu
jostakusta toisesta. Harmittaa, etten päässyt tänään arkistoon.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
17.01.2010
- 09:00
Yleensä
aina on paha mieli. Ei sitä voi kiistää. Sitä on niin tottunut
pahaanoloon, ettei sitä edes huomaa, sitäkään, juuri mitään ei
huomaa. Silmät kiinni elämässä tahtoo kulkea.
Tuossa
edellisessä merkinnässä on kommentti, jossa kerrotaan siitä, että
matkustetaan harvoin. Se on hyvä asia. On löydettävä paikka,
josta ei tarvitse matkustaa pois. Semmoista paikkaa ei ole.
Mikä
vuodenaika nyt on. Onko enää olemassa vuodenaikoja? Ovatko kaikki
vuodenajat menneet pois.
Sanani
vievät sairaalaan, yllättävää kyllä eivät minua. Syysuhde
toimi minulla toiseen suuntaan. Kai ihminen syyllisyyttä tuntee ja
kun ei voi sitä edes itselleen tunnustaa niin se on menoa sitten.
Aika harva tästä elämästä kunnialla selviää. En minä
ainakaan.
En
lähde tänäkään vuonna Ukrainaan. Vai missä se Tsernobyli on,
siellä tahtoisin käydä, aaveellisessa paikassa, sieltä löytäisin
kaltaistani seuraa. Silloin olisi performanssi loppunut ja
todellisuus alkanut. En muista aikaa, jolloin olisin pitänyt
elämästä. Paikkoja pitämiseen minulla ei ole ollut.
Itken
vain tajuttomana.
Kategoria:
Nyt 2 kommenttia Kommentoi
16.01.2010
- 13:04
Jännittäviä
aikoja ihminen elää. Eilen junassa oli pari kailottajaa, saimme mm.
kuulla, millaisia viikonloppusuunnitelmia nuorella neidillä on,
miten hän menee lohduttamaan ystäväänsä, mutta muuten matka oli
rauhaisa. Tahtoisin Hiljaisen vaunun, jossa ei olisi idiootteja,
Helsingin yliopistolla ainakin ennen oli Hiljainen huone, joten VR:n
strategit voisivat varastaa aatteen sieltä. On lastenvaunua,
lemmikkieläinvaunua, ryyppäysvaunua ja muitakin vaunuja, mutta
hiljaista vaunua ihminen kaipaa. Intercityssä jokin yläkerta sopisi
sellaiseksi, siellähän on semmoisisa "business class"
-osastojakin, joissa myydään konjakiksi nimettyä brandya.
Eilen
sattui sekin, että juna oli ajoissa Helsingissä. Takaisin tullessa
se valitettavasti on aina ajoissa, en ymmärrä, mikä helvetin
kiireellinen varmuus VR:llä on Helsingistä poispäin, vaikka ei ole
totta, että Turun moottoritiellä olisi automaattista
liikennevalvontaa vain Turusta poispäin. Kansallinen legenda ei ole
tosi, mutta ylinopeussakon olen saanut ainoastaan kohden Helsinkiä
matkatessani. Tosin en matkannut Helsinkiin vaan Anus Mundiin, joten
lienen perverssi.
Lueskelin
tuota Le Cleziota, aika hyvä. Tietty perusvire minua siinä
ärsyttää, mutta mitä sitten.
PS:
Hakukoneistelin ja löysin maininnan, että Seutulassa sijaitsevalla
lentokentällä on Hiljainen huone. Joten VR:n roistot, pankaa
toimeksi! Hiljaistahan Seutulassa on viime aikoina ollut.
Kategoria:
Nyt 3 kommenttia Kommentoi
14.01.2010
- 19:55
Puhuimme
näistä muutamista. Minulle sanottiin: "Millaista se on, kun
joutuu miettimään että nyt haukun ton." Varmaan todella
ylevää. Enkä ole lukenut sitä yhtä kolumnia, josta oli juttua.
Joku tutkija sanoi, että hillittömästi eläneestä saa kirjoittaa.
Minulle sanottiin: "Mielestäni ei kenestäkään pidä
kirjoittaa niin." Ja kuka uskaltaa tuommoisille sanoa vastaan,
niiden takana on suuria ryhmittymiä ja kansan enemmistö.
Tänään
juna oli myöhässä kaksikymmentä minuuttia, toissapäivänä
neljäkymmentä, silloin veturi hajosi Töölönlahden kohdalla. Joku
sanoi: "Eikö ne tästä liu'u asemalle?" Tämä juna ei
liukunut. Voisi miettiä, mistä VR on lyhenne. Yrittääkö ne
mainoskampanjoilla parantaa surkeaa mainettaan? Laittaisivat ne rahat
paremman kaluston hankintaan. Pendolino on jo vanha vitsi, mutteivät
nuo muutkaan toimi.
Pitkää
pinnaa elämä opettaa. Luin lehdestä, että tasa-arvo on yhä päin
persettä, taisin lukea joskus ennen joulua. Tuli mieleen, että eikö
jouluksi voitaisi unohtaa tasa-arvo tai vaikka pariksi vuodeksi,
jatkettaisiin sitten, saisi olla vähän aikaa rauhassa. Syyllinen
olo on aina. Turkkamaisestiko kannan häpeää! Huonosti. Jos olisin
kirjailija, kirjoittaisin häpeästäni, häpeöistäni, kertoisin
kaiken ja vielä keksisin itselleni syntejä. Ei niitä tarvitse
keksiä, olen hyvin syntinen ihminen. Pulkkinen sanoi Saavalaisesta,
että tunnusti ennen kuin ehdittiin syyttää, tai jotenkin noin.
Sanoin eilen, etten enää selittele, en provosoi, puhun pelkkää
asiaa. En rakenna pakoteitä, olen tosissani. Ilme ihmisellä oli
aikalainen: tuo on seinähullu.
Yritin
eilen etsiskellä Häpeää, mutten perkele löytänyt. On se
tässä neljän metrin säteellä. Tahtoisin lainata tähän sen
kohdan, joka oli eilen tihrustamassani tutkimuksessakin, kohdan,
jossa ilmoitetaan että kaikki on totta ja tismalleen. Se on noin
sivulla 23, ihmettelen, miten sekin opus on hukassa. Jonkinlainen
suggestiivinen tai hypnoottinen vaikutus sillä hullulla on. Häntä
saa sanoa hulluksi, mutta esimerkiksi Georg Henrik von Wrightiä ei
saa sanoa, tässä vapaassa maailmassamme. Esko Valtaoja, jota en
pidä hulluna vaan idioottina, sanoi keväällä Turun Sanomien
kolumnissaan perversioksi sitä, että lukee Matti Klingeä.
Tuommoista saa sanoa. Tuommoiset Esko Valtaojat pitäisi ampua
kuuhun, tai vain ampua. Em. tutkimuksessa viitattiin tähän
Girardiin ja hänen uhrijuttuunsa, siitä on kyse Jouko Turkankin
kohdalla. Esko Valtaojaa ei pidä nimittää idiootiksi, vaikka hän
sitä nimenomaan on, kaiken lisäksi hän on aivan helvetin huono
kirjoittaja, sillä Esko Valtaoja on hauska mies.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
13.01.2010
- 20:41
Lueskelin
kirjastossa tutkimusta. Sitten minua alkoi taas vituttaa. Naurahtelin
neljä kertaa ääneen tutkimuksen sitaateille, ne olivat hyviä,
mutta muistin viimeperjantaisen katastrofini kirjakaupassa. Kuuntelin
erään esikkokirjailijan jorinoita, olin pitänyt häntä ihan
järki-ihmisenä, mutta enpähän pidä enää. "Siis Silja
opetti mua Kriittisessä korkeekoulussa, onkohan Sllja täällä,
vein sille novellin ja Silja sanoi, että se on huono, mutta kirjota
tästä romaani. Sitten allekirjoitettiin kustannusopimus."
Mieleeni tuli hyvä kirja: Ensin myytiin piano. Luonnollisesti
(?) saimme kuulla paljon kirjoitusneuvoja, niitähän juuri antavat
tuollaiset kolmikymppiset kriittiset korkeakoululaiset. Vielä tämä
esikko kertoi: "Muutama päivä sitten mun kustannustoimittaja
sanoi, Leena, kirjota keittokirja." Paneeko ne? Miksi siitä
kustannustoimittajasta on mainittava kolmenkymmenen sekunnin välein.
En myöskään pidä tuttavallisesta sävystä, jolla esikoinen
puhui... itsestään. Se on yksi varmimmista idiotian merkeistä.
Koska
olin saanut jonkinlaisen käänteisen Stendhalin syndrooman,
horjahtelin kirjakaupasta kohden rautatieasemaa. Mietin, mitä,
sanotaanko, Jouko Turkka sanoisi äskeisestä. Muistelin vaihteeksi,
että perusteluni sille, miksi kannatin Turkan opetusmetodeja oli se,
että ne paskiaiset ansaitsivat kuritusta. Pitäisi saada niille
iänikuisille kirjoituskursseillekin joku linnasta karannut, jolta
runoilijat voisivat ammentaa oppia. Tunnen pelkkää raivoa näitä
ihmisiä kohtaan. Kirjaston tutkimus kertoi Häpeästä,
siitä, että jotkut tekevät sitä tahallaan. Tätä ei voi kunnon
ihminen käsittää. Mutta sen verran sanon, että mielestäni kaikki
kirjoituskurssit ovat täyttä paskaa. Koulussa oppii kirjoittamaan,
tai jossakin muualla, loput on hoidettava itse. Siinä ei siljat
auta. Enintään opetusta voi saada, hyvin epävirallisesti,
joltakulta vanhalta mestarilta, muuten voi kirjoituskurssiajan
käyttää lukemiseen ja kirjoittamiseen, siihen viittasi kirjakaupan
toinen kirjailija, tuo vanha mies, josta en viitsi kertoa enempää.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
06.01.2010
- 12:21
Kävin
kurkkimassa miten helvetin hienosti vuosi on alkanut, muttei ollut
merkintöjä. Kohta on taas tavattu ystäviä, käyty ravintolassa ja
vaimokin ollut mukana. Kriitikot joskus vittuilevat kun eivät ole
kirjaa lukeneet. Tämä on kateutta. En voi ymmärtää, miten
jollakulla menee aina niin saatanan hyvin. Ärsyttää ajatellakin.
Minulla menee melkein aina huonosti, käytännössä aina. Kerran
meni hyvin, mutta se osoittautui luuloksi. Ehkä tarkoitan, että
kultaaminen ei aina ole hyväksi. Ei mustaaminenkaan. Jos tekisi
meistä hybridin niin olisi semmoinen hyvä ihminen?
Lueskelin
eilen laiskalla tavallani Anna Kortelaisen Hurmiota. Kuulemma
avioeronnut. Ennustin eroa joskus. Semmoista se on. Itsekin olen
avioeronnut, ei ollut kivaa, yhtään. Erittäin paskamainen kokemus.
Toivottavasti Kortelainen ei ajaudu pahoille teille laillani. Tuskin.
Hänen tekstiään lukee mielikseen, tässä pikapuoliin olisi lisiä
taas tulossa. Tuli mieleen tuosta avioerojen ennustelusta että
negatiivinen mielenlaatuni osuu usein oikeaan, kun olen jatkuvasti
varma siitä että kaikki menee päin helvettiä.
Miten
lie viettää ihailija-vaimonsa kera loppiaista? "Elämä on
yhtä juhlaa, älä sitä tuhlaa!" Voisin sähköttää Hurmion
tekijälle, että pitää varansa ko. herran suhteen, Hurmion
tekijä on taatusti hänen luettelossaan "tulevat
vaimomahdollisuudet". Taidan mennä kirjoittamaan.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
04.01.2010
- 20:41
Luin
ensimmäisen luvun M. M. Molinan romaanista Sefarad ja sai
riittää. En tiedä vaikuttiko suomennos mutta kömpelöä
kerrontaa. Selailin kirjaa, mielenkiintoisia juttuja siellä, mutta
pitääkö kirjoittaa tähän tyyliin: "Herkkulliset päärynät
tuntuivat kutsuvasti odottavan syöjäänsä tmsp." Sitten ne
ikuiset suutarit, räätälit ynnä muut hölmöt. Epäilemättä
kirja on suosittu, lukevathan ihmiset kaikenlaista roskaa mielellään.
Katson
kirjahyllyä. Minulla on muutama aivan mielipuolinen kirja, siis
hyllyssä, jokunen on päässänikin ja pari kovalevyllä,
muisitikuilla ja levykkeillä. Siellä pysyvät. Mietin sellaista,
että avaruusmatkailijat vasaroisivat kuunsirppiä! Se oli kolme
päivää sitten se.
Salaman
Ottopoika virnuilee. Ei ole huono kirja. Jotenkin
läpeensävittumainen. Lueskelin tuossa vaihteeksi jälleen erästä
Saavalaistakin. Nyt yhytin hyllystä Gravity's Rainbown
ruotsinnoksen, sen vieressä on joku selitysteos em. opukseen. Siinä
on aivan mielipuolinen kirja! Tai nuo kaikki ovat. Suurin piirtein
tiedän mitä huono kirjallisuus ja taide on: sitä, ettei anneta
itsestään, omastaan. Hyvästä en tiedä mitään.
Kategoria:
Kirjoja 1 kommentti Kommentoi
03.01.2010
- 19:36
Niin
asiaton olo vuoden alussa, ettei ole mitään asiaa.
Kategoria:
Nyt 0 kommenttia Kommentoi
23.12.2009
- 17:07
Lueskelin
Jelinekin Halua ja Renvallin opusta. Tietyllä tavalla
samantapaiset. Renvall kovasti korostaa järkeä ja vuonna 1949
hänellä saattoi olla siihen syytä, olihan hänkin ollut mukana
järjettömässä Suur-Suomi-hankkeessa niin kuin valtaosa
humanisteista. Opuksen yhteenveto on englanniksi, kun kymmenen vuotta
aiemmin julkaistu väitöskirja on kirjoitettu saksaksi. Vai ei
humanisti ole perillä päivänpolitiikasta, kuuluisasta
arkielämästä!
Kehittelin
viime yönä lauseen: Yöllä kun kuuntelen untanne. Kehittelin
toisenkin lauseen, mutta unohdin sen. Muutama päivä sitten
lausahdin: Yöt eivät ole enää käyttämättä. Huomaan teemojen
yhteneväisyyden, tietyn alkusoinnullisuuden ja kirjoitustavan
kehittymättömyyden. Nuo voisi panna yhteen: Yöllä kun kuuntelen
untanne, yöt eivät ole enää käyttämättä. Sinä päivänä kun
alan ottaa itseni vakavissani, menen narukaupan kautta suomalaiselle
puupellolle. Vaikken erityisesti välitä sanasta puupelto. Ei
narukauppoja ole.
Piti
tänään käydä Pimeyden Ytimessä, mutta menemme vasta
viikonloppuna. Täytyy toivoa, että hyvä onneni jatkuu eikä ketään
tule vastaan. Pimeyden sydän. Yönpäässä. Yönpäässä kun
kuuntelen untanne, yöt eivät ole enää käyttämättä. Ilmoitin,
etten kerää lehtileikkeitä etenkään jos niissä esiintyy
tekstiäni, en minä voi, minä olen narsisti toisilla tavoin,
vähemmän hyväksyttävillä. Tämä oli hyvin narsistinen väite.
Viime
yönä (kun kuuntelin untanne) mietin tekstiä palkkioista.
Mahdollisista. Siitä tulisi toivottavasti hauska mutta samalla
informatiivinen. Nuo palkkiot ovat vähän kuin palkka,
1 kommentti:
Olen täysin innoissani ja voin myös täällä jakaa elävän todistukseni maailmalle. Haluan sanoa suuren kiitoksen tohtori Fayosalle siitä, että hän toi jälleen kerran ilon ja onnellisuuden elämääni ja palautti katkenneen suhteeni poikaystäväni, en koskaan uskonut mitään näistä asioista, kunnes menetän poikaystäväni muutama viikko sitten, kun ajattelin kaiken toivon menettäneen, tapaan todistuksen naisen soitosta Albert Gracelle siitä, että voimakas loitsunjohtaja Fayosa teki hänelle upeaa työtä, joten otin hänen kanssaan yhteyttä ja Selitin hänelle kaikki ongelmani toisena päivänä hänen ohjeidensa seuraamisen jälkeen, hän kertoi minulle, että saan poikaystäväni 48 tunnin kanssa luottaen hänen sanoihinsa ja uskoin hänen loitsunsa toisena päivänä sen jälkeen, kun loitsu on tehty outo numero soitti minulle, olin järkyttynyt kuullessani äänen ja katso, se oli poikaystäväni, joka ei ole soittanut minulle yli kaksi kuukautta nyt, hän pyysi anteeksiantoa ja pyysi minua palaamaan hänen luokseni anteeksi hänelle kaiken, mitä hän teki minulle aiemmin ja aloitimme uuden makean rel Ationship jälleen, olen täällä todistamassa maailmalle, koska olen elävä todistus: Onko sinulla ystävää tai perhettä, joka on sairas ?, oletko naimisissa ilman lasta ?, jos haluat ylennystä toimistossasi, uhkapelejä, rikas elämänloitsu, Jos haluat olla kuuluisa, politiikan loitsu, suoja, raha- ja työloitsu,
Ota yhteys tohtori Fayosaan saadaksesi nopeaa apua ja rauhallista elämää Sähköposti: (Fayosasolusionhome@gmail.com) tai suoraan whats-sovelluksella +2348151918774
Lähetä kommentti