keskiviikko 17. lokakuuta 2018

lauantai 6. lokakuuta 2018

maailma on suru

sarjasta "löytöruno sukupolvemme ainoa mahdollisuus"


1
jumalani älä minua myy
eihän ikuisuudessa ole hyviksiä
ruohoa leikattavaksi ja poltettavaksi
vuoria katsoo mieluusti kauempaa

2
lämpö menee harakoille pilvetkin sumussa
ulvovat laura palmerin kuolemaa
lumi ei jaksa pudota maahan
ne lynkattiin pilviin tiettyinä öinä
on pilvetöntä tähdetöntä
sellainen pelottaa jopa sotaveteraania

3
kun maaseudulla kaupunkitarinat muuttuvat
todellisuudeksi sana asiaksi ja juoppo saapuu tilaan
katri valan tehnyt paavolainen jatkan vielä tovin minulla
on asiaa hirvittäviä määriä

4
maapalloasetuksilla kerro kaikella hyvyydelläsi
jumala armahtaa minä en vain jumalalla olisi varaa
tuomita mutta jättää väliin ikuisesti terveyspalvelujen
kustannukset menisivät neljäsosaan jos opettajiksi ei
enää päästettäisi psykopaatteja miksi kirjoittaa

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Tunnin päästä päättyvä viikko tuotti useita huippuhetkiä ja tässä parhaat:

1. Jani Toivola

2. Pantse Syrjä

Niin no, eihän näitä voi enää ylittää.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Heh-heh. Jani Toivola. Tytär toki mainittu. Vittu sä oot nolo jätkä.

torstai 13. syyskuuta 2018

Kävelin eilen yliopistolla ja makean nimi oli Omar-munkki, vaikkei se ollut. Eikä minulla ollut haulikkoa eikä salkkua. Sitä sanoisin ongelmaksi. Langoissa, jotka olivat usein näkymättömiä, oli sähköä. Kemikaalit vanoissa.

635 Instagram-julkaisua.

perjantai 7. syyskuuta 2018

tiistai 4. syyskuuta 2018

Koska edellisessä merkinnässäni moitiskelin poliitikkoa niin kehun nyt. Paula Risikko puhuu viisaasti tässä Ylen jutussa:
"Puhemiehen roolissa Risikko aikoo katsoa, mitä voi tehdä puhekulttuurin korjaamiseksi. Eniten asian eteen voi tehdä, no, kuka vaan nimenomaan itse.– Ei mieti, mitä joku toinen on sanonut vaan mitä itse sanoo."
Kirjoitusepäselvyydet Yleisradion.

maanantai 3. syyskuuta 2018

Vesa Haapalan blogista löysin seuraavan lainauksen ja tahdon jakaa sen teillekin:


"Puhe Afrikan väestöräjähdyksestä on vanhanaikaista, ei ole mitään väestöpommia. On vain valtavaa köyhyyttä ja osattomuutta."

Sanojana on suomalainen poliitikko Heidi Hautala, eikä esimerkiksi perunakuopassa viimeiset sata vuotta viettänyt savolainen äijä.

Hautalan retoriikka tuo mieleen piispa (emerita) Irja Askolan mietteet globaalista epäoikeudenmukaisuudesta.

Hautalan sanomisen lähde

lauantai 1. syyskuuta 2018

459 Instagram-kuvaa. Toivottavasti lahjattomia suomalaisia kirjailijoita vituttaa. Tosin alan olla kyllästynyt teille vittuiluun, kun te ette osaa edes vittuilla takaisin, mikä on sellainen minimivaatimus näissä jutuissa. Tai siis, osaattehan te vittuilla silleen, miten te sen ilmaisisitte, rakenteellisesti. Vähän niin kuin Ryssissä joku sanoi, että Stalin oli hinttari, ja sanoja sitten tapettiin. Tosin Stalin ei ollut hinttari, vaikken tiedä, eikä edes kiinnosta. Taisto Sinisalo kuulemma oli.

maanantai 27. elokuuta 2018

347 Instagram-kuvaa.
Kommenttini Vesa Haapalan blogimerkintään:

Nyt harmittaa. Mulla ei ollut suunnitelmia tulevaisuutta varten, mutta silti merkitsin lähteet. Se oli turhaa. Okei okei... yhden lehden sivun vedin ulkomuistista, kun en jaksanut tarkistaa, lehden päivämäärä on kuitenkin oikein, mutta sivu päin helvettiä. Ei sellaista sivua edes ole, minkä alaviitteeseen merkitsin, minkä älysin jälkikäteen. Ja onko niin kahdessa alaviitteessä, taitaa olla, mutten tarkista (sic!).

"Keksityt lähdeviitteet urallani"  lukee osapuilleen jossain runossani, jonka kirjoitin ennen kuin tein gradun. Runoni säe viittasi erääseen tuntemaani henkilöön, jolla on keksittyjä lähdeviitteitä gradussaan. Hänellä on nyt ura yliopistolla, mutta hän on eri ihminen kuin aiemmin täällä mainitsemani tohtori. Niitä keksintöjä, joita on ehkä kaksi, ei muuten löydä kukaan, historia on siitä jännä ala, että lähdeviitteiden kattava tarkistaminen on käytännössä mahdotonta, vaikka kaikenkarvaiset esitarkastajat muuta uhoavatkin.

Gradua tehdessäni löysin myös erään tamperelaisen tohtorin väitöskirjasta ns. kontekstista eriytettyä lainaamista, jotta tohtorin mieskritiikki saisi lisätukea. Mainitsin asiasta alaviitteessä. Tutkiminen on mukavaa. Lähetin keväällä prof. Siltalalle sähköpostia, että voisin tehdä väitöskirjan, mutta hän ei ole vastannut. Jumalauta jos aikoinaan olisin mennyt Siltalan jengiin, mihin minulle paikkaa suorastaan tarjottiin, niin olisin nyt vähintään jukkarelanderina kirjoittamassa kolumneja, hölisemässä televisiossa ja yleensä olisin menestynyt ihminen, mutta ei, minulle ei kelvannut. Nämä ovat niitä valintoja, joita ihminen tekee. Persoonallisuuteni ei ole sellainen, että olisin mennyt siihen jengiin. Tai mihinkään jengiin. Sanon nyt suoraan, että moni meni, mutta minä olen kova jätkä enkä mennyt. Toimin yksin. Ja siitä on kärsimystä piisannut, voi vittu soikoon. Taidankin siirtää tämän vuodatuksen blogiini, myös.

torstai 23. elokuuta 2018

Käytiin Taudinkuva-keikalla Helsingin Työtttömät ry:n Taiteiden yö -bileissä. Oli mukava keikka. Yleisö ymmärsi, tuli dialogia, niin ei ihan aina käy. Ei mulla muuta. Ja onnea päivänsankarille! (meinasi unhottua)

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Tein uuden ennätyksen: viisi päivää Facebookissa. Sitten se samanmielisyys ja muiden haukkuminen alkoi ahdistaa jo niin paljon, että tulin pois. Minun osallani se toki on sitä, että kaikki muut paitsi vasemmistolaiset ovat väärässä, vaikka jos siitä heille huomauttaa, niin alkaa puhe että kyllä, tiedetään... Ei se tietämiseltä vaikuta. Tuohan on rasismia, he suhtautuvat rasistisesti lähiöiden ja maaseudun väkeen. Minä en jaksa. Viisi päivää, oliko vuorokautta vallan. 120 tuntia hyvien ihmisten seurassa. Tällä kertaa eivät kupanneet minua kovin pahasti. Se siinä on, että noilla tyypeillä on toisinaan järkeä päässä, vaikkakin vähän, ja hieman lukeneisuutta ja on rasittavaa, kun heidän kanssaan ei voi olla kun he ovat kuitenkin fasisteja. Onneksi olen löytänyt blogimaailmasta rauhan paikan, jonka sijaintia en todellakaan kerro kenellekään. Nyt se nousee taas.

torstai 16. elokuuta 2018

1001 Albums You Must Hear Before You Die -kirjan albumi 145 / 1001 menossa ja se on Metallican S&M.
Muistan saaneeni tämän joululahjaksi silloin aikoinaan ja kyllä se silloin hyvältä kuulosti, vaikkei erinomaiselta. Onhan nuo soundit valjut. Ja liikaa paskabiisejä. Eikä YHTÄÄN biisiä debyytiltä. Eikä debyyttiä ole kirjassa. Naurettavaa.
Hyvä kirja tuo on, mutta vähän kummallista, että David Bowieta on noin 9 levyllistä, yli kahta levyä ei olisi tarvinnut olla keneltäkään. En kuuntele näitä albumeja missään järjestyksessä paitsi jos tuntuu siltä.
Nyt kulussa No Leaf Clover, uusi biisi, ja hyvä biisi onkin. Mutta sitten tulee aivan hirveä Hero Of The Day, jonka esittäminen pitäisi lailla kieltää. Miksi Metallica mokasi? Luullakseni syynä oli se, että Cliff Burton kuoli ja Hetfieldin kantriminä pääsi esiin.
22-Pistepirkko olisi sopinut kirjaan, nyt on vain Hanoi Rocksin Back To Mystery City suomalaisia edustamassa, mutta hyvä näinkin. Ollaan nyt ihan rehellisiä ja myönnetään että 22-Pistepirkko on populaarimusiikillisesti parasta mitä tämä äpäräkansa on saanut englanninkielisesti aikaan.
Nyt sain tietää Nuoresta Voimasta, miten kävi Marja Kyllöselle. Hän epäonnistui ja häpeää sitä yhä. Mielestäni hän ei ole yhtään epäonnistunut, mutta ymmärrän että hävettää. Miksei täällä enää osata hävetä?
Käytiin Lemminkäisen temppelin sisäänkäynnillä, molskittiin vähän vedessä. Ja taidehetken jälkeen siinä tiellä kun oltiin niin joku kaveri tulee rullasuksilla tasatyöntöä ja menee ohi kohti sivistystä. Joukostamme yksi kysyi: "Väsyttääkö." Vastaus: "Ei."

keskiviikko 15. elokuuta 2018

No joo, Tiisalasta kirjoittaakin antologiaan myös toinen tekijä, yritin sanoa, että jospa minä en sitten kirjoittaisi mutta kehotettiin kirjoittamaan. Kirjoittamaan. Eihän minun tekstiäni kukaan lue, kun toisen eli ensimmäisen Tiisala-tekstin kirjoittajana on Jaakko Yli-Juonikas, mutta ei sitä olisi lukenut kukaan muutenkaan, joten ei tässä hätää. Vituttaa ihan kiitettävästi. Olen tehnyt melkoisesti töitä tekstini eteen ja sitten näin. Olen lukenut, olen käynyt arkistossa, olen ollut yhteydessä Tiisalan lapsiin ja tavannut heidät. Järjestellyt sitä, että Tiisalan teoksia saataisiin myyntiin. Voi vittujen kevät. Kun keväällä ehdotin, että kirjoittaisin Tiisalasta, esitin myös, että suon kirjoittamisen Janne Nummelalle, joka on tehnyt Tiisalan runoista antologiaa, että hän käy tässä asiassa ennen minua. Tahdon kertoa tämän, koska minulle tällaiset asiat ovat tärkeitä, asiat, joista muut eivät välitä hevon vittua. Mieluiten olisin kirjoittamatta. Muutenkin ahdistaa aina ja sitten tämä. Taidan lyödä jo kirjoittamani Tiisala-tekstit blogiin, harkitsin sitä jo aiemmin. Nimeämättömän (2005) olen käynyt jotenkin läpi eli aivan tarkasti. Tiisalamaisesti voisin sanoa: ihan kuin tämä olisi suunniteltu juttu. Ehkä kirjoitan näin. Voi vittu. Tiisalalla on toistuvasti sitä, että hän kertoo, ettei olisi toivonut niitä tapahtumia, joita oli. Eikä hän edes tahdo kertoa niistä. Mutta hänen täytyy. Tiisala on hyvin kasvatettu eikä huutele vittua, kuten eräät.

tiistai 14. elokuuta 2018

Ei muuta sitten:




Hannu Helinillä oli tunnisteita tyyliin "vitun idiootit", semmoinen sopisi tähän.

Edit. Näin:




Lapsilta voisi kysyä, mikä kaikki on ylemmässä kuvassa vikana ja lapsi osaisi vastata. Näistä aikuisista ("aikuisista") en ole ihan varma.

Karri kysyi, kun sanoin että perustan Instagram-tilin jahka saan sen "älykännykän", että meinaatko sä sielläkin sitten rähistä. En minä mielelläni rähise.
Kuulemma Menetelmällisen kirjallisuuden antologia (toim. Ikonen, Teemu) on painossa, joten hankkikaa se, hinta varmaan muutama tuoppi. Muistaakseni saan muutaman tekijänkappaleen, jonka voin sitten antaa eteenpäin. Vissiin jo yksi on varattu. En muista kenelle. Laitan tähän esittelyni kirjasta:


Eikö ole kiva? Minua ainakin nauratti. Onhan siinä kevyttä haistakaa-vittua vähän sinne sun tänne. Teemu Ikonen suhtautui kärsivällisyydellä esittelyyni. Hänellä on raskasta. Täytyy ostaa hänelle vaikka viinipullo palkkioksi, tai mistä nyt sattuu tykkäämään. Taitto eli graafinen suunnittelu on teoksessa miellyttävä, olen tarkastellut sitä PDF:nä, rumaa kirjaa ei viitsisikään lukea saati hankkia. Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran Ihmiskokeita-romaanitkin ovat tyylikkäitä ulkoasultaan.

On se nyt liiallista ja kamalaa, että, sanotaanko esimerkiksi, Juha Kulmalan kauniit säkeet on "taitettu" rumasti rumaan kirjaan, näin oli esimerkiksi Pompe(i)ji-kirjassa. Onneksi Savukeidas tajusi lopettaa toimintansa, eikä "suomennoksiakaan" enää tule, niitäkin sai hävetä. Koleralla oli muuten miellyttäviä kirjaesineitä, eikä Sammakokaan aivan kamala ole, hieman vain ennalta-arvattava, mikä ei ole edes moite. Touko Siltala soitti minulle, kun moitin heidän kirjaansa, joten jätetään nyt Siltala huomiotta.

Minullahan oli salainen puhelinnumero, mutta vaimo sanoi, että puhelinnumeroni pitää olla ei-salainen, jotta minut saa kiinni esimerkiksi silloin, kun minulle aiotaan antaa rahaa tai muuta kunniaa. No, sellaista soittoa ei ole vielä tullut, ainoastaan solvauspuheluja ynnä muita mielipide-esittelyjä, mutta kenties vielä joskus minulle soitetaan muussakin kuin vittuilutarkoituksessa.

Otsolle 42

Kyllä minä jatkossakin totuuden ystävyydelle uhraan, tuli mieleen. Vaikkei se kannata, mutta menköön. Se on performanssi ja protesti. Äänestin jopa Otsoa, vaikka hän oli vasemmistolainen ja kävi mielenosoituksissa. En edes yrittänyt selittää Jari Haloselle tätä, kun hän moitti minuakin asiasta.

Tietenkin Halonen oli oikeassa, mutta voi vittu kun ei ollut siitä kysymys. Tahdoin näyttää, että ystävyyden tähden voi toimia noinkin, tosin oli se todella hankalaa ja juuri ja juuri kykenin äänestämään, mutta tahdoin näyttää että sanaani voi luottaa ja ystävyyden tähden olen valmis menemään melko pitkälle. En tuota edemmäs. Ja olen tehnyt päätöksen, etten enää osallistu poliittisiin tilaisuuksiin.

Vasemmistolaisuus on kyllä todella typerää, uhriutumista, vastuun välttelyä ja ihmisten hyväksikäyttöä. Sitten on tämä vaimon sosiaalidemokratia, ei hän olisi puolueeseen liittynyt ellen olisi vaatinut. Ja nyt eletään tässä todellisuudessa. Vaadin häntä toimimaan kuten oli päättänyt. Menin siinä hötäkässä liittymään itse vihreisiin, mikä on jälleen yksi asia, jota kadun loppuelämäni.

Mutta Otson äänestämistä en kadu! Se oli ystävyydellinen teko. Tahdoin näyttää Otsollekin, että kaltaiseni ei-vasemmistolainen voi äänestää vasemmistolaista. Ja esiinnyimme vaalibileissä ja olin kuvassa, missä näytin sormella Otson kuvaa ja numeroa ja nimeä vaalijulisteessa.
Eilen raitiovaunussa nro 10 mietin patriarkaatti-selitystä, tuota ad absurdum -logiikan huipputuotetta, ja pääsinkin sitä sitten käyttämään tänään, kun Ruotsissa olivat autot taas palaneet. Minuahan on sanottu rasistiksi, kun en ole huomioinut, että kyse on aina patriarkaatista, eikä esim. huonosta kasvatuksesta, väkivaltaisuudesta, sivistymättömyydestä ja niin edelleen, sillä aina ihan vitun aina on kyse patriarkaatista, paitsi silloin jos minä käyn vetämässä vaikka Piritorilla pirihuoraa turpaan.

Mutta jos tuolta Torkkelinmäeltä laskeutuu huumekauppias ja vetää Piritorilla pirihuoraa pataan niin silloin lyöjänä on patriarkaatti. Se on aika hauska juttu. Paitsi Piritorin pirihuoralle. Erityisen hauska se on Torkkelinmäen huumekauppiaalle. Minä tokin vastaan hauskuudesta sitten oikeuden edessä, kuten pitääkin, sillä oikeus täällä vielä on, vaikkakin pyrkimyksenä on, että oikeus ei ihan sama kaikille olisikaan. Voi että minä toivon, että nuo oikeuden vesittäjät saavat vielä puskissa maistaa oikeuden miekkaa! Vihaksi tässä pistää.

Tuo vanha eukko juo Karjalaa, istuu seinää vasten, on laiha, ja katselee ohikulkijoita huomioiden, ihmetellen, kysyvästi. Onko hänellä sukulaisia, perhettä, ystäviä, ketään? Vittu tätä elämää.