Tämä olisi joskus pitänyt toteuttaa.

"Huomaatko, mua ei oikeastaan oo edes olemassa. Enkä tahtoisi sanoa, mutta olen ainoa lukion käynyt joukossa, eikä korkeakouluopintojakaan muilla ole."

Eilen juoksin myöhään illalla sen painajaismaisen koulunpihankin ohi ja koulun ikkunoista läikähteli valo. Siellä kuulemma asuu nykyään normaaleja ihmisiä, eikä opettajia. Sitten olinkin jo sen saatanan Viitasen kohdalla, joka oli pääasiassa syypää koulunpihakokemuksiin, vaikka on sanottava, että joku olisi voinut pistää niille stopin, esim. opettajat. Tai joku luokkakavereista, kun niissä oli sellainen tosi älyttömän persoonallinenkin, taiteilijasielu, joka olisi voinut vähän kertoa, ettei tämä oikein sovi. Ei kertonut. Vissiin se AMK-taide vei koko ajan. Ei, minä en ole ystävänne, mulla on vähän korkeammat standardit, ette tule milloinkaan kylään.

Tällaisia tuli lenkillä mieleen, sitten tuli mieleen aivan muunlaisia, tuli mieleen todella hyviä fiiliksiä, kun juoksin pimentyvässä kesäillassa peltojen halki, kun kurjet huusivat, peurat katselivat ja muutenkin elämä tuntui hyvältä. Vähän ihmetytti, että kai joskus jonkinlainen kohtaaminen tulee, konfrontaatio, mutta olen valmistautunut sanomaan, etten tahdo olla tässä tilanteessa, keskustella kanssasi, meidän on mentävä tahoillemme. Hyvästi.

Nämähän eivät osaa käyttää edes internetiä, mikä on hämmästyttävä totuus.