Sivut

tiistai 9. syyskuuta 2025

Pinja Perholehto meni sitten sanomaan totuuden ja tekemään poliittisen itsarin (!):

"Perholehdon mielestä pitäisi myös puhua nykyistä enemmän miesten mielenterveydestä. Miehet ovat yliedustettuina itsemurhatilastoissa, mutta heillä diagnosoidaan vähemmän esimerkiksi masennusta, hän kertoo.
Ainakin yksi selitys on hänen mukaansa se, että miesten oireilu voi olla erilaista, esimerkiksi päihteiden tai aggressiivisuuden kautta. Sitä ei tunnisteta yhtä helposti, tai päihteiden käyttö voi evätä avun mielenterveysongelmiin.
'Sama näkyy syömishäiriötilastoissa. Diagnostiset kriteerit on tehty naisille ja tytöille: esimerkiksi laihuushäiriöstä poistettiin vasta vuonna 2013 kriteerinä kuukautisten poisjäänti.'”
Ei näin pidä sanoa. Muistan miten minua osastolla uhkailtiin poliisilla, kun olin ollut aggressiivinen. Tosin ihan yksinään, mutta sehän riitti. Siinä oli kuulkaas monta tätiä ympärillä kertomassa, miten olin ollut ihan kamala, kun en ihan hiljaa nurkassa itkenyt ja, mikä olisi ollut parasta, jotenkin siististi ja muita traumatisoimatta tappanut itseäni. Eksäkin akkojen puheista jo vähän hermostui, mikä oli saavutus. Ei jumalauta en tule milloinkaan unohtamaan niitä hetkiä. Ai niin, tämä on se väärä lähestymistapa, aggressiivinen ja uhkaava, eikä ryhmädynamiikan kannalta paras, että yksilö on hiljaa eikä häiritse ryhmän elämää. ❤

Ei kommentteja: