But I remember everything

I hurt myself today To see if I still feel I focus on the pain The only thing that's real The needle tears a hole The old familiar sting Try to kill it all away But I remember everything What have I become My sweetest friend Everyone I know Goes away in the end And you could have it all My empire of dirt I will let you down I will make you hurt I wear this crown of shit Upon my liars chair Full of broken thoughts I cannot repair Beneath the stains of time The feelings disappear You are someone else I am still right here What have I become My sweetest friend Everyone I know Goes away in the end And you could have it all My empire of dirt I will let you down I will make you hurt If I could start again A million miles away I will keep myself I would find a way

 Mulla ei ole kirjoittamisen armolahjaa. En usko että mulla on mitään armolahjoja ja jos on, niin ei ole minun asiani niistä kertoa. Kyse on kuitenkin todella tärkeästä, harvinaisestakin ja pyhästä asiasta. Tuon Haahtelan kanssa mulla on ollut perinteisesti vaikeuksia. Jouduin käymään lääkärissä, kiitos liiton jonka jäsen hänkin varmasti on, ja lääkäri otti vastaan huoneessa, jonka oven pielessä luki Haahtelan nimi. No, siinä käsiteltiin asioita ja lääkityksiä ja tulevia terapiamahdollisuuksia ja ongelmitta meni. Lopuksi lääkäri hyvää tarkoittaen, tietenkin hyvää tarkoittaen, sanoi, että ehkä sinustakin tulee samanlainen tekijä kuin se, joka tässä huoneessa yleensä vastaanottoa pitää. En moiti ketään. Mutta jotenkin kotiin ryömiessäni mietin sitäkin, että on asioita joita en edes halua mutta toivoisin, ettei se minua silti huonoksi tee, jos minulla ei ole jotain, mitä en halua, että ehkä minulla ja minussa on jotain muuta, vaikkei niistä asioista pääsekään julistamaan lehtiin. Edes katoille. Ja ehkä minussa ei ole mitään ja se voidaan sanoa muutenkin kuin loukkaavasti niin, ettei tarvitse lääkityksiä miettiä uudelleen ja olla kolmea vuotta terapiassa. Että näin voi käydä. Että kukaan ei ole pyytänyt anteeksi. Että en ole ainoa. En ole mitenkään poikkeus. On tapa toimia niin. Eikä kukaan ole valittanut. Minä valitin ja kaikkien heidän puolesta jotka eivät ole sanoneet mitään. Minä sanoin. En odota mitään. Eikä asia ole minulle enää ajankohtainen, mutta välillä tulee mieleen. Melkein, muuten, odotan kirjamessuja, ajattelin käydä siellä pyörähtämässä. Ostan lipun, enkä kysele onko kellään vapaalippuja. Tässä näin itseäni kehuskelen. Saatan myös ostaa muutaman kirjan. Toivon etten tapaa kovin monia ihmisiä, kuitenkin muutamia. Olen sosiaalisesti huono, ei ole siinäkään armolahjaa.

Locomotive (Complicity)

Olo TAAS ihan paska. Tein koronatestin, ei koronaa. Tämä alkaa ottaa todella koville, minä sanon sen kaikille. Juokseminen jäi, kun tulin täysi-ikäiseksi ja 30 vuotta luulin etten enää voi juosta, mutta eihän se niin ole, olin väärässä koska olen idiootti. Tuhlattua aikaa. Ja sitten nämä taudit ja loukkaantumiset.

Tapio Rautavaara oli siinäkin väärässä, kuten kaikessa, että päivääkään ei vaihtaisi pois. Todella monta päivää voisi vaihtaa pois. Esimerkiksi tuon 30 vuotta ja minä tarkoitan sitä. Tällaisena hetkenä sunnuntai-iltana, kun on sairaana, vitutus iskee aika kovaa.

Miksen sitten juossut? Luulin, että polvet paskana. No eiväthän ne olleet. Sitten tuli samaan aikaan viinan vetäminen, kun äärielämyksiä kai piti saada. Myöhemmin vähän rankemmat tarvikkeet. Aina ääriin. Minä en kaipaa tuommoisia vuosia yhtään ja jos pitää vetää rajalle ja vielä pidemmälle niin sitä varten on keksitty ultrajuoksu. Tiesin sen jo nuorena, mutta sitten kävi kuten kävi. Sitä kadun nyt, että kävi kuten kävi, pääsi käymään kuten kävi.

Ehkä niin kävi väkisin, koska elämä oli silloin melko värikästä, kiitos erään ns. läheiseni? Minun olisi pitänyt taistella vielä kaksi vuotta ja olisin päässyt omilleni sen idiootin kynsistä, mutta mokasin ja tässä sitä ollaan. Perkele. KOLMEKYMMENTÄ VUOTTA. Oikeastaan lähes KOLMEKYMMENTÄYKSI VUOTTA.

Minä olen kuitenkin alun perin ollut urheilija. Nooh, nyt on ikää yli 50 vuotta ja mahdollisuudet menneet. Tämä tulee vähän rankasti, mutta ja koska, kyllä, olen tällainen äärimmäinen jätkä. Ei välimuotoja. Joskus väliin on silti jääty. Ja se vituttaa.

(merkintä su 16.4.2023)

                    muistin ettei minulla ollut asiaa

                                    siksikin olimme vaiti muualla emme tienneet

                        onko meillä malttia yhtään mihinkään

    kuin rivinylitykseen teemoihin ja uusiin teemoihin

                            tautologioihin punaisiin alleviivauksiin

            korjausten tekemiseen negaation välttämiseen

                            mahdollisimman pitkälle oi mahdollisimman pitkälle

                    tai huomiseen kun viikko yhä kestää

                        ja etsin rytmiä tasangolla teen viitteen puusta pudonnut

                tämä saattaa olla elämäntapa eilen olin epätoivoinen

                            kerron sinulle mutten seurauksen syytä

            vaikka se on selvää että liikunnasta on kysymys

                    silloin ei tule sanoja mieleen eikä sinua, jota ei ole

    sillä sinä olet vain kohde kuin runoilijalla ikään

                                            kyllä me tiesimme ettei se voi jatkua

                        kun ei elämäkerrallisuutta ollut alunperinkään

                            vain punaisia viivoja sanojen alla

                            ja loputon suru kirjoituksen alku

        ei voi olla kuin teon sana ja yrität elää

                            tällä menneisyydellä toivot vain peruskestävyyttä

                                            ja paluuta sinne kun ei ollut

                                sitä vain tulee ja yritän hyväksyä

    tahtoisin kirjoittaa kauniimmin

 ei koiria ei mustia ei irlantilaisia kovin

on kielteistä ei intiaaneja eikä suomalaisia

vain ajatus riittää rikollisia mätää