No, eipä tullut valtion taiteilija-apurahaa tälläkään kertaa. Olen saanut henkilökohtaisen apurahan viimeksi YLI KOLME VUOTTA SITTEN. Selo-projektia varten sain tonnin (!). Olin menossa nukkumaan, kun olin tässä tehnyt ilmaistyötä tunnin tai pari, ja huomasin, että jaahah, päätös on tullut. Kiva. Katsoin lautakunnan tms. kokoonpanon keväällä ja siellähän on enintään kakkosluokan kykyjä "päättämässä", niitä, joilla ei oikein oma tuotanto kasva, joten kyllähän tämän ymmärtää.

Mutta ei tämäkään maailmaani kaada, enpähän vain tee niitä töitä, joihin rahoitusta hain. Teen tätä ilmaistyötä, lipogrammiteosta, jos sitäkään. Noin niin kuin yleisesti: haistakaa vittu. PS: toivon, ettei tähän kommentoida, mutta eiköhän tuohon joku tollo tule avautumaan, tulee muutama nimi mieleen. Ei niille voi mitään.

Lipogrammiteos se on, ei -romaani, ehkä se on lipogrammirunoelma. Korona-aikaan tälle sain rahoitusta, koska koronatuet koskivat minuakin vaikkei siinä ollut mitään tolkkua, ja sain kirjastorahankin ja vielä jonkun. Huh-huh! Yli kymppitonni! Mitään pidempiaikaista ei tietenkään, muutenhan se voisi luulla, että sitä arvostetaan. No, tämä ei-arvostavuus on kuulkaas ihan molemminpuolista. Kirjallisella alalla en hieman liioitellen pidä kenestäkään, mutta liioittelin vain hieman.

Toisaalta on mielenkiintoista, että suositusteni perusteella tai niistä huolimatta ihmiset ovat saaneet rahaa. Kun työvoimaviranomainen soittaa torstaina puolilta päivin, sanon, että olen työllistänyt toisia, jonka hän tulkitsee niin, että olen työssä johtavassa asemassa eväten minulta työttömyyyskorvauksen ja perii jo annetut eurot takaisin. En edes ihmettelisi, jos näin kävisi. Aion sanoa tästä asiasta. Toinen jos: jos elämäni olisi apurahoista kiinni, olisin hirvittävissä ongelmissa. Nyt olen vain perheemme riippakivenä ja kirjailijana, jota ei arvosteta lainkaan.