Tässä tätä sontaa:
Sitä vanhaa VIII

Vanhan blogin liuskat 101-150

Kategoria: Turku 5 kommenttia Kommentoi

En ole katsonut päivän uutisia

12.12.2008 - 12:38

En katso, kuuntele, tunne, maista päivän uutisia. Haista.

Mieluummin hirtän itseni kuin luen uutisia. Päivän uutisia. "Medialukutaito". Elämme sairasta aikaa. Aina on eletty ja tullaan elämään.

Täytyypä lopettaa blogioiminen tältä erää ja käydä lukemassa Ilta-Sanomien tietoverkkosivuja.

Kategoria: Nyt 0 kommenttia Kommentoi

Valitettavasti ikiaikaista viisautta (sisältää kyselyn)

11.12.2008 - 19:12

Elämässäni olen tavannut muutamia todellisia älypäitä. Leppoisana henkilönä olen kirjoittanut muistiin heidän sanomisiaan. Illanvietoissa ynnä muualla olen sitten siteeraillut näitä neroja, joita ilman maailma olisi parempi paikka. Se ongelma on ollut jatkuvasti, ettei uskota, että joku voisi olla niin tyhmä että puhuisi niin kuin olen väittänyt. Esitän seuraavaksi erään hölmön sanomisia, jotka tuovat mieleen Matti Nykäsen lauseet, ovat ne sen verran jykeviä. Saatan jatkossa esittää lisäsitaatteja ikiaikaisesta hölmöydestä.

"Jos mielipiteistäsi ei pidetä, vaihda mielipiteitäsi." - Tämä on erinomainen ohje elämää varten, jokaisen vanhemman on syytä toitottaa tätä lapsilleen.

"Taidan paistaa pari mulkkua, sitä ennen syön seksejä." - Tässä on verbaliikkaa. Huomatkaa monimielisyys.

"Kun mä rakastun, se on menoa." - No niin, tästä tulee Matti Nykänen mieleen. Sama modernistinen, jykevä lause. Elämäntyylikin ko. lauseen lausujalla ja mäkimestarilla on samanlainen, paitsi ettei edellisestä ole edes juopoksi. Lause, virke, saa lisämieltä (!), jos mainitaan missä yhteydessä se on lausuttu: lausuja oli "vähän rakastunut" ja avioerossa entinen vaimo vei rahat, mutta kahden viikon päästä välirikosta, joka aiheutui siitä, että lausuja tuli panneeksi vaimonsa hyvää ystävää, oli jo uusi nainen, jonka helmoihin saattoi syöksyä. Siis ihan täyttä nykäilyä.

"Talo kaipaa naista." - Voidaan sanoa, että lausuja elää niin kuin opettaa, "sanasta miestä, sarvesta härkää", siis. Tässäkin on Nykäs-vaikutteita.

"Ei opiskelijat tartte opiskelija-alennuksia, niiden kuuluu opiskella eikä mitään matkustella." - Siteerasin tätä viime viikolla eräälle yhteiskuntatieteiden maisterille eikä hän tahtonut uskoa. Kiittämätön. Jospa sivistyneistö tietäisi, mitä kansa "ajattelee".

"Toisen posken kääntäminen ei toimi." - Nyt siirryttiin universaaliin etiikkaan. Mitä tähän enää voi sanoa? Yleinen äänioikeus on virhe?

"Ennen ei urheiltu. Mentiin aamukahdeksaksi töihin ja tultiin iltakahdeksalta kotiin ja mentiin nukkumaan." - Lausuja luo aforismiinsa aikajänteen, joka on jäntevä. Ennen asiat olivat huonommin, mutta siinä mielessä paremmin, ettei urheiltu. Lause on myös, kaiken hyvän lisäksi, nykäsmäinen, siinä tullaan, mennään ja yleensä ollaan.

"Mä kunnioitan vanhempia sukupolvia." - Tämähän ei ole mitään uutta, mutta asiayhteyden huomioon ottaen lausuja osoittaa poikkeuksellista rohkeutta, ihan jokainen ei uskaltaisi näin sanoa. Lausuja nimittäin laittoi perheyrityksen konkurssiin, toi sotaveteraani-isälleen miniäksi venäläisen prostituoidun ja tunki äitinsä kotitalosta kerrostalokaksioon "taloudellisista syistä". Kahden vuoden kuluttua äiti kuoli, mutta äiti oli jo aiemmin kuolla kun venäläinen prostituoitu sai raivokohtauksen. Onneksi poika kuitenkin yhä "kunnioittaa" äitiänsä. Tosin äiti piti poikaansa selkärangattomana paskiaisena.

No niin.

Blogosfäärissä on ollut kaikenlaisia kyselyitä, joten laitanpa minäkin:

Mitä pidätte tällaisesta ihmisestä? Millaisia asioita hänestä tulee mieleen? Mitä tahtoisitte sanoa hänelle?

Kategoria: Naisestatulleita 4 kommenttia Kommentoi

Mainos

11.12.2008 - 12:51

No niin, käykääpä ostamassa Kerberos 3/2008. Tai Veikkaaja, tai Erotiikan Maailma. Mutta ostakaa ainakin Kerberos. Itse tarkkailen myös Hustleria. Edellisten lisäksi. Uudessa Kerberoksessa on mielenkiintoisia aiheita.

Jälkivirkkeitä:

Ville-Juhani Sutinen kertoo muistokirjoituksessaan David Foster Wallacesta kierrelleensä Turun kirjamessuilla kyselemässä ihmisiltä David Foster Wallacesta. Käsittääkseni Sutinen tuli minua vastaan portaissa, tosin en ole varma, mutta kuvan perusteella ehkä tuli, siis portaissa vastaani, joka tapauksessa hän ei kysynyt minulta edes tulta, vaikkei sisällä saakaan polttaa. Häpeä, en ole lukenut David Foster Wallacea, mutta kohta olen. Tämä Sutinen tuli hieman myöhemmin, tai henkilö jota kuvittelin Sutiseksi, tuli hieman myöhemmin Turun kirkon (sen tuomiokirkon) takana vastaani ja kohtaamisen jälkeen kysyin kanssakulkijaltani, oliko tuo ohitsekäynyt turkulainen turkulainen sanamies Sutinen. Hän ei tiennyt, vaikka tiesi monta tarinaa turkulaisista sanamiehistä. "Niin pitkään menny kun viimeks", minulle sönkötettiin. Seuraavaksi kävelimme jossakin ja tulin maininneeksi turkulaisesta kirjailijapariskunnasta, että kenties viimein voisin lukea naishenkilön runokokoelman. Vasta silloin ymmärsin ettemme kulje Manhattanilla niin kuin alituisesti kuvittelen, vaan pohjoiseurooppalaisessa kaupungissa, joka ei ole erityisen suuri. Ei ehkä ole viisasta kovaan ääneen julistaa näkemyksiään, vaikka ne olisivat myönteisiä, ei ole viisasta, ei ole, ei. Siis: kulkeeko Ville-Juhani Sutinen samettihousuissa ja onko hänellä huomattavan tumma ja paksu tukka? Joni Pyysalon tunnistan, näin hänet matineassa. Mika Terhonkin tunnistan, mutta tunnistin hänet ensimmäisen kerran liian myöhään. Se oli kamalaa. Munasin itseni ainakin itseni nähden.

Kategoria: Mainos 2 kommenttia Kommentoi

13,52

08.12.2008 - 11:55

Nyt se on virallista. Vaikka laajan vertailuaineiston vuoksi suomalaiset naiset tämän jo tietävät:

"Viron miehillä on Euroopan kolmanneksi paras varustus. Näin julistaa virolainen Õhtuleht viitaten saksalaisen kaupallisen kondomi-instituutin tutkimuksiin. Instituutti mittautti 10 447 miestä 25 maassa. Suomalaiset olivat sen mukaan vasta sijalla 22.

Euroopan pisimmät penikset löytyivät Ranskasta ja Ruotsista. - -

- -

Liiv muistuttaa, että peniksen pituus on ennen kaikkea perinnöllistä.

- Monet miehitykset ovat piristäneet geeniperimäämme. Se on rodunjalostuksessa hyvin tärkeää, Liiv toteaa."

Ihana on tämä hra Liiv. Saksalaisyhteistyö taannoin taisi olla varsinainen suksee.

Kategoria: Naisestatulleita 4 kommenttia Kommentoi

Kirjasuositus

06.12.2008 - 15:24

Luin eilen kaksi kirjaa. Ensin luin Heli Slungan runokokoelman Jumala ei soita enää tänne. Olipa erinomainen teos! Se kertoo muun muassa Tervolasta, joka sijaitsee Rovaniemen ja Kemi(nmaa)n välissä. Olen tuntenut muutamia tervolalaisia, mukavia ihmisiä, ja heiltä olen kuullut samanalaisia tarinoita Tervolasta kuin Heli Slunga kertoo.

Luin runokokoelman Turun kaupunginkirjastossa. Lainasin myös Tšehovin Lokin, jonka luin illalla. Ihana teos. Koin myötätuntoa Venäjän kansaa kohtaan, näin Suomen itsenäisyyspäivänä on tärkeää muistaa ylisuurta naapuriamme. Kun olin päässyt vauhtiin niin lainasin Molièren Saiturin ja Kalevalan, jonka kirjoitti Elias Lönnrot. Vielä noukin hyllystä erään filosofisen teoksen.

Luin eilen lehdestä, että kohta on joulu. Yritin aloittaa kappaleet sanalla 'luin'. Joka tapauksessa olen esittänyt lahjatoiveenani Maria Peuran romaanin Vedenaliset. Käsittääkseni se on hyvä lahjatoive. Veikko Huovisen tapaan voin sanoa vahvasti nauttineeni hänen edellisistä teoksistaan. Ulkokirjallisesti (voi voi) vielä kaunis nainen kyseessä. Mitä muuta mies kaipaa? Vastaan: ei mitään.

Luin.

Luin.

Kategoria: Kirjoja 2 kommenttia Kommentoi

Avoin kysymys Sofi Oksaselle, mm.

04.12.2008 - 14:33

Luotin Pekka Tarkkaan, ettei hän ojenna Finlandia-palkintoa Sofi Oksaselle, mutta luottamukseni oli perusteetonta. Enkä taaskaan tarkoita kirjallisia syitä, vaan sitä, että en millään jaksa kuunnella Sofi Oksasen hölmöjä juttuja. Oksasen sivistystaso on alkeellinen, mutta silti häntä kuunnellaan tarkkaavaisesti, esimerkiksi taannoinen kirjoitus Parnassossa oli lapsellinen, mutta kulttuurieliitti tietenkin kumarsi kauniisti "persoonallisesti" pukeutuvalle ja olevalle nuorelle naiselle.

Stalin lehmät oli upea kirja. Muita en ole lukenut. Kuitenkaan en pitäisi Stalinin lehmiä syvällisenä kirjana, mutta se ei estä Oksasta nousemasta Suomen keskeiseksi ajattelijaksi. Oksasen tie on helppo, hänen vastuksenaan on vain hullu dosentti, lopuille hän on "Sofi", eikä Oksanen silloin muista naisasiaansa, vaan hyväksyy tytöttelyn kiltisti.

Tieteen ja taiteen ero on suunnaton. Sofi Oksanen on taiteilija, tiede on hänestä kaukana. Silti hänestä tulee lausuntokone, sellainen hän jo on. Hän puhuu niin että kaikki ymmärtävät. Myötätunto on hänen puolellaan. Eikö Viron suunnalta saataisi ketään analysointiin kykenevää taiteilijaa, onko se mahdottomuus.

Taannoin kysyin Parnasson keskustelupalstalla Sofi Oksaselta, miksi hän Stalinin lehmissä lainasi HS:n Kirstin palstaa väärin. Palstalla kysyttiin, miksi venäläiset ja virolaiset naiset ovat huoria, onko se geeneissä, johon Kirsti vastasi että ennakkoluuloja on ihmisillä ja se ei ole hyvä asia. Kuitenkin kirjailija Oksanen unohti lainauksessaan venäläiset puhuen vain virolaisista naisista. Tämä asia on hämmästyttänyt minua. Oksanen ei vastannut kysymykseeni. Mielestäni Oksasen toiminta oli syrjivää. Tosin en häntä moiti, venäläiset todella ovat alinta kastia, mutta miksei Oksanen voinut asiaa sanoa ääneen. Miksei hän suoraan sano, että venäläiset pitäisi ajaa kaikki Siperiaan ja pidemmällekin?

Luin Houllebecqin Alkeishiukkaset. Luulenpa, että Houellebecq olisi vastannut kysymykseeni. Siinä on mielistelijän ja todellisen taiteilijan välinen ero.

Kategoria: Kirjoja 4 kommenttia Kommentoi

Jätekaivosta

30.11.2008 - 18:59

Mikä on tämä PEN? (tai niin kuin Manhattanilla sanotaan: "Peni 's wat?") Ilmeisesti kirjoitetaan isoin kirjaimin, niistähän älypäät yleensä tunnistaa. Käsittääkseni PEN on jonkinlainen sensuuriviranomainen, olen päässyt tähän tulokseen lukemalla peniläisten juttuja. Onneksi ne hölmöt nyt tappelevat keskenään. Kun menet penin blogiin, esimerkiksi, niin tiedä että olet tarkkailun alaisena ja kommenttisi, myös julkaisematon, muistetaan. Lisäksi peni rajoittaa keskustelua keskustelupalstoilla. Yleensä saat vielä aiheeseen liittyvää sähköpostia perääsi, jossa selkiytetään asioita, kerrotaan totuuksia, kerrotaan miten asiat oikeasti ovat. Ilman peniä elämä olisi tylsää. Nämä jälkitaistolaiset pässinpäät, joiden ihanteita ovat Hitler, Mao ja Stalin, ilman heitä luulisimme maailmassa olevan edistystä. Tiedettä ja edistystä. Itse luen Kanavaa. Kun ottaa huomioon, että Helsingin yliopistossa vedottiin vielä 1992 tai 1993 Stalinin tieteelliseen tuotantoon niin mitäpä muuta voi odottaa. Esimerkiksi peniläisten Mannerheim-inho asettuu tätä taustaa vasten mielenkiintoiseen valoon. Heillä on ikävä Isäntää, Führeriä ja Suurta Uimaria. He tahtovat salaiseen poliisin, he tahtovat meidät kellareihin, he ovat diktatuurin ystäviä. Mikseivät he sano suoraan mitä ovat, kun se on kuitenkin niin ilmeistä? Vihreää tai punavihreää vallankumousta odotellessa on hauska arvuutella, kuka avaa suunsa ensiksi. Sanoisivat nyt, että tahtovat päästä eroon heteromiehistä, joilla on ollut enemmän kuin kaksi sukupuolikumppania niin kuin on kunnon miehillä (äiti ja avovaimo, toinen kuviteltu, ehkä, kumpi). Hyi miten inhoan peniläisiä. Melkein yhtä paljon kuin runoiltamalaisia. Opiskelukaverini kertoi olleensa Tuusulanjärven rannoilla runoiltamassa, joka oli vaihtunut runoyöksi ja runoaamuksi ja runopäiväksi. Kaksi päivää runonlausuntaa. Kärsimyksiä oli kuulemma riittänyt. Yöllä oli debyyttirunoilijatar kiljahdellut kriitikon "kynäillessä". Silloin harmitti ensimmäisen kerran eläissäni, etten ole kriitikko, koska tiesin debytantin ulkonäköisesti. Onneksi en ole milloinkaan runoillut, jos olisin, pitäisikö minun silloin todellakin vonkailla Suvi Aholaa. Ei innosta. Lisäksi arvostan hänen aviomiestään. Tosin ei se ennenkään ole haitannut, erään kerran säkeistelin: "Olen pannut parhaan ystäväni vaimoa/ nukuin hyvin aamuun saakka". Tosin hän ei ollut paras ystäväni, ehkä toiseksi tai kolmanneksi paras. Taidan ollakin varsinainen inhotus ihmiseksi! Mistä tällä kertaa lähdettiin. Niistä ärsyttävistä peniläisistä. Kuuntelen musiikkia ainoalla kuulevalla korvallani. En juuri kuule mitä ihmiset puhuvat, en jaksa nyökytellä heille, olen vannottanut ettei levyostostani saa puhua kenellekään ja niinpä perjantaina illanvietossa laukaisin asian päin kaikkien naamaa. Melkein viikon jaksoin olla hiljaa. Mistä tällaisia ihmisiä sikiää. Jos pääskyset syntyvät järvenmudasta niin minun lähtöpaikkani on jätekaivo. Muistan lapsuudenkotini jätekaivon, katsoin sitä toisinaan keittiönikkunasta, erityisesti ollessani yksin.

Kategoria: Jätekaivosta 3 kommenttia Kommentoi

Palindromeja

28.11.2008 - 15:49

Wikipedian mukaan saippuakuppinippukauppias ja solutomaattimittaamotulos ovat suomen pisimpiä palindromisanoja. Niissä on 25 kirjainta. Wikipedian taulukoiden mukaan hollannista löytyy 33-kirjaiminen palindromisana: nepparterrestaalplaatserretrappen.

Tuli mieleeni, että suuvattututtavuus on palindromi. Ei se mitään tarkoita, ei sillä, mutta kuitenkin. Aika köyhä sana, vain 17 kirjainta. Pienellä kehittelyllä saa sanaa pidemmäksi: uussuuvattututtavuussuu on 23-kirjaiminen palindromisana, yläuussuuvattututtavuussuuäly sisältää 29 kirjainta ja nenusuursuuvattututtavuusruusunen 33 kirjainta. Kirjainryppään eteen ja taakse voi ehkä lisätä enemmänkin kirjaimia ja sanoja.

Saippuakauppiaasta kehitellyn saippuakivikauppiaan ja saippuakuppinippukauppiaan tavoin päätin tunkea suuvattututtavuuden sisään kirjaimia ja sanoja. Suuvattutakkatuttavuus on pituudeltaan 22-kirjaiminen ja suuvattutakkavakkatuttavuus 27-kirjaiminen.

Nenusuursuuvattutakkavakkatuttavuusruusunen sisältää 43 kirjainta. Millainen ruusunen mahtaakaan olla.

Kategoria: Sanat 0 kommenttia Kommentoi

Kiitokset Alma Medialle

27.11.2008 - 14:59

Vuodatuksessa on uusia ihania ominaisuuksia. Voi tutkailla suosiotaan. Huomaan eilen olleeni sijalla 562 suosituimpien blogien luettelossa. Jos lasketaan ainoan kategoriani blogit, olin eilen sijalla 18. Kärjessä luonnollisesti Susupetaalit, Häiriöklinikat ja muut suositut.Voi tarkkailla kirjoitusten lukumäärää, päivityksiä... ooh. Vetää katkeraksi ihanien naisten suosio. Kaiken lisäksi eräs sanoi nähneensä häiriöklinikkalaisen "Länsikeskuksen Sittarissa" tai jossakin. Mitä seuraavaksi. Taivas syöksyy päähän.

Kun olen välitinpäällä niin jospa tekisin välitinluetteloa, jota ei ole vielä tehty lainkaan. Osoitinluetteloa. Ehkä välitinluettelo. Aamulla keksaisin maailman pisimmän yhdyssanapalindromin, siis suomenkielisen, en tiedä onko se pisin, mutta ainakin pidempi kuin saippuakivikauppias. Sanani on tietenkin aivan järjetön, se löytyy papereistani, eräästä vihkosta, en voi sitä kertoa nyt, koska tässä ei ole tilaa, marginaalissakaan.

Kategoria: blogosfääri 2 kommenttia Kommentoi

Sielunveljen viimevaiheita

26.11.2008 - 22:32

Heikki Ylikangas on ryhtynyt bloggaamaan. Vähemmästäkin pelästyy.

Juuri eilen emeritusprofessori puhui tavoilleen uskollisena järjettömiä televisiossa sanoen muun muassa, että tiettyjä tutkimusaiheita vältellään historiantutkimuksessa, jottei varsinkin vanhempien tutkijoiden taholta saa moitetta osakseen. Näinhän se on, ihan totta. Heikki-poika vain unohti mainita, että hän itse on suomalaisen historiantutkimuksen keskeisin mielipidefasisti, jonka kanssa ei todellakaan viitsi olla eri mieltä, sillä niin suuria vaikeuksia erimielisyys aiheuttaa. Jutussa mainittiin tapahtumat Suomessa 1500-luvun lopulla, joista ei kuulemma mielellään puhuta. Totta. Jälleen. Ole Heikin kanssa eri mieltä nuijasodasta ja saa vastaasi järjetön ja henkilökohtaisuuksiin menevä arvosteluhyöky. Anneli Mäkelä-Alitalo, Heikin varhainen uhri, sanoi, ettei todellakaan tiennyt ettei professorin kanssa saa olla eri mieltä.

Nykyään tiedetään enemmän. Ylikankaan harrastamia aiheita vältellään. Toki tiedetään muutakin. Kaikki on lähtöisin siitä lokaryöpystä, jonka Ylikangas sai naamaansa 1977, kun hän julkaisi tulkintansa nuijasodasta. Itse olen tämän tiennyt lähes viisitoista vuotta, siitä lähtien, kun Ylikankaan entinen oppilas sen minulle kertoi.

Heikillä on mennyt huonosti viime aikoina, tähän viittasi eräskin assistentti (ei niitä Heikin ikuisella sairauslomalla olevia assitentteja), joka surkutteli, että näin kansalais... anteeksi sisällissodan "juhla"vuonna Heikki ei pääse kertomaan ainutkertaisia näkemyksiään seminaareissa ja muissa tilaisuuksissa. Mutta kun Heikkiin on kyllästytty, jatkoi sisäpiirin tieto, häntä ei enää jakseta, hänen monologinsa ei enää ole pelkästään vaivaannuttavaa, se on rasittavaa.

Annankin Heikille neuvon: älä enää munaa itseäsi lisää. Tie Tampereelle oli upea kirja, samoin Nuijasota, on niitä muitakin, mutta nyt on homma lipsahtanut käsistä, aikoja sitten. Väkivallasta sanan valtaan oli vainoharhainen kirja, Tulkintani talvisodasta oli vainoharhaa täynnä, mutta nämä viimeiset kirjat saattavat sinetöidä Ylikankaasta maineen jatkuvana louskuttajana, joka ei vain osaa lopettaa. Sitten ovat vielä nämä lehtipolemiikit, ihan Seurassa saakka. Niistä on vaikea sanoa mitään ilman lääketieteellistä koulutusta.

PS: Olen pahoillani heikittelystä, mutta tunnen häntä kohtaan voimakasta sympatiaa. Uskallan sanoa tuntevani hänen tuotantonsa hyvin, en erinomaisesti, mutta hyvin. Pidän körttikirjasta paljon, puukkojunkkaritutkimukset ovat mielestäni loistavia, mutta joskus 80-luvun puolimaissa ote alkoi lipsua. Käännekohdat Suomen historiassa on jo räksyttävä, mutta viimevuotinen Solmukohdat oli useissa paikoin ärsyttävän räksyttävä. En esimerkiksi pitänyt lainkaan siitä, miten Ylikangas kohteli Marja Jalavaa. Ainakin Martti Häikiö on puhunut näistä Ylikankaan henkilökohtaisuuksista. Niihin sorrun itsekin jatkuvasti. Ja auta armias jos meille vastataan henkilökohtaisuuksilla, menemme siitä aivan sekaisin.

Kategoria: Naisestatulleita 0 kommenttia Kommentoi

24.11.2008 - 22:51

Olen ylpeä itsestäni. Edellisen kerran olin 25 vuotta sitten. Tällä kertaa olen ylpeä itsestäni, koska en "osallistunut keskusteluun" muutamassa blogissa. Olen tehnyt päätöksen: en enää "keskustele", omalla nimellä tai salanimellä. Päätös on voimassa toistaiseksi. Edellisen ylpeysoloni aihetta en viitsi paljastaa, koska se on vähä nolo, olin silloin toisella kymmenellä, alun toisella kymmenellä.

Luin Austerlitzin, oli se hyvä, vaikka muutaman kohdan olisin tehnyt toisin (todellakin sanoin näin, kirjoitin). Ei tässä iässä ole enää aikaa vaatimattomuuteen. Kuulin yhdeltä pässinpäältä, että Seppo Hyrkäs oli sanonut, ettei enää viisikymppisenä voi valehdella. Se oli hyvin sanottu. Kolmentoista vuoden päästä voin aloittaa sen turhan odotuksen, että millaiset puolivuosisataisjuhlat minulle järjestetään.

Olen tehnyt vuosittaisen levyhankintani. Kuuntelen hankintaani, jota en itse maksanut. Tätä on elämä. Niin. Mutta keksin sentään nimen omaelämäkerralliselle teokselleni, Mea culpa, se alkaa sillä tunnustuksella etten osaa latinaa.

Yök miten huonosti kirjoitin. Ei ole harjoitus auttanut. Milloin löydän lahjakkuuteni alan, onko semmoista alaa olemassa. Ei ole. "Lukioon tai kaupungille ojaa kaivamaan", annettiin aikoinaan ohjeeksi. Valitsin väärin.

Kategoria: Omaelämäkerrallisia muistiinpanoja 0 kommenttia Kommentoi

21.11.2008 - 14:00

Koska en tee muutakaan niin kirjoittelenpa blogiin. Aurinko paistaa ja tien toisella puolella rakennusväki lopettelee työviikkoa. Ei telineillä kukaan enää ole, kello on 13.58. Ilmeinen työnjohtaja vähän kävi heittelemässä roskalautoja, insinöörin oloinen kaveri tuli hänelle puhumaan. He lähtivät pois. Hyvää viikonloppua. Bensa maksaa tänään 1. 229, se on ennätys, viisi viikkoa sitten hinta oli 1. 409 tai 1. 419. Lapset tulevat koulusta, linja-autot liikennöivät ja henkilöautoilija on mennyt aikaa. Voi vittu kun oli typerästi kirjoitettu.

Lueskelin eilen Sebaldin Austerlitzia, siinä on valokuvia ja tajusin että valokuva on tämänhetkeni teema: Säisän Kuvat kertovat kertoi kuvista, kyllä, Markku Pääskysen romaanissa oli kuvia, Henry Parlandin Rikki alkoi valokuvan tekemisestä, vedostamisesta. Olikohan muita kuvakertomuksia, joka tapauksessa toinen teemani näyttää olevan kellariloukkoteema, johon vedotaan lukemieni kirjojen takakansissa, harvemmin kansien välissä, sillä en lue roskaa (Mihin kirjojen mainosteksteillä pyritään? Tuskin kukaan innoittuu, kun lukee sadannen kerran kirjan kertovan ihmisen odysseiasta halki elämän tai jotakin muuta hölmöä. Roskan lukijat eivät lue kunnon kirjallisuutta, vaikka miten heille sitä kauppaisi ja niin on hyvä, sillä eivät he hyvästä mitään ymmärtäisi.). Kellariloukkoteema on yksi tärkeimmistä teemoista, odysseusteema on sekin tärkeä, mutta se on tänä syksynä jäänyt vähemmälle. Bernhardin suomennetut teokset Hakkuu ja Betoni ovat kellariloukkoilua, varsinaista jupinataidetta. Jotkut jupisevat jopa liiteristä.

Kategoria: Kirjoja 4 kommenttia Kommentoi

Halveksin juoppoja

20.11.2008 - 14:01

Satoin ensilumen, sillä tavoin sanotaan. Kävin tässä loistavassa blogissa. Käyn siellä joskus. Olen varma, ettei se ole suosittu, on se sellainen, liian hyvä kaikille ajoille. Miten Sartre sanoi, Palsan mukaan: "Kaikille kaikkina aikoina - moukilta iäti salassa." Viime päivinä olen blogimerkkaillut, kuin koira jolkotellut ja kuseskellut, myös toisiin blogeihin. Se on pakoa. Ihanko totta.

Olen Palsa-muistiinpanoissani liuskalla 55, alla oli noin kuusi liuskaa ennen kuin reilu kaksi viikkoa sitten aloitin. Heti alkuun kirjoitin 30 liuskaa. Sitten olinkin valmis. Viime viikon otin kevyemmin, tämän viikon maanantaina taas tartuin työhön, mutta ei siitä mitään tullut. Todellisuus on raskas. Tämän taiteilijan elämänkaarta tutkaillessani olen miettinyt: onko joidenkin välttämätöntä elää tuolla lailla, että maailma jaksaisi "eteenpäin", "kehittyisi" ja niin edelleen? Kyllä näin on. Kun taiteilijat Nukala ja Rantala närkästyivät talvella 80-81 Palsan tauluista niin mitä tapahtui Kittilässä, Palsan kotona. Siellä nähtiin nälkää. Rahat juotiin. Ei ihme, jos ahdistaa, kun tämmöinen on maailma. Hyi helvetti. Minun sympatiani ja empatiani ovat täysin Kittilän ja koko maailman alkoholistien, sairaiden ja yleensä häviäjien puolella. Paskat. Oikeasti tahdon olla voittaja. Kaikki tahtovat. Halveksin juoppoja, vaikka olen juoppo itsekin. On huomionarvoista, että Palsan tapaan en kuitenkaan ole ollut koskaan "rantaremmissä", vaikka ranta oli lähellä. Tässä on kyse sattumasta, joimme sisätiloissa, ja puistonpenkeillä. Olin puistoremmissä. Välillä keskustelin yhden juopon kanssa Heikki Ylikankaasta. Ihmisten sivistysjakauma on näissä remmeissä samanlainen kuin muissakin remmeissä, hyvin harvinainen on sivistynyt ihminen. En ole koskaan juonut tenttua, oksalakkaa, kolinaa tai vastaavaa. En ole sitä sukupolvea. Itseäni olen tärvellyt viinan lisäksi ihan muilla aineilla, semmoisilla laittomilla. Tässä on kuitenkin havaittava, että huumeidenkäyttö ("huumekokeilut") ei tällä hetkellä ole mitenkään tavatonta. Tosin minua edeltävä sukupolvi saattaa luulla niin, ja muutkin sukupolvet. Toivottavasti joskus unohdan erään isän lauseen, että "siellä Amerikassa kun melkein kaikki on kokkeillu huumeitaki", ja samaan aikaan aviovaimonsa hyssyttelyt, että "isännälle" ei saa milloinkaan kertoa, että tytär on vetänyt niin paljon huumeita ettei laskemiseen riitä grammamitta. Monet eivät halua tietää. Eikä heille tahdota kertoa: "Se tappas isännän, jos se sais tietää."

Nyt muistan viimeöisen uneni. Opiskelukaverini oli elossa, vaikka luulin hänen kuolleen yli kymmenen vuotta sitten. Katsoin eilen Palsan valokuvaa ja huomasin, että Palsassa ja kuolleessa opiskelukaverissani on yhdennäköisyyttä. Molemmat ovat kuolleet. Melkein samanikäisinäkin kuolivat. He olivat samanoloisia. Kumpaakaan ei enää täällä näy. En osannut lainkaan suhtautua ystäväni kuolemaan, en osannut suhtautua häneen edes hänen eläessään. Kohtelin häntä usein huonosti ja päälle vielä syytin muita siitä, että he kohtelivat opiskelutoveriamme huonosti. Kai tuommoinen toiminta on jo kuolemansyntistä? Millainen paska ihminen onkaan. Vuosikaudet olen yrittänyt hyvittää tekojani, mutta ymmärrän, ettei niitä voi hyvittää. Palsa katui toimintaansa isäänsä kohtaan. Unessa hän ryyppäsi isänsä kanssa. Viime yönä minä olin jossakin laitoksessa opiskelukaverini kanssa, tuskin olimme samassa asemassa, epäilemättä minä olin potilas ja hän suhtautui minuun ivallisesti, mitä en ihmettele.

Lunta. Olipa hyvä, että eilen kävelimme keskustaan, tänään olisi ollut liukasta. Pelottaa liukkaus. Kun vuosi sitten rikkoontui kahdeksan vai yhdeksän luuta, en viitsi laskea, en edes tiedä kummalta puolelta murtui kaksi kylkiluuta ja kummalta yksi, niin paljon pelottaa. Raymond Carverkin kehottaa runossaan lääkäriä lopettamaan keuhkotäplien laskemisen. Hänellä oli keuhkosyöpä, hän kuoli siihen. Jotkut kuolevat haimasyöpään ja jotkut eivät käy häntä tapaamassa sairaalassa. Semmoista ei anneta koskaan anteeksi.

Kategoria: Nyt 8 kommenttia Kommentoi

19.11.2008 - 16:26

Kävin kirjastossa, ja kirjoittelen blogia. Kerron mitä lainasin kirjastosta: Leopold von Sacher-Masoch, Venus turkiksissa; Michel Houellebecq, Alkeishiukkaset; W.G. Sebald, Austerlitz; Hubert Selby Jr., Odotus; Dan Steinbock, Yö. Pyörin siinä S-kirjaimen vaiheilla ja silmiin osui kaikenlaista. Liken rankistelijat olivat julkaisseet jonkun kirjan, epäilemättä myös Johnny Kniga, unohdin uutuudet, mutta Gideä ei ollut hyllyssä. Tämä oli pettymys, tiesin sen etukäteen, valmistuin pettymykseen, joka oli jo todellisuutta. Nuoriso esitti rotundassa tanssia, kun he lopettivat, vihdoinkin, kuulin taputuksia, taputin myös, sitten huomasin että toinen taputtaja oli heidän opettajansa. Siinä oli taas muutama tuleva Paul Austerin lukija; mietin, että on hyvä, että osaan pitää Austerin tuotannosta tunnin esitelmän, siitä voi olla etua. Sitten muistin ettei siitä ole mitään etua. Kohtaloni on määrätty. Sitten itselainasin edellämainitut kirjat ("se on niin kätevää"). Minun piti istua selailemaan kirjoja, mutta takaatani lähestyttiin, kerrottiin, että yksi kolmesta kirjasta oli löytynyt. Ihmettelin, että minunlaiselleni ihmiselle puhutaan yleisissä tiloissa Suomen vanhimmassa kaupungissa. Masokismia. Mietin, moniko ansiostani on joutunut pysyvään lääkehoitoon. Sekosin laskuissani, harvoin maksan laskuja, maksa on hyvää. Halveeraaminen on ehkä puolittamista.

Kategoria: Nyt 6 kommenttia Kommentoi

Kamalia nuo oululaiset kemianopiskelijat

18.11.2008 - 19:16

Halolla päähän:

”Kemian opiskelija uhkasi koivuhalkojen ja kirveen kanssa Oulun yliopiston professoria luennolla tiistaina. 21-vuotias opiskelija oli tivannut luennon alussa vastauksia opiskeluun liittyvistä asioista. Kun professori oli sanonut, ettei kysymyksiä voi enää esittää, opiskelija poistui paikalta.

Hetken kuluttua hän palasi luentosaliin kirveen ja koivuhalon kanssa. Uhkaavasti käyttäytynyt nuorukainen tivasi, että pitääkö hänen tehdä nuotio ennen kuin häntä kuunnellaan.

Professori sai miehen rauhoittumaan ja käski hänet istumaan ja kuuntelemaan luentoa. Mies asettui luentopenkkiin kirveen ja halon kanssa.

Oulun poliisin mukaan muut luokassa olevat ihmiset olivat tunteneet kauhua luennon ajan. Kauhua lisäksi se, että uhkailija oli tulossa iltapäivän tenttiin. Poliisi otti miehen kuitenkin kiinni jo iltapäivästä, eikä häntä päästetty tenttiin.

Miestä epäillään nyt muun muassa laittomasta uhkauksesta.”

*

Millainen on "laillinen uhkaus"?

Kauhu on terveellinen tunne, varsinkin keskimääräiselle opiskelijalle, joka ei mistään tajua mitään. Luulen ja toivon että professori jatkossa hoitaa tehtävänsä, eikä keskity juomiseen, opiskelijoiden panemiseen ja yleiseen sadismiin niin kuin professorit keskimääräisesti tekevät. Onneksi ei halkomies sentään päässyt iltapäivän tenttiin, poliisi tuli apuun ja pelasti kauhistuneet.

Kategoria: Nyt 2 kommenttia Kommentoi

Ärsyke

17.11.2008 - 20:33

Hyvä kirjoitus ja keskustelu Kemppisen blogissa ollut. Usein Kemppisen blogi ja sen keskustelu rasittavat. Ehkä se on hyvä asia, ärsytys.

Kemppinen ei kuitenkaan ole jankuttaja, hänellä ei ole missiota.

Toim.: Linkki eli osoitin korjattu. Osoitinlista? Osoitinluettelo? Kello on 12.00. seur. pnä.

Kategoria: blogosfääri 3 kommenttia Kommentoi

Lutkia ja ystäviä

17.11.2008 - 13:37

Toisin kuin muilla ihmisillä, minulla on pelkoja. Niinpä en kirjoita otsikon aiheesta "lutkia ja ystäviä". Lisäsyynä on laiskuus, tarinasta tulisi pitkä. On aikapulakin, neljänkymmenen minuutin päästä on tapaaminen valtion virastotalossa, se on täysin perverssiä ja kamalaa. Se on järjetöntä. Luullakseni olen tapaamisen jälkeen valmis tappoihin ja murhiin, niin järkyttäviä ovat valtion toimenpiteet.

Seuraavan kerran kun olen sillan alla, jään sinne. Yritän kuitenkin pitkittää joutumistani. Jään sinne tullessa on hankalaa. Mietin Palsan maalausta "Amok-juoksu", semmoisia asioita ei pitäisi miettiä.

Viime viikolla luin: Eino Säisän Kuvat kertovat ja Markku Pääskysen Tämän maailman tärkeimmät asiat. Pidin molemmista. Minä en voisi kirjoittaa tuommoista, ei ole "kosketuspintaa".

Kategoria: Omaelämäkerrallisia muistiinpanoja 0 kommenttia Kommentoi

Nekin päivät

05.11.2008 - 17:21

On liikuttavaa, miten kaikki muut ihmiset vähintään maapallolla kannattivat presidentiksi tätä Obamaa, paitsi tietyt sisäosat Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoja. Jotenkin tuntuu, että suuri vääryys olisi tapahtunut, jos siitä toisesta olisi tullut presidentti.

Luin Mariaana Jäntin Amorfiaanan. Yllättävän hyvää kirjallisuutta tehdään suomeksi. Ei uskoisi kirjallisuushistorioita lukemalla. Lainasin Parnasson blogin vihjeestä (antajana Arto Virtanen) Päivi Perttulan teoksen Suhdetta, joka Virtasen mukaan kuuluu samaan sarjaan kuin Amorfiaana. Suhdetta on lyhkäinen kirja, satasen sivua, kustantanut ArtHouse. Vai onko jo Art House? Haavikko historiankirjoittaa itseään erottelemalla ArtHousen ja Art Housen omiksi ajoikseen. Ettei se nyt kuitenkin ollut Arthouse? Art House voisi olla Archie Bunkerin ystävä. "Onko House kotona?" repliikeistä saataisiin huumoria.

Kohta ollaan siinä tilassa, että Haavikkoa on luettava, kun hän on kuollut ja vain sana elää. Silloin alkavat vaikeudet. Ei enää ihmiseen pääse käsiksi. Haavikkomaisesti sanottu, ehkä, mutta yritä tässä kirjoittaa kun soi päässä yhdysvaltalaisen komedian laulu.

Huomasin puoli tuntia sitten, että auringonlasku jäljittelee edessäni näkyvän Teboil-huoltoaseman värimaisemaa. Kohtuullinen jäljittely, mutta Esso voisi toimia paremmin. Näyttäisi siltä, ettei auringonlaskulla ole edellytyksiä Teboiliin, jonka omistaa osaksi (ainakin osaksi) jokin venäläinen yritys, joka voisi olla kiinnostunut tekijänoikeuksista. On itärajan takaa hullumpaakin tullut.

Silti pidän Dostojevskista ja Tolstoista, vaikka jo kuusikymmentä vuotta on ollut muodikasta ylistää Tsehovia ja Gogolia, joiden arvostus perustuu siihen, että heitä arvioidaan hyväksyvästi suhteessa Dostojevskiin ja Tolstoihin, joita arvioitaessa harvemmin puhutaan kenestäkään muusta. He ovat ihan omillaan, enintään Dostojevskiä verrataan Tolstoihin ja Tolstoita verrataan Dostojevskiin. Harmittaako Gogolia ja Tsehovia, että joutuvat olemaan mänttien lyömäaseina Dostojevskiä ja Tolstoita vastaan? Turgenev on unohdettu. Tunnustan: minulla on Oblomov kesken. Puškinia en ole lukenut enkä Aikamme sankaria. Vielä nekin päivät tulevat.

Aloitin tämän 17.21 ja nyt kello on 17.39. Laitan otsikon, valitsen kategorian ja JULKAISEN.

Kategoria: Kirjoja 2 kommenttia Kommentoi

Jotakin

25.10.2008 - 20:28

Vihdoinkin, keskiviikkona 22.102008 Kalervo Palsan päiväkirjat siirtyivät omistukseeni. Olen lukenut opuksen noin kymmenesti. Nyt se on omaisuuttani ja omaisuus on ihanaa.

Kymmenen euroa, Sammakon kirjakaupasta Turun Kauppiaskadulta. Istuin kaupassa tuolilla viisi minuuttia ja oli erittäin ärsyttävää, kun ihmisiä tunki jatkuvasti ohi. Mietin, että tästä kaupasta varastaminen olisi alhaista, vaikkei niin alhaista kuin vuosi takaperin. Tai kymmenen vuotta sitten, tosin silloin ei ollut vielä Sammakon kirjakauppaa. Se oli sitä aikaa, kun tilasin Sammakon kirjoja Seppo Lahtiselta sähköpostitse. Sammakko on jo iso kustantamo, sellaiselta pitää vähän rokottaa. Tosin en varastanut, vaikka se olisi ollut helppoa, ulkona päiväkirjat kourassani ihmettelin, onko minusta Turussa tullut rehdimpi ihminen.

Antikvariaateista varastaminen olisi myös alhaista. Paitsi Vinkalalta, jolla on ryöstöhinnat, niin sanoakseni. Yksikin väitöskirja maksoi siellä 16 euroa, kun sen olisi saanut korttelin päässä Yliopiston kirjakaupan alennuksesta kymmenellä eurolla. Vinkalalla/ Vinkalassa on muutenkin kamalaa. Myyjät mulkoilevat ja suorastaan tuijottavat. Heillä on selkeä asenneongelma.

Saan helposti vaikutteita ja nyt olen ollut koko viikon raivoissani luettuani Bernhardia. Eilen en uskaltanut lukea Hakkuuta, luen sen huomenna loppuun. Palsan lukeminenkin on riski, yleensä Palsaa luettuaan löytää itsensä juomasta. Niin kävi tälläkin kertaa. Sitten juhannuksen en ole ollut humalassa, juhannuksena olin kaksi päivää ympärisekaisin. Olen kännissä erittäin rasittava. Täysi hirviö! Yhteen aikaan olin kännissä miltei koko ajan.

Huomenna on mentävä äänestämään. Annan ääneni Ilkka Kantolalle, joka muistaakseni on numero 415, koska Ilkka Kantola on tietolähteitteni mukaan hyvä mies. Lisäksi hän on kärsinyt syyttä. Turussahan on ihan outoja ehdokkaita, tämä Ville Niinistökin. En voi häntä äänestää, koska hänen puolueensa on kamala. Niin on Sauli Niinistölläkin. Olen kerran koskenut Keskustan jäsenkirjaan ja sen jälkeen oli pestävä kädet huolella. Vasemmistoliitto on naurettava.

Kategoria: Kirjoja 11 kommenttia Kommentoi

Vitutus

25.10.2008 - 00:01

Vittu kun vituttaa, niin kuin Ismo Alanko sanoi. Tahtoisin tappaa muutaman ihmisen.

Kirjoitin tänään lisiä artikkeeliini, jota edes Kerberos ei enää voi julkaista. Toivon ydintuhoa, toivon kaaosta, että pääsisin tappamaan viholliseni. Lueskelin Thomas Bernhardin Hakkuuta, on se vitun hyvä kirja.

Tahdon nähdä ihmisen hengiltä. Miksi se paskiainen käveli tänään vastaani? Tätä on viha. Jumalauta.

(Näin.)

Kategoria: Vitutus 3 kommenttia Kommentoi

Nopea merkintä

21.10.2008 - 17:02

Luin eilen Thomas Bernhardin Betonin. Bernhardia on minulle suositeltu ja hyvä oli Betoni. Täytyy lukea kohta Hakkuu.

PS: Voi jumalauta että tämä Vuodatus on täyspaska blogitouhu, jumittaa jatkuvasti. Vaihdan ihan kohta palvelinta vai mikä se on.

Kategoria: Kirjoja 0 kommenttia Kommentoi

19.10.2008 - 18:08

Lady Alice Hillingdon on ihana.

Kategoria: Naisestatulleita 0 kommenttia Kommentoi

Laastari ottassa

10.10.2008 - 13:32

Halonen sitten aloitti muistutteluvittuilulla onnittelemisensa. Todella ikävää tuommoinen. Eikö ihminen edes elämänsä suurimpana juhlapäivänä saa olla rauhassa menneisyydeltään. Mitä sitten, vaikka edellinen reissu Skandinaviaan tuotti aukinaisen pään. Ihme pään aukomista. Suomalaisille kun ei oikein uskalla antaa Nobelia, kun Sillanpäänkin Nobel-bileet menivät miten menivät. Millaiset laastarit on Ahtisaarella kun palajaa Oslosta?

Kategoria: Nyt 3 kommenttia Kommentoi

L-Ink aka L-Word (viikon teeman mukaisesti)

04.10.2008 - 18:26

Jos linkittäisi kaikki sanat ja linkissä olisi kaikki linkitetty jne. Hikipediassa harrastetaan jotakin tämäntyyppistä, kierräytetään tms. Tai kuukeltaisi jokaisen sanan ja ottaisi esimerkiksi neljäntenä olevan sivuston linkiksi tms. Tai kokeilisi onneaan.

Turun kirjamessuilla ostin yhden kirjan. Kuulin avioparin keskustelevan: "Sain arvosteltavakseni Muhammedin kirjan." "Hyvä." Pelästyin Anna-Leena Härköstä (tuli nuoruuden ostoskeskukset mieleen). Täytin kaksipuolisen lapun ja tilasin Parnasson kahdeksi vuodeksi. Per Parnasson.

Kategoria: Turku 6 kommenttia Kommentoi

Thomas Pynchon

03.10.2008 - 19:00

Laitan rahani likoon tämän puolesta ”Thomas Pynchon to win and attend the Nobelfest (10th Dec. 2008) 40/1”, voitan ja lähden Manhattanille. Mutta jos Pynchon todella voittaisi (niin kuin kuuluisi olla parhaassa mahdollisessa maailmassa) Nobelin kirjallisuuden alalta niin kymmenes joulukuuta olisi käytävä Tukholmassa.

Monellako on Pynchonin omistuskirjoitus? Don DeLillolla ainakin.

Kategoria: Kirjoja 7 kommenttia Kommentoi

Mainos

20.09.2008 - 12:24

Keskimmäinen kuva on taidokasta kamerajälkeäni.

Kategoria: Mainos 2 kommenttia Kommentoi

Mainos

19.09.2008 - 11:06

Turun Sanomat.

Kategoria: Mainos 7 kommenttia Kommentoi

4 runoa Turusta

18.09.2008 - 12:30

AMMATIN HAITTAPUOLIA

Nukun yöllä.

Puhelin soi.

"Sun runos saa muut valmiiks",

kuuluu huohottava ääni langoilta.

Kuuntelen voihkinaa minuutin

ja isken luurin kiinni.

"Kuka se oli?" kysyy vaimo.

Ihailija.

KRIITIKKO

Puhelin soi.

"Avaa lehtes, haukun sua pääkritiikissä pahemmin kuin

Toini Havu Väinö Linnaa."

"Hanki elämä", vastaan.

Isken luurin kiinni.

Ei tunnu missään.

IDIOOTTI

Olen kirjamessuilla.

Luen runoja yleisölle.

Luen runon, jossa luen runoja yleisölle.

"Eikö tuo oo jo henkistä masturbaatiota", huutaa

joku yleisöstä.

"Ottakaa toi jätkä kirjailijaliittoon!" vastaan.

Vieressäni Tommi Parkko alkaa sitoa kengännauhojaan.

LUENNAN JÄLKEEN

Kaikki on kännissä, minä en.

"Sulla on maine", sanotaan. Vitut.

Käyn hakemassa oluen ja otan siitä kulauksen.

Kategoria: Turku 1 kommentti Kommentoi

2 runoa Turusta

13.09.2008 - 15:23

OLO KUIN 60-LUKULAISELLA

Odotan satamassa milloin kristinusko lähtee Suomesta

saan kuulla että täällä on lentokenttä

otan taksin

taksikuski epäilee että

otan taksin useammin kuin naisen

kehotan miestä lukemaan runoutta tai

saa turpaansa

RUNOKIERTUE

Bussi starttaa aamulla bussiasemalta

olin Apteekissa illalla kännissä

Teiskon työväentalolla Markus, Jamppa ja muut

huudattavat yleisöä minä itketän

ihan vitun sama asia

Suomen Ateenassa revin mikin perseeseeni

ja sanon olevani Hessu Hopo

Kategoria: Turku 8 kommenttia Kommentoi

1 runo Turusta

11.09.2008 - 14:02

JALKKO LAINE ASUI LAPATUSSA TALOSSA

Tuntuu että olen vähän väliä autossa

en tiedä missä olen

tuossa talossa Laine asui

olen niin intona etten ole kuulla Alto Mellelin elelleen tässä näin

Kategoria: Turku 3 kommenttia Kommentoi

4 runoa Turusta

10.09.2008 - 12:19

Tässä:

DIIVA

Näen Mika Terhon Turun kaupunginkirjastossa

käviköhän se vetämässä vessassa käteen?

hän ei katso minua

AUTOLLA AJOA LAUANTAISEEN AIKAAN

Ajamme kivistä katua, jos olisi darra oksentaisin

"Tuossa asuu Seppo Lahtinen", minulle tiedoitetaan varmaan kännissä

RAISIO

Turussa on teillä kaksi ylämäkeä ja yksi alamäki

alamäkeä pääsee Raisioon, joka on Turun Kerava

Kerava on Helsingin Raisio

Raisio on ruotsiksi Reso Kerava Kervo

Kervo löytyy kartalta

kartalta löytyy Raisio

Raisio on se ainoa risteys Suomessa, joka on kaupunki

kaupunki on Turkukin meillä tämä on

RUNO NIMIPÄIVÄSANKARILLE

Kuka on Turun Allen Ginzberg Jack Kerouac Burroughs Bukowski

no ei ainakaan Putte Wilhelmsson

Kategoria: Turku 2 kommenttia Kommentoi

3 runoa Turusta

09.09.2008 - 19:37

Näin autonikkunasta tien, jonka nimi oli Soratie. Nyt kirjoitan elämäni ensimmäisen Turku-runon:

TURUN UUSI RUNOLIIKE

Luin paskiksessa Tapani "Vittu" Kinnusen Alaskan runoja

koska meet suihkuun en koskaan

dialogi päättyi aivastin ja harmittelin

paskapaperi ei ole loppu

olisin pitänyt sitä enteenä

Kirjoitan heti toisen:

OHI MENI

Aurajoki on ruskea virta

sen päällä ajavat autot poikittain

henkilö kuiskaa:

"täällä ei mennä mihkään Uuteen-Apteekkiin vaan Apteekkiin"

Hämeenkadulla tiedän ohittaneeni paikkani

GEOGRAFINEN VÄÄRINKÄSITYS

Saako täältä sitä lokkilounasta,

kysyn torimuijalta

painu vittuun hesalainen, vastataan

Siinä oli jo kolme. Kohta on kokoelma valmis, annan kokoelmalle nimeksi "En päätynytkään Tampereelle".

Kategoria: Turku 4 kommenttia Kommentoi

Kannustusta yrittävälle:

04.09.2008 - 16:12

Tässä blogissa on kommenttien julkaisukynnys niin korkea ettei se taaskaan minulla ylittynyt. Olisin kysynyt, millaisia uhkauksia hän on saanut Mannerheim-entusiasteilta. Itse en ole erityisen kiinnostunut Mannerheimista, en jaksa herrasta puhua blogissa saati muualla, joten minulta ovat Mannerheim-entusiastien uhkailut jääneet väliin.

Mutta eikö Mannerheimin negatiiveily ole jotenkin... 60-lukulaista? Mielestäni nykypäivänä on aivan toiset solvaamisen kohteet, esimerkiksi 60-lukulaiset, taistolaiset, vihreät, vasemmistolaiset ja muut lähimenneisyyden tolvanat. Tosin heidän moittimisensa kaventaisi olutseuraa melkoisesti.

Rohkeutta, Jarkko!

Kategoria: blogosfääri 8 kommenttia Kommentoi

Ratkaisu ongelmaan

02.09.2008 - 12:49

Raportoin edempänä kuvapulmista (ks. ed. blogimerkintä), mutta kerron niihin nyt kaksi ratkaisua. Yksi: odota soittoa päivälehdeltä, joka pyytää sinua kuvauksiin (ystäväni ratkaisu). Kaksi: odota sähköpostia päivälehdeltä, joka pyytää kuvaasi (oma ratkaisuni).

Kategoria: blogosfääri 0 kommenttia Kommentoi

salaliitto?

28.08.2008 - 17:48

Turun Sanomiin tulee uusi kolumnisti, blogistimme Kirsti Ellilä. Tämähän on niitä hyviä uutisia. Olin juuri menossa kertomaan, että olin lukenut hänen kirjastaan arvostelun ja oli blogissa juttua arvostelustakin, erityisesti siitä, miten arvosteluun oli laitettu paska ja ylipäänsä vanha kuva. Sitten hetken päästä lisäys, että ai niin, mua pyydettiin Turun Sanomiin, siihen vittupäiden lehteen kolumnistiksi. Eli: lopussa kaikki oli hyvin.

Onko tässä salaliitto takana? Ihan kiusallaan pyytävät solvaajiaan kolumnisteiksi? Tahtoisin tietää. Tosin minua ei ole kukaan pyytänyt, vaikka olen solvanut kaikkia. Koska Hannu Helin aloittaa Helsingin Sanomien kolumnistina?

Kategoria: blogosfääri 5 kommenttia Kommentoi

Mainos

23.08.2008 - 22:32

Nyt kannattaa ostaa kulttuurilehti, kenties jopa tilata, ellei ole myyttinen köyhä opiskelija. En ole vielä edes nähnyt lehteä, en ole koskaan nähnyt, mutta siellä pitäisi olla joku ihmeellinen juttu, jonka nimeä en muista, mutta ilmeisesti sen olen tehnyt.

Tuli mieleen ärsyttävä sana: sinfoninen. "Hän on kirjoittanut sinfonisen romaanin." Tästä voimme syyttää Alex Matsonia. Ärsyttävien ja yleensä vastenmielisten sanojen ensyklopediani on nyt liuskalla 27. Sitten kerron toisen ärsyttävän asian: keskustelupalstoilla ihmiset allekirjoittavat kommenttinsa, vaikka oma nimi lukee kommentin ylävieressä.

Sami Liuhto

Kategoria: Mainos 6 kommenttia Kommentoi

Linkkijuhlat!

27.07.2008 - 12:39

Minä osaan nyt Firefoxilla ja MacIntoshilla linkittää! Minulle opetettiin eilen. Teen nyt ensimmäisen linkkini: täällä on mielenkiintoinen kirjoitus Venäjästä ja venäläisistä.

Kohta (lähivuosina) laitan linkkiluettelonkin. Aion tehdä raakaa karsintaa! Kaikki edellisellä listalla olleet eivät pääse mukaan. Kommenttilootassa voi minua kehua, jotta mahdollisuudet pääsemiseksi uuteen ja ajanmukaistettuun luetteloon paranevat.

Kategoria: blogosfääri 6 kommenttia Kommentoi

Menestystä, jälleen

24.07.2008 - 13:51

Siis: kun on alueensa valtalehden sunnuntainumeron kulttuurisivujen pääjuttuna ja isoilla kirjaimilla siteerataan, niin: tuntuu helvetin hyvältä. Suosittelen kaikille. Vähitellen alan ymmärtää Pentti Saarikoskea, jolla ei päivä päässyt alkuun ilman mainintaa lehdessä (ja Koskenkorvaa). Ilman kahvia päivä alkaa helposti.

Otan tästä tavan.

Vielä on sekin, että muutamilta meni "perheen parissa vietettävä sunnuntai" vituiksi. HAHHAHHAAAA!

(Ks. Pohjolan Sanomat 20.7. 2008)

Kategoria: Mainos 11 kommenttia Kommentoi

10.07.2008 - 20:02

Koska ilmeisesti ja todellakin muutan Turkuun ensi kuussa niin keksin kaksi Turku-vitsiä.

1. Turun Yliopistollisen Keskussairaalan synnytysosaston nimi on Aboa fetus et nova.

2. Mitä huokaa turkulainen naiskulttuuri-ihminen? "Innon kun sais päälle."

Anteeksi.

Kategoria: Huomio 9 kommenttia Kommentoi

02.07.2008 - 21:15

Tänään on se merkittävä päivä, kun Dmitri Šoštakovitšin muistelmat siirtyivät omaisuudekseni. Tämä tapahtui Fiskarsin torilla. Rahaa kului viisi euroa. Kyseessä on ensimmäinen suomenkielinen painos.

Kategoria: Kirjoja 2 kommenttia Kommentoi

Mainos

30.06.2008 - 21:15

Menkää ihmeessä ostamaan uusi Kirjo-lehti, numero 2/08. Se on todella hyvä, vain sivut 13-15 kannattaa ohittaa.

http://www.palladiumkirjat.fi/kirjo.htm

Kategoria: Mainos 0 kommenttia Kommentoi

yhdeksänkymmentäkaksi

20.06.2008 - 00:18

Laskin miten monta kirjaa luen vuodessa ja lopputulos on 92. Nämä ovat ensimmäistä kertaa luettuja kirjoja, tämän vuoden aikana lopetettuja. Keskiarvo on 1,75 kirjaa viikossa. Aion jatkaa laskemistani.

Mietin äsken, miten monesti olen lukenut Matti Pulkkisen Ehdotus rakkausromaaniksi. Olen lukenut sen kerran alusta loppuun. Keskimääräisesti olen jokaisen sanan lukenut ehkä kymmenen kertaa. Aritmetiikka on vaikeaa.

Kategoria: Kirjoja 0 kommenttia Kommentoi

07.06.2008 - 12:48

Lueskelen tuossa erään Siri Hustvedtin kirjaa Kaikki mitä rakastin. Vähän väliä luulen lukevani erästä Paul Austeria. Eikä tässä mitään, ostin eilen antikvariaatista neljällä eurolla erään Orvokki Aution Pesärikon. Siinä on kolme romaania, Viistotaival, Kotipesä ja Merkki päällä. Olen niin sairas että minua kiinnostaa (etelä)pohjalaisuus. Jos menee junalla pohjoiseen etelästä tai sitten tulee huokaisten pohjoisesta etelään homo sapiensien pariin takaisin, niin (Etelä-)Pohjanmaasta harvoin muistaa mitään paitsi sen parituntisen suoran. Muistamattomuuteen voi olla muitakin syitä kuin suora.

Aika mielenkiintoinen tämä Hustvedtin romaani. Toki sen kerronta on "amerikkalaista", asiat ovat aina ja kaikkialla, lisäksi ollaan kauhistuneita pikkujutuista, mutta semmoista se on. Olen lukenut hieman yli puolivälin ja odotan, koska kertojalle paljastuu, että hänen kuollut poikansa ei ollutkaan hänen vaan parhaan ystävänsä poika. Siis biologisesti. Voi olla että asia ei ole paljastunut vielä kirjailijallekaan. Ehkei se paljastu koskaan.

Luin Otavan uutisia ja niistä eli siitä paljastui, että kirjailijalta on tulossa uusi suomennos syksyllä. Kirja on ilmestynyt Yhdysvalloissa talvella, käsittääkseni. Nopeaa toimintaa.

Tilasin pientä kirjoitelmaa varten opuksen Asentoja, jossa on sukupuolinovelleja. Luin yhden. Sitten luin taas kerran Haavikon päiväkirjaa. Voi sanoa: omituinen kaveri. Luullakseni hän ei nauti mistään. Ja nauttii vähän. Nautintaa hänellä riittää. Kirjaston poistomyynnistä ostin kaksi kirjaa: Baudrillardin Televisiosta ja Márquezin Kukapa everstille kirjoittaisi, jonka luin. Se oli hyvä kirja. En ole ennen lukenut Márquezia. Täytyi tarkistaa miten nimi kirjoitetaan. Sitten ostin antikvariaatista Jared Diamondin Collapsen. Aion lukea sen. Kohta. Sitä ennen täytän kirjavuoteni, joka alkoi 14.6.2007 ja päättyy näin ollen 13.6.2008. Ellen laskenut väärin, niin olen nyt lukenut 90 kirjaa tämän vuoden aikana.

Yritin kirjoittaa päiväkirjaa ihan yksityisesti, perinteisesti. Etten enää saisi sähköpostia tyyliin "olet pilannut sukumme maineen". Kirjoitin kaksi kertaa. Oli se kivaa. Saatan joskus jatkaa. Miten monta sivua olen eläessäni kirjoittanut perinteistä päiväkirjaa. En ole yrittänyt laskea.

Mietin otsikkoa tämänkertaiselle kirjoitukselleni, en keksi sitä, äsken mietin tarjokkaita "Minä en ole Jukka Kemppinen" tai "Piste. otsakkeessa", mutta taidan hyljätä ne. Mikä kategoriaksi? Laitoin nyt "Kirjoja", mutta ehkä vaihdan sen "Omaelämäkerrallisiin muistiinpanoihin". Jos laittaisi otsikoksi "Omaelämäkerrallisia muistiinpanoja" ja kategoriaksi "Kirjoja", tai toisin päin.

Kategoria: Kirjoja 7 kommenttia Kommentoi

Pöljä

21.05.2008 - 17:39

Wikipedia kertoo, että Pöljän kylä on saanut nimensä Boelle-nimisestä ruotsalaisesta kenraalista, mutta lähdettä vaaditaan. Foorumeilla tosin uumoillaan, että kyseessä on vitsi, jonka ruotsalaiset ovat ottaneet tosissaan. Sitten tuli mieleen, että pöljä voisi olla väännös sanasta böle, joka kuvastelee asuttua paikkaa. Böle on väännetty suomeksi ainakin muotoon pyöli, esimerkiksi Backböle on Pakkapyöli.

Mutta Nilsiä ei ratkennut, vaikka kävin kirjastossakin. Ruotsinkielistä nimeä sillä ei ole.

Kategoria: Huomio 4 kommenttia Kommentoi

19.05.2008 - 19:36

Kävin Nilsiässä. Ostin mm. P. Järveläisen kirjan, jossa mainitaan fiktion ja faktan välisestä suhteesta. Olin väitöstilaisuudessakin. Tein muistiinpanoja:

* "Christ as a bride."

* Molemmat lapset lukevat kirjaa

Lisäksi lupasin selvittää pöljän ja nilsiän etymologian. Tilaus on vasta viikon myöhässä.

Kategoria: Vierailuja paikoissa 0 kommenttia Kommentoi

lisää. Mitä

21.04.2008 - 21:51

Luin tämän suomennetun alun, kahdeksan ensimmäistä kirjaa Chateaubriandin Muistelmista haudan takaa. Onhan käännös, "suomennos", ihan kamala ja lopussa olevat viitteet lähinnä surkuhupaisia. Chateaubriand esimerkiksi siteeraa latinaksi, jolloin loppuviitteessä kerrotaan, mistä sitaatti on otettu, mutta ei kerrota mitä se on suomeksi. Välillä kerrotaan, mikä jokin lehti on, välillä ei kerrota. Myös korjaillaan Chateaubriandin sanomisia ja pidetään lukijaa idioottina, jolle pitää selittää, että kaksisataa vuotta sitten oli ihan sellaistakin että puhuttiin neekereistä. Jne. Jne. Näistä on arvosteluissa puhuttu.

Mutta miksi Faros-kustantamo, joka ihan laadukkaana on tunnettu, on päästänyt ilmoille tuollaista suoraan sanottuna paskaa? Minulla on teoria. On tapahtunut vahinko. Painoon on epähuomiossa mennyt suomennoksen varhaisversio, joka on täynnä virheitä, ja enemmän tai vähemmän lopullinen versio on jäänyt kustantajan tietokoneeseen ja erilaisiin tallennelaitteisiin. Tässä teoriassa on vain yksi, jos voi sanoa, virhe: Miksi tämä varhaisversio kuitenkin on julkaistu? En usko, että kyse on taloudesta, tai mistä sitä tietää.

Luin myös Helena Anhavan muistelmateoksen Toimita talosi. Alku on loistava, mutta loppu omahyväinen. Tosin nautin, kun Anhava moitti taistolaisia. Mutta se olen-vain-tämmöinen-tyhmä-lasten-asialla-ihminen -asenne oli rasittavaa. Epäsuoraa itsekehua, se on kauhistuttavaa, miksei sanoisi Klaus Kinskin tapaan ihan suoraan, että on nero ja muut idiootteja. Siitä on kuitenkin kyse. Nämä hyveelliset...

Tänään luin yhden Baudelairen proosarunon. Se kertoo muun muassa Suomesta. Voi olla että luen lisää. Mitä Helena Anhava olisi sanonut Baudelairesta? Onpa kamala mies, ihan outo ja puhuu käsittämättömyyksiä, ettei vain olisi juutalaista kulttuuria (Anhava siirrettynä Baudelairen aikaan)/ amerikkalaista kulttuuria (Baudelaire siirrettynä Anhavan aikaan) suosiva.

Mutta Chateaubriandin teksti on loistavaa, edes äärisurkea suomennos ei sitä pilaa. Hän on "runollinen". Samoihin aikoihin eleli Casanovakin, mutta Hannu Mäkelän mukaan Casanovan muistelmien suomennosvalikoima on tehty vääristellystä editiosta tai käännöksestä, joten en ehkä sittenkään lue tuota kaksiosaista teosta Casanovan vaellusvuodet. Sain tietää asiasta perjantaina Akateemisessa Kirjakaupassa, Mäkelä on ehtinyt jossakin vaiheessa tekemään Casanova-teoksenkin. En ole Mäkelältä lukenut kuin kaksi kirjaa, Isän ja Samulin, saman verran olen lukenut hänen tämänhetkiseltä vaimoltaan.

Kategoria: Omaelämäkerrallisia muistiinpanoja 9 kommenttia Kommentoi

Purpur

19.04.2008 - 13:12

Olen saanut Blogging with a Purpose -plakaatin! Ensimmäinen kunnianosoitus elämässäni ja olen siitä kiitollinen. Elämälläni on tarkoitus, siis. Ehkä vielä osaan laittaa plakaatin tähän kirjoitukseen. Joka tapauksessa pitäisi levittää plakaattia eteenpäin.

Minulle tuli ensinnä mieleen Anitan Konkan Sanat-blogi, mutta se on jo saanut plakaatin, mutta ei kai toinen plakaatti haittaa. Perusteluni Sanat-blogin plakaatittamiselle: siellä on tekstiä, kuvia, erityisesti on kuvia kissoista, linkkejä tekstissä ja upea linkkilista.

Samalla plakaatitan kaikki Sanat-blogin linkkilistan blogit. Kai siellä on Kasablogikin? Haluan sen mainita erikseen. Ellen ole aivan väärin ymmärtänyt, mikä on mahdollista, Kasablogi on nimenomaan blogi alkuperäisessä muodossaan, eli se kommentoi ja linkittää.

Johtuuko tästä Macintosishista etten enää osaa itse linkittää? Ulkona menee auto. Jarkko Laineen valitut runot on ilmestyneet, aion ne lukea, joskus Laine puhui autorunoista. Sininen tai jotain sinne päin runokirja on viiden metrin säteellä. Etsin sen kohta käsiini.

Kategoria: blogosfääri 3 kommenttia Kommentoi

paljon iltaisin kärsimään

08.04.2008 - 19:37

Onkohan Antti Tuuri kirjoittanut aina samalla tavalla? Asiasta on otettava selvää. Jos on kirjoittanut niin vähän ymmärrän hänen tiivistä julkaisutahtiaan. Ostin taskukirjapainoksen romaanista Joki virtaa läpi kaupungin, kirja on alunperin ilmestynyt 1978.

Väitän, että osaisin kirjoittaa "tuuria", vähän niinkuin Kemppinen joskus kertoi, että joku kirjoitti WSOY:llä "waltaria". "Tuurissa" lauserytmi on jäntevä ja kappale ja luku lyhyt, ne voivat loppua sanansutkaukseen. Lause on pitkä, siinä saattaa olla puolipiste. Kaikki on paikallaan, epäoleellisuudet poistettu (sitä vanhaa tuttua modernismia). Toisaalta kerronta on hölötystä, mutta hölötyksellä on suitset.

Wallenbergin ensimmäiset viisitoista sivua olivat uuvuttaa, mutta yhtäkkiä koin tutun tunteen, että tämähän on tuttua, tämä on Tuuria ja "tuuria". Sitten mentiin jouhevasti, joka joskus viidensadan sivun jälkeen alkaa rasittaa, mutta onneksi Antti Tuuri kirjoittaa enintään 400-sivuisia romaaneja, hän sanoo että paksumpia on hankala lukea sängyssä selällään.

Seuraavaksi aion kuitenkin lukea Sandin ja Flaubertin kirjeenvaihtoa, nidoksen on koostanut ja suomentanut Eila Kostamo. Vajaa kaksi tuntia sitten sain luettua Kimmo Rentolan Vallankumouksen aaveen, joka oli "taattua hyvää Rentolaa", joka on typerästi sanottu mutta totta. Huhujen mukaan Rentola tekee parhaillaan Supon historiaa, odotan sitä mielenkiinnolla.

Onneksi ei luettava aivan heti maailmasta lopu, muuten sitä joutuisi tekemään itse lisää. Se olisi sietämätöntä. En ole koskaan kirjoittanut riviäkään ja välttelen kohtaloa tarkasti. Paljonpuhutun Kemppisen ensimmäinen vaimo oli maisteroitunut kotimaisesta kirjallisuudesta (jotkut jopa tohtoroituvat, esimerkiksi myöhäisantiikista) ja oli kustannustoimittaja, mutta ei itse siunauksekseen kirjoittanut. Ensin päivät lukee roskaa ja illalla lisää. Onneksi hra Kemppisen tuotanto ei ole erityisen laaja, joten rva Kemppinen ei joutunut paljon iltaisin kärsimään. Toista on esimerkiksi rva Tuurilla, rva Merellä tai rva Haavikolla. Raukat. Parat.

Lähden kohta lukemaan George Sandin ja Gustave Flaubertin kirjeitä.

Kategoria: Kirjoja 2 kommenttia Kommentoi

01.04.2008 - 17:46

Yritin löytää aprillipilaa päivän lehdestä mutten löytänyt. Erityisesti kotimaan uutiset vaikuttivat vitseiltä.

Kategoria: Huomio 2 kommenttia Kommentoi

Tyylistä

22.02.2008 - 17:43

Koin ymmärtämisen elämyksen. Huomasin, että minun on opiskeltava kirjoittamista, jotta voin kirjoittaa omaelämäkertani, sillä en ole koskaan kirjoittanut mitään. Lainasin kirjastosta Antti Tuurin kirjan Kuinka kirjoitan romaanin. Olin juuri lukenut samaisen tekijän Kylmien kyytimiehen ja vaikuttunut kirjasta, joten päätin ottaa selvää mitä Tuuri sanoo kirjoittamisesta ja erityisesti romaanin kirjoittamisesta. Tosin en ole kirjoittamassa romaania vaan omaelämäkertaa, mutta ajattelin (?), että voisin muutettavat muuttaen oppia Tuurilta jotain. Tuurilla.

Selostaessaan romaaninsa Talvisota syntyä Tuuri kertoo, miten vaikuttui erään Juho Pernaa -nimisen lapuanliikkeet, sodat ja muut kokeneen luennasta:

”Juho Pernaa ei ollut ehtinyt monta lausetta kertomuksestaan lukea, kun ymmärsin, että siinä oli tyyli, jolla minunkin oli oma kirjani talvisodasta kirjoitettava; mitään korostamaton kertomus kauheista tapahtumista, jotka kerrotaan mitään paisuttelematta, ja samalla tavalla ääntä korottamatta kerrotaan myös arkipäivän pienet ja isot tapahtumat, ilot ja surut, ja kerrontatavasta syntyy lukemiseen pakottava näkemys, hahmo.”

Lainauksesta pistää ensin silmään loistava puolipisteen käyttö, jota löytyy paljon myös Kylmien kyytimiehestä. Sitten voi huomioida, että Tuurin kertoma voisiko sanoa toteava tyyli on sitä paljon parjattua modernismia (ks. esim. useat kirjoitukseni tässä blogissa). Mutta tuo toteavuus, kun sitä jatkuu ja jatkuu vain, niin se alkaa tuntua joltain lekalta tai moukarilta jolla taotaan asiaa päähän. Saattaa se olla kirveskin.

Minäkin haluan todeta! Todeta asiantiloja, olla kuin en olisikaan, pelkästään todeta.

Näin löysin tyylin omaelämäkertaani.

Kategoria: Omaelämäkerrallisia muistiinpanoja 5 kommenttia Kommentoi

Hajamietittömyyksiä

19.02.2008 - 18:50

N. K. Malmberg joutui 1850-luvun alussa niin sanotun ajojahdin kohteeksi. Häntä epäiltiin aviorikoksesta ja juomisesta. Tahtoisin itsekin olla joskus ajojahdin kohteena, mahdollisimman laaja-alaisen mieluusti. Syytökset olisivat mitä hirvittävimpiä ja niitä olisi niin paljon että tulisi tunnustaessa hiki.

Ajava, takaa-ajava ihminen on mielenkiintoinen näky. On tiettyjä yhtymäkohtia ajokoiraan, mutta en mielelläni moiti koiria, jotka ovat mukavia eläimiä. Mukavia ihmisiä en ole juuri tavannut. Aina on jokin ahdistus päällä, johon syytä etsitään itsen ulkopuolelta. Monet saa tolaltaan kysymällä heidän äiti- ja isäsuhteestaan.

Tämmöisiä tuli mieleeni Juha Siltalan kirjan Suomalainen ahdistus tiimoilta. Tuli sitäkin, että välillä rasittaa kun pelaamme eri peliä mutta säännöissä on eroavaisuuksia. Piti kirjoittaa "samaa peliä", mutta kirjoitin "eri peliä".

Muistan kun Suomalainen ahdistus ilmestyi (tässä olisi hyvä paikka humoristiseen väliheittoon). Eräs opiskelutoveri monkui minulta rahaa kirjan hankintaa varten ja rahat saatuaan rynni Akateemiseen Kirjakauppaan. Jonkin ajan kuluttua menin sinne itsekin toljailemaan. Sitten tuli tämä kaveri esittelemään, että oli Suomalaisen ahdistuksen lisäksi ostanut myös kirjan Proustia lukiessa. Seuraavana päivänä hän oli voipuneena päärakennuksen kuppilassa ja partakin oli ajamatta, hän oli Ahdistuksessa sivulla 311.

Luulin, että on maanantai, mutta onkin tiistai. Ilahduttavaa. Tänään on ollut tuottoisa päivä, vielä kun pääsisi eroon ihmisistä. Jostain luin, että kun ihmiskunta lopulta tuhoutuu niin parissa kolmessa sadassa vuodessa maapallo on toipunut ihmisen rasituksista. Tämä oli jotenkin huojentavaa. Tosin en erityisemmin välitä pallostakaan, jossa on aivan liiaksi tympeitä merenselkiä ja vuoret ovat matalia.

Kategoria: Kirjoja 4 kommenttia Kommentoi

Maailmassa, joka on ikävä

16.02.2008 - 17:30

Yritin Firefoxilla selvitellä linkkilistaa sillä lopputulemalla että linkkilista meni sekaisin. Nyt sitä ei enää ole. En osaa! Ehkä joku päivä opin.

Ja sitten asiaan:

Aavistuksen innostuin Jari Järvelän opuksesta Romeo ja Julia, luin perään novellikokoelman Paljon on kertomatta Afrikasta. Joskus ihminen innostuu aavistuksen. Sitten luin, lopulta, Kemppisen Elämän varjon, jota aiemmin olen vain selaillut. Sepä oli hyvä kirja, sanoisinko "koskettava". Tosin itse asiaa Kemppinen ei kosketellut, mutta ehkei se kuulu hänen sosiaaliluokkansa tapoihin, oma sosiaaliluokkanihan kertoo kaiken, myös tekemättömät synnit, omat ja toisten.

Maailmassa, joka on ikävä, hyvä kirjallisuus on suurin piirtein ainoa hengissä pitävä asia. Mutta Don Quijoten toinen osa jämähti kolmasosaan. En millään tahdo jaksaa herramme seikkailuja, joiden pitäisi olla hauskoja. Tästä mainitsi eräs Pulkkinen jo vuonna 1984, että ihmiset muuttuvat eikä Seitsemän veljestä ja Pentti Haanpää enää erityisemmin naurata. Samainen Pulkkinen korosti Parnasson artikkelissaan, että tiettyjen tutkijoiden ikuinen Haanpää- ja Kivi-ylistys se sitä mielenkiintoista on, ehkäpä ihan psykologisesti.

Sitten siirryin Juha Siltalan Suomalaiseen ahdistukseen, jota en ole lukenut vaikka olen ollut hänen oppilaansa. Väitöskirjan, josta lujasti pidin, olen vain lukenut. Suomalainen ahdistus on sekin erinomaista tekstiä, olen vasta sivulla 171 mutta mieleni on vaikuttunut. Tunnen yhteenkuuluvuutta körttiläisiin ja vieron Runebergiä ja Snellmania, joita Klinge jaksaakin ylistää (Poliittinen Runeberg on yhä kesken). Siltalan teksti on kuin virvoittavaa vettä ja muita kristillisiä kielikuvia verrattuna Klingen menneisyydenhallintayrityksiin.

Olen lukenut Klingeä kolmetoista kirjaa enemmän kuin hänen oppilaansa (Ylikankaan kohdalla lukema on kaksitoista), joten voin sanoa, että hieman tunnen dandymme ajattelumaailmaa. Hän on suomettumisen kannattaja, hänestä Kekkosen toimet olivat hyväksyttäviä, näin yhtenä esimerkkinä, koska niin oli pakko toimia. Pakko johtui siitä, että muuten olisi saattanut itsenäisyys mennä, tai ainakin olisimme joutuneet vaikeuksiin tuon ihanan Venäjänmaan taholta. Klinge lainaisi vaimoaankin, jos se vain olisi itsenäisyyden kannalta tarpeellista. Juuri tuommoista en viitsi.

Ylikankaasta tuli mieleen, etten ole lukenut hänen teostaan Murtuva säätyvalta, jonka voisi myös nähdä muodossa Myrtyvä säätyvalta. Laskeskelin että olen taistellut läpi kaksitoista hänen opuksistaan, tosin ei niitä yleensä tarvitse taistella läpi, läpitaistella, hauskaa luettavaa ne on. Teenpä listan, jonkinlaisessa julkaisujärjestyksessä: 1. Härmyn häjyt & Kauhavan herra, 2. Puukkojunkkarit, 3. Nuijasota, 4. Körttiläiset, 5. Käännekohdat, 6. Lauri K. (yhdessä JP:n kanssa), 7. Mennyt meissä, 8. Tie, 9. Väkivallasta, 10. Aikansa rikos, 11. Romahtaako rintama, 12. Solmukohdat. Kyllä tästä yksi tai kaksi opusta puuttuu. Lisäksi kaksi viimeistä on ajallisesti väärässä järjestyksessä.

Ei tässä muuta.

Kategoria: Kirjoja 6 kommenttia Kommentoi

Tampereella

05.02.2008 - 13:44

Olin kirjanjulkaisutilaisuudessa, jota kirjanjulkkariksi kutsutaan, myös. Kirja oli tietokirja ja sen oli kirjoittanut kustannustoimittaja, jolle kirjailija ei kuitenkaan tuonut kukkia ja suklaata vaikka olin luullut.

Kirjailija puhui hauskoja, kun häntä haastateltiin, ikävät kysymykset hän ohitti vastaamalla, että "toi kysyjä on tollanen hehheh". Kirjailijan vaimo lähti salista kesken haastattelun, jotain kiireistä ilmeisesti.

Kirjan sai ilmaiseksi jokainen ja sai viedä tutuillekin. Myöhemmin päivällä kävin paikkakunnan yliopistolla, jossa söimme Runebergin tortun ja joimme kahvia kupillisen. Yliopistolta näkyi assistentin talon katto.

Kategoria: Vierailuja paikoissa 2 kommenttia Kommentoi

Vipe ja Jaska

29.01.2008 - 20:52

Minun käy sääliksi Virpi Hämeen-Anttilaa. Nyt-liitteessä Virpiä ja Jaakkoa haastateltiin kirjahyllyjen tiimoilta ja kaverini kysyi, että kertoivatko he taas siitä, miten kirjoja on kaikkialla ja joskus niitä hukkuu niin että joutuu lainaamaan kirjastosta vaikka omassa hyllyssä on ja miten Virpi on nopea lukija. Ihan nolotti. Jouduin myöntämään että sitähän se taas oli, mutta aiheena sentään oli kirjahylly.

Televisiodokumentissa Virpi kirjoitti tyylikkääseen muistivihkoon Café Engelissä, opetti sanskritia yliopistolla ja kävi kirjallisuustilaisuudessa Kangasalla. Pehmeä-äänisesti hän kertoi elämästään. Virpi poistui kirjallisuustilaisuudesta yöhön.

Käy sääliksi Jaakkoakin. Molempia. On vain ajan kysymys, milloin perustetaan Pro Hämeen-Anttilat -yhdistys, jossa kelataan DVD:ltä edes takaisin Jaakon ja Virpin parhaita televisioesiintymisiä. Ehkä se on jo olemassa.

Toivoisin että Virpi ja Jaakko pysyisivät vapaa-ajalla kotonaan. Kamalaa on heitä nähdä televisiossa. Lisäksi Hämeen-Anttilat on arvostettu suku, jonka nimi nyt ikävästi tahriintuu jälkikasvun ja tämän jostain Voikkaalta tai vastaavasta paikasta kotoisin olevan vaimon vuoksi.

Kategoria: Naisestatulleita 5 kommenttia Kommentoi

Kauan sai odottaa, mutta viimeinkin:

22.01.2008 - 13:29

http://ripsaluoma.blogspot.com

Kategoria: blogosfääri 0 kommenttia Kommentoi

Omaelämäkerrallisia merkintöjä

21.01.2008 - 17:01

1. Omaelämäkertani nimi on edelleen hakusessa, mutta keksin, ehkä, luvuille tai osille nimiä: yksin, häpeä, sisäisessä karkotuksessa, lutka.

2. Lukijanpalautteesta päätellen omaelämäkertani tulee saavuttamaan suurta suosiota. Lainaan tähän vain yhtä saamaani sähköpostia:

”Hei!

sinä se jaksat. Luuletko että ketää kiinnistaa juttusi?! Sun pitäsi ajatella myös myuita ihmisiä häpeisit. Pilaat ihmisten kunnian.”

Tätä jatkuu vielä tovin.

3. Fraasikkaasti voi sanoa, että omaelämäkertani on kirjoittamista vaille valmis. Ryhdyn toimiin ihan kohta. Vielä pitäisi keksiä hyvä aloitus, aloituslause, kokonainen virke, kappale. Yritän vältellä "synnyin kusen ja paskan välistä" -tyyppistä aloitusta. Synnyin paskasta? Sekin on niin ilmeistä ettei voi käyttää.

4. Toivottavasti kustantaja ei vaadi vakuutusta, että omaelämäkertani on mielikuvituksen tuotetta, täyttä paskaa, vaikka tietyt käänteet mielikuvituksettomuudessaan saattavat olla mielikuvituksellisia.

5. Omaelämäkertani menetelmä on katkera. Tungen siihen kokemani vääryydet, oikeat ja väärät.

6. Tulisiko nimeksi Näin pilataan hyveellisten kunnia? Tai Neljättä käskyä vastaan? Hyveellisten kunnia?

7. Tilasin Stendhalin Henry Brulardin elämän, englanniksi, en osaa ranskaa ja suomennettu tuota klassikkoa ei ole. Olen lukenut kirjan yli kymmenen vuotta sitten, tahdon taas pikkasen selailla sitä. Egotistin muistelmiakaan ei ole suomeksi, enkä ole sitä lukenut.

8.

Kategoria: Omaelämäkerrallisia muistiinpanoja 6 kommenttia Kommentoi

Raa'alla kalalla

19.01.2008 - 21:10

Vierailin eilen ensimmäisen kerran sushiravintolassa, joka taisi olla sushibaari. Paikan nimestä en saanut selvää, sillä en osaa japania. Tiskin takaa meitä palveli miellyttävä japanilaisen näköinen nuorimies, jonka ehdotukseen "sushi-setistä" ensikertalaisina tartuimme.

Kysyin tarjoilijaltamme myös siitä japanilaisesta kalasta, joka väärin valmistettuna voi tappaa. Hän selitti, että se on nimeltään fugu, pallokala, ja jos peratessa maksan tms. paikan rikkoo niin syöjältä lähtee henki. Sitten hän jo kertoikin, ennen kuin ehdin kysyä, ettei Suomessa saa myydä fugua. Mutta hän oli sitä kerran maistanut ja vertasi sitä seihin tai johonkin muuhun melko mauttomaan kalaan.

Tikuilla oli hankala syödä. Mieleeni tuli vitsi takusta, joka kaivoi tikulla persettään, mutten maininnut asiasta ääneen. Melkein kaiken sushin söinkin käsin. Sushipala eli raaka kala tai äyriäinen kuuluu kastaa soijaan ja sitten pistää suuhun. Makuja ja malleja oli monenlaisia, pidin niistä. Kalan lisäksi könttiin kuuluu riisiä, kuulemma nimenomaan riisin valmistaminen on sushissa haasteellista, itse en siihen milloinkaan kykenisi.

Samalla joimme vihreää teetä ja matalahiilihappoista vettä. Matalahiilihappoinen vesi kuulostaa hienolta ja on nykyään muodissa, jos olen käsittänyt oikein. Sushiteltuamme kävimme eräässä tunnetussa töölöläiskapakassa kahvilla. Viereisessä pöydässä istui huomattavan kaunis nuori nainen. Myös pöytäseurueemme naisjäsenet esiintyivät edukseen.

Kategoria: Vierailuja paikoissa 1 kommentti Kommentoi

Kolme kirjaa

11.01.2008 - 17:48

Cosmopoliksen päähenkilö Eric Packer tuo mieleen Amerikan psykon päähenkilön Patrick Batemanin, tosin sillä erotuksella, että Packer lopulta tajuaa jotain, kun taas Batemanin lopusta emme tiedä, hän jatkaa kulkuaan. Lisäksi Amerikan psyko on kirjoitettu minämuodossa, Cosmopolis ei, paitsi Packerin vastustajan osuudet, joka sekin korostaa sitä ettei Packer ole kamalin ihminen edes romaanin kuvaamassa maailman osassa.

Tässä on se käytännön hyöty, ettei DeLillon tarvitse kuunnella jankutusta, että oletko sinä Eric Packer, tosin voisi ajatella, että DeLillo onkin vastustaja, jonka nimi ei ole jäänyt mieleen. Salamakin joskus valitti minäkerronnan hankaluutta, kun novellin minä oli käynyt vieraissa niin perhetuttava, nainen, oli sen vuoksi haukkunut Salamaa. Tosin Salama kävi vieraissa.

En millään viitsinyt lukea Yourcenarin Alexista, vaikka olen joskus juonut suomentajan kanssa. Alexiksen päähenkilö, Alexis, oli huomannut olevansa homo ja kirjoitti asiasta vaimolleen tai entiselle vaimolleen. Olin jälleen laiska.

Kategoria: Kirjoja 4 kommenttia Kommentoi

Basisti

09.01.2008 - 14:29

Mielenkiintoinen uusi blogi: Basisti. Sattumoisin tunnen kirjoittajan ja voin kertoa että hänellä on paljon hyvää kerrottavaa.

Kategoria: blogosfääri 2 kommenttia Kommentoi

09.01.2008 - 01:00

Hyviä kirjoja luettu: Pylssy, Vihan päivä, Timbuktu, kohta Cosmopolis. Seuraavaksi luen Dorén Raamatun (raamatun?).

Kategoria: Huomio 2 kommenttia Kommentoi

Yksi harvoista

31.12.2007 - 16:37

Tästä lähin Veikko Ennala kuuluu kategorioissani samaan ryhmään Mauno Mannisen ja Seppo Nummen kanssa. Luin Ennalan kirjoituskokoelman Lasteni isä on veljeni, toimittanut Tommi Liimatta, jolle kukaan ei ole kertonut lehtien omista arkistoista ja Helsingin yliopiston pääkirjastosta, joista pitäisi löytyä kaikki lehdet ja niiden numerot ettei niitä tarvitse antikvariaateista etsiä, vaikka on toki hienoa lukea omaksi hankittua alkuperäistä lehteä.

Kunhan Liimatan alkupuheista on päästy, päästään asiaan. 650 sivua tarkkaa analyysiä. Ihmiselämän tärkeät aiheet käydään läpi: elämänkatsomus, sukupuolielämä, ihmissuhteet, politiikka ja oman itsen probleemat. Enempää ei voi vaatia. Kiihkouskovaiset nimetään mieleltään sairaiksi, kerrankin joku sanoo asian suoraan. Jos vaimo on irtolainen vähintään toisessa polvessa niin sitten asia on niin. Itsemurhaan Ennala ei yllytä kuin itseään, sen sijaan hänen "yllytys"asenteensa nimenomaan laittaa sääliä etsivän itsemurha"halut" aisoihin, siis halut, joita ei edes ole. Vankiloista ynnä muista työsiirtoloista Ennalalla on ensikäden kokemusta, joten voinee sanoa, että hän tietää mistä puhuu, sillä Ennala kykenee harvinaiseen tekoon: hän laittaa itsensä likoon eikä anele sääliä, oikeastaan hän ei anele yhtikäs mitään.

Rehellisistä ihmisistä puhutaan alvariinsa ja yleensä puhe on täyttä paskaa. Veikko Ennalaa ei täten pitäisi nimittää rehelliseksi, sillä silloin alkaa epäilys, että hän on taas yksi hölmö, joka itse muiden avulla tekee itsestään monumenttia, jossa tekemisessä ei ole mitään pahaa, kunhan sen suoraan sanoo. Niin, Ennala ei ole mikään Kari Tapio, joka kertoo olevansa milloin mitäkin upeata, vaan Ennala vain on, milloin mitäkin.

Veikko Ennala on kuollut. Mauno Manninen ja Seppo Nummi ovat kuolleet. He ovat sankareitani. He ovat tyylikkäitä ihmisiä, mainitsen heidät vielä useasti.

Kategoria: Naisestatulleita 6 kommenttia Kommentoi

Turussa joulurauhan julistuksessa

27.12.2007 - 15:02

Olin jouluaattona seuraamassa Turussa Turun joulurauhan julistusta, jota ei voikaan seurata kuin Turussa ja jouluaattona. Matkaan oli lähdettävä aikaisin, sillä Turku sijaitsee varsin etäällä maan länsiosissa, noin 15 kilometriä Naantalista Räävelin suuntaan.

Jo herättyäni tunsin flunssan olevan saapumaisillaan. Autossa olo paheni, mutta onneksi nukuin melkein koko matkan. Majoituspaikassamme, joka sijaitsee vain 300-400 metrin päässä itse tapahtumapaikasta, olin näännyksissä, mutta päätin vaikka väkisin kokea Turun joulurauhan julistuksen, jota varten olin luopunut hyvistä aamu-unista ja muutamasta muustakin tärkeästä asiasta.

Paikalla, joka sijaitsee Suomen ainoan katedraalin vieressä (katedraalin ovat myöhemmin vääräuskoiset porvarit ryövänneet katolisilta, näitä roistoja kutsutaan luterilaisiksi), oli väkeä varsin paljon, kun rahtauduimme sinne, etenkin minä suuria kärsimyksiä tuntien, hyvissä ajoin. Edeltävän pilkkurykelmän päälle tahdon sanoa: emme olleet heti löytää seurueemme kolmatta jäsentä. Lopulta hän kuitenkin löytyi, oppiarvoltaan filosofian maisteri.

Olin jälleen kerran ainoa ilman akateemista loppututkintoa. Vitunmoisessa kännissä se olisi vielä menetellyt, mutta nyt olin selvinpäin.

Paikalla oli orkesteri ja mieskuoro (ei sentään sekakuoro, niinkuin olin etukäteen peljännyt). Nainen tulkkasi laulun kuuroille. Vähän ennen julistusta tuli parvekkeen alle, jolta, siis parvekkeelta, julistus julistettiin, siis parvekkeen alle porttikäytävän etuosaan tuli poliisimies joka otti asennon ja heitti käden lippaan.

Laulettaessa (itse en laulanut) Jumala ompi linnamme (muutamilla moukilla oli hattuja päässä) parvekkeen ovia availtiin mutta ihmisiä ei näkynyt. Tämä toi mieleen Li Po'n runon, joka suomennettuna päättyy: "Myös ihmisiä oli vähän". Täällä niitä oli paljon, aina katedraalille saakka niinkuin ilmeni poistuessamme tilaisuudesta. Minua kylmäsi ja selkää särki. Tutunnäköinen hampuusi ohitti meidät, mutten saanut mieleeni kuka hän oli Turun runoilijoista, ei kuitenkaan Seppo Lahtinen tai Tapani Kinnunen.

Partanaama asteli parvekkeelle ja alkoi lausua papyruksesta sanoja eteentyönnettyyn mikrofoniin, tai paremminkin mikofoni itse työntyi kohti partapäätä, jonka kädet eivät edes tärisseet. Kamerat kuvasivat. Mietin, paljonko partasuu oli juonut ennen julistamistaan. Ja mitä. Veikkasin konjakkia.

Ensin herra, joku kamreeri tai sellainen, julisti suomeksi ja päälle ruotsiksi. Sitten laulettiin Maamme. Partapääkin lauloi, mutta hänen ääntään ei kuulunut, vaikka leuat louskuivat laajalti ja etäisyys mikrofoniin oli jotakuinkin sama kuin julistaessaan joulurauhaa. Nyt moukatkin muistivat hattunsa. Itse olin ottanut hatun päästä jo ohittaessamme katedraalin, etten vain menettäisi kunniaani, vaikka se olikin jo kokonaan mennyt.

Maamme-laulun päälle tuli vielä Porilaisten marssi, ellen aivan erehtynyt melodiasta, mikä on mahdollista. Muistelin sitä vääräleukaa, joka oli nauranut, että rauhanjulistuksen päälle lauletaan marssilaulu. Sitten lähdettiin pois.

Isäntämme, joka ei ollut kotona vaan Savossa, oli uhonnut, että hänellä on vielä kaksi kappaletta jäljellä kirjoja Paavolaisen paikat. Tiesin, että hyllyssä niitä oli vain yksi, mutta ehkä niitä oli muualla toinen kappale, joten en arkaillut ottaessani hyllyn ainoan kappaleen omistukseeni. Ja jos isäntä oli muistanut väärin niin oma vikansa.

Paluumatkalla esitelmöin muutamista aiheista. Illalla olisi taas jännitettävää, kun tuntemattomien ihmisten kanssa olisi astuttava joulupöytään.

Kategoria: Vierailuja paikoissa 4 kommenttia Kommentoi

Hautausmaalla

24.12.2007 - 21:11

Käytiin Turussa hautausmaalla. Kolme hautaa, viisi kynttilää, neljättä hautaa ei ehkä enää ollut, laitettiin kynttilä kalliolle tai lähinnä kallioon. Viides kynttilä oli hyödyllinen, ensimmäisen kynttilän lähellä oli Jarkko Laineen hauta, laitoimme siihen kynttilän. Jarkko Laine kuoli 19.8.2006.

Kategoria: Huomio 3 kommenttia Kommentoi

Antikvariaatista löytyi Parnassoja

22.12.2007 - 14:40

vuosilta 1980-2003. Oli ne hyviä. Pitkiä artikkeleita, syvällisiä näkemyksiä, puhetta klassikoista. Hieman erilaista kuin nykyisessä sarjakuva-Parnassossa.

Kategoria: Huomio 0 kommenttia Kommentoi

Rotvälska

02.12.2007 - 17:23

”Väitettiinpä suomenruotsin siansaksaa tarkoittavan sanan "rotvälska" johtuvan saksalaisten viipurilaisperheiden Rothe ja Wahl nimistä.” - Klinge, Bernadotten ja Leninin välissä.

Viipurin saksalaiset eivät 1800-luvulla oikein tahtoneet oppia ruotsia. On se hankalaa nykyäänkin, ainakin suomalaisilla.

Tosin etymologia ei pidä paikkaansa. Elof Hellquistin Svensk etymologisk ordbok vuodelta 1922 sanoo:

”rotvälska, Columbus Ordesk.:

root-wälsk, 1725: -walsk, Möller 1755 under

arg o t: rothwelska (betecknat som ett

språk för spetsbovar); jfr Burens Suml.

o. 1600: 'Rotvälsk kalla Tyskarna Svart

Tattarnas Tungomål' = da. rotvcelsk,

från ty. rotivelsch (redan o. 1250:

rot-walsch), till tjuvspråkets rot, tiggare, o.

welsch, utländsk (se v al s k, valnöt o.

valack). - I sv. i regel: förvirrat,

obegripligt språk i allmänhet (såsom iy.

kauderwelsch); i da. o. ty. däremot:

tjuvspråk. - I samma betyd, i dial. även

slabbertyska, ä. nsv. även slappertuska

t. ex. Runius, till slabbra o. sv. dial.

slappra, sladdra.”

Kategoria: entiedämiksikutsua/ sanat 4 kommenttia Kommentoi

Hanke ja paikkoja

30.11.2007 - 14:59

Keksin tulevalle omaelämäkerralleni nimen, mutta unohdin sen. Tosin yöllä keksii huonosti. Kuolleille eläville (pystyynkuolleille?) on jotenkin käytetty omistus, eläville kuolleille se taisi olla, joka tapauksessa vältän (tällä kertaa) sanojen kääntelyä (ynnä vääntelyä, kaverini kertoi viime viikolla, että tajusi vasta, miten Pirjo Hassinen muun muassa vääntyy).

Sitten mottoihin. Niitä tulee ensinnä koko sarjan alkuun, sekä sitten eri osien alkuihin, kenties lukujenkin alkuihin, kenties loppuun, asiasanahakemistoon myös, nimihakemistosta ei ole niin väliä. Tahtoisin käyttää jo S. Heikinheimon käyttämiä Šoštakovitš-sitaatteja, myös Heikinheimo-sitaatteja, Palkkapiian poikaa unohtamatta, tai Stendhalin ihastuttavaa omaelämäkertaa (sitten siirrytään Celliniin ja Augustinukseen).

Monia yllättäisi jos tämä hanke (nimeämätön) toteutuisi.

Mietin yöllä myös erilaisia suosikkejani maapallolla. Päädyin siihen, että suosikkivaltioni on Paraguay ja suosikkiläänini Bohuslän. Maakunnista asetan etusijalle Kainuun, koska eräs kainuulainen kertoo sieltä usein kauhujuttuja. Kaupungeista pidän Helsingistä, New Yorkista, Roomasta, Brasiliasta ja Varsovasta. Oseanian valtiot ovat usein mielessäni, samoin Etelä-Amerikan rannikolta vyönä Karibianmerta pitkin kohti koillista kulkevat valtiot, joilla on kaksiosaisia nimiä kuten Saint Kitts & Nevis ja Trinidad & Tobago. Osavaltioista pidän South Walesista, joka saattaa olla New South Wales, Iowasta, Montanasta ja Oreganosta. Saksan osavaltiolliset kaupungit ovat upeita. Onko Kanadan Alberta provinssi? Suhteeni Quebeciin on ristiriitainen, niin kuin frankofooneihin yleensäkin.

Suosin Etelänapaa, sillä Etelänapamantereella on pingviinejä. Ei minulla mitään ole Pohjoisnapaakaan vastaan. Ihailen Tyyntä valtamerta, se lainehtii miellyttävästi, mutta Atlantti on joskus pelottava (tumma ja kylmä). Saarista mietin taajaan Suursaarta. Vuorista muita ylemmäs mielessäni kipuaa K2. Joista Mississippi tuo mieleeni Mark Twainin. Vuoristoista Appalakit, joka on näkymätön vuoristo.

Pohjoisin paikka, jossa olen ollut, on Altan vuonon seutu. Eteläisin ja itäisin Thaimaan Hua Hin. Läntisin Lontoo. Suomessa pohjoisin käymäni paikka on Kevon kanjonin pohjoiskärki, itäisin Ilomantsin metsä, läntisin Eckerö, eteläisin Hanko. Suosikkikaupunginosani on Töölö. Eri mantereilla ihailen Amerikassa (Paraguayn lisäksi) Brasiliaa, Afrikassa Nigeriaa, Euroopassa Liechtensteinia, Aasiassa Nepalia ja Australiassa Australiaa. Ihailen muitakin valtioita, mutta mantereittain laskettuna eniten näitä.

Planeetoista Uranus kiehtoo mieltäni. Se jää jotenkin väliin, siitä puhutaan vähän. Uranus on salaperäinen. Lapsena ihailin Betelgeusea ja ärsyynnyin erittäin paljon, jos alettiin ylistää Orionia, jota nykyään siedän. Alfa Kentauri ja Proxima Kentauri ovat ihania. Halleyn komeetta on hieman yliarvostettu, se vie tilaa muilta upeilta pyrstötähdiltä, muttei se ole Halleyn komeetan syytä, vaan ihmisten kapeakatseisuuden.

Rakastan mustia aukkoja ja ajatusta avaruudellisista madonrei'istä! Ja tuntemattomia kuita. Maata kiertävän kuun takaosaa. Astronautteja ihailen ja kosmonautteja ja taikonautteja ja kaikkia tutkimusretkeilijöitä. Sukellusveneitä hieman arastelen, mutta olen lukenut Vernen Sukelluslaivalla maapallon ympäri ainakin kolmeen kertaan. Kapteeni Nemo on sankareitani. Ja hänen saarelleen lennähtäneet ihmiset ja koira vavahduttavat yhä mieltäni.

Kategoria: entiedämiksikutsua/ minä 5 kommenttia Kommentoi

omistus

28.11.2007 - 15:42

Olen jälleen miettinyt omaelämäkertaani. Siitä olen päässyt yksimielisyyteen itseni kanssa, että teos alkaa alle 500-sivuisella prologilla, jota on mahdollista saada omana niteenään. Mutta olen lisäksi miettinyt johdantoa (mahdollinen esipuhe käsitellään myöhemmin), joka olisi, kenties, hyvä kirjoittaa tulevaan omaelämäkertaani, jonka nimi tosin ei vielä ole selvillä. Toisaalta kustantajalla voi olla nimiehdotuksensa. Niitä voi olla useita. Kustantajia yksi. On niitä joskus useitakin. Tahtoisin että ranskankielisen laitoksen tekisi Gallimard, ruotsalaisen Bonniers, englantilaisen Cambridge University Press ja saksalaisen Suhrkamp. Cambridge University Pressiin päädyin, koska olen ollut Cambridge University Pressin kirjakaupassa Cambridgessä (en ostanut mitään). Nämä nimet kuulostavat hienoilta: Suhrkamp, Cambridge University Press, Gallimard, Bonniers. Juuri muita nimiä en tunnekaan.

Siis: johdanto. Siinä selviteltäisiin teokseni metodiikkaa, lähteitä, innoitteita ja muita tekosyitä teoksen kirjoittamiselle. Jo esipuheessa on annettu esimakua katkeruudesta, joka on ainoa todellinen syy kirjoittamiselle, mutta johdannossa päästään kunnolla vauhtiin. Nimeän vihani kohteet, toistelen niitä, jupisen, huudan, karjun, käytän kapitaaleja, eksklamaatioita ynnä alaviitteitä, joissa selvennän asioita vielä kerran.

Tulee loppuviitteitäkin, mutta ne tulevat loppuun, lopuksi. Kymmenen tuhannen turhan sivun jälkeen. Loppuun tulee myös hakemisto, itse asiassa kaksi hakemistoa, nimihakemisto (erittäin laaja) ja asiahakemisto (ei erityisen laaja, kohta 'minä' ja kohta 'kirjoittaja' ja kohta 'SL' ovat laajimmat omine ala-asioineen). Nimihakemistosta vihamieheni voivat hakea nimeänsä, jonka löytävät ennemmin tai myöhemmin, riippuen siitä, miten hyvin osaavat aakkoset. Erityisesti L-kirjaimen kohdalla on ruuhkaa, mutta myös R:ssä, O:ssa ja M:ssä on ahdasta, vain muutamia kirjaimia mainitakseni (24 ruuhkaisaa kirjainta jäi jäljelle, ehkä enemmänkin).

Esipuheessa perinteisesti kiitetään. Niin teen minäkin. Minä kiitän. Kumarran. Kiitokseni jakautuvat kahteen lajiin, jotka eivät sekoitu, koska olen obsessiivinen persoona: ironisiin kiitoksiin ja pelkkiin kiitoksiin. Jälkimmäisissä kiitän lähinnä kuolleita, edellisiin pääsee eläviäkin, jotka kiitosteni jälkeen toivovat olevansa kuolleita.

Omistukset. Niin?

Kategoria: entiedämiksikutsua/ minä 6 kommenttia Kommentoi

En dåres försvarstal

27.11.2007 - 17:56

Tunnustan synnillisyyteni: en jaksanut Miika Nousiaisen romaania Vadelmavenepakolainen kuin sivulle 59. Minulla ei ole enää aikaa lukea roskaa, mutta nuorilla on, siksi he lukevat Stephen Kingiä, jota en ole koskaan lukenut. Jos haluan tutustua roskaan, katson televisiota, kirjallisuus on pyhä asia, eikä siihen pidä sotkea rahvaanomaisuuksia.

Yleensäkään en sotke. En ole perverssi, vaan obsessiivinen ihminen. Perverssillä ja obsessiivisella ei ole eroa, saman asian kahta puolta ovat. Kirjoitan huoneessa, jossa on kaakeliuuni, katsoin pöydän alle, mutten nähnyt seinässä patteria, joka ei kuitenkaan merkitse sitä etteikö seinässä olisi patteria. Ovi muuhun asuntoon on selkäni takana, vasemmalla sivulla on ovi eteiseen, jonka ulko-oveen asunnossani on avain, vaikken tiedä missä, sillä avain ei ole minun. Huoneessa on nojatuoli, takaoikealla, vasemmalla seinällä on kirjahylly, jossa on vähän kirjoja. Edessäni on ikkuna, jonka edessä on luonnonvalkoiset verhot, auto ajoi tietä pitkin. Jos vielä luet tätä tekstiä, sinulla ei ole mitään tekemistä tai sitten välttelet tekemistä, kello on 17.49, voisi olla syömisen aika.

Söin suklaata ja join omenamehua, myöhemmin kahvia. Nukuin pitkään. Pitkään menin myöhään nukkumaan, pitkään jatkuu edelleen. Luin viime yönä erästä esikoisteosta, se oli hieno, upea, sellaista sattuu (Henriikka Tavi, Esim. Esa). Sadan vuoden päästä ihmiset sanovat runoudeksi hänenkaltaistaan tekstiä. Vasemmalla puolellani eli vasemmallani olevassa A4-paperissa (kerro ihmeessä standarsoinneista; joku kerta) on sinisellä kuulakärkikynällä kirjoitettua tekstiä, esim. En dåres försvarstal 1887-1888.

Kategoria: entiedämiksikutsua/ minä 5 kommenttia Kommentoi

tulleet sukulaisten kirjeet

24.11.2007 - 20:31

Salvador Dali oli maalaamassa (muistaakseni Pyhää Ristin Johannesta), kun Gala tuli ehdottamaan, että lähdetään kävelylle. Dali suostui, vaikka häntä ärsytti, koska oli hyvässä työvireessä. Sitten Välimeren rannoilla käveleskellessään Dali kuitenkin huomasi, että oli hyvä keskeyttää työnteko kun oli siinä hyvässä vireessä, keskeytys vain paransi virettä tai sai vireen vähenemään, joka sekin on hyvä asia.

Epäluova olotila jälleen. Ollut viimeiset vuosikymmenet. Lueskelin Haanpään Kirjeitä, selailin, kaikenlaista roskaa joutuu kirjailija vastaanottamaan, erityisesti Erkki Vala oli Haanpään kiusana, mutta myös Paavolainen, Turtiainen osin, Helvi Hämäläinen ja Anja Vammelvuo osoittivat tasoaan nolostuttavalla tavalla. Sekä perinteiset kylähullut. Mutta Atlantin takaa tulleet sukulaisten kirjeet ovat ihastuttavia. Ja Jorma Korpelakin kirjoittanut!

Pynchonin Slow Learnerista viimeinen novelli menossa, "Secret Integration". Omistan tätänykyä myös Companion for "Gravity's Rainbow'n ja Vinelandin. Taidan alkaa lukea Companionia järjestelmällisesti, on sen verran perverssi olo.

Kategoria: entiedämiksikutsua/ kirjat 4 kommenttia Kommentoi

Oikeusjutun viimeinen virke

14.11.2007 - 23:58

Tulen päivä päivältä vakuuttuneemmaksi siitä, että olen ainoa ihminen maailmassa, jossa on vikoja. Minullahan on Lukemattomat kirjat -listakin. Tämä vielä menettelisi, mutta nyt aion kertoa millainen se on, kopioida sen näkyville. Pitkään ei mene siihen, kun kerron hipelöineeni itseäni jo neljännesvuosisadan (ylikin). Koska kaikki on niin luonnollista niin tuon sen näytteille, katsotaan vähän tarkemmin sitä luonnollisuutta. Luin eilen katkeria ja vihaisia esseitä, sain tukea ajatukselle, että joku kaunis päivä voisi paljastaa kaiken. Omakotitaloasujille tämä on varoitus. Lievää kyyristelyä on jo havaittavissa. Siirrymme sanoista tekoihin. Tiedän mihin suuntaan ensimmäiseksi.

Mitä tulee listaani, se on kirjoitettu A4-paperille pitkittäismuotoon yhdelle palstalle, paperin toinen puoli on koskematon. Teksti on tikkukirjaimista, mustalla kuulakärkikynällä tehtyä (siis muste on mustaa, en muista minkä värinen kynä oli), teksti sijoittuu noin tuuman verran vasemmasta reunasta oikealle lähtökohdaltaan. Reunan ja tekstin väliin, tekstin viereen, olen merkinnyt rukseja (X) kaksi kappaletta, toinen rukseista on sininen ja värityskynällä tehty, toinen on sininen sekin mutta kuulakärkikynällä merkitty. Jälkimmäinen ruksi on tehty eilen, edellinen keväällä 2007, niin kuin koko listakin. Rivejä listassa on kaksikymmentäkaksi, sanoja kolmekymmentäkahdeksan, joista yhdyssanoja kolme, välimerkkejä neljä (kaikki pilkkuja) ja erisnimiä viisitoista.

Olen merkinnyt hakasulkeisiin selitykset.

[LISTA LUKEMATTOMISTA KIRJOISTA]

ILIAS

VALTIO

AUGUSTINUKSEN TUNNUSTUKSET

DON QUIJOTE, II OSA

X TRISTRAM SHANDY, LOPPUUN

TURGENEV

DUBLINILAISIA, LOPPUUN

PROUST [viitannee romaanisarjaan Kadonnutta aikaa etsimässä]

MUSIL [Mies vailla ominaisuuksia, ilmeisesti]

CORTAZAR [Ruutuhyppelyä?]

UNISSAKULKIJAT, LOPPUUN

AUSTEN [Jane Austen, englantilainen romaanikirjailija 1800-luvulta]

VAARALLISIA SUHTEITA

RAMEAUN VELJENPOIKA [entäs Jaakko Fatalisti jne.!]

CANDIDE

LINNA [Franz Kafka]

TARUA JA TOTTA ELÄMÄSTÄNI

PLUTARKHOS

1984

Z

X BOUVARD & PECUCHET [kirjoitusasu jälkimmäisessä nimessä päin persettä]

BERLIN ALEXANDERPLATZ

Kirjoitettuani listan lukemattomista kirjoistani Microsoft Wordin avulla "puhtaaksi", sain avaamalla "Tiedosto"-valikon, siitä kohdan "Ominaisuudet", josta edelleen sivun "Tilastotiedot" näkyviin mm. seuraavat merkit:

"Tilastonimi Arvo

Sivuja: 1

Kappaleita: 22

Sanoja: 38

Merkkejä: 272

Merkkejä (myös välilyön… 288"

Tähän eivät sisälly ruksit, jotka lisään jo näkyvillä olevaan luetteloon nyt. Ruksit viittaavat siihen, että kirja on luettu.

Perecin Tiloja/ avaruuksia on hyvä kirja. Se on usein tai lähes usein mielessäni. Tahtoisin tehdä yhtä sekavan kirjan, tavoittelen sitä. Olen saanut vaikutteita. Joskus tulostan kirjoittamaani. Kirjassa pitäisi olla noin sata sivua, niin kuin Perecinkin kirjassa, myös versiossani olisi sellainen luku (lyhyt), joka olisi lainaus Sterneltä. Lisäksi sen kuuluu viitata tulevaan laajaan teokseen.

Suomessa olen asunut seuraavissa tiloissa: Hyvinkäällä, Torniossa, Tammisaaressa ja Helsingissä. Olen viettänyt öitä Espoossakin.

Kategoria: entiedämiksikutsua/ kirjat 8 kommenttia Kommentoi

Merkintöjä omaelämäkertaa varten

13.11.2007 - 16:19

Matti Klinge puhuu päiväkirjoissaan tulevasta intellektuaalisesta omaelämäkerrastaan, jota luonnehtii, analysoi, luonnostelee ja muutenkin muodostelee merkinnöissään. Yritän tässä luonnehtia, analysoida, luonnostella ja muutenkin muodostella omaa versiotani omaelämäkirjallisuuteen.

(Aarno Laitinen kuuluu seuraan, jonka jäsenet ovat lukeneet Juhani Suomen Kekkos-elämäkerran kokonaan. Itse voisin liittyä seuraan, joka on lukenut kaikki Klingen julkaistut päiväkirjat, tähän mennessä yhdeksän osaa.)

Rakenteellisesti olen tällä hetkellä sitä mieltä, että omaelämäkertani jakautuu osiin, joiden välissä ynnä sisällä on välisoittoja. Nyt, syksyllä 2007, olen elänyt kahdeksan osaa ja jokusen välisoiton. Nämä:

1. Aika ennen koulua. Tietenkin voisi ajatella, että tätä ennen tulee alkusoitto. Lyhyt (alle 500 sivua) kertomus sukujeni vaiheista, millaisia konkursseja, petoksia ja rimanalituksia ovat aiemmat sukupolvet saavuttaneet.

2. Ala-asteen aika. Tämä päättyy oikeastan viidenteen luokkaan, mutta ehkä liitän mukaan kuudennenkin, vaikka psyykkisesti päähenkilö on siirtynyt toiseen asteeseen. Sisältää välisoiton: päähenkilön huoltaja on ilman naista, joka on tragedia huoltajalle mutta helpotuksen hetki kaikille muille.

3. Ylä-asteen aika. Alaotsikoltaan: Kertomus yöstä.

4. Lukio. Sisältää välisoiton, kuvattavan aikansa puolesta lyhyemmän kuin edellinen: päähenkilön huoltaja on ilman naista, joka on tragedia huoltajalle mutta helpotuksen hetki kaikille muille. Sitten tragedia taas jatkuu kaikilla muilla paitsi huoltajalla, joka siirtyy takaisin perusilmaukseensa komediaan.

4:nnen ja 5:nnen osan välillä on välisoitto. Kertomus monesta pettymyksestä ja yhdestä ilosta: päähenkilö pääsee omaksi ilokseen ja omaistensa suruksi opiskelemaan.

5. Yliopistovuodet I. Nuorukaiseksi varttunut poikanen on ensimmäistä kertaa elämässään tyytyväinen ja kokee aitoja tunteita. Hän pitää opiskelusta. Hän tutustuu naissukupuoleen.

Välisoitto 5:nnen ja 6:nnen osan välillä: Englanti. Kertomus siitä, mitä tapahtui, kun päähenkilö joutui vahingossa vuodeksi Englantiin opiskelemaan.

6. Yliopistovuodet II. "Sankari" palaa Suomeen ja ammennettuaan eurooppalais-englantilaista oppia tunaroi elämässään loputkin. Toki sekoittaa muutaman muunkin elämän (lopullisesti).

7. Kertomus avioliitosta. Naisvihamielisin osa tähän mennessä.

7:nnen ja 8:nnen osan välissä on välisoitto: Hän teki minut hulluksi.

8. Sisäisessä karkotuksessa. Alaotsikoltaan: Tornion vuodenajat. Päähenkilö on menettänyt kaiken toivonsa, yrittää itsemurhaa toistuvasti, päihteidenkäyttö saavuttaa ennätyksiä, joita ei enää ole tehty rikottaviksi, hän ei enää jaksa. Osa loppuu välisoittoon: Etelästä nousee aurinko. Päähenkilö pakenee yöllä Torniosta.

Tähän on tultu, tapausten kulku seisahtuu. Päähenkilö on 35-vuotias, epäonnistunut elämässään kaikessa, sukulaistensa hyljeksimä, ystäviä hänellä ei ole ja pankkitilin saldo on miinus kolme euroa 82 senttiä (palvelumaksut vieneet alle nollan).

Jos laskin oikein niin tässä olisi viisi välisoittoa ja yksi alkusoitto. Ja kahdeksan osaa. Yhteensä neljätoista kokonaisuutta.

Niin, nimeä en tälle vouhkaukselle vieläkään tiedä.

Kategoria: entiedämiksikutsua/ minä 12 kommenttia Kommentoi

Tammisaaressa sataa lunta

12.11.2007 - 13:19

Ensimmäinen vihan ja katkeruuden essee luettu, tai toinen, jos esipuhekin lasketaan, vai oliko se johdanto. Luinkin yhden mielenkiintoisen esipuheen viime viikolla, se oli niin mielenkiintoinen että sitä ei voi painaa, sanoi kustannustoimittaja.

Ensimmäisessä (tai toisessa) esseessä haukutaan Teemu Mäkeä, joka onkin oikein, vaikka vähän passé. Itselläni on suunnitelma Teemu Mäestä. Aion kidnapata hänet ja tehdä hänestä Teemu Mäki -tappovideon. Ensimmäisessä (toisessa?) esseessä aivan oikein painotetaan, että taiteilija Mäen olisi pitänyt tappaa ihminen, mutta kun se ei olisi ollut niin helppoa. Tiedän, mitä nyt mietitään: aionko Teemu Mäen tapettuani masturboida hänen päälleen? Voin kertoa: aion.

Toiseksi ensimmäisessä tai toisessa vihan ja katkeruuden esseessä nauretaan Hannu Raittilalle. Tämäkin on oikein. Raittilaa sanotaan sovinnaiseksi ja hänet osoitetaan (jälleen) tyhmäksi. Raittila on sanonut, että tilastollisesti miehet ovat kärsineet enemmän kuin naiset. Tämä oli se tyhmyys. Sovinnaisuus: Raittila lieventelee tulkintojaan, ei halua suututtaa naisia.

Hannu Raittila lienee sukunsa epätaiteellisin jäsen. Hölmöin hän ainakin on. Raymond Carver sanoi, ettei taiteilijan (kirjailijan) tarvitse olla kulmakunnan terävin tyyppi, mutta hän olisi voinut lisätä, että kirjailijan silti tarvitsee omata hieman, edes hieman rohkeutta. Toivonkin, että Raittila tekee kaksi asiaa kolmeen kertaan. Ensiksi: potkaisee Mari Möröä perseelle. Toiseksi: käy vieraissa, mielellään naapurissa, "ihailijatar" menee jos muuta ei löydy. Kolmanneksi: potkaisee Mari Möröä perseelle.

Mari Mörössä on kaiken muun rasittavuutensa lisäksi rasittavaa se, että hän jaksaakin kertoa, että kirjailijan elämä on semmoista tavallista, ei siinä mitään erikoista ole. Tähän sitten tarttuvat kaiken maailman nimismiehen vaimot ja peräkammarin pojat, jotka toimivat tämän maailman möröjen sisä- ja ulkopiikoina. Olen varma siitä, että rva Mörö lukee hra Raittilan tekstit ennen kuin ne lähetetään julkaisevalle taholle, mutta aktin toissuuntaisuudesta en ole lainkaan varma.

Nyt olen tehnyt seuraavaa: kertonut tappavani Teemu Mäen, sanonut Hannu Raittilaa tyhmäksi ja pelkuriksi, ilmoittanut Mari Mörön olevan ööö... kamala (ei tule muuta mieleen) ja taas vaihteeksi monottanut erästä nimismiehen vaimoa, jonka taannoisesta Neuvostoliitto-ihailusta Pekka Tarkka ei uskaltanut kertoa Saarikoski-elämäkertansa toisessa osassa. Lisäksi olen yllyttänyt Hannu Raittilaa väkivaltaan ja (ainakin) yksinkertaiseen huoruuteen (ovatko ne naimisissa vai avoliitossa?).

Tammisaaressa sataa lunta.

Kategoria: entiedämiksikutsua/ kirjat 6 kommenttia Kommentoi

ei-mitään

12.11.2007 - 00:28

Edessäni, tarkemmin sanottuna vasemmalla puolellani on teos nimeltään Vihan ja katkeruuden esseet. Ostin kirjan koska olen vihainen ja katkera. Aion lukea kirjan. Ottaen huomioon, että olen lukenut Veijo Meren Manillaköyden, otaksun, ettei lukeminen tuota lukemiselämäni suurinta hankaluutta. Mutta voi se tuottaa.

Mainittakoon myös, että pöydälläni, tuossa vasemmalla, on teos nimeltään Complete Works of Oscar Wilde. Sen johdannon on kirjoittanut Wilden poika, ellen ole ymmärtänyt väärin, mitä sattuu usein. Teoksesta löytyy essee Critic as Artist, jota en ole lukenut, mutta ehkä kohta luen.

Kaikki asia mitä minulla olisi, vaatisi ainakin viiden minuutin puolittaista keskittymistä, joten en millään jaksa keskittyä viittä minuuttia ainakin puoliksi. Juice Leskinen kuoli viime vuonna.

Kategoria: entiedämiksikutsua/ kirjat 0 kommenttia Kommentoi

yo! k? la.

08.11.2007 - 20:38

Kun kirjamesuamisista päästiin niin jo Jokelassa ammuskeltiin. Paljon hyvää tarinaa Jokelankin tienovilta blogosfäärissä! Keho(i)tan tutustumaan. En linkkaa, ettei sähköposti mene taas tukkoon "mikä vittu sua vaivaa" -viesteistä.

Kategoria: blogosfääri 0 kommenttia Kommentoi

Shandy Hall

07.11.2007 - 00:30

Koska olen oikeasti säälittävä ihminen niin minulla oikeasti on lista lukemattomista klassikoista, mutta koska olen oikeasti säälittävä ihminen niin lista on oikeasti kadoksissa. Tiedän, että tuo lista on viiden metrin säteellä, mutta koska olen oikeasti säälittävä ihminen niin en oikeasti löydä sitä. Ei sillä, että listaan olisi tullut muutoksia, paitsi ehkä viikonloppuna, sillä luin taas vaihteeksi Tristram Shandyä. Shandy Hallin isännän Toby-veli, kapteeni, on jo moneen kertaan keskeyttänyt Shandy Hallin isännän analyysin lapsenhoidosta eikä papista ja lääkäristä juuri ole apua.

Tästä tuleekin mieleen Imre Kertészin Lopetus, joka on hänen neliosaisen romaanisarjansa lopetus. Kirjassa on sivuja reilu sata, 123 lukee viimeisellä sivulla. Tappio oli käsittääkseni romaanisarjan kolmas osa on, jota luin ensin, mutta se jäi prologiin, joka oli upea. Kohta luen sen kokonaan. Sitten luin ihan kokonaan Kohtalottomuuden ja jossain vaiheessa Kaddishin syntymättömälle lapselle, osat yksi ja kaksi. Ne voi vielä käsittää, mutta Tappio ja Lopetus ovat käsittämättömiä, sellaisia, joita ei voi suositella kuin hyvin harvoille. Kun katselen Kertészin kuvaa, ilahdun: hän on profiilissa, hymyilee muikeasti, huivi kaulassa, hattu päässä, takki päällä vai mikä lie. Suomessa hänet kivitettäisiin kuoliaaksi, mutta onneksi Kertészin esivanhemmat päättivät kääntyä länteen eivätkä pohjoiseen. Tosin tästä syystä Kertész joutui keskitysleirille, jonne suomalaisten olisi pitänyt joutua. Niin vääränmukainen on maailma.

Lopetuksessa on kaikensorttista "hankalaa": lainausmerkkejä, kursiiveja, näytelmätekstiä, kirjettä. Mutta Tristram Shandy on vielä ihastuttavampi: sitä lukiessa silmät tulevat kipeiksi, kun on ajatusviivaa ja poukkoilua jatkuvasti. Muistaakseni Alex Matson kirjoitti Sternen romaanista jotain koulumestarillisen alentuvaa, mutta valitettavasti Romaanitaide niin kuin muutkin kirjani on yhä pohjoisessa. Tosin olen hankkinut kolmekymmentä uutta.

0:26 lukee tietokoneessa siinä kohdassa, joka ilmaisee kellonajan. Blogin julkaisuajankohta näyttää numeroita 00 ja 11, joiden välissä on kaksoispiste. Tuolloin olen tullut sivulle, jolle kirjoitan. En ole tallentanut tekstiä kertaakaan. 0:28. 0:29. Lopetus loppuu tietokonekäskyihin.

Kategoria: entiedämiksikutsua/ kirjat 4 kommenttia Kommentoi

Televisioesityksen katsojana

05.11.2007 - 16:44

Olin elämäni ensimmäisen kerran televisioshow'ssa, eilen. Aluksi piti jonottaa ja silloin kuulin, että monet olivat olleet ennenkin lähetyksessä. He kertoivat, että pudonneet kilpailijat olivat säälittäviä, ounastelin samaa, mutta hiljenimme kun kaksi pudonnutta käveli ohitsemme. Toinen oli tämä, jolla oli seksuaalisuus vielä vähän hakusessa ja toinen oli unohtanut kertoa ohjelman tuotannolle ja avovaimolleen, että nuorena sitä oli tullut tehtyä ryöstö ja muutama muu rötös. Elävänä hän näytti koiratappeluiden sankarilta ja epäilinkin (ääneen), että sisätiloissa odottaisi jotain muuta kuin mitä luulimme. Epäilyjäni lisäsi tieto siitä, että olimme teollisuusalueella Taka-Espoossa, lähellä Kirkkonummen rajaa.

Yöchateista tuttu juontaja juonsi show'n. Käsitykseni hänestä oli ollut hieman kontroversiaalinen, koska hän takeltelee, ei osaa improvisoida, on oudon pirteä ja häntä voisi kuvailla "modernin konservatiiviseksi". Mutta kun näkee läheltä ihmisen niin sitä alkaa tuntea sympatiaa häntä kohtaan, jotenkin ei voi vähätellä ihmistä, joka on muutaman metrin päässä. Toisaalta, jos läheisyyttä jatkuu pitkään, joutuu esimerkiksi olemaan samassa tilassa hänen kanssaa viikkoja, jopa kuukausia, niin vanhat näkemykset saattavat taas voittaa tilaa.

Opin että meille merkkejä antavaa miestä kutsutaan feed-ohjaajaksi. Hänestä tuli nopeasti ihailuni kohde. Hän oli rento ja hän tartutti tautinsa ainakin minuun. Yleensä en ole rento. Ainakin kerran hän pilkkasi itseään, mikä minusta oli hämmästyttävää, teki mieli taputtaa, mutta maltoin mieleni, sillä toverini olisi saattanut hävetä.

Kilpailijat joutuivat kertomaan suorassa lähetyksessä, kuka oli "nimennyt" kenetkin. Muutamille kilpailijoista tämä oli erittäin rankkaa, yleensä "nimeämiset" suoritetaan kopissa, eivätkä muut kilpailijat saa tietää kuka on maininnut kenenkin nimen. Katsojien suosikki, ilmeisesti vaatemyyjänä toimiva poika, ns. hyvä jätkä, oli erityisen vaikeana. Nautin hänen tuskastaan, mutta kärsin, kun kaunis ja aavistuksen eteerinen nuori neito melkein menetti tajunsa kertoessaan ketkä oli "nimennyt" ja miksi.

Ohjelman katsojilla on suosikkinsa, niin minullakin. Tosin suosikit saattavat vaihtua ja jos suosikki lentää kilpailusta ulos, niin hänen kannattamisensa on jokseenkin hyödytöntä. Siis kilpailun voittoa ajatellen. Oma suosikkini on ollut virolainen nainen, jota sanotaan Kadiksi. Ilmeisesti nimi on lyhenne Ekaterinasta, Jekaterinasta tai jostain. Tämä tietenkin herättää kysymyksen, onko suosikkini Viron venäläisiä. En tiedä. Kadilla on alkoholiongelma ja hän on muutenkin sähläri, "nimeämisissä" hän oli ihastuttava, häneltäkin oli taju lähteä (se on usein lähellä) mutta hän perusteli "nimeämisensä" sillä, ettei toinen tykännyt hänestä. Se oli valloittavaa ja vastustamatonta.

Ohjelman lopussa selviää, kuka kilpailijoista "häädetään". Tällä kertaa ehdolla eli "nimettyinä" olivat Jarkko ja Piia. Jarkosta pidetään, hän on joviaali mies Etelä-Pohjanmaalta, mutta raumalainen Piia on kieltämättä hieman komenteleva luonne, ainakin kilpailun perusteella. Jo ennen show'ta oli käytännössä selvää, että Piia "häädetään".

Show'n yleisössä on myös "häätöäänestyksessä" olevien kilpailijoiden perheenjäseniä, sukulaisia, kavereita, tuttavia, kenties kylänmiehiäkin. Heitä haastatellaan ja kysellään millaisia kilpailijat ovat ja onko siinä ja siinä väitteessä perää ja jatkuuko seurustelusuhde, vaikka puoliso on kilpailussa ottanut tavakseen yöpyä kanssakilpailijansa vieressä. Jarkolta haastateltiin tummaa nuorta naista, joka ilmeni Jarkon entiseksi tyttöystäväksi. Huomattavan kaunis nainen, joka kaiken lisäksi puhui viisaita eikä kommentoinut törkeisiin kysymyksiin Jarkon "himoista". Myös Piian ystävä, nuori nainen hänkin, puhui hyvin ja harrasti ironiaakin, tosin en tarkemmin muista miten.

Katsojat äänestävät, kuka ehdokkaista tippuu kilpailusta. Me, showyleisö, emme voineet äänestää soitoin ja tekstiviestein, koska feed-ohjaajan käskystä olimme sulkeneet puhelimemme. Feed-ohjaaja, tuo valloittava kolmikymppinen mies, valitteli sitäkin, että studiossa on kylmä, mutten ainakaan minä sitä kerinnyt huomaamaan, kun seurasin feed-ohjaajan, kameramiesten, juontajan, tuottajan ja muiden työskentelyä sekä itse ohjelmaa.

Piia putosi. Haastattelussa hän kertoi, että odottikin tulleensa "nimetyksi". Kaikki pudonneet, joita olen kuunnellut, ovat tienneet tulevansa "nimetyksi". He eivät muutenkaan ole yllättyneet mistään. Muutaman kysymyksen jälkeen Piia saateltiin autoon ja me taputimme. Auto ei lähtenyt mihinkään ja, kuulemma, en huomannut itse, Piia tuli autosta pois ja käveli sermin taakse.

Esitys päättyi. Lähdimme pois. Mainoskatkoilla, jotka olivat kestoiltaan neljä minuuttia, kolme minuuttia ja kolme ja puoli minuuttia, olin kuullut, että tappelukoiraa muistuttava oli päätynyt putkaan perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun "sokerit olivat olleet taas alhaalla". Hän oli retuuttanut naista, muttei omaansa, rautatieasemalla tukasta ja myöhemmin kertonut, ettei muistanut tapausta ja onnitellut itseään siitä, ettei ollut satuttanut itseään. Pidinkin varani, kun hän ulosmentäessä rynni lähistöllä. Sen sijaan toinen pudonnut kilpailija vaikutti eksyneeltä.

Paluumatkalla mietin omia kokemuksiani alkoholin parissa. Pakostakin tuli mieleen se ikävä tosiasia, että olin aikoinaan juonut, vaikka lääkäri oli nimenomaan kieltänyt juomasta lääkkeidenkäytön vuoksi. Laskin, että vapun tienoilla 2008 saan kaikki korvaukset maksettua. Muistin myös yöni eri putkissa. Tammisaaressa, Kisahallissa, Itäkeskuksessa. Pikku-Roobertinkatua ei ehkä voi laskea, vaikka vietinkin yöni poliisiaseman tiloissa.

Parasta oli saapuminen kotiin. Olin kokenut hienon asian ja nyt mietiskelin sitä lämpimässä asunnossani, jonka sisustus, vaikkakin keskeneräinen, on miellyttävä ja hengeltään terve.

Kategoria: entiedämiksikutsua/ nyt 1 kommentti Kommentoi

Sairaalavihko (I)

01.11.2007 - 17:17

TAUSTAA

Gramscilla on Vankilavihkot, itse ajattelin pyöräyttää Sairaalavihkon, tai se on jo pyöräytetty, mutta nyt julkaisen vihkoni blogissani. Mainittakoon, että vihko on kokoa A5, musta- ja ns. vahakantinen, valmistajasta en tiedä. Etukannessa lukee valkoisella paperilapulla, joka on kanteen liimattuna: 0807 KUNGS BOKHANDELN € 4.50. En itse ostanut vihkoa, vaan se pyynnöstä ostettiin minulle, ilmeisesti kuitenkin käytetty rahasumma (4.50 €) on veloitettu varoistani. Sisäkannessa lukee verrattain isolla Reissuvihko, jonka alla on kaksi versiota nimikirjoituksestani (toisessa on vain etunimen alkukirjain ja sukunimi, toisessa sekä etu- että sukunimi, molemmat versiot on kirjoitettu yhteen ilman i:n pisteitä, tiettyjä taiteellisia pyrkimyksiä on havaittavissa). Ennen varsinaisia vihkosivuja on valkoinen, vihkolehteä paksumpi viivaton lehti. Sen sisäkannen puoleiselle sivulle olen kirjoittanut:

1.9.2007-10.9.

Tammisaaren terveyskeskuksen

vuodeosasto

10.9.-8.10.

Meltolan kuntoutus

Viivattoman lehden vihkosivujen puoleinen sivu on vailla kirjoitusta tai kuvia.

Tekstiä on toimitettu, runo tai runot, on poistettu, lisäksi on poistettu noin kymmenen palindromirunoa. Lisäykset ja selitykset ovat hakasulkeissa.

Päiväyksistä ja paikannuksista huomaa, että kirjoittaja ei ole ainakaan tähän vihkoon tehnyt merkintöjä sairaalakautensa alussa. Hän joutui sairaalaan 18.8.2007. On tietymätöntä, kirjoittiko hän ajanjaksona 18.8.-31.8. mitään ja onko mahdollisesti tuolloin kirjoitettu teksti kadoksissa.

Tapahtumat, jotka johtivat kirjoittajan sairaalaanjoutumiseen ovat pääpiirteissään seuraavat: kirjoittaja oli humalassa ja luuli pystyvänsä hyppäämään yhdeltä tasolta toiselle, mutta jäikin tasojen väliin pudoten kaksi ja puoli metriä epätasaiseen, kenties kiviäkin sisältävään maahan. Kirjoittaja on jaksanutkin väittää, että pudotusta olisi ollut ainakin neljä metriä, kenties kahdeksan, mutta dokumenteissa lukee yksiselitteisesti, että kirjoittaja putosi kaksi ja puoli metriä. Jokainen voi käydä mittaamassa pudotuksen niin tahtoessaan. Pudotus sijaitsee Helsingin Viaporissa, Valhallan ravintola-alueella, ollen kahden rakennuksen välissä.

Pudotuksessa, lähinnä maahantullessa, kirjoittaja sai seuraavat vammat:

1. oikea nilkka murtui

2. vasemman jalan isovarvas murtui useasta kohtaa (korjattiin leikkauksella)

3. oikea solisluu meni poikki

4. vasen kyynärluu meni säpäleiksi läheltä kyynärpäätä (korjattiin leikkauksella)

5. kylkiluu murtui

6. kylkiluu murtui

7. kylkiluu murtui

8. selkärangan 12. nikama murtui ja painui (kompressoitui)

9. aivotärähdys

10. kohtia 2 ja 4 leikattaessa kirjoittajalle tuli ilmarinta.

Kirjoittaja oli ensin Helsingin Töölön sairaalan (HUS) Tehostetun hoidon osastolla, sitten samaisen sairaalan Osasto 5:llä, josta siirrettiin Tammisaaren sairaalan (HUS) Kirurgisten ja naistentautien osastolle. 29.8. kirjoittaja joutui (hoitohenkilökunnan mukaan pääsi) Tammisaaren terveyskeskuksen vuodeosastolle, josta ruotsiksi käytetään myös nimitystä "åldringsvård". Täältä alkavat merkinnät. Huomattakoon, että Meltolan kuntoutus ei ollut sairaala, niin kuin kirjoittaja väittää, vaan kuntoutus.

SAIRAALAVIHKO - I OSA

Vihamieheni ovat useimmiten naisia. [kirjoittaja on ennenkin esittänyt saman asian, samoin sanoin]

"Hän tekee parhaansa." - Se tässä onkin huolestuttavaa.

"Hän tekee vain työtään." - Se tässä onkin huolestuttavaa.

Kriitikkoa moititaan, hän potkii runoilijaa, mutta kehen runoilija voi purkaa ahdistuksensa.

Sapattivuosi ihmissuhteista teki hyvää. - Ohje monille.

Descartesin ja Freudin syyllisyys. He aloittivat. Reunamerkitsijät ovat korjailleet ja moittineet.

Kuolinvuoteellaan hän löysi Jumalan. Eikä miettinyt tekonsa uskottavuutta.

Pyyteetön rakkaus: rakastin sinua niin paljon, että hoidin sinunkin osuutesi rakastamisesta.

[sekava piirros, oikealla lukee "Pylväspyhimys", vasemmalla "Kryptiikkaa", piirros ehkä kuvaa pylvästä]

Puhun rakkaudesta kiusallani. Tiedän miten se sattuu korviisi.

"Helsingin Sanomat on roskaa." - Eikö tullut mitään persoonallisempaa mieleen?

Maailman ja elämän sekäettäisyys. Myös joko-tai sisältää sekä-etän. Jokotaisuus. Toisaalta.

Pahimpia skenaarioita: kriitikko olisi moittiessaan oikeassa. Pahin: kehuessaan kriitikko olisi väärässä. Onneksi nämä ovat mahdottomuuksia. Muutoin puiden oksat täyttyisivät riippuvista runoilijoista. (Huom. Anto Leikolan esseeseminaarissaan kertoma vitsi: Hirttämisajankohta riippuu köydestä.) [!]

HS & minä: ensin kärisemme uudelle asialle, sitten antaudumme sille intohimoisesti.

Jag är svinspråkig.

Tena Ladyn lisäksi pitäisi olla Teno Gentleman.

Miten minusta tuntuukin, että Jumalalle ovat enemmän mieleen inttäjät ynnä muut vastaanväittäjät kuin [tekstistä ei saa selvää]

Todellinen, siis todellinen ateisti on Jumalalle mieleinen.

Ennen pelkäsin Saatanaa enemmän kuin rakastin Jumalaa.

Kategoria: entiedämiksikutsua/ minä 10 kommenttia Kommentoi

Itäistä epätoivoa

31.10.2007 - 18:47

Jaan Krossista sanotaan, että hän saa kohta Nobelin kirjallisuuspalkinnon, tai hänen olisi pitänyt se jo saada. Niinpä päätin lukea Krossin romaanin, koska viime aikoina olen lukenut tasokkaita nobelisteja, Coetzeeta ja Morrisonia. Otin varman päälle ja päädyin 300-sivuiseen Syvyydestä-teokseen, joka kertoo siitä kun ihmisiä palaa Siperiasta Viroon Stalinin kuoleman jälkeen ja mitä sitten tapahtuu.

Syvyydestä on suomennettu käsikirjoituksesta, muttei ilmeisesti oikoluetusta käsikirjoituksesta, niin paljon käsittämättömyyksiä suomennos sisältää. Mutta Krossin tyylikin on, niin kuin kauniisti sanotaan, rönsyilevää ja sisäkertomuksissa ei harrasteta turhia taiturointeja. Päähenkilön tielle osuneet ihmiset yksinkertaisesti kertovat, miten kauheata heillä oli kun Neuvostoliitto valloitti Viron ja mitä kamalaa heille tapahtui Siperiassa. Kun uusi romaanihenkilö tulee vastaan niin tietää, että kohta kerrotaan hänen versionsa kauhuista.

Krossin romaanista saa sen vaikutelman, että Virossa oli ja ehkä vieläkin on kansakunta jakautunut kahtia, nimittäin hyviin ja pahoihin. Kunpa Suomessakin olisi niin. Sen sijaan Suomessa useimmat ovat harmaalla vyöhykkeellä, eikä heistä ainakaan heti ota selkoa, ovatko he meidän puolellamme vai meitä vastaan. Tästä taas näkee, että Suomi on tosiasiassa venäläinen maa, kaikki on sekaisin, mutta Viro edustaa hienosti saksalaista, järjestelmällistä ja selkeätä kulttuuritraditiota.

Heikolla hetkellä tartun usein Oscar Wilden kirjoituksiin. Itäisessä epätoivossani mietin, onko Suomessa oikeastaan mitään eurooppalaista. Onneksi sentään Wilden kirjoituskokoelmassa Aristoteles iltapäiväteellä arvostellaan Kalevala, se loi toivoa ja myös esseen "Amerikkalainen invaasio" päätös: "Mutta varmaa on, että kaikkien Lontoon seuraelämän vallankumoukseen vaikuttavien tekijöiden joukossa on harvoja tärkeämpiä eikä ainuttakaan ilahduttavampaa kuin amerikkalainen invaasio." Mielenkiintoinen virke.

Mietin joskus, että suomentaisin Wilden ohjeet nuorisolle, mutta onneksi ne on jo suomennettu tässä kokoelmassa. Tuli mieleen wildeläinen ohje: älä tee, odota, niin joku muu tekee sen puolestasi.

Kategoria: entiedämiksikutsua/ kirjat 2 kommenttia Kommentoi

Uusia asioita

27.10.2007 - 20:02

Olin tänään elämäni ensimmäisen kerran kirjamessuilla. Ne järjestettiin Helsingin messukeskuksessa, jossa olen aiemmin vieraillut venemessuilla ja koiranäyttelyssä. En ottanut mukaani kyynärsauvaa, vaan kävelykepin, koska tavoittelin korkeata tasoa, jota on kuitenkin hankala saavuttaa.

Humanisti-taide-naaraat ovat samanlaisia edelleen. Heitä on kahta päätyyppiä: Ensinnäkin pitkä- ja tummahiuksisia, jotka ovat meikanneet naamansa valkoiseksi ja huulet punaisiksi ja pukeutuvat pääasiassa mustaan, kaulahuivi voi olla punainen tai monivärinen ja siinä on hyvä olla hapsuja. Toista päätyyppiä nimitän erään nuoren runoilijan mukaan, mutten voi paljastaa nimeä koska tulen mainituksi jo tarpeeksi monessa terapiassa, mutta kuvailen tyypin vaaleahiuksiseksi, hiukset ovat tietenkin pitkät, katse maalittomassa naamassa harhailee katossa ja pukeutuminen on vapaata.

Humanisti-taide-koiraat haisevat edelleen hielle.

Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla seurasin toisessa rivissä Jörn Donnerin ja Matti Klingen haastatteluja. En ostanut Donnerin Diktonius-elämäkertaa, vaikka lähellä oli. Myös haastattelijat olivat erinomaisia (ilmeisesti M. Westö ja Timo Reenpää, joka sinutteli emeritusprofessoria, itse en tule koskaan pääsemään moiseen asemaan).

Hankin (kuten tuonnempana ilmenee, en ostanut kaikkia, siksi puhun hankkimisesta) seuraavat kirjalliset näytteet (kuten tuonnempana ilmenee, kaikki eivät ole kirjoja jne.) (hankkimisjärjestyksessä): Matti Viikarin postuumi kirjoituskokoelma Historiallinen ajattelu, edistys ja yhteiskunta, viisi euroa; Sari Aution, Sari Katajala-Peltomaan ja Ville Vuolannon toimittama Historioitsijan arki ja tutkimuksen prosessi, kaksi euroa; Juhani Ahon Rautatie, AdLibriksen ja WSOY:n yleinen kirjalahja; Tulenkantajien näytenumero vuodelta 1928, Kirja kerrallaan -klassikkonäköispainos, viisi euroa; Antti Nylénin Vihan ja katkeruuden esseet, kymmenen euroa; Oscar Wilden Aristoteles iltapäiväteellä ja muita kirjoituksia, kymmenen euroa; Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas, painettu toissapäivänä, viisitoista euroa.

Paluumatkalla kerroin anekdootin Matti Viikarista ja Matti Wuoresta, vähän sen jälkeen kun olimme käyneet Big Brother-ohjelman tuotantopaikalla. Mietin, että joskus on julkaistu kirja nimeltään Korkea ja matala tai jotain siihen suuntaan.

Kategoria: entiedämiksikutsua/ kirjat 7 kommenttia Kommentoi

Kohtalo

25.10.2007 - 23:37

Luin Jarkko Laineen kokoelman Oodi eiliselle sanomalehdelle, julkaistu noin vuonna 1987. Silloin Laineella oli vielä viisitoista vuotta aikaa ennen kuin koki kohtalonsa, niin kuin Arto Virtanen sanoi Parnassossa noin 5/2007. Missä on Virtasen blogi? Onko blogi kokenut kohtalonsa?

Yli kaksi kuukautta sairaalassa (kerään sääliä, kohta kerron ulosteeni koostumuksesta) ja maailma on muuttunut. Enkä ole vieläkään hankkinut Pynchonin (kenen?) Against the Day'ta. Hankkimisen jälkeen menee noin kaksi vuotta lukemisen aloittamiseen ja viisi vuotta huudahdukseen "tehty!".

Kategoria: blogosfääri 7 kommenttia Kommentoi

Negativian vallassa

21.10.2007 - 19:02

Luin Ilkka Koposen toisen ja viimeisen ja postuumin runokokoelman Korvalehti. Luonnollisesti mieltäni kiinnitti "Syntymäpäivä vuodeosastolla":

"Mutta sanat jotka muistan ulkoa loppuvat.

Kirja lepää nurin sylissäni,

yöpöydällä, lääkepikarin vierellä

kristallimaljan nuutuneet tulppaanit

huutavat sumuun, sumuun,

muu sairaalahuone rohisee pimeänä.

Et tuonut lahjapaperiin käärittyinä rintojasi,

et edes sitä aavistuksen pienempää.

Joku potilaista painaa korvansa radion tyynyyn,

minä suljen silmäni ja kuuntelen.

On enää sävel, jota tapailen."

Tämä kokoelma on upea, vaikkakin taitto on ollut hätäinen (runoilijat asialla?), mutta itse sanoma on melkein-kehtaan-sanoa iätön. Monta vuotta sitten, noin kolme, pääkaupungissa eräs turkulainen sanoi jotakuinkin näin: Koponen oli ainoa josta olisi ollut ainesta, lukemisen ja älyn puolesta. Hän viittasi näihin "hurjiin" nuoriin runoilijoihin, tällä kertaa turkulaisiin, mutta olisi voinut puhua helsinkiläisistäkin.

Sitten aloin lukea Jyrki Pellisen kokoelmaa vuodelta 1994, Ennen ja jälkeen, ja heti masensi takakannen ilmoitus: "Tekijänsä kahdeskymmenesviides runokokoelma". Tunsin kateuden, katkeruuden ja yleisen negatiivisuuden sävyttävän olemustani. Sananmuunnoksilla rauhoittelin itseäni: Perki Jyllinen, Jylli Perkinen, Jerki Pyllinen, Pylli Jerkinen, mutta lohtu oli mitätön. Joku on kirjoittanut kaksikymmentäviisi runokokoelmaa ja kirjoittaa edelleen lisää!

Kategoria: entiedämiksikutsua/ kirjat 5 kommenttia Kommentoi

Tammisaari, Klinge ja Ylikangas

20.10.2007 - 17:52

Torniossa ei ollut yhtään antikvariaattia, mutta Tammisaaressa on yksi, Ekenäs Antikvariat, joka kaiken lisäksi on erinomainen. Tänään sieltä löytyi Baudelairen Pariisin ikävä Kirstinöiden suomentamana, Les Fleurs du Mal ja Baudelaire Poésies choisies, josta en oikein saa selvää mikä se on. En ole lukenut Pariisin ikävää, mutta kohta olen. On niitä muitakin häpeällisyyksiä elämässä ollut, esimerkiksi muutamat ihmissuhteet, mutta mahdollisimman pian paikkaan tämän pahan aukon sivistyksessäni.

Tammisaaren kirjasto on myös ollut miellyttävä yllätys. Siellä oli Klingen päiväkirjasarjan kahdeksas osa Miksi?, jonka luin nopeasti ja sitten oli pakko ostaa tämänsyksyinen, yhdeksäs osa. Tunnustan lisäksi syntini: omistan ja olen lukenut Ylikankaan uusimman selityksen, jonka nimenä on Romahtaako rintama?

Ylikankaasta keksin sen huonon vitsin, että hänen omaelämäkertansa nimi voisi olla Romahtaako psyyke? Kun katsoin emerituksen mesoamista kirjanjulkaisutilaisuudessa, kysymys vaikutti aiheelliselta. Silti tilasin verkkoantikvariaatista kolme Ylikankaan teosta, sillä pidän hänen ulosannistaan, mutten samalla tavalla kuin Klingen, joka luo tasapainoa mieleen pohjalaisen myrskyn jälkeen.

Kategoria: entiedämiksikutsua/ kirjat 3 kommenttia Kommentoi

Kurtisaani

19.10.2007 - 20:25

Luin nuoren tutkijan esipuheesta huolestuttavan omistuksen eräälle naiselle, mutta mietin, ettei tuo kurtisaani sentään noin älykästä miestä ole voinut napata. Kyseessä on oltava joku toinen samanniminen henkilö. Seuraavassa kirjassa oli samanlainen omistus. Mutten uskonut.

Sitten sain tietää, että tuo nainen, jolle nauretttiin vielä vuonna 1996, todellakin oli pyydystänyt yhden sukupolvemme lahjakkaimmista humanististen tieteiden tutkijoista. Naurua ei enää ole. Jäljellä on tyrmistys.

Kategoria: entiedämiksikutsua/ ennen 6 kommenttia Kommentoi

lista

13.10.2007 - 19:19

häpeäpaalu

elizabeth costello

tanner tornin varjossa

tannerheimin ritarit

kaukana kajastaa päivä

jumalat juhlivat öisin

enon opetukset

samuli

oraakkeliyö

sinisimmät silmät

uudet tunnustukset

buberin kokoelma

pojan kuolema

loppuunkäsitelty

johanneksen tunnustukset

sula

hidas mies

lapin sodassa

pyynikin rinteessä

vanhat kalajumalat

lapin muisteluksia

vääränkäden maailma

minun kansani, minun rakkaani

maan sydämessä

elämän opetuslapsia IV

romahtaako rintama?

tiloja/ avaruuksia

27 kappaletta, ei yhtään runokokoelmaa. Halstin muistelmakirjasta Lapin sodassa lähtien lukujärjestyksessä, ehkä jo vähän aiemmin. Coetzee ja Morrison tärkeässä asemassa. Salama oli pettymys, Perec ei. Useat luettu sairaalassa. Tanner tornin varjossa luettu ensimmäiseksi, toiseksi Tannerheimin ritarit. Lista on aloitettu kesäkuun puolivälissä 2007.

Kategoria: entiedämiksikutsua/ kirjat 2 kommenttia Kommentoi

11.10.2007 - 20:11

Jotenkin sattui niin että seitsemän luuta murtui ja 12. nikama painui. Onneksi tapauksesta on jo aikaa 54 päivää, joten taas jaksaa rähistä blogissa.

Kategoria: blogosfääri 13 kommenttia Kommentoi

Päivän mietelause

29.07.2007 - 18:29

”Jospa Suomen punakapina oli niin raju ja väkivaltainen tapahtumasarja siksi, että meillä oli niin vähän kokemuksia massan liikehtimisestä – oikeastaan vain yksi, suurlakki 1905.” Täältä.

En tee tätä toiste. Lupaan.

Kategoria: entiedämiksikutsua/ sanat 11 kommenttia Kommentoi

24.07.2007 - 05:51

Kävin Turussa. Se oli hämmentävää. Tiesin etukäteen että siellä pitää hämmentyä. Hämmennyinkin. Turussa on entisessä vessassa baari. Laskin että kirkonkello lyö vuorokaudessa 552 kertaa, ehkä laskin väärin. Puhuin alkuasukkaiden kanssa hyvin vähän. Mutta yritin pitää stereotypiat mielessä. Pelkäsin näkeväni Turun Uuden Runoliikkeen ihmisiä, joilta olisin saanut turpaan. En uskaltanut käydä siinä baarissa jossa he käyvät. Kävin muissa baareissa. En ole lukenut Reijo Mäkeä.

Kategoria: Kaiva uutisia 7 kommenttia Kommentoi

29.06.2007 - 15:36

Terveiset Keravalta. Kohta kerron lisää.

Kategoria: blogosfääri 2 kommenttia Kommentoi

12.06.2007 - 17:46

juoppo kari kontio

katso vittu googlesta

kesäinen syntymäpäiväruno

minna graucher, kauhu!

masturbointi?

Kategoria: käänteinen hakukonerunous 2 kommenttia Kommentoi

12.06.2007 - 15:22

rakastan sinua saarikoski

olen lukenut alastalon salissa

aika prahassa seksi takaapäin

Kartoitan tässä lisää käänteisen hakukonerunouden poeettista geografiaa. Lyyrillisen minän diskursiivista pohdintaa vapauden tematiikan rannoilla (vrt. Ranttoon professori, joka asui rannalla!).

Kategoria: käänteinen hakukonerunous 0 kommenttia Kommentoi

pakko-oireisen huoneentaulu

11.06.2007 - 23:07

ei asiat ajattelemalla parane

Kategoria: Kaiva uutisia 1 kommentti Kommentoi

10.06.2007 - 16:08

Laajiksen innostamana täten tutustun kehittämänsä käänteisen hakukonerunouden mahdollisuuksiin. Seuraava tuote on koostettu muutamista hakusanoista, joiden siivittämänä blogiini on saavuttu, usein jopa viideksi sekunniksi.

siaton ruokavalio, nainen

metsässä. boheemi?

tiina lymi raivosi suuren isän

idioottipojalle.

Välimerkit minun ja sanojen muodot.

Kategoria: käänteinen hakukonerunous 1 kommentti Kommentoi

apologia

09.06.2007 - 19:17

kuuntelen sättimistäsi

joka koskee minua ja

ymmärrän en koskaan

rakastanut sinua

Kategoria: Kaiva uutisia 3 kommenttia Kommentoi

Yle Pop Uutiset tiedottaa

08.06.2007 - 15:29

Maija Vilkkumaa Finlandia-raatiin. Hyvin menee mutta menkööt. Täältä, jos rohkeutta riittää. Ehdottaisin, että ensi vuonna itse Henry Saari valitsisi "diktaattorina" Finlandian, sillä miksi jäädä puolitiehen. Tai Matti Nykänen. On niitä muitakin. Vesa Keskinen. Kimi Räikkönen. Jasmin Mäntylä.

Kategoria: blogosfääri 5 kommenttia Kommentoi

03.06.2007 - 16:46

Karri Kokko on avannut uuden blogin: http://lyhyttavara.blogspot.com/. Niinku tiioks.

Kategoria: blogosfääri 0 kommenttia Kommentoi

Suru-uutinen

25.05.2007 - 00:19

Kiiltomadon keskustelupalstalta on poistettu se hauska Ruoka-ketju. Tämä on pettymys. Varmaan monia palavereita pidetty ennen päätöksen tekemistä. Tekisi mieli kysellä teon vaikuttimista.

On se täällä, sittenkin. Vain viimeisin kommentti otettu pois.

Kategoria: blogosfääri 16 kommenttia Kommentoi

22.05.2007 - 19:11

Ihmiset antavat eläimille ihmisten nimiä, sanotaan ongelmaksi, mutta suurempi ongelma on se että eläinten nimiä annetaan ihmisille nimiksi.

Kategoria: Kaiva uutisia 2 kommenttia Kommentoi

Ärsyttävien sanojen ja sanontojen ensyklopediani välitilinpäätös 3

20.05.2007 - 19:39

suriseva moottoriperä, olen sanaton;

liehuva liekinvarsi, tämmöisiä "vitsejä" käyttävät ne, jotka jaksavat sanoa että Paavo Väyrynen on roisto, esimerkki joka tuli ensiksi mieleen, ja tämä ensiksi-tuleminen kertookin näistä ihmisistä kaiken, he eivät jaksa ajatella pidemmälle, tai ehkä heillä ei siellä pidemmällä ole yhtään mitään;

uskon omalla tavallani, ikävä tuottaa pettymys, mutta tämän fraasin lausujat eivät koskaan pääse taivaaseen, jos se on olemassa edes vähän sillä tavalla kuin kristinusko väittää, sillä uskoa ei voi "omalla tavallaan", uskominen on juuri tietynlaista;

tädittely, ilmeisesti ruotsinkielinen kirjallisuudentutkija on vastuussa tädittelyn suosiosta, hän lanseerasi (menkööt) tätienergian 90-luvulla, mutta pahinta oli että naishistorian professori Setälää kutsuttiin Tätiläksi;

uutuuttaan kiiltelevä, sanonnan käyttäjä osoittaa paradoksaalisesti, että hänen kielensä ei ole erityisen "uutuuttaan kiiltelevää", saunan takana on yhä tilaa (esimerkki hyvästä sanonnasta);

vahinko ei tule kello kaulassa, mitä helvettiä tämä edes tarkoittaa? Tuo mieleen lehmihaan tai porosakin johtoyksilön;

EVVK (ei voisi vähempää kiinnostaa), tätä hirviötä en pystyisi lausumaan ja minulle tuottaa tuskaa sen kirjoittaminen, kuulin eräältä Saaralta että nykyään sanotaan myös KVG (katso vittu Googlesta), se kuulostaa paremmalta;

kuolema kuittaa univelat, taas yksi esimerkki populaarikirjoittajien typeryyksistä, luonnollisesti fraasi on jo loisinut journalistikieleen;

hyvää loppuelämää, taas yksi tuhansista sanonnoista, joiden käyttäjille voi sanoa: sitä toivon teille, hyvästi;

homma on bueno, sanonta erityisesti ammattikoululaisten suosiossa;

vesi kielellä, tulee lehmän turpa mieleen;

vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan, vain kuolleet aivot keksivät jotain näin typerää;

arki-sanaan liittyvät ilmaukset, arkista aherrusta, tavallisen ihmisen arkisia toimia, tässä ylistetään tympeätä tavallisuutta, vaikka itse sana, arki, ei ole pahimmasta päästä foneettisesti;

putkiaivo, tätä järkyttävää sanaa käyttävät ihmiset kuvaavat sillä tiedostamattomasti itseään;

putkitutkinto, edellisen inhottava sukulainen, älköönkä kukaan assosioiko näistä sanoista erääseen upeaan romaaniin tai ammutaan;

moottoriturpa, tämä kauhistus on populaarikirjoittajien suosiossa, ks. suriseva moottoriperä;

media, joskus on luovutettava, mutta tämän sanan edessä en luovuta ihan vielä, kuunnelkaa sanan äänneasua, laupias taivas! Lisäksi mm. nou hätä, bäk, ok, K?, siis daa, kuuklata (guuglata), olen kipeän tietoinen että Matti Klingelle sanottiin Norjassa "I have googled you" ja Klinge vielä kirjoitti asian päiväkirjaansa; koska uusi sana "hyväksytään"? kun kansa on sitä tarpeeksi käyttänyt; luovutusvoitto?

rakennekynnet, taas yksi esimerkki muotisanoista, joita käyttävät vähä-älyiset;

vuorovaikutus, jos milloinkaan, milloinkaan, saan lyöntietäisyydelle tämän sanahirviön kehittäjän niin lyön empimättä, kaikenlaiset idiootit käyttävät tätä sanaa, jotta kuulostaisivat viisailta, pahinta AMK-kieltä;

ryypiskellä, kamalan kuuloinen sana, löysä, kaksi ensimmäistä tavua oksettavat, loppu on "kosmetiikkaa" niin kuin hölmöt sanovat;

mehevä

läheinen, ennen tavattiin puhua "ystävistä", "sukulaisista" ja erilaisista perheenjäsenistä, nykyään on onneksi löydetty tämä yleiskäsite jonka voi tunkea jokapaikkaan ja unohtaa koko homman (eli läheiset);

roiskeläppä

kelpo

maistua

mainio

hersyvä

oiva, oivallinen

tuore, uunituore