Guns N' Roses 14.4.2012

Tästä puuttuu Paradise City,  Axl Rose, Izzy Stradlin ja Dizzy Reed, mutta muuten on. 5.5. viimeistään paremmalla laadulla. Kuitenkin, tämä on historiallinen hetki. Steven Adlerkin pääsi taas kapuloihin & kannuihin.

Maailman luonne, osa aikamones: Maailmassa haastetaan. (Myös tosiasioita.)

Eikö avaruussukkulankin nimi ollut Haastaja? Mitä siihen sanoi koloasteroidin ekstraterrestriaali?

Hänelle huoltolento toi miljoonan vuoden takaiset syksyn uutuudet, joista hän paraikaa lukee Timmo Melinkäisen Libyalismin petosta (Pamfletistinen essee). Paikallinen Gaddafi olikin pelkkä paaska, sanotaan kirjassa, joka ilmestyi jo keväällä miljoona vuotta sitten.

"Kirjakevättä", tokee koloasteroidin ekstraterrestriaali ja tekee alleviivauksen Libyalismin petokseen sivulle 35. Ja hän laulaa: "Where do we go now... where do we go now... where do we go now... Backstage." Sitten hän katsoo seremoniaa Ohiosta ja miettii Juice Leskistä.

Aika vierii moneen suuntaan ja koloasteroidin ekstraterrestriaali lukee vaimoltaan saamaansa postikorttia:

"Jemina lähettää terkkuja. Narsissin sipulit lähtivät keväällä kasvuun, vaikka ne olivat olleet maan pinnalla ja lumen alla koko kylmähkön talven. Kulutin jo kolmannen dildon loppuun. Jemina lähettää terkkuja. Sen jo sanoinkin. Ikävöi isää. Minäkin."

Koloasteroidin ekstraterrestriaali lisää sanakirjaansa

Kirjasyksyä. Suruisin vuodenajoista. Se kuuluu kieltää, niin olemassaoleva se on. --> Kriittisesti nykymeininkiin suhtautuva.

Luen kymmentä tai viittätoista blogia säännöllisesti, niin kuin sanotaan. Merkitsen luettaviksi blogit, joiden tekijä/ tekijät minua kommentoivat ja käyskelen heidän blogeissaan. Näin olen löytänyt uusia mielenkiintoisia blogeja. Pidän myös kohteliaana sitä, että jos joku kommentoi minua, laitan julkiseen tietoon että seuraan/ luen hänen blogiaan. Minua todellakin kiinnostaa ihminen, joka on lukenut tekstiäni. Tai ainakin vilkaissut.

Tällä blogilla oli äsken kahdeksan lukijaa, se nyt ei ole mitään verrattuna moniin kirjallisiinkin blogeihin ja varmaan monilla blogeilla on useita satoja lukijoita.

Sitten ovat nämä "bändärit" eli merkittävien blogien seuraajat, jotka saavat nimensä ja kuvansa esiin, kun ilmoittavat seuraavansa/ lukevansa blogia. Aavistuksen harmittaa ettei minulla näitä bändäreitä ole. Voisin kehottaa heitä suksimaan kuuseen.

Minun blogini lukijat ovat aitoja seuraajia, lukijoita, eivätkä mitään muodin perässä juoksijoita. Eivätkä he milloinkaan saa muotia kiinni. Minun blogini seuraajat ovat edellä aikaansa. Olen ylpeä lukijoistani, jotka eivät ole pelkkiä seuraajia vaan kulkevat myös blogini edellä. Mutta bändärit, älkää tulko tänne, täällä ei ole mitään ajanmukaista. Sen voin huoletta sanoa, kehua.

Itse asiassa olen sitä mieltä, että tyylini on ainutlaatuinen. Sanon jopa, että minulla on huono itsetunto, sitä nyt ei pitäisi kenenkään sanoa. Amerikkalaisen markkinointipsykologian mukaan huonon itsetunnon tunnustaminen ei ole viisasta. Älä tunnusta mitään. Minä tunnustan kaiken. Siitä on poetiikat kaukana.

Huomenna on kirjoitettava. Viidenkymmenen liuskan päässä on maali. Se on sinistä.

Keikka meni aika hyvin ja katsojia eli kuulijoitakin oli kaksinumeroinen lukumäärä. Tietenkin suurin osa oli sairastunut, lapsi oli sairastunut tai asteroidi tipahtanut päähän, mutta mitäpä heistä. Esittämämme cover-kappale, John Cagen 4'33'', sai merkittävää tunnustusta. Joku ehdotti, että kappaleen versioista voisi tehdä levyn. Se on hyvä idea. Kymmenisen kertaa samalle levylle. Siinä olisi kokeilevuutta. Luulen ettei sellaista levyä ole olemassa.

Keskustelimme Liberalismin petoksesta. Kirja on liian tosi ihmisille, siinä ei valehdella juuri lainkaan. Esitin varauksen Axl Rose -kohdasta, esimerkkikappaleen olisi pitänyt olla It's So Easy eikä hempeä Sweet Child O' Mine. Kuulemma toisen kirjoittajan tekosia. Kirjoitusvirheitä on vähän, yksi noin kahdeksassatoista sivussa.

Televisiossa nostetaan painoa. Se on hurjan näköistä hommaa. Liettuan kaveri onnistui. Laji on hyvin taktinen ja tekninen. Yrityksiä ei ole loputtomasti, vain kolme, eikä yli yhteen epäonnistumiseen ole varaa. Urheilijan ja valmentajansa on tiedettävä tarkasti mihin urheilija kilpailupäivänä kykenee. Ja millaisia riskejä voi ottaa. Taas on Liettuan poika lavalla. 180 kiloa tempaisi ylös ja oli tempauksessa paras 94:n kilon sarjassa.

Mutta että täälläkin:

Sofin Solzhenitsyn on isokokoinen

Hyvin patriarkaalista on puhua Sofista, asiallisempaa olisi puhua kirjailija Sofi Oksasesta. Sofistit! Vanhojen miesten autuas jälkikiima (vrt. Salaman mainitsema suomalainen kännykkäkiima).

Sofi Oksasessa on mielenkiintoista, että hän olisi puhdistamassa ja leirittämässä toisinajattelijat heti jos se vain onnistuisi. Ja onnistuuhan se, leiri on päissämme. Sofi Oksasesta olisi Neuvosto-Virossa tullut loistava politrukki, joka olisi kertonut mikä milloinkin on soveliasta. Tämän me tiedämme, me tiedämme Sofi Oksasen hirmuvaltaisen luonteen, emmekä tee asialle mitään kun meillä on leiri päässä. Se on meidän kolmannen valtakunnan salaisuutemme.

Sofi Oksasesta paistaa hirmuvaltius niin selkeästi, kirkkaasti, että sitä on hankala nähdä. Hän jaottelee ihmiset surutta hyviin ja pahoihin ja vielä niin populistisesti, että sen tajuaa vähän loivempiälyisempikin. Miksi Suomea kiusataan Sofi Oksasen kaltaisella parhaiten-tietäjällä, joka on lukenut kaksi kirjaa ja kertoo niiden pohjalta lopullisia ratkaisuja lopullisiin totuuksiin? Missä on armo? Missä on inhimillisyys? En näe niitä Sofi Oksasen toiminnassa.

Ja mitä jos syksyinen uusi kirja on huono? Silloin alkaa todella rasittava aika. Saa kuunnella jupinoita jopa "suomalaisesta kateudesta", mutta maastamuutolla Sofi Oksanen tuskin tulee uhkaamaan, vaikka itse toivon että hän muuttaisi vähintään Viroon. Tosin ei Viro ole häntä ansainnut, Venäjä on, menisi sinne tekemään "ihmisoikeustyötä", niin kuin kertomansa mukaan olisi toiminut ellei olisi hankkiutunut kirjailijaksi. Nyt Sofi Oksanen tekee kirjallisuudella politiikkaa, "ihmisoikeustyötä" tarkemmin sanoen.

Ja koko ajan raivostuneena. Minä en pidä sellaisesta. Se on pelottavaa. Tai tämä kansanpainos Sofi Oksasesta, Katja Kettu, keitä niitä raivoajia on. Minulla on niin huono oma- ja itsetunto muutenkin, etten jaksa kuunnella juttuja todellisista ja kuvitelluista synneistäni. Minä olen syntinen. Mutta niin olette tekin. Me kaikki olemme. Tämän älyämistä toivoisin tältä porukalta, jota pelkään. Tässä on tarpeeksi hankalaa muutenkin että vielä pitäisi kuunnella hyvin fraasikasta selitystä asioista, joita joka päivä syvällisesti tutkitaan yliopistoissa. Maailma on paha paikka ja me kaikki olemme siihen yhtä syyllisiä. Myös Sofi Oksanen, Katja Kettu ja muut hyvät ihmiset. Kertokaa edes joskus heikkouksistanne. Ettei muiden tarvitse kertoa.

Anteeksi. Olen pahoillani. Minä en vain jaksa oikeassaolijoita ja heidän hännystelijöitään. Ollaan samassa veneessä. Ruumisveneessä. Minulla on syviä antipatioita Sofi Oksasta kohtaan, sillä niin kuin en itse tietäisi olevani täysi paska.

Online Etymology Dictionary

 

Search: essay

essay (v.)

"to put to proof, test the mettle of," late 15c., from M.Fr. essaier, from essai (see essay (n.)). This sense has mostly gone with the divergent spelling assay. Meaning "to attempt" is from 1640s. Related: Essayed; essaying.

essay (n.)

1590s, "short non-fiction literary composition" (first attested in writings of Francis Bacon, probably in imitation of Montaigne), from M.Fr. essai "trial, attempt, essay," from L.L. exagium "a weighing, weight," from L. exigere "test," from ex- "out" (see ex-) + agere (see act) apparently meaning here "to weigh." The suggestion is of unpolished writing.

essayist

c.1600, from essay (n.) + -ist. Fr. essayiste (19c.) is from English.

Ja hetken päästä:

berserk (adj.)

1844, from berserk (n.) "Norse warrior," by 1835, an alternative form of berserker (1822), a word which was introduced by Sir Walter Scott, from O.N. berserkr (n.) "raging warrior of superhuman strength;" probably from *ber- "bear" + serkr "shirt," thus lit. "a warrior clothed in bearskin." Thus not from O.N. berr "bare, naked."

Thorkelin, in the essay on the Berserkir, appended to his edition of the Krisini Saga, tells that an old name of the Berserk frenzy was hamremmi, i.e., strength acquired from another strange body, because it was anciently believed that the persons who were liable to this frenzy were mysteriously endowed, during its accesses, with a strange body of unearthly strength. If, however, the Berserk was called on by his own name, he lost his mysterious form, and his ordinary strength alone remained. ["Notes and Queries," Dec. 28, 1850]

The adjectival use probably is from such phrases as berserk frenzy, or as a title (Arngrim the Berserk).

Viimeisen vrk:n aikana kahdesti:

miten jaksavatkin olla tommosia, vuositolkulla jauhavat että ken

Tässä on salaliitto. Että jaksavatkin, jakavatkin huonoa tietouttaan toisillensa että mitenkin onkin kenenkin retoriikka. Muistan jo koulunpihalta, kun muutama oli aina nälvimässä. Nyt on mieli pahana.

Jäi Frasier näkemättä kun luin Liberalismin petosta. Luin sen loppuun. Jopa on hurja kirja! Siinä on oikeastaan kaikki olennainen niistä surullisista tapauksista, jotka johtivat Tavastian vaalivalvojaisiin 2012.

Kehotan ostamaan kirjan valmistujaislahjaksi niin ylioppilaille, ammatillisen tutkinnon suorittaneille kuin erityisesti humanistisia tieteitä opiskelleille.

Liberalismin petoksessa molempien kirjoittajien hyvät ominaisuudet nousevat esiin ja kärjistykset ja laimennukset jäävät pois. Kyseessä on kylmänviileä selonteko.

Kirjassa oli muutamia kohtia, joista en tiennytkään. En muista, että Sibeliustakin on sanottu "natsiksi", noh, ketäpä ei olisi sanottu. Ja pitäähän Sibeliustakin sitten suomalaisten hävetä.

Itse kun mielelläni esiinnyn "historia-alan asiantuntijana", joudun jatkuvasti häpeämään kun en ole lukenut esim. Tony Judtia tai jotakuta muuta mielenkiintoista tutkijaa. Ja pitäähän sitten suomalaisena hävetä. Mutta siis Liberalismin petoksen kirjallisuusluettelosta voi kaivaa mielenkiintoisia kirjoja ulottuvillensa.

Yhdessä kohdin pääsin olemaan tietävä, kun Kari Hukkilan Kerettiläisesseille naurettiin, vaikkei naurettu, vaan osoitettiin että millainen opus kyseessä on. Jouduin sen aikoinaan arvioimaan ja sujautankin tähän aika pätkän arviostani:

Muutaman kerran Hukkila tuo itsensä näyttämölle muunakin kuin aina oikeassa olevana ihmisenä. Eräs pohjoisafrikkalainen poika on hänestä jopa luotaantyöntävä, mutta ei Hukkila laajemmin ”heikäläisiä” kritisoi. Siinä Notre-Damen paikkeilla Pariisissa ystäviensä kanssa notkuessaan, emme oikein saa tietää miksi hän siinä notkui, mutta olisi hauska tietää mitä ystävät (algerialaiset, suomalaiset, ranskalaiset, jne.) notkumisesta ajattelivat, joka tapauksessa Algerian sodan veteraani tulee solvaamaan Hukkilan algerialaisia ystäviä.

Hukkila kuvaa miestä: ”vanha ranskalainen asunnottoman näköinen ja tuntuinen alkoholisti” – - ”ulkoiseltakin olemukseltaan vastenmielinen äijä” – - ”juopunut, haiseva, onnahteleva iljetys” – - ”horjahteleva hylky”. Eli tähän loppui ymmärrys. Kohtaus ponnahtaa ikävästi tekstistä esiin, vaikka veteraanin kertoma olisikin totta, että hän olisi tappanut ja kiduttanut algerialaisia. Näissä kohden tulee mieleen toinen Savukeitaan esseisti, Antti Nylén, joka myös on suvaitsevainen suvaitsevaisia kohtaan. Todellakin, kun suvaitsevaisuusfalangi nousee Suomessa valtaan, tiedän heti häipyä tästä maasta.

Hukkilalla on myös aika erikoisia kokemuksia homoista: ”Jokainen homoseksuaali jonka tunnen olettaa, että kahden miehen välinen ystävyys on puolitiehen pysähtynyttä halua, kompromissi halun ja torjunnan välillä.” Aion kysyä homoystävältäni seuraavan kerran, kun tapaamme, tahtooko hän minulta muutakin kuin juttuseuraa.

Hukkila kuitenkin korostaa, ettei hänellä ja Hafedilla olisi ollut mitään homostelua vastaan, mutta heterous oli esteenä. Harmillista. Mutta en minä Hukkilaa laajakatseisempi ole, sillä käsitykseni pohjoisafrikkalaisista ovat järjestään kielteisiä, ellei Etelä-Sudania lasketa Pohjois-Afrikaksi. Jokainen pohjoisafrikkalainen jonka tunnen olettaa, että kahden miehen välinen ystävyys on puolitiehen pysähtynyttä ryöstöä ja väkivaltaa, kompromissi ryöstön ja väkivallan ja torjunnan välillä.

Tällaisista jutuista on vähän hermostuttu. Siis minun jutuistani, ei tämän esseistivän ilmeisen veijarin. Mitäpä siitä. Nykyään kirjoittaisin kiltimmin, ts. en kirjoittaisi tuollaisesta jälkikolonialismikriitikosta sanaakaan. Ja nyt tässä kirjoitan.

Ihmisten on pakko kehua Liberalismin petosta, sillä he ymmärtävät että siten siitä pääsee nopeimmin eroon. Ehkä joku pöljä rääkäisee. Minä sitä kehun mutta väitän että ilman opportunismia kehun, tai vähän mutten paljon opportuneeraten kehun. Tosin siihen pitäisi olla syy, opportunismiin.

Kirja on miellyttävä myös ulkoasultaan. Vätin Kustannus saattaa saada siitä innoitetta. Ulkoasusta. Ehkä Vätin Kustannus alkaa houkutella näitä kirjailijoita talliinsa, jossa todella on tilaa.

Liberalismin petos kuvaa älymystöä, joka ihmetteli kun työväestö halusikin vain porvariksi eikä miksikään muuksi, sitä pettymystä joka taitaa olla ikiaikainen. Tuli mieleen Suomesta nämä 1900-luvun alun kutsuntalakot, joihin rahvas ei tarpeeksi osallistunut, ja ainakin Juhani Aholta meni fiilis. Sellaista se on. Että menee fiilis.

Siis kahdenlaista liberalismia on, 60-lukulaista arvoliberalismia ja 80-lukulaista talousliberalismia. Jotenkin nämä jälkimmäiset tuntuvat sympaattisemmilta, kun he ainakin vähän olivat rehellisiä eli itsekkäitä. Saatoin ymmärtää väärin. 60-lukulaisia kohtaan en tunne kuin välinpitämättömyyttä, vaikkei se ole totta sillä inhoan heitä.

Mikael Jungner. En voi käsittää, että tämä ilmeinen veijari hänkin, on sosialidemokraatti. Eikö sen pitäisi olla kokoomuslainen? Kokoomuksessahan tuollaisia on. Toisaalta Kokoomusta äänestävät työläiset eli ota tästä selvä. Näitä kimurantteja asioita, näitäkin, Liberalismin petos käsittelee. Laitoin Hännikäiselle tekstiviestin luettuani ja ylistin. Varmaan ajatteli, että taas se hullu. Kirjassa on selkeällä tavalla esitetty monia asioita, jotka ovat häivähdelleet sekavassa mielessäni, enkä ole lainkaan kyennyt edes ajattelemaan niitä, mutta nämäpä tyypit ovat kirjoittaneet kokonaisen kirjan näistä asioista.

Mutta Alexander Stubb kannattaa HIFK:iä. Ja se toinen joukkue hävisi ratkaisevasti illalla kun lueskelin Liberalismin petosta. Loppuottelu käydään Päijänteen päästä päähän. Voi Suomi-laivalla matkustaa vieraspeliin.

Minua pilkataan!

Olen hyvin mieli pahana. Nyt. Ja Facebookissa rienaavat, hyväkkäät! Kyllä en enää milloinkaan hakuja tutki. Käänteinen yksirivinen hakukonerunous on pilkan esineenä! Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!

Löytöruno eli suosittu hokema:

Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
En määkään ymmärrä kun on mieli niin pahana että että että että että että että että että että että

Eilen 20.00 viiva tänään 19.00 tämä, kerran:

katariina sourin kirjallisuudenhistoria

 

Tänään kävelin Turun Hämeenkadulla ja kipaisin numerossa seitsemän sijaitsevaan Kansalliseen Kirjakauppaan. Kysyin Kansallisessa Kirjakaupassa mukavalta rouvalta onko heillä Liberalismin rappiota. Ei ollut. Sitten ne tekijät. Ei Hännikäiseltä löydy. Mutta Melenderiltä löytyy Liberalismin petos. Sepä se olikin. Ja löytyi kaunohyllystä, se ihmeytti mukavaa rouvaa. Nyt ymmärrän, että kehitys, siirtymä, on sama kuin urheilussa, tarkemmin sanottuna luistelussa, jossa aiemmin oli kaunoluistelua ja nyt taitoluistelua. Kaunokirjallisuudesta on tulossa taitokirjallisuutta.

Kirjan ulkoasu on miellyttävä ja sivumäärä samaten. Hinta oli karsea, 32 euroa ja 70 senttiä. Noin 25 senttiä sivulta. Luin johdannon ja vähän lisää, olen sivulla 34. En voinut olla ajattelematta, että jos kirjoittaisi kirjan Libraismin petos. Pamfletistinen essee. Eli mitenkä paljastuikin, että horoskoopit ovat petosta.

Luutiissa kirjoittaa Maaria Pääjärvi viitaten esseeseminaariin, joka oli jossakin:

Mainitsin Katri Valan kirjan Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimurin (julkaistu postuumisti 1945) kirjana, joka olisi nykyään julkaistu esseekokoelmana, vaikka se aikanaan sai kantaa “pakinoiden” nimeä. Esimerkki vertautuu esseen lajikäsitteen muuttumiseen ensinnäkin mielipidekirjoituksen suuntaan ja toiseksi ajankohtaisten aiheiden käsittelemiseen. Siksi Valan pitkähköt ja oivalliset tekstit eivät ole esseitä. Toinen mainitsemani kirjoittaja oli Sinikka Kallio-Visapää, joka kirjoitti perinteistä kirjallista, kaunopuheista ja -sieluista esseistiikkaa. Kolmanneksi mainitsin Pekka Suhosen, joka on oivallinen yksittäisten esseiden kirjoittaja.

Alleviivaus minun. Joku jossakin kysyi, että onko nykyesseiden kaltaisia esseekirjoja ennen ollut. Tuli mieleen: Esa Saarisen Epäihmisen ääni. Ja sitten tietenkin Punkakatemiat ja Sianhoidolliset käsikirjat. Tästä politisoitumisesta on puhuttu, eikä 80-luku ollut poliittinen, kun oli aavistuksellinen ähky edellisen vuosikymmenen jälkeen ja kirjoiteltiinkin sitten Punkakatemioita ja Sianhoito-oppaita, mutta nyt olemme taas poliittisessa ajassa, siitä on mainittu Suuressa Essee Keskustelussa.

Epäihmisen ääni on temaattinen teos, kokonaisuus. Sen nimi on parodia Ihmisen ääni -sarjasta (no niin, kolmekymmentä esseeteosta lisää, myös poliittista puhetta sisältävää) ja se kertoo aika lailla samoista asioista kuin Nylénin ja Hännikäisen kirjat. Ilmankos olen niin kovin mieltynyt näihin kahteen herraan, kun heitä lukiessani kuulen kaikuja menneiltä ajoilta, joilta, joilta en tahdo välttyä.

Viisi tai kuusi vuotta sitten löysin Epäihmisen äänen Tornion kirjaston poistomyynnistä ja ostosuorituksen jälkeen vein kirjan kotiini ja luin sitä. Olin edelleen vaikuttunut. Kirjoitin Esa Saariselle kiitossähköpostin ja systeemiprofessori jopa vastasi.

Mutta nyt tuli postista kirja, enkä ehdi enempää pölistä esseistä. Voikaa hyvin, rakastan teitä.

Voihan essee.
Essee ei ole niitä parhaita sanoja.
Essajee.
Se on kuin Stade de Francella kolmiloikkaaja valmistautumassa kolmanteen karsintaloikkaan ja yli menee, voi vittu. Ja Niki Juusela hermona mediazonella että mitä kysyisi tältä liberialaiselta pösilöltä, joka luuli että karsinnassa on kuusi yritystä, vaikkei Niki Juusela sitä tiedä eikä sitä voi tietää kun ei se ole totta, mutta ukrainalainen kilpatoveri levittää tällaista tarinaa. Sen voisi tietää. Ukrainalaisella meni toisella yrityksellä viisi senttiä vaille karsintarajan (17.05, siis tämä on karsintaraja), sehän riittää ja kolmannella 16.30. Yritä siinä sitten.
Ennen vanhaan yritettiin tanssilavalla naista ja tanssilavan takana vetää miestä turpaan. Nykyisin on essajee. Naisten haku koko illan.
Inarin Yritys. Sieltäkö se Koo-Pee Kyrö on lähtöisin, amatööriseura takuulla, amatöörien puuhastelua, sellaista yrittelyä. Ars Amatööri. Arsi Harju. Enää ei ole edes ruskeita kirjekuoria, urheilun salaisuus on dopingia eikä rahaa, sillä yrittänyt on laitettu.
"Suomen tavoittelevin poikamies", kuvattiin erästäkin siinä suomalaisessa suositussa televisiosarjassa.

Täällä tapellaan.

Kuitenkin vastustan yleisnimitystä Hännikäinenmelender ja harrastan itse yleisnimitystä Melinkäinen. Siinä on eräällekin jälki-satiirikolle miettimistä että miten olisi voinut dialogiensa päähahmon nimetä, jos olisi ollut vähänkin älliä.


Muistan ihmetelleeni (myös ääneen), kun kirjaansa kirjoittivat, että miten noin kaksi erilaista ihmistä saa sanansa sopimaan samojen kansien väliin, mutten älynnyt että vastaanotossa ne ongelmat vasta alkavat. Vasta-alkajien on hyvä muistaa, että vastaanotto oli aikoinaan kova juttu niin kuin lättähatut asian esittävät.

Tässähän on vain toisella voitettavaa ja vain toisella hävittävää.

En aivan jaksanut lukea noita viimeisiä kommentteja läpi, joten en tiedä löytyykö Liberalismin petos (ei siis Liberalismin rappio niin kuin aiemmin luulin) jo kaupasta vaiko ei. yks Kakeko asiasta kyseli vai kukako. Sen verran voin kehua, että kuulun niihin moniin, jotka saisivat kirjan pdf:nä, mutta minäpä poika kieltäydyin ja sanoin astelevani kirjakauppaan vakain vaikka epäilyttävin ostoaikein.

Ihmettelen nyt tässä, miksi kirjoitan näitä merkintöjä. Ketä kiinnostaa. "Kirjoitan irselleni" (tuo on mielenkiintoinen kirjoitusvirhe). Paskaa. Kirjoitan siksi ettei minun tarvitsisi kirjoittaa mitään muuta.

not-e 2 me shelf: kirjoita merkintä ilman kirjoitusvirheiden poistoa.

Harmittaa, että olen hidasälyinen, enkä tajunnut ennustaa että käy siten että uuden runouden puolustajat moittivat esseistejä argumenteilla, joilla heitä itseään, uuden runouden edustajia, on moitittu. Muutamissa paikoin puhutaan, että mikä se esseeminä on. Siinä riittää miettimistä. Eräskin sanoi:

"Miten jaksavatkin olla tommosia, vuositolkulla jauhavat että kenenkin mitäkin on poetiikka."

Kysymykset ovat niin stilisoituja ettei niitä ole edes olemassa. Esseeminä on, tietenkin, fiktiivinen, mutta samalla osoittaa (denotoi, tai ehkä konnotoi) positiota. Mitä tulee uuteen runouteen, se on vanhaa ja kierrättävää (vaikkei postmodernissa mielessä, missä mielessä, sitä emme tiedä). Muistan liian elävästi, kun yritin kerran kysellä näitä asioita, että miten asiat sitten ovat, enkä saanut yhtään vastausta, edes sitä, etteivät positiot ole pysyviä, van liikkuvia, ehkä niillä on flow. Mitään ei ole.

Maailma on ominaisuudeton, sillä jos teet määrittelyn, sinua voidaan siitä muistuttaa, voit tulla osoitetuksi väärin-ajattelijaksi, hölmöksi, ihan vitun idiootiksi. Siksi on parasta enintään höpistä niin yleisiä, ettei mistään saa kiinni. Konkretiaa ei enää ole, on pelkkää virtuaalia. Tyypillinen kiertoliike on väittää, tämä on politiikan puolelta, että jaottelu vasemmistoon ja oikeistoon on vanhentunut. Siltäpä näytti viime talvena kun presidenttiä valittiin! Tosiasioilla ei ole mitään merkitystä, mitä tahansa voi sanoa ja sana, vain sana, on merkityksellinen.

Ei siitä ole pitkään, kun järjestettiin rauhanfestivaaleja.

Eikä kukaan kuitenkaan tiedä, että on olemassa runoilijoita, jokunen on esseisteistä kuullut, "esseebuumista". Mitä väliä millään on. Ja ne harvat, jotka tietävät että on olemassa runoilijoita, kaihtavat heitä elleivät itse ole runoilijoita. Heille nauretaan, runoilijoille, pidetään rasittavina ihmisinä, joiden sössötyksestä ei saa mitään tolkkua. Tämä on ihan yleinen mielipide niiden harvojen keskuudessa, jotka tietävät että on olemassa runoilijoita.

Tietävän kansanosan näkemys runoilijasta:

Runoilija on rasittava. Paitsi se yksi turkulainen sukkapäämies. Se on hauska ja se sanoo vittu ja juo viinaa ja nussii.

Minä pidän runoilijasta, vaikka, se on totta, kaveri on rasittava, mutta hänen hankkeidensa esine on miellyttävä. Eikä kenenkään tarvitse tietää runoilijaa. Sanoin kerran, koska olen hullu, että eräs jyväskyläläinen runoilija -ho kirjoittaa hyvin, ja sain vastaani pöllämystyneen katseen ja oltiin sentään kirjallisessa porukassa. Kerrankin tiesin enemmän. Piti mennä runouteen asti.

Toinen pääsiäispäivä. Haku 9.4.2012 9.25 – 9.4.2012 11.24:

hans selo diiva

Tämä luo luottamusta siihen, että oikeus voittaa, vaikkei oikeus voita, mutta hauska on itseänsä pettää. Että joku herää ja aamupäivällä menee tietoverkoksi kutsuttuun irstauteen, on toinen pääsiäispäivä, ja naputtelee hakukoneeseen "hans selo diiva". Se on samanlaista uskoa, järjettömyyttä, kuin se että Jumala tapettiin ja Jumala ei kuitenkaan kuollut, vaan häipyi haudasta. Mitä tiede tähän sanoo! Ei voi olla totta, että joku kirjoittaa hakukoneeseen "hans selo diiva", hetkinen, nyt on vuosi 2012, eikä kukaan enää usko joulupukkiin ja muihin taruolentoihin. Maailma on talous. Ei enää voi olla tällaista, ei enää eletä pimeää keskiaikaa.

Antonin Artaud sanoi, kuten Sianhoito-oppaasta ilmenee

Kaikki kirjoitus on sian paskaa. 
(Tout l'écriture est de la cochonnerie.) (Sanakirja puhuu mömmöstä ja sianlihasta)

Itse sanon

Talous on sianpaskaa.

Kalervo Palsa: Tenttumessias (1969)

Tein aikoinaan pro gradu -tutkielman Tenttumessiaan Tuskien tie Getsemanen yöhön. Miten Kalervo Palsasta tuli taiteilija 1960-luvun toisella puoliskolla ja 1970-luvun alussa. Työhön meni aikaa mutta kai se kannatti tehdä. Ainakin olen lukenut Palsan alkuperäisiä päiväkirjoja ja muutenkin kaivellut hänen arkistoaan Kuvataiteen Keskusarkistossa, joka omistaa tuon kuvan oikeudet (tai jotakin). Arkistotyö on vallan ihastuttavaa, lukea, koskea esineisiin, jotka ovat historiaa. Joku puhui eksistentialistisesta kokemuksesta.

Jumala jo kuoli ja heräsi, mutta risti on aina. Luin tänään Paavo Ruotsalaisen kirjeitä ja hän kertoi ilahtuneensa, kun kirjeen vastaanottajalla oli ollut vaikeuksia uskonsa kanssa. Niitä on oltava, vaikeuksia. Elämä on tuskien tie. Järjetön usko pelastaa.

Täytyy ruveta painotöihin, kun kirjaa on jo tilattu. Onneksi se on jo kirjoitettu, muutoin olisin huomattavissa ongelmissa. Tämä on kivaa tämä kirjanteko! Syyskirjan vien ihan painoon, olen jo miettinyt mitä kaikkea siihen keksin. Tuo runoelmantapainen on tarpeeksi pitkään laiskotellut tiedostoissani ja paperikasoissani, joten sen on aika käydä töihin.

Kyllä virkkeen kirjoittaa mutta sen asetteleminen sivulle on hankalaa. Etenkin kun työskentelee tulostimen ja kopiokoneen kanssa. Käsityö kunniaan!

Muistan kun vihasin aurinkoa. Lähimuisti toimii vielä.

Sofi Oksanen, universumin paras ja merkittävin kirjailija, julkaisee hänkin mutta vasta syksyllä. Kertoi, että avannee blogin, jossa kerrotaan kirjan tuotantoprosessista, siis siitä, mitä tapahtuu kun kirjailija luovuttaa kirjan kustantamolle. Joku muu saa kirjoittaa sitä blogia, Sofi Oksanen kertoo. Onkohan jo avattu, blogi?

Minäkin kerron tässä kirjanteosta, siitä tuotannollisesta prosessista, kun kirjailija antaa käsikirjoituksensa kustantajalle, ja mitä sitten tapahtuu. Antaminen kävi niin että luin Juhani Tikkasen blogia, jossa hän kertoi runoläpysköistä, ja päätin tehdä itse sellaisen. Nyt olen sitten kustantaja.

Sain siis Juhani Tikkaselta ajatuksen. Siitä kiitos. Näin Helsingin suunnalta tulleena minua hämmästyttää että turkulaisilta saa ajatuksia.

Vätin Kustannus perustettiin toissapäivänä. Vätin Kustannus julkaisee kirjoja. Se on voittoa tavoittelematon (maailman yleinen luonne). Vätin Kustannus julkaisee ensimmäisen niitoksensa vapunaattona 2012.

Teosta saa kustannuksetta, minulle vain osoite mihin kirja on toimitettava niin se toimitetaan. Osoitteen voi kertoa minulle esimerkiksi sähköpostiosoitteeseen Sliuhto@gmail.com.

Teos on runoelma ja sen nimi on Surun virsiä. Sen olen minä tehnyt. Sivumäärä noin kolmekymmentä. Lähetetään huomaamattomasti. Myös ulkomaille.

Vätin Kustannuksen seuraava julkaisu ilmentyy syksyllä. Se on koetteellinen runoteos. Myöhemmin, kunhan keritään, julkaistaan palindrominen runoelma. Se pitää ensin tehdä, vasta 700 sanaa olemassa.

Vätin Kustannus mullistaa kustannuskentän, Vätin Kustannus on juuri sitä mitä milloinkaan ei ole tarvittu, tarvita tai tulla tarvitsemaan. Vätin Kustannus on täysin tarpeeton. Se on tarpeenteko niin kuin Rudolf Sykiäinen sanoi Pentti Saarikosken runosta: "Tee tähän." Tämä on Vätin Kustannuksen tunnuslause.

Mitä mietit?

Kommentoi Jaa Tykkää Osallistu

Viimeinen sivu

Sivu 44 noin 436 tuloksesta (0,30 sekuntia)

 

Lastut: Ei ilmaiseksi

hanhensulka.blogspot.com/2012/03/ei-ilmaiseksi.html

12. maaliskuu 2012 – Sami Liuhto kirjoitti... Luen Parnasson blogia kuin katselisi, mieluiten etäältä, kummitusmailmaa. Esimerkiksi Kettu-merkintä on pelottava, se on ...

Rauno Räsänen: PÄREITÄ: Opettajien kauhut - Speedy ja Saku

actuspurunen.blogspot.com/.../opettajien-kauhut-saku-ja-speedy.html

17. toukokuu 2007 – sami liuhto said... Piti arvata, että IhkuIines suutahtaa. Täytyypä käydä katsomassa miten suomipoikaa tällä kertaa kurmuutetaan. 17/5/07 7:05 ...

Liisun blogi: Neiti Soldan

pikkuliisu.blogspot.com/2012/03/neiti-soldan.html

15. maaliskuu 2012 – Sami Liuhto kirjoitti... Upea teksti! Neiti Soldan on pitänyt lukea, mutta lukematta yhäti on. Juha on romaani mieleeni. 15.3.2012 12.48 ...

Sukututkijan loppuvuosi: helmikuu 2012

sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/2012_02_01_archive.html

29. helmikuu 2012 – Kun tulee olemaan käytettävissä vain blogeja ja FB-timelinea eikä kunnon päiväkirjoja. Vali-vali. Sami Liuhto koki historian multimediana.

Kemppinen: Harry Järv

kemppinen.blogspot.com/2007/05/harry-jrv.html

3. toukokuu 2007 – (ei näy hampuria eikä dresdeniä. VastaaPoista. sami liuhto May 3, 2007 04:10 PM. "Kunhan tuli mieleen Venäjän virolaisvihasta ja virolaisten ...

Kalppari: huhtikuu 2005

kalppari.blogspot.com/2005_04_01_archive.html

28. huhtikuu 2005 – Liukkonen Erno Loponen Sami Korpirauhan lastenleiri (mahtuu vielä) Lappalainen Kati Loponen Sami Saksanen Katariina Alppila 27.6.- 1.7 ...

Kalppari

kalppari.blogspot.com/

1. syyskuu 2005 – Liukkonen Erno Loponen Sami Korpirauhan lastenleiri (mahtuu vielä) Lappalainen Kati Loponen Sami Saksanen Katariina Alppila 27.6.- 1.7 ...

Last Exit Suorama: Missä olen nyt

suorama.blogspot.com/2010/09/missa-olen-nyt.html

5. syyskuu 2010 – ... Laadunvalvontayksikkö · Luen ja kirjoitan · Maybe Not · Missio kässäri · Palikat · Pirkkalaiskirjailijat · Pisara · Sami Hilvo · Sokeripala ...

Markku Jokisipilä

jokisipila.blogspot.com/

20. maaliskuu 2012 – Markku Jokisipilä (4) 24:22.2 1:47.8 2010 25. Sami Ruoholahti 24:33.1 1:48.6 2011 26. Tomas Cervinka 24:44.1 1:49.4 2011 27. Jouko Lehtelä ...

Sedis Blog: 04/01/2007 - 05/01/2007

sedis.blogspot.com/2007_04_01_archive.html

30. huhtikuu 2007 – Uusia klassikoita esittelee Sähkömetsä II (Eija-Liisa Ahtila, Sami van Ingen, Helsingin elokuvapajaa, Seppo Renvall, Veli Granö, Ilppo Pohjola ...

Näyttääksemme kaikkein oleellisimmat tulokset olemme jättäneet pois joitakin kohteita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin jo näytetyt 440. Jos haluat, voit toistaa haun ja sisällyttää siihen pois jätetyt tulokset.

Kävin mulkoilemassa Facebookia, kun vaimo oli jättänyt tilinsä auki (vai miten se on). Joka tapauksessa löysin sieltä, siis Facebookista, niin hienon päättelyn että lainaan sen tähän:

Käsitehärdellistä sen verran, että ehkä kaikkein omimmalta positionmäärittelyltä tuntuu "vapaamielinen". Oikeastaan vastustan ihan tasapuolisesti kaikkia kyyliä riippumatta siitä mikä on se hyvä, jalo ja yhteiskunnan kaikki ponnistukset ansaitseva päämäärä jonka nimissä he kyyläävät.

Vapaamielinen ja vastustaa peräkkäisissä virkkeissä on ihanaa. Keskustelussa jo aiemmin mainittiin saman sankarin stereotyyppisestä ja itsensä kumoavasta ajattelusta, mutta tämä lainaus summaa paljon, ei siihen taidettu enää sitten vastatakaan. Tosiaan voi kysyä, että mistä näitä tulee.

Oman käsitykseni mukaan vapaamielinen ei nimenomaan vastusta, vaan ymmärtää "kyyliä" ja ihan kaikkia. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Etsii malkaa omasta silmästä. Kirjoittaja vastustaa äärisuuntausten edustajia se on hyvä asia, usein, mutta ei niitä kannata nimitellä "kyyliksi", sillä heittäköön se ensimmäisen kiven joka ei ainakin joskus ole kyylä. Missä näiden itsekritiikki on? He kompastuvat heti.


Kirjoittajalla on kova tarve näyttää, että hän ei ole maahanmuuttokriittinen, konservatiivi ja muuta yleisessä kielessä negatiiviseksi nähtyä. Monilla meistä on huono omatunto, kun joskus on tullut ajateltua maahanmuuttokriittisiä. Etteivät nämä äänekkäät todistajat vain pelkäisi, että heidät paljastetaan, joku kertoisi heidän salaisista ajatuksistaan? Siitäkö tuo jatkuva metelöinti?


Tuo näyttämisen tarve on todistamista ja vastakääntyneillä se on erityisen innokasta. Kannattaisi olla varovainen, ettei näin helpolla paljastu. Todistamisessa on myös se, että näin osoitetaan kuulumista tiettyyn leiriin ja kuulumattomuutta tiettyyn leiriin. Että minä en ole perussuomalainen. Vaalien aikaan tämä todistaminen sai kammottavia muotoja.


Luulisi todella, että nämä vapaamieliset olisivat armeliaita, siis armeliaita muitakin kuin itseään kohtaan. Mutta hepä ovat niitä kiihkeimpiä tuomitsijoita. Nimittelevät ja kun heitä nimittelee, huutavat poliisia apuun. Muistan tämän sakin aivan liian hyvin koulunpihalta. He menestyivät. He tunsivat koealueen. Mitään muuta he eivät tunteneet. Tunnen vastenmielisyyttä heitä kohtaan ja joudun taistelemaan itseni kanssa, etten toivottaisi heitä hevon kuuseen ja pahempaan.

Toiseksi paras tulos:

lisääjä Sven Laakso , osoite: Käymälä - 5 sekuntia sitten

Hei tänään pääsisi Kansallismuseon suljetulle osastolle katsomaan yhtä uutta runokirjaa! Kirjaa on olemassa vain yksi käsin valmistettu kappale. Sen arvo on mittaamaton koska se on tosi hieno ja hyvä. Ylei...

Aamuisin herätessäni ikävöin 80-lukua, koska silloin en vielä tiennyt mitä elämä on. Ehken tiedä vieläkään. Aika harva tietää. Mitä elämä on. Ei sitä tiedä. Kuitenkin ostin yhteensä kolmellakymmenellä eurolla kolme kirjaa antikvariaatista, eli divarista niin kuin lättähatut asian esittäisivät, nuo, jotka kuuntelevat sitä Amerikasta tullutta neekerimusiikkia. Ostamani kirjat ovat:

Cormac McCarthy, Menetetty maa, 3 euroa,

Vincent van Gogh, Kirjeitä veljelleni, 12 euroa ja

Stephen Davis, Guns N' Roses Watch You Bleed. Koko tarina, 15 euroa.

Viimeisen kirjan suomenkielisestä nimestä ei ole varmuutta, englanninkielinen alkuteos on nimeltään Watch You Bleed - The Saga of Guns N' Roses.

McCarthyn romaanin olen lukenut, muita en ole, tosin ne eivät ole romaanejakaan. Edellinen virke sisälsi huumoria, joka jää liian monien nykyrunoilijoiden käsityskyvyn ulkopuolelle. On sille nimikin. Autismi. Tämä nyt oli ikävästi sanottu. Mutten sentään nimennyt ketään. Tosin olisi nimeäminen hankalaa, siihen menisi loppupäivä eikä riittäisikään.

Taitaa olla kiirastorstai. Ostin eilen Veikkaajan, vaikka siinä on kannessa juttua vihaamastani urheiluseurasta, mutta suurena sieluna en antanut kannen haitata. Eilen lueskelin pitkästä aikaa (voisi keksiä jonkin paremman ilmauksen) Veikko Huovisen Viime talvea. Hörähtelin muutamaan kertaan. Sitten etsiskelin hyllystä Shoshtakovitshin muistelmia mutten löytänyt. Onko joku varastanut kirjan? Minulta on Huojuva talokin kadoksissa.

Meidän talo on vinossa. Tien suuntaan. Vinoava talo.

Parnassokin tuli. Löysin nopeasti Lasse Koskelan virnuilun Aarne Kinnuselle. Muttei vastineen vastinetta. Olisin mielelläni jatkanut sanailua. Jopa muiden kirjoittamana.

Nyt on saavuttu blogiin paljon täsmällisemmillä hauilla:

idiootti sami liuhto

ja

sami liuhto läski

Realismi voittaa lopuksi aina. Mutta vatsani on ollut viime aikoina pienenä, kun en ole juonut olutta ja jo kolmatta viikkoa olen ollut juomatta lain. Tässä on se ongelma, että valveutunut nuoriso voi sanoa: "Hän on alkoholisti." Niin on. Mitä tulee idioottiuteen, luullakseni olen ainakin lähellä idioottiutta. Ainakin pidän itseäni idioottina niin kuin kaikki muutkin pitävät. Siinä olen ihmisten kanssa samaa mieltä, mutta mielipide eroaa, kun tarkastellaan mitä mieltä minä olen muista ihmisistä ja mitä mieltä he ovat itsestään.


Oliko tuo enempi onto- vai epistemologiaa? Lueskelin eilen Mätämunan muistelmia ja sain siitä/ niistä paljon virikettä. Kirjoitin lähes kaksi liuskaa. Olen nipin napin liuskalla viisi. Ei siihen enää paljon tule ja jätän monenlaista pois. Uskontokysymyksen jätän käsittelemättä, Heikinheimoa ja Kinnusta voisi vertailla keskenään, heillä on sama lopputulos mutta erilaisista lähtökohdista. Mutta vähän erilaisia ateisteja nämä ovat kuin nämä nuoremmat rääkyjät.

Lukiessani Rousseauta löysin hauskan kohdan, hän sanoi että hänen elinaikanaan ateistit olivat kovin dogmaattisia ja tuomitsevia ja katso! samanlaisia ovat nämä uuden vuosituhannen hyväkkäät. Heiltä ei juuri armoa heru ja samat henkilöt jaksavatkin muistutella uskontojen rikoksista. Niitä on, rikoksia, mutta entä lohtu, armo, anteeksianto ja sen sellainen, eivätköhän nuo asiat ole enemmistönä. Se, että joku asioita pitkään ja syvällisesti ajatellut päätyy ateismiin, on eri asia kuin populistinen riekkuminen mitä monet harrastavat. Niin riekuin minäkin mutta tulin toisiin aatoksiin.


Päätän aamusaarnani tähän.

Nyt on tultu imartelevalla haulla:

historiantutkija sami liuhto

Minulla on niin sanottu historiantutkijan koulutus, mutta on siitä pitkä matka historiantutkijaksi. Sen sijaan luin eilen vaihteeksi Ilkka Huhdan väitöskirjan "Täällä on oikea Suomenkansa" kolmatta painosta. Eikö Juha Siltalankin väitöskirja Lapuanliike ja kyyditykset 1930 jäänyt kahteen painokseen? Olisi hauska visa, että montako väitöskirjaa on lukenut. Varmaan alle kaksikymmentä, vaikka tuntuu että sata.

Suomalaisessa akatemiamallissa tutkijan päätyö on väitöskirja. Aarne Kinnusen mukaan se on vasta alku, tietenkin kaikki muutkin ovat virallisesti tätä mieltä, mutta eivät tee asiantilan muuttamiseksi yhtään mitään. Niin inhimillistä.

Mietin eilen, että jospa rupeaisi jatko-opiskelijaksi, nyt olen tutkintoa täydentävä opiskelija. Tosin en ole täydentänyt tukintoani, siinä on edelleen 301 opintopistettä. Harmittaa tuo 1 ylimääräinen piste. Tavoittelin tasalukua mutten onnistunut. Tasaluku olisi ollut mahdollinen mutten ollut tarkkana silloin kun olisi pitänyt olla tarkkana.

Palsasta en ainakaan tee mitään. Lukiessani Huhdan väitöstä mietin, että nämä ur-heränneet voisivat olla mielenkiintoisia. Sitten pitäisi valita suorituspaikka. Ongelmallista on. Turku (suomenkielinen) on poissa laskuista, sillä tiedekunnan jokin neuvosto ei pidä minusta, enkä minä mene anelemaan. Sain sieltä hylkäyksen, kun olin ensin naureskellut naistutkimusta, joka on nykyään sukupuolentutkimusta, Agricolan kirja-arvostelussani. Ei näillä asioilla yhteyttä voi olla. Eihän. Kuulemma naureskeluni, sanomani että voisivat ottaa vähän rennommin, oli kiristänyt naistutkijoita.

Mutta Turun yliopisto on muutenkin outo paikka ja onkin hämmästyttävää että siellä yhä voi olla kulttuurihistorian kaltaisia oppiaineita, jota haluttiin minun kauttani näpäyttää. En välitä siitä, että minulla on välitystehtävä. Kaiken kruunasi se, että tuli joulukuun alussa publiikki, mihin ilmoittauduin, ilmoitus otettiin vastaan, mutta Akatemiatalon aulassa minusta ei oltu kuultukaan. Lähdin pois ja kirjoitin palautetta tiedekunnan väelle. He pyysivät anteeksi, jotenkin, mutteivät lähettäneet valmistuneille publiikissa annettua kirjaa. Tosin tiedän tapauksen, missä valmistunutta ei edes kutsuttu publiikkiin. Hienoja instituutioita on herätetty henkiin, mutta vähän toistaitoisesti.

Tutkintooni tiedekunnan kansliassa taas pantiin väärä 12-pisteinen, vaikka nimenomaan minulta kysyttiin erikseen, mikä sisällytetään tutkintoon ja mikä ei. Nyt tutkinnossa on ranskan rääppeet, jota olin ajatellut kasvattaa arvosanaiseksi, mutta filosofian irtonaiset pisteet ovat yhä irtonaisina. Ole näiden kanssa. Kehotankin ihmisiä olemaan tarkkana, kun suuntaavat kulkunsa Turun yliopiston Humanistisen tiedekunnan kansliaan, siellä on ammattitaidotonta porukkaa töissä.

Sen sijaan Turun yliopiston professoreista minulla on loistavia kokemuksia. Viimeinkin sain kunnollista ohjausta! Ja se on erinomaisten professoreiden Hannu Salmen ja Marjo Kaartisen ansiota. He pitävät huolta opiskelijasta, neuvovat, lohduttavat, kannustavat, eli tekevät kaikkea sitä mitä professorin kuuluu tehdä. Ei ihme, että kulttuurihistoria on suosittu oppiaine, kun siellä on noin loistavia opettajia. Suosittelen kaikille.

Early Evening Acoustic - Sami Liuhdon taudinkuva

perjantaina 13.4.2012 klo 19.00 ArtShortCut, Malminkatu 36, Helsinki

Sanoin joskus että eräs henkilö on pösilö ja minun sanojani epäiltiin. Nyt sitten osui pösilön jutut heidän nilkkaansa ja valittelivat että se on pösilö. Niin se on pösilö, mutta olin heidän tasollaan ja kiistin erään henkilön pösilöyden. Tämmöistä tämä on. Luin loppuun Päätoimisen elämän. Se oli niin hauska kirja ettei se voi huvittaa akatemiassa kun ne on pösilöjä jos ketkä. Akatemiassa kun ei voi lukea edes Kanavaa. Näin puhuvat humanistit, jotka samalla kertovat olevansa suvaitsevaisia ja kannattavansa tasa-arvoa. Vetäkää käteen, tai no, teidänhän on pakko, mutta kuvaannollisestikin. Mitähän se tarkoittaa.

Ensi viikolla ilmestyy Parnasso! Olisipa Vesa Rantama vastannut vastineeseeni. Vesa Rantama teki kuin proseminaaria sen raporttinsa, potkaisi sitä jota pitää potkia ja joka vielä näyttää että tähän näin. Kai tuollaisilla lipokirjoituksilla palstatilaa saa. Olisi vittuillut edes kunnolla mutta kun ei osaa. Ja olisi sanonut vaikka että Mervi Kantokorvella on ruma etutukka. Muttei kaikista sanota. Tuommoiset Vesa Rantamat, systeemin orjat, heihin voivat kaikki hallitsijat aina luottaa.

Olenko minä antanut luvan mennä niin sanottuihin henkilökohtaisuuksiin siten, että menen itse niin sanottuihin henkilökohtaisuuksiin itseäni ja toisia kuvaillessani? Sanoisin, että pilkkaan lähinnä itseäni, mistä nämä lahjattomuudet älyävät sen, että tuo sanoi olevansa sitä ja tätä, sanonpa minäkin että se on sitä ja tätä. Katsokaa pojjaat sitä omaa malkaa silmässänne. Mutta ei teistä ole koskaan siihen. Se vaatisi rehellisyyttä.

Näitä mietin tässä keskiyön jälkeen kun en viitsi mennä nukkumaan. Ihmisillä on rooleja. Osa myös ohjaa. Aika kiltisti ne tekevät mitä käskee. Paitsi että välillä roolit ja ohjaamiset ahdistavat, en tiedä onko muilla näin, itse asiassa kysyin asiasta eräältä esseisti-kriitikolta (savukeitaalainen muttei TH) ja hän sanoi jotakin sen suuntaista, että välillä on kiva hämmentää. Minua sellainen hämmentäminen hämmentää, ahdistaa. Nyt voi kirjoittaa vastineeseen: "Häntä ahdistaa hämmentäminen." Miten joku voi olla parikymppisenä täysi kulttuuripoliitikko? Mitä nuorempi, sitä turmeltuneempi? Aina varman päälle. Aina varmaan päälle. Aina Varman päälle. Siihen humanistilla on mahdollisuus, helppo ei vielä riitä.

Toisaalta olen sitä mieltä, että Linkolan et alin ajatus vanhojen miesten neuvostosta on huono. Vanhat miehet ovat järkejään järkensä menettäneitä koohoja. Osa heistä jopa liittoutuu nuorison kanssa, kun dementiassaan luulevat jälleen olevansa 70-luvulla. Tästä tuli aika helposti PEN-järjestö mieleen. Suomessa sitä johtivat 30-luvulla äärioikeistolaiset ja 70-luvulla äärivasemmistolaiset, nykyisin ääri-idioottilaiset. Ei oikein ole onnistunut Suomi-neidon lanteilla PEN. Ehkei lantteja ole ollut tarpeeksi.

Toivottavasti tuleva viikko ei ole niin hankala kuin tämä päättyvä, päättynyt. Saisi olla rauhassa. Ettei kansan karjunta kaduilta kuuluisi. Jos olisin rohkeampi ("Hän ei ole rohkea."), kävisin haistattelemassa kansalle. Keskityn haaveiluun, uneksuntaan, unennäköön.

Lukekaapa, possut, tämä Antti Melenderin uusin merkintä.

Se on Tommi Melender, mutta blogin nimi on Antiaikalainen, ja sotkin niitä vähäsen. Hehee. Nyt merkintä on vielä tuore, huomenna jo vanha, joten kipin kapistellen lukemaan. Unohdin flunssani lukiessani merkintää. Siinä on tärkeitä asioita. Merkinnässä.

Ja aivan lopussa motkotetaan näkökulmatekniikastakin, mistä itse motkotin edellisessä Kritiikissä. Näkökulmatekniikan ylittää tylsyydessään vain yhden päivän romaani, näitä molempia Jari Tervo viljelee. Mitaton proosa alkaa myös olla sillä hilkulla, mutta viime aikoina on esiintynyt mitallistakin. Pidän sitä erinomaisena asiana.

Vai oliko merkintä aprillipila? Saakeli.