Vissiin haikuton
blogi keväimelläkö -
sitä ei tiedä.

Ballardin teksti Uponneessa maailmassa on täyttä ja ladattua ja sitä mitä sanotaan. Lukeminen tuo vaikean olon, kirja ei ole nautinnollinen, nautinto syntyy kokemusteni mukaan jälkikäteen. Nuo vedet ja niiden elävät. Unissamme meillä on leguaaneja, alligaattoreita, käärmeitä ja vedenalaisia kaupunkeja, joissa vaellamme. Ajatus ei ole miellyttävä. Tohtori Bodkin on joskus asunut tuossa kaupungissa ja hän meloo kanootillaan ympäriinsä etsien muistoja. Vierellä, yllä ja alla ovat sademetsän puut ja niiden elävät. Minua kauhistuttaa ajatus sademetsästä. Kerran olen ollut sademetsän reunalla, toivon etten milloinkaan joudu sademetsään tai vedenalaiseen kaupunkiin. Ajatella, jos unet jatkuisivat ja loppuisivat vasta kuolemaan. Ehkä sen jälkeenkin unet jatkuvat. Ehkä unet kuoltua alkavat. Nukkumisen huono puoli ovat unet. Ehkei lopulta ja lopussa unia enää pääse pakoon, olet unessa albiinokäärmeiden kanssa ja mietit, että elämä olikin hyvää aikaa. Tästä loputtomiin on pelkkää painajaista.

Olin jälleen unohtanut, että Alfred Kubin oli myös kirjailija. Die andere Seite menee lukuluetteloon juuri nyt. Kubinin taide koskettaa minua.

Kiehtova on myös Escher ja Douglas Hofstadterin kirja Gödel, Escher, Bach, jota viimeksi luin ruotsinnoksena. Nämä nimet tuovat mieleen hauskoja muistikuvia. Maailma on tylsä, ellei löydä omaansa. Malaparte, Céline tietenkin, keitä kaikkia niitä on, mahtavia taiteilijoita.

Minun ei tarvitse poistua Vätistä, koska tämän tietokoneen avulla pääsen katsomaan minua miellyttävää taidetta ja voin lukea "kirjastoni maittavaa antia" niin kuin Hans Selon romaanihenkilö Kai Terho asian ilmaisee.

Olen lähes-ylpeä tästä.

Olen ylpeä tästä.

Pelottava on tämä maailma.

Näyttäisi siltä, että vanhemman on erikseen ilmoitettava että rakastaa lastaan.

Äitiys on ammatti.

Isyyttä ei ole.

Onko tästä muutettava jonnekin Nigeriaan, missä ei ole tehty tikusta asiaa, vaan missä on oikeita ongelmia eikä näennäisiä, kun ilman ongelmia emme näköjään osaa elää. Juuri tänään inhoan eurooppalaisuuttani, mutta loppujen lopuksi olen kulttuuriperimästäni ylpeä. Olen eurooppalainen, ei sille mitään voi. Eurooppalaisuus on monimutkaisuutta. Itäinen yksinkertaisuus ei minua juuri kiehdo mutta ymmärrän että monille se on vastustamatonta.

Taistelin jonkinlaisen version Selo-tekstistäni. Sekava siitä tuli. Ilmeisesti olen kadottamassa selkeän kirjoittamisen taidon, ei se vahva ole minulle koskaan ollut, mutta nyt on menossa vähätkin. Sekavuus on kuitenkin päämääräni. Sekavuus tulee sillä tavalla luonnostaan, että kuvaa asioita jotka ovat sekavia. Kai termi tajunnanvirta sopisi tähän. En pyri selkeyteen (kenties selouteen, mutta kirjoittamiseni on hyvin erilaista kuin Selolla).

Turhaan korjaa kirjoitusvirheitä. Puhuin Hännikäisen kanssa kirjoittamisesta ja hän selosti, että hänen kirjoittamisensa on aikalailla vastakkainen omani kanssa, hän pyrkii tarkkaan ilmaisuun, mikäli ymmärsin oikein. Samaa on Nylénillä. Mietin muuten vitsinä onko Joni Pyysalolla jo etukäteissopimus esseekirjasta Savukeitaan kanssa luettuani Joni Pyysalon arvion Suomen Kuvalehdessä Jaana Seppäsen esseekirjasta. Selailin Seppäsen kirjaa kaupassa, ehkä vielä luen sen.

Voihan vuorovaikutus. Vuorovesivaikutus. Aamuvuorovesivaikutus. Aamuvuorovesivaikutussuhde. Huomenna on kuun viimeinen päivä ja kirjan olisi oltava valmis. Käynkin katsomassa tilanteen. Ei ole päivityksiä, varmaan kiire. Toivottavasti onnistuu.

Kirjailija joka ei suostunut kirjoittamaan esseekirjaa voisi olla kirjan nimi. Sellainen on kuin Kirjailija joka ei koskaan julkaissut mitään. Runoilija joka ei koskaan julkaissut runokirjaa. Runoja, Otavain 2012, 58 s. Tekijyyden ongelmaa käsittelevää lyriikkaa. Tekijänsä kuudestoista runoteos.

Viitaten mielenkiintoiseen Teemu Helteen kanssani käymään keskusteluun:

Hölmöyteen (tai yleisemmin pahaan) ei pidä vastata hölmöydellä (tai pahalla).

Kumman hankala se on vielä neljäkymmentävuotiaanakin käsittää. Ettei ala nostella oikeaa eturaajaansa pystyyn, kun puna-vihreät ärsyttävät. Ettei provosoidu. Että olisi rauhallinen. Sitten on vielä se kammottava tietoisuus, että tunnen jopa älykkäitä vasemmistolaisia, oman näkemykseni mukaan sen pitäisi olla mahdotonta muttei ole.

Ja liekö meissä ihmisissä muuta kuin kuvajaisia todellisesta hyvyydestä ja pahuudesta? Aika pieniä olemme. Yhtä pöljiä kaikkialla.

Mutta joskus raivostun! Menen henkilöön. Sinänsä en sitä itsessäni tuomitse, henkilöönmeno ehkei ole niin vaarallista kuin sanotaan, mutta kuitenkin... ei se ole mukavaa. Odotan mitä minua viisaammat asiasta sanovat kohta ilmestyvässä kirjassaan, Liberalismin petoksessa, missä, kuulemma, konsensus-ajattelua moitiskellaan.

Ongelma on siinä etten minä tahdo tapella. Se on hämmästyttävää, kun ottaa huomioon mitä kirjoitan, joskus jopa mitä teen. Jos vielä joskus olen mukana keskustelussa, yritän sovitella, muttei siitä mitään tule, alan rähistä. On ilmeistä, että olen oppinut tämän käytöksen hyvin varhain, mutta käytöksestä voi oppia eroon. Joka päivä minulla on kumppaninani ihminen, joka on sovittelija luonteeltaan, minun on vain opeteltava häneltä näitä asioita.

Tämä oli tämmöinen note 2 meself, joita Hannu Helin on kirjoittanut omassa blogissaan. Helin on nyt kertonut, että hänellä on vaikea sairaus. Toivotan siunausta Hannu Helinille, joka, kuten olen usein sanonut, on mielestäni upea runoilija. Luullakseni Heliniä luetaan vielä silloinkin kun mitään muuta ei lueta.

Sain sentään kirjallisuuspalkinnon vuonna 2011, muulloin en ole saanutkaan:

yks Sami Liuhto palkitaan vuoden sekavimmasta ja noin kahdeksanneksi kännisimmästä runoesitelmästä Turun Runoseminaarissa. Kännisemmistä esitelmistä kolme kuultiin samana iltana ja niistä kaksi  tuli Sami Liuhdon suusta. Kolmas tuli jostain muualta.

Palkinnon jakajan yks Kaken mukaan

Tapani Kinnusen ehdotusta noudattaen perustin oman kirjallisuuspalkinnon. Tosin se saattaa olla enemmän runopalkinto kuin kirjallisuuspalkinto. Palkinto on oikeus käyttää aateluudesta kielivää arvonimeä yks oman nimensä edessä.

 Lisään tämän palkinnon ja sen myötä tulevan arvonimen Curriculum vitae'heni.

Henriikka Tavikin sai palkinnon, mistä onnittelut. Palkinto on runopalkinto Tanssiva Karhu tai Tanssiva karhu, tiedote ei ole turhan tarkka kirjoitusasusta.

Puhuimme siitä, miksi Caj Westerbergin Tranströmer-suomennos sai palkinnon, ja miksei Antti Nylénin Baudelaire-suomennos saanut. Minulle esitettiin pätevä selitys: oli Westerbergin vuoro, joskus hänet oli ohitettu ja nyt tuli tilaisuus kohdata.

Jaettiin kulttuurirahat ja oscarit. Tietenkin tulee mieleen, että jos 2 + 2 = 0 niin taloudella on merkitystä. Muttei sen enempää.

Elämme aikaa, kun runoilijat, hekin, puhuvat kirjallisuudesta talouden kautta, että kustantaminen olisi tuottoisaa, kannattavaa, järkevää. Talous, kustannus, tuotto, kannattavuus, järkevyys, niillä ei ole mitään merkitystä. Talous on 2 + 2 = 4. Ei muuta.

Talous on sianpaskaa.

Nokialla on uusi puhelin. Se on aivan merkityksetöntä.

Runous on akkojen hommaa.

Proosa on miesten työtä.

Nämä sillä edellytyksellä, että elämme siinä maailmassa mikä meillä on. Ainakin minä näen runouden "feminiinisenä", tämä näkeminen on vaistonvaraista, kumpujen yöstä kumpuavaa, enkä välttämättä pidä näkemystä totena. Kuitenkin se on, se tulee mieleen. Ballardin Uponneessa maailmassa miljoonia vuosia vanhat tunnelmat nousevat ns. pintaan, mutta ei siihen tarvita miljoonia vuosia, tietenkään, vaan kaikki nousee pintaan.

Olen sitä mieltä, että näiden muistojen kieltäminen on tuhon alku. Sen myöntäminen, että meillä on ennakkoluuloja, olisi tärkeää. Ei myöntäminen ennakkoluuloja hyväksyttäisi, mutta toisi ne tiedostetuiksi, ei tarvitsisi jatkuvasti kieltää monia asioita.

Sitten kumpujen yöt. Olen havainnut, että monet ihmiset huolestuvat (nykyajan tauteja) kun huomaavat, että isänmaallinen meininki koskettaa heitä. Hyvä etteivät soita Canossan-puhelua Gazaan. Minusta tuollainen huolestuminen on jo... huolestuttavaa. Se on kokonaisen tunnekerroksen kieltämistä, kotia kohtaan tunnettavien tunteiden kieltämistä. Sama kun huolestuisi rakastumisesta. Kai jotkut miehet huolestuvat, jos rakastuvat naiseen. Tuntevat syyllisyyttä.

Otetaan vähän rennommin. Minä yritän.

Kun ei ole muutakaan tekemistä.

vaikkapa: nii, tuo on ainakin siinä putte w:n esseekokoelmassa semmonen ratkaisematon ongelma, että ollaanko tässä nyt megaluokan hulluja vai järkeviä  ihmisiä. sitä kysymystä pw ei tietenkään ulota itseensä, mutta kyllä se lanka vaan sinne johtaa.

tokkopa: siksikään liuhdon ja puten kaltaiset kaverit eivät voi pitää runoudesta. paitsi ehkä tarpeeksi selkeästi yhteiskunnallisesti virittyneestä, koska silloin voi sanoa olevansa runoilijan kanssa jostain sosiaalisesta asiasta “samaa mieltä”.

vaikkapa: mut miten tää liittyy maskuliinisuuteen, tai siihen, että nainen ei kirjottas noin?

tokkopa: ehkä olisi pitänyt muotoilla, että toivottavasti nainen ei  kirjoittaisi noin.
tokkopa : ehkä tuollaisia pikkutakkinaisiakin on. historiasta kiinnostuneita jäänteitä vuosikymmenten takaa. pakinamiehiä.

Lähde. Hiukan rassaa se, että epäillään, tiedänkö olevani pikkasen sekopää. Hauskaa on se että nämä kaverit ovat, todellakin, nimimerkkejä, mutta saman epäkoulukunnan ihmiset itkevät jatkuvasti, jos joku kirjoittaa nimimerkillä. Valitus ei haittaa minua, mutta voisi joskus katsoa peiliin.

Keitähän nuo on? Varmaan moni tietää. Muistan pelästyneeni, vaikka olisi minun  pitänyt ymmärtää, että olin kaivanut verta nokastani. Sitä saa, mitä tilaa.

Eniten minua järkytti se, että koska olen luonteeltani mielistelijä, olin nyt aiheutunut (siis ajautunut, mutta ehkä aiheutunutkin) ongelmiin. Itse asiassa tämä ongelma on aika monella muullakin, mutta olen silti itsekin varmistelemassa. En sentään kertonut äänestäväni Pekka Haavistoa! Ei sitä minulta kysyttykään, mutta olisin voinut varmuudeksi ilmoittaa. Ettei päästä sanomaan. Olen joukoissanne. Toisaalta mielistelin toiseen suuntaan. Eli sama lopputulos.

Toivottavasti nimimerkkijät ei ole ihan sitä perusporukkaa, joka on äänessä, vaan hieman sivulta. Takasivulta. Ettei kirjoittajana olisi X-järvi tai semmoinen.

Päädyimme siihen että Maria Jotunin Huojuva talo on loistava romaani. Siitä on yli kymmenen vuotta kun olen sen lukenut, mutta muistan sen kliinisyyden, toteavuuden jne. Lisäksi opus on kirjoitettu 1930-luvun Suomessa! Tässä vaiheessa Huojuva talo vertautuu Haanpään postuumeihin teoksiin, siis Noitaympyrään ja Vääpeli Sadon tapaukseen, miten tuollainen kirjallisuus on vaarallista, miten siitä suuttuvat kaikki oikeassaolijat.

Minäaaltoilin jälleen. En ole tähän päivään mennessä tavannut ihmistä, joka tekisi samaa, kirjoittaisi hakukoneeseen nimensä ja etsisi mainintoja itsestään. Se on vähän sama kuin "En oo kattonu koskaan Salkkareita/ tms. ohjelmia". Eräs vanhempi nainen valitteli aikoinaan juuri tästä, ettei voi puhua Salatuista elämistä kun ei sitä kukaan tunnusta katsovansa. Miljoona suomalaista katsoo Salattuja elämiä.

Olen katsonut Salattuja elämiä 300-500 jaksoja, en juuri viime vuosina. Sen sijaan katsomme Emmerdalea. Paljolti on makukysymys kumpaa katsoo. Minusta on hauska katsoa Emmerdalen kaltaisia sarjoja, Salatut elämät on jotenkin väkivaltainen ja kenties-tahattomasti-koominen, tästä jälkimmäisestä en ole lainkaan varma.

Minäaltoilu on mukavaa. Etenkin kun siitä jää kiinni eli esim. blogin pitäjä näkee, millä haulla on blogiin saavuttu. Sitten on muitakin hakuja, kuten "Sami Liuhto on nero" (kahdesti), mutta pelkäänpä että haulla tarkoitettiin sitä toista samannimistä.

Olen sitä mieltä, että mennään tiettyjen sopivaisuuksien yli jos aletaan kertoilla mahdollisista minäaaltoiluista eli en sano nimiä. Paitsi omani. Tosin ei sitä tiedä onko haku minäaaltoilun seurausta ja, mikä tärkeintä, mitä sitten eli miksi ei voisi minäaaltoilla. Muttei nimiä.

Surf, eikö se ole tyrsky tai sellainen. Minätyrskyily, minätyrskintä. Häh:

1680s, probably from earlier suffe (1590s), of uncertain origin. Originally used in reference to the coast of India, hence perhaps of Indic origin. Or perhaps a phonetic respelling of sough, which meant "a rushing sound." The verb meaning "ride the crest of a wave" is from 1917; surfer, surfing both from 1955. In the Internet sense, first recorded 1993.

 Minätyrskiminen. Ajatella, Intian rannikko... Ja täällä:

rantaan murtuva aallokko (s)

Ja muun muassa:

eräs musiikin laji (s)
surffata (v: to browse the Internet)
selata Internettiä (v)
surffi (s: waves that break)

 Kaikkea sitä internetissä s... löytää ja Lars von Trier.

Mietittiin sitä, että millainen nimiyhdistelmä olisi Raitis-Liuhto. Minusta se on hauska vitsi, johon vaimo ei kuitenkaan lähtenyt ns. mukaan. Ymmärrän häntä.

Luin Isänmaan nyrkin loppuun. Tajusin kuusi sivua ennen päättöä, että appeni on romantikko. Aina, tai aina ja aina, mutta usein kirjojen lopussa nuoret saavat toisensa. Sotasyyllisissä ainakin näin oli.

Eniten olen pitänyt toissasyksyisestä romaanista Vakaumuksen tähden. Hän kirjoittaa laajaa epiikkaa. Sellaista on vielä, yhä, mihinkä katoaisi. Kirjoissa ei olla kyynisiä, vaan elätellään toivoa ja ollaan armeliaita.

Minusta oli tärkeää että kirjan petturi tai "petturi" oli empaattisesti kuvattu, hän vain oli tietynlainen, ja petturikin vain lainausmerkeissä, enempi hän oli kauppamies. Hän oli aatteeton.

Kissa katsoo keväistä lumihankea. Se on suosittu tuolla Facebookissa. Facekissa. Ei aivan onnistunut tuo K-kirjain, voisi tehdä kohta H:oon.

          O      O   

     O    O

K

    O   O

        O      O 

Sitä on kirjanjulkaisujuhlat taas kohta. Ongelma on siinä että luovuttamisesta on nykyisin tehty hyve. Että se on niinkun ihan okei. Toivottavasti tauti ei tartu tähän urheaan projektiin.

12-projekti on äärimmäisyyttä. Se ei ole pelailua ja leikittelyä, vaan totta. Todellisuus, totuus ym. eivät ole tuon porukan vahvimpia puolia, siksi olin alunperin sitä mieltä että kesäkuun jälkeen juttu unohdetaan ns. vähin äänin. Mutta toivottavasti olen väärässä. Yleensä olen. Ja sitäkin toivon, ettei kirjanteko mene monistamiseksi.

Penjami Lehto kirjoittaa Tammikuusta. En jaksanut lukea, kun se oli taas niin tietävää. Periaatteessa on mahdollista että on olemassa täydellisiä ihmisiä.

Jopas kirjoitti hyvin Melender Joseph Rothista. Juuri kun pari päivää sitten räksytin. Miksen ole lukenut Rothia? Miksen ja miksen.

Huomio:

Jos neljäkymmentävuotiaana ei vielä osaa käyttää alkoholia, ei taitoa tule milloinkaan oppimaan. Onhan se mahdollista että oppii, muttei oppiminen todennäköistä ole.

Millainen typerys kännissä aina olenkaan! Uhoava paviaani, muttei paviaani ole hölmö. Minulla on niin suuri miellyttämisen tarve että myyn periaatteeni sekunnissa, ehkä vähän alle sekunnissa.

Ajattelin mainita alkoholismistani, jos vaikka joku lukija sairastaa samaa tautia ja voi nyt lohduttautua sillä, ettei ole maailman ainoa alkoholisti. Kuitenkaan en tee tästä avautumisblogia, se olisi liian raskasta, avautumista varten on olemassa päiväkirja.

Eilen kävi hauska tai "hauska" juttu, kun puhuin erään kanssa, joka sanoi että olemme tavanneet. En tietenkään muistanut tapaamista, koska olen ollut hirveässä kännissä, mutta sanoin heti: "En kai käyttäytynyt huonosti?" Kysymykselle on perustelunsa, mutta kysymys myös kuvaa kysyjää oivallisesti.

Palsa kertoo päiväkirjoissaan samantyyppisestä prosessista, omasta prosessistaan, jatkuvasta epävarmuudesta ihmisten parissa. Ja Palsa sentään oli loistava taiteilija, joten on sitä alemmuudentunnetta paremmissakin piireissä. Kun luen Palsan päiväkirjoja, samastun vahvasti, tunnen yhteenkuuluvuutta tuohon maalariin. Palsa ei ollut voittaja, hän oli häviäjä tässä hyvän itsetunnon maailmassa.

Pitäisiköhän liittyä Suomen arvostelijain liittoon? Ei siihen noin vain liitytä, mutta kriteerit ehkä osaksi täyttäisin. En liity! En kuulu kuin yhteen yhdistykseen. Se riittää. Joskus tuokin yhdistys ärsyttää. Kun ne on, kyllä, moderneja, ehkä tietämättään. Itse kun olen... antimoderni. Ja nero. Antinedorni.

Kritiikin Uutiset verkossa. Lähde.

Kehotan kaikkia vapaita miehiä hankkimaan vaimon, sillä vaimo voi esimerkiksi hakea kirjastosta J.G. Ballardin Uponneen maailman. Suomennos on ilmestynyt alle vuosi sitten, eikä kirjaa juuri ole noteerattu. Silmäilin ihan vähän, sitten siirryin takaisin lukemaan Isänmaan nyrkkiä. Voiton puolella siinä ollaan. Vaarallista puhetta! Ei kirjoja lukemalla lueta, ei se ole työtä, kirjoja silmäillään ja mielikirjoihin palataan aina ja aina uudestaan. Edellinen virke on sallittua humanistista puhetta, eikä se kiinnosta minua vittuakaan.

Isänmaan nyrkissä hyvät ihmiset ovat käyneet Turun Klassillisen Lyseon, en ole varma isoista alkukirjaimista, mutta kirjoittamalla kaikki sanat isolla tulee vähempi vahinko kuin kirjoittamalla esim. Lyseon pienellä, lyseon. Odotan onko päähenkilöissä pettureita, toivon että veljeskansamme edustaja Heino olisi, se olisi sävähdyttävää. Tahtoisin lukea kirjan, missä, sanotaanko vuonna 1945, kuvataan suomalaisesta näkökulmasta virolaiset epäluotettavina pelkureina. Siinä vähän antimodernia lukijoille. Päälle voisi haukkua inkeriläiset huoriksi ja toivoa siperiansuomalaisten sukupuuttoa.

Ei siitä ole pitkä aika, kun Parnasson yleisönosastossa valitettiin että ugriporukan runoja oli kriitikko kohdellut kaltoin. Kriitikko yritti vastata, että ilman vähemmistökansallispoliittisia kriteerejä hän teki arvostelun, samalla mitalla mittasi kuin muutakin runoutta mittaa, mutta se oli virhe, vähemmistö kaipaa hellempää arviota. Siis vähemmistön taide vertautuu vähemmistön asemaan. On siinä se totuus, että, teoriassa, joku poliitikko voi sanoa että kun ne on niin paskoja runoilijoitakin niin viedään hiekkakuopalle.

Isänmaan nyrkki lainehtii kivasti, parhaimmillaan se on silloin kun kuvataan romaanihenkilön tuntemuksia ja sen sellaisia sisäisiä näkemyksellisyyksiä. Kirja on myös sopivasti roskaa, eli henkilöhahmot pikkaisen karikatyyrejä. Siksi ei voi odottaa, että virolainen kouluja käynyt nuorukainen ilmenisi petturiksi. Sitä varten on toisenlainen kirjallisuus ja hyvä niin. Kuitenkin Isänmaan nyrkin sivulauseissa välähtelee kuuluisahko oikea elämä, Rymättylän raitilla kun oli huorakin. Tarkoitan "oikealla elämällä" virallisten tahojen ulkopuolista elämää, jopa sille vastakkaista elämää.

Ihastuttava oli luku kyläpoliisi Muurisesta ja hänen tuntemuksiaan olisi lukenut pidempäänkin, ehkä niitä vielä saadaan lukea, Muurinen kun on niin maanläheinen että hirvittää. Muurinen on ulkopuolinen suhteessa virallisiin tahoihin ja etteikö vain olisi ulkopuolinen suhteessa kansaankin. Siinä välissä hiippailee.

Jotenkin tuntuu ettei sitten Juhani Ahon Suomessa ole kirjoitettu kunnolla papeista ja pappiloista. Papin tytär ja Papin rouva ovat loistavia kirjoja, eikä niihin todellakaan pitäisi verrata papistokuvausta, mutta joskus tulee mieleen, eikö tätä virkakuntaa voisi kuvata muustakin kuin ivallisesta tai kunniaa tekevästä näkökulmasta. Ilmeisesti se on mahdotonta Kataisen kansamme keskuudessa.

Yhden varauksen esitän Isänmaan nyrkistä, kun ole lukenut sitä sivulle 179: poliisimies Talvio olisi ansainnut rangaistuksen, kun meni roistoille autoa lainaamaan. Joku roti olla pitää. 

E          E

E     E

V

Ballardin esikoisromaanissa Uponnut maailma sanotaan Kerberoksen 4/2011 mukaan (T. Dalrymple, Järjen ja painajaisen avioliitto, suom. E. Mäkijärvi, siis Dalrymplen esseen suomennos, romaanin on suomentanut ihan joku muu):

 "Eikö useimmilla meistä olekin viime aikoina ollut déjà vu -kokemuksia siitä, että kaikki tämä on nähty joskus ennenkin ja että me itse asiassa muistamme nämä rämeet ja laguunit piinallisen hyvin."

Maapallo on veden peitossa ja kaikki, mikä on pitkään ollut salassa, on paljastunut. Siis ihmisen mielessä paljastunut. Kertoja viittaa psykoanalyysiin, se on selvä, mutta korostaa ettei biologiakaan autuaaksi tee. Vähän väliä tulee vastaan pelko, kun ns. raaputtaa pintaa. Rämeillä ja laguuneilla ei ole kivaa.

Olen lukenut Ballardilta vain Crashin ja Super-Cannesin, josta en pitänyt, Crash sen sijaan oli loistava. Sanoisin että luen vielä Ballardia, Tornitaloa selailin, alussa kaveri söi koiraa, se teki vaikutuksen.

Ballardille rämeet ja laguunit ovat "epämiellyttäviä" ja "meissä kokonaisten aikakausien ajan uinuneet vanhat tabut ja vietit paljastuvat." Maaseudulla, siellä pitkällä, vaikka rämeillä, ihmiset tosiaan ovat hieman erilaisia kuin maalikylissä. Tabut ja vietit ovat vähän enemmän esillä. Ja pari kuukautta Big Brother -talossa niin ne ovat aivan valloillaan. Pari viikkoa. Ensi syksynäkin Suomessa järjestetään Big Brother ja veli jätetään heti, se on hyvin kaunista. Toivoisin että tehtäisiin sellainen Big Brother, että taloon teljettäisiin humanisteja ynnä muita sukupuolentutkijoita ja katsottaisiin miten uinuva ihmisyys heissäkin heräisi eloon. Pisimpään malttinsa säilyttäisi naispappi, sanoisin näin arvauksena.

Hakisipa joku minulle huomenna kirjastosta pari Ballardia. Itse kun olen myös biologisesti sairas enkä kykene edes postilaatikolle. Sairas sieluni kaipaa suoraa kerrontaa. Onko se, sieluni, niin sairas? On se, sieluni, vähän sairas, mutta yritän tervehdyttää sitä, sieluani. Tahdon Tornitalon ja Uponneen maailman. Lueskelen niitä sairaspedilläni.

Näyttää ikävästi siltä että minun on luettava Tommi Melenderin romaani Lohtu, kun siitä puhuttiin Luutiissakin. Vittuillaanko Lohdussa meille blogikirjoittajille niin kuin Luutiin artikkelissa, perkele vieköön, vihjataan. Vai vihjataanko. En minä kirjoittaisi blogiin kertaakaan ellei olisi pakko. Paitsi että kirjoittaisin. Tarkoitan sitä, että kaikkien ei tarvitse blogia pitää.

En kyllä ymmärrä tuota artikkelia, mikä ei ole yllättävää. Melender sanoo olevansa antimoderni muttei taantumuksellinen. Varmistelun makua! Baudelaire tai Flaubert ei olisi noin sanonut, sillä he eivät olisi sanoneet mitään, eivät olisi juosseet ympäriinsä kertomassa olevansa erilaisia ihmisiä, valtavirran sivussa. He vain olivat.

Tosin tässä paskamaailmassa riittää että sanoo olevansa jotakin, sitten sitä on. Tästä syystä olen lopettanut fascismi-vitsini, kun ei sitä ymmärretty. Nyt sanonkin olevani nero! Eli nyt olen nero.

Liberalismin rappiota odotan, siis sennimistä kirjaa. Se ei ole omakotitaloesseistiikkaa, nähdäkseni, vaan mistäpä sitä tietää. Ei mitään lieventelyjä perkele vaan täysillä eteenpäin Jouko Turkan ja Matti Pulkkisen viitoittamalla tiellä! Niistä toinen on kuollut ja toinen kaivaa pihaansa Pirkkalassa. Voi vittu. Siinä on kaksi antimodernia ilman selittelyjä. Se on Liberalismin petos.

Olen illan tullen katkeralla tuulella. Tämä saakelin flunssa raapii sieluani ja mietin onko minua vastaan olemassa montakin salaliittoa. Ei kukaan sellaisia jaksaisi järjestellä. Taidan taas lukea Turkan Häpeää, se on minun kirjani eikä mikään muu, Pulkkinenkin selittelee vaikka on nero Turkan tapaan. Turkka ei selitä, hän kuvaa. Tämä selitysmaailma... perkele! En yleensä kiroile mutta nyt kiroilututtaa. Miten voi olla niin että sana ja teko ovat tulleet samaksi. Olen tätä ennustellut yli kymmenen vuotta ja kai ennustus toteutui jo ajat sitten, ehkä vuonna 1900.

Vieläkö käy edistyksellisestä näkemyksestä, että "mulle toi nettimaailma on ihan tuntematon." Ainakin syksyllä 2011 turkulainen runojärjestömies Joni Pyysalo näin ylpeili. Jumalauta. Muistan edellisen kerran kuulleeni tuollaista puhetta melko tarkkaan 2006, joten olin yllättynyt, mutta runoilijoiden tehtävä on yllättää. Ja järjestömiesten. Valehtelin sille myöhemmin, kun olin todella vittuuntunut, että kiitos kirjasta, hyvä kirja, vaikken ollut sen kirjaa edes nähnyt. En ole vieläkään. Mutta ajattelin, että jos sillä on sielu ja muisti niin sitä hävettää.

33  3 3

               3

                    3

             3

    3 333

             3

                     3

               3

33  3 3 

K

I

I

T

O

S

ei

             EEEEE

    E

             EEEEE

    E

             EEEEE

   5 3 1 T  7

                 5

             3

          M

     Ä

 N

Vätistä en juuri poistu.

Vätti rajautuu Kähäriin, Raunistulaan, pohjoisiin ylen sekaviin kaupunginosiin, jopa Kastuun, mutta Vätti ei ole sekava, sitä ei edes ole olemassa. Etenkään tällä puolen harjun. Naapurin mukaan, hän on asunut täällä oliko parikymmentä vuotta, he ovat kutsuneet paikkaa Vätiksi, mutta ehkä Vätti on virallisesti vain harjun toisella puolella. Siellä on Tosi-Vätti. Tämä on ei-kenenkään-maata ja interregnumia.

Pohjoiset ylen sekavat kaupunginosat ovat läntisiä, sanoo sitten kartta ja kompassi mitä tahansa. Itse asiassa ne ovat itäisiä ylen sekavia kaupunginosia mutta idässä ylen harva tahtoo asua. Länsi puolestaan päättyy mereen ja Ruissaloon.

Turun maantiedettä luonnehtii salattu itäisyys. Sieltä, idästä, tulivat hevosten selässä miehet, jotka veivät Turun maineen ja arvonannon, veivät ne eräälle niemelle itään. Kuitenkin myös Turku on idästä, eikä lännestä niin kuin etenkin Tuomiokirkon vaiheilla väitetään. Tämä on täyttä itää. Me vain emme osaa ratsastaa enää.

Ekstraterrestriaali menee ensyklopediassaan T-kirjaimen vaiheille. Turhuus on laaja, tuskaa hän kaihtaa, ekstraterrestriaali siirtyy Turkuun. Asteroidikolon katossa on lamppu, joka heiluu aurinkomyrskyssä, ja lampun häilyvässä valossa ekstraterrestriaali aloittaa:

Kaupungin perustivat tuntemattomat itäiset miehet.

R

I

R   I   S   T   I

T

I

R                R

U        A

K

S      S

I                   I

Luin prologin tänään julkaistusta Raittiinhurtan kirjasta Isänmaan nyrkki ja katsoin ensimmäisen luvun alkua, jossa mainittiin ensimmäisen kahvilaivan saapuneen sodan päälle Suomeen vuonna 1946. Sitten avasin television ja siellä näytettiin kuvaa tuosta kahvilaivasta, Herakleesta. Sitten luin kirjaa.

Onko ekstraterrestriaali tietoinen Maaovaalia riivaavista viruksista, bakteereista ja muista aatteista? Onko koloasteroidi troijalainen?

Olen nero. Hetki sitten esitin ballardmaisen vision maailman tuhosta ja pian osoittautui että uumoilemani psykologinen mekanismi todella on olemassa. Ihmiset todella asettavat työllistymisen elämän edelle ja varsinkin jos järkevän ehotuksen esittää Päivi Räsänen.

Räsäsen mukaan

”Ei ole järkeä, että ihmiset istuvat ravintolassa kello neljään asti ja työllistävät sitten poliisia. Jos anniskeluaikoja saataisiin lyhennettyä, poliiseja ei tarvittaisi yöllä ehkä yhtä paljon kuin nyt”, sisäministeri sanoo.

Ravintoloiden anniskeluasiat eivät kuulu sisäministeriön hallinnonalan asioihin. Räsänen otti asian esiin HS:n haastattelussa yhtenä keinona, jolla poliisi selviää tulevien vuosien säästöistä.

Alan edunvalvontajärjestö Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi tyrmää Räsäsen ehdotuksen.

”Se tarkoittaisi, että ravintoloiden myynti vähenisi edelleen. Samoin alan työpaikat ja valtion verotulot. Alkoholin juominen siirtyisi enenemässä määrin koteihin ja kaduille. Myös salakapakoita syntyisi nykyistä enemmän”, Lappi sanoo.

Ravintoloiden entisenä suurkuluttajana voin kertoa, että Timo Lappi puhuu paskaa. Salakapakoita? Ihan kuin niitä nyt olisi riittämiin. Räsänenkin on työllistymisen asialla, poliisien, mutta tuo Lapin puhe on järkyttävän kaksinaamaista. Ylipäänsä ravintoloiden ei tarvitsisi olla auki puolen yön jälkeen. Ravintolat nimenomaan pitävät ihmiset hereillä ja poliisinkin hereillä. Timo Lappi sen kyllä tietää, tuo kyynikko. 

Arvostan Päivi Räsästä, vaikken ole hänen kanssaan kovin monesta asiasta samaa mieltä. Mutta hän on usein joskus oikeassa ja saa siksi ihmiset kimppuunsa. Varsinkin silloin ihmiset suuttuvat kun ravintoloiden aukioloaikoja ollaan rajoittamassa, sillä onhan kamalaa jos ei voi olla ravintolassa aamuneljään. Miksei aamuviiteen? Räsänen on pelottava, kun se on "uskovainen", vissiin jonkun lahkonkin jäsen ja on muutenkin hirveä. Tällainen ihminen kun vielä aikoo rajoittaa puna-vihreille niin tärkeää juoma-aikaa, pakko siitä on adressi pykätä. Yhteinen ja ihana hyvä vihollinen.

Voi kun ihmiset innostuisivat joskus tärkeästäkin, eivätkä primaaritarpeiden tyydyttämisestä pelkästään. Esimerkiksi vakavahenkisestä asiaproosasta.

Vähän kaduttaa tuo eilinen irvailu. Mutten tarkoittanut pahaa! Olen joskus sanonut Hännikäisellekin vastaan, tosin en muista milloin, missä ja mistä. Olen sellainen kriittinen sielu.

Kävin hallitsemispaneelissa ja sieltä näkyi että seuraamaani blogia oli päivitetty 31 sek. sitten. Ekstraterrestriaalillakin on koloasteroidissaan hallitsemispaneeli, josta hän seuraa Maaovaalin päivityksiä. Omassa paneelissani oli päivitelty 12-projektia. Asteroidin vuosi on pidempi, siellä projekti olisi moninkertainen, joten ekstraterrestriaali on päättänyt keksiä muuta tekemistä. Päätös on hankala!

Näin viikon alkajaisiksi viivähtelin muutamissa blogeissa. Tommi Melender kertoo otsikolla "Inhokit":

Hahmoteltuani kyseistä tekstiä [käsittelee, kenties kovallakin kädellä, "kirjallisia inhokkeja"] olen havainnut, kuinka vaikea on kirjoittaa inhokeista. Toki kirjailijoita on helppo lytätä lonkalta, kenestä tahansa kirjailijasta voi tehdä naurettavan pelkästään sillä, että kuvailee millainen kirjailija hän on ja ryydittää kuvailua ilkeyksillä. Blogissa tällainen voi ehkä toimia, mutta ei vakavahenkisessä asiaproosassa.

Vakavahenkisessä asiaproosassa. Katsoisin blogini olevan juuri tuollainen ilkeilyblogi, ei lainkaan vakavahenkinen. Asiaton. Proosaa vailla. Juuri sellaista saatanan metsänreunasta naureskelemista. Tunnustan lukevani Melenderin blogia useinkin ilkeällä mielellä, sillä minua ärsyttävät itseäni älykkäämmät ihmiset (harvinaisen matalamielinen sivulause). Muutama merkintä sitten Melender ilmoitti, että lukee amerikkalaisia kirjailijoita, muttei sitä perus-Austeria, vaan DFW:tä y.m. ja hetken päästä siteerasi kuvausta parikymppisten kirjallisuudenopiskelijoiden besserwisserismistä, että oli itsekin sellainen aikanaan. Kahdenkymmenenviiden vuoden päästä voi sitten mietiskellä, miten varttivuosisata sitten oli elitistinen keski-ikäinen pöllö. Pyydän anteeksi! Rakastan Tommi Melenderin vakavahenkistä asiaproosaa ja kehuskelen olevani metsänreunasta räkyttäjä! Perkeleen perkele, alan ymmärtää ongelmani laadun.


Katson televisiosta viihdettä. Se on kamalaa, viihde. Voihan syvähenkinen elämä. Luin vitsin yhdestä kirjasta. Italialainen upseeri meni naisiin ja aamulla nainen sanoi, että eikö olisi aika puhua raha-asioista. Tähän italialainen upseeri, että eikö nainen todellakaan tiedä, ettei italialainen upseeri anna naiselle rahaa. Italialainen upseeri ei ollut Malaparte. Sillä Malaparte maksoi luonnossa.

Vaimo kertoi, että Laura Lepistö on käynyt luistelemassa POHJOIS-Koreassa. Tämä on upeata. Luullakseni evoluutioteoria koki ratkaisevan kolauksen, ei täällä mikään kehity. Katson mielelläni luistelua ja kannustan kilpailijoitamme, myös sitten ja yhä kun ollaan saatu kuulla muutama viikko selityksiä, mutta sitä ihmettelen, että Laura Lepistö opiskelee Aalto-yliopistossa jne. Paittei siinä ole ihmettelemistä, hyvä ekonomi Latesta tulee. Veijaritarinaani maailman tuhosta hänestä saa henkilöhahmon.

"Asteroidia emme voi estää, sillä tässä on työllisyys kyseessä."

Missä iässä lapsi tajuaa että maailmankaikkeus on vitsi? ettei tässä ole mitään järkeä? Maailmankaikkeus on laajeneva anekdootti. Lopulta vissiin räsähtää paskaksi. Ja kaiken takana on Paavo Lipponen, "älkää peljätkö."

Ei pidä unohtaa asteroidikolossaan kyhjöttävää ekstraterrestriaalia (eri asteroidi kuin maahan törmäyskurssilla oleva), joka yhä odottelee huoltolennon saapumista. Ekstraterrestriaalilla on salama-ase ja hän töräyttää salama-asellaan törmäysasteroidia, joka ohittaa maan, ja elämä jatkuu. Uskontokunnat kiistelevät, kenen rukousten ansiota täpärä pelastus oli.

Kirjoittaako ekstraterrestriaali ensyklopediaa Maaovaalista ja sen asukkaista? Minua huomioitettiin SK:n artikkelilla, jossa mainittiin että on tehty vuodesta 1956 saakka Vanhan kirjasuomen sanakirjaa, missä ollaan O-kirjaimessa. Huomioimme että tuommoinen on ihanaa! Missä kirjaimessa ekstraterrestriaali mahtaa olla? Ehkä jo piirtelee marginaaliin vitunkuvia. Juhani Laulajaisen Vakka-Suomen historiassa mainitaan ekstratterrestriaalien sukupuolielämästä ja tietoni perustuvat Laulajaisen raportoimaan. Se on rankkaa touhua. Voin kertoa. Raportoiminen.

Keksin ballardlaisen kirjan aiheen.

Maata kohden on saapumassa asteroidi, joka aiheuttaa ihmisten sukupuuton ellei asteroidin lentorataa hieman muuteta ettei mäsähdä asteroidi maapalloon. Hetikohta ymmärretään, että onhan meillä noita ohjuksia ynnä muita aseita, joilla asteroidi saadaan liukumaan maapallon ohitse, mutta suurvallat, joilla noita aseita on, aiheuttavat keskisellä toiminnallaan sen ettei raketteja milloinkaan lähetetä asteroidia kohti, vaan asteroidi syöksyy maahan eikä ihminen milloinkaan tullut juosseeksi mailia alle kolmen minuutin.

Idea on siinä, ettei projekti kaatunut riitaan vaan sovintoon, johonka koko maailma oli hetimiten valmis. Huomattiin nimittäin, että ohjusten, rakettein ja muiden härvelien lähettäminen vaarantaisi kehityksen, kestävän kehityksen, työllistymisen ja rahamarkkinoiden tasapainon. Siihen ei ollut ihmiskunnalla varaa! Ei muutakaan voinut!

Näin päättyi ihmiskunnan historia.

Mainoksessa oli sana h e r k u i n.

Ei siihen ole lisäämistä.

Vaimo oli jättänyt Facebookinsa auki ja kävin vähän seikkailemassa. Siellä ehdotettiin, että luettaisiin kirja, joka olisi armelias, kirjassa annettaisiin ihmiselle anteeksi. Erinomainen ehdotus! Tässä lakkauttavassa maailmassa on armolle tilaa.

Suosittelen Ryhmyä ja Romppaista armeliaaksi kirjallisuudeksi. Siinä ollaan väärässä, oikeassa, joskus jopa vasemmassa, ja ihminen on hyvin haavoittuvainen. Näille ajanmukaisille nauretaan. Tosin heillekin kuuluu anteeksianto. Mutta huumorilla on hyvä suhtautua näihin tyyppeihin. Eivät he tiedä mitä tekevät, emmekä mekään.

Täytyy lopettaa tuo vinoilu puna-vihreitä kohtaan. Ei tässä kukaan virheetön ole, mutta puna-vihreillä virheet ovat jotenkin... ilmeisiä. Tai tämä brylcreemi-Wallin sotaministeriöineen... Hän on aivan valmis kesäfarssin hahmo. Kuka meistä ei olisi! Yksikin räksyttää blogissaan minkä kerkiää! Joku historian opiskelija oli lukenut vanhoja ainejärjestölehtiä ja mainitsi vuodesta 1994, että siinä räksytettiin milloin millekin. Hauskasti sanottu. Eikä mitään muutosta ole 18:ssa vuodessa tapahtunut. Samaa paskaa vuodesta toiseen!

Räkyttää. Räksyttää. Yritin etsiä sitä mainintaa mutten löytänyt! 

Ryhmy ja Romppainen ovat taantumuksen puolella! Huumori on heillä vaskistinen ase demokraattisia voimia vastaan! Huumori pitää lakkauttaa!

Olen kerran kuullut mielipiteen, että "katolinen kirkko pitäisi viimein lakkauttaa." Mielipiteen esittäjä lausui myös: "Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan." Mistä näitä tulee?

En ole millään muotoa katolinen, mutta tahtoisin kuulla niistä konkreettisista toimimepiteistä, joilla katolinen kirkko lakkautetaan.

Näiden lakkauttajien kanssa ei pidä olla varomaton. Huumoria he vihaavat niin kuin kaikkea muutakin, mutta huumoria erityisesti, kun he ovat niin tosikkoja että hirvittää. Nykyään huumori on lähes lakkautettu, kun huumori käytännössä aina loukkaa jotakuta. Arhinmäki ei naura blondivitseille, kun ne kohdistuvat ihmisryhmää vastaan tms., tähän tapaan kaveri lasketteli Anna-lehden haastattelussa. Mistä näitä tulee? Arhinmäenkin mielestä katolinen kirkko pitäisi lakkauttaa, olen siitä varma.

Mitä tulee vihreisiin, ovatko he erilaisten oppijoiden puolue, kun he vaikuttavat hölmöiltä. Tämä Hautala. Ensin oikeutetusti ihmettelee suomalaista korruptiota ja seuraavana päivänä vetää sanansa takaisin. Tahtoisin todella nähdä Hautalan teletiedot tuolta vuorokaudelta. Ja tilitiedot. Selkärankaa vihreillä ei ole ollut ennenkään mutta idioottimaisuus on nyt noussut keskeiselle sijalle, vaikkei se kaukana kärjestä ole ollut koskaan.

Yritin kirjoittaa camford niin tuli camdorf.

C A M F O R D & O X B R I D G E

Independentissä arvioidaan hyvin näiden runosanojen eroja (erit. mitä tulee maailmaan, mitä ne kuvaavat):

"Its use in preference to 'Camford' may be for reasons of euphony, but one might also conjecture that it provides a fairer balance between Oxford and Cambridge. The short but stressed 'Ox' neatly balances the longer 'bridge' to provide a word favouring neither. And anyway, Camford sounds so provincial, don't you think?"

Täällä Dorf-Cam.

Luin Armas J. Pullan Ryhmyä ja Romppaista vuodelta 1950, "Iltaa häspyyttäri!", sanoi vääpeli Ryhmy. Siitä voisi helposti sovittaa ajankohtaisen näytelmän tai ei sitä edes tarvitsisi sovittaa, niin soveltuva romaani on myös vuonna 2012. Hyvin ajanmukaisia ovat ihmiset kirjassa. Vuonna 1950 ollaan kommunisteja, kun vuonna 2012 epäillään äkisti ihmistä vihapuheesta.

Minulla on em. kirjoja neljä kappaletta ja ne on omistuskirjoitettu perikunnan kautta eli sain kirjat 40-vuotislahjaksi Armas J. Pullan perilliseltä, jonka ystäviin katson lukeutuvani. Tai mistä sitä tietää! Mutta toivossa elellään.

En millään viitsisi sanoa mutta luen Armas J. Pullaa noin kuusitoista kertaa mieluummin kuin Kari Hotakaista, Hannu Raittilaa, Kristina Carlsonia tai Juha Vuorista, jota tosin en ole milloinkaan lukenut. Carlsonia luin kaksi kirjaa, sitten ajattelin että voin jättää muutaman väliin. Darwin-kirja oli tylsä, ajatukseton ja huonosti kirjoitettu, eli sitä sanottiin upeaksi romaaniksi. Mutta upea romaani on Rosa Liksomin Hytti nro 6, kirjoitin siitä kriitikinkin viimeisillä voimillani. Toki siinä vaiheessa tiesin Liksomin kopanneen Finlandijan. Ei kai se vain ole Cristina Karlson? Miehenpoika kuitenkin.

Vaikken arvosta Stephen Kingiä lainkaan, hän on kuitenkin sanonut Jim Thompsonista hyvin:

"The guy was over the top. The guy was absolutely over the top. Big Jim didn't know the meaning of the word stop. There are three brave lets inherent in the forgoing: he let himself see everything, he let himself write it down, then he let himself publish it."

Lueskelin mitä mieltä ihmiset ovat Jim Thompsonin mestariteoksesta Pottsville 1280:sta ja vaikka moni ymmärsi, missä kirjassa mennään, muutamilla oli kuitenkin vaikeuksia sietää kirjaa koska se oli "rasistinen", henkilöhahmot "epäsympaattisia" ja muutenkin kirja oli erittäin ei-edifioiva. Nämä olivat siis huonoja asioita lukijoiden mielestä. Ilahduin, kun joku ei tuominnut kirjaa vaan päinvastoin ylisti kirjaa, koska jälkitilana oli pahoinvointi.

Minua kiehtoo tuo "let see everything, let write it down, let publish it". Viimeistään kolmannessa kohdassa itsesuojeluvaisto nostaa paskaista päätään. Muistan, kun monta vuotta sitten keskustelimme Kalervo Palsan päiväkirjoista ja seurueemme jäsen totesi, että voisihan sitä tuollaista kuka tahansa kirjoittaa, mutta... Hän oli jo näkövaiheessa. Kyseessä ei ole, niin kuin seurueemme jäsen sanoi, poikkeustila (kuka tahansa voi kirjoittaa), vaan normaalitila ja siksi se on niin helvetin hankalaa. Ihmiskunta ansaitseekin näitä silmänaukaisuja. Eikä tarvitse mennä "kovaksikeitetyn" alueelle vaan riittää kun kuvaa dublinilaisen herrashenkilön päivän ja ihmiset menevät aivan sekaisin kun heidät on paljastettu. Aino Kallas nimitteli Joycea sairaaksi, Kallas, joka tosielämässä ylitteli asiaa enemmän kuin tosielämän Joyce, suurin piirtein saman verran kuin Leopold Bloom. Mielestäni nämä ovat tärkeitä asioita.

Tein laskelman, että viime syksynä yritin lähes kaksi kuukautta kriitikon työtä. Sitten ymmärsin kävellä työvoimatoimistoon, jossa nyt ihmetellään että olenko tehnyt syksyllä töitä lainkaan kun ansioni ovat niin vähäiset. Yritä siinä selittää merkonomille, että tällaista on filosofian maisterin elämä.

Ei minusta ollut kriitikoksi. Ei pää kestä. Parempi olla hiljaksiin, tosin tämä blogi ei auta asiaa. Siinä vaiheessa, ja se vaihe tuli pian, kun kritiikistä saattoi aiheutua ongelmia kriitikin kohteelle, ajattelin että tämä saa riittää. Tarkoitan sitä kirjallisuutta, mistä ei niin kovin toitoteta, Jari Tervoa voi piestä ihan rauhassa. Se saattaa jopa pitää siitä. Mutta nämä muut. Onhan totta, että monet fyysiset taudit saattavat saada ainakin vahviketta psyyken puolelta. Parnasson blogissa onkin puhuttu kriitikon vastuusta.

Sitten oli tämä yksi suomentaja, joka kirjoitti vastineen. Ainakin vastineen jälkeen lukija rupesi tutkimaan suomennosta. Tuli mieleen Seppo Heikinheimon sanoma, että virheen huomaa 5 000 ihmistä ja oikaisun 50 000. Vai oliko viisikymmentätuhatta ja viisisataatuhatta. Joka tapauksessa. En jaksa tuollaisia kimmastujia, kun en selvästikään ole todellinen suuttumuksen kohde vaan pelkkä sijainen. En siis tiedä mikä tai kuka on se oikea kohde, mutteihan tuollaista vuodatusta kukaan kirjoita ellei jokin muu harmittaisi kuin "kriitikon käsittämätön heitto".

Keski-ikäiset miehet tosin ovat niin kimurantteja psykologisia kokonaisuuksia, ettei niistä kukaan ota selvää. Eikä ketään edes kiinnosta, vaimokin vaihtanut nuorempaan. Keski-ikäinen mies on hyvin epäkiinnostava, oikeastaan yhtä epäkiinnostava on vain teinityttö. Molemmat todella kimurantteja, sekä samalla aivan selkeitä. Itse olen enemmän kiinnostunut vanhoista miehistä ja nuorista naisista. Ne ovat kiehtovia, mutta ei nuori mieskään ole tylsä, vanhat naiset taas ovat yliarvostettuja.

Maria Peura sanoo teoksessaan (kust. Teos) Antaumuksella keskeneräinen:

Pitkin päivää on tipahdellut päästä lauseita, jotka pitäisi ensin poistaa. En siis poista mitään, en todellakaan. Jos pitäisin blogia, en varmaan miettisi mitään, kirjoittaisin mitä tahansa soopaa ja antaisin mennä vaan. Tämä on olevinaan niin painavaa.

Tämä voisi olla blogini motto. Peura on kotoisin Tornionjokilaaksosta. On laaja kirjallinen traditio paoista Tornionjokilaaksosta. Itsekin yritin osallistua traditioon, vaikken ole edes sieltä kotoisin, mutten enää viitsi tarjotella Vyöhykettä mihinkään. Jääköön pöytälaatikkoon, joka on jo täynnä. En kestä enää yhtään eväystä, kirjoitan tästä lähin vain siihen pinoon, mikä on tällä hetkellä parimetrinen. Maria Peura myös mainitsee teoksessaan ihmisestä, joka oli epäillyt Peuran kykyjä, mutta päätynyt blogikirjoittajaksi. Semmoiseksi päätyvät kaikista surkeimmat.

Viime vuoden saavutus oli että sain kritiikkini Nuoreen Voimaan. Semmoisia saavutuksia kolmekymmentäyhdeksänvuotiaana. Kritiikissä pitäisi olla minulta kritiikki Jari "olen niin hauska" Tervon Laylasta. Haukuin kirjan ihan paskaksi. Kun se oli ihan paska. Jos voin jostakin itseäni onnitella niin siitä etten lähde mukaan kaikkiin yhteisiin valheisiimme. Lukiessani kirjaa en mieti ajankohtaisuutta, etiikkaa tai muuta mielestäni tyhjänpäiväistä, vaan estetiikkaa. Erityisesti ajankohtaisuus on minua pitkään ällöttänyt. Oikeastaan aika ei kiinnosta minua lainkaan.

Minusta olisi raatilaiseksi. Niistä Turkka kirjoitti. Voisin raadeissa ja lautakunnissa määritellä, kuka saa rahaa ja kuka ei. Siinäpä hieno kosto. Olen raatilainen.

Tuo on viisas mies tuo Penjami Lehto. Hän analysoi lukemaansa. En milloinkaan pysty tuohon. On asiallinenkin. Vittusaatana kun en kykene olemaan asiallinen varttituntiakaan. Analysoida en osaa. Tämä sama minua harmittaa kun luen esseemiesten blogeja. Minä mietiskelen jotakin typerää sanaa! Merkinnässään Penjami Lehto (hauska nimi, muuten) mainitsee myös jo aiemmin mainitsemansa Henriikka Tavin 12-projektin. Katsoin Poesian verkkomyymälästä että koko Tavin projekti lähtisi 144:llä eurolla! Ollapa 144 euroa, tilaisin heti. Monilla on ja toivon heidän tilaavan. 144 euroa ei ole suuri raha kovin monelle. Suomessa on niin paljon sellaisia, jotka voisivat tilata 12-projektin, että hirvittää. Satatuhatta kirjaa menisi heti. Muttei ne osta! Kun ne on idiootteja. Taas yksi syy vihata ihmisiä.

100 000 kertaa 144 on 1 44 00000 eli 14 miljoonaa 400 000 euroa. Hirveä määrä! Sillä voisi julkaista runoutta aika paljon. Näin hyvässä maailmassa. Mutta maailma on paha. Paljonko mahtaa Poesian budjetti olla?

Rehentelin kerran, että jos julkaisee kirjan, voi saada kaksikintuhatta euroa ennakkoa. Eli merkittävästi rahaa. Voi sitä päänpyörittelyä!

H E R S T O R Y

Siinäpä jo 60-luvun lopulla muodostettu runosana. Lähde.  Sana tuli vastaan kun luin professorini Marjo Kaartisen blogia. 90-luvulla Päivi Setälä ja Katariina Mustakallio julistivat herstoriaa Helsingissä.

Turun Sanomat pyysi minua loppusyksystä tekemään kritiikin runoilija Harri Nordellin valituista runoista Sanaliekki äänettömyydessä. Tuomo Karhun mielestä kritiikkini ei kuitenkaan tavoittanut Turun Sanomien laatuvaatimuksia, mistä olen samaa mieltä, mutta ajattelin julkaista kritiikkini blogissani. Minullahan ei ole laatuvaatimuksia lainkaan.

Arvostan Harri Nordellin runoutta todella paljon. Hän tosiaan kirjoittaa sanarunoutta, sana, myös sanaväli, on hänellä runo. Hän tuo mieleen Tomas Tranströmerin vähäeleisyydessään, mikä on suurinta suurieleisyyttä.

TUNNE VANHASSA MAISEMASSA

Harri Nordell, Sanaliekki äänettömyydessä. Valitut runot 1980-2006, jälkisanatTarja Roinila, WSOY, Helsinki 2011, 186 s.

Tarja Roinila ilmoittaa jälkisanoissaan Harri Nordellin valittuihin runoihin Sanaliekki äänettömyydessä, ettei hän ymmärrä Nordellin runoja. Ennemminkin Roinila sanoo ihmettelevänsä ja ei-tietävänsä. Nordellista kirjoitettuja kritiikkejä lukiessa sama asenne toistuu, kukaan ei oikein tiedä mistä on kysymys ja se on kirjoittajien mielestä hyvä asia.

Ihmettely, ei-tietäminen ja ei-ymmärtäminen ovatkin hyviä, aivan erinomaisia asioita. Nordellin lyhyet ja vähäsäkeiset, säkeistöjä on hyvin harvoin, runot pakottavat nöyrtymään. Kyseessä olevassa alle 200-sivuisessa kirjassa ovat valikoiduin osin Nordellin viisi kokoelmaa, jotka on julkaistu 1980, 1990, 1994, 2000 ja 2006. Nordell puhuu vähän ja harvakseltaan. Ainakin runoissaan ja se on kiinnostavaa. Tällä kertaa.

Harri Nordell kirjoittaa pyhästä. Se on sanana käypä vaikkei aivan uusi vaan melkoisen arvottava eli vanha. ”Olen hauras valo. Olen kärsimyspuu./ Mykkä niin kuin kielesi, palava pensas,/ ja kuoleman juuri”. Nordellin runot ovat ei-kauniita. Ne menevät perustaan, pyhään, joten ne ovat myös ei-rumia. Eikä kukaan osaa sanoa mitä Nordellin runot itse asiassa ovat.

Kivet ja vielä mykemmät

Runot viittaavat joskus länsimaiseen perinteeseen (”palava pensas”), muttei se ole oleellista, vaan Nordellin runojen elämä arkaaisessa maisemassa. Turkulaisen runoilijan Jonimatti Joutsijärven mukaan Nordell kuuluu mytologisen runouden piiriin Jukka Kauppisen ja ennen kaikkea Jorma Erosen ja hänen ainoan teoksensa Uigurin (1978) kanssa. Ehkä mukaan voisi ympätä myös Olli Heikkosen.

Nordell, hänen runojensa kertoja, on ihastunut muinaisiin vesialueisiin: ”Yoldiaan,/ Yoldiaan/ yön rantaan/ nukkumaan”. Siellä voidaan nukuttaa muinaisella tuutulaululla: ”Nukkumaan, nukkumaan/ Kuka silkkiliinan pudottaa// Kuun nukkaa, kuun nukkaa/ Kuka itkupuuta keinuttaa”. Lukijan olo on ei-käsittävä, mitä tämä nyt on. Sitten muistaa laulun avaruudesta ja sen ikkunasta.

Eläimet käsittävät ihmistä enemmän, muistavat muinaisuuden: ”Päivät olivat lyhyitä, tuulisia sarjoja. Ajelehtivat kronologioihinsa. Lahdella sokeltaa suvuton lintu/ muinaisjärven nimeä. Anc anc, anc// Minut kirjoitetaan kuolleiden luetteloon.” Kuolemaa näissä runoissa aina mietitään, lyhyesti, ja kertakaikkiallisesti: ”Syksy/ Yön kädessä kuun lyyra// Vuosien ikävä/ on kajonnut sinuun”.

Maailma on hyvin hiljainen. Mutta voisi olla vieläkin hiljaisempaa, vaikkemme tiedä miten: ”Sillä kiville on annettu hiljaisuus vaieta,/ etteivät kielisi itseään mykemmästä”. Kiviä runoilija tuijottelee mielellään ja saa vastakaikua. Kivillä on kielikin. Eksistentialistien kivipilailut jäävät häpeäänsä, kivellä on olemassaolo.

Lisäksi on olemassa sanoja, ne näkyvät kaikkeudessa: ”Kesäyö on sameankeltainen/ Kivi matalassa vedessä/ Nukut rikotussa linnunkuorivaatteessa/ Sanaliekki äänettömyydessä”. Mitä ilmeisimmin tuo äänettömyys on ääretön. Ainakin runoilijalle ja niille, jotka häntä lukevat.

SAMI LIUHTO

Katson jalkapalloa. Miksi kansallisella yleisradioyhtiöllä on selostaja, jolla on puhevika? Kiärre, tuamari. Hänen ei pitäisi olla selostamossa vaan puheterapeutilla.

FC Barcelona voittti. Muistan Suomen viime kevään hallitusneuvotteluista, miten osapuolet tunnustautuivat yhteen ääneen FC Barcelonan kannattajiksi. Kerrattakoon, että viime vuosina FC Barcelona on voittanut jalkapallossa kaiken ja FC Barcelonan tämänhetkistä joukkuetta kuvaillaan kaikkien aikojen parhaaksi seurajoukkueeksi. On semmoista poliitikon syytä kannattaa, se on demokraattistakin.

Itse olen enemmän Real Madridin miehiä, enkä oikein jaksa sitä kirppuakaan mutta hienosti FC Barcelona pelasi. En kuitenkaan vaihda joukkuetta, sillä joukkuetta kannatetaan aina ja ikuisesti. Kannatan myös HIFK:iä. Olen kasvanut näihin asioihin mutta olen huomannut, että jotkut valitsevat kannatuskohteensa sarjataulukon perusteella. Voin onnitella itseäni siitä etten ole noin sairas.

Tunnen etäistä sympatiaa tämänhetkisen asuinpaikkani joukkueita kohtaan, mutten minä niitä "fanita". Miten voisinkaan? Se olisi häpeällistä myös näille joukkueille, mikään joukkue ei ansaitse pyrkyrikannattajia (kenties Helsingin Jokereita lukuunottamatta, heillähän ei muita olekaan).

Sano se, mitä muut eivät sano, jätä sanomatta se, minkä muut sanovat.

En pystyisi kirjoittamaan esseististä blogia Tommi Melenderin ja Timo Hännikäisen tapaan. Joudun tyytymään tällaisiin siivuihin. Ehkä Sven Laakso ja hänen bloginsa Käymälä on bloginen esikuvani. Sven Laakso on kirjoittanut blogiinsa vuodesta 2004 saakka seuraavalla vuositahdilla: 661+1255+1001+679+697+1023+1248+873=7437. Siis 7 437 merkintää vuoden 2011 loppuun mennessä. Tälle vuodelle on tällä hetkellä (14.02.2012 klo 20.03) kasassa 123 merkintää. Risto Niemi-Pynttäri kirjoitti Sven Laaksosta vuosi sitten mielenkiintoisesti otsikolla "Sven Laakso, romaanihenkilö":

"Jos kuvitellaan, että Käymälä olisi blogiromaani, (ei se ole sellainen) niin sen mukaan Sven Laaksosta on tullut romaanihenkilö. Tämä ei olisi mahdollista ilman sitä, että alusta lähtien Käymälä on kuulunut nimimerkille."

Miksei Käymälä voisi olla blogiromaani? En tunne blogiromaanin mahdollisia määritelmiä, eikä Niemi-Pynttäri ainakaan minulle tule niitä milloinkaan kertomaan. Oikeastaan, jos se Niemi-Pynttärin vallassa olisi, en milloinkaan saisi tietää millainen on blogiromaani. Näin saattaa käydä. Onneksi on hakukoneita.

Itselläni kun on tämä pyrkimys puhua omissa nimissäni, en voi lähteä nimimerkkilinjalle. Tosin huomenna ehkä livenen periaatteesta.

Törkeys ja armo. Kerro totuus ja ole armollinen. Sitä kannattakaamme.

Armon väärinkäyttö eli armon avulla vastuusta lipeäminen. Sitä vastustakaamme.

Armoa olen opetellut vuosikaudet, tarkemmin sanottuna kesästä 2007 saakka. Vähän olen oppinut. Hyvin vähän. Mutta yritän.

Lukiessani Antti Nyléniä, tahtoisin kysyä häneltä, mitä mieltä hän on armosta.

Kirjoitin kaksi liuskaa tekstiä Hans Selosta. Yritän saada tällä viikolla raakaversion tehdyksi. On se mahdollista.

Ehdotan tekstissäni, että pitäisi kirjoittaa suomalaisen kirjallisuuden psykohistoria. Myös suomalaisen ergodisen kirjallisuuden historia.

Uutinen:

Turun kansainvälisten Kirjamessujen ohjelmapäällikkö vaihtuu.
-Pitkäaikaisen ohjelmapäällikkö Kari J. Kettulan jäädessä eläkkeelle vuoden 2012 syksyllä, tapahtuman uudeksi ohjelmavastaavaksi tulee runoilija, valtiotieteen maisteri Jenni Haukio, kertoo Turun Messu- ja Kongressikeskuksen toimitusjohtaja Tuomas Kyttä.
Järjestelyistä on sovittu loppuvuonna 2011, ja Haukio aloittaa tehtävässään heti.

Tästä tulee hauskaa kun pääsee seuraamaan pahastikin Haukion puolisoa Sauli Niinistöä vastaan räkyttäneiden selityksiä, takiinkääntöjä ja yleensä Canossan matkoja. Tai nyt voi puhua Artukaisten matkoista. Ei se niille vaikeaa ole, sofistien, skolastikkojen ja jargonistien perinteenjatkajina heitä ei edes hävetä astua Turun kv. Kirjamessujen ovista sisään, luonnollisesti ilmaiseksi sillä heillä on messuilla esityksiä, joissa he kertovat uusista radikalismin muodoistaan.

Miten toimivat vaikka he, luettelo kopioitu Facebookista:

Nonstop-maraton, jolla kirjailijat ja kääntäjät (nyt mukana jo yli 200) ilmaisevat tukensa Pekka Haaviston presidenttiydelle. Maraton klo 19--22, sitten jatkot Siltasessa. VAPAA PÄÄSY & VAPAAEHTOINEN NARIKKAMAKSU KAMPANJALLE. Kaikki Pekan ja kirjallisuuden ystävät mukaan! Kirjailijat ja kääntäjät voivat ilmoittautua joukkoon: 1001haavisto2012@gmail.com.

Paikalla, etänä paikalla tai hengessä mukana ainakin seuraavat kirjailijat ja kääntäjät:

Marja-Leena Airaksinen Riikka Ala-Harja Päivi Alasalmi Marja Alopaeus Jusu Annala Annika Ardin Tuuve Aro Kari Aronpuro Veijo Baltzar Marianne Bargum Mikael Brygger Kristiina Drews Satu Ekman Agneta Enckell Anja Erämaja Markku Eskelinen Jorma Etto Monika Fagerholm Teemu Forss Sirkka Garam Pauliina Haasjoki Anna-Liisa Habermeier Leila Hampaala Tero Hannula Neil Hardwick Timo Harju Riie Heikkilä Hannu-Pekka Heikkinen Pasi Heikura Jaakko Heinimäki Hannimari Heino Antero Helasvuo Teemu Helle Jan Hellgren Harri Hertell Sami Hilvo Teemu Hirvilammi Elina Hirvonen Esa Hirvonen Marjut Hjelt Annina Holmberg Kari Hukkila Heikki Huttu-Hiltunen Annina Holmberg Hannele Huovi Ville Hytönen Anitta Hyvönen Virpi Hämeen-Anttila Tuukka Hämäläinen Anne Hänninen Tarja Härkönen JK Ihalainen Kaisa Ijäs Liisa Immonen Markku Into Risto Isomäki Tuula Isoniemi Olli Jalonen Riitta Jalonen Irina Javne Juha Jokela Kersti Juva Solja Järvenpää Katri Kaarniala Tuula Kallioniemi Jaana Kapari-Jatta Sanna Karlström Riina Katajavuori Heikki Kaukoranta Johannes Keltto Katja Kettu Minna Kettunen Ville Keynäs Jyrki Kiiskinen Matti Kilponen Hanna Kirjavainen Marianne Kiskola Sanna-Ilaria Kittelä Anna Kivekäs Malin Kivelä Lealiisa Kivikari Arto Kivimäki Karri Kokko Anita Konkka Rauni Konsti-Ojanen Tuula Korolainen Jukka Koskelainen Mari Koski Asmo Koste Kristiina Kosunen Tuula Kojo Katriina Koskinen Tiina Krohn Pertti Kultalahti Juha Kulmala Kirsti Kuronen Jukka Laajarinne Leevi Lehto Antti Lehto-oksa Anne Leinonen Anna-Liisa Lemmetty Lauri Levola Kari Levola Rosa Liksom Juhani Lindholm Päivi Lukkarila V. S. Luoma-aho Kirsti Luova Kristiina Lähde Jukka Mallinen Mark Mallon Pekka Manninen Marina Meinander Emilia Melasuo Tommi Melender Peter Mickwitz Timo Montonen Erkka Mykkänen J. Pekka Mäkelä Esa Mäkijärvi Kati Neuvonen Kai Nieminen Vesa Niinikangas Marja Niskanen Siiri Nordin Inka Nousiainen Markus Nummi Eppu Nuotio Antti Nylén Risto Oikarinen Vappu Orlov Sofi Oksanen Rauni Paalanen Markku Paasonen Petteri Paksuniemi Reidar Palmgren Jukka Parkkinen Tommi Parkko Pia Pelkonen Arvi Perttu Maria Peura Mike Pohjola Outi Popp Emma Puikkonen Juha Pekka Pulkkinen Sanni Purhonen Terho Pursiainen Santtu Puukka Tiina Pystynen Maaria Päivinen Pilvi Pääkkönen Miika Pölkki Tiina Raevaara Ville Ranta Juha Rautio Niina Repo Kristiina Rikman Anu Rinkinen Cia Rinne Matti Rinne Raija Rintamäki Pia Ronkainen Tarja Roinila Oscar Rossi Heidi Rundgren Riku Räihä Idastiina Marianne Räsänen Pajari Räsänen Markku Rönkkö Anuirmeli Sallamo-Lavi Aki Salmela Harry Salmenniemi Vexi Salmi Timo Salo Katja Sandelin Jani Saxell Nora Schurman Titia Shuurman Anu Silfverberg Helena Sinervo Johanna Sinisalo Olli Sinivaara JP Sipilä Juha Siro Kaijamari Sivill Katariina Souri Kaarina Suvanto Pirjo Suvilehto Maria Syvälä Susanna Taivalsalmi Riikka Takala Kari Tahvanainen Jari Tammi Katri Tapola Henriikka Tavi Olli-Pekka Tennilä Tuukka Terho Ilpo Tiihonen Juhani Tikkanen Sinikka Tirkkonen Miia Toivio Aini Tolonen Jouni Tossavainen Panu Tuomi P. A. Turunen Tommi Uchanov Jyrki Vainonen Marja Valkama Niko Valkeapää Tero Valkonen Leena Valmu Tuula-Liina Varis Johanna Venho Jukka Viikilä Antero Viinikainen Seija Vilén Taneli Viljanen Jukka Virtanen Riina Vuokko Sinikka Vuola Suna Vuori Katariina Vuorinen Hannu Väisänen Katriina Wallin Marja Wich Jukka-Pekka Wuorikoski Kjell Westö AW Yrjänä Hamdam Zakirov 

Tarkoitan, että tuossa luettelossa on asiallisten ihmisten lisäksi muutamakin hyvin epäasiallisesti räkyttänyt, ja koska piiloleikki on jo alkanut, on hyvä muistaa mitä hetki sitten tapahtui. Enkä voi olla muistuttamatta, että 19. tammikuuta 2012 kirjoitin näin:

Sympatiani ja empatiani ovat Väyrysen, Essayahin ja Soinin puolella. Jos toisella kierroksella on vastakkain Niinistö ja Haavisto, äänestän tyhjää. Oikeastaan äänestän Niinistöä, sillä Niinistön mukana tulee sentään Jenni Haukio, kun Haaviston paketti pitää sisällään tuulia haistelevat taiteilijat, etujoukon, joka jälkikäteen huomaa olevansa juuri nyt oikeassa.

Tarkoitin tuolla nyt lihavoimallani, että meille runoista, kirjallisuudesta, taiteista ja kauneudesta kiinnostuneille on etua siitä, että tasavallan presidentin puoliso on runoilija. Luulisi, että se olisi helppo ymmärtää, mutta ei näytä olevan. Sen sijaan Niinistön vastustajat keskittyivät siihen kieltämättä typerään lauselmaan, minkä Niinistö jokunen vuosi sitten sanoi, että kirjastot pitäisi panna maksullisiksi. Niinhän ei voi tulla käymään. Onko missään maailmassa julkisia maksullisia kirjastoja? Ja vaikka olisikin niin tulisiko sellaisia Suomeen? Ja tuskinpa Niinistö ainakaan enää on tuota mieltä, kenties ei ole ollut milloinkaan, mutta ajatusleikkinä heitti tuollaisen jutun. Joka tapauksessa olisi luullut, että taideväki olisi huomannut sen, mikä seisoo heidän edessään eli Niinistön vierellä, mutta he ovat hyvin huonoja havainnoimaan tosiasioita. Tästä puhui jo Pulkkinen Romaanhenkilön kuolemassa, ettei (taide)ihminen totuutta hevillä näe.

Tuossa luettelossa on monia, joita arvostan ja jotka tunnen. Mutta liian moni tuulenhaistelijakin siellä on! Tosin tunnen heitäkin. Sieltä myös puuttuu muutamia nimiä, kumppaneita ja puolisoita. Millaisia keskusteluja on käyty?

Miten Pulkkinen kirjoitti? "Kirjoita julma kirja. Tämän maailman arvoinen." Tuohon suuntaan. Kirjoita mahdollisimman törkeästi. Kirjoita se mitä muut eivät uskalla edes ajatella. Kuvaa tunteita ja siitä seuraa tunteita (vrt. Hemingway: "Älä kuvaa tunteita, vaan kirjoita niin että lukija kokee tunteita."). Oikeastaan rationalismilla on hyvin vähän tämän kanssa tekemistä. Ole törkeä, se häiritsee, puhu asiasta, asioista.

Oliko joku suomentamassa Valérya, muistikirjoja ei kai ainakaan. Valéryn muistikirjat ovat blogikirjoittamista. Tai ehkä Facebook-kirjoittamista. Facebook on minulle liikaa, kuitenkin tämä blogi on luonteeltaan facebookinen. Korostaisin, että tässä kirjoittaa henkilö, minä, jonka nimi mainitaan blogin tekijäksi. Tässä ei kirjoita blogiminä. Tätä ei voi enää käsittää väärin. Tosin on se mahdollista. Ihminen on väärinkäsittämisessä parhaimmillaan. Ikääntyessä hän tulee hyväksi myös omien toimiensa parhain päin selittelyssä, hyvin vähän tekee enää väärin. Jukka Kemppisen blogi on tästä hieno esimerkki, blogisti ei ole miloinkaan väärässä, paitsi jos kommentoija epäilee että blogisti ei omasta mielestään ole milloinkaan väärässä. Silloin blogisti ojentaa kommentoijaa kertomalla että blogisti on usein väärässä. Yhtään esimerkkiä hän ei kuitenkaan anna. Tästä tapaustenkulusta on olemassa variantteja, muun muassa tänäisessä merkinnässä.

Anonyymi kirjoittaa klo 11.21:

Sanoisinko että aavistuksen kylmä tapa kommentoida sammunutta tähdenlentoa. Leuhkuuden ja alkoholin käytön takana kun voi olla inhimillisiä trgedioita. Inhimillistä heikkoutta.
Eikö ihmiselolla ole kuitenkin itseisarvo, vailla yhteiskunnallisen potentiaalin optimaalisen hyödyntämisen odotusta?
Eikö ihmisellä, lahjakkaallakin, ole arvo myös ilman menestyksen kaarta ja nerouden hyödyntämistä osana tieteellisteknistaloudellisyhteiskunnallista hyväksikäyttöä?

Tässä vastaus:

Ad Anonyymi 11:21 - luet väärinsävyni. Olen johdonmukaisesti korostanut keskinkertaisuuden suurta arvoa.

Vaikka kaikki eivät sitä aina usko, yritän pitää kirjoituksiani asiassa. Vaikenin tietoisesti kyvykkäistä henkilöistä, jotka inhimilllinen tragedia tuhoaa.

Siitä asiasta en osaa enkä halua kirjoittaa erikseen; se ei mene kahteen liuskaan, vaan vaatisi 200.

Vain opinnoista puhuen - kautta aikojen, varmaan jokaisen yliopistolla opiskelleen näköpiirissä on ollut henkilöitä, joilla olisi ollut kaikki edellytykset, mutta kuten joskus oli tapana sanoa "pää ei kestänyt".

 Kylmä vastaus. Niin sanotusti.

Täällä luetaan Tammen Keltaista kirjastoa läpi. Juuri tuollaiset projektit ovat mieleeni. Voisi taas laskea montako Keltaisen kirjaston kirjaa olen lukenut. Määrä on reilusti alle sadan. 60? Sitten on niin etten ole lukenut esim. Hemingwayn novellikirjoja kokonaan, ja Dublinilaisetkin on kesken. Selittelyä.

Luettelo on kopioitu Wikipediasta:

1. Alan Paton: Liian myöhään vesipääsky (1954)
   
2. Nikos Kazantzakis: Kerro minulle, Zorbas (1954)
   
3. Heinrich Böll: Ei sanonut sanaakaan (1954)
   
4. Ernest Hemingway: Ja aurinko nousee (1954)
   
5. Ernest Hemingway: Kenelle kellot soivat (1954)
   
6. L. P. Hartley: Sananviejä (1955)
   
7. Nikos Kazantzakis: Vapaus tai kuolema (1955)
   
8. Richard Hughes: Rajumyrsky Jamaikassa (1956)
   
9. Graham Greene: Hiljainen amerikkalainen (1956)
   
10. Alberto Moravia: Keskipäivän aave (1956)
    
11. John Steinbeck: Vihan hedelmät (1957)
    
12. Goffredo Parise: Kaunis pappi (1957)
    
13. Nikos Kazantzakis: Viimeinen kiusaus (1957)
    
14. Ernest Hemingway: Vanhus ja meri (1958)
    
15. Alfred Hayes: Rakastunut (1958)
    
16. Yasunari Kawabata: Lumen maa (1958)
    
17. Ernest Hemingway: Kilimandsaron lumet (1958)
    
18. Alberto Moravia: Kaksi naista (1958)
    
19. Raymond Radiguet: Paholainen ruumiissa (1958)
    
20. Boris Pasternak: Tohtori Živago (1958)
    
21. Bertolt Brecht: Kerjäläisromaani (1959)
    
22. Marek Hłasko: Viikon kahdeksas päivä (1959)
    
23. Jun'ichirō Tanizaki: Kukin makunsa mukaan (1959)
    
24. Richard Hughes: Sattuman kourissa (1959)
    
25. Boris Pasternak: Viimeinen kesä (1959)
    
26. Alberto Moravia: Agostino (1959)
    
27. Antoine de Saint-Exupéry: Siipien sankarit - Yölento (1960)
    
28. Francoise Mallet-Joris: Kahvila Taivasten Valtakunta (1960)
    
29. Italo Calvino: Paroni puussa (1960)
    
30. Marek Hłasko: Suoraan paratiisin (1960)
    
31. Ivo Andric: Drina-joen silta (1960)
    
32. Ernest Hemingway: Afrikan vihreät kunnaat (1960)
    
33. J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa (1961)
    
34. Ernest Hemingway: Kirjava satama (1961)
    
35. Graham Greene: Loppuun palanut (1961)
    
36. Nikos Kazantzakis: Pyhä köyhyys (1961)
    
37. John Steinbeck: Tyytymättömyyden talvi (1961)
    
38. Jun'ichirō Tanizaki: Avain (1961)
    
39. Ivo Andric: Neiti (1961)
    
40. Aldous Huxley: Uljas uusi maailma (1962)
    
41. Italo Calvino: Ritari joka ei ollut olemassa (1962)
    
42. J. D. Salinger: Franny ja Zooey (1962)
    
43. Alberto Moravia: Tyhjä kangas (1962)
    
44. Ivo Andric: Konsulit (1962)
    
45. John Steinbeck: Helmi (1961))
    
46. William Faulkner: Villipalmut (1962)
    
47. John Steinbeck: Pitkä laakso (1962)
    
48. André Malraux: Sielujen kapina (1963)
    
49. Christiane Rochefort: Soturin lepo (1963)
    
50. Aleksandr Solženitsyn: Ivan Denisovitsin päivä (1963)
    
51. John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä (1963)
    
52. Wolfgang Borchert: Ovien ulkopuolella (1963)
    
53. Jevgeni Jevtušenko ym.: Kananjumala (1963)
    
54. Graham Greene: Nollapiste (1963)
    
55. Claude Simon: Flanderin tie (1963)
    
56. Jun'ichirō Tanizaki: Unien silta (1966)
    
57. James Joyce: Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta (1964)
    
58. Alberto Moravia: Roomatar (1964)
    
59. John Steinbeck: Taipumaton tahto (1964)
    
60. James Joyce: Odysseus (1964)
    
61. Richard Hughes: Kettu ullakolla (1965)
    
62. Jean-Paul Sartre: Inho (1964)
    
63. Alain Robbe-Grillet: Labyrintissa (1964)
    
64. James Joyce: Dublinilaisia (1965)
    
65. William Faulkner: Ääni ja vimma (1965)
    
66. Franz Kafka: Amerikka (1965)
    
67. Graham Greene: Voima ja kunnia (1965)
    
68. Saul Bellow: Herzog (1965)
    
69. Claude Simon: Loistohotelli (1965)
    
70. Yasunari Kawabata: Tuhat kurkea (1965)
    
71. J. D. Salinger: Yhdeksän kertomusta (1966)
    
72. William Faulkner: Rosvot (1966)
    
73. Graham Greene: Jutun loppu (1966)
    
74. Graham Greene:Näyttelijät (1966)
    
75. Alberto Moravia: Valhe (1966)
    
76. Louis-Ferdinand Céline: Niin kauas kuin yötä riittää (1966)
    
77. Uwe Johnson: Kolmas kirja Achimista (1967)
    
78. William Faulkner: Absalom, Absalom (1967)
    
79. Nikos Kazantzakis: Veljesviha (1967)
    
80. Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla (1967)
    
81. Saul Bellow: Uhri (1967)
    
82. William Faulkner: Liekehtivä elokuu (1968)
    
83. Ernest Hemingway: Jäähyväiset aseille (1968)
    
84. Joseph Roth: Radetzky-marssi (1968)
    
85. William Faulkner: Kun tein kuolemaa (1968)
    
86. Aleksandr Solženitsyn: Syöpäosasto 1. osa (1968)
    
87. Yasunari Kawabata: Kioto (1968)
    
88. Aleksandr Solženitsyn: Syöpäosasto 2. osa (1969)
    
89. Alberto Moravia: Automaatti (1969)
    
90. John Steinbeck: Ystävyyden talo (1969)
    
91. Ralph Ellison: Näkymätön mies (1969)
    
92. Saul Bellow: Tartu tilaisuuteen (1969)
    
93. Italo Calvino: Kosmokomiikkaa (1969)
    
94. William Faulkner: Karhu ja muita novelleja (1969)
    
95. Ernest Hemingway: Joen yli puiden siimekseen (1970)
    
96. Italo Calvino: Halkaistu varakreivi (1970)
    
97. Isaak Babel: Odessalaisia (1970)
    
98. Kurt Vonnegut: Teurastamo 5 (1970)
    
99. Saul Bellow: Mr Sammlerin planeetta (1970)
    
100. Aleksandr Solženitsyn: Ensimmäinen piiri (1970)
     
101. Ladislav Fuks: Herra Theodor Mundstock (1970)
     
102. James Dickey: Syvä joki (1972)
     
103. Ayi Kwei Armah: Pirstaleita (1971)
     
104. Ernest Hemingway: Kuolema iltapäivällä (1972)
     
105. William Faulkner: Kylä (1972)
     
106. Alberto Moravia: Minä ja hän (1972)
     
107. Kurt Vonnegut: Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater (1972)
     
108. Ernest Hemingway: Saaret ja virta (1972)
     
109. Aleksandr Solženitsyn: Elokuu neljätoista (1972)
     
110. Yasunari Kawabata: Vuoren jyly (1973)
     
111. Sembène Ousmane: Jumalan puupalikat (1973)
     
112. William Faulkner: Kaupunki (1973)
     
113. Graham Greene: Kunniakonsuli (1973)
     
114. Zaharia Stancu: Miten sinua rakastinkaan (1973)
     
115. Graham Greene: Kiveä kovempi (1974)
     
116. William Faulkner: Kartano (1974)
     
117. Aleksandr Solženitsyn: Asian etu ja muita novelleja (1974)
     
118. Yashar Kemal: Haukkani Memed (1974)
     
119. Kurt Vonnegut: Mestarien aamiainen (1974)
     
120. Zaharia Stancu: Niin kauan kuin leirituli palaa (1974)
     
121. Zaharia Stancu: Costandina (1975)
     
122. Yashar Kemal: Ohdakkeet palavat (1975)
     
123. Pablo Neruda: Tunnustan eläneeni (1975)
     
124. Kurt Vonnegut: Kissan kehto (1975)
     
125. Saul Bellow: Augie Marchin kiemurat (1975)
     
126. György Konrád: Vierailija (1976)
     
127. Italo Calvino: Näkymättömät kaupungit (1976)
     
128. Yashar Kemal: Ararat-vuoren legenda (1976)
     
129. E. L. Doctorow: Ragtime (1976)
     
130. Saul Bellow: Humboldtin lahja (1976)
     
131. Wole Soyinka: Laittomuuden kausi (1976)
     
132. Amos Oz: Ehkä jossain muualla (1977)
     
133. Yashar Kemal: Tuhannen härän vuori (1977)
     
134. Kurt Vonnegut: Äiti yö (1977)
     
135. Zaharia Stancu: Älä unohda, Darie (1977)
     
136. Ludvík Vaculík: Marsut (1977)
     
137. Yashar Kemal: Puuvillatie (1977)
     
138. Takeshi Kaiko: Kesän pimeys (1977)
     
139. J. P. Donleavy: Holtiton mies (1977)
     
140. Kurt Vonnegut: Hui hai eli Jäähyväiset yksinäisyydelle (1978)
     
141. Yashar Kemal: Maa rautaa, taivas kuparia (1978)
     
142. E. L. Doctorow: Danielin kirja (1978)
     
143. Amos Oz: Mieheni Mikael (1978)
     
144. Toni Morrison: Solomonin laulu (1978)
     
145. Graham Greene: Mutta suurin kaikista (1978)
     
146. Dieter Wellershoff: Simpanssin kauneus (1979)
     
147. Isaac Bashevis Singer: Shosha (1979)
     
148. Ernest Hemingway: Nick Adamsin tarina (1979)
     
149. Yashar Kemal: Kuolematon ruoho (1979)
     
150. Günter Grass: Kampela (1979)
     
151. William Faulkner: Kaikkein pyhin (1979)
     
152. Italo Calvino: Tämä vaikea elämä (1979)
     
153. Kurt Vonnegut: Titanin seireenit (1979)
     
154. Isaac Bashevis Singer: Lublinin taikuri (1979)
     
155. Martin Walser: Pakeneva hevonen (1979)
     
156. Zaharia Stancu: Hullu metsä (1980)
     
157. Wole Soyinka: Tulkit (1980)
     
158. Gertrude Stein: Alice B. Toklasin omaelämäkerta (1980)
     
159. Michel Tournier: Perjantai (1980)
     
160. John Irving: Garpin maailma (1980)
     
161. Kurt Vonnegut: Piruparka (1980)
     
162. Yashar Kemal: Tasangon valtiaat (1980)
     
163. Saul Bellow: Sadekuningas (1980)
     
164. Günter Grass: Kirjailijakokous (1980)
     
165. Yashar Kemal: Poika ja lokki (1981)
     
166. Graham Greene: Etusivun uutinen (1981)
     
167. John Irving: Kaikki isäni hotellit (1981)
     
168. Amos Oz: Pahanneuvon vuori (1981)
     
169. Kurt Vonnegut: Sähköpiano (1981)
     
170. John Steinbeck: Oikutteleva bussi (1982)
     
171. Martin Walser: Rakkauden tuolla puolen (1982)
     
172. Toni Morrison: Tervanukke (1982)
     
173. E. L. Doctorow: Kuikkajärvi (1982)
     
174. John Steinbeck: Tuntemattomalle jumalalle (1982)
     
175. Alberto Moravia: [[Vuosi 1934 (1982)
     
176. Elias Canetti: Sokeat (1982)
     
177. Tadeusz Konwicki: Pieni ilmestyskirja (1983)
     
178. Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies (1983)
     
179. Saul Bellow: Dekaanin joulukuu (1983)
     
180. Kurt Vonnegut: Kalmasilmä (1983)
     
181. André Malraux: Toivo (1983)
     
182. Bruce Chatwin: Erottamattomat (1983)
     
183. Wole Soyinka: Aké – lapsuusvuodet (1983)
     
184. Elias Canetti: Pelastunut kieli (1984)
     
185. Robertson Davies: Viides rooli (1984)
     
186. John Irving: Välisarjan avioliitto (1984)
     
187. Leonardo Sciascia: Huuhkalinnut (1984)
     
188. Jorge Ibargüengoitia: Kuolleet tytöt (1984)
     
189. Soseki Natsume: Kokoro (1985)
     
190. Yashar Kemal: Suosta nousee uusi maa (1985)
     
191. Alice Munro: Kerjäläistyttö (1985)
     
192. Helprin, Mark: Talvinen tarina (1985)
     
193. John Irving: Oman elämänsä sankari (1985)
     
194. Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa (1985)
     
195. Elias Canetti: Soihtu korvassa (1985)
     
196. Günter Grass: Koiranvuosia (1985)
     
197. Isaac Bashevis Singer: Moskatin suku (1986)
     
198. Italo Calvino: Marcovaldo (1986)
     
199. Yashar Kemal: Kalastaja jota meri vihasi (1986)
     
200. Kurt Vonnegut: Galápagos (1986)
     
201. Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta (1986)
     
202. Elias Canetti: Silmäpeli (1986)
     
203. Don DeLillo: Valkoinen kohina (1986)
     
204. Ernesto Sábato: Sankareista ja haudoista (1986)
     
205. Saul Bellow: Löyhäsuinen mies (1986)
     
206. Bruce Chatwin: Patagonia, Patagonia (1987)
     
207. Amos Oz: Kuolemaan asti (1987)
     
208. William Faulkner: Voittamattomat (1987)
     
209. Günter Grass: Rottarouva (1987)
     
210. E. L. Doctorow: Maailmannäyttely (1987)
     
211. Robertson Davies: Mikä verissä on (1987)
     
212. Alice Munro: Valkoinen tunkio (1987)
     
213. Joseph Brodsky: Ei oikein ihminenkään (1987)
     
214. Saul Bellow: Yhä useamman sydän pettää (1987)
     
215. Italo Calvino: Herra Palomar (1988)
     
216. Isaac Bashevis Singer: Vanhaa rakkautta (1988)
     
217. Alberto Moravia: Sivustakatsoja (1988)
     
218. James Salter: Leikkiä ja ajanvietettä (1988)
     
219. Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani (1988)
     
220. Broch, Hermann: Luutnantti Pasenow (1988)
     
221. Kurt Vonnegut: Siniparta (1988)
     
222. Martin Walser: Tyrsky (1988)
     
223. Amos Oz: Täydellinen rauha (1988)
     
224. Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari (1988)
     
225. Antonio Tabucchi: Pieniä yhdentekeviä väärinkäsityksiä (1989)
     
226. Richard Currey: Musta valo (1989)
     
227. E. L. Doctorow: Kynämies (1989)
     
228. Mahfouz, Naguib: Miramar (1989)
     
229. Isaac Bashevis Singer: Peltojen kuningas (1989)
     
230. Peter Carey: Oscar ja Lucinda (1989)
     
231. John Irving: Ystäväni Owen Meany (1989)
     
232. Herta Müller: Matala maa (1989)
     
233. Yashar Kemal: Memedin kosto (1989)
     
234. Don DeLillo: Vaaka (1989)
     
235. Eduardo Mendoza: Ihmeiden kaupunki (1989)
     
236. José Saramago: Baltasar ja Blimunda (1989)
     
237. Bruce Chatwin: Posliiniparoni (1990)
     
238. Isaac Bashevis Singer: Kuin oma poika (1990)
     
239. Amos Oz: Musta laatikko (1990)
     
240. Hermann Broch: Kirjanpitäjä Esch (1990)
     
241. Herta Müller: Ihminen on iso fasaani (1990)
     
242. E. L. Doctorow: Gangsterin oppipoika (1990)
     
243. Naguib Mahfoutz: Midaqq-kuja (1990)
     
244. Kurt Vonnegut: Hokkus pokkus (1990)
     
245. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta (1990)
     
246. Richard Ford: Roihu (1991)
     
247. Saul Bellow: Varkaus (1991)
     
248. Isaac Bashevis Singer: Vihassa ja rakkaudessa (1991)
     
249. Alberto Moravia: Matka Roomaan (1991)
     
250. Jun'ichirō Tanizaki: Makiokan sisarukset (1991)
     
251. Saul Bellow: Bellarosa (1991)
     
252. John Banville: Todistajan kirja (1991)
     
253. Ernest Hemingway: Ensimmäiset 49 kertomusta (1991)
     
254. James Salter: Kiitävät vuodet (1991)
     
255. John Irving: Vesimies (1991)
     
256. Isaac Bashevis Singer: Parantumaton (1992)
     
257. Wole Soyinka: Isara (1992)
     
258. Jean Rouaud: Kunnian kentät (1992)
     
259. Alberto Moravia: Perjantain huvila (1992)
     
260. Günter Grass: Kellosammakon huuto (1992)
     
261. Naguib Mahfouz: Palatsikatu (1992)
     
262. György Konrád: Pidot puutarhassa (1993)
     
263. Orhan Pamuk: Valkoinen linna (1993)
     
264. Toni Morrison: Jazz (1993)
     
265. Amos Oz: Naisen ikävä (1993)
     
266. Isaac Bashevis Singer: Lupakirja (1993)
     
267. Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu (1993)
     
268. Don DeLillo: Mao II (1993)
     
269. Andrzej Szczypiorski: Alku (1994)
     
270. Toni Morrison: Sinisimmät silmät (1994)
     
271. Hermann Broch: Liikemies Huguenau (1994)
     
272. José Saramago: Kivinen lautta (1994)
     
273. Paul Auster: Leviatan (1994)
     
274. James Dickey: Kohti valkeaa merta (1994)
     
275. Bernado Atxaga: Obabakoak (1994)
     
276. John Irving: Sirkuksen poika (1994)
     
277. Antonio Tabucchi: Taivaanranta (1995)
     
278. Toni Morrison: Sula (1995)
     
279. Naguib Mahfouz: Intohimon palatsi (1995)
     
280. Jean Rouaud: Kuuluisia miehiä (1995)
     
281. E. L. Doctorow: Vesilaitos (1995)
     
282. Orhan Pamuk: Uusi elämä (1995)
     
283. Peter Hoeg: Kertomuksia yöstä (1995)
     
284. Jayne Anne Phillips: Suojelus (1995)
     
285. Kenzaburo Oe: M/T ja kertomus Metsän ihmeestä (1995)
     
286. Bernado Atxaga: Yksinäinen (1995)
     
287. Alice Munro: Julkisia salaisuuksia (1995)
     
288. Richard Ford: Rock Springs (1996)
     
289. Naguib Mahfouz: Sokerikuja (1996)
     
290. Torgny Lindgren: Kimalaisen mettä (1996)
     
291. Antonio Tabucchi: Kertoo Pereira (1996)
     
292. Isaac Bashevis Singer: Nousee päivä, laskee päivä (1996)
     
293. Peter Hoeg: Nainen ja apina (1996)
     
294. Richard Ford: Itsenäisyyspäivä (1996)
     
295. Herta Müller: Sydäneläin (1996)
     
296. Günter Grass: Avarammille aloille (1996)
     
297. Paul Auster: Mr Vertigo (1997)
     
298. Tadeusz Konwicki: Isoäitini tarina (1997)
     
299. José Saramago: Kertomus sokeudesta (1997)
     
300. Saul Bellow: Ainoa oikea (1997)
     
301. Robertson Davies: Velho mieheksi (1997)
     
302. Isaac Bashevis Singer: Illan tullen, yön pimeten (1997)
     
303. Peter Hoeg: Kuvitelma 20. vuosisadasta (1997)
     
304. György Konrád: Kivikello (1997)
     
305. Raymond Carver: Vielä yksi asia (1998)
     
306. Orhan Pamuk: Musta kirja (1998)
     
307. Louis-Ferdinand Céline: Kuolema luotolla (1998)
     
308. Jean Rouaud: Maailma, likimain (1998)
     
309. Yasunari Kawabata: Kämmenenkokoisia tarinoita (1998)
     
310. José Saramago: Jeesuksen Kristuksen evankeliumi (1998)
     
311. John Irving: Leski vuoden verran (1998)
     
312. Toni Morrison: Paratiisi (1998)
     
313. Eduardo Mendoza: Tulvan vuosi (1999)
     
314. Richard Ford: Naistenmiehiä (1999)
     
315. Don DeLillo: Alamaailma (1999)
     
316. Olivier Rolin: Port Sudan (1999)
     
317. Bernado Atxaga: Tuolla taivaalla (1999)
     
318. Jurek Becker: Valehtelija-Jaakko (1999)
     
319. Antonio Tabucchi: Damasceno Monteiron katkaistu pää (1999)
     
320. Paul Auster: Timbuktu (1999)
     
321. Isaac Bashevis Singer: Varjoja Hudsonin yllä (1999)
     
322. Günter Grass: Minun vuosisatani (1999)
     
323. Jean Rouaud: Lahjojanne varten (2000)
     
324. Christa Wolf: Medeia (2000)
     
325. José Saramago: Kaikkien nimet (2000)
     
326. Viktor Pelevin: Generation P (2000)
     
327. Péter Nádas: Erään sukuromaanin loppu (2000)
     
328. Orhan Pamuk: Nimeni on Punainen (2000)
     
329. Alice Munro: Hyvän naisen rakkaus (2000)
     
330. Jayne Anne Phillips: Äidin aika (2000)
     
331. Jean Echenoz: Minä lähden (2001)
     
332. Don DeLillo: Esittäjä (2001)
     
333. John Irving: Neljäs käsi (2001)
     
334. Torgny Lindgren: Oikea Maisema (2001)
     
335. Michael Frayn: Päistikkaa (2001)
     
336. Manuel Rivas: Timpurinkynä (2001)
     
337. Saul Bellow: Ravelstein (2001)
     
338. Isaac Bashevis Singer: Isäni seurakuntaa (2002)
     
339. Kerstin Ekman: Herran armo, Sudentalja I (2002)
     
340. Viktor Pelevin: Omon Ra (2002)
     
341. Peter Carey: Kellyn kopla. Tosi tarina (2002)
     
342. Paul Auster: Illuusioiden kirja (2002)
     
343. Günter Grass: Ravunkäyntiä (2002)
     
344. Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus (2002)
     
345. W. G. Sebald: Austerlitz (2002)
     
346. Kazuo Ishiguro: Me orvot (2002)
     
347. José Saramago: Luola (2003)
     
348. Michael Frayn: Vakoojat (2003)
     
349. Torgny Lindgren: Pylssy (2003)
     
350. Yann Martel: Piin elämä (2003)
     
351. Jonathan Coe: Konnien klubi (2003)
     
352. Antonio Muñoz Molina: Täysikuu (2003)
     
353. Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni (2003)
     
354. Don DeLillo: Cosmopolis (2003)
     
355. Richard Ford: Syntien paljous (2004)
     
356. Kerstin Ekman: Viimeinen uitto, Sudentalja II (2004)
     
357. Toni Morrison: Rakkaus (2004)
     
358. J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa (uusi suomennos) (2004)
     
359. W. G. Sebald: Vieraalla maalla (2004)
     
360. Orhan Pamuk: Lumi (2004)
     
361. Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä (2004)
     
362. Chang-Rae Lee: Ilmassa (2004)
     
363. Kerstin Ekman: Raaputusarvat, Sudentalja III (2005)
     
364. Alice Munro: Karkulainen (2005)
     
365. Jean Echenoz: Pianossa (2005)
     
366. José Saramago: Toinen minä (2005)
     
367. Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina (2005)
     
368. Jhumpa Lahiri: Kaima (2005)
     
369. Bret Easton Ellis: Lunar Park (2005)
     
370. Péter Nádas: Muistelmien kirja 1 (2006)
     
371. John Irving: Kunnes löydän sinut (2006)
     
372. Paul Auster: Oraakkeliyö (2006)
     
373. Péter Nádas: Muistelmien kirja 2 (2006)
     
374. Torgny Lindgren: Dorén raamattu (2006)
     
375. Jonathan Coe: Suljettu piiri (2006)
     
376. Andrew Miller: Optimistit (2006)
     
377. Peter Høeg: Hiljainen tyttö (2007)
     
378. Truman Capote: Kesän taittuessa (2007)
     
379. Günter Grass: Sipulia kuoriessa (2007)
     
380. José Saramago: Kertomus näkevistä (2007)
     
381. E. L. Doctorow: Marssi (2007)
     
382. Sarah Waters: Yövartio (2007)
     
383. Antonio Munoz Molina: Sefarad (2007)
     
384. Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä (2007)
     
385. Doris Lessing: Ruoho laulaa (2007)
     
386. Doris Lessing: Kesä ennen pimeää (2007)
     
387. Alice Munro: Sanansaattaja (2008)
     
388. Italo Calvino: Koko kosmokomiikka (2008)
     
389. Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa (2008)
     
390. José Saramago: Oikukas kuolema (2008)
     
391. Don De Lillo: Putoava mies (2008)
     
392. Richard Ford: Maan laulu (2008)
     
393. Jhumpa Lahiri: Tuore maa (2008)
     
394. Toni Morrison: Armolahja (2009)
     
395. Torgny Lindgren: Akvaviitti (2009)
     
396. Haruki Murakami: Kafka rannalla (2009)
     
397. Jayne Anne Phillips: Kiuru ja Termiitti (2009)
     
398. Günter Grass: Taikalaatikko (2009)
     
399. Viktor Pelevin: Viides maailmanvalta (2009)
     
400. Paul Auster: Mies pimeässä ja Matkoja kirjoittajankammiossa' (2009)
     
401. Nikolaj Frobenius: Pelon kasvot (2009)
     
402. Kim Echlin: Kadonneet (2009)
     
403. W. G. Sebald: Saturnuksen renkaat (2010)
     
404. Jean Echenoz: Pitkä juoksu (2010)
     
405. Orhan Pamuk: Viattomuuden museo (2010)
     
406. Pascal Mercier: Yöjuna Lissaboniin (2010)
     
407. John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä (2010)
     
408. Antonio Munoz Molina: Öinen ratsumies (2010)
     
409. Paul Auster: Näkymätön (2010)
     
410. Amos Oz: Älä kysy yöltä (2010)
     
411. Herta Müller: Tänään en halunnut tavata itseäni (2010)
     
412. Anilda Ibrahimi: Punainen morsian (2010)
     
413. Alice Munro: Liian paljon onnea (2010)
     
414. Mario Vargas Llosa: Vihreä talo (2010)
     
415. Kazuo Ishiguro: Yösoittoja (2011)
     
416. José Saramago: Elefantin matka (2011)
     
417. Daniel Kehlmann: Maine (2011)
     
418. Sarah Waters: Vieras kartanossa (2011)
     
419. Colm Tóibín: Brooklyn (2011)
     
420. Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset (2011)
     
421. W. G. Sebald: Huimaus (2011)
     
422. Paul Auster: Sunset Park (2011)
423.  Don DeLillo: Omegapiste (2011)
     
424. ihme numero
     
     72 kpl. Mutta muutamista en ole varma, olenko lukenut Morrisonin Sulan, samoin minulla on epätietoisuutta Greenen ja Vonnegutin kirjoista. Kafkan Amerikkaa en itse asiassa ole lukenut, vaan myöhemmän version, kokonaisemman. Tuo 72 on aika tarkka luku. Japanilaisia en Tanizakia lukuunottamatta ole harrastellut ja Tanizakiltakin olen lukenut vain Avaimen.
     
     
     Lisäsin yhden, Faulknerin Äänen ja vimman mutta olenko lukenut Austerin numero neljänsadan? 73 kpl olisi nyt virallisesti.