Sivut

lauantai 18. helmikuuta 2012

Luin Armas J. Pullan Ryhmyä ja Romppaista vuodelta 1950, "Iltaa häspyyttäri!", sanoi vääpeli Ryhmy. Siitä voisi helposti sovittaa ajankohtaisen näytelmän tai ei sitä edes tarvitsisi sovittaa, niin soveltuva romaani on myös vuonna 2012. Hyvin ajanmukaisia ovat ihmiset kirjassa. Vuonna 1950 ollaan kommunisteja, kun vuonna 2012 epäillään äkisti ihmistä vihapuheesta.

Minulla on em. kirjoja neljä kappaletta ja ne on omistuskirjoitettu perikunnan kautta eli sain kirjat 40-vuotislahjaksi Armas J. Pullan perilliseltä, jonka ystäviin katson lukeutuvani. Tai mistä sitä tietää! Mutta toivossa elellään.

En millään viitsisi sanoa mutta luen Armas J. Pullaa noin kuusitoista kertaa mieluummin kuin Kari Hotakaista, Hannu Raittilaa, Kristina Carlsonia tai Juha Vuorista, jota tosin en ole milloinkaan lukenut. Carlsonia luin kaksi kirjaa, sitten ajattelin että voin jättää muutaman väliin. Darwin-kirja oli tylsä, ajatukseton ja huonosti kirjoitettu, eli sitä sanottiin upeaksi romaaniksi. Mutta upea romaani on Rosa Liksomin Hytti nro 6, kirjoitin siitä kriitikinkin viimeisillä voimillani. Toki siinä vaiheessa tiesin Liksomin kopanneen Finlandijan. Ei kai se vain ole Cristina Karlson? Miehenpoika kuitenkin.

Ei kommentteja: