Tämä olisi joskus pitänyt toteuttaa.

"Huomaatko, mua ei oikeastaan oo edes olemassa. Enkä tahtoisi sanoa, mutta olen ainoa lukion käynyt joukossa, eikä korkeakouluopintojakaan muilla ole."

Eilen juoksin myöhään illalla sen painajaismaisen koulunpihankin ohi ja koulun ikkunoista läikähteli valo. Siellä kuulemma asuu nykyään normaaleja ihmisiä, eikä opettajia. Sitten olinkin jo sen saatanan Viitasen kohdalla, joka oli pääasiassa syypää koulunpihakokemuksiin, vaikka on sanottava, että joku olisi voinut pistää niille stopin, esim. opettajat. Tai joku luokkakavereista, kun niissä oli sellainen tosi älyttömän persoonallinenkin, taiteilijasielu, joka olisi voinut vähän kertoa, ettei tämä oikein sovi. Ei kertonut. Vissiin se AMK-taide vei koko ajan. Ei, minä en ole ystävänne, mulla on vähän korkeammat standardit, ette tule milloinkaan kylään.

Tällaisia tuli lenkillä mieleen, sitten tuli mieleen aivan muunlaisia, tuli mieleen todella hyviä fiiliksiä, kun juoksin pimentyvässä kesäillassa peltojen halki, kun kurjet huusivat, peurat katselivat ja muutenkin elämä tuntui hyvältä. Vähän ihmetytti, että kai joskus jonkinlainen kohtaaminen tulee, konfrontaatio, mutta olen valmistautunut sanomaan, etten tahdo olla tässä tilanteessa, keskustella kanssasi, meidän on mentävä tahoillemme. Hyvästi.

Nämähän eivät osaa käyttää edes internetiä, mikä on hämmästyttävä totuus.

Tämä on hyvin tehty kirja-arvio. Kirjoittajalla on oma näkemys, jonka hän perustelee, ja hän näyttää myös yleisen kulman aiheeseen (kyllä, miten tylsä aihe homous jo on, eikö mitään muuta tullut mieleen). Se, että kirjailija hermostuu, masentuu jne., on sitten toinen asia. Ehkei hän ole kovin usein saanut kielteistä kritiikkiä? Ehkä hän on päässyt helpolla? En nyt esitä enempiä kysymyksiä, koska ne antaisivat vielä ilmeisempiä vastauksia (vrt. seuraavan kappaleen loppu).

Sen kuitenkin sanon, että minun kohdallani on kritiikeissä menty reippaasti henkilöön, mutta olenkin keski-ikäinen heteromies, jolle voi sanoa mitä tahansa ja kiljua päälle patriarkaattia, sovinismia, kolonialismia jne. Tosin kirjojani HS ei arvostele, ei kun kymmenen vuotta sitten oli yksi arvostelu kahdesta kirjasta. EI JUMALAUTA EN JAKSA NÄIDEN HYVÄOSAISTEN PASKAPÄIDEN VALITUKSIA. No, sanoinpa sittenkin.

PS: olen kriitikon lapsen kummi, joten ei mielipidettäni lasketa, mutta kerroinpa kuitenkin. Kalle Lampelan kohdalla kriitikko oli aivan väärässä, kerron tämänkin.

Pinja Perholehto meni sitten sanomaan totuuden ja tekemään poliittisen itsarin (!):

"Perholehdon mielestä pitäisi myös puhua nykyistä enemmän miesten mielenterveydestä. Miehet ovat yliedustettuina itsemurhatilastoissa, mutta heillä diagnosoidaan vähemmän esimerkiksi masennusta, hän kertoo.

Ainakin yksi selitys on hänen mukaansa se, että miesten oireilu voi olla erilaista, esimerkiksi päihteiden tai aggressiivisuuden kautta. Sitä ei tunnisteta yhtä helposti, tai päihteiden käyttö voi evätä avun mielenterveysongelmiin.

'Sama näkyy syömishäiriötilastoissa. Diagnostiset kriteerit on tehty naisille ja tytöille: esimerkiksi laihuushäiriöstä poistettiin vasta vuonna 2013 kriteerinä kuukautisten poisjäänti.'”

Ei näin pidä sanoa. Muistan miten minua osastolla uhkailtiin poliisilla, kun olin ollut aggressiivinen. Tosin ihan yksinään, mutta sehän riitti. Siinä oli kuulkaas monta tätiä ympärillä kertomassa, miten olin ollut ihan kamala, kun en ihan hiljaa nurkassa itkenyt ja, mikä olisi ollut parasta, jotenkin siististi ja muita traumatisoimatta tappanut itseäni. Eksäkin akkojen puheista jo vähän hermostui, mikä oli saavutus. Ei jumalauta en tule milloinkaan unohtamaan niitä hetkiä. Ai niin, tämä on se väärä lähestymistapa, aggressiivinen ja uhkaava, eikä ryhmädynamiikan kannalta paras, että yksilö on hiljaa eikä häiritse ryhmän elämää.