Kirjailija, jota ei olisi tarvinnut milloinkaan julkaista, näköjään tekee lähes päivittäisiä itsehakuja, selviää tilastoista. Ymmärrän, että historiallisen romaanin kirjoitustyössä tarvitsee hengähdystaukoja, ei sellaista voi kirjoittaa kerralla kovin pitkään.

Mitä tulee omiin tylsyyksiini, olen melko varma siitä, ettei Canti di Assisi ole vieläkään valmis. Viime yönä mietin sille laajennusta ja sitäkin mietin, että kirja voi levitä useampaan kirjaan, eli kannet eivät välttämättä ole rajoina. Samoissa kansissa voi olla osia useista kirjoista. Sitten on tämä "avantgardistis-menetelmällinen runoteokseni", joka näyttää levittäytyvän vähän kaikkialle eikä mihinkään. Kyllä sitä on Canti di Assisissa, Urstaatissa ja vähän muissakin kirjoissa, joita ei välttämättä edes julkaista juuri mainitsemillani nimillä, ne vain näyttäytyvät joidenkin kansien välissä kuten myös "avantgardistis-menetelmällinen runoteokseni", jos nyt muistin oikein kirjan nimen. Lukija / kokija voi ja voisi vähän haeskella teoksia, että missä niitä on, eräänä ideana oli että CdA ilmaantuisi lehdissä, julisteissa, blogeissa, kirjojen liitteinä, kirjojen osina ja niin edelleen. Siitä sitten kokoamaan. Joitakin kohtia CdA:sta olisi oikeastaan mahdoton löytää, spreijaus voimalan seinään, joka peitettiin nopeasti. Siitä liikkuu huhuja.

Tällaisia mahdollisuuksia historiallisen romaanin kirjoittajalla ei ole, ellei hän sitten ole Thomas Pynchon, joka kuvaa historiaa erittäin akkuraatisti. Nyt näyttää siltä, että CdA:han nivoutuu myös tusinaromaanieni sarja, joka puolestaan nivoutuu myös siihen sarjaan, jonka aloitti Sotaanlähtö, tuon sarjan nimi on Sielunhistorialliset muistelmat, johon kuuluva välisoitto Tuskien tiellä tunkeutuu CdA:han ja Tuskien tiellä puolestaan sisältää tusinaromaanit VII-XIII. Ilmeisesti CdA:han menevät tusinaromaanit IX ja X, jotka puolestaan muodostavat Tuskien tiellä -romaanin osiot III ja IV. Mielestäni kirjaan Tuskien tiellä. Välisoitto ei tule osioita III ja IV, siihen tulee osiot I, II, V, VI ja VII. Näillä näkymin. Voi Tuskien tiellä -romaani hajota lisääkin. Siinähän on se hauska juttu, ettei siinä ole yhtään A-kirjainta. Kuten kukaan ei ole älynnyt, Sotaanlähdön lopussa ei ole yhtään Ä-kirjainta, joten välisoittoon sopiikin sitten A:n puute. Olin pitkään harkinnut A:ttoman kirjan kirjoittamista, mutta vasta keskusteltuani Markku Eskelisen kanssa ryhdyin toimiin. Melko nopeasti kirjoitin reilut 30 000 sanaa, nyt tekstiä on koossa enemmän, ehkä 50 000 sanaa. Tuskien tiellä on siis lipogrammi. Palindromiteos minulla jo on (tosin teos ei ole yksi palindromi vaan monta), joten lipogrammi sopii tähän sarjaan. Sitten olisi anagrammiteos. Niitä löytyy CdA:sta, mutta anagrammiteosta yhä uupuu. Kaksi anagrammirunoa on myös teoksessa Pan kai luo sulla. Kyykansan runoja.

Urstaatia en ole tehnyt aikoihin. Sitä on olemassa noin 8 000 säettä. Teoksen poetiikka tai rakenneperiaate on yksinkertainen: säkeessä on neljä sanaa, säkeistössä neljä säettä, sivulla neljä säkeistöä. En tiedä miten kirjan käy. Sivuja on siis noin viidensadan verran. Viime yönä mietin, että laajennan CdA:ta kenties 658:aan sivuun saakka, jolloin Fibonaccia mukailevaan sivumääräsarjaani tulisi tyhjä tila kohtaan 250 sivua, joka oli varattu CdA:lle. Siihen sopisi Urstaat, kuten myös kohtaan 408 sivua.

ilonirunonurinoli, 66 sivua

on kirjoittanut runoja 92, sivua

Pan kai luo sulla. Kyykansan runoja, 158 sivua

... "ja ilmeisimmin [Nobel-] lautakunnan jäsen oli modernistisen kirjallisuusperinteen käsitysten saastuttama, minkä sille voi, ajattelen, niin kuin minäkin olen, ja hyvin vähän on sanottavissa." - Tiisala, Matti, Niityt höyryävät kuin joki, s. 364.

Tiisala kuvaa, miten salaisen poliisin / suojelupoliisin (näillä on ilmeisesti jokin ero, joka on minulle vielä epäselvä, tarkka tekstianalyysi tuo tähän ratkaisun) terrori toimii, miten se toimii niin että ihminen itsekin alkaa miettiä paranoidisuuttaan.

Vähän kyllä hämmensi, kun "romaanin kuvailemalla henkilöllä" on eteisvärinää ja rytmihäiriöitä, joita on myös toisella sisäiseen karkotukseen ajetulla, Maxilla, Matti Pulkkisen teoksessa Ehdotus rakkausromaaniksi.

Tiisalan sanassa "romaanin kuvailema henkilö" on yhtä kuin Max, mistä ihmeestä minä revin itselleni etäännytetyn henkilön. Tuskien tiellä on vasta vaiheessa noin 88 liuskaa plus noin 200 A6-vihkosivua, joten on tässä aikaa. Ilman rytmihäiriöitä ja eteisvärinää olisin pidemmällä. Olisiko jo koossa 50 000 sanaa? On, enemmänkin. Olen jo ohittanut Gadsbyn sanamäärän ja kohta menen ohi La Disparitionista. Kyllähän tämmöinen vituttaa vähälahjaisia ihmisiä, joten terroriin on ryhdyttävä. Kaikenlaista pientä jatkuvaa kiusaa ynnä välillä täysiä murhayrityksiä. Ja tätä ne sanovat paranoiaksi...