valtiollinen mietelmä

Eli ton roskaruokalan työntekijän henkilöllisyys ynnä työpaikka selvitettiin, kun se oli sanonut anonyymisti Twitterissä että teki mieli sylkästä ruokaan, jota tilasi hänelle ei niin mieluisen oloinen kaveri? Toki tässä jupakassa on mukana myös se Tynkkynen ja jo odotan, onko Kirkossa ja kaupungissa Ville Rannan vastakkainasettelua lisäävä sarjakuva. Näin se menee.

Millanen idiotia täytyy olla ihmisillä, jotka alkaa selvitellä tollasen ihmisen henkilöllisyyttä, toki hänen kommenttinsa oli, kröhöm, mauton, jos ilmaus sallitaan, mutta onhan toi naurettavaa. Sitten on tämä uuninpankkopoika vai mikä lie rähisemässä omassa erinomaisuudessaan. Onko jo ottanut kantaa tapaukseen? Joo, ei kiinnosta tietää. Vitun ääliöitä koko sakki.

Tämähän jotenkin liittyy siihen muutaman viikon takaiseen kohuun Lidlin mielestäni oivaltavasta mainoksesta, ilmeisesti oli vinkattu että työntekijä on transsukupuolinen, mikä joillekin sitten on aivan liikaa. Lopputuloksena tästä idioottien touhusta on se, että meitä hallitsevat ja tulevat hallitsemaan lievästi sanottuna erikoiset ihmiset, sillä maailma on täynnä ahdasmielisiä ihmisiä, joihin kuuluvat myös ns. suvaitsevaiset.

Jo Matti Pulkkinen sanoi 1985, että kun Suomesta lähtee itään ja etelään, ei muita olekaan kuin rasisteja. Näin se on. Itään saa mennä New Jerseyhin saakka ennen kuin rasismi lievenee. Etelässä ehkä Etelänavan tutkimusasemalla on yksi ei-rasisti, tämä on huhu, varmuutta ei ole. Maapallon mantereista kaksi on täynnä rasisteja, Aasia ja Afrikka, ilmeisesti Australia on vähärasistisin manner Maapallolla, sitten tulee Eurooppa ja pronssilla Amerikka.

Nämä asiat olisi syytä hyväksyä, jos aikoo ymmärtää ihmiskuntaa. Mutta eihän se onnistu kun pitää sitä omaa viiteryhmää tukea jollain naurettavalla mielenosoituksella. Vittu että vituttaa moinen typeryys.

Juntit ei tunne kun oman kokemusmaailmansa ihmisiä ja joku näyttelijän pöllö sanoo, ettei tiedä ketään joka olisi äänestänyt tasavallan presidentiksi Sauli Niinistöä. Näyttelijä on juntti, ahdaskatseinen ja ahdasalainen ihminen. Tämä porukka on samanlaista kummallakin puolella. Olen sanonut tämän liian monta kertaa. Asia on niin, että minä olen oikeassa ja nämä muut väärässä.

PS: minulle kerrottiin, että Australiassakin on rasisteja. Niinpä tietenkin.

Tiisala sanoo romaaninsa Niityt höyryävät kuin joki lopussa, että ei näin kaikkialla ole. Hän pahoittelee huomioitaan. Siihen on syytä.

"Ajattelen: Tämä on tämän maan salaisen poliisin harjoittamaa järjetöntä terroria. Tämä ei ole poliisin yleinen tapa toimia maailmanlaajuisesti, ja tämä tapahtumasarja on kammottavaa kertomusta muiden maiden poliisien kuulla tapahtumista, ja vaiheista, jotka vahingoittavat ammattikunnan kunniaa, ja mainetta - -" – s. 423

Kirjoitin lainauksen hämärässä mutta ehkä meni oikein. Teksti päättyy sivulle 426. Hän kertoo, että kirjasta tulee tuhat- tai tuhatviisisataasivuinen. En tiedä, miten tähän sijoittuu romaani Nimeämätön (2005). Luen sitä huomenna. Ei ole mitään mikä on hyvä asia, en järin kaipaa ohjelmaa.

yössä ei ole ihan parasta päiväystä

miksi minä heitä katsoisin parhain päin heillä on jo riittävästi en voi kieltää etteikö masentaisi välillä

Mä tahon ulos kotikaupunginosani kaduille mutta sitten en lähes kuurona kuulis kun mulle soitetaan ja mulle pitäis soittaa ja soittaispa nopeesti ja puut niissä on lehdet ja lumet ja koira haukkui yläkerrassa sitten tuli meillekin posti ehkä otan viikon tauon jälkeen vihkon mukaan viime viikolla vitutti niin ettei ollut vihkoa ihan vittuillakseni kirjoitan rennosti kymmenen kenties kaksikymmentä sivua kehittymättömästi sillä minä myös josko kirjoittaisi kirjan nimeltä suursiivous sikalassa pamfletin missä käytäisiin läpi nämä pellet viisi vuotta sitten mulla oli samanniminen kirjoitus mutten tiennyt silloin sitä mitä tiedän nyt nyt minä tiedän että kaikki pilapuheet ovat totta he maksavat toisilleen en muuten oikolue tätä painan nyt julkaise vitun idiootit

On poliittisesti korrektia sanoa poliittisesti korrektia ihmistä poliittisesti korrektiksi ihmiseksi eikä siksi mikä hän on, fasistiksi.

... "ja ilmeisimmin [Nobel-] lautakunnan jäsen oli modernistisen kirjallisuusperinteen käsitysten saastuttama, minkä sille voi, ajattelen, niin kuin minäkin olen, ja hyvin vähän on sanottavissa." - Tiisala, Matti, Niityt höyryävät kuin joki, s. 364.

Tiisala kuvaa, miten salaisen poliisin / suojelupoliisin (näillä on ilmeisesti jokin ero, joka on minulle vielä epäselvä, tarkka tekstianalyysi tuo tähän ratkaisun) terrori toimii, miten se toimii niin että ihminen itsekin alkaa miettiä paranoidisuuttaan.

Vähän kyllä hämmensi, kun "romaanin kuvailemalla henkilöllä" on eteisvärinää ja rytmihäiriöitä, joita on myös toisella sisäiseen karkotukseen ajetulla, Maxilla, Matti Pulkkisen teoksessa Ehdotus rakkausromaaniksi.

Tiisalan sanassa "romaanin kuvailema henkilö" on yhtä kuin Max, mistä ihmeestä minä revin itselleni etäännytetyn henkilön. Tuskien tiellä on vasta vaiheessa noin 88 liuskaa plus noin 200 A6-vihkosivua, joten on tässä aikaa. Ilman rytmihäiriöitä ja eteisvärinää olisin pidemmällä. Olisiko jo koossa 50 000 sanaa? On, enemmänkin. Olen jo ohittanut Gadsbyn sanamäärän ja kohta menen ohi La Disparitionista. Kyllähän tämmöinen vituttaa vähälahjaisia ihmisiä, joten terroriin on ryhdyttävä. Kaikenlaista pientä jatkuvaa kiusaa ynnä välillä täysiä murhayrityksiä. Ja tätä ne sanovat paranoiaksi...

Mistä ihmeestä tää mun raivo johtuu? Se tulee uudestaan ja uudestaan. En pysty yhtään hillitsemään itseäni ja sitten "loukatut" toki voi kantaa kaunaa maailman loppuun saakka. Osaisinpa esittää asiani rakentavammin.

Mutta ensin mulle vittuillaan, raivostun vittuilijoille, ja lopuksi vittuilijat "loukkaantuvat". Joskus ne tekee sen tarkoituksella, molemmat toimensa, ja erityisesti jälkimmäisen kun olen "ylittänyt rajan" tai jotain. Sitä jeesustelun määrää sitten. Pidän näitä loukkaantujia täysinä paskoina, jotka kyynisesti ja vallantahtoisesti (ynnä -haluisesti) kiusaavat ihmisiä. Fasistit. Se kuulostaa pahalta, fasisti, ja niin sen kuuluukin kuulostaa, mutta se on myös totta, sillä fasismi on kiduttamista, estämistä ja ylipäänsä toisen ihmisen tuhoamiseen pyrkivää toimintaa.

Minulle sanottiin eilen osapuilleen, että kyllä ne muut kestää ton kirjeen. Kestävätkö? Miten paljon tuollainen kylmyys on aiheuttanut tuhoa? Minä sitten olen ääriesimerkki siitä, kun ei olla hiljaa. Ja pidän aavistuksen hyvänä sitä, että jotain vallanhaluista fasistia vähän pelottaa, että tuleeko se hullu ovelle kirveen kanssa, ettei ihan kaikki mene läpi noin vain, että joku rääkäisee, että joku vähän sanoo.

Eikö ihmisiä hävetä olla mukana noin selvästi rikollisessa toiminnassa, jossa mielivaltaisesti tehdään päätöksiä? Jouko Turkkahan näistä lautakuntien jäsenistä jo puhui, että mitä ovat, täysiä paskoja.

Hullun maine minulla on ollut kaikkialla missä olen ollut, joten miksei se olisi myös täällä missä ihmiset ovat hyvin kylmiä toisilleen, eväävät apurahoja väärien mielipiteiden takia vaikka julkisesti teeskentelevät solidaarista ja muutenkin ovat valehtelijoita. Voi olla, ettette sittenkään saaneet nujerrettua minua, vaikka yritys oli kiitettävä ellei erinomainen.

Kuulin muuten, että on olemassa veto-oikeuden tapainen, jolla yksityinen jäsen tai hallituksen jäsen voi torpata jäsenyyden tuossa todella kummallisessa järjestössä. Ei ole tiedossa onko veto-oikeutta enää. Mutta kerron tämän muille varoitukseksi että tietävät millainen rikollisuus heitä kenties odottaa.

Lopuksi varoituksen sana fasisteille.

Kerron asioita myös jatkossa, se tulee teitä vituttamaan todella paljon, että onnea vain. Olisitte välttyneet tältä jos olisitte olleet sen verran älykkäitä, ettette olisi lopullisesti suututtaneet minua. Ettekä te halua minua vastaanne. Voin antaa puhelinnumeroita henkilöistä, jotka ovat minua vastaan nousseet. He voivat kertoa. Tämä oli vakava varoitus ja todellinen varoitus. Pysykää poissa tieltäni.

Olen lukenut viime päivinä Matti Tiisalan romaania Niityt höyryävät kuin joki vuodelta 2006. Hyvällä tuurilla saan sen huomenna luetuksi. Näen, että omassa proosapoetiikassani on paljon samaa Tiisalan kanssa ja myös aiheet ovat samoja. Minä sentään pääsin sisäisestä karkotuksesta pois, asia, jota viime viikkoina on yleisesti kaduttu kautta maan. Sisäisen karkotukseni aikana minulle mm. sanottiin "Sua ei päästetä takasin Helsinkiin." En edes kysynyt, ketkä eivät päästä, sillä sen jälkeen kaikki olisi ollut minulle mahdotonta. Minulle sanottiin tuo lause lämpimässä autossa pimeydessä. Sitten oli aika palata sisäiseen karkotukseen. Näiden ihmisten toimintaa ei mikään laki ole estämässä. Ostin viikolla toisenkin Tiisalan romaanin, jonka nimi on noin "Nimeämätön (2005)" se on hieman lyhyempi kuin Niityt höyryävät kuin joki, yhteensä tekstiä näissä teoksissa on osapuilleen 780 sivua. Ne ovat monologeja. Ne ovat vuosien 2005 ja 2006 parhaita kirjoja. Kolmas Tiisalan kirja, jonka ostin, on Runot 4.12.1996-1.3.1999. Hintaa näille tuli 36 euroa. Ja nämä kirjat ovat ikuisia, ikuisuus on halpaa. Karri Kokko epäili, että noin viisi ihmistä on lukenut Tiisalan romaanit. Janne Nummela on tehnyt koosteen Tiisalan runoudesta, koostetta ei tietenkään ole julkaistu. Onko minun pakko alkaa julkaista näitä neroteoksia, kun täällä kaikki muuten tapetaan? Mikä tätä paskasakkia oikein aina vaivaa, kun nerous heitä vituttaa? Tiisala ja Sven Laakso puhuvat taiteilijamurhista, ja taiteilijamurhat ovat tässä maassa täyttä totta, täällä on jokainen todellinen tekijä jatkuvassa hengenvaarassa. Hannu Helin, joka jo kuoli, hänellä oli syöpä, niin eräskin taidevaikuttaja epäili että Hannu Helin teeskenteli syöpää saadakseen huomiota. Hyvä Jumala! Tällaista tämä on. Täytyy tutkia laattatektoniikkaa, ehkä Provencessa ei ole maanjäristysvaaraa, sinne uskaltaisi muuttaa, sillä minusta tuntuu etten uskalla asua Suomessa näiden hirviöiden parissa. Tämä on tunteeni. Tulkaa siitä vittuilemaan, "muut kestää", hienoa, mutta minä en näytä kestävän. Minulle tämä on liikaa. Lisäksi olen vakuuttunut, ettei kestäminen edes ole yleistä, mutta kun maan tapa on olla hiljaa ja hävetä yksikseen nurkassa viinapullo viimeisenä ystävänä. Minä en juo. Enkä pysy hiljaa. Matti Tiisala analysoi loistavasti sen, miten aina tässä maassa päädytään siihen, että taiteilija roikkuu hirressä.