1.
Yritin lähettää palautetta Nuoren Voiman Liittoon siitä että heillä ei mikään muutu, heilläkään, mutta heidän tunnetusti huonoilla internetsivuillaan ei palautetta voi antaa, sen sijaan palautesivu tuottaa tällaisen ilmoituksen:
Heidän uutiskirjeensä merkitsin jo roskapostiksi, minä en enää jaksa lukea kerta toisensa jälkeen samojen nimien viimeaikaisista menestyksistä ja mitä kunniaa heille satelee. Heille satelee vielä nyrkkiä. Tahtoisin myös erota koko paskasta, mutta se lienee mahdotonta. Liityin aikoinaan säälistä, mutta minulta ei enää sääliä liikene, ei etenkään näille kulttuurihuorille, jotka ovat joka liitossa, yhdistyksessä, seurassa, osuuskunnassa ja varmaan prätkäjengissäkin.
Typeryksenä luulin, että jokin muuttuisi. Vittu että olen naurettava.
Ed. Tästä ei ole tietenkään muuta seurausta kuin se, että mikään ei muutu. En ole ainoa, joka on tätä mieltä, mutta etten vain olisi ainoa joka sen sanoo. Ja selityksenä on, että ei yksin voi. Selittäkää kusipäät.
2.
Noi tyypithän on tosissaan. Se tekee heille nauramisesta vielä helpompaa.
3.
Silloin kun vielä kirjoitin, ennen marraskuuta 2016, elämä oli erilaista. Nykyisin istun vain ja toivon että aika kuluisi. Puolitoista vuotta. Se on enemmän kuin seitsemäntoista päivää. Minä en ole ihan varma, mikä päivä se oli, oliko ihan marraskuun ensimmäinen, se oli maanantai vai oliko jo tiistain puolella. Sen jälkeen on ollut tällaista päivästä toiseen. Luullakseni tätä on vielä parikymmentä vuotta ennen kuin loppuu.
Se on "kuvaavaa" etten tiedä tarkkaa päivämäärää enkä sitä tarkista, vaikka se olisi helposti tarkistettavissa. Se on se päivä, kun he voittivat minut, nämä kirjalliset huorat. Luulin, etten tuupertuisi, mutta niin pääsi käymään, se oli yllätys, kuvittelin että olisin ollut vahvempi. Noin neljäs lyönti päätti ottelun, joka alkoi syksyllä 2010.
Sen jälkeen tämä on ollut odottelua, kuoleman odottelua. Minulla ei enää ole mitään "ammatillista" jäljellä. Minä vain odotan elämän päättymistä. Toki vituttaa, että ratkaisevan iskun pääsi antamaan semmoinen ihmismitättömyys kuin Jyrki Vainonen, mutta ehkä sekin on kuvaavaa, surkea kehien kiertolainen, mätisäkki, tyrmäsi minut. Jo hiljeni paskapää.
Olen yksi mitättömimmistä ja kerron mitättömyyteni kaikille. Olin ulkona ja näin oikean kirjailijan, joka on ottanut etäisyyttä, mutten kirjoita "myös ottanut etäisyyttä", sillä minulla ei ole mitään mistä ottaa etäisyyttä. Hän on. Minä en ole.
Suvi "alkaa tekemään" Oinonen: "Olen minäkin pianoa soitellut":
4.
Vittu kun jäi Matti Tiisalakin ironisoimatta. Ironia on sellaista vittuilijalle lempeää vittuilua, että voi sanoa että mä ironisoin, oikeesti suhtaudun empatialla ihan vitun kaikkeen.
5.
Kysyin kaverilta, miten hän uskalsi käydä Villa Kivessä, kun se on sellainen valkoisen heteronaisen paikka. En aivan noin kysynyt. Mutta hän oli uskaltanut. Ihailen tuollaista. Selostin miten se yksi kaikkien paitsi noin kolmen inhoama otus aivan liian pienessä asussa irvisti ("hymyili", "flirttaili") minulle, kun ei tiennyt kuka olin. Nyt hän tietää, olen jäte tunkkaisiksi mielletyiltä vuosikymmeniltä. Joskus kuulun enemmistöön, mutta aivan aluksi en uskonut että ihminen voi olla sellainen vittupää kuin hän on. Ja, kas kas, hän on aktiivinen yhdistyksissä, varmaan jo apurahalautakunnissakin, meillä ei ole mitään mahdollisuuksia. Tuollainen, noh, huora (ei jaksa valehdella, hän on huora eli prostituoitu), kyllä pitää siitä huolen ettemme me pääse millekään jaolle. Jos olisin humalassa, kertoisin nimen. Jos olisin krapulassa, en uskaltaisi edes ajatella näitä asioita. Kyllä te tiedätte, sukunimi lyhyempi kuin etunimi. Me tiedämme. Meiltä ovat mahdollisuudet menneet. Yksi performatiivinen mahdollisuus olisi kirjoittaa hänestä tähän blogiin pitkiä selostuksia, selostuksia niistä asioista, joita olen hänestä kuullut. Minkä takia hän on tullut riesaksemme. Ehkä olisi ollut vielä pahempia vaihtoehtoja, vaikka joku myöhempien aikojen Jammu tai rikoskerholainen.
6.
Ja kolmantena päivänä Halla-aho, Jussi, (ps., FT) vapautti hyvät ihmiset tuskastaan Facebook-päivityksellään, siihen loppui 48 tunnin ihana hiljaisuus sunnuntaihin, kun Isis-Jonne oli perjantaina puukkoa käytellyt. Ei rauha kestä.
7.
Tässähän väkisinkin alkaa digata Aku Louhimiestä. En olisi uskonut, että tämä päivä koittaa. Kiitos, naiset. Tästäkin. En tule milloinkaan antamaan periksi, eikä kovin moni muukaan, ihan tiedoksi tämä. Meitä on paljon, ja teidän hyysääjänne viedään saunan taakse ihan ensiksi ("saunan taakse" = tapetaan). Ei muuta tällä kertaa.
8.
Suvaitsevaisto ei oikein tykkää, kun meillä käy turvapaikanhakija siivoamassa, jotta työllistyisi ja saisi oleskeluluvan. Suvaitsevaiston mielenliikkeet ovat kummalliset, miten tuostakin hermostuttiin ja kun ehdotin, että ottakaa osaa tähän toimintaan niin ei sopinut. 60 euroa kuussa. Toivoisin, että suvaitsevaisto karkotettaisiin vähintään Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan, mieluummin vielä kauemmas. Etelämantereen pingviinit vittuuntuisivat ja muut eläimet, jos tuollaisia tolloja heidän mailleen tulisi.
Poliisi on vähän että voi vittu, tässä menee loputkin määrärahat, kun hyvää syyllistä ei nyt voida löytää, sillä ei edes persu voi uskoa, että persu tappaa naisen kun nainen on ensin joukkoraiskattu ja suvaitsevaisto uhkaillut naista niin että akka meni ja perui rikosilmoituksen. Tutkinnanjohtaja masentuu kovin, alkoholisoituu, vaimo jättää ja lapset toki vaimolle ja tapaamiset sosiaalityöntekijän läsnäollessa. Toisaalta tutkinnanjohtaja voisi olla nainen ja kotona se ravintoketjun alin, cityvihreä, ruikuttamassa milloin mistäkin.
9.
Katsoin vähän noita Tanssiva Karhu -ehdokkaita. Siellä on ensimmäistä kertaa oikein omakustanne ehdolla, mutta en sitä merkittäväksi sanoisi, kun tekijänä on kulttuuripiiriemme suvaitsevaisuusnäytöksen lempikohde Dani Kozlov (ilmeisesti nimellä Susinukke Kosola).
En ole aivan varma, olenko hänelle sanonut, että varoo ajautumasta lopullisesti noiden paskapäiden sirkusapinaksi, mutta kenties hän tykkää roolistaan, kun lensi kotoa ulos (kuka meistä ei olisi lentänyt kotoa ulos), on seksuaalisesti jotenkin poikkeava (en tiedä miten, mutta koska siitä puhutaan niin minua on alkanut kiinnostaa että miten, saatan kysyä sitä häneltä vielä, varmaan jonkinlainen biseksuaali, niitähän onkin tosi vähän) ja nyt tämä viimeisin ennenkokemattomuus ja ajallemme niin tyypillinen piirre, omakustanne. Lisäksi sitä saa vain jos kertoo jotain itsestään anonyymisti tai jotain, mikä toki herättää kysymyksen, miten Tanssivan Karhun raati on teoksen yhyttänyt ja onko teoksessa ISBN-numeroa.
Tämähän on täyttä pelleilyä ja jo vähän syytän siitä Kozlovia, joka päätyy tällä menolla Jari Tervoksi. Entä jos teos voittaa? Siitähän tulee kiva sirkus sitten, kun kukaan ei edes tiedä, miltä teos näyttää ja tekijän eteen muodostuu jono. Hyvä ihme että vihaan tätäkin aikaa.
Uutisia ei pitäisi lukea ja eniten minua ihmetyttää itseni, joka joskus syksyllä lähetti Kozlovin et aliin kustantamoon Koleraan käsikirjoituksen, josta toki ei ole mitään kuulunut mikä on pelkästään hyvä asia, vaikka tämmöisenä traditionaalisena ihmisenä, joka ei esim. kysele toisten kammaripuuhien perään (paitsi sitten kun niihin erikseen viitataan), odottaa vastausta eikä loputtomiin kysele tekstinsä perään. Mutta eihän nykyisin ole käytöstapojakaan. Vastausta ei yleensä tule milloinkaan ja sitten kun hermostuu, että mitäs vittuilua tämä on, niin sanotaan että toi on kamala ihminen.
Kozlov on pelkkä viimeisin juonne, eikä ehkä enää edes viimeisin juonne, siinä loputtomassa sarjassa kulttuurivastenmielisyyttä, että kulttuuripiirit, joiden olemassaolon kulttuuripiirit kieltävät, ottavat haltuunsa jonkun tekijän (Miki Liukkonen on tästä hyvä esimerkki, hänkin kirjallisuuden parista) ja vievät hänet sirkustelttaan esiteltäväksi ja kiertue ulottuu ulkomaille saakka. Sitä ihmettelen, miksi tähän suostutaan ja kenties ei aina suostutakaan, esim. Janne Kortteinen ei tainnut suostua ja päätyikin jonnekin Tampereen kylkeen runkkaamaan. Miksi ei osata sanoa ei. Kun ei haluta sanoa ei. Tässä nyt käsiteltävässä tapauksessa olen kuullut objektin ihmetelleen, että eihän hänellä mitään erikoista, eli jopa hänkin tietää missä mennään mutta ei se ole menoa haitannut. Eikö tässä ole taustalla aatteista lapsellisintakin, jonka rinnalla kommunismikin vaikuttaa asialliselta, anarkismia?
Mitään yhteiskuntakriittisyyttä ei ainakaan ole. Tai kriittisyyttä instituutioita, rakenteita ja vallassa olijoita kohtaan. Nämä tyypit imetään nopeasti sisälle ja jos kriittisyyttä ilmenee, potkitaan pihalle. Tai on siinä imuvaiheessa jonkinlaista tarkastelua jo, muistan itse kun minua oltiin imemässä että vähän koeteltiin että kenen joukoissa seisot ja nopeasti huomattiin, että tuohan on täysi paska, ei kuulu meidän jengiin. Minun olisi pitänyt ymmärtää. Kozlov ymmärsi. Siinä meidän eromme.
Nyt kun olen lopullisesti päätynyt omaan tyhjiööni, johon kieltämättä myös tietoisesti hakeuduin ja luonne hoiti loput, niin voin kertoa olevani onnellinen siitä, ettei minun tarvitse valehdella tiedotusvälineissä ynnä muilla esiintymislavoilla milloin mitäkin, vaan voin jatkossakin kertoa oman mielipiteeni vapaasti vaikka tässä blogissa. Tosin huomaan pelkääväni, että ketä tässä taas täytyy vältellä tai ehkä minuakin pidetään sirkuspellenä, jonka juttuja ei tarvitse ottaa tosissaan, mutta eihän sirkuspellen juttuja missään tilanteessa oteta tosissaan ja sirkuspelle on aina vaihdettavissa, nämä asiat kannattaisi elämiemme Liukkosten ja Kozlovien muistaa. Heidät vaihdetaan ja unohdetaan. Jossain taidelukiossa tai anarkistien kerhotilassa jo odottaa heidän korvaajansa, jolta Minna Joenniemi kysyy yhä uusia samoja kysymyksiä.
Tarkemmin ajateltuna minä olen sirkuspelle, mutta Liukkoset ja Kozlovit ovat sirkusapinoita. Pelle on vähän arvaamaton, mutta eläin opetettu, koulutettu. Hyvä ettei kumpikaan ole neekeri, ei tule rasismisyytöksiä. Apinalle annetaan palkinto hyvästä teosta, jopa teoksesta, jos on tehnyt ulosteensa kivasti ja oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan.
Onneksi tätä ei kukaan lue, ainakaan enää. Mutta epäilen, että nostelen tässä itseäni muiden yläpuolelle sanomalla olevani sirkuspelle enkä sirkusapina. Pitäisiköhän sieltä Kolerasta vielä tiedustella "käsikirjoitukseni kohtaloa"? Pidin sitä Vairistakin ihan mukavana tyyppinä, joten kummallista ettei mitään ole kuulunut vaikka olen kysellyt, muistaakseni kahdesti. Ehkä Vairinen hermostui, kun syksyllä ex tempore esitimme kappaleen, jonka sanat olivat hänen runokirjastaan. Kuulemma oli itkenyt esitystä kuunnellessaan, luulin niitä onnen kyyneleiksi, mutta taisivatkin olla harmia ja raivoa. Täytyy sanoa säveltäjälle, ettei kappaletta voi sisällyttää seuraavalle Taudinkuvan albumille niin kuin oli aikomuksena. Harmillista, se oli hyvä kappale, hyvät sanat ja sävellys, mutta ymmärrän että ei ole hyvää mainosta runoilijalle. Kaltaiseni paskapää kuitenkin oli siinä.
10.
Kultuurihuora toimii siten, että hän ottaa ja pitää puheenvuoron. Hän tulee näkyville. Hän on ihmisten edessä.
Tätä taustaa vasten Timo Hännikäisen ja Jarkko Sandellin teko yli kuusi vuotta sitten Savukeitaan ja parin henkilön syntymäpäivillä oli ns. piristävä. He lauloivat Vöyrin marssin ja jäljempi laulaja huusi loppuun Sieg heil ja muistaakseni teki natsitervehdyksen.
Ehkei ihmisten tyrmistys niinkään johtunut sisällöstä vaan muodon ja sovitun rikkomisesta. Sen tähden Kauko Röyhkä oli aivoinfarktin partaalla ja joutui munaamaan itsensä Facebook-päivityksessään. Sen tähden kaikki tuomitseminen.
Ehkä tuomitseminen yleisesti kohdistuu muotoon eikä sisältöön. Niin paljon menee ohi, kun muoto on oikea, esim. "ilon kautta", tuo vanha natsistinen iskulause puhumattakaan lukuisista kommunistisista jutuista.
Kulttuuri toimii muodossa, "ei ole ollut tapana" on avainlause, jota ei vahingossakaan sanota mutta ajatellaan jatkuvasti. Toinen avain on piiri tai ryhmä tai joukko, mitä sanaa nyt tahdotaankaan käyttää, ja piirin olemassaolo kielletään jos siitä mainitaan. Tämähän on perinteisen totalitaristista.
Likaisen työn tekijät tulevat vähän sivulta, ja sivua saattaa olla populaari, siksi Kauko Röyhkä mokasi myös suvaitsevaisten mielestä vaikka suvaitsevaiset olivatkin mielissään että joku kävi potkimassa väärintekijöitä. Käsiään ei pidä liata, mitään ei pidä sanoa.
Siksi typeryksille on menestyksellä myyty ajatus "kärsimisestä hiljaa" ja joku "mediaseuraaja", jolle nauretaan selän takana, saa käydä avautumassa että miten asiat oikeasti ovat eli siten miten ne ainakaan eivät ole.
Ei kukaan lauseen totuusarvosta ole puhunutkaan, totuudesta tässä ei ole ollut kysymys alunperinkään.
Kulttuurihuoran pitää olla aktiivisena vähintään neljässä seurassa, liitossa, yhdistyksessä ja osuuskunnassa. Näin hän valvoo omalta osaltaan, ettei väärin-sanomisia ja väärin-tekemisiä tapahdu ja jos tapahtuu niin ne kyllä kostetaan.
Katsokaapa ihmistä ja ottakaa selvää hänen aktiivisuudestaan. Kulttuurihuoran tunnistaa helposti.
On mahdollista, ettei joku edes tiedä olevansa kulttuurihuora. Silti hän on kulttuurihuora.
11.
Tälle sääntöfriikille vielä lopullinen sääntö näytetään.
12.
Kulttuurihuoralle on ominaista, ettei hän sano eikä varsinkaan tee mitään, vaikka hänelle sanoisi tai tekisi ihan mitä tahansa. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin hänen ei tarvitse sanoa tai tehdä, antaa koirien haukkua, sillä hänen on valta ja voima ja kunniattomuus. Toiseksi hän ei osaa sanoa eikä tehdä mitään, koska etenkin jäljempi on aivan hänen ulottumattomissaan eikä sanallinenkaan ilmaisu ole hänen vahvaa alaansa. Toki voidaan kysyä, mikä on hänen vahvaa alaansa. Sitä on kieroilu, selkäänpuukottaminen, vallanhimo ja hallinta.
13.
Hiljaisuus on uusi ei.
14.
Siinä ryhmässä jokainen on sekä hyödyllinen idiootti että hyödyllisistä idiooteista hyötyvä. Loiset loisivat. Ja minulle kerrotaan, että ne on "ihan kivoja", no, ei ne mulle oo ollut ihan kivoja, lähinnä on vittuiltu ellei ignoroitu. Tosin kehut otetaan vastaan mikä on epäsuomalaista. Otetaan nyt tämä POK-tapaus, jota ei kukaan noista paskanaamoista ole ymmärtänyt, suvainnut, edes vähää alusta. "Mutta mutta", ... nämä vajaaälyiset hölisevät. Ja näiden paskanaamojen meininkiä kyllä käännellään parhain päin, voi aikoja niiden ikuisia tapoja. Totta kai ihminen kehuu, kun voi hyötyä, eikä näiden poliisien toiminta ole edes tietoista.
15.
Laiskoissa Tiisala-tutkimuksissani tulin lukeneeksi Buchetheadin pikea numero 26 kuunnellessani ja kirjoittaessani 4krt4-runoelmaa tämän:
Jotenkin köyhästi ymmärsin myös, että näiden henkilöiden lähellä en pääse laiskistumaan, mikä on heti tuolla huorariennoissa uhkaamassa, mutta laajalla huonotapaisuudellani olen teettänyt itselleni jo paljon ns. taiteellista vapautta. Sanotaan nyt muodon vuoksi ja huvin: haista sinä Jyrki Vainonen, pitkä vittu.
16.
Sitä vaan, että kirjahyllyssäni on Kenneth Goldsmithiä juuri siksi, ettei tämä maa minulle riitä. Olen jatkuvasti kiikun kaakun sen ajatuksen suhteen, että tapanko itseni, kun vastaanotto on mitä on, mutta kolmesta syystä jatkan:
I. minun tehtävänäni on tehdä tämä,
II. maailmassa on olemassa Kenneth Goldsmithin kaltaisia ihmisiä,
III. ihan vain näille kulttuurihuorille vittuillakseni.
Luullakseni tuo on myös tärkeysjärjestys. Ymmärsin tänään, että tässä voittaa jokainen. Ei kulttuurihuora toimi ajattomasti, vaan nimenomaan aikaan sidotusti, kun minua ei aika kiinnosta lainkaan, vaikka se vaikuttaa minuun ja pelkästään kielteisin tavoin. Kulttuurihuora tahtoo voittoa juuri nyt, mikä kieltämättä kiinnostaa minuakin (vrt. edellinen virke), mutta enhän minä voittoa saa tällä asenteella, joka takaa sen ettei minusta milloinkaan tule kulttuurihuoraa, tuollaista J-P Koskisen (tähän voisi laittaa monta nimeä, tarkoituksella panin tuohon miehen nimen, ollaan muuten X:n kanssa parikin kertaa naurettu tälle, kehotan tutustumaan) kaltaista nollaa, josta ei ole kuin harmia meille, jotka olemme tosissamme. Meille: en todellakaan nimeä meitä, sillä me olemme jo tarpeeksi hirvittävissä vaikeuksissa.
Sattumalta "luureissa" on juuri "Meidän isä" levyltä Kun Suomi putos puusta. "Hetki hautausmaalla" jo.
17.
Viimeisen parin viikon aikana olen keskustellut mielenkiintoisista aiheista Vesa Haapalan Versoja-blogissa, mutta nyt hän ilmoittaa että hän on siirtynyt itsesensuuriin:
Tämä harmittaa minua, kun juuri luulin löytäneeni vieraanvaraisen paikan, mutta sekin meni sitten. Onko Vesa Haapalaa uhkailtu? Melko varmasti jotain ilmoitusta on tullut näiltä hyviltä ihmisiltä. Otin kuvakaappauksen kommentista, jotta ei kaikki häviä.
Tällä tasolla siis mennään. Olen minäkin itsesensuroinut, mutta voin sentään puolustuksekseni sanoa, että edellisessä merkinnässä nimesin yhden kulttuurihuoran ja olen niitä nimennyt muitakin. Kyllä se pelottaa, kun rupeaa kirjoittamaan julkihyvän Finlandia-palkitun nimeä blogimerkintään, mutta joskus yön pimeydessä sitten kiittää itseään rohkeudesta. Itsekiittäminen on mielenkiintoinen laji.
Ja mitä kaikkea olenkaan kirjoittanut! Onko tässä pelättävä oman henkensä puolesta? Onko tilanne jo niin paha? Suvi Auvinen huumeissa (olen kuullut kertomuksen hänen viime juhannuksena 2017 tapahtuneesta huumeidenkäytöstään Oitissa, Hausjärvellä) antaa määräyksen miesorjilleen: Hoitakaa tuo paska pois päiviltä, tilanne vaatii sitä! Sukupuolentutkijoille olen vittuillut useasti ja näille vihreille ynnä muille vasemmistolaisille ja anarkisteille.
Kirjoittelinko epäsopivia Vesa Haapalan blogiin? Olisi lähettänyt minulle yksityisviestiä, että iisaa, ääliö. Olisin iisannut. Tommi Melender aikoinaan lähetti, mutta jotenkin sellaisella etupulpetin pojan vaisulla raivolla, enkä olekaan Tommin blogiin sittemmin kommentoinut. Sehän on kaikissa kirjallisissa tilaisuuksissa ja jos minä joskus menen kirjalliseen tilaisuuteen ja näen siellä Jaakko Yli-Juonikkaan, niin en voi mennä hänen luokseen, kun Tommi on hänet kaapannut. Niin hävettää, kun olen Tommin raivostuttanut.
On tämä naurettavaa. Vesa Haapalaa arvostan ja Jaakko Yli-Juonikasta. Näitä muita en arvosta yhtään, näitä sairaita vallankäyttäjiä. Niitä on kaikkialla. Uhraan niihin paskoihin liikaa energiaani. Pyrin toimimaan toisin, vittu kun itkettää kun ajattelee tätä kamaluutta. Etten vain ole kamelin selkärangan katkaisija, en kai sentään, luulen liikaa itsestäni.
Jaahas, se on Jäätyneiden laulujen vuoro, menossa on jo "Kuolemalla on monet kasvot". Tänä juhannuksena olen kuunnellut Sielun veljiltä (1) debyytin, (2) Hei soturit, (3) Lapset, (4) L'Amourhan, (5) Kuka teki huorin, (6) Suomi-Finlandin, (7) Softwood Musicin ja (8) Mustan laatikon (myös "Nukkuva hirviö" -singlen), Hassisen koneelta (9) Täältä tullaan Venäjän, (10) Rumat sävelet ja (11) Harsoisen teräksen. Nyt sitten oli (12) Suomi putos puusta ja menossa (13) Jäätyneitä lauluja. Sielun Veljet ei ole kuuntelujärjestyksessä. Mitenhän se meni, ensin oli L'Amourha, lopuksi Musta laatikko, jota ennen debyyttilevy. Olkoot miten on.
"Demokratiaa (mutta vai tietyillä ehdoilla)" kieltämättä sopii näihin tunnetiloihin. Olin onnellinen äsken ja sitten näin. Tällainen vaikuttaa minuun eikä se ole hyvä asia, olen melko varmasti herkkä tai erityisherkkä, jälkimmäinen nyt on eufemismi jollekin narsismin lajille. Ilmankos siitä niin innostuttiinkin. No, ei kai tässä muuta.
Yritin lähettää palautetta Nuoren Voiman Liittoon siitä että heillä ei mikään muutu, heilläkään, mutta heidän tunnetusti huonoilla internetsivuillaan ei palautetta voi antaa, sen sijaan palautesivu tuottaa tällaisen ilmoituksen:
Heidän uutiskirjeensä merkitsin jo roskapostiksi, minä en enää jaksa lukea kerta toisensa jälkeen samojen nimien viimeaikaisista menestyksistä ja mitä kunniaa heille satelee. Heille satelee vielä nyrkkiä. Tahtoisin myös erota koko paskasta, mutta se lienee mahdotonta. Liityin aikoinaan säälistä, mutta minulta ei enää sääliä liikene, ei etenkään näille kulttuurihuorille, jotka ovat joka liitossa, yhdistyksessä, seurassa, osuuskunnassa ja varmaan prätkäjengissäkin.
Typeryksenä luulin, että jokin muuttuisi. Vittu että olen naurettava.
Ed. Tästä ei ole tietenkään muuta seurausta kuin se, että mikään ei muutu. En ole ainoa, joka on tätä mieltä, mutta etten vain olisi ainoa joka sen sanoo. Ja selityksenä on, että ei yksin voi. Selittäkää kusipäät.
2.
Noi tyypithän on tosissaan. Se tekee heille nauramisesta vielä helpompaa.
3.
Silloin kun vielä kirjoitin, ennen marraskuuta 2016, elämä oli erilaista. Nykyisin istun vain ja toivon että aika kuluisi. Puolitoista vuotta. Se on enemmän kuin seitsemäntoista päivää. Minä en ole ihan varma, mikä päivä se oli, oliko ihan marraskuun ensimmäinen, se oli maanantai vai oliko jo tiistain puolella. Sen jälkeen on ollut tällaista päivästä toiseen. Luullakseni tätä on vielä parikymmentä vuotta ennen kuin loppuu.
Se on "kuvaavaa" etten tiedä tarkkaa päivämäärää enkä sitä tarkista, vaikka se olisi helposti tarkistettavissa. Se on se päivä, kun he voittivat minut, nämä kirjalliset huorat. Luulin, etten tuupertuisi, mutta niin pääsi käymään, se oli yllätys, kuvittelin että olisin ollut vahvempi. Noin neljäs lyönti päätti ottelun, joka alkoi syksyllä 2010.
Sen jälkeen tämä on ollut odottelua, kuoleman odottelua. Minulla ei enää ole mitään "ammatillista" jäljellä. Minä vain odotan elämän päättymistä. Toki vituttaa, että ratkaisevan iskun pääsi antamaan semmoinen ihmismitättömyys kuin Jyrki Vainonen, mutta ehkä sekin on kuvaavaa, surkea kehien kiertolainen, mätisäkki, tyrmäsi minut. Jo hiljeni paskapää.
Olen yksi mitättömimmistä ja kerron mitättömyyteni kaikille. Olin ulkona ja näin oikean kirjailijan, joka on ottanut etäisyyttä, mutten kirjoita "myös ottanut etäisyyttä", sillä minulla ei ole mitään mistä ottaa etäisyyttä. Hän on. Minä en ole.
Suvi "alkaa tekemään" Oinonen: "Olen minäkin pianoa soitellut":
Kun vapaille taiteilijoille, kuten kuvataiteilijoille ja kirjailijoille, esitettiin parannuksia eläketurvaan, mietti virkamies ääneen, miten mahdottoman vaikea asiaa olisi järjestää ”kun voisi käydä niin, että hänkin alkaa piirtelemään ja sitten olisi oikeutettu tähän erityiseen eläketurvaan”.
4.
Vittu kun jäi Matti Tiisalakin ironisoimatta. Ironia on sellaista vittuilijalle lempeää vittuilua, että voi sanoa että mä ironisoin, oikeesti suhtaudun empatialla ihan vitun kaikkeen.
5.
Kysyin kaverilta, miten hän uskalsi käydä Villa Kivessä, kun se on sellainen valkoisen heteronaisen paikka. En aivan noin kysynyt. Mutta hän oli uskaltanut. Ihailen tuollaista. Selostin miten se yksi kaikkien paitsi noin kolmen inhoama otus aivan liian pienessä asussa irvisti ("hymyili", "flirttaili") minulle, kun ei tiennyt kuka olin. Nyt hän tietää, olen jäte tunkkaisiksi mielletyiltä vuosikymmeniltä. Joskus kuulun enemmistöön, mutta aivan aluksi en uskonut että ihminen voi olla sellainen vittupää kuin hän on. Ja, kas kas, hän on aktiivinen yhdistyksissä, varmaan jo apurahalautakunnissakin, meillä ei ole mitään mahdollisuuksia. Tuollainen, noh, huora (ei jaksa valehdella, hän on huora eli prostituoitu), kyllä pitää siitä huolen ettemme me pääse millekään jaolle. Jos olisin humalassa, kertoisin nimen. Jos olisin krapulassa, en uskaltaisi edes ajatella näitä asioita. Kyllä te tiedätte, sukunimi lyhyempi kuin etunimi. Me tiedämme. Meiltä ovat mahdollisuudet menneet. Yksi performatiivinen mahdollisuus olisi kirjoittaa hänestä tähän blogiin pitkiä selostuksia, selostuksia niistä asioista, joita olen hänestä kuullut. Minkä takia hän on tullut riesaksemme. Ehkä olisi ollut vielä pahempia vaihtoehtoja, vaikka joku myöhempien aikojen Jammu tai rikoskerholainen.
6.
Ja kolmantena päivänä Halla-aho, Jussi, (ps., FT) vapautti hyvät ihmiset tuskastaan Facebook-päivityksellään, siihen loppui 48 tunnin ihana hiljaisuus sunnuntaihin, kun Isis-Jonne oli perjantaina puukkoa käytellyt. Ei rauha kestä.
7.
Tässähän väkisinkin alkaa digata Aku Louhimiestä. En olisi uskonut, että tämä päivä koittaa. Kiitos, naiset. Tästäkin. En tule milloinkaan antamaan periksi, eikä kovin moni muukaan, ihan tiedoksi tämä. Meitä on paljon, ja teidän hyysääjänne viedään saunan taakse ihan ensiksi ("saunan taakse" = tapetaan). Ei muuta tällä kertaa.
8.
Suvaitsevaisto ei oikein tykkää, kun meillä käy turvapaikanhakija siivoamassa, jotta työllistyisi ja saisi oleskeluluvan. Suvaitsevaiston mielenliikkeet ovat kummalliset, miten tuostakin hermostuttiin ja kun ehdotin, että ottakaa osaa tähän toimintaan niin ei sopinut. 60 euroa kuussa. Toivoisin, että suvaitsevaisto karkotettaisiin vähintään Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan, mieluummin vielä kauemmas. Etelämantereen pingviinit vittuuntuisivat ja muut eläimet, jos tuollaisia tolloja heidän mailleen tulisi.
Olin tässä kahvilassa, missä joku nuori jätkä istui apeana pöydässä ja kuunteli kun nainen selosti, että miten meillä menee, nimitellään, nuori jätkä on pakolainen, hän on suvakki ja pöydän kolmas jäsen oli jotain kanssa en onneksi enää muista mitä. Torveaja oli panoiän ylittänyt, joten siinäkin mielessä minun olisi pitänyt kutsua jätkä pöytään, olisi piristynyt, olisimme voineet puhua jostain älyllisestä. En kutsunut, kun olen varmaan rasisti, kun en kerro ympäriinsä olevani suvaitsevainen. Olisi pitänyt kutsua.
Onko niin, että nuo suvaitsevaiset pitävät pakolaisia panttivankeinaan, että jos sanotaan että painu nyt ämmä vittuun siitä selvittämästä, niin suvakit tekevät ilmiannon viranomaisille, että raiskari on tullut Suomeen tai muuten vain rikollinen. Luullakseni jotain tällaista tässä on, kiristämistä ja uskottelua, että me voimme vaikuttaa. Maahanmuuttoviranomaisten pitäisi sanoa pakolaiselle heti aluksi, että suvaitsevaisilla ei ole mitään valtaa, paitsi ehkäpä heillä on, onhan niitä paskiaisia päättämistehtävissäkin.
Miksi en mennyt sanomaan sille nuorelle jätkälle, että tule tänne. Joutuiko se panemaan sitä kauhistusta, kenties hänelle oli sanottu, että muuten ei oleskelulupaa tule. Jotain tällaista tässä on. Olen tutkinut jo pidempään näiden ihmissaastojen psyykettä enkä ihmettele heidän alhaisuuttaan enää lainkaan. Heille on olemassa pelkästään välinearvoja, esim. pakolainen on heille pelkkä väline, seksileikkikalu ynnä poliittisen vaikuttamisen väline.
Olen miettinyt rikosromaania, missä joku arabijengi raiskaa naisen ja tämä lähtee siitä sitten poliisiaseman suuntaan, mutta suvaitsevaisto pysäyttää ja kertoo, että tässä poliittisessa tilanteessa rikosilmoitusta ei voi tehdä ja yksittäistapaus. Tai ehkä hän tekee rikosilmoituksen, mutta peruu sen kun alkaa saada uhkausviestejä suvaitsevaistolta. Sitten hänet tapetaan.
9.
Katsoin vähän noita Tanssiva Karhu -ehdokkaita. Siellä on ensimmäistä kertaa oikein omakustanne ehdolla, mutta en sitä merkittäväksi sanoisi, kun tekijänä on kulttuuripiiriemme suvaitsevaisuusnäytöksen lempikohde Dani Kozlov (ilmeisesti nimellä Susinukke Kosola).
En ole aivan varma, olenko hänelle sanonut, että varoo ajautumasta lopullisesti noiden paskapäiden sirkusapinaksi, mutta kenties hän tykkää roolistaan, kun lensi kotoa ulos (kuka meistä ei olisi lentänyt kotoa ulos), on seksuaalisesti jotenkin poikkeava (en tiedä miten, mutta koska siitä puhutaan niin minua on alkanut kiinnostaa että miten, saatan kysyä sitä häneltä vielä, varmaan jonkinlainen biseksuaali, niitähän onkin tosi vähän) ja nyt tämä viimeisin ennenkokemattomuus ja ajallemme niin tyypillinen piirre, omakustanne. Lisäksi sitä saa vain jos kertoo jotain itsestään anonyymisti tai jotain, mikä toki herättää kysymyksen, miten Tanssivan Karhun raati on teoksen yhyttänyt ja onko teoksessa ISBN-numeroa.
Tämähän on täyttä pelleilyä ja jo vähän syytän siitä Kozlovia, joka päätyy tällä menolla Jari Tervoksi. Entä jos teos voittaa? Siitähän tulee kiva sirkus sitten, kun kukaan ei edes tiedä, miltä teos näyttää ja tekijän eteen muodostuu jono. Hyvä ihme että vihaan tätäkin aikaa.
Uutisia ei pitäisi lukea ja eniten minua ihmetyttää itseni, joka joskus syksyllä lähetti Kozlovin et aliin kustantamoon Koleraan käsikirjoituksen, josta toki ei ole mitään kuulunut mikä on pelkästään hyvä asia, vaikka tämmöisenä traditionaalisena ihmisenä, joka ei esim. kysele toisten kammaripuuhien perään (paitsi sitten kun niihin erikseen viitataan), odottaa vastausta eikä loputtomiin kysele tekstinsä perään. Mutta eihän nykyisin ole käytöstapojakaan. Vastausta ei yleensä tule milloinkaan ja sitten kun hermostuu, että mitäs vittuilua tämä on, niin sanotaan että toi on kamala ihminen.
Kozlov on pelkkä viimeisin juonne, eikä ehkä enää edes viimeisin juonne, siinä loputtomassa sarjassa kulttuurivastenmielisyyttä, että kulttuuripiirit, joiden olemassaolon kulttuuripiirit kieltävät, ottavat haltuunsa jonkun tekijän (Miki Liukkonen on tästä hyvä esimerkki, hänkin kirjallisuuden parista) ja vievät hänet sirkustelttaan esiteltäväksi ja kiertue ulottuu ulkomaille saakka. Sitä ihmettelen, miksi tähän suostutaan ja kenties ei aina suostutakaan, esim. Janne Kortteinen ei tainnut suostua ja päätyikin jonnekin Tampereen kylkeen runkkaamaan. Miksi ei osata sanoa ei. Kun ei haluta sanoa ei. Tässä nyt käsiteltävässä tapauksessa olen kuullut objektin ihmetelleen, että eihän hänellä mitään erikoista, eli jopa hänkin tietää missä mennään mutta ei se ole menoa haitannut. Eikö tässä ole taustalla aatteista lapsellisintakin, jonka rinnalla kommunismikin vaikuttaa asialliselta, anarkismia?
Mitään yhteiskuntakriittisyyttä ei ainakaan ole. Tai kriittisyyttä instituutioita, rakenteita ja vallassa olijoita kohtaan. Nämä tyypit imetään nopeasti sisälle ja jos kriittisyyttä ilmenee, potkitaan pihalle. Tai on siinä imuvaiheessa jonkinlaista tarkastelua jo, muistan itse kun minua oltiin imemässä että vähän koeteltiin että kenen joukoissa seisot ja nopeasti huomattiin, että tuohan on täysi paska, ei kuulu meidän jengiin. Minun olisi pitänyt ymmärtää. Kozlov ymmärsi. Siinä meidän eromme.
Nyt kun olen lopullisesti päätynyt omaan tyhjiööni, johon kieltämättä myös tietoisesti hakeuduin ja luonne hoiti loput, niin voin kertoa olevani onnellinen siitä, ettei minun tarvitse valehdella tiedotusvälineissä ynnä muilla esiintymislavoilla milloin mitäkin, vaan voin jatkossakin kertoa oman mielipiteeni vapaasti vaikka tässä blogissa. Tosin huomaan pelkääväni, että ketä tässä taas täytyy vältellä tai ehkä minuakin pidetään sirkuspellenä, jonka juttuja ei tarvitse ottaa tosissaan, mutta eihän sirkuspellen juttuja missään tilanteessa oteta tosissaan ja sirkuspelle on aina vaihdettavissa, nämä asiat kannattaisi elämiemme Liukkosten ja Kozlovien muistaa. Heidät vaihdetaan ja unohdetaan. Jossain taidelukiossa tai anarkistien kerhotilassa jo odottaa heidän korvaajansa, jolta Minna Joenniemi kysyy yhä uusia samoja kysymyksiä.
Tarkemmin ajateltuna minä olen sirkuspelle, mutta Liukkoset ja Kozlovit ovat sirkusapinoita. Pelle on vähän arvaamaton, mutta eläin opetettu, koulutettu. Hyvä ettei kumpikaan ole neekeri, ei tule rasismisyytöksiä. Apinalle annetaan palkinto hyvästä teosta, jopa teoksesta, jos on tehnyt ulosteensa kivasti ja oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan.
Onneksi tätä ei kukaan lue, ainakaan enää. Mutta epäilen, että nostelen tässä itseäni muiden yläpuolelle sanomalla olevani sirkuspelle enkä sirkusapina. Pitäisiköhän sieltä Kolerasta vielä tiedustella "käsikirjoitukseni kohtaloa"? Pidin sitä Vairistakin ihan mukavana tyyppinä, joten kummallista ettei mitään ole kuulunut vaikka olen kysellyt, muistaakseni kahdesti. Ehkä Vairinen hermostui, kun syksyllä ex tempore esitimme kappaleen, jonka sanat olivat hänen runokirjastaan. Kuulemma oli itkenyt esitystä kuunnellessaan, luulin niitä onnen kyyneleiksi, mutta taisivatkin olla harmia ja raivoa. Täytyy sanoa säveltäjälle, ettei kappaletta voi sisällyttää seuraavalle Taudinkuvan albumille niin kuin oli aikomuksena. Harmillista, se oli hyvä kappale, hyvät sanat ja sävellys, mutta ymmärrän että ei ole hyvää mainosta runoilijalle. Kaltaiseni paskapää kuitenkin oli siinä.
10.
Kultuurihuora toimii siten, että hän ottaa ja pitää puheenvuoron. Hän tulee näkyville. Hän on ihmisten edessä.
Tätä taustaa vasten Timo Hännikäisen ja Jarkko Sandellin teko yli kuusi vuotta sitten Savukeitaan ja parin henkilön syntymäpäivillä oli ns. piristävä. He lauloivat Vöyrin marssin ja jäljempi laulaja huusi loppuun Sieg heil ja muistaakseni teki natsitervehdyksen.
Ehkei ihmisten tyrmistys niinkään johtunut sisällöstä vaan muodon ja sovitun rikkomisesta. Sen tähden Kauko Röyhkä oli aivoinfarktin partaalla ja joutui munaamaan itsensä Facebook-päivityksessään. Sen tähden kaikki tuomitseminen.
Ehkä tuomitseminen yleisesti kohdistuu muotoon eikä sisältöön. Niin paljon menee ohi, kun muoto on oikea, esim. "ilon kautta", tuo vanha natsistinen iskulause puhumattakaan lukuisista kommunistisista jutuista.
Kulttuuri toimii muodossa, "ei ole ollut tapana" on avainlause, jota ei vahingossakaan sanota mutta ajatellaan jatkuvasti. Toinen avain on piiri tai ryhmä tai joukko, mitä sanaa nyt tahdotaankaan käyttää, ja piirin olemassaolo kielletään jos siitä mainitaan. Tämähän on perinteisen totalitaristista.
Likaisen työn tekijät tulevat vähän sivulta, ja sivua saattaa olla populaari, siksi Kauko Röyhkä mokasi myös suvaitsevaisten mielestä vaikka suvaitsevaiset olivatkin mielissään että joku kävi potkimassa väärintekijöitä. Käsiään ei pidä liata, mitään ei pidä sanoa.
Siksi typeryksille on menestyksellä myyty ajatus "kärsimisestä hiljaa" ja joku "mediaseuraaja", jolle nauretaan selän takana, saa käydä avautumassa että miten asiat oikeasti ovat eli siten miten ne ainakaan eivät ole.
Ei kukaan lauseen totuusarvosta ole puhunutkaan, totuudesta tässä ei ole ollut kysymys alunperinkään.
Kulttuurihuoran pitää olla aktiivisena vähintään neljässä seurassa, liitossa, yhdistyksessä ja osuuskunnassa. Näin hän valvoo omalta osaltaan, ettei väärin-sanomisia ja väärin-tekemisiä tapahdu ja jos tapahtuu niin ne kyllä kostetaan.
Katsokaapa ihmistä ja ottakaa selvää hänen aktiivisuudestaan. Kulttuurihuoran tunnistaa helposti.
On mahdollista, ettei joku edes tiedä olevansa kulttuurihuora. Silti hän on kulttuurihuora.
11.
Tälle sääntöfriikille vielä lopullinen sääntö näytetään.
12.
Kulttuurihuoralle on ominaista, ettei hän sano eikä varsinkaan tee mitään, vaikka hänelle sanoisi tai tekisi ihan mitä tahansa. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin hänen ei tarvitse sanoa tai tehdä, antaa koirien haukkua, sillä hänen on valta ja voima ja kunniattomuus. Toiseksi hän ei osaa sanoa eikä tehdä mitään, koska etenkin jäljempi on aivan hänen ulottumattomissaan eikä sanallinenkaan ilmaisu ole hänen vahvaa alaansa. Toki voidaan kysyä, mikä on hänen vahvaa alaansa. Sitä on kieroilu, selkäänpuukottaminen, vallanhimo ja hallinta.
13.
Hiljaisuus on uusi ei.
14.
Siinä ryhmässä jokainen on sekä hyödyllinen idiootti että hyödyllisistä idiooteista hyötyvä. Loiset loisivat. Ja minulle kerrotaan, että ne on "ihan kivoja", no, ei ne mulle oo ollut ihan kivoja, lähinnä on vittuiltu ellei ignoroitu. Tosin kehut otetaan vastaan mikä on epäsuomalaista. Otetaan nyt tämä POK-tapaus, jota ei kukaan noista paskanaamoista ole ymmärtänyt, suvainnut, edes vähää alusta. "Mutta mutta", ... nämä vajaaälyiset hölisevät. Ja näiden paskanaamojen meininkiä kyllä käännellään parhain päin, voi aikoja niiden ikuisia tapoja. Totta kai ihminen kehuu, kun voi hyötyä, eikä näiden poliisien toiminta ole edes tietoista.
15.
Laiskoissa Tiisala-tutkimuksissani tulin lukeneeksi Buchetheadin pikea numero 26 kuunnellessani ja kirjoittaessani 4krt4-runoelmaa tämän:
"Tiisalan tapaus on tärkeä, koska se antaa niin tarkat kasvot lukemattomille käsittelemättömille tässä maassa tapahtuneille taiteilijamurhille. Kaikkia murhattujen taiteilijoiden aikalaisia taiteilijoita on arvioitava uudelleen murhattujen kautta. Yhtäkään ei saa päästää kunnialla jos ei kunniaa ole. Kaikki on kyseenalaistettava, jokainen joka on silmänsä sulkenut ja suunsa tukkinut. Kunnes oikeudenkäynti ehkä vapauttaa. Toki on niin, että näissä tapauksissa on monta puolta ja murhatuissa syytä itsessäänkin, kun olivat tänne syntyneet. Ei pidä syntyä. Yhden oikeudenkäynnin vieminen loppuun toivottavasti ehkäisee edes jotenkin samanlaisia rikoksia uusiutumasta."Lähde
Jotenkin köyhästi ymmärsin myös, että näiden henkilöiden lähellä en pääse laiskistumaan, mikä on heti tuolla huorariennoissa uhkaamassa, mutta laajalla huonotapaisuudellani olen teettänyt itselleni jo paljon ns. taiteellista vapautta. Sanotaan nyt muodon vuoksi ja huvin: haista sinä Jyrki Vainonen, pitkä vittu.
16.
Sitä vaan, että kirjahyllyssäni on Kenneth Goldsmithiä juuri siksi, ettei tämä maa minulle riitä. Olen jatkuvasti kiikun kaakun sen ajatuksen suhteen, että tapanko itseni, kun vastaanotto on mitä on, mutta kolmesta syystä jatkan:
I. minun tehtävänäni on tehdä tämä,
II. maailmassa on olemassa Kenneth Goldsmithin kaltaisia ihmisiä,
III. ihan vain näille kulttuurihuorille vittuillakseni.
Luullakseni tuo on myös tärkeysjärjestys. Ymmärsin tänään, että tässä voittaa jokainen. Ei kulttuurihuora toimi ajattomasti, vaan nimenomaan aikaan sidotusti, kun minua ei aika kiinnosta lainkaan, vaikka se vaikuttaa minuun ja pelkästään kielteisin tavoin. Kulttuurihuora tahtoo voittoa juuri nyt, mikä kieltämättä kiinnostaa minuakin (vrt. edellinen virke), mutta enhän minä voittoa saa tällä asenteella, joka takaa sen ettei minusta milloinkaan tule kulttuurihuoraa, tuollaista J-P Koskisen (tähän voisi laittaa monta nimeä, tarkoituksella panin tuohon miehen nimen, ollaan muuten X:n kanssa parikin kertaa naurettu tälle, kehotan tutustumaan) kaltaista nollaa, josta ei ole kuin harmia meille, jotka olemme tosissamme. Meille: en todellakaan nimeä meitä, sillä me olemme jo tarpeeksi hirvittävissä vaikeuksissa.
Sattumalta "luureissa" on juuri "Meidän isä" levyltä Kun Suomi putos puusta. "Hetki hautausmaalla" jo.
17.
Viimeisen parin viikon aikana olen keskustellut mielenkiintoisista aiheista Vesa Haapalan Versoja-blogissa, mutta nyt hän ilmoittaa että hän on siirtynyt itsesensuuriin:
"Häpeäkseni totean, että taivuin lopulta itsesensuuriin - se on aina huono merkki sananvapauden tolasta ja yksilöllisen ajattelun liikkumavarasta ja tietenkin antaa surkean todistuksen omasta rohkeudestani."
Tämä harmittaa minua, kun juuri luulin löytäneeni vieraanvaraisen paikan, mutta sekin meni sitten. Onko Vesa Haapalaa uhkailtu? Melko varmasti jotain ilmoitusta on tullut näiltä hyviltä ihmisiltä. Otin kuvakaappauksen kommentista, jotta ei kaikki häviä.
Tällä tasolla siis mennään. Olen minäkin itsesensuroinut, mutta voin sentään puolustuksekseni sanoa, että edellisessä merkinnässä nimesin yhden kulttuurihuoran ja olen niitä nimennyt muitakin. Kyllä se pelottaa, kun rupeaa kirjoittamaan julkihyvän Finlandia-palkitun nimeä blogimerkintään, mutta joskus yön pimeydessä sitten kiittää itseään rohkeudesta. Itsekiittäminen on mielenkiintoinen laji.
Ja mitä kaikkea olenkaan kirjoittanut! Onko tässä pelättävä oman henkensä puolesta? Onko tilanne jo niin paha? Suvi Auvinen huumeissa (olen kuullut kertomuksen hänen viime juhannuksena 2017 tapahtuneesta huumeidenkäytöstään Oitissa, Hausjärvellä) antaa määräyksen miesorjilleen: Hoitakaa tuo paska pois päiviltä, tilanne vaatii sitä! Sukupuolentutkijoille olen vittuillut useasti ja näille vihreille ynnä muille vasemmistolaisille ja anarkisteille.
Kirjoittelinko epäsopivia Vesa Haapalan blogiin? Olisi lähettänyt minulle yksityisviestiä, että iisaa, ääliö. Olisin iisannut. Tommi Melender aikoinaan lähetti, mutta jotenkin sellaisella etupulpetin pojan vaisulla raivolla, enkä olekaan Tommin blogiin sittemmin kommentoinut. Sehän on kaikissa kirjallisissa tilaisuuksissa ja jos minä joskus menen kirjalliseen tilaisuuteen ja näen siellä Jaakko Yli-Juonikkaan, niin en voi mennä hänen luokseen, kun Tommi on hänet kaapannut. Niin hävettää, kun olen Tommin raivostuttanut.
On tämä naurettavaa. Vesa Haapalaa arvostan ja Jaakko Yli-Juonikasta. Näitä muita en arvosta yhtään, näitä sairaita vallankäyttäjiä. Niitä on kaikkialla. Uhraan niihin paskoihin liikaa energiaani. Pyrin toimimaan toisin, vittu kun itkettää kun ajattelee tätä kamaluutta. Etten vain ole kamelin selkärangan katkaisija, en kai sentään, luulen liikaa itsestäni.
Jaahas, se on Jäätyneiden laulujen vuoro, menossa on jo "Kuolemalla on monet kasvot". Tänä juhannuksena olen kuunnellut Sielun veljiltä (1) debyytin, (2) Hei soturit, (3) Lapset, (4) L'Amourhan, (5) Kuka teki huorin, (6) Suomi-Finlandin, (7) Softwood Musicin ja (8) Mustan laatikon (myös "Nukkuva hirviö" -singlen), Hassisen koneelta (9) Täältä tullaan Venäjän, (10) Rumat sävelet ja (11) Harsoisen teräksen. Nyt sitten oli (12) Suomi putos puusta ja menossa (13) Jäätyneitä lauluja. Sielun Veljet ei ole kuuntelujärjestyksessä. Mitenhän se meni, ensin oli L'Amourha, lopuksi Musta laatikko, jota ennen debyyttilevy. Olkoot miten on.
"Demokratiaa (mutta vai tietyillä ehdoilla)" kieltämättä sopii näihin tunnetiloihin. Olin onnellinen äsken ja sitten näin. Tällainen vaikuttaa minuun eikä se ole hyvä asia, olen melko varmasti herkkä tai erityisherkkä, jälkimmäinen nyt on eufemismi jollekin narsismin lajille. Ilmankos siitä niin innostuttiinkin. No, ei kai tässä muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti