Aika hyvä työviikko, joka jatkuu, takana. Jotenkin tämä jatkuva lamaantuneisuus on vienyt siihen, että sitä vain tekee eikä huoli huomisista. Saattaa olla hyvä asia. Pyrin siihen, että en ota enää yhteyttä. Eivätkä nämä minuun ota yhteyttä, joten hiljaisuus, jota ei tavoiteltu, saavutettiin. Tai siis minä en tavoitellut, heille hiljaisuus oli itsestäänselvyys. Olisipa tällainen sodan-jälkeinen olotila jatkossakin, taistelu hävittiin, mutta sota hävittiin vielä katkerammin. Tämä on hyvä olotila. Voittajat voittakoot lisää.

Eilen tehtiin neljä sivua Retweetediä, tänään ehkä lisää. On miellyttävää tehdä asiaa, missä jossa ei ole sisältöä, merkitystä, viestiä, mistä hölmön tunnistaakin. En minä voi suhtautua tosissani näihin viestijöihin, joita valitettavasti tunnen, mutta ei voi mitään. Hämmästyttävää kyllä vaimo ymmärtää tämän viestittömyyden ja ymmärtää sen minua herkemmin, kenties myös paremmin. Tässähän on runoilijan ja prosaistin välinen ero, siksi runous on prosaistille vaikeaa kun prosaisti etsii merkityksiä. "Mitä se tarkoittaa", "runot on vaikeita". Toivoisin etteivät tuollaiset lukisi minua yhtään, en minä kirjoita kaikille, vissiin jollekin etuoikeutetulle vähemmistölle, joka ei edes osaa suomen kieltä.

Olisipa Hannu Helin elossa. Hän pääsi täältä rauhaan, joten olen itsekäs noin toivoessani.