tiistai 15. marraskuuta 2016

... "ja ilmeisimmin [Nobel-] lautakunnan jäsen oli modernistisen kirjallisuusperinteen käsitysten saastuttama, minkä sille voi, ajattelen, niin kuin minäkin olen, ja hyvin vähän on sanottavissa." - Tiisala, Matti, Niityt höyryävät kuin joki, s. 364.
Tiisala kuvaa, miten salaisen poliisin / suojelupoliisin (näillä on ilmeisesti jokin ero, joka on minulle vielä epäselvä, tarkka tekstianalyysi tuo tähän ratkaisun) terrori toimii, miten se toimii niin että ihminen itsekin alkaa miettiä paranoidisuuttaan.
Vähän kyllä hämmensi, kun "romaanin kuvailemalla henkilöllä" on eteisvärinää ja rytmihäiriöitä, joita on myös toisella sisäiseen karkotukseen ajetulla, Maxilla, Matti Pulkkisen teoksessa Ehdotus rakkausromaaniksi.
Tiisalan sanassa "romaanin kuvailema henkilö" on yhtä kuin Max, mistä ihmeestä minä revin itselleni etäännytetyn henkilön. Tuskien tiellä on vasta vaiheessa noin 88 liuskaa plus noin 200 A6-vihkosivua, joten on tässä aikaa. Ilman rytmihäiriöitä ja eteisvärinää olisin pidemmällä. Olisiko jo koossa 50 000 sanaa? On, enemmänkin. Olen jo ohittanut Gadsbyn sanamäärän ja kohta menen ohi La Disparitionista. Kyllähän tämmöinen vituttaa vähälahjaisia ihmisiä, joten terroriin on ryhdyttävä. Kaikenlaista pientä jatkuvaa kiusaa ynnä välillä täysiä murhayrityksiä. Ja tätä ne sanovat paranoiaksi...

Ei kommentteja: