perjantai 31. toukokuuta 2013

Kirsti Ellilä vei sanat suustani vai miten se menee. Lukekaapa tuo katsannossani mahtava kirjoitus! Minä en olisi uskaltanut tuollaista kirjoittaa, jotenkin niin suoraa tekstiä. Mutta allekirjoitan nyt! Minua on ns. varoitettu tarpeeksi monta kertaa, etteikö se turpa pysy tukossa... Ei pysy. Kenties tulostan Ellilän kirjoituksen ja nostan seinälleni, saan siitä voimaa.
Miksei oltaisi vain aivan hiljaa.

Miksei oltaisi aivan hiljaa.

Miksei oltaisi vain hiljaa.

Miksei oltaisi hiljaa.

Miksei oltaisi.

Hiljaa.

Jaa.

Ja.

A.

.

?

:

Niin.
Olemme raatilaisia kaikki

No niin. Muuntelin jälleen kerran blogini kuvausta tai lisäsin siihen tuon confessions d'un cas d'ecólen. Pitäisikö siihen panna eteen des tai peräti les? En pane. Tietenkin on Les Confessions de J.-J. Rousseau mutta toisaalta on Thomas de Quinceyn Confessions d'un mangeur d'opium anglais. Tällaisia ongelmia minulla on. Eli ihan oppikirjatapaus. Mikä se on suomeksi, textbook case, un cas d´école? Sitten on nämä nojatuoli- ja kyökkipsykologiat. Taas huomaa miten umpisurkea olen kielellisesti. Onneksi tiedän sen. Vitut olen. Vähän osaan sentään. Pitäisikö lisätä kuvaukseen vielä Alaston sydämeni ja totta kai hienostellen en français? Teen niin. Mon coeur mis à nu ei kuulosta niin hyvältä kuin Alaston sydämeni. Kaikenlaiset nulkit nykyään ylistävätkin runoilijoista suurinta. Enkä nytkään tarkoittanut erästä suomentajaa. Meistä kukaan ei ole Baudelairen arvoinen. Meistä ei ole amokiin. Olemme raatilaisia kaikki. Tämä on hyvä muistaa. Nöyryyttä ei ole, koemme voivamme tuomita lähimmäisemme. Kirjoitamme satoja sivuja tekstiä sanomatta sanaakaan. Siitä meitä kehutaan -

*

Toimedit.: Tällainen on nyt yläosan sanoma:

Tämä on blogi. Te, käyskijä [varh. käyskelijä, jota ennen käyskentelijä] virtuaalisessa puutarhassa, jos tahdotte niin voitte kirjoittaa näkemyksiänne, ihan mitä tahansa näkemyksiänne, blogini kommenttilootaan, kommenttilootiin, joita on yli yhdeksänsataa, mutta voitte myös olla aivan hiljaa, se on mielestäni aivan sopivaa sekin. Blogini [varh. Blogin] alaotsikkoja [varh. alaotsikko] ovat [varh. on] KUINKA SAADA YSTÄVIÄ, MENESTYSTÄ JA VAIKUTUSVALTAA - confessions d'un cas d'école - Alaston sydämeni - &c.

Viimeisimmät lisäykset lihavoituna. Eilinen lisäys alleviivattuna.

torstai 30. toukokuuta 2013

Confessions d'un cas d´école


Postilootassa oli kirjekuori Nihil Interitiltä ja kuoressa Tekstitaide-vuosikirja. Luin sitä jo aika pätkän ja pidin kovasti. Ihailen esim. Michauxia ja hänen aseemistä meininkiään! Ja Michaux taas tunsi Unica Zürnin, joka kirjoitti anagrammirunoja. A, vot!

Tilasin Adlibriksestä Zürnin proosateoksen englanninnoksen Dark Spring (Dunkler Frühling) ja kävin hakemassa sen postista. Samassa paketissa oli myös Dubravka Oraic Tolicin (ceen päillä pitäisi olla tämmöinen: ´) American Scream - Palindrome Apocalypse (siis englanninnos, mutta Palindrome Apocalypsen osalta käännös on vain selittävä tms., ei siis palindrominen). Pikaisesti silmäiltynä Palindrome Apocalypse muodostaa sellaista säe- eli rivipalindromia, pääasiassa. Ehkä kroaatiksi se on ihan tarpeeksi hankalaa. Suomeksi ei olisi.

Kolmas Adlibris-kirjani on Gertrude Steinin The Making of Americans. Se on ihan tarpeeksi hankalaa millä kielellä tahansa. Teemu Manninenko puhui joskus Nuoressa Voimassa jotenkin ihailevansa The Making of Americansia, muttei ollut lukenut sitä kokonaan? Ymmärrän tämän "pointin", mutta se asettaa minulle amerikanistisesti ilmaistuna "haasteen". Tuollainen ihailu on juuri sitä, mistä Proust puhuu.

On kieltämättä aika järkäle tämä The Making of Americans. 925 sivua. Upea on aloitus:
Once an angry man dragged his father along the ground through his own orchard. "Stop !" cried the groaning old man at last, "Stop ! I did not drag my father beyond this tree."
Tuumiskelin, että iltasella lukisin Dark Springiä, mutta ehkä luenkin The Making of Americansia. Eli katson televisiota. On tämä elämäni yhtä heiluntaa. On erilaisia frekvenssejä ihan sekunttiheilunnasta vuosikymmeniä kestävään. Nyt otan vähän rennommin, mutta ennen pitkää taas mennä revittelen! Hybris ja nemesis. Luonteestani on valitettu ihailtavallakin avoimuudella lapsuudestani saakka. Eikä tämäkään ollut moite. Ei normaaliin elämään tottunut voi ymmärtää tällaista hullua. Siksikin minulle on tärkeää, että on olemassa Prousteja, Dostojevskejä, Zürnejä ja muita käkikello-osaston kavereita, jotka tietyllä tavalla ovat henkisiä sukulaisiani, vaikka olenkin siinä suvussa se vähemmälle jäänyt veli,  huti, mutta silti. Siksi luen Palsan päiväkirjoja ja toljotan Palsan maalauksia. Siksi kirjoitin Palsasta pro gradu -tutkielman, enkä vaikkapa Reidar Särestöniemestä. En minä tunne mitään sukulaisuutta Särestöniemeen, presidentin kaveriin, sen sijaan rakastan Palsaa koska olen itserakas ihminen. Palsa on kaiken lisäksi paljon parempi maalari. Jyrki Siukonen minut opetti näkemään Palsan todella kauniit jänkämaalaukset. Ennen sitä olin minäkin vähän sillä kyrpäänhirttäytyjätasolla. Minuun sattuu se, että Suomen kehutuimmat kirjalliset aivot ovat kyrpäänhirttäytyjätasolla ja yleensä huonon huumorin. Minuun sattuu moni muukin typerä asia, eikä mennä siihen. Toivon, että minua kaikki rakastaisivat. Eikö se ole melko ilmeistä jos juttujani vähänkin lukee? Suorastaan puskee esiin rakkauden janoaminen, että joskus on siltä osin ollut hieman kuivakkaa. Kaipaan hyväksyntää. Ja kun en sitä saa niin raivostun aivan järkyttävän nolosti.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Siis suomalainen taiteilija on plagioinut ukrainalaisen kollegansa työn "Rotta matkalla" (1963). Katselin maalausta "Rotta matkalla" ja vallan mielistyin. Tämä Maria Primatshenko on ollut huipputekijä. Primatshenkon jälkipolvi kaiken lisäksi jatkaa mestarin perinnettä! Eli se hyvä tästä on, että ainakin minun tietoni täydentyivät sen osalta että on olemassa loistava ukrainalainen taidemaalari. Lapsenlasta haastateltiin ja asenne oli kunnossa. Ivan Primatshenko kertoo, että Ukraina on korruptoitunut maa! Näin:
"Isoäidin töillä on sisustettu viisi kuusi kiovalaisravintolaa. Olemme käyneet asiasta oikeutta ja hävinneet. Meistä tehtiin melkeinpä syyllisiä. Tämä on korruptoitunut maa, eivätkä tekijänoikeudet kiinnosta viranomaisia."
Suomen tapaus on hänen mielestään aivan pientä.
"En halua tästä kansainvälistä skandaalia. Suunnittelija ei ole varmaan tehnyt tätä tahallaan. Korkeintaan voidaan puhua jostain mikroskooppisesta korvauksesta."
Pidän näistä lausumista, tästä asenteesta. Tässä puhuu taiteilija eikä kulttuurityyppi. Olen ennenkin ihaillut Ukrainaa ja ukrainalaisia ja nyt ihailuni vain yltyy. Eikö Chagall ollut siltä suunnalta, tuo loistava mies. Maria Primatshenkokin kuvitti kotinsa outoja juttuja. Tahtoisin, että Primatshenkon töistä olisi Suomessa näyttely. Marimekko varmaan järjestää. Chagallia olen kerran käynyt katsomassa ja olihan melkoinen elämys. Primatshenkon näyttelyn nimeksi voisi panna "Rotta Suomen-matkalla". Kiasmaan! Se on paras paikka. Ei minnekään hevon kuuseen vaan ytimeen. Tosin Turku, tämä Suomen Kiova, olisi korruptoituneisuudessaan hyvä paikka myös. Turussa jopa parikymppiset taiteilijat ovat myyneet itsensä.

Olenko milloinkaan syönyt Kiovan kanaa? Ehken. Chickenshittiä minut on pantu syömään muutama kerta. Tahdon Ukrainaan käymään.

Siis Primatshenko oli "naivisti" ja muita naurettavia luokitteluja. Minusta joku, sanotaanko, enpäs sanokaan, on naivisti. Naivismi viittaa omassa pienessä päässäni semmoiseen tyhmänsorttiseen. Eli on tyhmänsorttista kuvata jotakin muuta kuin kirkkomaata ja kirkkoherraa. Minusta juuri kirkkomaan kuvaaminen on tyhmänsorttista, kun taas on erittäin viisasta kuvata kirkkomaan asukkeja sekä ruustinnan yöpuuhia. Tässä on tämmöinen ero. "Naivismia", parahdetaan, kun pelästytään ja koitetaan siten ignoroida.

Helskatti, täällä jo ukrainalaiset ehdottavat, että näyttely pystyyn Suomeen! Aikaansaapaa väkeä niin kuin olen aina olettanutkin.
Poistin viimeisimmät tekstini. Kiitän kommentoijia. Menen nyt lepäämään. Rakastan teitä. Oli paha olla. On vieläkin. Mutta kyllä se tästä.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Jumalauta, kissamme taas käynyt kertomassa Tusinaromaaniin liittyviä salaisuuksia! Olen vaihtanut salasanan useampaan otteeseen mutta aina kissa salasanan kaivaa esiin, mutta miten, sitä en tiedä. En voi ottaa vastuuta monista muistakaan "postauksista", koska katti on ne salakavalasti kirjoittanut. Sama kommenteissa, täällä & muualla. Nimissäni käy kertomassa blogeissa kautta universumin vaikka minkälaisia juttuja. Häpäisee kunnioitetuimpia kansalaisiamme! Joskus olen ihmetellyt, mistä minulle tullaan itkemään ennen kuin saan tietää kuka on jälleen ollut asialla. En pakene vastuutani, olen vastuussa blogistani, mutta ymmärtäkää että kissan viekkaus on minulle liikaa!

lauantai 25. toukokuuta 2013

Liam Gmail

(sanapelailuun ja tuotesijoitteluun viehättynyt IT-teknologi)

Ivar Ravi

(Elitloppetiin tänäkin vuonna)

Olav Valo

(Pyhän Olavin kultin kansanomaistaja 1200-luvun Suomesta, Tusinaromaani VII:n henkilöhahmo)

Tusinaromaanin henkilöitä

Lasse Oskar Liivate, kirjailija
Siippo Vartiainen, sansgarderunoilija
Titurel Piiras, kriitikko
Antero Heikkinen, katurunoilija
J.J. Rinta-Taskula, kartanonherra
Tutteli Turunen, valtiotieteilijä
I. Tunkki, hiustaiteilija
Pekka R., taksirenki
Rivaldo, brasilialaislähtöinen turkulaistunut hiustaiteilija
A.J. Oksa-Reikänen, historiantutkija
Jurno Harmaja, historiantutkija
Solmund Knausgård, henkilökohtainen palvelija
Y. Virsi, useita henkilöitä

perjantai 24. toukokuuta 2013

Mulla on varaa pilkata itseäni. Huomasin tän just. Olen asiasta hyvin onnellinen. Oon kova jätkä. Mutta vain yliopistolla ja muiden runkkarien keskuudessa.

CP-poetiikka (copy-paste poetics). CP-poetiikan vuosikirja.

torstai 23. toukokuuta 2013

Lueskelin Janne Kortteisen blogia ja tein nimellänsä niin sanotun guuglauksen. Alkoi vituttaa. Ihan pokkana sanotaan kaikenlaista paskaa. Siis, taon nyt kalloihin: ei minua Kortteinen vituta vaan muutama muu. Jo täytyy ihmisen olla pihalla jos luulee että minua Kortteinen vituttaa. Kysyn: miksi vituttaisi? En minä ole sellainen alhainen liero niin kuin te, joten älkää luulko että olisin yhtä alhainen liero kuin te. Syökää paskaa.

tiistai 21. toukokuuta 2013

No mutta innostuin ja askartelin Neuromaani-aiheisia sananeliöitä. Siis ns. täydellisiä sananeliöitä.

S  A  G  E  N
A  N  E  L  E
G  E  R  E  G
E  L  E  N  A
N  E  G  A  S


N  E  N  U
E  R  Ä  N
N  Ä  R  E
U  N  E  N


(Muuten, viitataanko Neuromaanissa valtiotieteilijä S. Näreeseen?)


S  A  O  S
A  I  V  O
O  V  I  A
S  O  A  S


I  S  S  I  T
S  A  A  R  I
S  A  L  A  S
I  R  A  A  S
T  I  S  S  I


(Vrt. "Yksikään saari ei ole Kyllikki Saari.")
En näköjään enää lue. Tätä samaa valitteli 12-projektin tekijäkin ja totta kai ystävät sanoivat, että voi kirjoittaa liikaa, voi mennä tyhjäksi. Ei minuakaan suuremmin ole kannustettu mutta kampittajatkin ovat älynneet pysyä kaukana. En kaipaa lainkaan sellaista kannustusta, että kirjoitan liikaa, menen älyttömyksiin, että ota rennosti. Enpä taida ottaa. Ne on ne kirjanvääntäjät, jotka kustantaja tekee suureksi, jotka niin toimivat. Minä toimin toisin ja yritän antaa arvon kirjoituskurssit käyneille kirjallisuudenmaistereille mutta on myönnettävä että se on hankalaa. Kun ne on niin nuijia. Tulostin tänään 532 liuskaa Tusinaromaania. Onko se arvotonta paskaa? Olen jäävi eli estynyt arvioimaan. Mutta teen kaikkeni ettei se oli arvotonta paskaa vaan arvokasta paskaa. Lainasin kirjastosta Rax Rinnekankaan Nocturaman. Sebaldia lukiessa (nimi tuontapainen) ja luin sitä lyhyellä linja-automatkallani. Ehkä vielä luen sen? Lainasin myös Sebaldin pommituskirjan, mutta olen aivan varma etten lue sitä. Saatan myös kirjoittaa itseni tyhjäksi. Kyllä on typerää sanoa niin ihmiselle, jonka projektina on kirjoittaa itsensä tyhjäksi tai olisi pitänyt olla. Ymmärrän, miksi kävi kuten kävi, jos tuki oli tuollaista. Onnekseni olen karistanut kannoiltani tuollaiset ihmiset ajat sitten. Jäivät edelliselle vuosituhannelle. Itse asiassa pääsen helpolla tietyssä mielessä, koska en ole tuollaisen kahlitsevan yhteisön osanen. En ole käynyt kirjoituskursseja enkä ole opiskellut kirjallisuutta. Minun päässäni huutavat aivan toiset opetukset. Minä voin hylkiä lyyrillistä minää. Se on hienoa. Helppo täältä syrjästä räksyttää. Se on aivan totta. Entä jos olisin napalanko kolmen tusinan runoilijan kanssa ja runokeväisin olisi kiva odotella mitä se narttu on tällä kertaa minusta kertonut. Nyt olen vain yksinkertainen napalanko enkä tunne yhtään runonarttua lähemmin. Yksinkertainen napalanko - kirjalliset muistelmani. Joku tyyppi vilkuili minua pääkirjastolla kun Neuromaani sai palkinnon. Miksihän. Siis miksi tuijotteli, palkinnosta en kysynyt. Joku äijä tuijotteli. Rikollisen oloinen nuhjuinen kaveri, noin ikäiseni, viina taitaa maistua. Täytyy kysyä Kuha Julmalalta kuka se oli. Kussihan sai viimeksi palkinnon. Onnittelin häntä tänään. Oli ollut Kreikassa kun palkinto jaettiin, sanoi juhlineensa siellä. Elämä on yhtä juhlaa, älä sitä tuhlaa.
Menin kirjastoon ja tuli mieleen millonkahan ne jakaa sen Jarkko Laineen kirjallisuuspalkinnon. Näin Kuha Julmalan kahvilassa ja kysyin kuis panee. Sano että tuli kattomaan kelle ojennetaan Jarkko Laineen palkinto. Vai niin. Kahdelta olis. Ja mulla miitinki 14.25. Kerkiän kyllä. Pystin sai Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaani-romaani. Palkintoa estradilla odotellessaan Jaakolta oli mennä miehisyys, mutta hän taisteli voitokkaasti, minä sen sijaan hävisin takarivissä. En kerinnyt onnitella Jaakkoa kun oli se miitinki. ONNEA. Juoksin miitinkiin mutta ne jo tiesi. Jotkut tietää. Käykää lukemassa Turun parhaan kirjailijan blogia.
Noiromaani
Tusinaromaani VI

8.5.: 3 / 87
14.5.: 15 / 87
15.5.: 31 / 87
16.5.: 45 / 87
17.5.: 62 / 87
18.5.: 66 / 87
19.5.: 67 / 87
20.5.: 87 / 87

Kolme minuuttia ennen puolta yötä tuli valmiiksi. Tilastotieto tilanteessa 6 / 12: 199 487 sanaa.

Nyt, kun näyttää pahasti siltä, että voin ehkä onnistua tässä, alkaa vanha vainoojani herätä ja siitä onkin ollut kiitettävästi riesaa. En kuitenkaan aio antaa periksi. Päässä on aika runneltu olo.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

lauantai 18. toukokuuta 2013

SAvo po. Savo

ha po. ja

soite po. osoite

Eut po. Eput

kivikko po. koivikko

ravoissani po. raivoissani

*

Kasastansa Kazakstan kazakansa
Isä, vei Ob okaa joen
Esaun Israel.

Lear, sinua se Neo-
Jaakob, oi, eväsi.

torstai 16. toukokuuta 2013

Uh-huh.
Aamukymmeneltä kuukausitarkastus. Kirjoitin tänään noin kuusitoista liuskaa. On vähän hyöki päällä enkä pysty rauhoittumaan. Kirjoitin juuri ystävälle spostin. Emme ole koskaan tavanneet ja hän on minua vanhempi mutta uskallan sanoa häntä ystäväkseni. Tiedän, että tämä ei yleensä ihmisille ole näin hankalaa sinuttelusta puhumattakaan eli olen taantumuksellinen mutta menköön.

tiistai 14. toukokuuta 2013

maanantai 13. toukokuuta 2013

löysää paskaa


Ärsyttää kun en ole "Kovaa kamaa" vaan jatkuvan vittuilun esine. Mutta kai se on niin että jokaisella on osansa ja minulla on tämmöinen osa. On siis yritettävä löytää "hohtoa" omasta risukasastansa. Luullakseni sain sentään sen aikaan, että aiemmin lempikirjailijoihini kuulunut Matti Pulkkinen (syyt entisyyteen, ks. jälj.), "suuri vaikenija", avasi vielä kerran sanastollisen rasiansa ja kertoi miten elämä on. Ylpeä voi tästä olla. Jäljennänkin tähän kaiken kansan nähtäville mitä Pulkkinen sanoi Parnasson ensinumerossa 2010:
Luin esseesi, joka keskittyi Ehdotukseen rakkausromaaniksi (Parnasso 7/2009). Se on tekemäni kirja. Kun pääsin kertojan perheen esittelyyn, kirosin.
Yksi yhteenkö luet minut ja romaanihenkilö Maxin?
Niin kuin romaanista voisi laskea Matti Pulkkisen lapset ja vaimon päästä hiukset.
Minä-muodossa on riskinsä. Tarttui kerran minua hihasta mies, joka sanoi lukeneensa Ehdotuksen.
Lukija: Siinä oli monta hyvää kohtaa.
Tekijä (mielissään): Jaa.
Lukija: Niin kuin se, kun sinä nauhoitit vaimosi kuorsausta.
Tekijä: Hauska kohta se minustakin oli. Vaikken minä kyllä ole nauhoittanut.
Lukija (ylpeänä): Vaan minäpä olen!
Muuten pidin esseestä paljon. Se on eläytyvä ja resonoiva.
Niin onnellinen olo tuli. Harvoin saa yhdeltä mielikirjailijoistaan, jota on lukenut ja paljon, tuollaista palautetta! Jos minua joskus joku kehuu, ihan hypoteettisesti tämän otan, niin vastaanko tuolla lailla sitten? Kuuluu vissiin asiaan.
Lukija: Olen ihailijasi.
Tekijä: Haista sinä vittu.
Tiedänpä miten toimia. Mitä tulee blogiini, niin jäljennän tänne vain moitteita, kehuja en jäljennä, tosin niitä ei ole, joten siinä mielessä helppo ja heppoinen ratkaisu. Olen helvetin kateellinen Kinnuselle! Tulkaa nyt taas kommenttilootaan avautumaan että oot surkimus. Niin oon! Maailman ainoo vissiin saatana. On muillakin ongelmansa! Antakaa arvo minunkin ongelmilleni. Että ärsyttää tuollainen nuivailu. Kattokaa peiliin.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

aika juntti
sika juntti

Katja Kataja

*

Ennen iltayhdeksää tuntipalkkatyö tältä erää valmis. Maanantaina ahkeroin. Voin kertoa että olen uuvuksissa. Näistä vuoden 2013 muistiinpanoista (blogi, päiväkirjat, esseenteelmät, kirjoitelmat, kritiikinkuvatukset ym.) tulee sellainen fresko, kooste että olen ihmeissäni jo nyt. Nyt pitää sanoa EI kaikelle muulle paitsi PROJEKTILLENI. Huomenna lepään. Olen aivan käkikellotilassa. Menköön henki perkele, minä katson mihin minusta on. Eiköhän vittuilu hieman laannu tämän jälkeen. Tässä vähän kokeellisuutta. Olen aika sankari.  Jos tämä on nyt tällaista niin millaista neljän kuukauden päästä? Siitä on vielä kuukausi Turun Kv. Kirjamesoamisiin. Saatan olla rantusti puhuteltava ja minun pitäisi hölistä porukassa, jossa on arkkipiispa, vai potkittiinko minut siitä, en tiedä.

*

livescore live's core

*

En millään jaksa lukea. Toljotan töllöä, netittelen, möllötän. Katson seinää. Olen jatkuvasti poissaolevana, en pysty seuraamaan keskustelua, mietin kahvipöydässä parhaassa mahdollisessa seurassa Tusinaromaani VI:tta. Viikko sitten olin erään runoilijan kanssa pölisemässä ja mietin että sunnuntaina kirjoitan loppuun Tusinaromaani V:n. Minua ei ole edes olemassa. Minua ei enää ärsytä edes esseistiikka. Kahdeksan kuukautta.

*

kirja kirma

*

Viime yönä unessa oli sielunvihollisen vallassa oleva nuori ihminen. Siinä oli se outoa, että huomattuani ko. henkilön tilan ja kerrottuani asiasta minua uskottiin, vai oliko niin että evidenssiä tuli nopeasti ja sitten ihmiset tiesivät etten ollut jauhanut paskaa. Aika lohdullista. Se oli jotenkin toiveikas painajainen. Siinä mentiin pääsiäisestä pääsiäiseen.

*

Katja katka

*

perjantai 10. toukokuuta 2013

Vaihtelua


Projekteihin kuuluu myös se, mitä tekee lisäksi, mitä muuta on. Täällä 12-projektin lisistä. Itse olen tänä vuonna kirjoittanut kaksi kritiikkiä tammikuussa ja huhtikuussa esseentapaisen. Helmikuussa oli luennonteelmä luoville kirjoittajille (kirjoitin jokusen liuskan, jotka luin ja pölisin muutakin, naurettava tilanne: mitä minä voin sanoa itseäni vuosikymmeniä vanhemmille ihmisille asiasta, jonka opettaa elämä, no, on sitä elämää ollut ihan tarpeeksi minullakin, mutta varmaan monella kuulijalla oli ollut enemmän) ja eräässä kirjallisuuspiirissä esittelin Petter Sairasen romaania Muisti on unta. Nyt avustan eräässä elämäkertaprojektissa, teen taustatyötä. Juhani Rekola -kirjaseni sain peruttua ja sen tekee toinen henkilö. Syksyksi hyvällä lykyllä tulee tekstitaidenäyttely, jossa olen mukana (teen hakemuksen ensi viikoksi galleriatilasta ja sitten pitäisi tehdä ne tekstitaidetaiteet). Olen perustamassa osuuskuntaa (sihteeriksi pakottivat). Tuossa ei ole paljon mutta riittämiin. Taustatyötyötä teen rahan takia. Kritiikin hyvä frekvenssi on 1 kpl kritiikkejä / vuodenaika. Sopii ohjenuoraksi myös tulevaisuuteen. Väliin noin kahdesti vuodessa esseenpaska ("haaveilu"). On oltava tarkkana, että vaihtelu pysyy vaihteluna, eikä muodostu pääasiaksi. Unohtui mainita sananeliöt. Metrorunot. Sananeliöt ovat olleet varsinainen rasite, pääkopan sekoittaja. Niitä tulee myös Tusinaromaaniin. Oltiin kissan kanssa töissä. Tai kissa nukahti. Nuo viisi romaania voisi lykätä painoon viikon päästä, jos olisi tarve. Minulta tiedusteltiin, oliko tämä eräs toinen projekti käsitetaidetta eli se että tehtiin projektia oli tärkeintä. Sen kun tietäisi. Oma projektini ei ole käsitetaidetta. Soi nyt: "Shadow Of Your Love". Tehdäänkö enään ollenkaan kunnon rockia vai korkeintaan grungepaskaa? Lapset lapset... kunpa tietäisitte miten hyvää musiikki ennen oli.

torstai 9. toukokuuta 2013

Selkosten oulipottelija


Tuossa on se, Iijoen kutsussa, nähtävillä että lukijaakin väsyttää kun talo on siinä pisteessä, että pääsee taloon, oman katon alle. Eikö Jenni Kirveellä (ent. / os. Janatuinen) ollut samantyyppisiä huomioita, että oli helvetin kylmä kun oli lukenut siitä, kun savottakämpällä oli helvetin kylmä? Kyllä oli. Siis teksti vaikuttaa lukijaan. Pidän tätä aivan oleellisena suuren kirjallisuuden merkkinä ja tarkentaen sitä, että vaikutus on fyysistä. Ei tuommoiseen moni pysty, suureen kirjallisuuteen. Sitä elää, myötäelää mukana, ei ole etäännytystä lukijan eikä kirjailijan puolelta. Sydänverellä kirjoitettua (Päätalon osalta aika konkreettinen, fyysinen tosiasia). Ei vissiin ole läpändeerausta. Lyöntivirheet, taittovirheet, kömpelyydet, kielioppivirheet luovat tätä välittömyyttä myös, eli mennään aika suoraan kirjailijalta lukijalle. Tekstin tekemisen tuntee. Ja sanotaan, että käsikirjoitus joskus eli etenkin myöhemmissä vaiheissa meni oikeastaan suoraan painoon. Tämä alkaa lähestyä Oulipoa, Jacques Roubaudin (omaelämäkerrallista?) tekstiä. Kyllä näitä piirteitä, vaikka Oulipoa, löytyy monistakin paikoista, sanotaanko nyt että Kalle Päätalo on Selkosten oulipottelija (Iijoella on varmaankin lipottu). Selkosten Roubaud. Koillismaan koettelija. Ja Päätalo teki tätä vaikeampaa Oulipoa, mistä oli puhetta The End of Oulipossa, hän tekee uutta ja hänellä on aikataulurajoitus, kerran vuoteen pitää saada kirja valmiiksi, edes joten kuten valmiiksi. Päätalo ei copy-pastannut, hän meni eteenpäin (pidemmälle).

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Miksei tuohon nimen alle saa kappalejakoja eikä muutenkaan saa muokattua. En osaa. Sen pitäisi mennä näin:

Tämä on blogi. Te, käyskelijä virtuaalisessa puutarhassa, jos tahdotte niin voitte kirjoittaa näkemyksiänne, ihan mitä tahansa näkemyksiänne, blogini kommenttilootaan, kommenttilootiin, joita on yhdeksänsataa, mutta voitte myös olla aivan hiljaa, se on mielestäni aivan sopivaa sekin.

KUINKA SAADA YSTÄVIÄ, MENESTYSTÄ JA VAIKUTUSVALTAA
Luin Oman katon alle illalla loppuun ja pakko se oli seuraava kaivaa esiin. Ostin Päätaloja viidellä eurolla antikvariaatista, joille Päätalo ei ole rahalähde, koska Päätalo oli jo muille rahalähde. Sen sijaan, jos kirja ei ole ollut muille rahalähde niin se voi olla antikvariaatille rahalähde. Rahasta tuli mieleen tämä Cantos, sitä taas joku päivä tässä lueskella voisin. Oliko viime- vai toissaviikolla ihan himona luin. Nyt menen aloittamaan Noiromaanin, Tusinaromaani VI:n. Meni vähän IV & V avainkirjoiksi, vaikkei ehkä pitänyt, mutta VI:ssa etäännytän. Kai jokainen puoli tuntia kirjallisuuspiireissä ollut älyää keistä puhun ja joka ei ole ollut sekuntiakaan em. piireissä ei voi uskoa että tuollaisia ihmisiä on. Että nyt kyllä panee omiaan. Tästä tuli mieleen "sanojensa takana pysyminen" a.k.a. poteroissa ollaan ja tiukasti. Mitä sekin on? Aika typerää touhua. "Pysy sanojes takana" tolkotetaan kerkeästi, jos pyrin keskusteluun tai tuon esiin mielipiteenmuutokseni. No, kun ei ne keksi muutakaan niin "pysy sanojes takana"; kyllä minä pysyn ja sanon vielä lisää. Pitäisi aina muistaa, että ollaan tekemisissä apukoululaisten kanssa. Missä ne kansakuntamme valiot ovat? Pitäisikö tämän blogin alaotsikoksi panna "Kuinka saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa"? Olisi sellaista itseironiaa. Tyrkkäänkin tuohon. Hyvä idea. No.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Tuli mieleen että käänteisen hakukonerunoteoksen tekijä saa plagiointisyytteen, koska hakija(t) on siis ne runot tehnyt. Kirjoittaa toisen nimissä, että semmoista pseudonymiteettiä.

*

Täällä kritiikki ja esittely ilonirunonurinolista. Merkillepantavaa on, että lukija joka ei ole ns. ammattilukija, vissiin, on huomannut mistä on kysymys, kun taas ns. ammattilukijoilla näin ei välttämättä ole. No, he vain tekevät työtään. Olen päättänyt että saavat ihan itse etsiä (aivan kuin etsimistä paljon olisikin), minä en ala aikuisia ihmisiä neuvoa, niin noloakin selittää. Mitä "menetelmää" on käytetty, voi luoja näitä puupäitä. Oikeesti, onko niillä ÄO jotenkin alhainen? No, katsotaanpa miten Tusinaromaanin kanssa käy, kun siinä pitää samaan aikaan syödä purukumia ja kävellä portaissa. Lopullista huvittavuutta on siinä, että nämä apukoululaiset kyselevät vaikeamman kirjallisuuden perään... Eihän ne sitä edes huomaa ja jos sormella osoittaa niin ne kattoo sormea.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

sanoja errorunoon

jouti siis joutui

kri ei kun kirjailija

hirven hiven

Kuopisota  Kuopiosta

miinus vaikka oli minuus ja sitten minus

vai vain

unhotui unhottui

jutskasta tuli jutsku

vaarasta vara

jompikumpi jompikumi

kolesta kolmesta

vatsasta vasa

tätäkin täkin

soittautunut osoittautunut

tämä täki
Uromaani
Tusinaromaani V

15.4.: 8 / 87
16.4.: 14 / 87
17.4.: 22 / 87
18.4.: 30 / 87
19.4.: 38 / 87
29.4.: 43 / 87
30.4.: 48 / 87
1.5.: 56 / 87
2.5.: 65 / 87
3.5.: 74 / 87
5.5.: 87 / 87

lauantai 4. toukokuuta 2013

errorunosana

niva ei kun nova

ja

sans ei kun sana

eli

errorunosans ei kun errorunosana

perjantai 3. toukokuuta 2013

Uromaani
Tusinaromaani V

15.4.: 8 / 87
16.4.: 14 / 87
17.4.: 22 / 87
18.4.: 30 / 87
19.4.: 38 / 87
29.4.: 43 / 87
30.4.: 48 / 87
1.5.: 56 / 87
2.5.: 65 / 87
3.5.: 74 / 87

torstai 2. toukokuuta 2013

Uromaani
Tusinaromaani V
15.4.: 8 / 87
16.4.: 14 / 87
17.4.: 22 / 87
18.4.: 30 / 87
19.4.: 38 / 87
29.4.: 43 / 87
30.4.: 48 / 87
1.5.: 56 / 87
2.5.: 65 / 87

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Uromaani
Tusinaromaani V
 
15.4.: 8 / 87
16.4.: 14 / 87
17.4.: 22 / 87
18.4.: 30 / 87
19.4.: 38 / 87
29.4.: 43 / 87
30.4.: 48 / 87
1.5.: 56 / 87

(29.4.: alustavia "neuvotteluja" Tusinaromaanin julkaisemisesta käyty, "neuvotteluja" siksi, koska "neuvotteluja" on korskea sana; mietin sellaista ettei romaanien nimeksi tule tyyliin X-romaani, vaikka sennimisinä tekstissä romaaneihin viitataan, vaan nimiksi tulee jotakin aivan muuta; kirjoitin äsken noin kahdeksan liuskaa ja hieman taas huimaa, on tämä kirottua kun ei voi töitä tehdä vaan tulee huimausta ja muuta, pakko "harrastaa" huomenna liikuntaa että jaksaa kirjoittaa kuin sekopää; täytyy kyllä tuolle liuskakasalle etsiä joku ns. hovilukija, yksi nimi on mielessä, siinä on se ongelma että pitäisi lukea nopeasti ja paljon, eikä siihen ole rahkeita kovin monella, mutta tuolla yhdellä on; on tuosta tulossa aikamoinen jööti, naurattaa kun ajatteleekin, neljänsadan liuskan raja on jo ylitetty, raja ylittyi kai tänään, vappuaattona oli hiukan vaille, uudenvuodenyönä kirjoitin kymmenen liuskaa, vapunpäivänä kahdeksan, miten käy juhannuksena, onhan tässä symboliikkaa siis että miten kukin minkin ajan käyttää; saisikohan noita julki jo syksyksi, täytyy kysyä, kirja per kuukausi, tämä lähti vitutuksesta ja on jo, tietenkin, aivan muuta, pää on hellänä mutten todellakaan valita, tämä on hauskaa, Tender Is the Skull)