tiistai 21. toukokuuta 2013

En näköjään enää lue. Tätä samaa valitteli 12-projektin tekijäkin ja totta kai ystävät sanoivat, että voi kirjoittaa liikaa, voi mennä tyhjäksi. Ei minuakaan suuremmin ole kannustettu mutta kampittajatkin ovat älynneet pysyä kaukana. En kaipaa lainkaan sellaista kannustusta, että kirjoitan liikaa, menen älyttömyksiin, että ota rennosti. Enpä taida ottaa. Ne on ne kirjanvääntäjät, jotka kustantaja tekee suureksi, jotka niin toimivat. Minä toimin toisin ja yritän antaa arvon kirjoituskurssit käyneille kirjallisuudenmaistereille mutta on myönnettävä että se on hankalaa. Kun ne on niin nuijia. Tulostin tänään 532 liuskaa Tusinaromaania. Onko se arvotonta paskaa? Olen jäävi eli estynyt arvioimaan. Mutta teen kaikkeni ettei se oli arvotonta paskaa vaan arvokasta paskaa. Lainasin kirjastosta Rax Rinnekankaan Nocturaman. Sebaldia lukiessa (nimi tuontapainen) ja luin sitä lyhyellä linja-automatkallani. Ehkä vielä luen sen? Lainasin myös Sebaldin pommituskirjan, mutta olen aivan varma etten lue sitä. Saatan myös kirjoittaa itseni tyhjäksi. Kyllä on typerää sanoa niin ihmiselle, jonka projektina on kirjoittaa itsensä tyhjäksi tai olisi pitänyt olla. Ymmärrän, miksi kävi kuten kävi, jos tuki oli tuollaista. Onnekseni olen karistanut kannoiltani tuollaiset ihmiset ajat sitten. Jäivät edelliselle vuosituhannelle. Itse asiassa pääsen helpolla tietyssä mielessä, koska en ole tuollaisen kahlitsevan yhteisön osanen. En ole käynyt kirjoituskursseja enkä ole opiskellut kirjallisuutta. Minun päässäni huutavat aivan toiset opetukset. Minä voin hylkiä lyyrillistä minää. Se on hienoa. Helppo täältä syrjästä räksyttää. Se on aivan totta. Entä jos olisin napalanko kolmen tusinan runoilijan kanssa ja runokeväisin olisi kiva odotella mitä se narttu on tällä kertaa minusta kertonut. Nyt olen vain yksinkertainen napalanko enkä tunne yhtään runonarttua lähemmin. Yksinkertainen napalanko - kirjalliset muistelmani. Joku tyyppi vilkuili minua pääkirjastolla kun Neuromaani sai palkinnon. Miksihän. Siis miksi tuijotteli, palkinnosta en kysynyt. Joku äijä tuijotteli. Rikollisen oloinen nuhjuinen kaveri, noin ikäiseni, viina taitaa maistua. Täytyy kysyä Kuha Julmalalta kuka se oli. Kussihan sai viimeksi palkinnon. Onnittelin häntä tänään. Oli ollut Kreikassa kun palkinto jaettiin, sanoi juhlineensa siellä. Elämä on yhtä juhlaa, älä sitä tuhlaa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Entä jos olisin napalanko kolmen tusinan runoilijan kanssa ja runokeväisin olisi kiva odotella mitä se narttu on tällä kertaa minusta kertonut."

Äksdeelol!

Ht

Sami Liuhto kirjoitti...

Niin eihän tommosta oikeesti tapahdu.

Yksinkertainen napalanko - kirjalliset maistelmat.

Tapani Kinnunen kirjoitti...

Se oli peili, joka Sami sua tuijotteli.

Hain tietokoneen tänään huollosta, kohta ei kukaan ole turvassa!

Ihahahaa!

Sami Liuhto kirjoitti...

Nyt muuten ymmärrän, mikseivät ihmiset kuuntele toisten mielipiteitä, että heille on yks sana mitä muut sanoo. Saa. Sama. Komannella oikein.