maanantai 30. huhtikuuta 2012

Faeces-festivaalin teema v. 2012:
Viidennentoista Faces Etnofestivaalin teemana on "The new spring". Se on kannanotto arabikevään, Occupy Wall Street-mielenosoituksen ja Suomen suvaitsevaisuuden presidentinvaalien puolesta.
Ai, tämä ei ollutkaan vitsi. Ja luulin että pilvi voisi olla virtuaalin suomennos.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kuten hyvin tiedetään, Jouko Turkka kysyi Pekka Himaselta:
"Mitä nuori filosofi tietää vitusta?"
Tämä kysymys tekisi usein mieli esittää muutettavat muuttaen kun lukee ja kuuntelee ihmisiä, joita jostakin syystä kuuntelee.

Mitä nuori runoilija tietää vitusta?
Seppo Lahtinen
Sammakko Savukeidas
Ville Hytönen

*

Paavo Haikukko voisi olla suomalaisen haikuilijan nimi.

*

Paavo Haavikko
Marja-Liisa Vartio
Ritva Haavikko
Hänen olivat linnut
Miten kirjani ovat?

*

Kinnunen Terho
Kivelä ja Hirvonen
Turun katurunous
Tennilä Salmenniemi
Jyväskylän poetiikka

*

Lauri Viljanen
Olavi Paavolainen
Martti Haavio


*

Eino Hosia
Tuntematon sotilas
Paavo Rintala
Kollaa kestää ja Tavi
Jäähyväiset aseille



lauantai 28. huhtikuuta 2012

Tero Liukkosen mielenkiintoisessa kirjoituksessa on virtuaalisuuden suomennoksen osa: pilveen tallentaminen. Kirjoituksessa korostetaan nykyisen tiedonhankinnan helppoutta, kun ei tarvitse ravata kirjastossa tarkistamassa että miten se kolmas etunimi kirjoitettiinkaan. Tämä nykytila merkitsee sitä, että asiaa voi tekstiin tunkea noin kymmenen kertaa enemmän kuin ennen. Ehkä juuri tätä on Hannu Helin tarkoittanut moittiessaan kevytmodernismia? että helpolla päästään vaikka olisi vaikeampikin tie?

Ylipäänsä, mitä tulee kevytmodernismin kritisointiin, olen samaa mieltä, mutta näkisin että ihminen useimmiten menee siitä missä aitaa ei ole koskaan ollutkaan. Ja kuitenkin on miellyttävää lukea kevytmodernismia, koska on kivat treffit kirjailijan kanssa vai miten artikkelissa sanottiinkaan. Puhuttiin tuossa X.:n kanssa kevytmodernismista, oli kovin mieltynyt termiin, ja hän tunnusti että ottaisi kuuluisalle autiolle saarelle mieluummin Hannu Helinin tuotantoa kuin sanomalehtirunoutta (ei puhunut sanomalehtirunoudesta, mutta sanomalehtirunoudella tarkoitan hyvin ajanmukaista runoutta, mitä Helinin runous ei ole, vaikka hän käyttää ajan mahdollisuuksia hyväkseen). "Ajan mahdollisuuksia", olen todellakin lukenut liikaa poeettista onania (aka kirjallisuudentutkimus).

No, entäpä Leif Färding? Hän on siinä hilkulla onko kevytmodernisti, siis ajallisesti. Hänelläkin oli vähän vanhat konstit käytössä, mutta lopputulema oli hyvin konstikas. Leif Färding tuli mieleen, kun mietin liian usein hänen matkaansa metsään. Luen tässä kirjaa missä tyttö on menossa metsään, Teuvo Saavalaisella meni poika. Tunteeko kukaan enää Saavalaisen kaltaisia komeita kirjailijoita? Toivottavasti Nylén saa joskus valmiiksi Färding-kirjansa, mutta se on hankala aihe, se, kun mennään metsään. Luen hyvin hitaasti Petter Sairasen kirjaa Muisti on unta, aihe on niin raskas että on oltava tarkkana. Miten olenkin aikoinaan lukenut Saavalaista tuosta vain? Tai Huovisen Pojan kuoleman.

Surun virsiä on kertomus Leif Färdingistä ja vähän muustakin. Mainitsen tämän ettei tarvitse ihmetellä että kuka siinä on menossa metsään. Minulla oli runo nimeltään Leif Färding ja sujautin sen tekstiin. En oikein muista mitä kirjoitin.

Turun kaupunginkirjastossa on hauska tilanne, kun sinne ei voi palauttaa eikä sieltä lainata. Runohyllyt ovat entistä liikkumattomampia. Kyllä ne uutuudet ovat sieltä tätäkin ennen aina löytyneet. Hannu Helin kertoi blogissaan saaneensa korvauksia kirjojensa lainoista oliko noin kymmenen euroa. Tätä vähän ihmettelin, koska Helinin tuotanto on laaja sekä äärimmäisen tasokas, mutta kai se niin on ettei runoutta kukaan lainaa ja ne jotka runoja lukevat myös ostavat kirjan. Sitten on tämä väliinputoajasakki (minä), joka on niin köyhä että joutuu suuntaamaan kirjaston runohyllylle. Oikeastaan suomalaisten runoilijoiden pitäisi tavatessa tarjota minulle kahvi, sillä olen sen heille lainoillaan ansainnut. Vähän omituista päättelyä. Tuoppi olisi liikaa. Tosin en nyt juo.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Eino Kaila, kuten tiedetään, oli 1930-luvulla sitä mieltä että Heideggerin lause "ajan olemus on huoli" on sama kuin sanoisi että "takin olemus on tasku". Ei sanoisi enää. Eräs lisensiaatti huomioi, että nykyaikana asiat ovat outoja, lisäksi huolestutaan ja järkytytään, myös mieli on pahana jatkuvasti. Eli voimme päivittää Heideggerin lauseen: "2010-luvun olemus on huoli."

*

No, mitä tulee Heideggeriin, kaveri kirjoitti kammottavaa paskaa. Mutta pienellä fiksaamisella kaverin jutuista saa tolkun. Mutta Heidegger ei sentään esiintynyt historioitsijana kuten Foucault ja vähän Sartrekin. Foucaultissa on se ongelma, että hän pelaa tyhjän päällä, lähteitä hän ei vaivautunut tutkimaan. Se on harmillista, sillä kaverissa oli ainesta.

Tosin germanisti Trevor-Roper kuulemma ei osannut saksaa. Ja olihan Suomessakin Haavikko, historioitsija. Anekdootti: Haavikon historiantutkimukseen verrattuna Heikki Ylikangas vaikuttaa hyvältä prosaistilta. Tässä on se, että Ylikangas on hyvä prosaisti mutta Haavikko pysyy ihan paskana historioitsijana teki mitä teki.

Viikko sitten häissä mainittiin uudesta Foucaultista tehdystä väitöskirjasta. Kyllä minua F. kiinnostaa, erityisesti se historiantutkimuksensa metodi ja metodin puute, mutta diskurssit, nuo 90-lukulaiset, minua väsyttävät. F. ilmeisesti nappasi diskurssinsa saksalaisesta hermeneutiikasta, veikkaan, en tiedä, mutta voisin kuvitella. Tuskin itse keksi. Ransmannit eivät ole keksijäkansaa. He kehittävät. Mutten aio aivan vapaaehtoisesti lukea Gadamerin kaltaista kauhistusta.

Mikseivät ranskalaiset voi mennä arkistoon? Miten se niin raskasta on? Arkistossa on kivaa. Kaikenlaista paperia ja ihmeellisyyttä. Ehkä Ranskan kansallisarkisto (RanKA, varh. Ranskan Valtionarkisto RaVaA) on inha paikka, virkailijat vittuilevat eikä mikrofilmilukulaitteen puola pyöri jumiutumatta. Mistä sitä tietää mitä siellä on ja ei ole.

Foucaultissa on tietenkin vielä se ongelma, että kaveri on mennyttä aikaa, liian usein tutkittu ja tuomioitettu. En tiedä saisiko F.:stä mitään irti, ainakaan minä en yritä. Ja olisiko Foucaultista loppujen lopuksi mihinkään enää? Ovatko diskurssit liian approbaturia? Mutta tehtiinhän väitöskirja. Kuitenkin Foucaultin akateeminen kredibiliteetti on noin nolla, mikä viittaa siihen että Foucaultista olisi yhä johonkin, mutta tosiasia on, että yleensä kredibiliteetin nolluus on ansaittua.

Heidegger ja Foucault, ne ovat jotenkin niin samaa, kuten nykyisellä epäkielellä sanotaan. Mutta entäpä Wittgenstein! Hän on raskas ja huvittava, upea kirjoittaja. Ja Wittgenstein joutui olemaan Cambridgen kaltaisessa möllipaikassa iät ja ajat eikä kuitenkaan lähtenyt amokiin, se on ihmeellistä. Kai se joskus hermostui. Siis muillekin kuin Popperille. Oppilailleen usein. Mutta von Wright oli pöljä eikä ottanut onkeensa Wittgensteinin varoitteluja ja rupesi Wittgensteinin professuurin jatkajaksi. von Wright on yksi tylsimmistä kirjoittajista, joita olen lukenut, taatusti kymmenen tylsimmän joukossa, kun taas Wittgenstein kuuluu siihen toisen pään kymmenikköön.

Popperin kirja historisismista oli kyllä hyvä. Luin sen 1993. Eihän siinäkään ole siinä mielessä tolkkua, että väitteitä perusteltaisiin esimerkeillä, mutta ehkä kirjan ohuus miellytti minua. Sitä toista opusta en ole milloinkaan jaksanut lukea. Valtiofilosofia väsyttää pientä mieltäni. Tosin tällä hetkellä olen jatkuvasti väsynyt. Mikä siinäkin on.

Pohdin tässä vähän valtio-opillisia, kun lueskelin erästä keskustelua missä mainittiin tämän Foucaultin hyväkkään nimi. Minulla on näitä Heideggereita, Sartreja, Foucaulteja ynnä muita vastaan jotakin, eli se että kaverit sekoittavat selkeitä asioita. Väsyttää ajatellakin heidän rakennelmiaan. Mutta se on minun ongelmani eikä kenenkään muun. Eräskin musikantti lukee Foucaultia yöt ja päivät läpeensä. En voi muuta kuin kannustaa häntä, onpahan poissa pahaa tekemästä. Mutta minä en jaksaisi ja ihmettelen että hän jaksaa. Kohta se löytää Heideggerin. Yritin ohjailla häntä Principia mathematican suuntaan ja täytynee ohjailla lisää, ettei vain löydä itseään Sartresta.

Maailmassa on asetuksia, maailma on asetettu, mutta maailma päivitetään juuri ennen kuin olet tottunut maailman ulkoasetuksiin.
Kuitenkin blogilistasta ja kirjoituslistasta on tullut blogiluettelo ja kirjoitusluettelo.

TOISAALTA 'lista' ei sovi samaan ryhmään 'poetiikan', 'muffinin' ja 'yrittäjyyden' kanssa, sillä sana viittaa (viittaussuhteet ovat 90-lukua) hitteihin, talonrakennuksen viimeistelyyn ja kaiken kaikkiaan 80-lukulaiseen rakennetaan talo keskelle peltoa ja autoon pannaan 125-vahvarit neljään kulmaan -ideologiaan. (Muistatko tyttöjen ja poikien väliset kiistat Duran Duranista ja AC/ DC:stä? ja ajan kun emme tunteneet Rob Halfordin laatua?)
Olet useita aikoja jäljessä. Se oli jo edellisellä vuosituhannella, kun potilaasta tuli asiakas. Sairasta ei enää kukaan muista.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Mikä on tämä viikko?
Jos etsitään muualta kuin Savon ja Norjan suunnalta?
Hän on aikamme tulkki.
I am sorry for only two things. These two things are I am sorry that I have mistreated some few animals in my life-time and I am sorry that I am unable to murder the whole damed human race. Lähde
Kirjoitin talvella kymmenen vuotta sitten Torniossa romaania, jonka ristin nimeen Ajatus on teko. Tuolla se on aivan valmiina, 200 liuskaa. Kerroin siinä eräästä kaverista, joka vei naisen hiekkaiseen harjuun ja tappoi tämän iskien naiseen kierotautiset kuusikymmentäyhdeksän veitsen pistoa. Lehdistö ilmaisi: 69 iskua!

Äsken luin, että New Yorkissa oli poliisi ampunut 84 kertaa. Nämä lukumäärät ovat tärkeitä, ne niin sanotusti muodostavat todellisuutta. Montako pistoa, osumaa, mustelmia ei niinkään. Montako uhria tappajalla, raiskaajalla. Tämä perverssi aritmetiikka on tätä päivää. Harmi etten laajemmin tavoitellut romaanilleni julkaisua, voisin nyt sanoa ennustaneeni nykyhetkeä. Olin silloin Torniossa ja keskellä n.s. avioeroprosessia, sillä kertaa toisena osapuolena, talvi oli järkyttävän kylmä ja katselimme ikkunasta kissan kanssa Tornionjoen lunta, jonka alla oli jäätä ja ehkä vettä.

Öisin katsoin televisiosta chat-ohjelmaa, pelasin Tetristä ja kirjoitin. Luin aika vähän, Kafkan kootut kertomukset jäivät kesken. Kirjoitin hiljaa, kankeasti ja kykenin yössä noin sivuun. Aamulla menin nukkumaan ja heräsin kun aurinko laski. Kävin kahvilassa ja kirjastossa. En tuntenut ihmisiä ja se tuntui hyvältä vaikken sitä silloin ymmärtänyt.

Eilen joku tappoi tuntemattoman, koska, tämä minulle kerrottiin, tahtoi loppuelämäkseen vankimielisairaalaan. Käsittääkseni vankimielisairaala ei ole leppoisa paikka, mutta ihmisten käsitykset leppoisuudesta ovat niin vaihtelevia ja jotkut eivät tahdo leppoisuutta vaan tuskaa itselleen ja kenties kaikille muillekin. Luin eilen tällaisesta kaverista. Hyvä ihminen ei voi tätä ymmärtää, näköjään, ilmeisesti on kärsittävä aivan saatanallisia tuskia käsittääkseen että me olemme täysiä petoja. Vihjaan tässä siihen, että minä käsitän.

Hyvän ihmisen ei tarvitse ymmärtää. Ja miten Ibsen sanoi Villisorsassa, ettei pidä viedä elämänvalhetta. Niin se on. Totuus tappaa. Näkee sen, kun katsoo Linkolaa, ei kovin onnelliselta vaikuta. Suruaistista puhui Pulkkinen ja viittasi Linkolaan (ja juutalaisiin).
Sanonpa että tämä on virhe.

On huomionarvoista, että herra sai saarella hengiltä nimenomaan kuusikymmentäyhdeksän (69) ihmistä. Luku symboloi vahvasti.
Jossakin puhuttiin internetsivun kuvaamisesta, siis kopioimisesta yleensä, miten niin tallennetaan sitä kuuluisaa informaatiota. Virtuaalinen menneisyytemme häviää helposti, se on ilmeisesti väärinkäsitys kuitenkin, sillä, ilmeisesti jälleen, kaikki on yhä jossakin. Ilmeisesti pikapuoliin voi tutkia menneitä näkymiä hyvin tarkan ajankohdan asettaen (maailman asetuksellinen luonne), luin asiasta taannoin Suomen Kuvalehdestä, joka helposti kirjoitusvirheytyy Somen Kuvalehdeksi.

Tämä tuli mieleen, kun Blogger dynamisoitui. Minäpä poika olen kopioinut vanhanmallisia näkymiä (maailman näkymä-luonne). Mutta ne ovat vain edellisiä näkymiä, paljon on uudistunut ja päivittynyt Bloggerissakin ja ylipäänsä virtuaalisessa maailmassa, mutta, kuten sanottu, kaikki voidaan palauttaa. Ajatella, jos menneet töppäysmerkinnät ovat yhtäkkiä etsittävissä. Tähän viittasi se joku jossakin, joka puhui internetsivujen kuvaamisesta, siis kopioimisesta yleensä. Aleksandriassa ja Amerikassa tietoa säilötään.

Nyt, tässä näkymässä, lukee oikealla jokainen rivillään "Viestiasetukset Tunnisteet Aikataulu Sijainti Asetukset". Nämä voidaan määritellä. Tärkein lienee ensinmainittu eli Tunnisteet. Niiden avulla voit liikkua viidakossa. Aikataulu on oltava, milloin ja missä, joka puolestaan on Sijainti. Mutta Viestiasetuksillakin on Asetuksensa ja niillä asetuksensa jne.

Koloasteroidin ekstraterrestriaali kirjaa ensyklopediaansa:

Talous. Ajanmäärittäminen on hyvin tärkeää. Enää ei kuitenkaan tarvita yleisiä kelloja julkisille paikoille tai taivaalle, vaan jokaisella on oma kellonsa matkapuhelimessa. Asetuksista on mahdollista säätää kello muuttumaan automaattisesti kesä- ja talviaikaan, jota aiemmin kutsutaan yleisemmin ajaksi. Matkapuhelin myös kertoo ihmisen sijainnin, vaikka on liioittelua puhua ihmisestä.

Näin ihminen on saatu asetetuksi ajallis-paikalliseen kartastoon ja ihminen kertoo tiedotusvälineessä tuntevansa elävänsä aikakautta, jolloin hänellä on paljon oikeuksia ja vapauksia. Tämän mahdollistaa, ihmisen mukaan, taloudellinen riippumattomuus toisista ihmisistä.

Ihminen ei ole enää biologisesti vaan taloudellisesti ihminen. Tämän todistaa se, että ihmisistä heikoimmat sanovat näin. Kyselytutkimuksella on selvitetty, että pahnanpohjimmaisten ensimmäinen sana on yli 40:ssä prosentissa tapauksista 'talous'.

Biologia ei enää määrittele ihmistä, vaan talous ymmärrettynä virtuaalisena rahanvaihtona, muinaiseen oikonomiaan tätä taloutta ei pidä sekoittaa. Näin ollen saattaa olla väärin sanottu, että kommunismi eli marxismi sitten voitti, sillä kommunismin voitto olisi tarkoittanut muinaisen oikonomian voittoa, ei tätä virtuaalisen rahanvaihdon voittoa. Kommunismiin eivät kuulu optiot, sitouttaminen ja markkina.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Nyt sillä on nimi.
Oli aika, että oli toiseus. Nykyisin on toinen aika, ykseys, jonka on muodostanut menneen ajan toiseus.
Muistatko aikaa, kun muffini oli muffinssi.
Ei se voi olla kasvi. Tosin ajatus on kiehtova. Mietin maalausta, missä parsakaali tulee silmästä ulos ja nousee pään ylle. Tutkin eilen maalaustarvikkeita kaupassa ja maalaan tuommoisen työn. Samoin on viimeinkin maalattava Ristin Tie eli Elämän Puu, mitä en edes osaa selostaa. En tahdo.

Elämäni parsakaalina olisi novellin nimi. Kuinka muutuin parsakaaliksi, kuinka minä muuttui parsakaaliksi. Sellaistahan tapahtuu.

Luin illalla Viljo Remeksen Herännäisyyden nousua ja hajoamista, ilmeisesti kyseessä on väitöskirja ja se on vuodelta 1995. Minua kiehtoo, että joskus on menty hurmokseen ja kyläkunnittain seottu. Herätyksiä oli parisataa vuotta sitten vähän siellä sun täällä. Ilkka Huhdan väitöskirjasta opin, että osa herätyksistä ei ole mahtunut niin sanottuun herännäisyyden historiankirjoitukseen. Eipä tietenkään ja sepä on kiehtovaa. Lainasin kirjastosta muitakin kirjoja historiasta. Ei minua niinkään kiinnosta fennomania ja kansallinen historiankirjoitus, vaan se mikä ei ole kertomukseen sopinut. Tämä on vanha juttu, mutta ei niin vanha etteikö tutkittavaa liikenisi.

Parsakaali. Se rouskuu hampaissa. Miksi rouskut ovat rouskuja? Roustoominen on kanssa. Semmoista ruhjomista.

Tänään jos jaksaisi mennä tulostamaan runoteoksen, joka minulla on PDF:nä. Onko se kokoelma, onko se runoelma, onko se. Voisi sitä lukea koneeltakin mutta mieluummin rahistelee papereita. Niitä harvemmin roustotaan. Papyrusfilian on oltava olemassa.
Joskus olen päässyt seuraamaan, kun hyvä ihminen lukee tekstiäni. Aika mielenkiintoisia ilmeitä ja sitten pelästyneitä kommentteja, viisaimmat keskittyvät ulkoisiin merkkeihin, hölmömmät menevät henkilökohtaisuuksiin. Eräskin siirtyi analysoimaan kuvitusta. Eräs toinen juoksi Kluuvikadulla. Voin huoletta kehua, että toteutan hemingwaylaisen maksiimin, jonka mukaan kirjoittamisen kuuluu aiheuttaa lukijassa tunteita. Se on jo paljon. Jotenkin on itsetuntoaan kohoteltava kun en ole ollut kriittisessä korkeassakaan, tai Oriveen opistolla. Huhujen mukaan siellä ei ole vee tiukassa. Vissiin on jokin silmäsairaus, jota saa jännittää yli kaksi viikkoa. Mutta eikö silmäsairaus voikin olla kasvi päässä? Se selittäisi paljon. Kasvin sanoja nämä ovat.

Kasvi puhuu.

Näen kasvin sellaisena parsakaalina.

Eikö sitä tohtoriaikaa olisi saanut varhemmaksi, miten tässä vappuakin juhlii kun on epätieto kohtalosta. Tosin en juhli. Kun ilman viinaa ei ole iloa elämässä. Jos siellä on kasvi niin kannattaa pikaisesti tehdä loput työt vaikka olen työtön. Ei minulla ole töitä. Tietäisipä työttömyysviranomainen että käy työstä olla hengissä tässä maailmassa näiden ihmisten kanssa. Ehkä hän tietää. Hautajaisissani nautitaan kasvista, mutta ainoastaan laillisesta. Toivon etteivät vasemmistolaiset vieraat toteuta hautajaisissani aatettaan. Oikeistolaiset saavat kantaa arkkuani, ettei käsi menee kramppiin. Ajoin autolla Lausteen kautta. Olen ollut Lausteella/ Lausteessa kerran mutta olin niin kännissä etten muista kuin taloja metsän rajasta. Nyt ne olivat eri puolella tietä kuin silloin vaikka ajosuunta oli sama. Sitä se kasvi teettää. Vettä satoi ja oli inhaa. Mietin kasvia. Mietin että nämä ovat kasvin ajatuksia.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Muistatko, kun huoltoasemista tuli liikenneasemia?
Se on Ilkka "Ike" Kanerva eikä Ilkka "Ile" Kanerva.

Ike, tuo politiikkamme Panu Rajala.
Savukeidas on suomennuttanut pietarilaista nykylyriikkaa. Rodion Raskolnikovin Täiltä sinusta nyt tuntuu on kirjoittajansa esikoisteos.

Rodion Raskolnikov on aiemmin opiskellut oikeustiedettä, mutta siirtyi runouteen. "Se tuntuu aidommalta alustalta poetiikkani välittämiseen", toteaa Raskolnikov Pub Petessä. "Huomenna saatan uida Ahvenanmaalle", hän jatkaa ja päättää:

"Mutta ensin täytyisi käydä rautakaupassa."

Kiireinen esikoisrunoilija katoaa Helsingin sykkivään ilmapiiriin.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Minä katson televisiota
minä en lue
Minä katson televisiota
minä en tee mitään
Minä katson televisiota
minä en kirjoita
Minä katson televisiota
minä en tee mitään
Minä katson televisiota
minä en ajattele
Minä katson televisiota
minä en tee mitään

Juuri päättyneessä ottelussa Real Madrid voitti Barcelonan 1-2. Olen ollut Real Madridin kannattaja yli kolmekymmentä vuotta ja niin kuin eräällä foorumilla joku sanoi niin Barcelonan jalkapallo on käsipallopelaamista. Se ei minua ole miellyttänyt. Se on pahanlaatuista epäjalkapalloa, pelin tappamista, ja kuten ihmisille sopii sitä on pidetty aivan upeana pelityylinä.

Mielestäni Cristiano Ronaldo on maailman paras jalkapalloilija. Yhdessä valmentajanero Jose Mourinhon kanssa hän on tehnyt Real Madridista voittavan joukkueen, enää Real Madrid ei ole se sekava porukka mikä se oli vielä kaksi tai kolme vuotta sitten. Nyt Real Madrid pelaa eikä pelaile. Arvostan Lionel Messiä paljon, mutta hän pelaa loistavassa joukkueessa, joka oli loistava jo ennen Messiä ja olisi loistava ilman Messiä. Sanon tämän kerran ja tämän ovat sanoneet muutkin: Maradona teki Napolista loistavan joukkueen mutta Messi ei ole tehnyt Barcelonasta loistavaa, eikä Argentiinan maajoukkueesta. Cristiano Ronaldo sen sijaan on tehnyt Real Madridista loistavan joukkueen, se on hurja temppu niiden pöljyyksien jälkeen, joihin Real Madrid viimeisenä kymmenenä vuotena on syyllistynyt.

Messi ja Barcelona ovat sympaattisia, pieniä ja altavastaajia, Cristiano Ronaldolla on taas tukka hyvin ja Madrid pääkaupunki. Cristiano Ronaldo myös kaatuilee, mutta kaatuilee Messikin. Lisäksi tuomarit ovat järkyttävästi suosineet Barcelonaa. Mutta mitäpä näistä ja niistä. Pelejä on vielä jäljellä ja seuraava kausi alkaa heti kohta kun tämä kausi saadaan pelattua. Oikeastaan kaudet menevät päällekkäin, maajoukkuetilastoissa ollaan jo kaudessa 2012-2013.

Jos Cristiano Ronaldo pelaisi Barcelonassa, hän olisi tehnyt sata maalia tällä kaudella. Kun laskee yhteen Barcelonan epäpelaamisen ja joukkueen taidon niin maalipaikkoja todella riittäisi.

Onneksi eilen oli häät. Ei omat, vaan ystävän. Häissä oli hauskaa. Pöytäseura oli erinomaista ja puheenaiheet näin ollen korkealuokkaisia. Sitten menimme Runeberginkadulle katsomaan televisiota. En ajatellut mitään. Mietin että näin on hyvä. Lueskelin Teemu Ikosen kirjaa, se oli mielenkiintoinen. Onneksi pian pääsi nukkumaan.

*

Elämä on mennyt lueskeluksi. En millään tahdo jaksaa lukea kahta sivua. Nyt kuitenkin yritän lueskella muutamia runoja, kirjoitan niistä sitten. Runot ovat mukavia. Kukahan nekin on keksinyt? Noobelin arvoinen keksintö. Lääketieteen, kemian vai fysiikan palkinto? Lääketiede olisi ilmeinen, joten sanon kemian. Se on hauska ala. Myös fysiikkaa kannatan.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Viime ja tällä viikolla on noin kolmesti tullut hämärästä esiin nimi Kauko Kare. Googelsin ja Kauko Kare muistetaan unohdetuksi. Käsittääkseni Kareesta on kuitenkin väitöskirja teossa. Lukekaa, selailkaa hyvät ihmiset Kauko Kareen kirjaa Tähän on tultu. Kyllä Liberalismin petos on sille sukua.

Aikoinaan saatoin lukea Noottiakin, kun ystäväni sitä vilautteli. Eipähän sellaista tekstiä muualta tavannut. Sen verran kehun, että minun luokseni usein saapuvat supattamaan nämä niin sanotut vastarannankiisket.

Oulunkylän kirjakaupan omistaja kertoi tunteneensa Kauko Kareen. Kehui keskusteluja. Jäi taas yksi merkittävä ihminen tapaamatta. Kotipuolessa Tähän on tultu oli tärkeässä paikassa kirjahyllyä, siinä missä oli muuta Kekkos-vastaista kirjallisuutta. Yrjö Keinosen kirjat olivat sivummalla, korpraaliksi Keinosta meillä joskus puhuteltiin kun oli taas ollut rajakiistoja, mutta Kauko Kare oli arvossaan. Mannerheim seinällä ja Paasikiven pää, ja Aleksis Kiven. Isoisä ei suostunut koskemaan Helsingin Sanomiin, se oli periaatteellisuutta mistä minä pidän.
Viimeksi toissapäivänä minulla oli sellainen tunne, että teen luettelon ihmisistä jotka tahdon hengiltä.

Eivät tällaiset tuntemukset minulle ole lainkaan vieraita. Mutta onko tämä yleistä? Sen tahtoisin tietää. Lopetettaisiin valehtelu ja kerrottaisiin tunteista. Ehkä on ihmisiä, jotka eivät tunne milloinkaan, tai vain harvoin, tappoon tahtovaa vihaa ihmisiä kohtaan. Tässä on se, että siinä tapauksessa me ihmiset olemme hyvin erilaisia. Se ei ole luokka- tai rotuerilaisuutta, en tiedä oikein mitä se on, ja kyynikko puhuisi nyt lääketieteestä.

Toisinaan suututtaa. On tietenkin mahdollista, mutta se on itsekehua, että tunnen vahvemmin kuin ihmiset yleensä. Minä olen jäävi tähän sanomaan. Olen kyllä kuullut sensuuntaisia mainintoja. Tunnen huomattavaa samastumista lukiessani vaikkapa Rousseauta. Se tieteellisyydestä, en kykene objektiivisuuteen. Mutta sitä ei pidä sanoa. Tästä syystä vastustan "kriittistä luentaa", sillä sitä ei mielestäni voi olla, joten ei siitä kannata juuri puhua. Moni puhuu. He ovat jotakin eri lajia kuin minä.

Muista kiusaantuneisuus kun puhutaan jääviydestä. Siitä ei pitäisi puhua. Eli siitä kannattaa toitottaa jatkuvasti. Arvostamani runoilija-kriitikko-ajattelija Jonimatti Joutsijärvi kertoi minulle mitä kriittinen luenta on:
Alkujen aluksi kriittinen luenta on itsekriittistä luentaa, jossa pyritään mielistelyistä ja loukaantumisista riippumatta havaitsemaan, kuvaamaan, analysoimaan ja tajuamaan kohdeteoksesta jotakin runouden sekä elämän kannalta mielenkiintoista ja koskettavaa ja käytännöllistä. Älä Sami huku noiden sidosten yhdentekevään suohon. 
+ kriittisessä luennassa kohdeteoksen toimintatapaa suhteessa sen mahdollisiin päämääriin ja ainakin lukijan kirjallisuuskäsitykseen (ynnä muuta) tarkastellaan arvioivasti ja arvottavasti, kenties osoittaen ongelmakohtia, ja ainakin pyrkien esittämään poetiikkaa ja/tai luentaa mahdollisesti rikastuttavia lukuhavaintoja. Jne. yms. 
Tämä löytyy merkinnän "runokritiikki on jäljessä" kommenttiosastolta. Kriittinen luenta on siis aika lailla sitä, mitä historiantutkimuksen puolella on harrastettu niin kauan kuin on ollut historiantutkimusta ja yleensäkin humanistisissa tieteissä "pyritään mielistelyistä ja loukaantumisista riippumatta havaitsemaan, kuvaamaan, analysoimaan ja tajuamaan - - elämän kannalta mielenkiintoista ja koskettavaa ja käytännöllistä." Tuo "elämän kannalta" saattaa olla tärkeä, myös tieteenhistoriallisesti.

Kyseessä on ideaalinen ja idealistinen lähestymistapa, mutta yhdentekeviin soihin ei pidä upota. Ihminen on kone, joka arvioi ja arvottaa ilman sitoumuksia. Mutta minua kiinnostavat suot. Suomihan on yksi suo, joka jatkuu Venäjällekin.

Ehkä lainaamassani tekstissä tarkoitetaan, että kaikki tai valtaosa kritiikin lukijoista tietää, että on olemassa jääviyksiä ja sitoumuksia, mutta ei niiden pidä antaa haitata, kunhan ne joskus muistaa ja siten osaa suhteuttaa kritiikin vallitsevuuteen.

Miksen ole kirjoittamassa sitä kamalaa esseeksi sanottavaa paperiläjää, vaan olen tässä suossa, kun kuitenkin kaikki on hyvin ja ihmisillä vitun hyvä tahto?
Timo Vihavaisen erittäin tärkeä kirjoitus. Löysin Vihavaisen kirjoitukseen Kari Klemelän kautta, jolle myös kiitos. Tässä kulttuurissa täytyy olla vanha, että uskaltaa sanoa asioita, kuvata maailmaa.

Yleensä ihmiset eivät tiedä, mitä puhuvat, pitäisi ensin lukea ja kokea, pelkkä "bilettäminen" vihreiden ja vasemmiston juhlissa ei riitä. No, eräät bileet päättyivät viime kesänä Norjassa ikävästi, lasten mehuhetki, vaikka luulen että kannabis oli siellä suosituin nautintoaine. Sen pitäisi kertoa näille postpoliitikoille asioita, että joku kaheli tulee aseiden kanssa heidän saareensa. Luin viikonloppuna mestauksesta selvinneen nuoren naisen mietteitä Iltalehdestä ja hän kertoo:
En mieti paljonkaan tulevaisuutta, koska en tiedä mistä seuraavaksi innostun.
Nuoren naisen tavoitteena oli ura mallina, mutta nyt kun jalassa on "miehen nyrkin kokoinen arpi", hän kokeilee näyttelemistä. Artikkelissa sanotaan:
Tällä hetkellä Alexandra panostaa muotiin ja koulussa olevaan yhteen tiettyyn poikaan enemmän kuin politiikkaan.
Ei tuota porukkaa voi rakastaa. He ovat sellaisia, että sympatisointikin on hankalaa. Kaiken lisäksi nuori nainen vaikuttaa haastattelussa kaikkea muuta kuin traumatisoituneelta, vaikka sitä varmasti on. Hän ei tajua edes traumatisoitua. Hän on yhtä pihalla, kuutamolla ja muualla kuin tämä hra B., joka teki oman ratkaisunsa. Ja eikö hra B. ollut näitä "ilman"-kavereita, epäilemättä koulukiusattu jne., jotka ovat vuosikaupalla kuunnelleet nykyisen kannabiskansan irvailuja.

Sanon tämän, koska olin koulussa nykyisten hyvien ihmistemme kurmuutettavana päivästä toiseen. Minusta on lähinnä outoa, etten milloinkaan ottanut asetta kouluun, aseita meiltä olisi löytynyt ja olisin osannut niitä käyttää. Jäivätpähän tulevat opistoinsinöörit ja lääkärit ja sopupelaajat henkiin. Tarkoitan, että se oli pelkkää sattumaa. Että jäivät henkiin.

Teemmekö me mitään sen eteen, etteivät ihmiset tappaisi toisiaan? Keskitymmekö ennemmin yhteen tiettyyn poikaan? Kun on ne pojat ja tytöt, joilla ei ole värikästä etnistä taustaa, vai miten se sanotaan. Kaikki on mennyt ympäri ja pysynyt samana, miinus- ja plusmerkit ovat vain vaihtaneet paikkaa. Onko todellakin mahdotonta luopua miinusmerkeistä?

Nyt muistan että joskus mietin, että tapan kaikki. Mutten tehnyt asialle mitään. Olisin halunnut. Kuitenkin tieto siitä, että vittuilu loppuisi kertalaakista, antoi minulle toivoa. Se minua esti, että olisin joutunut asiasta itse vaikeuksiin vaikka tarkoituksena oli että kaikki muut joutuisivat vaikeuksiin, sellaisiin lopullisiin vaikeuksiin. En ajatellut näitä tyyppejä ihmisinä. Katumusta tuskin olisin tuntenut suuren tilientasauksen jälkeen, jolloin vastapuolelta olisivat kadonneet tilit lopullisesti. Näin voin ymmärtää, että jokin luokka/ rotu/ tms. voidaan hävittää vailla katumusta, minä tiedän sen sillä olisin ollut valmis toimimaan tuhoavasti. Kun tarpeeksi on vittuiltu, ei näköjään enää välitä.

Ehkeivät kaikki ihmiset ole tällaisia. Mutta tällaisia on olemassa. Olkaa heille eli olkaa kaikille helliä, ettei mitään kamalaa pääse tapahtumaan. Tietenkin, jos on tolkuton puupää niin asia on hankala, mutta he, nimenomaan he, uskovat enemmistön sanaan ja toimintaan.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Mana Mana, Elämä on murheen laakso




Tuo nainen jota olen niin rakastanut
Hän toisen miehen kanssa kulkee nyt
Hän hymyile ei kun hän tulee vastaan
Hän niin hellästi suutelee uutta lastaan


Sillä elämä on murheen laakso
Sillä elämä on murheen laakso

Ei rahani riitä enää edes viskiin
Täytyy tyytyä vain halpaan viiniin
Ja kun viimeiset pennit mä tiskille iskin
Muistan päivää koska viimeksi itkin

Sillä elämä on murheen laakso
Sillä elämä on murheen laakso

Tästä täytyisi kai liittyä pelastusarmejaan
Että kunnolla voisi purkaa harmejaan
Sillä ei ole enää ystäviä
On aivan kuin eläisi kuolemassa

Sillä elämä on murheen laakso
Sillä elämä on murheen laakso
Sillä elämä on murheen laakso
Sillä elämä on murheen laakso
Sanoituksen Lähde
Breivik-viikko (sen meille tarjoaa Norwegian Airlines)
Hannu Helin kuvina.
Tänään Jouko Turkka täyttää 70 vuotta. Me emme ole paskankaan arvoisia Turkan rinnalla. Olen käsitellyt Turkan Häpeää toisinaan, romaania sivuten, mutta kunnon analyysiä uupuu. Sen teen. Häpeä on niitä tärkeimpiä romaaneja suomalaisen kirjallisuuden historiassa. Se on niin avoin ja rehellinen ettei siihen moni pysty. Jostakin Ranskanmaalta löytyy lähimpiä esimerkkejä, mutta kun me olemme moukkia niin meillä ei ole toivoa. Ruotsilla on Strindberg, mikä onkin Ruotsille aivan oikein.

En ole varma, ansaitseeko jokainen maa Turkkaa tai Strindbergiä, mutta jonkinlaisesta sivistyksestä on oltava kysymys jos tällaisia kavereita ilmaantuu. Sanoi Linkolakin, että miten Suomen kaltaisessa hölmölässä voi olla Aleksis Kiven tasoinen kirjailija, siinä riittää miettimistä. Kulttuurivaltio ansaitsee suuren ajattelijan ja taiteilijan, mutta Suomi ei ole kulttuurivaltio. Muttei ole Ruotsikaan.

Suomi on yrittänyt saada Turkkaa hengiltä vuosikymmeniä, mutta eivät nämä torvelot ole edes siinä onnistuneet. Nyt Turkka on seitsemänkymmentävuotias ja vaikuttaa, niin kuin aina, hyvävoimaiselta. Sukupolvi toisensa jälkeen suuttuu Turkkaan mutta hän on mikä on, Turkasta tosiaan voi sanoa että hän on "aito itsensä".

Toivoisin että Jouko Turkan televisio-ohjauksia näytettäisiin televisiossa, eli Yleisradion Teemalla. Ei oikein Kiimaiset poliisit sovi MTV3:n "formaattiin", sillä Kiimaiset poliisit kuvaa MTV3:n formaattimaailmaa. Tosin itseensä sulauttaminen on oiva tukahduttamisen muoto (mikä eläisi MTV3:n formaattimaailmassa?). Maailman luonne on formaattinen, kausinen, ja ihmisten naamoja vedellään kankaalla, joka on kastettu formaldehydiin. Tämä tiedetään.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kalervo Palsa, Amok (1967)

vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun vitun
vittu
Ole kyyninen. Ja elä. Usko ihmiseen. Ja kuole.
Guns N' Roses 14.4.2012



Tästä puuttuu Paradise City,  Axl Rose, Izzy Stradlin ja Dizzy Reed, mutta muuten on. 5.5. viimeistään paremmalla laadulla. Kuitenkin, tämä on historiallinen hetki. Steven Adlerkin pääsi taas kapuloihin & kannuihin.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Maailman luonne, osa aikamones: Maailmassa haastetaan. (Myös tosiasioita.)

Eikö avaruussukkulankin nimi ollut Haastaja? Mitä siihen sanoi koloasteroidin ekstraterrestriaali?

Hänelle huoltolento toi miljoonan vuoden takaiset syksyn uutuudet, joista hän paraikaa lukee Timmo Melinkäisen Libyalismin petosta (Pamfletistinen essee). Paikallinen Gaddafi olikin pelkkä paaska, sanotaan kirjassa, joka ilmestyi jo keväällä miljoona vuotta sitten.

"Kirjakevättä", tokee koloasteroidin ekstraterrestriaali ja tekee alleviivauksen Libyalismin petokseen sivulle 35. Ja hän laulaa: "Where do we go now... where do we go now... where do we go now... Backstage." Sitten hän katsoo seremoniaa Ohiosta ja miettii Juice Leskistä.

Aika vierii moneen suuntaan ja koloasteroidin ekstraterrestriaali lukee vaimoltaan saamaansa postikorttia:

"Jemina lähettää terkkuja. Narsissin sipulit lähtivät keväällä kasvuun, vaikka ne olivat olleet maan pinnalla ja lumen alla koko kylmähkön talven. Kulutin jo kolmannen dildon loppuun. Jemina lähettää terkkuja. Sen jo sanoinkin. Ikävöi isää. Minäkin."

Koloasteroidin ekstraterrestriaali lisää sanakirjaansa

Kirjasyksyä. Suruisin vuodenajoista. Se kuuluu kieltää, niin olemassaoleva se on. --> Kriittisesti nykymeininkiin suhtautuva.
Luen kymmentä tai viittätoista blogia säännöllisesti, niin kuin sanotaan. Merkitsen luettaviksi blogit, joiden tekijä/ tekijät minua kommentoivat ja käyskelen heidän blogeissaan. Näin olen löytänyt uusia mielenkiintoisia blogeja. Pidän myös kohteliaana sitä, että jos joku kommentoi minua, laitan julkiseen tietoon että seuraan/ luen hänen blogiaan. Minua todellakin kiinnostaa ihminen, joka on lukenut tekstiäni. Tai ainakin vilkaissut.

Tällä blogilla oli äsken kahdeksan lukijaa, se nyt ei ole mitään verrattuna moniin kirjallisiinkin blogeihin ja varmaan monilla blogeilla on useita satoja lukijoita.

Sitten ovat nämä "bändärit" eli merkittävien blogien seuraajat, jotka saavat nimensä ja kuvansa esiin, kun ilmoittavat seuraavansa/ lukevansa blogia. Aavistuksen harmittaa ettei minulla näitä bändäreitä ole. Voisin kehottaa heitä suksimaan kuuseen.

Minun blogini lukijat ovat aitoja seuraajia, lukijoita, eivätkä mitään muodin perässä juoksijoita. Eivätkä he milloinkaan saa muotia kiinni. Minun blogini seuraajat ovat edellä aikaansa. Olen ylpeä lukijoistani, jotka eivät ole pelkkiä seuraajia vaan kulkevat myös blogini edellä. Mutta bändärit, älkää tulko tänne, täällä ei ole mitään ajanmukaista. Sen voin huoletta sanoa, kehua.

Itse asiassa olen sitä mieltä, että tyylini on ainutlaatuinen. Sanon jopa, että minulla on huono itsetunto, sitä nyt ei pitäisi kenenkään sanoa. Amerikkalaisen markkinointipsykologian mukaan huonon itsetunnon tunnustaminen ei ole viisasta. Älä tunnusta mitään. Minä tunnustan kaiken. Siitä on poetiikat kaukana.

Huomenna on kirjoitettava. Viidenkymmenen liuskan päässä on maali. Se on sinistä.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Keikka meni aika hyvin ja katsojia eli kuulijoitakin oli kaksinumeroinen lukumäärä. Tietenkin suurin osa oli sairastunut, lapsi oli sairastunut tai asteroidi tipahtanut päähän, mutta mitäpä heistä. Esittämämme cover-kappale, John Cagen 4'33'', sai merkittävää tunnustusta. Joku ehdotti, että kappaleen versioista voisi tehdä levyn. Se on hyvä idea. Kymmenisen kertaa samalle levylle. Siinä olisi kokeilevuutta. Luulen ettei sellaista levyä ole olemassa.

Keskustelimme Liberalismin petoksesta. Kirja on liian tosi ihmisille, siinä ei valehdella juuri lainkaan. Esitin varauksen Axl Rose -kohdasta, esimerkkikappaleen olisi pitänyt olla It's So Easy eikä hempeä Sweet Child O' Mine. Kuulemma toisen kirjoittajan tekosia. Kirjoitusvirheitä on vähän, yksi noin kahdeksassatoista sivussa.

Televisiossa nostetaan painoa. Se on hurjan näköistä hommaa. Liettuan kaveri onnistui. Laji on hyvin taktinen ja tekninen. Yrityksiä ei ole loputtomasti, vain kolme, eikä yli yhteen epäonnistumiseen ole varaa. Urheilijan ja valmentajansa on tiedettävä tarkasti mihin urheilija kilpailupäivänä kykenee. Ja millaisia riskejä voi ottaa. Taas on Liettuan poika lavalla. 180 kiloa tempaisi ylös ja oli tempauksessa paras 94:n kilon sarjassa.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Mutta että täälläkin:
Sofin Solzhenitsyn on isokokoinen
Hyvin patriarkaalista on puhua Sofista, asiallisempaa olisi puhua kirjailija Sofi Oksasesta. Sofistit! Vanhojen miesten autuas jälkikiima (vrt. Salaman mainitsema suomalainen kännykkäkiima).

Sofi Oksasessa on mielenkiintoista, että hän olisi puhdistamassa ja leirittämässä toisinajattelijat heti jos se vain onnistuisi. Ja onnistuuhan se, leiri on päissämme. Sofi Oksasesta olisi Neuvosto-Virossa tullut loistava politrukki, joka olisi kertonut mikä milloinkin on soveliasta. Tämän me tiedämme, me tiedämme Sofi Oksasen hirmuvaltaisen luonteen, emmekä tee asialle mitään kun meillä on leiri päässä. Se on meidän kolmannen valtakunnan salaisuutemme.

Sofi Oksasesta paistaa hirmuvaltius niin selkeästi, kirkkaasti, että sitä on hankala nähdä. Hän jaottelee ihmiset surutta hyviin ja pahoihin ja vielä niin populistisesti, että sen tajuaa vähän loivempiälyisempikin. Miksi Suomea kiusataan Sofi Oksasen kaltaisella parhaiten-tietäjällä, joka on lukenut kaksi kirjaa ja kertoo niiden pohjalta lopullisia ratkaisuja lopullisiin totuuksiin? Missä on armo? Missä on inhimillisyys? En näe niitä Sofi Oksasen toiminnassa.

Ja mitä jos syksyinen uusi kirja on huono? Silloin alkaa todella rasittava aika. Saa kuunnella jupinoita jopa "suomalaisesta kateudesta", mutta maastamuutolla Sofi Oksanen tuskin tulee uhkaamaan, vaikka itse toivon että hän muuttaisi vähintään Viroon. Tosin ei Viro ole häntä ansainnut, Venäjä on, menisi sinne tekemään "ihmisoikeustyötä", niin kuin kertomansa mukaan olisi toiminut ellei olisi hankkiutunut kirjailijaksi. Nyt Sofi Oksanen tekee kirjallisuudella politiikkaa, "ihmisoikeustyötä" tarkemmin sanoen.

Ja koko ajan raivostuneena. Minä en pidä sellaisesta. Se on pelottavaa. Tai tämä kansanpainos Sofi Oksasesta, Katja Kettu, keitä niitä raivoajia on. Minulla on niin huono oma- ja itsetunto muutenkin, etten jaksa kuunnella juttuja todellisista ja kuvitelluista synneistäni. Minä olen syntinen. Mutta niin olette tekin. Me kaikki olemme. Tämän älyämistä toivoisin tältä porukalta, jota pelkään. Tässä on tarpeeksi hankalaa muutenkin että vielä pitäisi kuunnella hyvin fraasikasta selitystä asioista, joita joka päivä syvällisesti tutkitaan yliopistoissa. Maailma on paha paikka ja me kaikki olemme siihen yhtä syyllisiä. Myös Sofi Oksanen, Katja Kettu ja muut hyvät ihmiset. Kertokaa edes joskus heikkouksistanne. Ettei muiden tarvitse kertoa.

Anteeksi. Olen pahoillani. Minä en vain jaksa oikeassaolijoita ja heidän hännystelijöitään. Ollaan samassa veneessä. Ruumisveneessä. Minulla on syviä antipatioita Sofi Oksasta kohtaan, sillä niin kuin en itse tietäisi olevani täysi paska.

torstai 12. huhtikuuta 2012


Online Etymology Dictionary
 
Search: essay

essay (v.)
"to put to proof, test the mettle of," late 15c., from M.Fr. essaier, from essai (see essay (n.)). This sense has mostly gone with the divergent spelling assay. Meaning "to attempt" is from 1640s. Related: Essayed; essaying.
essay (n.)
1590s, "short non-fiction literary composition" (first attested in writings of Francis Bacon, probably in imitation of Montaigne), from M.Fr. essai "trial, attempt, essay," from L.L. exagium "a weighing, weight," from L. exigere "test," from ex- "out" (see ex-) + agere (see act) apparently meaning here "to weigh." The suggestion is of unpolished writing.
essayist
c.1600, from essay (n.) + -ist. Fr. essayiste (19c.) is from English.
Ja hetken päästä:
berserk (adj.)
1844, from berserk (n.) "Norse warrior," by 1835, an alternative form of berserker (1822), a word which was introduced by Sir Walter Scott, from O.N. berserkr (n.) "raging warrior of superhuman strength;" probably from *ber- "bear" + serkr "shirt," thus lit. "a warrior clothed in bearskin." Thus not from O.N. berr "bare, naked."
Thorkelin, in the essay on the Berserkir, appended to his edition of the Krisini Saga, tells that an old name of the Berserk frenzy was hamremmi, i.e., strength acquired from another strange body, because it was anciently believed that the persons who were liable to this frenzy were mysteriously endowed, during its accesses, with a strange body of unearthly strength. If, however, the Berserk was called on by his own name, he lost his mysterious form, and his ordinary strength alone remained. ["Notes and Queries," Dec. 28, 1850]
The adjectival use probably is from such phrases as berserk frenzy, or as a title (Arngrim the Berserk).
Viimeisen vrk:n aikana kahdesti:
miten jaksavatkin olla tommosia, vuositolkulla jauhavat että ken
Tässä on salaliitto. Että jaksavatkin, jakavatkin huonoa tietouttaan toisillensa että mitenkin onkin kenenkin retoriikka. Muistan jo koulunpihalta, kun muutama oli aina nälvimässä. Nyt on mieli pahana.
Jäi Frasier näkemättä kun luin Liberalismin petosta. Luin sen loppuun. Jopa on hurja kirja! Siinä on oikeastaan kaikki olennainen niistä surullisista tapauksista, jotka johtivat Tavastian vaalivalvojaisiin 2012.

Kehotan ostamaan kirjan valmistujaislahjaksi niin ylioppilaille, ammatillisen tutkinnon suorittaneille kuin erityisesti humanistisia tieteitä opiskelleille.

Liberalismin petoksessa molempien kirjoittajien hyvät ominaisuudet nousevat esiin ja kärjistykset ja laimennukset jäävät pois. Kyseessä on kylmänviileä selonteko.

Kirjassa oli muutamia kohtia, joista en tiennytkään. En muista, että Sibeliustakin on sanottu "natsiksi", noh, ketäpä ei olisi sanottu. Ja pitäähän Sibeliustakin sitten suomalaisten hävetä.

Itse kun mielelläni esiinnyn "historia-alan asiantuntijana", joudun jatkuvasti häpeämään kun en ole lukenut esim. Tony Judtia tai jotakuta muuta mielenkiintoista tutkijaa. Ja pitäähän sitten suomalaisena hävetä. Mutta siis Liberalismin petoksen kirjallisuusluettelosta voi kaivaa mielenkiintoisia kirjoja ulottuvillensa.

Yhdessä kohdin pääsin olemaan tietävä, kun Kari Hukkilan Kerettiläisesseille naurettiin, vaikkei naurettu, vaan osoitettiin että millainen opus kyseessä on. Jouduin sen aikoinaan arvioimaan ja sujautankin tähän aika pätkän arviostani:

Muutaman kerran Hukkila tuo itsensä näyttämölle muunakin kuin aina oikeassa olevana ihmisenä. Eräs pohjoisafrikkalainen poika on hänestä jopa luotaantyöntävä, mutta ei Hukkila laajemmin ”heikäläisiä” kritisoi. Siinä Notre-Damen paikkeilla Pariisissa ystäviensä kanssa notkuessaan, emme oikein saa tietää miksi hän siinä notkui, mutta olisi hauska tietää mitä ystävät (algerialaiset, suomalaiset, ranskalaiset, jne.) notkumisesta ajattelivat, joka tapauksessa Algerian sodan veteraani tulee solvaamaan Hukkilan algerialaisia ystäviä.
Hukkila kuvaa miestä: ”vanha ranskalainen asunnottoman näköinen ja tuntuinen alkoholisti” – - ”ulkoiseltakin olemukseltaan vastenmielinen äijä” – - ”juopunut, haiseva, onnahteleva iljetys” – - ”horjahteleva hylky”. Eli tähän loppui ymmärrys. Kohtaus ponnahtaa ikävästi tekstistä esiin, vaikka veteraanin kertoma olisikin totta, että hän olisi tappanut ja kiduttanut algerialaisia. Näissä kohden tulee mieleen toinen Savukeitaan esseisti, Antti Nylén, joka myös on suvaitsevainen suvaitsevaisia kohtaan. Todellakin, kun suvaitsevaisuusfalangi nousee Suomessa valtaan, tiedän heti häipyä tästä maasta.
Hukkilalla on myös aika erikoisia kokemuksia homoista: ”Jokainen homoseksuaali jonka tunnen olettaa, että kahden miehen välinen ystävyys on puolitiehen pysähtynyttä halua, kompromissi halun ja torjunnan välillä.” Aion kysyä homoystävältäni seuraavan kerran, kun tapaamme, tahtooko hän minulta muutakin kuin juttuseuraa.
Hukkila kuitenkin korostaa, ettei hänellä ja Hafedilla olisi ollut mitään homostelua vastaan, mutta heterous oli esteenä. Harmillista. Mutta en minä Hukkilaa laajakatseisempi ole, sillä käsitykseni pohjoisafrikkalaisista ovat järjestään kielteisiä, ellei Etelä-Sudania lasketa Pohjois-Afrikaksi. Jokainen pohjoisafrikkalainen jonka tunnen olettaa, että kahden miehen välinen ystävyys on puolitiehen pysähtynyttä ryöstöä ja väkivaltaa, kompromissi ryöstön ja väkivallan ja torjunnan välillä.
Tällaisista jutuista on vähän hermostuttu. Siis minun jutuistani, ei tämän esseistivän ilmeisen veijarin. Mitäpä siitä. Nykyään kirjoittaisin kiltimmin, ts. en kirjoittaisi tuollaisesta jälkikolonialismikriitikosta sanaakaan. Ja nyt tässä kirjoitan.

Ihmisten on pakko kehua Liberalismin petosta, sillä he ymmärtävät että siten siitä pääsee nopeimmin eroon. Ehkä joku pöljä rääkäisee. Minä sitä kehun mutta väitän että ilman opportunismia kehun, tai vähän mutten paljon opportuneeraten kehun. Tosin siihen pitäisi olla syy, opportunismiin.

Kirja on miellyttävä myös ulkoasultaan. Vätin Kustannus saattaa saada siitä innoitetta. Ulkoasusta. Ehkä Vätin Kustannus alkaa houkutella näitä kirjailijoita talliinsa, jossa todella on tilaa.

Liberalismin petos kuvaa älymystöä, joka ihmetteli kun työväestö halusikin vain porvariksi eikä miksikään muuksi, sitä pettymystä joka taitaa olla ikiaikainen. Tuli mieleen Suomesta nämä 1900-luvun alun kutsuntalakot, joihin rahvas ei tarpeeksi osallistunut, ja ainakin Juhani Aholta meni fiilis. Sellaista se on. Että menee fiilis.

Siis kahdenlaista liberalismia on, 60-lukulaista arvoliberalismia ja 80-lukulaista talousliberalismia. Jotenkin nämä jälkimmäiset tuntuvat sympaattisemmilta, kun he ainakin vähän olivat rehellisiä eli itsekkäitä. Saatoin ymmärtää väärin. 60-lukulaisia kohtaan en tunne kuin välinpitämättömyyttä, vaikkei se ole totta sillä inhoan heitä.

Mikael Jungner. En voi käsittää, että tämä ilmeinen veijari hänkin, on sosialidemokraatti. Eikö sen pitäisi olla kokoomuslainen? Kokoomuksessahan tuollaisia on. Toisaalta Kokoomusta äänestävät työläiset eli ota tästä selvä. Näitä kimurantteja asioita, näitäkin, Liberalismin petos käsittelee. Laitoin Hännikäiselle tekstiviestin luettuani ja ylistin. Varmaan ajatteli, että taas se hullu. Kirjassa on selkeällä tavalla esitetty monia asioita, jotka ovat häivähdelleet sekavassa mielessäni, enkä ole lainkaan kyennyt edes ajattelemaan niitä, mutta nämäpä tyypit ovat kirjoittaneet kokonaisen kirjan näistä asioista.

Mutta Alexander Stubb kannattaa HIFK:iä. Ja se toinen joukkue hävisi ratkaisevasti illalla kun lueskelin Liberalismin petosta. Loppuottelu käydään Päijänteen päästä päähän. Voi Suomi-laivalla matkustaa vieraspeliin.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Minua pilkataan!

Olen hyvin mieli pahana. Nyt. Ja Facebookissa rienaavat, hyväkkäät! Kyllä en enää milloinkaan hakuja tutki. Käänteinen yksirivinen hakukonerunous on pilkan esineenä! Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!

Löytöruno eli suosittu hokema:

Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
Ei ymmärretä, missä runous nykyään menee, kun ei ymmärretä missä runous nykyään menee!
En määkään ymmärrä kun on mieli niin pahana että että että että että että että että että että että
Eilen 20.00 viiva tänään 19.00 tämä, kerran:
katariina sourin kirjallisuudenhistoria
 
Tänään kävelin Turun Hämeenkadulla ja kipaisin numerossa seitsemän sijaitsevaan Kansalliseen Kirjakauppaan. Kysyin Kansallisessa Kirjakaupassa mukavalta rouvalta onko heillä Liberalismin rappiota. Ei ollut. Sitten ne tekijät. Ei Hännikäiseltä löydy. Mutta Melenderiltä löytyy Liberalismin petos. Sepä se olikin. Ja löytyi kaunohyllystä, se ihmeytti mukavaa rouvaa. Nyt ymmärrän, että kehitys, siirtymä, on sama kuin urheilussa, tarkemmin sanottuna luistelussa, jossa aiemmin oli kaunoluistelua ja nyt taitoluistelua. Kaunokirjallisuudesta on tulossa taitokirjallisuutta.

Kirjan ulkoasu on miellyttävä ja sivumäärä samaten. Hinta oli karsea, 32 euroa ja 70 senttiä. Noin 25 senttiä sivulta. Luin johdannon ja vähän lisää, olen sivulla 34. En voinut olla ajattelematta, että jos kirjoittaisi kirjan Libraismin petos. Pamfletistinen essee. Eli mitenkä paljastuikin, että horoskoopit ovat petosta.
Luutiissa kirjoittaa Maaria Pääjärvi viitaten esseeseminaariin, joka oli jossakin:
Mainitsin Katri Valan kirjan Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimurin (julkaistu postuumisti 1945) kirjana, joka olisi nykyään julkaistu esseekokoelmana, vaikka se aikanaan sai kantaa “pakinoiden” nimeä. Esimerkki vertautuu esseen lajikäsitteen muuttumiseen ensinnäkin mielipidekirjoituksen suuntaan ja toiseksi ajankohtaisten aiheiden käsittelemiseen. Siksi Valan pitkähköt ja oivalliset tekstit eivät ole esseitä. Toinen mainitsemani kirjoittaja oli Sinikka Kallio-Visapää, joka kirjoitti perinteistä kirjallista, kaunopuheista ja -sieluista esseistiikkaa. Kolmanneksi mainitsin Pekka Suhosen, joka on oivallinen yksittäisten esseiden kirjoittaja.
Alleviivaus minun. Joku jossakin kysyi, että onko nykyesseiden kaltaisia esseekirjoja ennen ollut. Tuli mieleen: Esa Saarisen Epäihmisen ääni. Ja sitten tietenkin Punkakatemiat ja Sianhoidolliset käsikirjat. Tästä politisoitumisesta on puhuttu, eikä 80-luku ollut poliittinen, kun oli aavistuksellinen ähky edellisen vuosikymmenen jälkeen ja kirjoiteltiinkin sitten Punkakatemioita ja Sianhoito-oppaita, mutta nyt olemme taas poliittisessa ajassa, siitä on mainittu Suuressa Essee Keskustelussa.

Epäihmisen ääni on temaattinen teos, kokonaisuus. Sen nimi on parodia Ihmisen ääni -sarjasta (no niin, kolmekymmentä esseeteosta lisää, myös poliittista puhetta sisältävää) ja se kertoo aika lailla samoista asioista kuin Nylénin ja Hännikäisen kirjat. Ilmankos olen niin kovin mieltynyt näihin kahteen herraan, kun heitä lukiessani kuulen kaikuja menneiltä ajoilta, joilta, joilta en tahdo välttyä.

Viisi tai kuusi vuotta sitten löysin Epäihmisen äänen Tornion kirjaston poistomyynnistä ja ostosuorituksen jälkeen vein kirjan kotiini ja luin sitä. Olin edelleen vaikuttunut. Kirjoitin Esa Saariselle kiitossähköpostin ja systeemiprofessori jopa vastasi.

Mutta nyt tuli postista kirja, enkä ehdi enempää pölistä esseistä. Voikaa hyvin, rakastan teitä.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Voihan essee.
Essee ei ole niitä parhaita sanoja.
Essajee.
Se on kuin Stade de Francella kolmiloikkaaja valmistautumassa kolmanteen karsintaloikkaan ja yli menee, voi vittu. Ja Niki Juusela hermona mediazonella että mitä kysyisi tältä liberialaiselta pösilöltä, joka luuli että karsinnassa on kuusi yritystä, vaikkei Niki Juusela sitä tiedä eikä sitä voi tietää kun ei se ole totta, mutta ukrainalainen kilpatoveri levittää tällaista tarinaa. Sen voisi tietää. Ukrainalaisella meni toisella yrityksellä viisi senttiä vaille karsintarajan (17.05, siis tämä on karsintaraja), sehän riittää ja kolmannella 16.30. Yritä siinä sitten.
Ennen vanhaan yritettiin tanssilavalla naista ja tanssilavan takana vetää miestä turpaan. Nykyisin on essajee. Naisten haku koko illan.
Inarin Yritys. Sieltäkö se Koo-Pee Kyrö on lähtöisin, amatööriseura takuulla, amatöörien puuhastelua, sellaista yrittelyä. Ars Amatööri. Arsi Harju. Enää ei ole edes ruskeita kirjekuoria, urheilun salaisuus on dopingia eikä rahaa, sillä yrittänyt on laitettu.
"Suomen tavoittelevin poikamies", kuvattiin erästäkin siinä suomalaisessa suositussa televisiosarjassa.
Täällä tapellaan.

Kuitenkin vastustan yleisnimitystä Hännikäinenmelender ja harrastan itse yleisnimitystä Melinkäinen. Siinä on eräällekin jälki-satiirikolle miettimistä että miten olisi voinut dialogiensa päähahmon nimetä, jos olisi ollut vähänkin älliä.


Muistan ihmetelleeni (myös ääneen), kun kirjaansa kirjoittivat, että miten noin kaksi erilaista ihmistä saa sanansa sopimaan samojen kansien väliin, mutten älynnyt että vastaanotossa ne ongelmat vasta alkavat. Vasta-alkajien on hyvä muistaa, että vastaanotto oli aikoinaan kova juttu niin kuin lättähatut asian esittävät.

Tässähän on vain toisella voitettavaa ja vain toisella hävittävää.

En aivan jaksanut lukea noita viimeisiä kommentteja läpi, joten en tiedä löytyykö Liberalismin petos (ei siis Liberalismin rappio niin kuin aiemmin luulin) jo kaupasta vaiko ei. yks Kakeko asiasta kyseli vai kukako. Sen verran voin kehua, että kuulun niihin moniin, jotka saisivat kirjan pdf:nä, mutta minäpä poika kieltäydyin ja sanoin astelevani kirjakauppaan vakain vaikka epäilyttävin ostoaikein.

Ihmettelen nyt tässä, miksi kirjoitan näitä merkintöjä. Ketä kiinnostaa. "Kirjoitan irselleni" (tuo on mielenkiintoinen kirjoitusvirhe). Paskaa. Kirjoitan siksi ettei minun tarvitsisi kirjoittaa mitään muuta.

not-e 2 me shelf: kirjoita merkintä ilman kirjoitusvirheiden poistoa.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Harmittaa, että olen hidasälyinen, enkä tajunnut ennustaa että käy siten että uuden runouden puolustajat moittivat esseistejä argumenteilla, joilla heitä itseään, uuden runouden edustajia, on moitittu. Muutamissa paikoin puhutaan, että mikä se esseeminä on. Siinä riittää miettimistä. Eräskin sanoi:
"Miten jaksavatkin olla tommosia, vuositolkulla jauhavat että kenenkin mitäkin on poetiikka."
Kysymykset ovat niin stilisoituja ettei niitä ole edes olemassa. Esseeminä on, tietenkin, fiktiivinen, mutta samalla osoittaa (denotoi, tai ehkä konnotoi) positiota. Mitä tulee uuteen runouteen, se on vanhaa ja kierrättävää (vaikkei postmodernissa mielessä, missä mielessä, sitä emme tiedä). Muistan liian elävästi, kun yritin kerran kysellä näitä asioita, että miten asiat sitten ovat, enkä saanut yhtään vastausta, edes sitä, etteivät positiot ole pysyviä, van liikkuvia, ehkä niillä on flow. Mitään ei ole.

Maailma on ominaisuudeton, sillä jos teet määrittelyn, sinua voidaan siitä muistuttaa, voit tulla osoitetuksi väärin-ajattelijaksi, hölmöksi, ihan vitun idiootiksi. Siksi on parasta enintään höpistä niin yleisiä, ettei mistään saa kiinni. Konkretiaa ei enää ole, on pelkkää virtuaalia. Tyypillinen kiertoliike on väittää, tämä on politiikan puolelta, että jaottelu vasemmistoon ja oikeistoon on vanhentunut. Siltäpä näytti viime talvena kun presidenttiä valittiin! Tosiasioilla ei ole mitään merkitystä, mitä tahansa voi sanoa ja sana, vain sana, on merkityksellinen.

Ei siitä ole pitkään, kun järjestettiin rauhanfestivaaleja.

Eikä kukaan kuitenkaan tiedä, että on olemassa runoilijoita, jokunen on esseisteistä kuullut, "esseebuumista". Mitä väliä millään on. Ja ne harvat, jotka tietävät että on olemassa runoilijoita, kaihtavat heitä elleivät itse ole runoilijoita. Heille nauretaan, runoilijoille, pidetään rasittavina ihmisinä, joiden sössötyksestä ei saa mitään tolkkua. Tämä on ihan yleinen mielipide niiden harvojen keskuudessa, jotka tietävät että on olemassa runoilijoita.

Tietävän kansanosan näkemys runoilijasta:

Runoilija on rasittava. Paitsi se yksi turkulainen sukkapäämies. Se on hauska ja se sanoo vittu ja juo viinaa ja nussii.

Minä pidän runoilijasta, vaikka, se on totta, kaveri on rasittava, mutta hänen hankkeidensa esine on miellyttävä. Eikä kenenkään tarvitse tietää runoilijaa. Sanoin kerran, koska olen hullu, että eräs jyväskyläläinen runoilija -ho kirjoittaa hyvin, ja sain vastaani pöllämystyneen katseen ja oltiin sentään kirjallisessa porukassa. Kerrankin tiesin enemmän. Piti mennä runouteen asti.
Toinen pääsiäispäivä. Haku 9.4.2012 9.25 – 9.4.2012 11.24:
hans selo diiva
Tämä luo luottamusta siihen, että oikeus voittaa, vaikkei oikeus voita, mutta hauska on itseänsä pettää. Että joku herää ja aamupäivällä menee tietoverkoksi kutsuttuun irstauteen, on toinen pääsiäispäivä, ja naputtelee hakukoneeseen "hans selo diiva". Se on samanlaista uskoa, järjettömyyttä, kuin se että Jumala tapettiin ja Jumala ei kuitenkaan kuollut, vaan häipyi haudasta. Mitä tiede tähän sanoo! Ei voi olla totta, että joku kirjoittaa hakukoneeseen "hans selo diiva", hetkinen, nyt on vuosi 2012, eikä kukaan enää usko joulupukkiin ja muihin taruolentoihin. Maailma on talous. Ei enää voi olla tällaista, ei enää eletä pimeää keskiaikaa.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Antonin Artaud sanoi, kuten Sianhoito-oppaasta ilmenee
Kaikki kirjoitus on sian paskaa. 
(Tout l'écriture est de la cochonnerie.) (Sanakirja puhuu mömmöstä ja sianlihasta)
Itse sanon
Talous on sianpaskaa.
Kalervo Palsa: Tenttumessias (1969)


Tein aikoinaan pro gradu -tutkielman Tenttumessiaan Tuskien tie Getsemanen yöhön. Miten Kalervo Palsasta tuli taiteilija 1960-luvun toisella puoliskolla ja 1970-luvun alussa. Työhön meni aikaa mutta kai se kannatti tehdä. Ainakin olen lukenut Palsan alkuperäisiä päiväkirjoja ja muutenkin kaivellut hänen arkistoaan Kuvataiteen Keskusarkistossa, joka omistaa tuon kuvan oikeudet (tai jotakin). Arkistotyö on vallan ihastuttavaa, lukea, koskea esineisiin, jotka ovat historiaa. Joku puhui eksistentialistisesta kokemuksesta.

Jumala jo kuoli ja heräsi, mutta risti on aina. Luin tänään Paavo Ruotsalaisen kirjeitä ja hän kertoi ilahtuneensa, kun kirjeen vastaanottajalla oli ollut vaikeuksia uskonsa kanssa. Niitä on oltava, vaikeuksia. Elämä on tuskien tie. Järjetön usko pelastaa.
Täytyy ruveta painotöihin, kun kirjaa on jo tilattu. Onneksi se on jo kirjoitettu, muutoin olisin huomattavissa ongelmissa. Tämä on kivaa tämä kirjanteko! Syyskirjan vien ihan painoon, olen jo miettinyt mitä kaikkea siihen keksin. Tuo runoelmantapainen on tarpeeksi pitkään laiskotellut tiedostoissani ja paperikasoissani, joten sen on aika käydä töihin.

Kyllä virkkeen kirjoittaa mutta sen asetteleminen sivulle on hankalaa. Etenkin kun työskentelee tulostimen ja kopiokoneen kanssa. Käsityö kunniaan!

Muistan kun vihasin aurinkoa. Lähimuisti toimii vielä.

Sofi Oksanen, universumin paras ja merkittävin kirjailija, julkaisee hänkin mutta vasta syksyllä. Kertoi, että avannee blogin, jossa kerrotaan kirjan tuotantoprosessista, siis siitä, mitä tapahtuu kun kirjailija luovuttaa kirjan kustantamolle. Joku muu saa kirjoittaa sitä blogia, Sofi Oksanen kertoo. Onkohan jo avattu, blogi?

Minäkin kerron tässä kirjanteosta, siitä tuotannollisesta prosessista, kun kirjailija antaa käsikirjoituksensa kustantajalle, ja mitä sitten tapahtuu. Antaminen kävi niin että luin Juhani Tikkasen blogia, jossa hän kertoi runoläpysköistä, ja päätin tehdä itse sellaisen. Nyt olen sitten kustantaja.

Sain siis Juhani Tikkaselta ajatuksen. Siitä kiitos. Näin Helsingin suunnalta tulleena minua hämmästyttää että turkulaisilta saa ajatuksia.
Vätin Kustannus perustettiin toissapäivänä. Vätin Kustannus julkaisee kirjoja. Se on voittoa tavoittelematon (maailman yleinen luonne). Vätin Kustannus julkaisee ensimmäisen niitoksensa vapunaattona 2012.

Teosta saa kustannuksetta, minulle vain osoite mihin kirja on toimitettava niin se toimitetaan. Osoitteen voi kertoa minulle esimerkiksi sähköpostiosoitteeseen Sliuhto@gmail.com.

Teos on runoelma ja sen nimi on Surun virsiä. Sen olen minä tehnyt. Sivumäärä noin kolmekymmentä. Lähetetään huomaamattomasti. Myös ulkomaille.

Vätin Kustannuksen seuraava julkaisu ilmentyy syksyllä. Se on koetteellinen runoteos. Myöhemmin, kunhan keritään, julkaistaan palindrominen runoelma. Se pitää ensin tehdä, vasta 700 sanaa olemassa.

Vätin Kustannus mullistaa kustannuskentän, Vätin Kustannus on juuri sitä mitä milloinkaan ei ole tarvittu, tarvita tai tulla tarvitsemaan. Vätin Kustannus on täysin tarpeeton. Se on tarpeenteko niin kuin Rudolf Sykiäinen sanoi Pentti Saarikosken runosta: "Tee tähän." Tämä on Vätin Kustannuksen tunnuslause.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

perjantai 6. huhtikuuta 2012


Viimeinen sivu

Sivu 44 noin 436 tuloksesta (0,30 sekuntia)
 

Lastut: Ei ilmaiseksi

hanhensulka.blogspot.com/2012/03/ei-ilmaiseksi.html
12. maaliskuu 2012 – Sami Liuhto kirjoitti... Luen Parnasson blogia kuin katselisi, mieluiten etäältä, kummitusmailmaa. Esimerkiksi Kettu-merkintä on pelottava, se on ...

Rauno Räsänen: PÄREITÄ: Opettajien kauhut - Speedy ja Saku

actuspurunen.blogspot.com/.../opettajien-kauhut-saku-ja-speedy.html
17. toukokuu 2007 – sami liuhto said... Piti arvata, että IhkuIines suutahtaa. Täytyypä käydä katsomassa miten suomipoikaa tällä kertaa kurmuutetaan. 17/5/07 7:05 ...

Liisun blogi: Neiti Soldan

pikkuliisu.blogspot.com/2012/03/neiti-soldan.html
15. maaliskuu 2012 – Sami Liuhto kirjoitti... Upea teksti! Neiti Soldan on pitänyt lukea, mutta lukematta yhäti on. Juha on romaani mieleeni. 15.3.2012 12.48 ...

Sukututkijan loppuvuosi: helmikuu 2012

sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/2012_02_01_archive.html
29. helmikuu 2012 – Kun tulee olemaan käytettävissä vain blogeja ja FB-timelinea eikä kunnon päiväkirjoja. Vali-vali. Sami Liuhto koki historian multimediana.

Kemppinen: Harry Järv

kemppinen.blogspot.com/2007/05/harry-jrv.html
3. toukokuu 2007 – (ei näy hampuria eikä dresdeniä. VastaaPoista. sami liuhto May 3, 2007 04:10 PM. "Kunhan tuli mieleen Venäjän virolaisvihasta ja virolaisten ...

Kalppari: huhtikuu 2005

kalppari.blogspot.com/2005_04_01_archive.html
28. huhtikuu 2005 – Liukkonen Erno Loponen Sami Korpirauhan lastenleiri (mahtuu vielä) Lappalainen Kati Loponen Sami Saksanen Katariina Alppila 27.6.- 1.7 ...

Kalppari

kalppari.blogspot.com/
1. syyskuu 2005 – Liukkonen Erno Loponen Sami Korpirauhan lastenleiri (mahtuu vielä) Lappalainen Kati Loponen Sami Saksanen Katariina Alppila 27.6.- 1.7 ...

Last Exit Suorama: Missä olen nyt

suorama.blogspot.com/2010/09/missa-olen-nyt.html
5. syyskuu 2010 – ... Laadunvalvontayksikkö · Luen ja kirjoitan · Maybe Not · Missio kässäri · Palikat · Pirkkalaiskirjailijat · Pisara · Sami Hilvo · Sokeripala ...

Markku Jokisipilä

jokisipila.blogspot.com/
20. maaliskuu 2012 – Markku Jokisipilä (4) 24:22.2 1:47.8 2010 25. Sami Ruoholahti 24:33.1 1:48.6 2011 26. Tomas Cervinka 24:44.1 1:49.4 2011 27. Jouko Lehtelä ...

Sedis Blog: 04/01/2007 - 05/01/2007

sedis.blogspot.com/2007_04_01_archive.html
30. huhtikuu 2007 – Uusia klassikoita esittelee Sähkömetsä II (Eija-Liisa Ahtila, Sami van Ingen, Helsingin elokuvapajaa, Seppo Renvall, Veli Granö, Ilppo Pohjola ...

Näyttääksemme kaikkein oleellisimmat tulokset olemme jättäneet pois joitakin kohteita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin jo näytetyt 440. Jos haluat, voit toistaa haun ja sisällyttää siihen pois jätetyt tulokset.
Kävin mulkoilemassa Facebookia, kun vaimo oli jättänyt tilinsä auki (vai miten se on). Joka tapauksessa löysin sieltä, siis Facebookista, niin hienon päättelyn että lainaan sen tähän:
Käsitehärdellistä sen verran, että ehkä kaikkein omimmalta positionmäärittelyltä tuntuu "vapaamielinen". Oikeastaan vastustan ihan tasapuolisesti kaikkia kyyliä riippumatta siitä mikä on se hyvä, jalo ja yhteiskunnan kaikki ponnistukset ansaitseva päämäärä jonka nimissä he kyyläävät.
Vapaamielinen ja vastustaa peräkkäisissä virkkeissä on ihanaa. Keskustelussa jo aiemmin mainittiin saman sankarin stereotyyppisestä ja itsensä kumoavasta ajattelusta, mutta tämä lainaus summaa paljon, ei siihen taidettu enää sitten vastatakaan. Tosiaan voi kysyä, että mistä näitä tulee.

Oman käsitykseni mukaan vapaamielinen ei nimenomaan vastusta, vaan ymmärtää "kyyliä" ja ihan kaikkia. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Etsii malkaa omasta silmästä. Kirjoittaja vastustaa äärisuuntausten edustajia se on hyvä asia, usein, mutta ei niitä kannata nimitellä "kyyliksi", sillä heittäköön se ensimmäisen kiven joka ei ainakin joskus ole kyylä. Missä näiden itsekritiikki on? He kompastuvat heti.


Kirjoittajalla on kova tarve näyttää, että hän ei ole maahanmuuttokriittinen, konservatiivi ja muuta yleisessä kielessä negatiiviseksi nähtyä. Monilla meistä on huono omatunto, kun joskus on tullut ajateltua maahanmuuttokriittisiä. Etteivät nämä äänekkäät todistajat vain pelkäisi, että heidät paljastetaan, joku kertoisi heidän salaisista ajatuksistaan? Siitäkö tuo jatkuva metelöinti?


Tuo näyttämisen tarve on todistamista ja vastakääntyneillä se on erityisen innokasta. Kannattaisi olla varovainen, ettei näin helpolla paljastu. Todistamisessa on myös se, että näin osoitetaan kuulumista tiettyyn leiriin ja kuulumattomuutta tiettyyn leiriin. Että minä en ole perussuomalainen. Vaalien aikaan tämä todistaminen sai kammottavia muotoja.


Luulisi todella, että nämä vapaamieliset olisivat armeliaita, siis armeliaita muitakin kuin itseään kohtaan. Mutta hepä ovat niitä kiihkeimpiä tuomitsijoita. Nimittelevät ja kun heitä nimittelee, huutavat poliisia apuun. Muistan tämän sakin aivan liian hyvin koulunpihalta. He menestyivät. He tunsivat koealueen. Mitään muuta he eivät tunteneet. Tunnen vastenmielisyyttä heitä kohtaan ja joudun taistelemaan itseni kanssa, etten toivottaisi heitä hevon kuuseen ja pahempaan.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Toiseksi paras tulos:
lisääjä Sven Laakso , osoite: Käymälä - 5 sekuntia sitten

Hei tänään pääsisi Kansallismuseon suljetulle osastolle katsomaan yhtä uutta runokirjaa! Kirjaa on olemassa vain yksi käsin valmistettu kappale. Sen arvo on mittaamaton koska se on tosi hieno ja hyvä. Ylei...
Aamuisin herätessäni ikävöin 80-lukua, koska silloin en vielä tiennyt mitä elämä on. Ehken tiedä vieläkään. Aika harva tietää. Mitä elämä on. Ei sitä tiedä. Kuitenkin ostin yhteensä kolmellakymmenellä eurolla kolme kirjaa antikvariaatista, eli divarista niin kuin lättähatut asian esittäisivät, nuo, jotka kuuntelevat sitä Amerikasta tullutta neekerimusiikkia. Ostamani kirjat ovat:

Cormac McCarthy, Menetetty maa, 3 euroa,

Vincent van Gogh, Kirjeitä veljelleni, 12 euroa ja

Stephen Davis, Guns N' Roses Watch You Bleed. Koko tarina, 15 euroa.

Viimeisen kirjan suomenkielisestä nimestä ei ole varmuutta, englanninkielinen alkuteos on nimeltään Watch You Bleed - The Saga of Guns N' Roses.

McCarthyn romaanin olen lukenut, muita en ole, tosin ne eivät ole romaanejakaan. Edellinen virke sisälsi huumoria, joka jää liian monien nykyrunoilijoiden käsityskyvyn ulkopuolelle. On sille nimikin. Autismi. Tämä nyt oli ikävästi sanottu. Mutten sentään nimennyt ketään. Tosin olisi nimeäminen hankalaa, siihen menisi loppupäivä eikä riittäisikään.

Taitaa olla kiirastorstai. Ostin eilen Veikkaajan, vaikka siinä on kannessa juttua vihaamastani urheiluseurasta, mutta suurena sieluna en antanut kannen haitata. Eilen lueskelin pitkästä aikaa (voisi keksiä jonkin paremman ilmauksen) Veikko Huovisen Viime talvea. Hörähtelin muutamaan kertaan. Sitten etsiskelin hyllystä Shoshtakovitshin muistelmia mutten löytänyt. Onko joku varastanut kirjan? Minulta on Huojuva talokin kadoksissa.

Meidän talo on vinossa. Tien suuntaan. Vinoava talo.

Parnassokin tuli. Löysin nopeasti Lasse Koskelan virnuilun Aarne Kinnuselle. Muttei vastineen vastinetta. Olisin mielelläni jatkanut sanailua. Jopa muiden kirjoittamana.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Nyt on saavuttu blogiin paljon täsmällisemmillä hauilla:
idiootti sami liuhto
ja
sami liuhto läski
Realismi voittaa lopuksi aina. Mutta vatsani on ollut viime aikoina pienenä, kun en ole juonut olutta ja jo kolmatta viikkoa olen ollut juomatta lain. Tässä on se ongelma, että valveutunut nuoriso voi sanoa: "Hän on alkoholisti." Niin on. Mitä tulee idioottiuteen, luullakseni olen ainakin lähellä idioottiutta. Ainakin pidän itseäni idioottina niin kuin kaikki muutkin pitävät. Siinä olen ihmisten kanssa samaa mieltä, mutta mielipide eroaa, kun tarkastellaan mitä mieltä minä olen muista ihmisistä ja mitä mieltä he ovat itsestään.


Oliko tuo enempi onto- vai epistemologiaa? Lueskelin eilen Mätämunan muistelmia ja sain siitä/ niistä paljon virikettä. Kirjoitin lähes kaksi liuskaa. Olen nipin napin liuskalla viisi. Ei siihen enää paljon tule ja jätän monenlaista pois. Uskontokysymyksen jätän käsittelemättä, Heikinheimoa ja Kinnusta voisi vertailla keskenään, heillä on sama lopputulos mutta erilaisista lähtökohdista. Mutta vähän erilaisia ateisteja nämä ovat kuin nämä nuoremmat rääkyjät.

Lukiessani Rousseauta löysin hauskan kohdan, hän sanoi että hänen elinaikanaan ateistit olivat kovin dogmaattisia ja tuomitsevia ja katso! samanlaisia ovat nämä uuden vuosituhannen hyväkkäät. Heiltä ei juuri armoa heru ja samat henkilöt jaksavatkin muistutella uskontojen rikoksista. Niitä on, rikoksia, mutta entä lohtu, armo, anteeksianto ja sen sellainen, eivätköhän nuo asiat ole enemmistönä. Se, että joku asioita pitkään ja syvällisesti ajatellut päätyy ateismiin, on eri asia kuin populistinen riekkuminen mitä monet harrastavat. Niin riekuin minäkin mutta tulin toisiin aatoksiin.


Päätän aamusaarnani tähän.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Nyt on tultu imartelevalla haulla:
historiantutkija sami liuhto
Minulla on niin sanottu historiantutkijan koulutus, mutta on siitä pitkä matka historiantutkijaksi. Sen sijaan luin eilen vaihteeksi Ilkka Huhdan väitöskirjan "Täällä on oikea Suomenkansa" kolmatta painosta. Eikö Juha Siltalankin väitöskirja Lapuanliike ja kyyditykset 1930 jäänyt kahteen painokseen? Olisi hauska visa, että montako väitöskirjaa on lukenut. Varmaan alle kaksikymmentä, vaikka tuntuu että sata.

Suomalaisessa akatemiamallissa tutkijan päätyö on väitöskirja. Aarne Kinnusen mukaan se on vasta alku, tietenkin kaikki muutkin ovat virallisesti tätä mieltä, mutta eivät tee asiantilan muuttamiseksi yhtään mitään. Niin inhimillistä.

Mietin eilen, että jospa rupeaisi jatko-opiskelijaksi, nyt olen tutkintoa täydentävä opiskelija. Tosin en ole täydentänyt tukintoani, siinä on edelleen 301 opintopistettä. Harmittaa tuo 1 ylimääräinen piste. Tavoittelin tasalukua mutten onnistunut. Tasaluku olisi ollut mahdollinen mutten ollut tarkkana silloin kun olisi pitänyt olla tarkkana.

Palsasta en ainakaan tee mitään. Lukiessani Huhdan väitöstä mietin, että nämä ur-heränneet voisivat olla mielenkiintoisia. Sitten pitäisi valita suorituspaikka. Ongelmallista on. Turku (suomenkielinen) on poissa laskuista, sillä tiedekunnan jokin neuvosto ei pidä minusta, enkä minä mene anelemaan. Sain sieltä hylkäyksen, kun olin ensin naureskellut naistutkimusta, joka on nykyään sukupuolentutkimusta, Agricolan kirja-arvostelussani. Ei näillä asioilla yhteyttä voi olla. Eihän. Kuulemma naureskeluni, sanomani että voisivat ottaa vähän rennommin, oli kiristänyt naistutkijoita.

Mutta Turun yliopisto on muutenkin outo paikka ja onkin hämmästyttävää että siellä yhä voi olla kulttuurihistorian kaltaisia oppiaineita, jota haluttiin minun kauttani näpäyttää. En välitä siitä, että minulla on välitystehtävä. Kaiken kruunasi se, että tuli joulukuun alussa publiikki, mihin ilmoittauduin, ilmoitus otettiin vastaan, mutta Akatemiatalon aulassa minusta ei oltu kuultukaan. Lähdin pois ja kirjoitin palautetta tiedekunnan väelle. He pyysivät anteeksi, jotenkin, mutteivät lähettäneet valmistuneille publiikissa annettua kirjaa. Tosin tiedän tapauksen, missä valmistunutta ei edes kutsuttu publiikkiin. Hienoja instituutioita on herätetty henkiin, mutta vähän toistaitoisesti.

Tutkintooni tiedekunnan kansliassa taas pantiin väärä 12-pisteinen, vaikka nimenomaan minulta kysyttiin erikseen, mikä sisällytetään tutkintoon ja mikä ei. Nyt tutkinnossa on ranskan rääppeet, jota olin ajatellut kasvattaa arvosanaiseksi, mutta filosofian irtonaiset pisteet ovat yhä irtonaisina. Ole näiden kanssa. Kehotankin ihmisiä olemaan tarkkana, kun suuntaavat kulkunsa Turun yliopiston Humanistisen tiedekunnan kansliaan, siellä on ammattitaidotonta porukkaa töissä.

Sen sijaan Turun yliopiston professoreista minulla on loistavia kokemuksia. Viimeinkin sain kunnollista ohjausta! Ja se on erinomaisten professoreiden Hannu Salmen ja Marjo Kaartisen ansiota. He pitävät huolta opiskelijasta, neuvovat, lohduttavat, kannustavat, eli tekevät kaikkea sitä mitä professorin kuuluu tehdä. Ei ihme, että kulttuurihistoria on suosittu oppiaine, kun siellä on noin loistavia opettajia. Suosittelen kaikille.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Early Evening Acoustic - Sami Liuhdon taudinkuva

perjantaina 13.4.2012 klo 19.00 ArtShortCut, Malminkatu 36, Helsinki
Sanoin joskus että eräs henkilö on pösilö ja minun sanojani epäiltiin. Nyt sitten osui pösilön jutut heidän nilkkaansa ja valittelivat että se on pösilö. Niin se on pösilö, mutta olin heidän tasollaan ja kiistin erään henkilön pösilöyden. Tämmöistä tämä on. Luin loppuun Päätoimisen elämän. Se oli niin hauska kirja ettei se voi huvittaa akatemiassa kun ne on pösilöjä jos ketkä. Akatemiassa kun ei voi lukea edes Kanavaa. Näin puhuvat humanistit, jotka samalla kertovat olevansa suvaitsevaisia ja kannattavansa tasa-arvoa. Vetäkää käteen, tai no, teidänhän on pakko, mutta kuvaannollisestikin. Mitähän se tarkoittaa.

Ensi viikolla ilmestyy Parnasso! Olisipa Vesa Rantama vastannut vastineeseeni. Vesa Rantama teki kuin proseminaaria sen raporttinsa, potkaisi sitä jota pitää potkia ja joka vielä näyttää että tähän näin. Kai tuollaisilla lipokirjoituksilla palstatilaa saa. Olisi vittuillut edes kunnolla mutta kun ei osaa. Ja olisi sanonut vaikka että Mervi Kantokorvella on ruma etutukka. Muttei kaikista sanota. Tuommoiset Vesa Rantamat, systeemin orjat, heihin voivat kaikki hallitsijat aina luottaa.

Olenko minä antanut luvan mennä niin sanottuihin henkilökohtaisuuksiin siten, että menen itse niin sanottuihin henkilökohtaisuuksiin itseäni ja toisia kuvaillessani? Sanoisin, että pilkkaan lähinnä itseäni, mistä nämä lahjattomuudet älyävät sen, että tuo sanoi olevansa sitä ja tätä, sanonpa minäkin että se on sitä ja tätä. Katsokaa pojjaat sitä omaa malkaa silmässänne. Mutta ei teistä ole koskaan siihen. Se vaatisi rehellisyyttä.

Näitä mietin tässä keskiyön jälkeen kun en viitsi mennä nukkumaan. Ihmisillä on rooleja. Osa myös ohjaa. Aika kiltisti ne tekevät mitä käskee. Paitsi että välillä roolit ja ohjaamiset ahdistavat, en tiedä onko muilla näin, itse asiassa kysyin asiasta eräältä esseisti-kriitikolta (savukeitaalainen muttei TH) ja hän sanoi jotakin sen suuntaista, että välillä on kiva hämmentää. Minua sellainen hämmentäminen hämmentää, ahdistaa. Nyt voi kirjoittaa vastineeseen: "Häntä ahdistaa hämmentäminen." Miten joku voi olla parikymppisenä täysi kulttuuripoliitikko? Mitä nuorempi, sitä turmeltuneempi? Aina varman päälle. Aina varmaan päälle. Aina Varman päälle. Siihen humanistilla on mahdollisuus, helppo ei vielä riitä.

Toisaalta olen sitä mieltä, että Linkolan et alin ajatus vanhojen miesten neuvostosta on huono. Vanhat miehet ovat järkejään järkensä menettäneitä koohoja. Osa heistä jopa liittoutuu nuorison kanssa, kun dementiassaan luulevat jälleen olevansa 70-luvulla. Tästä tuli aika helposti PEN-järjestö mieleen. Suomessa sitä johtivat 30-luvulla äärioikeistolaiset ja 70-luvulla äärivasemmistolaiset, nykyisin ääri-idioottilaiset. Ei oikein ole onnistunut Suomi-neidon lanteilla PEN. Ehkei lantteja ole ollut tarpeeksi.

Toivottavasti tuleva viikko ei ole niin hankala kuin tämä päättyvä, päättynyt. Saisi olla rauhassa. Ettei kansan karjunta kaduilta kuuluisi. Jos olisin rohkeampi ("Hän ei ole rohkea."), kävisin haistattelemassa kansalle. Keskityn haaveiluun, uneksuntaan, unennäköön.