maanantai 9. huhtikuuta 2012

Harmittaa, että olen hidasälyinen, enkä tajunnut ennustaa että käy siten että uuden runouden puolustajat moittivat esseistejä argumenteilla, joilla heitä itseään, uuden runouden edustajia, on moitittu. Muutamissa paikoin puhutaan, että mikä se esseeminä on. Siinä riittää miettimistä. Eräskin sanoi:
"Miten jaksavatkin olla tommosia, vuositolkulla jauhavat että kenenkin mitäkin on poetiikka."
Kysymykset ovat niin stilisoituja ettei niitä ole edes olemassa. Esseeminä on, tietenkin, fiktiivinen, mutta samalla osoittaa (denotoi, tai ehkä konnotoi) positiota. Mitä tulee uuteen runouteen, se on vanhaa ja kierrättävää (vaikkei postmodernissa mielessä, missä mielessä, sitä emme tiedä). Muistan liian elävästi, kun yritin kerran kysellä näitä asioita, että miten asiat sitten ovat, enkä saanut yhtään vastausta, edes sitä, etteivät positiot ole pysyviä, van liikkuvia, ehkä niillä on flow. Mitään ei ole.

Maailma on ominaisuudeton, sillä jos teet määrittelyn, sinua voidaan siitä muistuttaa, voit tulla osoitetuksi väärin-ajattelijaksi, hölmöksi, ihan vitun idiootiksi. Siksi on parasta enintään höpistä niin yleisiä, ettei mistään saa kiinni. Konkretiaa ei enää ole, on pelkkää virtuaalia. Tyypillinen kiertoliike on väittää, tämä on politiikan puolelta, että jaottelu vasemmistoon ja oikeistoon on vanhentunut. Siltäpä näytti viime talvena kun presidenttiä valittiin! Tosiasioilla ei ole mitään merkitystä, mitä tahansa voi sanoa ja sana, vain sana, on merkityksellinen.

Ei siitä ole pitkään, kun järjestettiin rauhanfestivaaleja.

Eikä kukaan kuitenkaan tiedä, että on olemassa runoilijoita, jokunen on esseisteistä kuullut, "esseebuumista". Mitä väliä millään on. Ja ne harvat, jotka tietävät että on olemassa runoilijoita, kaihtavat heitä elleivät itse ole runoilijoita. Heille nauretaan, runoilijoille, pidetään rasittavina ihmisinä, joiden sössötyksestä ei saa mitään tolkkua. Tämä on ihan yleinen mielipide niiden harvojen keskuudessa, jotka tietävät että on olemassa runoilijoita.

Tietävän kansanosan näkemys runoilijasta:

Runoilija on rasittava. Paitsi se yksi turkulainen sukkapäämies. Se on hauska ja se sanoo vittu ja juo viinaa ja nussii.

Minä pidän runoilijasta, vaikka, se on totta, kaveri on rasittava, mutta hänen hankkeidensa esine on miellyttävä. Eikä kenenkään tarvitse tietää runoilijaa. Sanoin kerran, koska olen hullu, että eräs jyväskyläläinen runoilija -ho kirjoittaa hyvin, ja sain vastaani pöllämystyneen katseen ja oltiin sentään kirjallisessa porukassa. Kerrankin tiesin enemmän. Piti mennä runouteen asti.

2 kommenttia:

maaria pääjärvi kirjoitti...

iltaa,

mua oikeastaan harmittaa kun en ole aiemmin kommentoinut tänne, S. Liuhdon blogi on hyvä.

Tahdon oikaista yhden väärinkäsityksen. Mikäli "uuden runouden puolustajat" joka kirjoittaa "esseisteistä" olen minä tai osittain minä (en voi olla varma!), haluaisin sanoa, että ajattelen sinun kanssasi ihan samalla tavalla. Uusi runous on vanhaa ja kierrättävää. En usko esteettiseen paradigmanmuutokseen (-murrokseen?), uskon enemmän paradigman täydentymiseen. En usko pöpinään runouden subjektin muutoksesta (vaikka se olikin/onkin tärkeä monille runoilijoille), koska kysymys on yhtä triviaali kuin kysymys proosan kertojasta tai esseen subjektista. Molemmat seikat ovat perustaltaan teoreettisia, ja professionaalisen mielenkiinnon arvoisia. Mutta ei ne mee tähän lihaan ja henkeen, vaan ne vaatii oman tilansa.

Sami Liuhto kirjoitti...

Siinä kirjoituksessasi Luutiissa oli paljon asioita, jotka olisin tahtonut sanoa, jos olisin älynnyt. Kokoelma-juttu on myös mielenkiintoinen, kokoelma vs. kokonaisuus. Näitä miniä olen miettinyt, nimenomaan koska Melender asian ansiokkaasti nosti esiin kirjassaan.

Paradigma (pitäisiköhän lukea joskus se Kuhnin kirja, niin tietäisin mistä on kyse, todella) täydentyvänä on mielenkiintoinen ajatus. Yritän miettiä sitä. Ärsyttää kun on mietittävää. En mieti mielelläni.

Professionaalisuus on ok, mutta yritin kirjoituksellani jotenkin suhteuttaa näitä ongelmia. Onhan "ok" mikä tahansa tiede tai taide tai työ, "ok" sinänsä, mutta yleisemmin se voi olla, tämä on kamalaa, merkityksetöntä eli "merkityksetöntä". Tähän täytyy se sanoa, että runoudella on merkitystä. Runous, taide, on elämän perusta. Väittäisin, että olen mielipiteessäni oikeassa, ettei mielipide ole pelkkä mielipide vaan tosiasia. Eikä näitä tosiasioita kukaan tiedä, kun suhteellistutetaan. Eli: ei aina pidä suhteellistaa.

Pidän graffiteista, kun ne kaunistavat tylyjä, rumia seiniä. Graffiti on elämän perustaa. Ei kaikki graffiti, ei kaikki runous, mutta ihan periaatteesta kaikki. Voihan poetiikka.

On hyvin mielenkiintoista, että on esseistit ja on runoilijat. Elämmme rikastaa aikaa kun tämmöistä on. Mutta kuten Melender omasta puolestaan sanoo, on hyvä pysyä kiistojen ulkopuolella ja keskittyä muuhun. Ihailen niitä, jotka antautuvat taisteluun eivätkä vain antaudu. Olen tätä ihmetellyt Hännikäiselle ja hän ihmettelee mitä ihmettelemistä siinä on. Mielestäni on aika hurjaa käydä laulamassa Vöyrin marssi todella ei-vastaanottavalle yleisölle, se vaatii kanttia. Minulla ei sitä ole (paitsi hirveäsä kännissä mitä tilaa taas kaihdan), mutta ihailen sitä että jotkut panevat itsensä peliin.