Timo Vihavaisen erittäin tärkeä kirjoitus. Löysin Vihavaisen kirjoitukseen Kari Klemelän kautta, jolle myös kiitos. Tässä kulttuurissa täytyy olla vanha, että uskaltaa sanoa asioita, kuvata maailmaa.

Yleensä ihmiset eivät tiedä, mitä puhuvat, pitäisi ensin lukea ja kokea, pelkkä "bilettäminen" vihreiden ja vasemmiston juhlissa ei riitä. No, eräät bileet päättyivät viime kesänä Norjassa ikävästi, lasten mehuhetki, vaikka luulen että kannabis oli siellä suosituin nautintoaine. Sen pitäisi kertoa näille postpoliitikoille asioita, että joku kaheli tulee aseiden kanssa heidän saareensa. Luin viikonloppuna mestauksesta selvinneen nuoren naisen mietteitä Iltalehdestä ja hän kertoo:

En mieti paljonkaan tulevaisuutta, koska en tiedä mistä seuraavaksi innostun.

Nuoren naisen tavoitteena oli ura mallina, mutta nyt kun jalassa on "miehen nyrkin kokoinen arpi", hän kokeilee näyttelemistä. Artikkelissa sanotaan:

Tällä hetkellä Alexandra panostaa muotiin ja koulussa olevaan yhteen tiettyyn poikaan enemmän kuin politiikkaan.

Ei tuota porukkaa voi rakastaa. He ovat sellaisia, että sympatisointikin on hankalaa. Kaiken lisäksi nuori nainen vaikuttaa haastattelussa kaikkea muuta kuin traumatisoituneelta, vaikka sitä varmasti on. Hän ei tajua edes traumatisoitua. Hän on yhtä pihalla, kuutamolla ja muualla kuin tämä hra B., joka teki oman ratkaisunsa. Ja eikö hra B. ollut näitä "ilman"-kavereita, epäilemättä koulukiusattu jne., jotka ovat vuosikaupalla kuunnelleet nykyisen kannabiskansan irvailuja.

Sanon tämän, koska olin koulussa nykyisten hyvien ihmistemme kurmuutettavana päivästä toiseen. Minusta on lähinnä outoa, etten milloinkaan ottanut asetta kouluun, aseita meiltä olisi löytynyt ja olisin osannut niitä käyttää. Jäivätpähän tulevat opistoinsinöörit ja lääkärit ja sopupelaajat henkiin. Tarkoitan, että se oli pelkkää sattumaa. Että jäivät henkiin.

Teemmekö me mitään sen eteen, etteivät ihmiset tappaisi toisiaan? Keskitymmekö ennemmin yhteen tiettyyn poikaan? Kun on ne pojat ja tytöt, joilla ei ole värikästä etnistä taustaa, vai miten se sanotaan. Kaikki on mennyt ympäri ja pysynyt samana, miinus- ja plusmerkit ovat vain vaihtaneet paikkaa. Onko todellakin mahdotonta luopua miinusmerkeistä?

Nyt muistan että joskus mietin, että tapan kaikki. Mutten tehnyt asialle mitään. Olisin halunnut. Kuitenkin tieto siitä, että vittuilu loppuisi kertalaakista, antoi minulle toivoa. Se minua esti, että olisin joutunut asiasta itse vaikeuksiin vaikka tarkoituksena oli että kaikki muut joutuisivat vaikeuksiin, sellaisiin lopullisiin vaikeuksiin. En ajatellut näitä tyyppejä ihmisinä. Katumusta tuskin olisin tuntenut suuren tilientasauksen jälkeen, jolloin vastapuolelta olisivat kadonneet tilit lopullisesti. Näin voin ymmärtää, että jokin luokka/ rotu/ tms. voidaan hävittää vailla katumusta, minä tiedän sen sillä olisin ollut valmis toimimaan tuhoavasti. Kun tarpeeksi on vittuiltu, ei näköjään enää välitä.

Ehkeivät kaikki ihmiset ole tällaisia. Mutta tällaisia on olemassa. Olkaa heille eli olkaa kaikille helliä, ettei mitään kamalaa pääse tapahtumaan. Tietenkin, jos on tolkuton puupää niin asia on hankala, mutta he, nimenomaan he, uskovat enemmistön sanaan ja toimintaan.