Sanoin joskus että eräs henkilö on pösilö ja minun sanojani epäiltiin. Nyt sitten osui pösilön jutut heidän nilkkaansa ja valittelivat että se on pösilö. Niin se on pösilö, mutta olin heidän tasollaan ja kiistin erään henkilön pösilöyden. Tämmöistä tämä on. Luin loppuun Päätoimisen elämän. Se oli niin hauska kirja ettei se voi huvittaa akatemiassa kun ne on pösilöjä jos ketkä. Akatemiassa kun ei voi lukea edes Kanavaa. Näin puhuvat humanistit, jotka samalla kertovat olevansa suvaitsevaisia ja kannattavansa tasa-arvoa. Vetäkää käteen, tai no, teidänhän on pakko, mutta kuvaannollisestikin. Mitähän se tarkoittaa.

Ensi viikolla ilmestyy Parnasso! Olisipa Vesa Rantama vastannut vastineeseeni. Vesa Rantama teki kuin proseminaaria sen raporttinsa, potkaisi sitä jota pitää potkia ja joka vielä näyttää että tähän näin. Kai tuollaisilla lipokirjoituksilla palstatilaa saa. Olisi vittuillut edes kunnolla mutta kun ei osaa. Ja olisi sanonut vaikka että Mervi Kantokorvella on ruma etutukka. Muttei kaikista sanota. Tuommoiset Vesa Rantamat, systeemin orjat, heihin voivat kaikki hallitsijat aina luottaa.

Olenko minä antanut luvan mennä niin sanottuihin henkilökohtaisuuksiin siten, että menen itse niin sanottuihin henkilökohtaisuuksiin itseäni ja toisia kuvaillessani? Sanoisin, että pilkkaan lähinnä itseäni, mistä nämä lahjattomuudet älyävät sen, että tuo sanoi olevansa sitä ja tätä, sanonpa minäkin että se on sitä ja tätä. Katsokaa pojjaat sitä omaa malkaa silmässänne. Mutta ei teistä ole koskaan siihen. Se vaatisi rehellisyyttä.

Näitä mietin tässä keskiyön jälkeen kun en viitsi mennä nukkumaan. Ihmisillä on rooleja. Osa myös ohjaa. Aika kiltisti ne tekevät mitä käskee. Paitsi että välillä roolit ja ohjaamiset ahdistavat, en tiedä onko muilla näin, itse asiassa kysyin asiasta eräältä esseisti-kriitikolta (savukeitaalainen muttei TH) ja hän sanoi jotakin sen suuntaista, että välillä on kiva hämmentää. Minua sellainen hämmentäminen hämmentää, ahdistaa. Nyt voi kirjoittaa vastineeseen: "Häntä ahdistaa hämmentäminen." Miten joku voi olla parikymppisenä täysi kulttuuripoliitikko? Mitä nuorempi, sitä turmeltuneempi? Aina varman päälle. Aina varmaan päälle. Aina Varman päälle. Siihen humanistilla on mahdollisuus, helppo ei vielä riitä.

Toisaalta olen sitä mieltä, että Linkolan et alin ajatus vanhojen miesten neuvostosta on huono. Vanhat miehet ovat järkejään järkensä menettäneitä koohoja. Osa heistä jopa liittoutuu nuorison kanssa, kun dementiassaan luulevat jälleen olevansa 70-luvulla. Tästä tuli aika helposti PEN-järjestö mieleen. Suomessa sitä johtivat 30-luvulla äärioikeistolaiset ja 70-luvulla äärivasemmistolaiset, nykyisin ääri-idioottilaiset. Ei oikein ole onnistunut Suomi-neidon lanteilla PEN. Ehkei lantteja ole ollut tarpeeksi.

Toivottavasti tuleva viikko ei ole niin hankala kuin tämä päättyvä, päättynyt. Saisi olla rauhassa. Ettei kansan karjunta kaduilta kuuluisi. Jos olisin rohkeampi ("Hän ei ole rohkea."), kävisin haistattelemassa kansalle. Keskityn haaveiluun, uneksuntaan, unennäköön.