torstai 12. huhtikuuta 2012

Jäi Frasier näkemättä kun luin Liberalismin petosta. Luin sen loppuun. Jopa on hurja kirja! Siinä on oikeastaan kaikki olennainen niistä surullisista tapauksista, jotka johtivat Tavastian vaalivalvojaisiin 2012.

Kehotan ostamaan kirjan valmistujaislahjaksi niin ylioppilaille, ammatillisen tutkinnon suorittaneille kuin erityisesti humanistisia tieteitä opiskelleille.

Liberalismin petoksessa molempien kirjoittajien hyvät ominaisuudet nousevat esiin ja kärjistykset ja laimennukset jäävät pois. Kyseessä on kylmänviileä selonteko.

Kirjassa oli muutamia kohtia, joista en tiennytkään. En muista, että Sibeliustakin on sanottu "natsiksi", noh, ketäpä ei olisi sanottu. Ja pitäähän Sibeliustakin sitten suomalaisten hävetä.

Itse kun mielelläni esiinnyn "historia-alan asiantuntijana", joudun jatkuvasti häpeämään kun en ole lukenut esim. Tony Judtia tai jotakuta muuta mielenkiintoista tutkijaa. Ja pitäähän sitten suomalaisena hävetä. Mutta siis Liberalismin petoksen kirjallisuusluettelosta voi kaivaa mielenkiintoisia kirjoja ulottuvillensa.

Yhdessä kohdin pääsin olemaan tietävä, kun Kari Hukkilan Kerettiläisesseille naurettiin, vaikkei naurettu, vaan osoitettiin että millainen opus kyseessä on. Jouduin sen aikoinaan arvioimaan ja sujautankin tähän aika pätkän arviostani:

Muutaman kerran Hukkila tuo itsensä näyttämölle muunakin kuin aina oikeassa olevana ihmisenä. Eräs pohjoisafrikkalainen poika on hänestä jopa luotaantyöntävä, mutta ei Hukkila laajemmin ”heikäläisiä” kritisoi. Siinä Notre-Damen paikkeilla Pariisissa ystäviensä kanssa notkuessaan, emme oikein saa tietää miksi hän siinä notkui, mutta olisi hauska tietää mitä ystävät (algerialaiset, suomalaiset, ranskalaiset, jne.) notkumisesta ajattelivat, joka tapauksessa Algerian sodan veteraani tulee solvaamaan Hukkilan algerialaisia ystäviä.
Hukkila kuvaa miestä: ”vanha ranskalainen asunnottoman näköinen ja tuntuinen alkoholisti” – - ”ulkoiseltakin olemukseltaan vastenmielinen äijä” – - ”juopunut, haiseva, onnahteleva iljetys” – - ”horjahteleva hylky”. Eli tähän loppui ymmärrys. Kohtaus ponnahtaa ikävästi tekstistä esiin, vaikka veteraanin kertoma olisikin totta, että hän olisi tappanut ja kiduttanut algerialaisia. Näissä kohden tulee mieleen toinen Savukeitaan esseisti, Antti Nylén, joka myös on suvaitsevainen suvaitsevaisia kohtaan. Todellakin, kun suvaitsevaisuusfalangi nousee Suomessa valtaan, tiedän heti häipyä tästä maasta.
Hukkilalla on myös aika erikoisia kokemuksia homoista: ”Jokainen homoseksuaali jonka tunnen olettaa, että kahden miehen välinen ystävyys on puolitiehen pysähtynyttä halua, kompromissi halun ja torjunnan välillä.” Aion kysyä homoystävältäni seuraavan kerran, kun tapaamme, tahtooko hän minulta muutakin kuin juttuseuraa.
Hukkila kuitenkin korostaa, ettei hänellä ja Hafedilla olisi ollut mitään homostelua vastaan, mutta heterous oli esteenä. Harmillista. Mutta en minä Hukkilaa laajakatseisempi ole, sillä käsitykseni pohjoisafrikkalaisista ovat järjestään kielteisiä, ellei Etelä-Sudania lasketa Pohjois-Afrikaksi. Jokainen pohjoisafrikkalainen jonka tunnen olettaa, että kahden miehen välinen ystävyys on puolitiehen pysähtynyttä ryöstöä ja väkivaltaa, kompromissi ryöstön ja väkivallan ja torjunnan välillä.
Tällaisista jutuista on vähän hermostuttu. Siis minun jutuistani, ei tämän esseistivän ilmeisen veijarin. Mitäpä siitä. Nykyään kirjoittaisin kiltimmin, ts. en kirjoittaisi tuollaisesta jälkikolonialismikriitikosta sanaakaan. Ja nyt tässä kirjoitan.

Ihmisten on pakko kehua Liberalismin petosta, sillä he ymmärtävät että siten siitä pääsee nopeimmin eroon. Ehkä joku pöljä rääkäisee. Minä sitä kehun mutta väitän että ilman opportunismia kehun, tai vähän mutten paljon opportuneeraten kehun. Tosin siihen pitäisi olla syy, opportunismiin.

Kirja on miellyttävä myös ulkoasultaan. Vätin Kustannus saattaa saada siitä innoitetta. Ulkoasusta. Ehkä Vätin Kustannus alkaa houkutella näitä kirjailijoita talliinsa, jossa todella on tilaa.

Liberalismin petos kuvaa älymystöä, joka ihmetteli kun työväestö halusikin vain porvariksi eikä miksikään muuksi, sitä pettymystä joka taitaa olla ikiaikainen. Tuli mieleen Suomesta nämä 1900-luvun alun kutsuntalakot, joihin rahvas ei tarpeeksi osallistunut, ja ainakin Juhani Aholta meni fiilis. Sellaista se on. Että menee fiilis.

Siis kahdenlaista liberalismia on, 60-lukulaista arvoliberalismia ja 80-lukulaista talousliberalismia. Jotenkin nämä jälkimmäiset tuntuvat sympaattisemmilta, kun he ainakin vähän olivat rehellisiä eli itsekkäitä. Saatoin ymmärtää väärin. 60-lukulaisia kohtaan en tunne kuin välinpitämättömyyttä, vaikkei se ole totta sillä inhoan heitä.

Mikael Jungner. En voi käsittää, että tämä ilmeinen veijari hänkin, on sosialidemokraatti. Eikö sen pitäisi olla kokoomuslainen? Kokoomuksessahan tuollaisia on. Toisaalta Kokoomusta äänestävät työläiset eli ota tästä selvä. Näitä kimurantteja asioita, näitäkin, Liberalismin petos käsittelee. Laitoin Hännikäiselle tekstiviestin luettuani ja ylistin. Varmaan ajatteli, että taas se hullu. Kirjassa on selkeällä tavalla esitetty monia asioita, jotka ovat häivähdelleet sekavassa mielessäni, enkä ole lainkaan kyennyt edes ajattelemaan niitä, mutta nämäpä tyypit ovat kirjoittaneet kokonaisen kirjan näistä asioista.

Mutta Alexander Stubb kannattaa HIFK:iä. Ja se toinen joukkue hävisi ratkaisevasti illalla kun lueskelin Liberalismin petosta. Loppuottelu käydään Päijänteen päästä päähän. Voi Suomi-laivalla matkustaa vieraspeliin.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"60-lukulaisia kohtaan en tunne kuin välinpitämättömyyttä, vaikkei se ole totta sillä inhoan heitä."

Sun teksti on välillä hauskaa, kun se on niin vinksahtanutta, että siinä laimennus edeltää kärjistystä, toisin kuin yleensä.

Sami Liuhto kirjoitti...

Se on mun poetiikkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Sun pitää ruveta kirjoittamaan esseitä kanssa. Vaikka Vätin Kustannuksen kautta.

Panet sitten liikkeelle sen mistä kukaan ei tässä suuressa esseekeskustelussa ole vielä rohjennut puhua vaikka epäilemättä se teema tuloillaan on.

Tarkoitan tietysti ESSEISTIIKAN PARADIGMANMUUTOSTA.

Nyt olisi jollekin pioneerin paikka.

Sami Liuhto kirjoitti...

Ei ole kukaan älynnyt tunkea vielä paradigmaa, muutosta ja esseistiikkaa samaan syssyyn! Mutta kai joku jo ahertaa esseen kimpussa, jossa käsitellään esseistiikan paradigmanmuutosta.

Se on esseeonaniaa jo, runo-onania on niin toissapäiväistä jo.

Ihan tosissansa puhuvat... Jos V. Huovinen olisi hengissä, hän kirjoittaisi littlejutun "Esseistikriitikon maanantai". Sellaisen minäkerrontaisen missä ihmeteltäisiin mikä se minä on ja onhan niitä monta ja yksi sitten tietenkin kantaa vastuun paitsi jos kirjoittajia on enemmän kuin yksi ja on kustannustoimittaja, hovilukija sekä halkojenmyyjä. Kolmen virkkeen välein on mainittava poetiikka, luenta, ja mitä niitä on, lopuksi viitattava E. Saidiin, vaikka se on aika 2005. Olkiukosta on jupistava jatkuvasti. Siis voi vittu saatana.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedä vaikka tässä käy lopulta niin että nuo uudistajaheerokset rupeavat kirjoittamaan pelkästään esseitä ja unohtavat runouden tykkänään. Hännikäinen sitten siihen turhautuu ja jättää esseistiikan ja ryhtyy taas runoilijaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Aina joskus minulta unohtuu, minkä takia aloin hylkimään suomalaista älykkökulttuuria. Sitten julkaistaan joku tällainen kirja ja ajattelen, "Ai niin, tämän."

Sami Liuhto kirjoitti...

Jos anonyymi piipahdat vielä tässä niin kerro n.s. perustelut näkemyksellesi. Yleensä en jaksa perusteluja, mutta nyt olisi mielenkiintoista kuulla.

Kiitän!