keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Viimeksi toissapäivänä minulla oli sellainen tunne, että teen luettelon ihmisistä jotka tahdon hengiltä.

Eivät tällaiset tuntemukset minulle ole lainkaan vieraita. Mutta onko tämä yleistä? Sen tahtoisin tietää. Lopetettaisiin valehtelu ja kerrottaisiin tunteista. Ehkä on ihmisiä, jotka eivät tunne milloinkaan, tai vain harvoin, tappoon tahtovaa vihaa ihmisiä kohtaan. Tässä on se, että siinä tapauksessa me ihmiset olemme hyvin erilaisia. Se ei ole luokka- tai rotuerilaisuutta, en tiedä oikein mitä se on, ja kyynikko puhuisi nyt lääketieteestä.

Toisinaan suututtaa. On tietenkin mahdollista, mutta se on itsekehua, että tunnen vahvemmin kuin ihmiset yleensä. Minä olen jäävi tähän sanomaan. Olen kyllä kuullut sensuuntaisia mainintoja. Tunnen huomattavaa samastumista lukiessani vaikkapa Rousseauta. Se tieteellisyydestä, en kykene objektiivisuuteen. Mutta sitä ei pidä sanoa. Tästä syystä vastustan "kriittistä luentaa", sillä sitä ei mielestäni voi olla, joten ei siitä kannata juuri puhua. Moni puhuu. He ovat jotakin eri lajia kuin minä.

Muista kiusaantuneisuus kun puhutaan jääviydestä. Siitä ei pitäisi puhua. Eli siitä kannattaa toitottaa jatkuvasti. Arvostamani runoilija-kriitikko-ajattelija Jonimatti Joutsijärvi kertoi minulle mitä kriittinen luenta on:
Alkujen aluksi kriittinen luenta on itsekriittistä luentaa, jossa pyritään mielistelyistä ja loukaantumisista riippumatta havaitsemaan, kuvaamaan, analysoimaan ja tajuamaan kohdeteoksesta jotakin runouden sekä elämän kannalta mielenkiintoista ja koskettavaa ja käytännöllistä. Älä Sami huku noiden sidosten yhdentekevään suohon. 
+ kriittisessä luennassa kohdeteoksen toimintatapaa suhteessa sen mahdollisiin päämääriin ja ainakin lukijan kirjallisuuskäsitykseen (ynnä muuta) tarkastellaan arvioivasti ja arvottavasti, kenties osoittaen ongelmakohtia, ja ainakin pyrkien esittämään poetiikkaa ja/tai luentaa mahdollisesti rikastuttavia lukuhavaintoja. Jne. yms. 
Tämä löytyy merkinnän "runokritiikki on jäljessä" kommenttiosastolta. Kriittinen luenta on siis aika lailla sitä, mitä historiantutkimuksen puolella on harrastettu niin kauan kuin on ollut historiantutkimusta ja yleensäkin humanistisissa tieteissä "pyritään mielistelyistä ja loukaantumisista riippumatta havaitsemaan, kuvaamaan, analysoimaan ja tajuamaan - - elämän kannalta mielenkiintoista ja koskettavaa ja käytännöllistä." Tuo "elämän kannalta" saattaa olla tärkeä, myös tieteenhistoriallisesti.

Kyseessä on ideaalinen ja idealistinen lähestymistapa, mutta yhdentekeviin soihin ei pidä upota. Ihminen on kone, joka arvioi ja arvottaa ilman sitoumuksia. Mutta minua kiinnostavat suot. Suomihan on yksi suo, joka jatkuu Venäjällekin.

Ehkä lainaamassani tekstissä tarkoitetaan, että kaikki tai valtaosa kritiikin lukijoista tietää, että on olemassa jääviyksiä ja sitoumuksia, mutta ei niiden pidä antaa haitata, kunhan ne joskus muistaa ja siten osaa suhteuttaa kritiikin vallitsevuuteen.

Miksen ole kirjoittamassa sitä kamalaa esseeksi sanottavaa paperiläjää, vaan olen tässä suossa, kun kuitenkin kaikki on hyvin ja ihmisillä vitun hyvä tahto?

2 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Sami, en minä nyt tappaa ketään ole uhannut edes ajatuksissa, mutta on joitakin tuttavapiirissä (ainakin kaksi) joista en erikoisemmin pidä: toinen on teräväkielinen ja loukkaa kai huomaamattaan, mut mä huomaan. Toinen ei vaan ajatusmaailmaltaan synkkaa, ei puhu mitään, mutta luo silmäyksiä.

Yleensä minusta ihmiset, vieraatkin, ovat yllättävän mukavia.

Sami Liuhto kirjoitti...

Tuo viimeinen virke on totta, mutta huolestuttavaa on, että siis kaikilla ei ole tapontarvetta. Tätä juttua ei pidä levitellä tai tässä ollaan vielä vaikeuksissa kun suvaitsevaistoksikin kutsuttu beserwisser-klikki pääsee vauhtiin. He tappavat erimieliset.