keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Luutiissa kirjoittaa Maaria Pääjärvi viitaten esseeseminaariin, joka oli jossakin:
Mainitsin Katri Valan kirjan Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimurin (julkaistu postuumisti 1945) kirjana, joka olisi nykyään julkaistu esseekokoelmana, vaikka se aikanaan sai kantaa “pakinoiden” nimeä. Esimerkki vertautuu esseen lajikäsitteen muuttumiseen ensinnäkin mielipidekirjoituksen suuntaan ja toiseksi ajankohtaisten aiheiden käsittelemiseen. Siksi Valan pitkähköt ja oivalliset tekstit eivät ole esseitä. Toinen mainitsemani kirjoittaja oli Sinikka Kallio-Visapää, joka kirjoitti perinteistä kirjallista, kaunopuheista ja -sieluista esseistiikkaa. Kolmanneksi mainitsin Pekka Suhosen, joka on oivallinen yksittäisten esseiden kirjoittaja.
Alleviivaus minun. Joku jossakin kysyi, että onko nykyesseiden kaltaisia esseekirjoja ennen ollut. Tuli mieleen: Esa Saarisen Epäihmisen ääni. Ja sitten tietenkin Punkakatemiat ja Sianhoidolliset käsikirjat. Tästä politisoitumisesta on puhuttu, eikä 80-luku ollut poliittinen, kun oli aavistuksellinen ähky edellisen vuosikymmenen jälkeen ja kirjoiteltiinkin sitten Punkakatemioita ja Sianhoito-oppaita, mutta nyt olemme taas poliittisessa ajassa, siitä on mainittu Suuressa Essee Keskustelussa.

Epäihmisen ääni on temaattinen teos, kokonaisuus. Sen nimi on parodia Ihmisen ääni -sarjasta (no niin, kolmekymmentä esseeteosta lisää, myös poliittista puhetta sisältävää) ja se kertoo aika lailla samoista asioista kuin Nylénin ja Hännikäisen kirjat. Ilmankos olen niin kovin mieltynyt näihin kahteen herraan, kun heitä lukiessani kuulen kaikuja menneiltä ajoilta, joilta, joilta en tahdo välttyä.

Viisi tai kuusi vuotta sitten löysin Epäihmisen äänen Tornion kirjaston poistomyynnistä ja ostosuorituksen jälkeen vein kirjan kotiini ja luin sitä. Olin edelleen vaikuttunut. Kirjoitin Esa Saariselle kiitossähköpostin ja systeemiprofessori jopa vastasi.

Mutta nyt tuli postista kirja, enkä ehdi enempää pölistä esseistä. Voikaa hyvin, rakastan teitä.

Ei kommentteja: