lauantai 31. maaliskuuta 2012

Huomenna on taas se hankala aprillipäivä. Lehdistä saa etsiä tarkasti aprillipilaa, sillä pilaa ei ole, että valehtelusta kiinni jäänyt ministeri ei eroa, johtajille tosiaan maksetaan siitä etteivät heti eroa, ihmisiä yritetään siepata eikä kukaan tee mitään, ravintolat on pidettävä auki neljään aamulla työllisyyden tähden, AKT ei ole aprillia ja Kauko Röyhkä moittii nuorempiaan provokaatiosta.
Ostin kahdellatoista eurolla Turun Puutorin varrelta Omituisten opusten kaupasta Aarne Kinnusen muistelmateoksen Päätoiminen elämä. Olin katsellut kirjaa jo 2-3 kertaa näyteikkunassa, mutta nyt päätin uskaltautua ostamaan sen. Ja millainen kirja Päätoiminen elämä onkaan! Olen noin sivulla 204 ja sivuja on yhteensä noin 426 ja olen aivan onnellisena. Kinnunen on niitä, jotka vähän sanovat. Päätoiminen elämä on ns. virkistävää luettavaa samalla tavoin kuin Seppo Heikinheimon Mätämunan muistelmat. Kaiken sen paskantärkeyden keskellä on tällaisia ihmisiä, eivätkä ne näytä millään kuolevan sukupuuttoon vaikka yritystä on.

Iski flunssa. Makoilen ja lueskelen. Tämä eroaa flunssattomasta tilasta siinä, että silloin makoilen ja lueskelen eikä minulla ole flunssaa. Viime vuonna 2011 tämä elämäntapa tuotti rahallista arvoa 2320 euroa. Se on melkein kouluttamattoman työläisen kuukausipalkka, noin kaksi kolmasosaa siitä. Itselläni on ylempi korkeakoututkinto, tunnen klassisen ja modernin kirjallisuuden hyvin ja osin erinomaisesti, lisäksi olen mietiskellyt valtiollisia toisinaan. Mutta ei tätä rahasta tehdä. Ikävä vain, etten pystyisi mihinkään muuhun. Jo kymmenen vuotta olen päätoimisesti elänyt makoillen ja lueskellen, siitä lähtien kun minut viskattiin ensimmäisestä avioliitostani ulos. Se oli onnenpotku vaikka kirpaisi vallan halvatusti.

Luen toista kertaa Rousseaun Yksinäisen kulkijan mietiskelyjä, vaikka Rousseau sanoo nimenomaan haaveilevansa ja näkevänsä unia, unennäöiksi hän kävelyjään kutsuu. Että on virkistävää luettavaa! Olenhan itsekin, heti Rousseauta luettuani, päättänyt alkaa kirjoittaa haaveiluja, mikä on pieni vinkki esseistiikan suuntaan eli siihen suuntaan että itse en ole rationaalinen sananasettelija, vaan pikemminkin emotionaalinen eläin. Tunnen, muuten, lähempää sukulaisuutta Sartren Inhon Itseoppinutta kuin Roquentinia kohtaan. Tämän tunnustuksen pitäisi kertoa asioita tunteville paljon ajattelustani, joka ei ole ajattelua vaan tunteilua, haaveilua ja sen sellaista. Eikä minulla ole mitään Roquentinia vastaan, minä nyt vain tunnen Itseoppineen itselleni läheisemmäksi.

Rousseaun Tunnustuksissa olen kuudennessa kirjassa, mutta tähän väliin luen Aarne Kinnusen Päätoimisen elämän. Rousseau kertoo Tunnustuksissaan erheistään, mahdollisista väärinmuistamisistaan ja kas kummallista, juuri näihin asioihin ihmiset, nuo luomakunnan virheet, ovat takertuneet. Etsisivät omia virheitään, tunnustaisivat ne, käsitykseni mukaan tämä on Rousseaun ajatus, eivätkä kauhistelisi tunnustajan kertomuksia. Rehellisyyden palkka on kuolema.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Nyt löytyi mielenkiintoinen blogi:

KATUTAIDE - STREET ART
Täällä hyvä merkintä ikuisaiheesta (vuodesta 2007) eli runokritiikin paskuudesta ja ei-paksuudesta. Vähän kärttyisä oli runoilija, sellaisia ne ovat. Minulle saa olla. Ja kerpeleet tietävät sen hyvin.

Nyt minä katson Emmerdalea. Cain Dingleä rakastan.
Haut eilen 13.00 - tänään 12.00:

liuhto 
4









läskikaupungillajamaassa
4









katja kettu mikrohistoria
1









[minulle tuntematon henkilö, ehkä ns. yksityishenkilö]
 1









rosa liksom
 1









sami liuhto
1









yashar kemal ararat-vuoren legenda
 1










Suosituin merkintäni on ollut tämä.

Mutta milloin Rosa Liksom vastaa sähköpostiini?



































































 











Babylon-aihe Turun Logomon vieressä 24.3.2012:



Babylon-aihe Turun Itäharjun Prisman vieressä 24.3.2012:


torstai 29. maaliskuuta 2012

Suomen tärkeimmän kirjallisuuslehden päätoimittaja soitti kaksi tuntia sitten ja kertoi että ensi viikon perjantaiksi hän kaipailee minulta alle kymmenen liuskan kirjallisuutta käsittelevää esseetä. Pidän tuollaisista puheluista. Vääntelin hetken ja keksin että kirjoitan Seppo Heikinheimosta, hänen Mätämunan muistelmistaan ja päätoimittajan mielestä se oli hyvä ajatus. Olen kolme tai neljä vuotta ollut aikeissa kirjoittaa Mätämunan muistelmista ja nyt toteutan mielitekoni. Yleensä saan kaikenkarvaisilta päämiehiltä enintään turpaani, joten vielä puhelun jälkeenkin olin iloisella mielin. Kyynikot eivät voita, sillä maailmassa on hyvyyttä.

Koko tämä kirottu viikko on mennyt tapellessa keskinkertaisuuksia alempien kanssa, joten ehkä loppuviikko menee paremmin. Piti ostaa sohva, mutta jäi ostamatta, kun kyynikot iskivät palkkionpuolituksineen, muttei se haittaa, sillä on heidän häpeänsä etteivät he tunne mitään, varsinkaan häpeää. Kirjailija Rosa Liksom ei ole vastannut eiliseen sähköpostiini, tuskin on sitä huomannut eikä siitä voi moittia. Saan sentään näyttelykirjaa viisi kappaletta ja kutsun sekä Jyväskylän Galleria en-muista-nimeä ja Mäntän Honkahovin näyttelyyn. Varmaan menen. Häpeän niin paljon etten voi sinne mennä. Aiheutinhan harmia Kauko Sorjosen säätiölle ja Maj-Lis Pitkäselle. Miten voisin näyttelyn avajaisissa kilistellä laseja ihmisten kanssa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut?

Tosin tahtoisin nähdä ne maalaukset. Menen näyttelyihin incognito kun ne ovat avoinna elokuun loppuun saakka. Ironian tunteilta ei voi välttyä, kun ajattelenkin itseäni hiipimässä pitkin seinänvieriä, toivottavasti en kuitenkaan pudottele tauluja seiniltä. Galleria Variantti se Jyväskylän paikka on nimeltänsä.

Honkahovin sivuilta löytyy tietoa näyttelystä:

Kesänäyttely Pohjoinen ulottuvuus

9.6. -31.8.
Kauko Sorjosen säätiö järjestää tulevana kesänä Mäntän Honkahovissa näyttelykokonaisuuden, joka on saanut nimekseen Pohjoinen ulottuvuus. Näyttelyn vetonaula on Kalervo Palsa, vuonna 1987 vain 40-vuotiaana kuollut kittiläläinen maalari. Yksityiskokoelmista lainattuja Palsan töitä on esillä lähes neljäkymmentä. Valtaosa töistä on ensimmäistä kertaa suuren yleisön nähtävillä. Palsan muiston vaaliminen tuli osaksi Kauko Sorjosen säätiön toimintaa, kun se viime kesänä osti Kittilästä Palsan kotitalon ja hänen ateljeenaan toimineen Getsemaneksi kutsutun mökin.

Palsa-näyttelyn kuraattorina toimii Maj-Lis Pitkänen. Hän oli Palsan ystävä, jolle taiteilija testamenttasi jäämistönsä. Toukokuussa säätiö julkaisee näyttelyluettelon, johon Palsan töiden ohella tulee vanhoja valokuvia ja Palsaan liittyviä tekstejä. Kirjoittajia ovat mm. Rosa Liksom jaMaj-Lis Pitkänen.

Pohjoinen ulottuvuus -näyttelyn muut taiteilijat ovat Veera Pitkänen ja kolme pohjoissuomalaista kuvanveistäjää Risto Immonen, Sauli Miettunen ja Teuvo Tuomivaara. Pitkäseltä esillä on maalauksia. Puistoalueelle sijoittuvan veistosnäyttelyn kokoaa Liisa Tervahauta.

Se ei siis ole näyttelykirja vaan näyttelyluettelo. Onneksi en ole vielä lisännyt sitä CV:heni, kun ajattelin että saatan tehdä turhaa työtä. Veera Pitkäsen työt kiinnostavat minua myös, pidin näkemästäni hänen kotisivuillaan.

Mutta siis jo toukokuussa on Jyväskylässä Galleria Variantissa esillä Kalervo Palsan töitä. Kehotan käymään. Palsa on loistava taiteilija.
Siirry sivun alkuun
Lentopallokenttä Turun Logomon vieressä 24.3.2012






Kuvat: Vaimo.
Laajan lukevan yleisöni toiveiden mukaisesti otin sanavahvistuksen kommenteista pois. Emmehän ole robotteja vaan ihmisiä. Paitsi systeemin orjat, joiden toivon myös kommentoivan ahkerasti nyt kun heillä on siihen mahdollisuus.

Odotin aamulla eli nyt jännittyneenä, olenko saanut sähköposteja eli millaisia. En pidä sellaisesta jännityksestä. Jännitys on muutenkin inhaa. Joka tapauksessa sain vain yhden retorisen viestin ja sitten ilmoituksen, että kommenttilootani on täydentynyt ja hauskoilla kommenteilla olikin täydentynyt.

Kirjoitan eli oleilen internetissä MacIntoshilla ja Firefoxilla ja tässä on se kumma, etten saa kommentoitua Bloggerin blogeihin, joissa kommenttiloota on tekstin alapuolella, eikä pomppausikkunana tai omana sivunaan. En tiedä mikä siinä on. Kerran tai kahdesti olen kyennyt kiertämään vaikeudet. Joskus, kun on oikein ollut sanottavantarve, olen käynyt toisella koneella naputtelemassa älyttömyyteni.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Tämä on ollut huomattavan raskas viikko. Kauko Sorjosen säätiön hallituksen jäsen ja Mäntän Honkahovin toimitusjohtaja Seppo Salmi otti minuun tammikuussa yhteyttä ja pyysi minua kirjoittamaan artikkelin Kalervo Palsan näyttelykirjaan, joka koskee näyttelyitä Jyväskylässä ja Mäntässä ensi kesänä. Tietenkin suostuin ja kirjoitin. Seppo Salmi kysyi minulta, paljonko tahdon palkkioksi ja ehdotin tuhatta euroa. Seppo Salmi myöntyi ja lähetin kirjoituksen, laskun ja verokortin. Sitten ilmeni viime perjantaina että näyttelytoimikunta ei hyväksy tekstiäni. Seppo Salmi sanoi soittavansa maanantaina, siihen oli kolme yötä mutta ne menivät aika hyvin. Luulin, että Kittilän kunnanmiehet ovat suuttuneet, mutta eivät ne olleet, vaan maanantaina sain tietää että kaikista maailman ihmisistä oli suuttunut Kalervo Palsan perijä Maj-Lis Pitkänen. Kirjoitin sähköpostin Seppo Salmelle maanantaina, toissapäivänä:

Hei,

kävelin päivän ulkona ja mietin tätä asiaa. En voi vieläkään uskoa, vaikka pakko on, että Maj-Lis Pitkänen on vaatinut muutoksia, luulin että muutoksia vaatisivat muut henkilöt Kittilä-kohdista.

Minua järkyttää, että Maj-Lis Pitkäsen mukaan olen loukannut Kalervo Palsan äidin muistoa, vaikka hänen pitäisi tietää että tunnen pelkkää kunnioitusta Palsaa ja hänen taustaansa kohtaan, mikä myös tuodaan kirjoitelmassani esiin. Palsan äidistä minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa, vaikka yleisessä mielipiteessä aikoinaan ehkä häntä moitiskeltiinkin. Eikö tässä nyt myötäillä yleistä mielipidettä, mihin Palsa itse ei syyllistynyt vaan halveksi turisteille maalaavia taiteilijatovereitaan?

Suoraan sanottuna olen loukkaantunut siitä, että sain kuulla tästä sinun kauttasi, eikä Maj-Lis Pitkänen ole lainkaan ottanut yhteyttä minuun, vaikka olemme puhuneet puhelimessa ja vaihtaneet sähköposteja. Myös hän on lukenut pro gradu -tutkielmani, jossa esitetään samat asiat.

Mietin tuosta Ulla-Maijasta, että mainitsenko hänet, mutta mainitsin hänet jo pro gradu -tutkielmassani, jonka Maj-Lis Pitkänen sanoo lukeneensa ja pro gradu -tutkielma on julkisessa luvussa. Lisäksi Pitkäsen sanotaan kertoneen (29.11.1990, Markku Valkosen kritiikki päiväkirjoista), ettei ole sensuroinut päiväkirjoja, mutta kuitenkin juuri tämä Ulla-Maija on päiväkirjoissa Maikki, kun taas moni muu henkilö esiintyy päiväkirjoissa oikealla nimellä. (Mitä erityistä tässä Ulla-Maijassa on, voidaan kysyä...) Edelleen, Ulla-Maijaa päiväkirja kohtelee myötämielisesti, enkä sanoisi että Palsan raivo on kovin henkilökohtaista, vaan yleistä ihmetystä naista kohtaan.

Mitä tulee asiayhteyksistä irrottamiseen niin toimitettuja päiväkirjoja on nimenomaan siitä moitittu (Anna Makkonen HS:ssä 20.10.2002), joten moitteeseen voi vastata kuululla malka omassa silmässä -vertauksella. En koe minuun kohdistettua moitetta muuksi kuin fraasiksi, joka tulee ensiksi mieleen kun perusteluja on löydettävä.

Ns. värikkäät ilmaisut  ("saatanan markkinapellet") otan tietenkin pois, se on normaalia editointia, samoin kuin se että joku nimi jätetään mainitsematta. Ne ovat pelkkiä ilmoitusluontoisia asioita, mutta mikä tässä on huolestuttavaa on se, että kuka viitsii kirjoittaa Palsasta, jos vastaanotto jo etukäteen on tällaista, kirjoittaa Palsasta, joka ei todellakaan ollut sensuurin ystävä. Kehotan tutustumaan Sanna Ojanteen graduun, sieltä löytyy samansuuntaisia kokemuksia. Palsa ansaitsisi kunnollisen elämäkerran (ja kunnolla toimitetut päiväkirjat), mutta kuka siihen haluaa ryhtyä kun tämä on aina tämmöistä. Ei riitä, että Kittilä on mikä on, mutta Palsan aineellisen perinnön haltija tekee työstä kohtuuttoman vaikeaa.

Toisaalta ymmärrän Maj-Lis Pitkästä ja lopulta tunnen pelkkää kunnioitusta häntä kohtaan, kuitenkin toivoisin myös ymmärtämystä. Meitä Kalervo Palsaa rakastavia ihmisiä on paljon ja Maj-Lis Pitkäsen toiminta, vaikka onkin erittäin luonnollista, vaikeuttaa tutkimusta jatkuvasti. Voin sanoa omasta puolestani, että kohtelen aina kunnioituksella Kalervo Palsaa, hänen taustaansa ja perintöään, mutta se ei silti estä minua sanomasta totuutta ja/ tai omaa näkemystäni asiasta, se on tieteellistä asennetta, enkä halua siitä tinkiä. Ja kaikkein eniten minua ärsyttää, että olet joutunut tekemään turhaa ja ylimääräistä työtä, kun tämä meni myös minun osaltani täksi.

Ystävyydellä,

Sami

PS: Huomenna tulee uusi versio. Unohtui mainita...



Kirjoitin siis uuden version, missä toin esiin em. sähköpostissani mainitsemiani hankaluuksia Maj-Lis Pitkäsen toiminnassa. Pitkänen esiintyy julkisuudessa "Palsan sielunkumppanina", vaikka olen päässyt siihen käsitykseen ettei hän tajua Palsasta mitään. Suomen Kuvalehdessä hän Toinen tuleminen -näyttelyn aikoihin 2002 katsoi kuvassa kaukaisuuksiin ja kertoi hänen ja Palsan henkisestä yhteydestä. Minun on mahdoton nähdä heidän välillään mitään yhteyttä paitsi molemmin puolin kuvitteellista. Palsa luuli, että Maj-Lis Pitkänen vielä rakastaisi häntä ja Maj-Lis Pitkänen luuli että hän ymmärtää neroa.

Maj-Lis Pitkänen esti vuosikaudet tutkijoita pääsemästä Kalervo Palsan arkistoon, kun hänellä ilmeisesti oli oma tutkimus mielessä, Sanna Ojanteen pro gradu -tutkielma kertoo näistä asioista, mutta kun tutkimusta ei syntynyt, hän kai lopulta antoi periksi ja kymmenen vuoden määräaikakin oli kulumassa umpeen. En tunne näitä yksityiskohtia hyvin.

Uutta versiota Seppo Salmi kehui, mutta, kenties vahingossa, tuli editoineeksi ensimmäistä versiotani, joka typistyi kaksisivuiseksi rangaksi. Olisin viheltänyt pelin poikki, mutta me todella tarvitsimme sen tuhat euroa. Olemme työttömiä eikä korkeaan moraaliin ole mahdollisuuksia. Infamöösejä piirteitä jo saava Ulla-Maija jäi tekstiin.

Tänään tuli sitten Seppo Salmelta ilahtunut sähköposti siitä, että suostuin julkaisuun, ja ilmoitusluontoinen pyyntö että lähettäisin uuden laskun, jossa palkkio olisi puolitettu. Kysyin syytä menettelyyn, miksi kuusi (6) päivää aiemmin lähetetty lasku ei enää kelvannut, mutta myös suostuin pyyntöön. Samalla lähetin sähköpostia kirjailija Rosa Liksomille asiasta, sillä tiettävästi hänkin on kirjoittamassa näyttelyjulkaisuun. Seppo Salmi ei vastannut kysymykseeni, hän ei myöskään kommentoinut sähköpostiani Maj-Lis Pitkäsen käytöksestä. Lähetin äsken Seppo Salmelle uutta postia, jossa muistutin kysymyksestä, kysymyksistä, sillä kysyin myös mitä he Rosa Liksomin palkkion suhteen tekevät. Sanoin myös kohta ottavani yhteyttä Helsingin Sanomiin, mikä oli lähinnä ärsyyntynyt heitto, vaikka mistä sitä tietää mitä vielä keksin. Tarkoitan, että minua ei olisi kannattanut ruveta ärsyttämään, sillä saatan tehdä jotakin tolkutonta, kuten kirjoittaa tällaisen blogimerkinnän.

Viimeisen viikon helvetin aikana olen tullut siihen tulokseen, että kaikenlaiset omaa etua ajavat kyylät toimivat mukamas Kalervo Palsan asialla. Liitän tähän toisen version alaviitteen, joka tarkentaa väitteitäni, joita esitin sähköpostissani Seppo Salmelle:

 
Julkaistuissa päiväkirjoissa puhutaan ”Maikista”, mikä ei ole sama nimi kuin Palsan päiväkirjoissa. Asialla ei olisi merkitystä, ellei Maj-Lis Pitkänen olisi Markku Valkosen mukaan ”vakuuttanut, ettei hän ole sensuroinut Palsan päiväkirjoista mitään arkaluontoista.” (Valkonen, Markku, ”Kittilän kärsivä nero Taiteilijamyytti joka toteutui”, Helsingin Sanomat 29.11.1990.) Tämä on vain yksi esimerkki siitä, että julkaistut päiväkirjat on täysin epäluotettava lähdejulkaisu. Jotta saa Palsan ajattelusta paremman kuvan, on mentävä arkistoon, mutta nyt ovat ihmiset yli 20 vuotta lukeneet päiväkirjaa, jonka autenttisuus on hyvin kyseenalainen. Esimerkiksi Tere Vadénin Arktinen hekkuma. Kalervo Palsa ja suomalaisen ajattelun mahdollisuus (1997) ja Palsa-osuus Atte Oksasen väitöskirjassa Haavautuva minuus. Väkivallan barokki kontrolliyhteiskunnassa (2006) perustuvat heikosti toimitettuihin julkaistuihin päiväkirjoihin. Julkaistuissa päiväkirjoissa ei kerrota poisjätöistä ja siitä, missä asiayhteydessä teksti on. Kirjallisuudentutkija Anna Makkonen mainitsi asiasta Helsingin Sanomissa Toinen tuleminen -näyttelyn aikaan 2002: ”Karsiminen on tietenkin ollut välttämätöntä aineiston laajuuden vuoksi. Mutta lukijan olisi saatava tietää toimitustyön lähtökohdat ja periaatteet.” (Makkonen, Anna, ”Ja kaikki peilit ovat vääriä”, Helsingin Sanomat 20.10.2002.) Lisäksi Makkonen, joka oli päässyt katsomaan taiteilijan alkuperäisiä päiväkirjoja, kertoi Toinen tuleminen -näyttelyn yhteydessä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa 17.10.2002, että Pitkäsen mainitsema Palsan ”salakirjoitus” oli peilikirjoitusta.
Tuo salakirjoitus-osuus oli niin noloa, että tunsin myötähäpeää istuessani keskustelutilaisuuden etupenkissä. Tuollainen perinnönvaalija meillä on. Pitkäsen sensuroinneista ja mitä asioita ne koskevat, saa hyvän käsityksen tästä kohdasta alkuperäisiä päiväkirjoja, tammikuulta 1970:
"Jos hän käsittäisi, olisi se silloin antanut naida eikä olisi ruvennut kyselemään, haluanko. Minä en halua kaikenlaisilta. Minua inhotti hänen hajunsakin. Vai haisevatko kaikki naiset? Jos ne haisevat, saavat minun puolestani olla rauhassa. Minun on kai taas loukattava häntä niin paljon että lakkaa käymästä luonani vierailulla. Ja miksei se voinut antaa Sällin naida kun tämä kerran halusi? Sekin rupesi minua vituttamaan. Saatanan huora sekin! Ensin venyy muiden matkassa ja sitten tulee * [ehkä: viimein] luokseni. Kyllä varmaan tiedän, mihin hänen tiensä johtaa: siltojen alle, tentturemmiin!"
Maj-Lis Pitkänen on poistanut kohdan "Minua inhotti hänen hajunsakin. Vai haisevatko kaikki naiset? Jos ne haisevat, saavat minun puolestani olla rauhassa." Pitkästä, taiteilijaneron "ymmärtäjää", on pidetty kuin kukkaa kämmenellä, vaikka hän on vain sattumalta merkittävässä asemassa Palsan testamentattua taiteensa hänelle. On kamalaa sanoa, mutta huonompaa testamentin kohdetta on vaikea keksiä. Saa nähdä, mitä nämä seuraavaksi keksivät, ja luulivatko todella pääsevänsä kuin se kuuluisahko koira veräjästä, kun kissa kuitenkin on nostettu pöydälle. En koe olevani velvoitettu kunnioittamaan ihmistä, joka tunsi Kalervo Palsan, oli hän sitten miten merkittävässä asemassa tahansa. Kunnioitan niitä, jotka ovat kunnioituksen arvoisia. En myöskään pidä siitä, että minua kohdellaan törkeästi Kauko Sorjosen säätiön taholta, kylmästi vain sanotaan, että palkkio puolitetaan. Se on huonoa käytöstä. Minua jo vähän epäilytti, kun Kauko Sorjosen säätiö osti Getsemanen, sillä sama puulaaki omistaa myös Särestön ja Särestöstä harvoin on Getsemaneen mitään hyvää tullut. Liekö koskaan. Voisin kirjoittaa pidempään, mutta yritän levätä, mikä tässä pähkähullussa maailmassa on vaikeaa. Otin viimeisen Opamoxinkin, unilääkkeitä ei ole paitsi melatoniinia. Meidän on muutettava erämaahan sillä en siedä ihmiskuntaa lainkaan. Saatana, jos eivät maksa sitä viittäsataa, kun tämä kirjoitus vahingoittaa heidän mainettaan. 
Nimimerkki (?) Matka vekka, täältä kertoo Luutiissa, että Parnasson blogista oli sensuroitu hänen kommenttinsa, jonka nimimerkki (?) oli kirjoittanut ohjeeni mukaan:
“Kannattaa muuten panna Parnasson blogiin kommentti tyyliä ‘Sofi Oksasen jokainen lause ei ole täyttä neroutta’”…
Kokeilin — ei tullut edes julkaistuksi. Mahtoiko asiaan vaikuttaa linkkaamiseni tuohon viestiin.
 Miksihän ei julkaistu eli SENSUROITIIN?

Ohjeeni oli:
Kannattaa muuten panna Parnasson blogiin kommentti tyyliä “Sofi Oksasen jokainen lause ei ole täyttä neroutta” ja odottaa sekuntikellon kanssa, milloin 50+-miehiltä alkaa tulla närkästyneitä vastakommentteja korostaen, että “Sofi” on merkittävä jne. Ei tarvitse kauan odottaa.

Kemppisen blogi on jotenkin niin moneen suuntaan mielensä pahoittanut, että siitä on tullut taideteos. Sinne kannattaa tyrkätä kommentti tyyliä “suomenruotsalaiset ovat joskus pierreet” ja taas odottaa sekuntikellon kanssa ja lisäksi tehdä fantasia-analyysi blogistin seuraavasta merkinnästä.

Luutiissa taas jne….
Minusta tällaiset sensuroinnit ovat hyvin mielenkiintoisia asioita, etenkin kun niistä jäädään helposti kiinni niin kuin Parnasso nyt. Näitä systeemin orjia ei tarvitse paljon ärsyttää niin he ovat kutsumassa poliisia apuun ja painamassa poista-nappulaa sen sijaan että painaisivat vaimojaan, jottei muiden tarvitsisi.


tiistai 27. maaliskuuta 2012

Hän ei ottanut rauhallisemmin.




KUOLLA ELÄVÄNÄ

Kuolla elävänä
Sillä on puolensa
Herätä hulluna
Silläkin on puolensa
Kun silmän säteellä
Ei muuta kuin kuolemaa
Totuus voi paljastaa
Ankarat kasvonsa

Kuolla elävänä

Sillä on puolensa
Jälleensyntymä
Samassa ruumissa
Kuljemme yhdessä
Näemme valoa
Vain yksi jumala
On meissä kaikissa

Joku on tulossa

Syntynyt tulesta
Veden hallitsija
Syntynyt tulesta

Joku on tulossa

Tulen hallitsija
Syntynyt vedestä
Tulen hallitsija
Eilen 16.00 - tänään 15.00 blogiin on saavuttu kerran (1) näillä hauilla:
kauko röyhkä tapani kinnunen timo hännikäinen










kauko röyhkän vaimo
Duetto siis ei riitä Vöyrin marssiin, vaan kvartettia yleisö kaipaa. Kinnusellahan on hyvä laulunääni ja kai Kauko Röyhkän vaimollakin. Oikeastaan tahtoisin mukaan iloiseen joukkoon eli olisiko kvintetti mahdollinen. Tosin en osaa laulaa. Jätän anomukseni kvartetin käsiteltäväksi ja puolestani sen viisain jäsen Kinnunen voi tasaäänestyksessä päättää kohtaloni. Muutenkin olen Kinnusen armoilla tässä elämässä, hän kiristää minua mitä nerokkaimmin ja joudun suorittamaan hänen puolestaan mitä kamalimpia rikoksia. Lisäksi jouduin kerran kävelemään Turun Yliopistonkadun päästä päähän "Kiitos 1939-1944" -paita päälläni.

Ja loppuikäni varjelen sitä salaisuutta, että vasempaan kankkuuni on monivärisesti tatuoitu Suomen leijona yhtymässä Äiti Venäjään Suomi-neidon katsellessa vierestä Svea-mamman kanssa, olisin todella häpeissäni jos ihmiset saisivat sen tietää.
Kirjoitin uusiksi artikkelia näyttelyjulkaisuun, kun näyttelytoimikunta hylkäsi ensimmäisen version. Ei ehkä olisi kannattanut hylätä, kun uudessa versiossa lopetin valehtelun ja kerroin tietyistä ongelmista näyttelyn tiimoilta. On hyvin hankalaa toimia, kun yksi ihminen, ns. perinnön vaalija, on kyttäämässä ja pahoittamassa mieltään milloin mistäkin. Pitkään olin kuin ongelmaa ei olisi ollutkaan, tarkemmin sanottuna niin pitkään kuin minulle ei aiheutunut ongelmia, mikä kertoo ikävää kieltä luonteestani.

Ei ne voi julkaista tätä uutta versiota. Tarjoan kirjoitusta sitten muualle. Mutta jos julkaisevat, niin olen iloisesti yllättynyt. Sanoinpahan suoraan mitä monet ajattelevat mutteivät ole sanoneet ja kirjoittaneet. Tai, no, yhden sanojan tiedän.

Harmittaa tällaiset kiistat. Etenkin kun ne ovat aivan perusteettomia. Mutta suuret tunteet ovat pelissä! Eniten tietenkin ärsyttää että minulta jää rahat saamatta. Ei ne voi julkaista, kun vielä pystyin perustelemaan väitteeni. Otin myös pois ns. rentokielisyydet. Teksti on todella asiallinen, kylmän viiltävä ja tosiasiat toteava. Tulkintani ovat minun. Tällaista kutsutaan tieteeksi. Kirjoitin ensimmäiseen versioon kaikenlaista hauskaa, "saatanan markkinapellet", mutta otin pois ettei niistäkään löydetä tekosyytä hylkäykseen. Tietyllä tavalla nautin tästä, sillä olen täysin oikeassa, mutta minua kieltämättä harmittaa, että välittäjätahot saavat kestää kaikenlaista. Mutta kai niille siitä hyvin maksetaan.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Tässsäpä hyvä blogi:


Kehotan tutustumaan.
Eilen 16.00 - tänään 15.00 on kerran (1) saavuttu blogiin läskikaupungillajamaassa tällä haulla:
kauko röyhkä timo hännikäinen vöyrin marssi
Nyt, jos Kauko Röyhkä olisi mies, hän ottaisi yhteyttä Timo Hännikäiseen ja he laulaisivat Vöyrin marssin duettona ja panisivat, eivät toisiaan, vaan esityksensä Youtubeen. Se vasta olisi komeaa! Toisi suhteellisuutta eli huumoria näihin kiistoihin.

Itse asiassa homma, ei kuitenkaan foorumi, voitaisiin tehdä niin että Sami Liuhdon taudinkuva olisi säestäjänä. Hännikäinen suostuisi taatusti, mutta entä Kauko Röyhkä, hänestä en ole varma. Olisiko Kauko Röyhkästä näin upeaan tekoon? Lisäksi he voisivat duetoida jonkin Kauko Röyhkälle mieleisen kappaleen, jotta kaikki siltäkin osin olisivat tyytyväisiä.
M        O
A   A   N
D         N

M         A
A          N
D   O   N

M     A
A          D
N       O
N

D O N
A     N
     M        A  

O
D    N
A         N
M              A
Se on irrotettu asiayhteydestään.

Mitä kaikkea tuollakin voi perustella. Kaikkea. Asiayhteys, viitekehys, konteksti on kuitenkin hankala juttu, mitä siihen kuuluu ja mitä ei. Jos osoittaa asiayhteyden, että tuossa on, niin siinäkin on jo irrotus asiayhteydestä, kun asiayhteydelläkin on asiayhteytensä. Ja kun osoittaa asiayhteydestä osia, ne ovat irrallaan asiayhteydestä. Osien ja kokonaisuuden, mikä siis sekin on osa, välisten suhteiden käsittely taas vie kommenttiin "osa on irrotettu asiayhteydestään". Yleensä tällaisen kommentin esittäjä sanoo kommenttinsa vain siksi, että kommentti on osa yleistä tietoisuuttamme, eikä kommentointi perustu todelliseen analyysiin siitä, onko "se" irrotettu "asiayhteydestään", kommentti on vain tyhjä fraasi, kun ei muutakaan tullut mieleen sanoa. Tärkeämpää onkin löytää todelliset motiivit kommentille eli yleisinhimilliset pelko, häpeä ja suuttumus.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kazakstanissa ei ainakaan kansallislaulun sanoituksen osalta ole poliittinen korrektius valloillaan.




Kazakhstan friend of all except Uzbekistan.

They very nosey people with bone in their brain.

Kazakhstan industry best in world.

We invented toffee and trouser belt.

Kazakhstan’s prostitutes cleanest in the region.

Except of course for Turkmenistan’s.

Kazakhstan, Kazakhstan you very nice place.

From Plains of Tarashek to Norther fence of Jewtown.

Come grasp the mighty penis of our leader.

From junction with the testes to tip of its face.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Tuskin olen lukenut Raymond Carverin runosuomennoksia tällä vuosituhannella ja olin unohtanut miten upea runoilija hän on. "Hiljaiset yöt":
Eräällä rannalla vaivun uneen,
toisella herään.

Liekaansa tempoo
matkaan varustettu vene.
Vau. Suomentajina Lauri Otonkoski ja Esko Virtanen. Tuohan on kevytmodernismia!
Parnasson päätoimittaja on suorinut kevätsiivouksen ja päivitellyt kirjallista viitehtimöään:
"Väljästi voi sanoa, että listalle valitut kirjoittajat ovat ammattilaisia ja esiintyvät omalla nimellään. Jokunen nimimerkki on mukana, samoin muutama ryhmäblogi. Ammattilaisuudenkaan suhteen ei olla kovin tiukkoja."
Huomioin tämän kun kävin Martti Linnan blogissa, jonne en olisi osannut ilman Parnasson linkkilistaa, mistä kiitän Parnasson päätoimittajaa. Paljon on mielenkiintoisia kirjallisia blogeja ja itse käyn niissä joko oman lukemani blogit -luetteloni tai Parnasson väliteluettelon kautta. Muutkin, monetkin, kuulemma näin toimivat. Eli Parnasson blogilla on paljon sitä kuuluisaa valtaa, eli on hyvä että päätoimittaja sutaisi kevätsiivouksen.

On luonnollista ettei ammattilaisuudenkaan suhteen olla kovin tiukkoja, sillä aika harva kirjoittaa blogia ammatikseen, mistä olikin juttua Luutiissa minne nyt ei muodostu yhteyttä. Ja Jukka Kemppisellä, johon Luutiin juttu pohjasi. No niin, eihän blogiammattilaisuutta tarkoitettu, vaan kirjoittamisammattilaisuutta. Tarkensin tämän ettei kukaan luule muuta. Vähän huvittelin.
Onneksi Emmerdale alkaa ihan kohta.
Arvosteluntapaiseni Teemu Keskisarjan Kyynelten kalliosta, johon kirjaan Timo Hännikäinen viittaa blogimerkinnässään Kirjallisuus ja itsesaastutus. Minähän en tiedä semmoisista mitään!
Kummitusmerkintä lukemistani blogeista:
viitteet
lisääjä Jarmo Papinniemi , osoite: Parnasso - 4 tuntia sitten
koe

Linkki vie ilmoitukseen:

Server Error

 

404 - File or directory not found.

The resource you are looking for might have been removed, had its name changed, or is temporarily unavailable.

 

Vaikka maailman luonne on mm. epäkiinnostava, on tämä kiinnostavaa, haamupäivitykset, sitä mitä ei (enää) ole.

 

Youtubesta löytyy, näköjään, kokonaisia konsertteja. Tämä on, niin kuin Youtuben kommenteissa sanotaan, "epic concert", missä ensimmäisen kerran esitetään Patience ja se-vähän-ikävä-sanoitukseltaan-biisi, jossa Axl Rose kertoo tapaamisistaan erilaisten ihmisryhmien kanssa (police, niggers, faggots, radicals, racists). Koska ihmiset ovat vastuuttomia kusipäitä, jotka intohimoisesti etsivät lähimmäisistään vikoja, on lisättävä, että Axl Rosen musiikillisia esikuvia ovat muun muassa Queen ja Elton John. Get it, fucker?

Guns N' Roses 30. lokakuuta 1987, New York, CBGB


Totuus ei ole kaupan
enää
totuus on myyty ajat sitten

Ihmiskunta todella koettelee kärsivällisyyttä. Kaikki valheellisuus, petoksellisuus, petomaisuus, kaksinaamaisuus. Olen päivä päivältä enemmän sillä kannalla, että ihmiskuntaa on kaihdettava, sitä on paettava metsiin ja erämaihin. Kun katson ihmistä, tahdon juosta karkuun ja kovaa.

Kuitenkin on olemassa ihmislähtöisiä kauniita asioita, jopa kauniita ihmisiä, jotka eivät heti ole tappamassa jos selkäpuolelle päästää. Kasvotustenhan he ovat maireita. Löydän nämä piirteet myös itsestäni. Ihminen on pelkäävä eläin.

On selvää, että maapallolle olisi parempi että ihmiskunta lakkaisi olemasta, mitä nopeammin sitä parempi. Olen aivan samanmielinen Linkolan kanssa tässä asiassa. Mutta ei siihen sodat auta, siinä Linkola taitaa haksahtaa. Tajusin tämän vasta kun luin erästä Linkola-kriittistä puupäätä, joka tässä kohden oli oikeassa. Kolmattasataa sivua oikeassaolemista oli hirvittävä lukukokemus, kirjassa Darwinista alkaen kaikki "osoitettiin" rasisteiksi ja ylipäänsä kammottaviksi tyypeiksi. Freud tietenkin. Freud on niin selkeä. Rasismi on kammottavaa, mutta me kaikki olemme rasisteja. Kuitenkaan itsekritiikkiä ei ihmiskunta harrasta, jos harrastaisi niin kuin ihmiskunta harrastaa seksiä, olisimme jo päässeet kaikki kärsimyksistämme. Ihminen on harrastava eläin. Harrastelija, amatöörimäinen puuhastelija.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Kevät on tai niin kuin kuuluu sanoa Se on sitten kevät Se on Kevät Nyt Eikä sitten

Siellä oli kaikki ja Kake Röyhkä
oli kevät yhä on aika harva kirjailija tahtoo muusikoksi

Suomalaisen muusikon polte kirjailijaksi voisi olla tutkimuksen nimi ja aihe. Tämä nyt oli ikävästi sanottu, mutta ei tämä epätotta ole. Se tässä on ikävää. Aukikirjoittaminen vie salaisuuden, vaikka se vain läväyttää todellisuuden päin pärstää. Minua on moitittu aukikirjoittamisesta, siinä saattaa olla pelkoa, moitteessa. Minäkin pelkään. Tämä on juuri sitä.

En ole tänään tehnyt mitään ja jos olisin, sanoisin etten ole tänään tehnyt mitään. En ole lukenut Rousseaun Tunnustuksia, ehkä huomenna luen. Rousseau aukikirjoittaa aika kiitettävästi. Voltairet ovat erikseen ja hyvä niin, on tärkeätä että on olemassa voltaireja, tämä on helposti tunnustettavissa, mutta nämä rousseaut. Siinä on ero, kuka kirjoittaa muistelmat ja kuka omaelämäkerran. Matti Pulkkinen kirjoitti molemmat. Oikeastaan en kovin välitä Pulkkisesta.

Maailma olisi mukavampi jos olisi kaunis. Miksi pitää olla Turun Kansaneläkelaitoksen näköisiä rakennuksia? Lauantaina Tuomiokirkkosillalta näkyi jäällä polkupyörä. Tuskin sitä kukaan haki, nyt polkupyörä on Aurajoen pohjassa. Siellä sen on hyvä olla, kaltaistensa parissa. Polkupyörässä oli sellainen etuteline, johon voi laittaa kauppakassin tai laukun tai jotakin.

Maailma on surullinen. Kevät on hankalin vuodenajoista syksyn ja talven ohella, muttei kesälläkään helppoa ole. Hirvittävä valoisuus. Maailma on suruton. Luin viime viikolla loppuun Rosendalin Suomen herännäisyyden historian XIX:llä vuosisadalla toisen osan ja ihastelin sata vuotta vanhaa kieltä. Saatoin ihastella vähän muutakin. En aivan heti näe että lakkaisin lukemasta kirjoja Suomen historiasta. Tällä maalla on ihmeellinen ja rikas historia. Tulee jostakin Savon metsästä kaveri ja pistää puolet maasta ja ylikin sekaisin. Ruotsalainen on suurin suomalainen, mielestäni, Paavo Ruotsalainen.

"Lindroos, tinnitus lintuus, sen rintut' rasittaa,
Varis valistaen valittaa,
"Lasittaa kintut ja latin ratin taa tää lätin rätti saa latistaa."

"Sää läikkyen laikkus' Läyliäisten laulajaisissa",
Jatkaa varis jaksaa,
"Tuot tuolle suolle tuoreena suo tuo vadis' tuote Jaskan pätkälle paskalle."

"Quo vadis kyökissä kuokkii, luokilla ruokkii ruokin ryökäleen",
Varis röökinän sanan säilällä tanassa itkee,
"Iskee nemesis, tuon työn menetys, hellan herran."
Ketään kiinnosta kansaksi sanotun roskasakin mielipide, kunhan vertaisverkko tukee. Ja sehän tukee. Jokainen on niin korruptoitunut, ettei ketään voi päästää pois, kaikkia on tuettava, ettei kukaan kerro miten homma oikeasti menee. Tosin me kaikki sen tiedämme. Vitun väliä.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012


Aleatorisen Algolin altaassa alli
Allitteroi Benjaminin bensiiniä benediktiiniksi,
Chattailija chatissa charterlennosta chattaa demonina
Demimondemme demokratiaa demoralisoi,
Emmekä emmi Emmiä EM-mestaroida.

Finne finninä Finisterressä finjävelöi,
Gallonittain gallupia gallialaisille galvanoi,
Hiehoinen hienohelma hiekkaa hieroo intona intiaanin intiimiin interiööriin:
"Jalkasi jallittavat jalaviksi jalostuneet!"
Kauempana kaunis kauris kaunaa
Lepikossa lepinkäisten lepakkona lepäilee,
Manaa mantereet mannut mankuen:
"Naurettavat nautiskelijat, nautaiset naukujat!"

Olevainen: "Olenko olennoille olemiseni pystyssä?
Pyssyllä pysäyttämään pystyn riehuvan rienaajan!"

Riemuiten riehassa Sannalla sannassa, sanalla sanoen toiveikkaana
Toimi Toimi toisten toivoessa uutta uutukaista uutetta uutisista:
Valhe valittava valtaen valui
Walkia wale walottaen waloi:
"Xenofonko Xeniaa Xenofiiliässämme xenofoboi!"
Yliössä ylipäätänsä yliolkaisesti yliteltiin:
"Zamberi Zambesi Zambia zambaa zumbaa!"
Åland Åhlens Åminne Åolanti äitikin äitelä äitinä äityy:

"Örisijät örisee, orisijat orisee!
Munchin munkit Münchenissä menköön Alkoon,
Allansa altaansa ällänsä älköön.
Ylle Ullevin Yle levitä ulina,
Ylinnä ylen tuo tympeä tumppi, tyyppi tuuppi työn.
Tuppivyö roskan rusakon vuossa lutakossa ruska ryskii,
Ryssän rysä Russian ryssii.
Tyrkyn Turku karmea kalmo:
Kurssi suo kulttia, Kirsti tuo kilttiä pirssiä,
Kosti pilttiä säröä,
Keltaa kersaa kohti taloa!"

Achrenius Öijer Baudelaire Äikiä
Catullus Åkerman Diktonius
Zaran Eliot Yeats Färding Xu Mu
Gripenberg Wordsworth Haavio
Viiding Isopahkala Uskela
Jeffers Tsvetajeva Keats Shelley
Lovelace Rimbaud Majakovski
Quintus Neruda Plath Ovidius
Nyt on taas ollut puheena anonyymien puhe. Ihailemani bloggaajat ja ihmiset Timo Hännikäinen ja Tommi Melender eivät anonyymeistä välitä, mutta minä olen erimielinen, ihan, niin sanotusti, periaatteesta. Tosin en itse harrasta anonyymiä kommenteilua, paitsi muutaman kerran olen harrastanut, mutta väittäisin että silloin anonymiteettiin on ollut syynsä, nimittäin en tahdo kimppuuni ihmisiä. Kirjoitinkin jokin aika sitten blogini tietoihin ja esittelyyn tämän:

Suosin erityisesti anonyymejä kommentteja, mutta myös nimelliset saavat huomioni.

Siinä on vähän huumoria ja sen varjolla esitettyä asiaa. Mutta jos olisin Facebookissa, tuolla inhimillisen idiotian päänäyttämöllä a.D. 2012, saattaisin olla toista mieltä. Mutta en ole Facebookissa. Enkä ole merkittävä kansalaiskeskustelija ja kirjailija, joten saan olla rauhassa pelottavan enemmistön ja yhtä pelottavien vähemmistöjen raivolta. Itsehän olen lopettanut raivon.

Se, että solvaa nimellä tai nimettömänä, on yhtä huono asia. Olipa kömpelö lause, joka oli virke, joka tapauksessa termi vihapuhe kuvaa tuota Facebookissa ja muuallakin lainehtivaa sanankäyttöä erinomaisesti. Vihaisia ollaan, oikein sydämistyneitä. Ehkä olisi parempi puhua sydämistyspuheesta tai mielensäpahoittamispuheesta, lyhemmin sydämistymisestä ja mielensäpahoittamisesta. "Siellä ollaan taas sydämistyneitä", "kappas, tuolla ollaan mieli pahana". Semmoinen tietty naureskeleva, mutta loppujen lopuksi ymmärtäväinen suhtautuminen näihin matkasaarnaajiin, vaikka matkasaarnaajat tuskin toimivat niin ennalta arvattavasti kuin sydämistyjät ja mielensäpahoittajat.

Toivon, että olisi rauhallista. Ei keikuteta tätä yhteistä venettämme, ettei vain kaadu. Annetaan armo lähimmäisillemme, joita on elossa kahdeksatta miljardia ja ei-elossa vielä enemmän. Paljonko ihmisiä on maapallolla kautta aikain kuljeskellut? Se on hyvä kysymys.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Usvaa Vätissä (2009)







Kuvat: Vaimo.
Aloin lukea Rousseaun Tunnustusten englanninnosta, kun ranskani on niin huonolla tolalla etten saisi ranskankielisestä tekstistä juuri selvää. Ilmeisesti englanninnos on complete, se on tuntemattoman tekijän, Wordsworth Classics of World Literature -sarjassa ilmestyvä. Vuonna 1904 on englanninnos ensimmäisen kerran ilmestynyt. Kohta on mentävä ranskan kurssille, ei tästä tule mitään ilman ranskan taitoa. Kyllä minä selvän tekstistä ehkä saisin, mutta olen laiska ja tyhmä. Minulla ei ole juuri lainkaan kielipäätä. Rousseau on miehiäni. Voltaire jättää minut tyhjäksi. Järjen vuosisadalla heilui Rousseaun kaltainen tunneihminen. Se on kaunista. Minuun ei edes enää sattunut kovin kun kävin koppaamassa kirjastosta englanninnoksen. Olen niin tottunut jatkuvaan häpeään. Kerron häpeästäni myös mielelläni.
Tein runoläpyskää. Se on hauskaa hommaa, näkee kättensä työn tuloksen, niin sanotusti.

Ei siitä hintaa kehtaa ottaa, mutta jakelen sitä mielelläni ihmisille kunhan se valmistuu.

Hyvää jälkeä tulee tuolla meidän tulostimella.

Runoelmani kertoo menneestä elämänvaiheestani, kun olin katkera, nykyisin yritän olla olematta katkera. Tässä on se ongelma, että olen vajaa kaksi vuotta kirjoittanut teosta, joka on aivan tarkoituksella katkera, mutten taida kirjoittaa sitä loppuun, koska en tahdo enää olla katkera. Kirjoitan kaiken uusiksi. Ikävää on, että samalla hautautuvat alustavat kokeelliset tekstini, joita tuo teos pitää sisällään, mutta ehkä julkaisen niitä muuten, siis lähinnä tässä blogissa.
Olen jo usein osoittanut etten ole robotti. Luullakseni tulevaisuudessa sitä on osoitettava useammin, monissa eri yhteyksissä.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Yritin etsiä Youtubesta parempaa versiota tästä tunnetusta virrestä (631a) ja Siionin virrestä (252), mutta menettelee tämäkin:



"1.
Oi Herra, jos mä matkamies maan
lopulla matkaa nähdä sun saan!
Oi, jos mä kerran
näkisin Herran
kunniassaan!

2.
Sinua kaipaa sydämeni,
sun puolees huutaa mun henkeni.
On yksin tästä
sen ikävästä
kyyneleni.

3.
Muut kaikki hylkää, vaan sinä et.
Autuuden särkyneet sydämet
sinulta saavat,
sä luet haavat
ja kyynelet.

4.
Mua auta, Herra, mä toivon vaan,
vaikkei ois toivoa ollenkaan.
En päästä sua,
ennen kuin mua
käyt siunaamaan.

5.
Oi Herra, suothan sä minulle
sun armos voimaksi matkalle.
Anteeksi anna,
mua nosta, kanna,
vie perille!

6.
Oi saanhan joukkoon autuaitten
kanss' ystäväini ja omaisten
mä päästä kerran
luo armon Herran.
Oi saanhan sen!


 
Wilhelmi Malmivaara 1903. Virsikirjaan 1938."

Elämä on niin kurjaa ja vihaista etten ainakaan minä selviä siitä ilman virsiä. En osaa laulaa juuri yhtään, mutta kuuntelen mielelläni virsilaulua ja luen sanoja. Saan lohtua siitä.

Sitten on tämä virsikirjan numero 622 Siionin virsien numero 281:

"1.
Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan,
monet vaellan vaikeat retket.
Isänmaatani outona etsiä saan,
pian ehtivät ehtooni hetket.
Surutonta, ah, matkalla en majaa saa,
sinne kiirehdin, missä on toivoni maa,
lepo iäinen missä mun kätkee.

2.
Kuka lie kodin, kaupungin löytänytkään,
joka säilyä voisi maan päällä!
Ilo häipyy vain hetkisen kestettyään,
kuten kuihtuvi kukkanen täällä.
Elo täällä kuin unta ja varjoa on,
kuten kuohuva koski se on levoton,
veden lailla se hiekkahan haihtuu.

3.
Tämä ruumis kun kylmäksi jäähtyvä on
ja kun kuolema silmäni sulkee,
ilo taivaassa lahjoita loppumaton,
pyhät minne sun tielläsi kulkee.
Isä, Poika ja Henki, sun kunniatas
joka paikka on täynnä ja kirkkauttas.
Sinun kiitos ja kunnia. Aamen.


 
Ruotsalainen 1656. Suom. virsikirjaan 1701. Uud. komitea 1937, 1984."
Ei ihminen elä pelkästä Pyhästä hengestä, sanotaan, mutta ei sitä ilmankaan elä. Tai en minä muista tiedä, mutta minusta elämä on hyvin traumaattista. Lohtua, sitä kaipaan. Mikä määrä vihaa on, hyvin vähän rakkautta.



 
Lueskelin Facebookia vaimon tililtä (nykymaailmaa kuvaavat tilit). Kauko Röyhkä paheksuu Facebookissa kahden henkilön, joista kumpikaan ei ollut minä, lauantaina laulamaa Vöyrin marssia ja sen päälle toisen tekemää kansainvälistä tervehdystä, jonka nimellä en tahdo saastuttaa blogiani.

Siis: Kauko Röyhkä paheksui.

Ylipäänsä paheksuminen on typerää ja vielä erityisemmin kun henkilö itse on tavannut muinoin ärsyttää paheksujia. Kauko Röyhkä oli aikoinaan satanisti, mikä minusta on kamalin asia maailmassa. Kauko Röyhkällä ei taida olla nöyryyttä huomata että samassa veneessä ollaan.

Mitä tulee Vöyrin marssiin, se on komea viisu ja yksi niistä symboleista, että Suomi ei joutunut Neuvostoliiton diktatuurin alaiseksi. Punaiset olivat vajaa sata vuotta sitten väärässä ja valkoiset oikeassa. Siihen ei tarvita historian tuomioistuinta, se on niin tosiasia kuin tosiasia voi olla. Mainittakoon, että toinen puoli suvustani on perinnöltään punaista ja tämä toinen taas valkoista.

Kuitenkaan en menisi hoilaamaan Vöyrin marssia julkisesti, minkä olen kerran tehnyt. Se ärsyttää vain pahnanpohjimmaisia, eikä laulun kunniakas puoli millään saa arvoa. Tietenkin joku oli sekoittanut minut ja tämän toisen hoilaajan, mutta onneksi häntä korjattiin. Vaikkei korjaus enää mitään auta. Tuomio on annettu.

Yksi asia, mistä en niinkään välitä, on vetoaminen esi-isiin ja -äiteihin. Kun isoisä oli leirillä... kun isoisä oli jääkäri... jne. Tuo vetoaminen on määritelmällisesti järjetöntä. Minulla onkin tässä hankalaa, kun yksi on punainen ja toinen valkoinen. Voi olla, että useimmilla on näin. Antaisi pikkaisen perspektiiviä muistaa tämä.

Minua ahdistaa fasismi ja kommunismi. Ne ovat satanismin tiellä. En tahdo olla mitenkään sellaisessa mukana ja kun olen kerran hoilannut Vöyrin marssin niin sain fasistin leiman. Onneksi olin kerrankin mies presidentin vaalin aikaan enkä suostunut toisella kierroksella äänestämään kumpaakaan ehdokasta. Tavastian hulluus ja Finlandia-talon mustuus. Joukkoliikkeitä en kannata. Joukkoliikennettä kuitenkin.
Henry Darger (1892-1973) oli chicagolainen kuvataiteilija ja kirjailija. Näistä asioista tosin saatiin selko vasta kun hän oli kuolemassa ja kuollut. Dargerin asunnosta, huoneesta, löytyi maalauksia ja muun muassa 15 000 -sivuinen romaani. Darger oli hyvin herkkä ihminen ja luonnollisesti häntä on syytetty muun muassa pedofiiliksi, lapsenmurhaajaksi ja potentiaaliseksi sarjamurhaajaksi. Näin maailma suhtautuu herkkiin ihmisiin.
Lauantaina minua epäiltiin yks Kakeksi. Olin mielissäni epäilystä, mutta kykenin kerrankin olemaan rehellinen ja sanoin etten ole yks Kake, vain yks kako. Epäilijä oli kemiläinen. Kerran yksi torniolainen epäili minua urheilijaksi.

Juhlissa oli hauskaa, vaikka lopuksi olin liian humalassa ja käyttäydyin hölmösti. Katselin, etäältä, kahta raitista ihmistä ja päätin eilen että tahdon heidän kaltaisekseen.

Esitin myös Tapani Kinnuselle kirjoittamani runon, joka on itse asiassa muutettavat muuttaen Raymond Carverin runo "Ette tiedä mitä rakkaus on (ilta Charles Bukovskin seurassa)".


SÄ ET TIEDÄ MITÄ RUNOUS ON
(iltapäivä Tapani Kinnusen seurassa)


Sä et tiedä mitä runous on Kinnunen sanoi
mä oon 50-vuotias ja katso mua
kirjoitan yhä runoa timmiä
mulla menee huonosti mutta niin menee runoudellakin
joten homma on hanskassa ja niin pitää ollakin
runous menee mulle veriin enkä pääse siitä
mä yritän kaikkeni mutten pääse irti
mutta kyllä mä runoutta rakastan
kaikkea runoutta paitsi sitä yhtä
jonka kuoppasin
itkin sen perään
mutta niihin aikoihin oli itku herkässä
älä päästä mua näihin koviin juttuihin
alan vittuilla
voisin istua tässä Liljan patsaalla ja juoda kaljaa
sun kanssa vaikka koko iltapäivän
ja vetää kymmenen litraa
kuin vettä vaan
mut ootas kun pääsen koviin juttuihin
ja alan viskoa tuoppeja sun otsaan
heitän ketä tahansa myös mun kustantajaa
ja olen heittänytkin
mutta sä et tiedä mitä runous on
et tiedä koska et
ole koskaan rakastanut niin simppeliä se on
tämä Savukeidas on jees
ne kutsuu mua Fuck Kinnuseksi
Fuck ne sanoo pienellä äänellään
ja mä sanon tä?
mutta sä et tiedä mitä runous on
tässä mä tilitän
mut sä et kuuntele
jos runous tulisi tähän puistoon
ja pukkaisi sua perseeseen
sä et tunnistaisi sitä vaikka sanoisitkin auts ehkä
mulla oli tapana ajatella että runoillat on fuulaa
katos mä oon 50 ja tiedän mistä kana kusee
mä tiedän että ne on fuulaa
mut sanoin ittelleni Kinnunen
nälkä on pahempaa siinäs oot eikä mikään ole niin kun pitäisi
se kaveri oliko se nyt joku nuorvoimalainen
näin sen kuvan lehdessä
komea lärvi
mutta se on proffa
jessus voitko kuvitella
mutta proffa oot säkin pakosta kun et tiedä mitä runous on
tässä sitä jo ryppyilen sulle
ei enpä ole kuullutkaan hänestä
eikä se minusta
ne on kaikki murkkuja
taitaa sitä mulla olla pokkaa
olla enää enempi lukematta
näitä tyyppejä jotka tekee
uraa viidellä kuudella kirjalla
murkut
Kinnunen muija sanoo
miksi kuuntelet Led Zeppeliniä kaiket päivät
yllätys se ei voi olla
tällainenko karkea renttu
voisi digata Pink Floydia kaiket päivät
Uriah Heep Deep Purple Black Sabbath
paskat tuolla Stadissa en voisi kirjoittaa
liikaa ratikoita liian meluista
tykkään Turusta tää on mun mesta
laitan Deep Purpleni pyörimään joka aamu
ja istun koneen ääreen
sytytän sikarin ja vetelen sitä tähän tyyliin
sanon Kinnunen olet onnen poika
Kinnunen sä olet kaiken nähnyt
ja olet onnen poika
ja sininen savu leijaa pöydän yllä
ja katson ulos ikkunasta Hannunniitun Valintatalolle
ja näen ihmisten kulkevan parkkipaikalla
ja tupruttelen siggeä tähän malliin
ja pistän siggen tuhkakuppiin tähän malliin
ja huokaisen syvään
ja alan kirjoittaa
Kinnunen tämä on elämää sanon
on hyvä olla köyhä on hyvä olla peräpukamia
on hyvä olla rakastunut
mutta sä et tiedä millaista se on
sä et tiedä millaista on olla rakastunut
jos näkisit muijani tietäsit mitä tarkoitan
se heitti että tulen tänne panohommiin
se vain tiesi sen
se kertoi että tietää
paskat olen 50 ja se on vähemmän
ja me rakastetaan ja se on mustatukkainen
jessus se on komeaa
se sanoi että kynsii silmät päästäni jos tulen tänne
panohommiin
siinä teille rakkautta
mitä sä siitä tietäisit
kuules
olen tavannut linnakundeja joilla on enemmän stailia
kuin sunkaltasilla yliopistopelleillä
ja käy runoilloissa
sunkaltaset on verenimijöitä jotka tulevat tsekkaamaan
josko runoilijan sukat on likaiset
tai haisevatko kainalot
usko muhun eivät pety
mutta muistakin
että tässä puistossa on tänä iltapäivänä vain yksi runoilija
vain yksi runoilija täl pual jokkee
ehkä vain yksi oikea runoilija tässä maassa tänään
ja se olen minä
mitä sä tiedät elämästä
mitä sä tiedät mistään
ootko saanut potkut duunista
tai hakannut akkaasi
tai saanut akalta selkään
sain fudut Turun kaupunginkirjastosta viisi kertaa
erottivat ja palkkasivat taas
kolmevitosena olin niillä työllistettynä
ja sain sitten kenkää kun pöllin pipareita
mä tiedän mä oon nähnyt
olen 50 nyt ja rakastunut
pikku typykkäni sanoo
Kinnunen
ja mä sanon tä ja se sanoo
musta sä olet täys paska
ja mä sanon beibi näet lävitseni
se on ainoa nainen
ainoa tyyppi
jolta siedän sellaista
mutta sä et tiedä mitä runous on
ne kaikki palaavat luokseni lopulta
joka ikinen palaa takaisin
paitsi se josta sulle kerroin
se jonka kadotin
olimme yksissä seitsemän vuotta
juotiin aika paljon
näen raapustelijan tässä puistonpenkillä
mutta en yhtään runoilijaa
se ei mua yllätä
on täytynyt runoilla että voi rakastaa
ja sä et tiedä mitä on olla runoilija
siitä sulla kiikastaa
panes huikka
just niin tänne se pullo
kiitti
lähetääs himaan tästä
huomenna kun on äitienpäivä


Tehty Lauri Otonkosken ja Esko Virtasen Raymond Carver -suomennoksen "Ette tiedä mitä rakkaus on (ilta Charles Bukovskin seurassa)" pohjalta.