Tämä on ollut huomattavan raskas viikko. Kauko Sorjosen säätiön hallituksen jäsen ja Mäntän Honkahovin toimitusjohtaja Seppo Salmi otti minuun tammikuussa yhteyttä ja pyysi minua kirjoittamaan artikkelin Kalervo Palsan näyttelykirjaan, joka koskee näyttelyitä Jyväskylässä ja Mäntässä ensi kesänä. Tietenkin suostuin ja kirjoitin. Seppo Salmi kysyi minulta, paljonko tahdon palkkioksi ja ehdotin tuhatta euroa. Seppo Salmi myöntyi ja lähetin kirjoituksen, laskun ja verokortin. Sitten ilmeni viime perjantaina että näyttelytoimikunta ei hyväksy tekstiäni. Seppo Salmi sanoi soittavansa maanantaina, siihen oli kolme yötä mutta ne menivät aika hyvin. Luulin, että Kittilän kunnanmiehet ovat suuttuneet, mutta eivät ne olleet, vaan maanantaina sain tietää että kaikista maailman ihmisistä oli suuttunut Kalervo Palsan perijä Maj-Lis Pitkänen. Kirjoitin sähköpostin Seppo Salmelle maanantaina, toissapäivänä:

Hei,

kävelin päivän ulkona ja mietin tätä asiaa. En voi vieläkään uskoa, vaikka pakko on, että Maj-Lis Pitkänen on vaatinut muutoksia, luulin että muutoksia vaatisivat muut henkilöt Kittilä-kohdista.

Minua järkyttää, että Maj-Lis Pitkäsen mukaan olen loukannut Kalervo Palsan äidin muistoa, vaikka hänen pitäisi tietää että tunnen pelkkää kunnioitusta Palsaa ja hänen taustaansa kohtaan, mikä myös tuodaan kirjoitelmassani esiin. Palsan äidistä minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa, vaikka yleisessä mielipiteessä aikoinaan ehkä häntä moitiskeltiinkin. Eikö tässä nyt myötäillä yleistä mielipidettä, mihin Palsa itse ei syyllistynyt vaan halveksi turisteille maalaavia taiteilijatovereitaan?

Suoraan sanottuna olen loukkaantunut siitä, että sain kuulla tästä sinun kauttasi, eikä Maj-Lis Pitkänen ole lainkaan ottanut yhteyttä minuun, vaikka olemme puhuneet puhelimessa ja vaihtaneet sähköposteja. Myös hän on lukenut pro gradu -tutkielmani, jossa esitetään samat asiat.

Mietin tuosta Ulla-Maijasta, että mainitsenko hänet, mutta mainitsin hänet jo pro gradu -tutkielmassani, jonka Maj-Lis Pitkänen sanoo lukeneensa ja pro gradu -tutkielma on julkisessa luvussa. Lisäksi Pitkäsen sanotaan kertoneen (29.11.1990, Markku Valkosen kritiikki päiväkirjoista), ettei ole sensuroinut päiväkirjoja, mutta kuitenkin juuri tämä Ulla-Maija on päiväkirjoissa Maikki, kun taas moni muu henkilö esiintyy päiväkirjoissa oikealla nimellä. (Mitä erityistä tässä Ulla-Maijassa on, voidaan kysyä...) Edelleen, Ulla-Maijaa päiväkirja kohtelee myötämielisesti, enkä sanoisi että Palsan raivo on kovin henkilökohtaista, vaan yleistä ihmetystä naista kohtaan.

Mitä tulee asiayhteyksistä irrottamiseen niin toimitettuja päiväkirjoja on nimenomaan siitä moitittu (Anna Makkonen HS:ssä 20.10.2002), joten moitteeseen voi vastata kuululla malka omassa silmässä -vertauksella. En koe minuun kohdistettua moitetta muuksi kuin fraasiksi, joka tulee ensiksi mieleen kun perusteluja on löydettävä.

Ns. värikkäät ilmaisut  ("saatanan markkinapellet") otan tietenkin pois, se on normaalia editointia, samoin kuin se että joku nimi jätetään mainitsematta. Ne ovat pelkkiä ilmoitusluontoisia asioita, mutta mikä tässä on huolestuttavaa on se, että kuka viitsii kirjoittaa Palsasta, jos vastaanotto jo etukäteen on tällaista, kirjoittaa Palsasta, joka ei todellakaan ollut sensuurin ystävä. Kehotan tutustumaan Sanna Ojanteen graduun, sieltä löytyy samansuuntaisia kokemuksia. Palsa ansaitsisi kunnollisen elämäkerran (ja kunnolla toimitetut päiväkirjat), mutta kuka siihen haluaa ryhtyä kun tämä on aina tämmöistä. Ei riitä, että Kittilä on mikä on, mutta Palsan aineellisen perinnön haltija tekee työstä kohtuuttoman vaikeaa.

Toisaalta ymmärrän Maj-Lis Pitkästä ja lopulta tunnen pelkkää kunnioitusta häntä kohtaan, kuitenkin toivoisin myös ymmärtämystä. Meitä Kalervo Palsaa rakastavia ihmisiä on paljon ja Maj-Lis Pitkäsen toiminta, vaikka onkin erittäin luonnollista, vaikeuttaa tutkimusta jatkuvasti. Voin sanoa omasta puolestani, että kohtelen aina kunnioituksella Kalervo Palsaa, hänen taustaansa ja perintöään, mutta se ei silti estä minua sanomasta totuutta ja/ tai omaa näkemystäni asiasta, se on tieteellistä asennetta, enkä halua siitä tinkiä. Ja kaikkein eniten minua ärsyttää, että olet joutunut tekemään turhaa ja ylimääräistä työtä, kun tämä meni myös minun osaltani täksi.

Ystävyydellä,

Sami

PS: Huomenna tulee uusi versio. Unohtui mainita...

Kirjoitin siis uuden version, missä toin esiin em. sähköpostissani mainitsemiani hankaluuksia Maj-Lis Pitkäsen toiminnassa. Pitkänen esiintyy julkisuudessa "Palsan sielunkumppanina", vaikka olen päässyt siihen käsitykseen ettei hän tajua Palsasta mitään. Suomen Kuvalehdessä hän Toinen tuleminen -näyttelyn aikoihin 2002 katsoi kuvassa kaukaisuuksiin ja kertoi hänen ja Palsan henkisestä yhteydestä. Minun on mahdoton nähdä heidän välillään mitään yhteyttä paitsi molemmin puolin kuvitteellista. Palsa luuli, että Maj-Lis Pitkänen vielä rakastaisi häntä ja Maj-Lis Pitkänen luuli että hän ymmärtää neroa.

Maj-Lis Pitkänen esti vuosikaudet tutkijoita pääsemästä Kalervo Palsan arkistoon, kun hänellä ilmeisesti oli oma tutkimus mielessä, Sanna Ojanteen pro gradu -tutkielma kertoo näistä asioista, mutta kun tutkimusta ei syntynyt, hän kai lopulta antoi periksi ja kymmenen vuoden määräaikakin oli kulumassa umpeen. En tunne näitä yksityiskohtia hyvin.

Uutta versiota Seppo Salmi kehui, mutta, kenties vahingossa, tuli editoineeksi ensimmäistä versiotani, joka typistyi kaksisivuiseksi rangaksi. Olisin viheltänyt pelin poikki, mutta me todella tarvitsimme sen tuhat euroa. Olemme työttömiä eikä korkeaan moraaliin ole mahdollisuuksia. Infamöösejä piirteitä jo saava Ulla-Maija jäi tekstiin.

Tänään tuli sitten Seppo Salmelta ilahtunut sähköposti siitä, että suostuin julkaisuun, ja ilmoitusluontoinen pyyntö että lähettäisin uuden laskun, jossa palkkio olisi puolitettu. Kysyin syytä menettelyyn, miksi kuusi (6) päivää aiemmin lähetetty lasku ei enää kelvannut, mutta myös suostuin pyyntöön. Samalla lähetin sähköpostia kirjailija Rosa Liksomille asiasta, sillä tiettävästi hänkin on kirjoittamassa näyttelyjulkaisuun. Seppo Salmi ei vastannut kysymykseeni, hän ei myöskään kommentoinut sähköpostiani Maj-Lis Pitkäsen käytöksestä. Lähetin äsken Seppo Salmelle uutta postia, jossa muistutin kysymyksestä, kysymyksistä, sillä kysyin myös mitä he Rosa Liksomin palkkion suhteen tekevät. Sanoin myös kohta ottavani yhteyttä Helsingin Sanomiin, mikä oli lähinnä ärsyyntynyt heitto, vaikka mistä sitä tietää mitä vielä keksin. Tarkoitan, että minua ei olisi kannattanut ruveta ärsyttämään, sillä saatan tehdä jotakin tolkutonta, kuten kirjoittaa tällaisen blogimerkinnän.

Viimeisen viikon helvetin aikana olen tullut siihen tulokseen, että kaikenlaiset omaa etua ajavat kyylät toimivat mukamas Kalervo Palsan asialla. Liitän tähän toisen version alaviitteen, joka tarkentaa väitteitäni, joita esitin sähköpostissani Seppo Salmelle:

 

Julkaistuissa päiväkirjoissa puhutaan ”Maikista”, mikä ei ole sama nimi kuin Palsan päiväkirjoissa. Asialla ei olisi merkitystä, ellei Maj-Lis Pitkänen olisi Markku Valkosen mukaan ”vakuuttanut, ettei hän ole sensuroinut Palsan päiväkirjoista mitään arkaluontoista.” (Valkonen, Markku, ”Kittilän kärsivä nero ─ Taiteilijamyytti joka toteutui”, Helsingin Sanomat 29.11.1990.) Tämä on vain yksi esimerkki siitä, että julkaistut päiväkirjat on täysin epäluotettava lähdejulkaisu. Jotta saa Palsan ajattelusta paremman kuvan, on mentävä arkistoon, mutta nyt ovat ihmiset yli 20 vuotta lukeneet päiväkirjaa, jonka autenttisuus on hyvin kyseenalainen. Esimerkiksi Tere Vadénin Arktinen hekkuma. Kalervo Palsa ja suomalaisen ajattelun mahdollisuus (1997) ja Palsa-osuus Atte Oksasen väitöskirjassa Haavautuva minuus. Väkivallan barokki kontrolliyhteiskunnassa (2006) perustuvat heikosti toimitettuihin julkaistuihin päiväkirjoihin. Julkaistuissa päiväkirjoissa ei kerrota poisjätöistä ja siitä, missä asiayhteydessä teksti on. Kirjallisuudentutkija Anna Makkonen mainitsi asiasta Helsingin Sanomissa Toinen tuleminen -näyttelyn aikaan 2002: ”Karsiminen on tietenkin ollut välttämätöntä aineiston laajuuden vuoksi. Mutta lukijan olisi saatava tietää toimitustyön lähtökohdat ja periaatteet.” (Makkonen, Anna, ”Ja kaikki peilit ovat vääriä”, Helsingin Sanomat 20.10.2002.) Lisäksi Makkonen, joka oli päässyt katsomaan taiteilijan alkuperäisiä päiväkirjoja, kertoi Toinen tuleminen -näyttelyn yhteydessä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa 17.10.2002, että Pitkäsen mainitsema Palsan ”salakirjoitus” oli peilikirjoitusta.

Tuo salakirjoitus-osuus oli niin noloa, että tunsin myötähäpeää istuessani keskustelutilaisuuden etupenkissä. Tuollainen perinnönvaalija meillä on. Pitkäsen sensuroinneista ja mitä asioita ne koskevat, saa hyvän käsityksen tästä kohdasta alkuperäisiä päiväkirjoja, tammikuulta 1970:

"Jos hän käsittäisi, olisi se silloin antanut naida eikä olisi ruvennut kyselemään, haluanko. Minä en halua kaikenlaisilta. Minua inhotti hänen hajunsakin. Vai haisevatko kaikki naiset? Jos ne haisevat, saavat minun puolestani olla rauhassa. Minun on kai taas loukattava häntä niin paljon että lakkaa käymästä luonani vierailulla. Ja miksei se voinut antaa Sällin naida kun tämä kerran halusi? Sekin rupesi minua vituttamaan. Saatanan huora sekin! Ensin venyy muiden matkassa ja sitten tulee * [ehkä: viimein] luokseni. Kyllä varmaan tiedän, mihin hänen tiensä johtaa: siltojen alle, tentturemmiin!"

Maj-Lis Pitkänen on poistanut kohdan "Minua inhotti hänen hajunsakin. Vai haisevatko kaikki naiset? Jos ne haisevat, saavat minun puolestani olla rauhassa." Pitkästä, taiteilijaneron "ymmärtäjää", on pidetty kuin kukkaa kämmenellä, vaikka hän on vain sattumalta merkittävässä asemassa Palsan testamentattua taiteensa hänelle. On kamalaa sanoa, mutta huonompaa testamentin kohdetta on vaikea keksiä. Saa nähdä, mitä nämä seuraavaksi keksivät, ja luulivatko todella pääsevänsä kuin se kuuluisahko koira veräjästä, kun kissa kuitenkin on nostettu pöydälle. En koe olevani velvoitettu kunnioittamaan ihmistä, joka tunsi Kalervo Palsan, oli hän sitten miten merkittävässä asemassa tahansa. Kunnioitan niitä, jotka ovat kunnioituksen arvoisia. En myöskään pidä siitä, että minua kohdellaan törkeästi Kauko Sorjosen säätiön taholta, kylmästi vain sanotaan, että palkkio puolitetaan. Se on huonoa käytöstä. Minua jo vähän epäilytti, kun Kauko Sorjosen säätiö osti Getsemanen, sillä sama puulaaki omistaa myös Särestön ja Särestöstä harvoin on Getsemaneen mitään hyvää tullut. Liekö koskaan. Voisin kirjoittaa pidempään, mutta yritän levätä, mikä tässä pähkähullussa maailmassa on vaikeaa. Otin viimeisen Opamoxinkin, unilääkkeitä ei ole paitsi melatoniinia. Meidän on muutettava erämaahan sillä en siedä ihmiskuntaa lainkaan. Saatana, jos eivät maksa sitä viittäsataa, kun tämä kirjoitus vahingoittaa heidän mainettaan.