Sivut

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Nimimerkki (?) Matka vekka, täältä kertoo Luutiissa, että Parnasson blogista oli sensuroitu hänen kommenttinsa, jonka nimimerkki (?) oli kirjoittanut ohjeeni mukaan:
“Kannattaa muuten panna Parnasson blogiin kommentti tyyliä ‘Sofi Oksasen jokainen lause ei ole täyttä neroutta’”…
Kokeilin — ei tullut edes julkaistuksi. Mahtoiko asiaan vaikuttaa linkkaamiseni tuohon viestiin.
 Miksihän ei julkaistu eli SENSUROITIIN?

Ohjeeni oli:
Kannattaa muuten panna Parnasson blogiin kommentti tyyliä “Sofi Oksasen jokainen lause ei ole täyttä neroutta” ja odottaa sekuntikellon kanssa, milloin 50+-miehiltä alkaa tulla närkästyneitä vastakommentteja korostaen, että “Sofi” on merkittävä jne. Ei tarvitse kauan odottaa.

Kemppisen blogi on jotenkin niin moneen suuntaan mielensä pahoittanut, että siitä on tullut taideteos. Sinne kannattaa tyrkätä kommentti tyyliä “suomenruotsalaiset ovat joskus pierreet” ja taas odottaa sekuntikellon kanssa ja lisäksi tehdä fantasia-analyysi blogistin seuraavasta merkinnästä.

Luutiissa taas jne….
Minusta tällaiset sensuroinnit ovat hyvin mielenkiintoisia asioita, etenkin kun niistä jäädään helposti kiinni niin kuin Parnasso nyt. Näitä systeemin orjia ei tarvitse paljon ärsyttää niin he ovat kutsumassa poliisia apuun ja painamassa poista-nappulaa sen sijaan että painaisivat vaimojaan, jottei muiden tarvitsisi.


5 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Jos aidosti ja vähäisen järkensä äärimmilleen pingoittaneena haluaa kommentoida toisen bloggausta, ei todellakaan tunnu mukavalta, jos blogin valtias sensuroi kommentin, eikä julkaise sitä. Se tarkoittaa samaa kuin jos sanoo keskustelussa toiselle "sinä siinä, pölvästi, sulje suusi ja ole hiljaa!"

Kommentointiin ei kannata suhtautua alentuvasti. Minä ainakin koen sen mieluisaksi lahjaksi.

PS. Sinulla, Sami, näyttää olevan sama tilanne kuin minulla oli, ennen kuin Iines siitä huomautti. Kaksi kauheaa kerberosta vahtii kommenttiportillasi. SE hankaloittaa ja tekee ikäväksi sisäätulon.

Näyttää siltä että kerberosten nimet on
secance ja yressea (en ole varma), jos tämä kommentti tulee, ne on oikein.

(Iines neuvoo miten kerberoksista pääsee blogin pitäjä eroon mun viimeisen bloggauksen commenttiosiossa. Nyt muuten tuli juuri uudet vielä pahemmat äskeisten tilalle: emmä saa niistä selvää olenkaan, koetan saada ne vaihtumaan)

Sami Liuhto kirjoitti...

Täytyy käydä tutkimassa että josko noista tyypeistä pääsisi eroon. Mutta tuleeko sitten roskapostia, "spämmiä"? Itse en joskus tajua noista merkeistä mitään, kokeilen vain onneani ja senhän tietää, kuitenkin lopulta voin saada oikean vastauksen.

Minusta on mukavaa kun kommentoidaan, mutta ymmärrän että Papinniemi, jolle olen toisinaan ilkeillyt, saattaa ärsyyntyä. Ei kuitenkaan pitäisi ilkeillä, yritän pitää ilkeilyn mahdollisimman vähissä ja sanoa vain ns. asiasta.

Papinniemi käyttää suurta valtaa ja muutama häntä ohjaava kriitikko. Häntä ohjaa päätoimittajaa.

Kerberoksesta tuli mieleen että lue Liisu Kerberosta! Se on hyvä lehti ja sitä toimittaa kirjallisen kenttämme rohkein mies Timo Hännikäinen. Varmaan luetkin Kerberosta! Itsekin luen ja olen sinne pari kertaa kirjoittanut, mutta muuten lehti on kovatasoinen.

Minulla ei ole nyt lainkaan kerberoksia näkyvillä. Mikä lie syynä, ehkä kun olen omassa blogissani ja "loggautuneena". Täytyy vielä käydä Melenderin blogissa, vaikkei minun omasta mielestäni hauskaan kommenttiin ole enää vastattu. Eivät ne lähde näihin juttuihin vaikka ovat runoilijoita ja yleensäkin neroja. Se surettaa minua, sillä pidän heistä.

Liisu kirjoitti...

Spämmin poistamiseksi ne hirviöt on kai tarkoitettu, mutta ne karkoittaa myös lukijoita ilmoittamaan läsnäolostaan.

Ei spämmiä tarvi kai pelätä. Ja saahan sen pois, jos haluaa. Kitkerät kirjoituksetkin saa pois. Tää blogimaailma on välillä niin vaikea ymmärtää, että kummastuttaa.

Noitten hirviöitten kanssa tappelen nyt viimeisen kerran, mun menee energia niihin.

Matka, vekka täältä kirjoitti...

Kiitän tarttumisesta asiaani. Occupy Parnasso -leiri pystyyn?

Järkyttävän merkityksetön huomio: sinänsä nimimerkkini oli, ja on tässäkin, tarkkaan ottaen muotoa Matka, vekka täältä. Eli pilkun paikasta on kyse. Nimimerkki muotoutui n. 2 sekunnin purskeessa pohjautuen S.O.:n risteilyn järjestävän tahon nimeen, kömpelönä ajatuksena ottaa peliin mukaan vekka-sanan slangiulottuvuus, vekka, veke, veks, pois täältä. Semmottis. Vitsin selittäminen jne...

Olen kuitenkin luottavainen, että jahka kerberoksista ohi pääsen, tämä kommentti julkaistaan.

Sami Liuhto kirjoitti...

Nuo kerbeerit... menen tutkimaan asiaa.

Siis: Matka, vekka täältä. Pidän tämän pienessä mielessäni!

Occupy Parnasso, ainakin kahdessa merkityksessään, olisi hieno projekti. Siihen pitäisi liittää "Kerberoksista vapaaksi" -kansanliike ja Kommentit suoraan julki" -yhdistyksen toiminta.

Occupy Parnasso voi aloittaa sillä, että kukin jäsen laittaa Parnasson kommenttilootaan viestit "Sofi Oksasen jokainen lause ei ole täyttä neroutta" ja "suomenruotsalaiset ovat joskus pierreet". Kolmantena voi tahtoessaan lausua myös "Timo Soini on joskus oikeassa". Luullakseni tämä viimeinen katkaisee sen kuuluisan kamelinselän, viimeistään.

Sitten pitääkin varata seminaarimatka Kreikkaan Parnassolle. Finnairilla toki mennään.

No nin, ensimmäinen kerbeeri on mahdoton. Ensimmäinen yritys epäonnistui.