Olen kolmatta kuukautta kummi. Se on hauskaa. Olen tehnyt oudon havainnon että neekerivitsit eivät ole naurattaneet minua enää aikoihin, itse asiassa jo ennen kummiutta ne alkoivat tylsistyttää minua. Tässä kun on se, että kummityttömme on Keniasta ja hänen isoveljensä Etelä-Afrikasta, eli he ovat niin sanotusti neekereitä. Rakastan noita kahta neekeriä vallan vimmatusti. Saatan olla rasisti, kun minusta on kaunista katsella heitä lumea vasten. Se vain näyttää hienolta.

Ajatus siitä, että joku solvaisi tai kävisi käsiksi näihin rakkaisiini vihastuttaa minua. Saa minut peräänsä, jos heitä loukkaa. He ovat adoptoituja. Biologisista vanhemmista ei ole tietoa. Mutta heille kävi hyvin, kun he pääsivät hyvään kotiin Suomeen, missä heillä on rakastavat vanhemmat. Heille olisi voinut käydä köpelösti mutta eipä käynyt.

Maailmassa on riittämiin rumia asioita, mutta sitten on tällaisia kauniita asioita. Vaikka lähtökohdat olisivat kurjat, voi kuitenkin käydä hyvin. Katsellessani näitä kahta pikkuista olen aivan vakuuttunut Jumalan olemassaolosta ja tunnen kiitollisuutta siitä, että voin katsella heidän kasvamistaan.