Mitä teen noille valmiille kirjoille, runokokoelmalle, runoelmalle, kolmelle romaanille? En mitään. Annan niiden olla. Vyöhyke, Surun virsiä, Ajatus on teko, Runkkari ja nimeämätön jatko Runkkarille saavat jäädä, puhumattakaan esseekokoelmastani Tämä on alkua. Siinä on kuusi valmista kirjaa. Runkkariin pitäisi kirjoittaa vielä toinen jatko, sitten olen päässyt siitä, siitäkin.
Nuo kirjat ovat menneisyyttä. Keskityn tällä hetkellä neljän esseen kirjaseen, jonka pitäisi olla juhannukseksi valmis (en ole kirjoittanut siitä riviäkään), ja laajaan teokseen, joka melko varmasti tulee jäämään tuntemattomaksi sekin. Tiettyä masokismia on siinä, kun kirjoittaa ihan-vain-itselleen.
Onneksi kaksi kirjoitustani, toinen antologiaan ja ensimmäinen näyttelykirjaan, ovat melkein valmiita, edellinen varsinkin on valmis, jälkimmäistä on vielä tehtävä kolme tuntia. Ne tunnit eivät ole helppoja. Olen onnellinen, että minulta on pyydetty tekstejä kirjoihin, se on eteenpäinmenoa. Ja pyydetty neljää esseetä. Vielä kun minun pyyntöihini suostuttaisiin, minähän suostun mihin tahansa.
7 kommenttia:
Kuinkas se lupailtu Suursiivous-kirja?
Se herätti lähinnä naurua, sitä ei ole mihinkään tarjottu. Voi olla että jonkinlainen litteroitu versio seminaarista tehdään, mutta se pitäisi tehdä nyt, on siitä puhuttu. Minä en tiedä. Tuskin siitä mitään tulee. Itse en siihen pysty mutta olen, tietenkin, valmis siihen että joku sen litteroi ja voin osaltani panna nimen alle.
Ajattelin, että kirjoittaisin varsinaisen, vain osaksi esitetyn 42-liuskaisen tekstini lisäksi jonkinlaisen jälkipuheen, mille oli nimikin... mikä se oli, "Kirjaimelliset" ja ehkä vähän lisäystä, mutten kykene siihen. Nuo politikoivat kulttuuri-ihmiset ovat minulle liikaa, on jonkinlaista että runoutta, sitäkin, käytetään poliittisena aseena. Nähtiinhän se presidentinvaaleissakin. Mutta tehdään väkisin vastakkainasetteluja, kuka "hyväksyy" "kokeellisen runouden" ja kuka ei. Tuo on minusta kamalaa.
Yritin alustuksessani kuvata osin imaginaarista henkilökohtaista prosessiani "kokeellisen runouden" "hyväksymiseen". Tätä pidettiin peruutteluna. Tässä vaiheessa menetin vähäisen uskoni suomalaisen runouden vaikuttajiin.
Olen kuitenkin valmis uuteen keskusteluun. Enää en odota totuudellista argumentointia paitsi itseltäni, vaan tiedän muutamien toimivan vain oman ryhmänsä etuja ajaen. Näkemykseni on kyyninen, mutta todellisuus antaa sille tukea. Eräästäkin sanottiin, mielestäni hyvin: "Se on jo niin systeemissä sisällä, että joutuu toimimaan sen ehdoilla." (Eräs kuulija tästä mainitsi.) Hänet oli kaiken lisäksi kutsuttu paikalle, kun hän tahtoi kertoa näkemyksiään Nuoren Voiman porukasta, mutta eipä mitään sanonut kun alkoi tulla ahdasta. Aion kysyä häneltä asiasta vielä.
Usein tunnen itseni tässä sakissa rohkeaksi, kun edes hieman uskallan olla omaa mieltä, vaikkakin harvoin. En arvosta näitä räksyttäjiä juuri lainkaan, he käyvät kimppuun kun toinen on maassa, muistavat moittia sitä ketä pitää moittia, ja kehua sitä jota pitää kehua. He ovat niin ajanmukaisia että hirvittää. Uhreja he ovat jo apriorisesti.
Joudun joskus peruuttelemaan, enkä ole saanut aikaiseksi lopullisia mielipiteitä. Enkä tahdo saatella vastakkaisten mielipiteiden esittäjiä Vorkutan raiteelle paitsi että joskus tahtoisin, tunnen kamalaa vihaa muutamia ihmisiä kohtaan. Viha on kuitenkin turhaa, heittäköön ensimmäisen kiven se joka ei vihaa tunne. Minä olen viskonut useasti vaikka vihaan.
Täytyykin taas kysellä Kinnuselta, josko joku seminaarin litteroisi. Olisi asiallistakin että sen tekisi ulkopuolinen.
Muistaakseni seminaarin yhteydessä mainittiin, että tekstin piti olla osa myöhemmin julkaistavaa esseekokoelmaa tai jotain siihen suuntaan.
Poesiantamolaisia - tuota kotimaisen nykyrunouden sotilasjunttaa - ei tosiaan juuri kukaan haasta, joten siksikin juuri tuommoinen olisi hyvinkin tervetullut, edelleenkin.
Ei tuollaista esseekokoelmaa kukaan julkaisisi, se pahoittaisi niin monen mielen. Rakentavaan keskusteluun juuri kenellekään ei ole edellytyksiä ja niillä joilla on eivät tahdo tahrata itseään tämmöisessä. Ei uskoisi että nämä ovat näin kamalia asioita.
Alustuksessa minua nauratti, kun ensin pyydettiin nimiä niin sitten kun niitä saatiin, sanottiin että mentiin henkilökohtaisuuksiin. Totta on kuitenkin, kuten on sanottu, että nimet eivät olleet paikalla vaikka heitä oli asiasta informoitu. Yritimme vastata huutoon, mutta huutajat jäivät metsään. Se on hyvin inhimillistä.
Ja nämä allekirjoittajat, jotka kertovat olevansa samaa mieltä. Tätä porukkaa löytyy ihastuttavassa määrin Luutiin ketjuista. Tai, kun Kritiikin Uutiset on ilmestynyt ja siitä on mainittu Luutiissa, tulee maininnan alle kommentti: "Pidin." Vielä kun ilmoittautuu haavistolaiseksi niin opportunismi on saavuttanut huipentumansa. He ovat kuin herätyskokouksen todistajia, jotka kailottavat että minäkin uskon. Tunnen halveksuntaa tällaisia ihmisiä kohtaan, mutta en minä ole parempi, itsekin syyllistyn tavan takaa varmisteluun mutta toivoisin että muutkin kertoisivat siitä julkisesti.
Kannattaa muuten lukea uudesta Kritiikistä Erkka Mykkäsen kolumni, jossa käsitellään näitä jyväskyläläisiä asioita, miten hankalaa on olla jäävi.
Sitten on se, että jotkut ovat ihan oikeasti haavistolaisia ynnä muuta. Tahtoisin vaikken tahtoisi olla kärpäsenä katossa, kun nämä valikoidussa seurassa kertovat mielipiteensä näistä opportunisteista.
Ja ei, nyt ei tule nimiä.
11.11.11 on avoin tapaus kuin JFK konsanaan - seminaari videoitiin Runoviikko ry:n toimesta.
Jos jostain löytyy vapaaehtoinen purkamaan seminaarissa sanotun (yleisöäännähdyksiä myöten) sellaisenaan paperille, niin kyselen taltioinnin perään.
Kyllähän siinä keskustelua syntyi, nyrkkeilyhanskojakin tarjottiin - Joni Pyysalo veti sellaisen sitten päähänsä. Hännikäinen ja Pyysalo kuitenkin uskalsivat olla Mervi Kantokorven kanssa eri mieltäkin.
Ongelma tietysti, kun Mervi istuu apurahalautakunnissa - väittele siinä sitten - tämä koetaan joskus ongelmaksi.
Totuuteen, rehellisyyteen pitää kuitenkin pyrkiä, vaikka siinä joskus sillat palaisivat.
Pitkässä vedossa sitä kuitenkin arvostetaan, muodit menevät, uusia kriitikoita tulee...
myös uusia seminaareja tulee, jo tänä vuonna taitaa tulla Turun Seminaarille jatkoa...
ystävällisin terveisin,
Tapani
Poistin eli sensuroin kommenttini.
En tahdo pahaa verta!
No, siinä jatkoseminaarissa on ihan eri teema - en mä voi siitä enempää kertoa, kun en ole järjestämässä sitä.
Olen keskustelijana siinä, se on tietysti Turun Runoseminaari 2012.
Kyllä sinne mielenkiintoisia nimiä on tulossa, yksi taitaa olla Jyväskylästä päin -
homma menee metsään, kun kirjallisuudentutkijat omivat runouden itselleen. Se on kuin paisti puun ja kuoren välissä, puolet petäjäistä.
Luukutan marraskuussa lisää,
ugh!
Lähetä kommentti