Ostin kahdellatoista eurolla Turun Puutorin varrelta Omituisten opusten kaupasta Aarne Kinnusen muistelmateoksen Päätoiminen elämä. Olin katsellut kirjaa jo 2-3 kertaa näyteikkunassa, mutta nyt päätin uskaltautua ostamaan sen. Ja millainen kirja Päätoiminen elämä onkaan! Olen noin sivulla 204 ja sivuja on yhteensä noin 426 ja olen aivan onnellisena. Kinnunen on niitä, jotka vähän sanovat. Päätoiminen elämä on ns. virkistävää luettavaa samalla tavoin kuin Seppo Heikinheimon Mätämunan muistelmat. Kaiken sen paskantärkeyden keskellä on tällaisia ihmisiä, eivätkä ne näytä millään kuolevan sukupuuttoon vaikka yritystä on.

Iski flunssa. Makoilen ja lueskelen. Tämä eroaa flunssattomasta tilasta siinä, että silloin makoilen ja lueskelen eikä minulla ole flunssaa. Viime vuonna 2011 tämä elämäntapa tuotti rahallista arvoa 2320 euroa. Se on melkein kouluttamattoman työläisen kuukausipalkka, noin kaksi kolmasosaa siitä. Itselläni on ylempi korkeakoututkinto, tunnen klassisen ja modernin kirjallisuuden hyvin ja osin erinomaisesti, lisäksi olen mietiskellyt valtiollisia toisinaan. Mutta ei tätä rahasta tehdä. Ikävä vain, etten pystyisi mihinkään muuhun. Jo kymmenen vuotta olen päätoimisesti elänyt makoillen ja lueskellen, siitä lähtien kun minut viskattiin ensimmäisestä avioliitostani ulos. Se oli onnenpotku vaikka kirpaisi vallan halvatusti.

Luen toista kertaa Rousseaun Yksinäisen kulkijan mietiskelyjä, vaikka Rousseau sanoo nimenomaan haaveilevansa ja näkevänsä unia, unennäöiksi hän kävelyjään kutsuu. Että on virkistävää luettavaa! Olenhan itsekin, heti Rousseauta luettuani, päättänyt alkaa kirjoittaa haaveiluja, mikä on pieni vinkki esseistiikan suuntaan eli siihen suuntaan että itse en ole rationaalinen sananasettelija, vaan pikemminkin emotionaalinen eläin. Tunnen, muuten, lähempää sukulaisuutta Sartren Inhon Itseoppinutta kuin Roquentinia kohtaan. Tämän tunnustuksen pitäisi kertoa asioita tunteville paljon ajattelustani, joka ei ole ajattelua vaan tunteilua, haaveilua ja sen sellaista. Eikä minulla ole mitään Roquentinia vastaan, minä nyt vain tunnen Itseoppineen itselleni läheisemmäksi.

Rousseaun Tunnustuksissa olen kuudennessa kirjassa, mutta tähän väliin luen Aarne Kinnusen Päätoimisen elämän. Rousseau kertoo Tunnustuksissaan erheistään, mahdollisista väärinmuistamisistaan ja kas kummallista, juuri näihin asioihin ihmiset, nuo luomakunnan virheet, ovat takertuneet. Etsisivät omia virheitään, tunnustaisivat ne, käsitykseni mukaan tämä on Rousseaun ajatus, eivätkä kauhistelisi tunnustajan kertomuksia. Rehellisyyden palkka on kuolema.