tiistai 6. maaliskuuta 2012

En ole aivan ensimmäinen tätä sanomaan, mutta taidan jättää tämän kirjan lukematta. Jotenkin kuulostaa... falskilta:
S w e e t  C h i l d  o f  M i n e:  H o w  I  L o s t  M y  S o n  t o  G u n s  N'  R o s e s
Lapsiaan voi menettää niin moneen paikkaan. Huomionarvoinen on myös väärä kirjoitusasu, "Sweet Child of Mine", ehkä taustalla on periamerikkalaiset "legal issues", mutta kuitenkin.

Sen sijaan saatan lukea tämän:
"Duff Mckagan, It´s so easy (ja muita valheita) 

Guns N´Roses -bändin älykäs ja sanavalmis perustajajäsen ja basisti vie lukijan matkalle pahamaineisen yhtyeen pimeään sydämeen ja sen läpi

Vuonna 1984 20-vuotias Duff McKagan lähti kotikaupungistaan
Seattlesta – osin ryhtyäkseen muusikoksi, mutta pääasiassa päästäkseen eroon heroiinista. Asuttuaan Los Angelesissa autossaan muutaman viikon hän vastasi ilmoitukseen, jossa haettiin basistia.

Pian syntyi Guns N´Roses, aivan uudenlainen hard rock -bändi,
joka myi sittemmin maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa albumia. McKagan soitti Guns N´Rosesissa bassoa kaksitoista vuotta. Nyt hän kertoo bändin uskomattomasta nousukiidosta, mutta myös pahenevista huumeongelmista sekä omasta raitistumisestaan, onnellisesta perhe-elämästä ja menestyksestä bisnessijoittajana.

Duff McKagan asuu Seattlessa. Hän perusti Velvet Revolverin entisen bändikaverinsa Slashin kanssa, ja hänellä on oma bändi Loaded."
Vaimo oli jossakin seminaarissa ja kankaalle heijastettiin valkoinen mies. Luennoitsija kertoi, että kyseessä on kiinteistösijoittaja, joka aiemmin tunnettiin erään rock-yhtyeen basistina... Sellainen kehittävä esimerkki, rags to riches or so they say, niin kuin sanotaan.

4 kommenttia:

Sasa kirjoitti...

http://blogs.seattleweekly.com/author.php?author_id=874

Sami Liuhto kirjoitti...

Ohoh!

Mr. McKaganilla on blogi! Tai lähinnä kolumnipalsta Seattle Weeklyssä. Alankin seurata sitä heti.

Hyvä tuo uusin merkintä, Sebastian Junger... liekö Ernstille sukua, kun kuvaa, kuvaa, sotaa ja siinä se on. Tuon kirjan melkein voisi hankkia.

Sebastian Junger: War.

GN'R:n mestariteos Civil War kertoo Vietnamista ja McKaganin sukupolvi, kuten hän merkinnässään sanoo, yhä näkee mustavalkoisia televisiokuvia tuosta sodasta.

Sasa kirjoitti...

McKagan on mielenkiintoinen henkilö, vähän niin kuin Michael Monroe. Molemmat ovat rock-kulttuuria, mutta henkilöinä he enemmän vaikuttavat pohjimmiltaan rajaseutujen individualisteilta, sellaisilta oman tiensä kulkijoilta.

Itse kasvoin veteraanien seurassa, ja minusta tuli tällainen äijäluterilainen (joka nykyaikana on niin väärässä paikassa..). Sota kulkee sukupolvissa, ja ehkä jos minulla olisi jälkipolvea, niistä pojista saattaisi tulla vihdoin prinsessa Victorialle sopivia Danskuja. Mutten ole varma, rippilapsissani näen saman taudin, ja jos minulla tosiaan olisi jälkipolvea, hekin olisivat todennäköisesti saaneet tartunnan.

Sami Liuhto kirjoitti...

Maailma on hyvin surullinen. Danielilla on takanaan 200 vuotta rauhaa. Se on kaunista ja myös kamalaa, se, mitä kahdestasadasta vuodesta seuraa: huomattava ignoranssi surullisuutta kohtaan.

Onko Ruotsissa syöpää? Syöpäläiset varmaan viedään eutanasiaohjelman kautta... johonkin. Up around the bend.