perjantai 16. maaliskuuta 2012

Minulle ojennettujen tietojen mukaan meillä on keikka Helsingissä perjantaina 13.4.2012.

Yhtyeen nimi ei ollut keksimäni, mutta suostuin siihen ja olen asiasta huomattavan ylpeä. Sami Liuhdon taudinkuva, juuri kukaan ei suostuisi että nimeänsä käytettäisiin noin, mutta minä olen sen verran kova jätkä että pystyn siihen. Huomionarvoista on, että nimi ei ole Sami Liuhto & Taudinkuva, mikä on hyvin perinteinen nimi, vaan taudinkuva viittaa erisnimeen, siis minuun.

Levynteko on tällä hetkellä hyvässä vauhdissa, kahdeksan kappaletta levylle on tulossa ja nyt suunnittelemme levyyn sisältyvää sanoitusvihkoa. Tai se on jo suunniteltu. Kansikuva on olemassa, se on erään kuvataiteilijan tekemä. Muutenkin ammattimaisuuden taso on korkea, vierailevat muusikot eivät ole mitään takarivin räpeltäjiä.

Tässä tehdään kokonaistaideteosta. Touko-kesäkuussa julkaistaan seuraava musiikkivideo, joka on musiikillisesti ja kuvallisesti aivan erilainen kuin edellinen video "Maamme", minkä muutamat jopa älysivät palindromiseksi.

Viime päivinä olen hionut sanoitusten muotoa, olen pyrkinyt menemään niin pitkälle kuin osaan. Itse sanoitukset kuvaavat yleisinhimillisiä aiheita kuten petosta, surua ja yksinäisyyttä. Sanoitukset ovat hyvin henkilökohtaisia ja henkilöön meneviä ja yritämme saada erääseen videoon kommentoijaksi ko. sanoituksen alkuperäiskohteen. Saa nähdä onnistuuko. Jos ei onnistu, tyrkätään joku näyttelemään alkuperäiskohdetta.

Yhtyeemme ei ole "runo- ja rock-yhtye", vaan enemmän, se on runon, musiikin ja yleensä kaiken taiteen yhdistelmä. Ensimmäinen levymme, joka ilmestyy näillä näkymin syksyllä, tulee näyttämään uutta suuntaa suomalaisessa kulttuurissa, tällaista ei ole ennen tehty. Levyn nimi on melkoisella varmuudella P ä i v ä t  r a k a s t i  e l ä m ä ä, mutta mikään ei ole aivan varmaa ennen kuin on liian myöhäistä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jarkko Tontti?

Sami Liuhto kirjoitti...

Ai milleen?