Kirjoitin uusiksi artikkelia näyttelyjulkaisuun, kun näyttelytoimikunta hylkäsi ensimmäisen version. Ei ehkä olisi kannattanut hylätä, kun uudessa versiossa lopetin valehtelun ja kerroin tietyistä ongelmista näyttelyn tiimoilta. On hyvin hankalaa toimia, kun yksi ihminen, ns. perinnön vaalija, on kyttäämässä ja pahoittamassa mieltään milloin mistäkin. Pitkään olin kuin ongelmaa ei olisi ollutkaan, tarkemmin sanottuna niin pitkään kuin minulle ei aiheutunut ongelmia, mikä kertoo ikävää kieltä luonteestani.

Ei ne voi julkaista tätä uutta versiota. Tarjoan kirjoitusta sitten muualle. Mutta jos julkaisevat, niin olen iloisesti yllättynyt. Sanoinpahan suoraan mitä monet ajattelevat mutteivät ole sanoneet ja kirjoittaneet. Tai, no, yhden sanojan tiedän.

Harmittaa tällaiset kiistat. Etenkin kun ne ovat aivan perusteettomia. Mutta suuret tunteet ovat pelissä! Eniten tietenkin ärsyttää että minulta jää rahat saamatta. Ei ne voi julkaista, kun vielä pystyin perustelemaan väitteeni. Otin myös pois ns. rentokielisyydet. Teksti on todella asiallinen, kylmän viiltävä ja tosiasiat toteava. Tulkintani ovat minun. Tällaista kutsutaan tieteeksi. Kirjoitin ensimmäiseen versioon kaikenlaista hauskaa, "saatanan markkinapellet", mutta otin pois ettei niistäkään löydetä tekosyytä hylkäykseen. Tietyllä tavalla nautin tästä, sillä olen täysin oikeassa, mutta minua kieltämättä harmittaa, että välittäjätahot saavat kestää kaikenlaista. Mutta kai niille siitä hyvin maksetaan.