sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Olen onnellisessa asemassa siinäkin, että voin lukea Kanavan kaltaisia lehtiä. Usealla ei näin hyvin ole. He eivät voi lukea Kanavaa, koska heidän ryhmänsä siitä heitä pilkkaisi. Kanavan lukeminen paitsi ironisesti on heille kiellettyä. Tämä ryhmä on se kuuluisa liberaali ryhmä. He toisinaan moittivat minua Kanavan lukemisesta, naureskelevat sille, vaikka he kunnioittavat toisten ihmisten näkemyksiä, mielipiteitä, vakaumuksia ynnä muuta skeidaa, josta he eivät välitä yhtään. Nuo nilviäiset. Kiitän huonoa luonnettani siitä ettei minusta ole tullut tuollaista opportunistia, vaan edes jotenkuten omilla jaloillaan seisova ihminen. Minulla on mielipiteitä, ihan omia, ja toisinaan uskallan niitä esittää. Uskallan myös sanoa, etten aina uskalla esittää mielipiteitäni, välillä mielistelen, itsetuntoni ei ole kunnossa, enkä muutenkaan ole täydellinen ihminen. Menen konkretiaan, enkä abstraktiin "olen vajavainen" -vollotukseen, jolla puolustellaan omia typeryyksiä silloin kun niistä on jääty kiinni. Yliopistolta näitä löytyy. Tosin löytyy sieltä järkevääkin porukkaa, esimerkiksi hän, joka sanoi sävähdyttävästi: "Kanava - lehti ihmisille, joille Suomen Kuvalehti on liian liberaali." Ilman tuollaista huumoria ei yliopistoksi kutsutussa hullujenhuoneessa taida pärjätä. Vaimon kanssa julistettiin Vätti hirmuvallattomaksi vyöhykkeeksi. Täällä eivät opportunistit juhli. Olen maininnut siitä jo muutamalle tulijalle. Myös on Vätti huumevapaa vyöhyke. Siitäkin täytyy mainita. Omat lisäykseni: ainoastaan saa käyttää suonensisäisesti heroiinia, sillä se vaatii jo kanttia ja elämän pilaamista, kun taas kannabiksen käyttö on hyvin typerää. Siihen pystyy kuka tahansa. Täällä eletään rauhallisesti ja ihmisen mielipiteitä kunnioittaen, emme hyväksy mustia listoja, boikotteja, emmekä kommenttien sensurointia. Olemme juuri sitä, mitä te tahtoisitte olla jos ette olisi pelkureita.

Ei kommentteja: