tiistai 24. huhtikuuta 2012

Ei se voi olla kasvi. Tosin ajatus on kiehtova. Mietin maalausta, missä parsakaali tulee silmästä ulos ja nousee pään ylle. Tutkin eilen maalaustarvikkeita kaupassa ja maalaan tuommoisen työn. Samoin on viimeinkin maalattava Ristin Tie eli Elämän Puu, mitä en edes osaa selostaa. En tahdo.

Elämäni parsakaalina olisi novellin nimi. Kuinka muutuin parsakaaliksi, kuinka minä muuttui parsakaaliksi. Sellaistahan tapahtuu.

Luin illalla Viljo Remeksen Herännäisyyden nousua ja hajoamista, ilmeisesti kyseessä on väitöskirja ja se on vuodelta 1995. Minua kiehtoo, että joskus on menty hurmokseen ja kyläkunnittain seottu. Herätyksiä oli parisataa vuotta sitten vähän siellä sun täällä. Ilkka Huhdan väitöskirjasta opin, että osa herätyksistä ei ole mahtunut niin sanottuun herännäisyyden historiankirjoitukseen. Eipä tietenkään ja sepä on kiehtovaa. Lainasin kirjastosta muitakin kirjoja historiasta. Ei minua niinkään kiinnosta fennomania ja kansallinen historiankirjoitus, vaan se mikä ei ole kertomukseen sopinut. Tämä on vanha juttu, mutta ei niin vanha etteikö tutkittavaa liikenisi.

Parsakaali. Se rouskuu hampaissa. Miksi rouskut ovat rouskuja? Roustoominen on kanssa. Semmoista ruhjomista.

Tänään jos jaksaisi mennä tulostamaan runoteoksen, joka minulla on PDF:nä. Onko se kokoelma, onko se runoelma, onko se. Voisi sitä lukea koneeltakin mutta mieluummin rahistelee papereita. Niitä harvemmin roustotaan. Papyrusfilian on oltava olemassa.

Ei kommentteja: