Sitä, että käsin tehdyt korjaukset kirjeromaaniin siirretty kokonaan tiedostoon. 504 000 sanaa tällä hetkellä. Alaviitteitä noin 650. Niitä pitää saada lisää. Lähdeluettelo noin 17 liuskaa tällä hetkellä ja jo aika hyvällä tolalla.

Haluatko postuumiin teokseeni? Jatka vahvaa tekemistäsi ja paikka on varma. Toki melko varmasti olet jo siellä.

Teos kuvaa menneisyyttä, vuosia 2016–2023, sitä järkytystä, kun ihminen luulee, että pahuudellakin on rajansa. Ei sillä ole.

PS: teoksen Jyrki ei ole Jyrki Pellinen, vaan eräs hyödyllinen idiootti. Jyrki Pellisestä ei kuulteni puhuta ikäviä, tiedoksi.

#sinullejyrki #kirjeromaani #postuumitteokset

(12.7.2024)

Kuvailin Jyrki Pellistä yhdysvaltalaisille ystävillemme kansallisaarteeksi. Se hän todella on.

(11.8.2024)

Luin tätä kirjaa ja tulin googlanneeksi tekijän. Hän on ilmeisesti ollut Sussex Universityssä samaan aikaan kuin minä. Tosin hän olisi päässyt myös Cambridgeen, mutta valitsi Sussexin koska Sussex jotenkin uudistusmielinen tms., ymmärtänette mitä tarkoitan. Jos joku tietäisi, miksi minä "valitsin" Sussexin, hän nauraisi itsensä hengiltä.

Tekijä on tietenkin rasittava, mutta mitä siitä, ja suomennos parhaimmillaan hyvä, mutta ulkoasu erinomainen. Ei ketään enää kiinnosta suomennos ja rasittavuus kuuluu asiaan. Nämä eivät olleet moitteita.

Lainatkaa tämä kirja kirjastosta, älkää ostako, Teos on iso kustantamo, he eivät tarvitse yhtään enempää rahaa, mutta ostakaa jonkin ns. pienen kustantamon teos, heillä saattaa olla painolaskussakin tekemisensä.

Kirja käsittelee mm. David Wojnarowicziä, jolta minulla ei vieläkään ole mitään kirjahyllyssä, sillä lienen hullu. Andy Warholia sentään on metritolkulla.

(21.8.2024)

Katson kahta kameraa Queensista, New Yorkista. Kamerat eivät liiku. Toinen näyttää taulua. Toinen näyttää jalkakäytävää, jota pitkin ihmiset kulkevat. Jotkin ihmiset tulevat kuvaan usein. Jalkakäytävällä on katoksia. Kello on Queensissa seitsemän tuntia vähemmän.

(6.9.2024)

Ei oo vissiin tapana, tilata. Mähän ihan ilkeyttäni ostan niidenkin kirjoja, jotka ovat ekana käsi ojossa olettamassa ilmaiskappaletta. Masokismi kannattaa – kaikille.

Kerroinko jo siitä, kun mun piti mennä haukkumaan eräs kustantaja, mutta päädyin ostamaan häneltä kirjan ja, koska mikään ei riitä, lähetin hänelle vielä käsikirjoitukseni hylättäväksi? Pitäsköhän munkin kirjoittaa vaikkapa Häviön kaltainen kirja, jota sitten runkataan ympäriinsä ja päälle kolmen vuoden apuraha? Sen nimi voisi olla "Häviö, tällä kertaa oikea eikä fiktiivinen".

(syyskuu 2024)

Duff McKaganin elämäkerrassa oli sekin hyvä, että hänen mukaansa häpeä ei oikeastaan häviä mihinkään. Vuosikymmenten jälkeenkin humalasekoilut hävettävät. Niin se on. Ja kaikki muu häpeä. Kafkakin tästä puhui. Ei mulla muuta.

(30.9.2024)

Sueden The Asphalt World jää soimaan päähän, hyvinkin vahvasti. Se mietityttää ja tunnettaa muutenkin, hyvin vahvasti. Kenties hyvän taideteoksen merkki. Vaikuttavan.

#mitätaideon

(16.10.2024)

En tahdo olla ilkeä.

Olenhan nynny.

Se vähän outo poika Suopellosta.

No niin, pitkästä aikaa tapasin tuijotuslapsen (käytetään myös nimitystä "tuijottava lapsi"). Viereisestä pöydästä tuijotettiin, äiti oli vähän vaikeana, mutta osoitin joulumieltä enkä tuijottanut takaisin.

(23.12.2024)

Istun jonkin sekavan kauppakeskuksen kahvilassa odottamassa syömistä, kun mietin, että David Lynch on kuollut. Ei hyvä ei. Onneksi sentään lähdin aamukasilta tienpäälle, ei tätä muuten kestäisi. Toisaalta en ymmärrä kuolemaa kuin etäisesti. Jo lapsena traumatisoiduin kuolemista niin pahasti, etten osaa käsitellä menetyksiä. Silti jotenkin etäisesti ahdistaa/ masentaa.

(17.1.2025)

Kirjoitin tähän etten

muualle kirjoittaisi missä

Jumalakin taas on

Eilen kulttuuritilaisuudessa oli taas mahtavaa huomata, miten ei ole ihmisille edes olemassa. Taisin sitten sanoa, että tää on taas tätä koulukiusattujen kostoa eli pääsevät nyt potkimaan alempiaan.

En ole ihan varma, onko tuo oikea tapa käsitellä traumojaan.

Mutta niin kuin johtopäätöksenä: me ei olla enää samalla puolella. Te tämän aloititte. Minä lopetan.

Yllättävän vähän silti ahdisti, ehkä ajatus siitä, etten enää hingu siihenkään pöytään, helpotti.

(28.3.2025)