Sivut

tiistai 14. elokuuta 2012

Suomen pelottavin ihminen, Kiiltomadon toimituskunnan jäsen Jarkko Tontti jäi sitten kiinni sensuroinnista, jota taatusti vihaa ja vastustaa. Onneksi me konservatiivit kuitenkin annamme hänen huseerata emmekä ole viemässä häntä uuniin. Olen varma, että Jarkko Tontilla on luettelo ihmisistä, jotka hän aikoo poistaa jos joskus hänelle siihen tulee mahdollisuus. 

Jarkko Tontti on myös Suomen PEN ry:n puheenjohtaja. Kansainvälisen PENin peruskirjassa sanotaan muun muassa:
PEN puolustaa ajatusten esteetöntä kulkua kansalaisten sekä eri kansakuntien kesken.Sen jäsenet sitoutuvat vastustamaan kaikkea ilmaisun vapauden tukahduttamista omassa maassaan ja yhteiskunnassaan. PEN kannattaa lehdistön vapautta ja vastustaa mielivaltaista sensuuria rauhan aikana.
Oikeustieteen tohtori Jarkko Tontti on rikkonut näitä periaatteita toistuvasti, mutta on silti ja yhä merkittävässä asemassa tässä kieltämättä oudossa järjestössä. Mielenkiintoista on myös, että hän jatkuvasti sensuroi kommentteja blogissaan ja lähettää sähköpostiviestin, jos sensurointia ihmettelee (Sen jäsenet sitoutuvat vastustamaan kaikkea ilmaisun vapauden tukahduttamista omassa maassaan ja yhteiskunnassaan.).

Ihan oikeesti, heittäkää se idari pihalle. (Tiedän mihin pakenen kun tonttilaiset nousevat valtaan.)

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oletko sinä sama vellihousu, joka arvosteli Bryggerin Valikoiman asteroideja? Sitten säikähdit kokeilevien runoilijoiden rintaman palautteen raivoa ja kyyristelit aikasi jossain sivukirjaston valoisassa osassä lähellä henkilökuntaa ja varauloskäyntiä.

Turhaan leikit torpedoa ja ihmiskilpeä. Säilytä mieluummin itsekunnioituksesi ja ole oma itsesi, jos enää osaat.

Anonyymi kirjoitti...

Haha, tämä merkintä osui ja upposi. Mainiota, herra Liuhto.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän Liuhto muita väittelystä syyttelee ja vittuilee täällä blogissaan niille, joilta on saanut nenilleen jossain muualla. Mutta itse on tiukan paikan tullen väistelijä jos kuka. Liuhtohan ei vissiin ole enää Bryggerin jälkeen uskaltanut kokeellisesta runoudesta kritiikkejä kirjoittaa. Ja sitten se yksi radiohaastattelu, väistelyn mestarinäyte.

Ei ehkä rasittaisi niin nuo vittuilut ja muiden syyttelyt, jos Liuhto itse olisi näyttänyt esimerkkiä todellisesta selkärangasta. Nyt nuo vittuilut tuntuu pelkältä pikkusieluisekta kalavelkojen makselulta.

Anonyymi kirjoitti...

Kun vittuilee pikkusieluisesti joka suuntaan, välillä onnistuu. Onnistuu niin perusteellisesti, että paikalle tulee anonyymi, joka muistaa jonkun muinaisen jupakan ja jonkun radiohomman. Mikäs se tapaus muuten oli? Onko Liuhto ihan totta ollut radiossa? Haisee sisäpiirivittuilu näissä anonyymeissa ekassa ja kolmannessa kommentissa.

Minun mielestä tämä on hyvä blogi.

Anonyymi kirjoitti...

Muista possessiivisuffiksi. Sen käyttäminen lisää puolustusasianajajan uskottavuutta.

Sami Liuhto kirjoitti...

Höh. Yritin olla radiossa asiallinen, muttei se kelvannut kenellekään. Sitten runoseminaarissa yritin olla asiaton, no, ei sekään kelvannut kenellekään. Semmoista se on. Kokeellisesta runoudesta en ole Bryggerin jälkeen uskaltanut kirjoittaa, nimenomaan uskaltanut. Pelästyin. Runoseminaari jälkeen olin niin peloissani että olin joutua hullujenhuoneelle.

Mitä tulee selkärankaan, se on minulla kerran murtunut ja selkärankaisuuttani ja sen astetta voi käydä lukemassa luutiin blogissa, että miten paljon olen siellä kommenteissa väistellyt. Tai juuri nyt. Sananvapauden ja ilmaisunvapauden aitona puolustajana blogissani saavat kommentoida anonyymit ilman hyväksymismenettelyä. Siinä vähän selkärankaa, saatana.

Vastaan kun kysytään, joskus enemmän väistellen, joskus vähemmän. Harvoin jätän vastaamatta, toisin kuin esim. Jarkko Tontti, joka ei ota kantaa. Laitan blogissani itseni tuleen päivittäin omalla nimelläni ja ihmisiä nimeten. Siinä vähän selkärankaa myös. Esiinnyn julkisilla paikoilla, esim. Turun kirjamessuilla minulta voi tulla anonyymistikin kyselemään (ks. ohjelma) asioista, vaikka muovipussi päässä. En pane pahakseni sitäkään.

Mainittakoon vielä, että toivon kaikille hyvää, tämäkö on sitä laimentelua, varmaan. Tunnustan kristillistä uskoa, johon kuuluu ihmisten rakastaminen. Kiivaana luonteena menee joskus ns. yli, mitä pahoittelen, kuitenkin ko. merkinnässä ei mennyt. En ole oikein sinut itseni kanssa, mutta yritän.

Tässä oli vähän väistelyä.

Anonyymi kirjoitti...

Kristillistä uskoa tunnusti kemiläinen pappikin, joka tappoi vaimonsa heittämällä hiustenkuivaajan kylpyammeseen.

Yrität liikaa, jätä yrittäminen yrittäjille ja turkulaisten kirjailija/kriitikkojen vertaisryhmälle.

Haista vittu! Anteeksi. Haista vittu! Anteeksi. Haista vittu! Anteeksi.

Ja jos muu ei auta, lue 666 Ave Mariaa ja sytytä kynttilä Kalervo Palsan ja Matti Pulkkisen haudalle.

Sami Liuhto kirjoitti...

Eikö se pappi ollut torniolainen?

Välillä maksellaan kalavelkoja, välillä mielistellään. On tämä ihmiskunta erikoinen. Selkärankaa olisi valita syytöksen kohde, "vittuilija" tai "mielistelijä".

Yritän tuoda heikkouteni esiin. Osaksi se on masokismia (näköjään), mutta myös sitä että muutkin toisivat. Hiukan sitten ärsyttää että näitä tunnustuksiani käytetään lyömäaseina.

Sami Liuhto kirjoitti...

Tuolla on tämä radiojuttu:

http://areena.yle.fi/radio/1200057/

Arvostelu:

http://www.kiiltomato.net/mikael-brygger-valikoima-asteroideja/

Anonyymien juttelua:

http://patalonia.wordpress.com/2010/09/13/a-steroideja-sedille/

Sami Liuhto kirjoitti...

Eipäs kun oli muuten vain uskovainen ja sähkövempeleellä murhasi vaimonsa:

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=686

Tuo kemiläinen murhaajapappi on mysteeri.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ete lakaa haukumasta Jarko Tontin kirotustaitoja, saatte vielä katua! - Katua ei tarte jos luete Salia, se on taideta.

Anonyymi kirjoitti...

Suuri taide on vaikeaa, jopa vaikeampaa kuin se että jää käymättä salilla! T: Kuudes anonyymi

Anonyymi kirjoitti...

Vellittelyillä ehkä koetetaan vetää huomiota siitä, kuinka tärkeä henkireikä blogisi on -- kommentoijille. Avoimen kommenttijulkaisulinjan myötä yksi jos toinen saattaa tulla hönkäisemään tänne pienen kuitin vaikka Jarkko Tontin romaaneista, kuten näkyy. Ennen jouduttiin ponnistelemaan sen verran, että piti kirjoittaa itse kirja, siihen sai sitten sijoitettua henkilön nimeltä Jartsa Torttu, jne. Oikeastaan halusin kirjoittaa vain muistellakseni tuota nimeämistyyliä. Juska Paarma. Ai niin mutta eläähän tyyli nykyäänkin: Himo, Kassi, Pommi, Lima. Mitäs muita niitä onkaan?

Sami Liuhto kirjoitti...

Tuo on muuten totta!

Olenkin kansan palvelija. Mutta olen ylpeä siitä. Kerrankin.

Minusta on tärkeää että voi kirjoittaa anonyymisti ja ihan tuosta vain. Itse sitä harvemmin harrastan, kun koen ettei se sovi muuhun tyyliini, mutta olen kyllä harrastanut. Jos olisin yks Kake, olisin asian ajat sitten paukauttanut ilmoille kuin ilmaongelmainen mutta siitä taide-esityksen muodostanut munkki Mika Waltarin romaanissa Mikael Karvajalka.

Tämähän on sokraattista keskustelua, oikein sokerista. Eikä anaalista. Kaverista onkin puhe, Sokesta, Kanavassa, mutten ole vielä Sokru ja Some -jutskaa lukenut.

Tapani Kinnunen kirjoitti...

Samihan kirjoittaa jatkuvasti kuin jonkinlaisen taittovirheen (en tarkoita ladontaa) kautta: niinku happoa ottanut Jeesus.

Se ei ole rakastava Jeesus, vaan hyvin vihainen. Kuin siltä revittäis koko ajan piikkilankaa ulos persiistä.

Sit se on vähän aikaa hiljaa, kunnes sitä piikkilankaa pitää taas ruveta repimään ulos.

Eikös ollutkin hyvä vertaus?

Tapani Kinnunen kirjoitti...

PS. Liuhdon blogi on itse asiassa Yks Kaken "Runokorjaamon" ohella ainoa blogi, mitä tällä hetkellä edes jotenkin seuraan.

Luutiistakin tuli minun makuun liian perinteinen ja ennalta arvattava.

Tykkään lukijana (ja kirjoittajana), että minut yllätetään, haastetaan.

Anonyymi kirjoitti...

Siinähän hymistelete, muta ei se Tontikaan ijänkaiken sitä sulata, että piikilankaa sisään peräytysaukosta työnnäte!

Tästä ei nyt enää puutu kuin etä tekisitten filmin, josa Tonti olisi neekeri ja puhuisi swahilia, kun ei suomea osaa!

Anonyymi kirjoitti...

Turkulaisen runouden suuri päällikkö ja henkinen auktoriteetti on puhunut. Ugh.

Anonyymi kirjoitti...

Kämärikin on potkaissut taas kiikkustuolinsa Tontin innoittamana kiivaaseen liikkeeseen:

http://loistavapuhallus.blogspot.fi/2012/08/eilisen-miehet.html

Sami Liuhto kirjoitti...

Kirjoitan vielä tuhatsivuisen kirjan nimeltänsä Mielipiteitäni.

Onko se Kämärin merkintä se lainaus Tontin kritiikistä? Luin ensin ja sitten vasta tajusin että se voliu lainaus. Miksi pitää tehdä pitkiä lainauksia?

Ei minulla ole mitään Kämäriä vastaan, silleen niinkun henkilökohtaisesti, ärsyttänyt vain muutama hänen juttunsa. Hän ei ole minulle merkittävä ihminen, enkä tarkoita silläkään negatiivisuuksia, hän on samassa asemassa kuin sanotaanko Antti Hyry. Eli ei kosketa minua mutta voin arvostaa häntä tai olla arvostamatta. Ei ole samaa kosketuspintaa, paitsi on, Kämärin kohdalla, tämä Erno Paasilinna. Arvostan Paasilinnaa.

Jos Kämäri kävisi blogissani, olisi hauska kuulla hänen kommenttejaan. Hänhän ei vissiin diggaa Hännikäisestä ja minua se on liikaakin ärsyttänyt. Tahdon keskustelua! Perkele.