Yksi kiehtovuus Célinessä on että ihmiset jahtasivat häntä työkseen. Kaveria tosiaan inhottiin (vihaan harva kykenee) laajalti, se oli hyväksyttyä toimintaa, joten Céline tavallaan toimi ja toimii yhä varaventtiilinä kun se inho pitää jonnekin kuitenkin purkaa. Eikä mitään tavallaan vaan kokonaan. Céline oli kollaboraattori, sanoi että Eurooppa loppui Stalingradiin (mikä onkin totta) ja muutenkin kertoili niitä asioita, joita me niin mielellämme kertoilisimme jos uskaltaisimme. Hän kykeni vihaan. Ihailen tuollaista. Lisäksi se poetiikka... voi voi kun on sekavaa ja sikamaista kerrassaan. Mietitään nyt tätä romaania Linnasta linnaan, kirjoitettu ja julkaistu 1950-luvulla kun Suomessa nämä hyväkkäät kirjoittelivat Manillaköysiään. On kirjoissa eroja. On. Suomessa Jouko Turkka on pystynyt vastaavaan, tarkoitan nyt Häpeää, julkaistu 1994, mutta on kymmenen vuotta varhaisemmassa Selvityksessä oikeuskanslerille jo samoja aineksia, mutta Häpeä... se menee pidemmälle. Häpeä on kamala kirja. Sellaista lisää kaipaa kaltaiseni ihminen. Kerberoksen esittelyssä sanotaan:

Kuten kaikki Célinen teokset, Nord on sekoitus suoran omaelämäkerrallista ja puhtaan mielikuvituksellista aineistoa.

Sellaista on elämä, sekoitus omaelämäkertaa ja mielikuvitusta.