TIISTAI, 30. LOKAKUUTA 2012
TIISTAI, 30. LOKAKUUTA 2012
läskikaupungillajamaassa
30809 sivun katselua - 602 viestiä, julkaistu viimeksi 30.10.2012 - 18 seuraajaa
Tämä on blogi. Te, käyskijä virtuaalisessa puutarhassa, jos tahdotte niin voitte kirjoittaa näkemyksiänne, ihan mitä tahansa näkemyksiänne, blogini kommenttilootaan, kommenttilootiin, joita on tuhatsatakuusitoista (tilanne 25.9.2013 klo 21.57), mutta voitte myös olla aivan hiljaa, se on mielestäni aivan sopivaa sekin. Blogini alaotsikkoja ovat KUINKA SAADA YSTÄVIÄ, MENESTYSTÄ JA VAIKUTUSVALTAA - confessions d'un cas d'école - Alaston sydämeni - Huomaamattoman ihmisen monologi &c.
tiistai 30. lokakuuta 2012
Kiitos, mutta minä en tanssi
Lueskelin vähän virtuaalisten puutarhojen antia ja olen samaa mieltä siitä, että on vain oltava kuin ei mitään olisikaan, järkkymättä odotettava parempaa huomista joka ei saavu ihan ylihuomennakaan. Näihin hullutuksiin ei pidä osallistua. Kysyttäessä kerrottava mielipiteensä tästä ajasta ja paikasta. Ja, kyllä, kirjoitettava tulevaisuudelle.
maanantai 29. lokakuuta 2012
Itse kehua
Oli hauskaa taas kirjoittaa apurahahakemusta. Tapanani on kirjoittaa apurahahakemuksiin rehellisesti eikä rehellisesti. Mietin kyllä, että kannattaako kertoa kirjoittamisestani, kun ei kukaan kuitenkaan ota sitä tosissaan, niin totta se on. Yksikin meni vessaan runkkaamaan kun kerroin. Noin yleisesti ihmisille ei pitäisi kertoa mitään. Kun olen ihan oikeasti erilainen ihminen enkä erilainen ihminen. Ydinpommia ihmiskunta kaipaa. Mutta ei sitä ainakaan minulta saa, sillä en pidä siitä että eläimet ja kasvit kärsivät. Kivet eivät ilmeisesti kärsi mutta mistä sitä tietää. Suomessahan yksi kärsi.
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
lauantai 27. lokakuuta 2012
Minä vaivainen, vain mato matkamies
maan, monet vaellan vaikeat retket.
Isänmaatani outona etsiä saan,
pian ehtivät ehtooni hetket.
Surutonta, ah, matkalla en majaa saa,
sinne kiirehdin, missä on toivoni maa,
lepo iäinen missä mun kätkee.
Kuka lie kodin, kaupungin löytänytkään,
joka säilyä voisi maan päällä!
Ilo häipyy vain hetkisen kestettyään,
kuten kuihtuvi kukkanen täällä.
Elo täällä kuin unta ja varjoa on,
kuten kuohuva koski se on levoton,
veden lailla se hiekkahan haihtuu.
Tämä ruumis kun kylmäksi jäähtyvä on
ja kun kuolema silmäni sulkee,
ilo taivaassa lahjoita loppumaton,
pyhät minne sun tielläsi kulkee.
Isä, Poika ja Henki, sun kunniatas
joka paikka on täynnä ja kirkkauttas.
Sinun kiitos ja kunnia. Aamen.
Siionin virsissä 281 (lisävihko), Virsikirjassa 622. Lisätietoa.
Jos miettii, miksi miettisi, vertailukohtaa Pikku-Postillalle niin se on Kai Murroksen klassikko Vallankumous ja sen toteuttaminen modernissa
yhteiskunnassa (2001). Hauskaa on, että opiskelin Helsingissä historiaa samaan aikaan Murroksen kanssa ja olimme 1992-1993 samassa assistentti Antero Tammiston johtamassa yleisen historian proseminaarissa. Murros teki esitelmänsä Weberistä, minä Machiavellistä. Sympatiseerasin esitelmässäni Machiavellin realismia ja se suututti muutamia.
perjantai 26. lokakuuta 2012
Luin Henrik Alceniuksen ainoan julkaistun runokokoelman Mitä tämä on (1964). Sain innoitteen Juri Joensuun väitöskirjasta, jossa sanotaan:
"Alceniuksen sarja on rajoitettuun sanavarastoon perustuva lähdetekstin uudelleenkirjoitus. Sarja käy järjestyksessä läpi Saarikosken kokoelman 15 ensimmäistä runoa. Jokainen runo rakentuu ainoastaan lähdetekstin sanoista ja käyttää kaikki lähdetekstin sanat samoissa taivutusmuodoissa. Tämä kollaasi (tai montaasi) täyttää Alceniuksen 78-sivuisesta kirjasta ensimmäisen osaston, sivut 5–23. Kirjan muu materiaali (jonka synnyn periaatteista ei anneta tietoa) eroaa tyyliltään lopulta yllättävän vähän ensimmäisestä osastosta."
Lähdeteksti on Pentti Saarikosken Mitä tapahtuu todella? (1962). Käsittääkseni siinä on kysymysmerkki, tarkistinkin että on. Mutta Alceniuksen teoksen nimessä ei ole kysymysmerkkiä. Jurit tätä Alceniusta esittelevät: Juri Nummelinin Alcenius-muunnelmia. Ja täällä Nummelin kertoo Alceniuksesta ja Alceniuksen suhteesta itseensä, niin sanotusti. Alcenius on mystinen hahmo, Juri Joensuu ei löydä hänelle elinvuosia, liekö elossa, saattaa olla. Niin, ja missä on Jorma Eronen?
Nonnih, yksi tavoite saavutettu: HS-raadissa mainitaan minut ja vielä myönteisessä valossa. Muuten, sinne HS-raadin valkkaajille tiedoksi, että olen milloin tahansa valmis raatilaiseksi. Olen sivistynyt, kokenut, lukenut, älykäs, tunteva ihminen, jolla on mielipiteitä ja uskallusta sanoa, jos mielipidettä ei ole. Tärkeintä kuitenkin on, että olen kissanomistaja. Tai siis kissahan minut omistaa, mutta voi sitä monenmoisia luulotella. Nyt juon kahvia.
Olen huonoissa väleissä melkein kaikkiin ihmisryhmiin, mutta jostakin syystä tulen hyvin toimeen, ainakin omasta mielestäni, päätoimittajien kanssa. Kenties vastaavienkin toimittajien. Siinä saattaa olla lamarckismia. Joka tapauksessa sain huojentavan spostin, että minulla on vielä kaksi viikkoa aikaa, kun luulin että viikko. Eli taas päätoimittaja oli mukava, vaikkei se liittynyt muuhun kuin aikatauluun, joka ei tilanteeseeni liittynyt mitenkään. On ihminen kumma elävä. Niin älykäs ja heti tunteidensa vietävänä. Voi vietävä.
Pitäisiköhän tuolle Vätin Sanomille hankkia issntmsp-numero? Nyt älysin (vrt. ed. kappaleen 2 viim. lausetta), että Vätin Sanomien laajuus kumuloituu sarjassa: 2 sivua, 2 sivua, 4 sivua, 8 sivua. Eli olisiko seuraava kansallinen tiedote 16-sivuinen? vai 8-sivuinen ja sitten 24-sivuinen?
Luin taas ennen nukkumista La disparationia, olen ihan alussa vasta ja, koska tiedän mistä on kyse, ja-sanojen puuttuminen ns. hämää. Näin siksi että ja on ranskaksi et eikä e:tä La disparationissa ole. Mitä tulee suomennokseen niin sen nimi voisi olla Katoaminen vain jos siinä ei olisi e:tä, jos suomennos olisi a:ta vailla niin kannattaisi varmaan kehitellä suomennokselle jokin toinen nimi. Savez-vous, eller hur?
Tulostin eilen Multiprintissä 186 liuskaa tekstiä ja 31 liuskaa tekstiä. Epähuomiossa olen tuosta jälkimmäisestä muodostamassa koko-nais-uutta, jonka nimeksi olen todellakin ajatellut Ulkona on Sankka Pyry. Näin ne vitsit todentuvat. 186-liuskainen taas on jatkoa 180-liuskaiseen ja seuraavassa on liuskoja nyt n. 160 ja siihen tulee ehkä 80 liuskaa vielä. Neljännessä on 0 liuskaa. Viidennessäkin. Ja kuudennessa. Seitsemännessä. Kahdeksannessa. Mutta kuudennessakymmenennessäyhdeksännessä on 2 liuskaa.
Menen lukemaan.
torstai 25. lokakuuta 2012
Lueskelin TM:n merkintää Suomalainen Suomi ja keksin, että kaivosteollisuuden lehden nimi voisi olla Suonalainen Suoni.
Vätin Kustannus tiedottaa
Vätin Sanomat ilmestyy seur. kerran n. sunnuntaina 25.11.2012 (4/ 2012) ja siinä on sivuja n. 8, lisäksi kestävät tilaajat saavat Lugu-Lijten, joka sis. n. 2 novellia. Kaikki muu on peruutettu paitsi Vätin Kirjallinen Aikakauskirja 2012 (VÄKKMMXII), joka ilm. n. v. 2014. Runojätkä veti runonsa Vätin Kustannukselta pois, se porsas! Näin Vätin Kustannus ei julkaise Inho ja melankolia -kolmikon osia II & I. Ei väkisellä. Niin.
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Elämän vaihtoehdot tässä tilanteessa (paikallis-aikallisuus)
1. Ostan väitöskirjan;
2. Ehdotan jollekin irstaalle taholle, että arvostelen kirjan, ja jos irstaaseen ehdotukseeni suostutaan, tilaan kirjan.
Ongelma jälkimmäisen (2.) vaihtoehdon osalta
Pitäisi lukea koko kirja.
Ratkaisu ongelmaan
Ei sitä tartteisi kokonaan lukea, ei kukaan huomaisi.
Lopputulema
Luen kirjaa PDF-muotoisesti.
tiistai 23. lokakuuta 2012
Neuromaani sivulla 196. Aika tavalla tulee merkintöjä sivunlaitaan, harvemmin kuitenkin sivun keskemmälle osiolle. Tuli mieleen, miten joku kirjoitti Joycelle Finnegans Waken julkistuttua, tähän tapaan: "Omistan kirjallesi lomalla muutaman päivän." Jäi mieleen.
En millään voi kuvitella, että tänä vuonna mikään romaani olisi parempi kuin Neuromaani, eli Finlandia-palkinnon voisi jo jakaa.
Tässä on nyt sitten ergodinen kirja, avantgardistinen ja mitä kaikkea.
Yritän lukea tarkasti (eikö se ole kriitikon velvollisuus ja muutenkin?). Luen, niin kuin näköjään muutkin, ensimmäisellä kerralla lineaarisesti, mutta kiehtovat nuo hyppäysmahdollisuudet. Neuromaanin parissa tosiaan menee aikaa.
Yhden moitteellisen asian kuitenkin sanon. Tarkoitan, että pitääkö k.o. kirjan parissa liikuskelevien puhella tähän tapaan:
"Muuten olen sitä mieltä, että Matti Mäkelä, joka ei ole milloinkaan meritoitunut muodoltaan ja sisällöltään kunnianhimoisten romaanien lukijana, voisi vaikka juoda pullollisen metanolia ja siirtyä kuvataiteen puolelle arvioimaan Mustaa neliötä." Lähde
Kysyn hyvällä. Tuolla puhetavalla ihmiset lähinnä alkavat karttaa kirjaa. Olen itse sortunut samaan, kun kirjoitin Hans Selosta artikkelin kirjaan, joka taitaa joskus ilmestyä. Digitaalisessa avaruudessa taas viitataan siihen, että Kai Laitinen voi mennä hautaan huonona kirjallisuushistoriankirjoittajana. Tuolla lailla ei edistetä asiaa.
Eli samanlaista tyyliä on niin kokeellisen proosan kuin kokeellisen runoudenkin parissa. Ei ihme, että kartellaan.
Tämän saa muualtakin tietoisesta verkosta, jälkimoderneista puutarhoista. Ise taisin ladata Gadsbyn juuri tuolta, kun oli kannet ja kaikki, se kirjanmuotoisuus.
Eilisellä selaamisella en huomannut, että Joensuun väitöskirjassa olisi mainittu kahdesta palindromiromaanista, joista olen maininnut joskus eli David Stephensin kirjasta Satire: Veritas ja Lawrence Levinen kirjasta Dr Awkward & Olson in Oslo. Stephensin romaanissa on 58 795 kirjainta ja Levinen romaanissa 31 954 sanaa. Näin kertoo Wikipedia en anglais.
Martin Moozin Trauerfreuart, 7 500 -sanainen palindromi. Moozin sivuilta löytyy paljon palindromiasiaa.
Muistan kun yli kymmenen vuotta sitten olin kuudesluokkalaisten sijaisena ja täytin tyhjää aikaa kirjoittamalla liitutaululle muutaman palindromin ja eräs luokan älykkäimmistä tytöistä kysyi: "Mitä järkee tossa on?" En osannut vastata. Kenties olisin voinut vastata, että palindromit sanaristikoiden, matemaattisten laskutehtävien ynnä muiden sellaisten kanssa ehkäisevät Alzheimerin tautia, ja vastaukseni olisikin ollut järkevä, tuotannollinen ja taloudellinen, joten oli hyvä etten sitä sanonut vaan siirryin muihin aiheisiin.
Eli jo kuudesluokkalaiset voivat olla pilalla, eivät enää näe kauneutta. Sen tästä opin. Se järki siinä oli.
Täällä Santeri Nemon tärkeä kirjoitus liittyen mm. 12-projektiin. Lainaan sitä:
"Japanilainen noise-artisti Merzbow on julkaissut uransa aikana yli 350 äänitettä. Pohjolan Merzbow'n, norjalaisen Lasse Marhaugin ja tämän maanmiehen John Hegren muodostama Jazzkammer (nyk. Jazkamer) julkaisi vuonna 2010 levytyksen per kuukausi – aivan samoin kuin kotimaisen runouden saralla Henriikka Tavi tekee Poesian kautta tänä vuonna; syyt ja motiivit vain tiettävästi eriävät (tietääkseni Jazkamerin kokeilu ei ollut luonteeltaan sosiaalipoliittinen). Mutta osataan muuallakin Suomessa: päivisin Kimmo Huusko on jotakuinkin tavallinen sähköasentaja, mutta iltaisin ja viikonloppuisin (ja automatkoilla) hän muuttuu suomiräpin luultavasti tuotteliaimmaksi mieheksi, Huge L:ksi."
Lihavuus minun. Itse löysin vain John Fruscianten 12-projektin edeltäjänä. No niin, ja nyt kun vähän guuglaisi niin löytyisi lisää.
Lukuluetteloni, johon kuuluu noin 30 blogia, päivittymiset, nuo jälkimodernistiset tilantasaistumiset, ovat hauskaa seurattavaa muun muassa siitä syystä, että erityisesti kaksi blogia, Käymälä ja Work in Progress, tilantasaistuvat ripeään tahtiin. Niinpä menen sekaisin että kumpi nyt on päivittynyt, että puhuuko Käymälä volgalaisesta runoudesta vai Work in Progress Moskovan yöstä. Väliin tulee Kemppisen päivän kertomus, Helmi-Maaria Pisaran raportti Saksanmaalta ja sitä odottaa, josko Vihavainen viimein taas olisi kirjoittanut. Muodostuu lukuluetteloruno, lukulistalyriikkaa, joka saattaa olla soittolistasanoittamisen sukulainen. Blogistani löytyykin lukuluetteloruno.
Lueskelin verkoitse Juri Joensuun väitöskirjaa Menetelmät, kokeet, koneet. Proseduraalisuus poetiikassa,
kirjallisuushistoriassa ja suomalaisessa kokeellisessa kirjallisuudessa. Saatan joku päivä lainata kirjan kirjastosta. Hyvin mielenkiintoinen kirja. Sellainen osui silmään, että (tämä nyt on ainakin Perecillä ja Matthewsillä) kaikkea ei kerrota, että mitä teoksesta löytyy, että mitä jippoja sinne on tungettu ja mihin ja millä tavalla. Tämä on kiehtovaa. Viime aikoina olen itse harrastellut lipogrammeja mutta laja palindromini on edelleen kesken. Vuoden päästä se on valmis. Haaveeni on ettei kukaan huomaisi palindromia palindromiksi. Lipogrammeja nämä nyt eivät löydä (tosin ei niitä osaa etsiäkään), se on selvä, mutta tähtään hurjempaan meininkiin. Ei muuten ole lainkaan vaikeaa olla käyttämättä tekstissä jotakin kirjainta / joitakin kirjaimia, voin kertoa, eli lahjakkaammille ihmisille sen on oltava todella helppoa. Hyvin mielenkiintoinen on tuo väitöskirja. Siitä oppii kaikenlaista. Kiitän tekijää. Vain harmittaa se, että minua pidetään, jos harvoin minään pidetään, kokeellisen yms. kirjallisuuden vastustajana. En minä semmoista vastusta, vastustan vain noin tärkeällä asialla leikkimistä. Elämä on täyttä pettymystä.
maanantai 22. lokakuuta 2012
torstai 18. lokakuuta 2012
Sanotaan, että älä puhu pahaa ihmisestä, selvitä asiat hänen kanssaan ennen auringonlaskua, sillä huomenna hän voi olla kuollut. On asioita, joita en tule milloinkaan antamaan itselleni anteeksi, vaikka päämääräni olisivatkin olleet jossakin määrin hyvät, mutta kun esitystapa oli niin onnettoman anteeksiantamaton.
torstai 4. lokakuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)