Kirjoitan jopa unissani. Kun kävelee kadulla niin jokin teksti päässä on työnalla. Metsässä. Tai soutaessa. Tosin harvemmin soudan. Että miten sen kirjoittaisi. Kirjoitusvälineet on pakko olla mukana tai tulee pakokauhu, eivätkä ne aina ole mukana, mutta olen parantanut tarkkuuttani. Minulle ei esim. voi lähettää sähköpostia kun vastaus on kilometrin pituinen. Pisimmät perinteiset kirjeeni ovat olleet jotain neljääkymmentä liuskaa. Kirjoitin yli kahdeksankymmentä haikua vähän yli vuorokaudessa. Kirjoitan myös pimeässä etteivät muut häiriinny. Ehkä suurin idiotiani on ollut tähän saakka kun kirjoitin 140:ssä päivässä kuusi romaania. Eivätkä ne oikein edes olleet pienoisromaaneja, liian pitkiä siihen. Kyllä minä tiedän miltä Simenonista tuntui. Matkoilla menen mahdottomuuksiin päiväkirjan kirjoittamisen kanssa. Sairastun vakavasti jos en kirjoita kahteen päivään. Ehkä kolmantena päivänä alkaisin parantua. Siitä minulla ei ole kokemusta.