No niin, keksin nimen omaelämäkerralleni:

VÄÄRÄLLÄ TAVALLA HULLU

Alan kirjoittaa sitä ihan heti tusinaromaanien, niiden jatko-osien ja noin kymmenen runokirjan jälkeen. Maltan hyvin odottaa.

Hakusi ei tuottanut tuloksia.

Diggaan Joosefista, sillä hän teki sen mihin ainakaan minä en olisi kyennyt. Vähintään pyhimys pitää ollakin että jaksaa katella besserwisser-äidinpoika-äpärää! 

Monellako meistä on kaunaa äidinpoikia kohtaan?

Jotkut FB-kaverini eivät kenties ole kommentoineet seinälleni kertaakaan. Tulkaapa sanomaan sellaiset jotakin. Muttei pakko ole. Mutta olisi hauskaa. Muutkin saavat sanoa. Tiedänkin ketkä jo ovat vääntämässä kompaa. Tai tykätkää!