Silloin kun vielä kirjoitin, ennen marraskuuta 2016, elämä oli erilaista. Nykyisin istun vain ja toivon että aika kuluisi. Puolitoista vuotta. Se on enemmän kuin seitsemäntoista päivää. Minä en ole ihan varma, mikä päivä se oli, oliko ihan marraskuun ensimmäinen, se oli maanantai vai oliko jo tiistain puolella. Sen jälkeen on ollut tällaista päivästä toiseen. Luullakseni tätä on vielä parikymmentä vuotta ennen kuin loppuu.
Se on "kuvaavaa" etten tiedä tarkkaa päivämäärää enkä sitä tarkista, vaikka se olisi helposti tarkistettavissa. Se on se päivä, kun he voittivat minut, nämä kirjalliset huorat. Luulin, etten tuupertuisi, mutta niin pääsi käymään, se oli yllätys, kuvittelin että olisin ollut vahvempi. Noin neljäs lyönti päätti ottelun, joka alkoi syksyllä 2010.
Sen jälkeen tämä on ollut odottelua, kuoleman odottelua. Minulla ei enää ole mitään "ammatillista" jäljellä. Minä vain odotan elämän päättymistä. Toki vituttaa, että ratkaisevan iskun pääsi antamaan semmoinen ihmismitättömyys kuin Jyrki Vainonen, mutta ehkä sekin on kuvaavaa, surkea kehien kiertolainen, mätisäkki, tyrmäsi minut. Jo hiljeni paskapää.
Olen yksi mitättömimmistä ja kerron mitättömyyteni kaikille. Olin ulkona ja näin oikean kirjailijan, joka on ottanut etäisyyttä, mutten kirjoita "myös ottanut etäisyyttä", sillä minulla ei ole mitään mistä ottaa etäisyyttä. Hän on. Minä en ole.
Suvi "alkaa tekemään" Oinonen: "Olen minäkin pianoa soitellut":
Se on "kuvaavaa" etten tiedä tarkkaa päivämäärää enkä sitä tarkista, vaikka se olisi helposti tarkistettavissa. Se on se päivä, kun he voittivat minut, nämä kirjalliset huorat. Luulin, etten tuupertuisi, mutta niin pääsi käymään, se oli yllätys, kuvittelin että olisin ollut vahvempi. Noin neljäs lyönti päätti ottelun, joka alkoi syksyllä 2010.
Sen jälkeen tämä on ollut odottelua, kuoleman odottelua. Minulla ei enää ole mitään "ammatillista" jäljellä. Minä vain odotan elämän päättymistä. Toki vituttaa, että ratkaisevan iskun pääsi antamaan semmoinen ihmismitättömyys kuin Jyrki Vainonen, mutta ehkä sekin on kuvaavaa, surkea kehien kiertolainen, mätisäkki, tyrmäsi minut. Jo hiljeni paskapää.
Olen yksi mitättömimmistä ja kerron mitättömyyteni kaikille. Olin ulkona ja näin oikean kirjailijan, joka on ottanut etäisyyttä, mutten kirjoita "myös ottanut etäisyyttä", sillä minulla ei ole mitään mistä ottaa etäisyyttä. Hän on. Minä en ole.
Suvi "alkaa tekemään" Oinonen: "Olen minäkin pianoa soitellut":
Kun vapaille taiteilijoille, kuten kuvataiteilijoille ja kirjailijoille, esitettiin parannuksia eläketurvaan, mietti virkamies ääneen, miten mahdottoman vaikea asiaa olisi järjestää ”kun voisi käydä niin, että hänkin alkaa piirtelemään ja sitten olisi oikeutettu tähän erityiseen eläketurvaan”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti