perjantai 10. marraskuuta 2017

Tämän vuoden toukokuulta:

Vitutti taas viime yönä melkoisesti erään kokemani vääryyden takia. Se oli todellinen vääryys, eikä mikään ehkä-vääryys. Tulee sitten mietittyä aika lopullisia asioita, kun huomaa, että omaa työtä pidetään täysin paskana, että mitä vitun väliä on sillä, mitä olen tehnyt koko elämäni, jos erään merkittävän tahon mielestä se on täysin arvotonta paskaa ja joku saatanan puolipäivätoiminen jantteri on arvokkaampi. Olen siis tuhlannut elämäni. Syksyllä päätin tappaa itseni, mutta jotenkin tuurilla jäin henkiin. Ihmiset ovat olleet ainakin naamatusten järkyttyneitä siitä, miten minua kohdeltiin, mistä kiitos, mutta vitutus palaa yhä uudelleen ja uudelleen. Enhän ole edes homo, jolla merkittävä taho voi ratsastaa osoittaen avoimuuttaan, siitä saa huomiota, mainetta, minua voi kohdella kuin paskaa.

Viime yönä sanoin vaimolle, ettei vitutus enää lähde mihinkään, että minä vielä kuolen. Ns. ammatillinen identiteettini on viety, olenkin ollut väärässä sen suhteen, että olen työskennellyt kutsumusammatissa, sillä voiko olla kutsumuksena tunaritasoinen työskentely. En nyt määrittele ammattiani tarkemmin, mutta kai sen voi suurin piirtein päätellä viesteistäni. Olen tehnyt tätä koko elämäni, koko vitun elämäni olen uhrannut työlleni ja lopputulos on se, että minua pidetään täytenä paskana. Ammatissani on ennenkin menty hirteen tästä syystä. Eihän tästä edes makseta kuin silloin tällöin, mikä minua ei haittaa, mutta se että riistetään työn arvo toisten työn tekijöiden eli vertaisten taholta, on vähän liikaa. Minä siis en ole heidän vertaisensa. Minä vihaan ja halveksin noita ihmisiä ja sanoin eräälle kaverilleni, johon katkaisin suhteet nöyryytyksen jälkimainingeissa, että tässä lähtee vielä joltakulta henki.

Minulla on depressio ja vähän muutakin. Tuntuu, että tästä en enää nouse. Ei kai se haittaa. Vähän harmittaa, kun kolmihenkinen perheemme supistuu kaksihenkiseksi, mutta heillä on parempi ilman minua, ailahtelevaa "luonnettani". Viime yönä oltiin ambulanssia tilaamassa, mutta seuraavaksi tilataan ruumisauto, semmoinen fiilis tässä on, tosin kun olen möykkynä asfaltissa niin tarvitaan siihen sairaanhoitohenkilökuntaakin toteamaan lopputulos ja poliisitkin käyvät vilkaisemassa, ettei rikosta ole tapahtunut, vaikka rikos onkin tapahtunut, rikos tapahtui siinä että ihminen ajettiin lopulliseen ahdinkoon, josta hän ei enää kokenut muuta ulospääsyä kuin hyppäämisen parvekkeelta. Voin kuvitella, miten väärintoiminut taho sitten pahoittelee tapahtunutta. Heillä on siihen pitkät perinteet, heidän kätensä ovat veriset.

No, mitä tästä. Täytyy kai lähteä ulos kävelemään, jos kävisi kahvilla ja toivoisi että asteroidi tulisi viimeinkin ja tuhoaisi ihmiskunnan, jota vihaan syvästi. Eläimiä en vihaa, enkä muitakaan, vain ihmisiä. Joten pandemia olisi parempi. Joskus mietin niinkin lapsellisia, että toivottavasti työni jäisi jäljelle ihmiskunnan kuoltua, mutta sehän on arvotonta, joten enää en toivo sitä.

Ei kommentteja: