Sivut

maanantai 7. tammikuuta 2013

Sain Anita Konkan Sanat-blogista tunnustuksen ja sitten toimitaan näin: 
"1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille kahdeksalle bloggaajalle tunnustuksesta.
4.  Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi."
Ensimmäisen jo teinkin ja sitten tunnustan kahdeksan blogia, jotka olkoon
3. Helinä Kietäväisen Teurasrekkarakkaudet
4. Merja Auerin Mitä huomasinkaan
5. Teemu Helteen Neonvalot
6. Mika Kukkosen Taas yksi kirjablogi (olen vasta tutustumisvaiheessa, mutta todella hyvältä näyttää, ylipäänsä olen vasta nyt löytänyt kirjablogit, sieltä suunnalta löytyy hyvää ja paljon ja eikö joku jo pilkannut kirjablogeja kun niistä mainitsin)
7. Helmi-Maaria Pisaran Pisara
8. Kaisa Kyläkosken Sukututkijan loppuvuosi

Raakkasin pois blogit, jotka jo tunnustuksen ovat saaneet, vaikken edes tiedä onko noissa jo tunnustettuja. Yritin vähän katsoa. Todella vähän. En mennyt tunnustamaan blogeja, joiden blogisteja kärvistelyttäisi tämmöinen populistinen tunnustelu-hively, eli nämä esseistiset persoonat jätin väliin, vaikka heitä luenkin.

Sitten satun-naiseni:

1. Olen vasenkätinen.
2. Olen oikeistolainen.
3. En ole äänestänyt Kokoomusta, perussuomalaisia enkä kristillisdemokraatteja.
4. Isänpuoleinen sukuni on rusthollarisuku.
5. Thomas Pynchon on mielikirjailijoitani.
6. Ensimmäinen lukemani kirja oli joko Arto Paasilinnan Isoisää etsimässä tai (kenen kirjoittama?) Derzu Uzala (kirjoitetaanko noin?).
7. Olen kertaalleen eronnut, enkä tahdo kokea sitä vittumaisuuden määrää enää milloinkaan.
8. Kissa nukkuu lähelläni. Se on mukavaa.

7 kommenttia:

Merja Auer kirjoitti...

Kiitos hivelystä!

Ripsa kirjoitti...

Sami:
Dersu Uzala. Se oli Goldi. Dersun tarinan kirjoittaja oli venäläinen vakooja ja kartantekijä. Käsittääkseni kyse oli Amurin rajasta Kiinaa vastaan. En ole varma miten siinä lopulta kävi, voittiko joku. Tuskin.

Tiikerit ainakin hävisivät.

En muista sen venäläisen nimeä, mutta on se mainittu Kurosawan leffan lopputeksteissä.

Petter Sairanen kirjoitti...

Morejes eli halkoja!
Dersu Uzalan kirjoitti Vladimir Arsenjev. Hän mahtoi olla geologi, en tiedä tarkkaan.
Isoisää etsimässä on Arto Paasilinnan kirjoittama, mutta meinasin alkaa väittelemään, kunnes muistin, että Daniel Katzin kirjan nimihän on Kun isoisä Suomeen hiihti. Se on väännöltään riemastuttava teos. Katzilla on muitakin hyviä vääntöjä.

Sami Liuhto kirjoitti...

Aion vielä lukea D. Katzia, jota jostakin syystä en ole lukenut. Ripsan blogia en tunnustanut, kun olin näkevinäni että se oli jo tunnustettu. Mutta jos ei ole niin sitten tunnustan tässä & näin!

Elän silläkin tavalla rikasta elämää, että voin seurata monia mielenkiintoisia blogeja & olla tekemisisä monien mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Taloudellisesti olemme köyhiä, mutta henkisesti suorastaan rikkaita.

Tahdon sanoa: kiitos teille kaikille.

Sami Liuhto kirjoitti...

No niin,

huomaan että ainakin kaksi tunnustamistani on jo Sanat-blogissa tunnustettu. Mutta haitanneeko mitään. Vähän jos käyttäisi näköhavaintovälineitään niin voisi jotakin älytäkin. Vaikka vahingossa. Mutta hyvin tunnustettavia ovat valitsemani tunnustettavat blogit!

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Kiitos Sami tunnustelusta! Ja muutes, tahdoin kiittää sinua Vätin Sanomista tuossa taannoin kun se kolahti luukusta, mutta olen muka niin kiireinen, että unohdin! Piristävä pakkaus, oikeasti!

Sitä paitsi tuohan on hyvä, jos et enää aio erota! Pidä kiinni kuin yö!

Sami Liuhto kirjoitti...

Pidän!