löysää paskaa

Ärsyttää kun en ole "Kovaa kamaa" vaan jatkuvan vittuilun esine. Mutta kai se on niin että jokaisella on osansa ja minulla on tämmöinen osa. On siis yritettävä löytää "hohtoa" omasta risukasastansa. Luullakseni sain sentään sen aikaan, että aiemmin lempikirjailijoihini kuulunut Matti Pulkkinen (syyt entisyyteen, ks. jälj.), "suuri vaikenija", avasi vielä kerran sanastollisen rasiansa ja kertoi miten elämä on. Ylpeä voi tästä olla. Jäljennänkin tähän kaiken kansan nähtäville mitä Pulkkinen sanoi Parnasson ensinumerossa 2010:

Luin esseesi, joka keskittyi Ehdotukseen rakkausromaaniksi (Parnasso 7/2009). Se on tekemäni kirja. Kun pääsin kertojan perheen esittelyyn, kirosin.

Yksi yhteenkö luet minut ja romaanihenkilö Maxin?

Niin kuin romaanista voisi laskea Matti Pulkkisen lapset ja vaimon päästä hiukset.

Minä-muodossa on riskinsä. Tarttui kerran minua hihasta mies, joka sanoi lukeneensa Ehdotuksen.

Lukija: Siinä oli monta hyvää kohtaa.

Tekijä (mielissään): Jaa.

Lukija: Niin kuin se, kun sinä nauhoitit vaimosi kuorsausta.

Tekijä: Hauska kohta se minustakin oli. Vaikken minä kyllä ole nauhoittanut.

Lukija (ylpeänä): Vaan minäpä olen!

Muuten pidin esseestä paljon. Se on eläytyvä ja resonoiva.

Niin onnellinen olo tuli. Harvoin saa yhdeltä mielikirjailijoistaan, jota on lukenut ja paljon, tuollaista palautetta! Jos minua joskus joku kehuu, ihan hypoteettisesti tämän otan, niin vastaanko tuolla lailla sitten? Kuuluu vissiin asiaan.

Lukija: Olen ihailijasi.
Tekijä: Haista sinä vittu.

Tiedänpä miten toimia. Mitä tulee blogiini, niin jäljennän tänne vain moitteita, kehuja en jäljennä, tosin niitä ei ole, joten siinä mielessä helppo ja heppoinen ratkaisu. Olen helvetin kateellinen Kinnuselle! Tulkaa nyt taas kommenttilootaan avautumaan että oot surkimus. Niin oon! Maailman ainoo vissiin saatana. On muillakin ongelmansa! Antakaa arvo minunkin ongelmilleni. Että ärsyttää tuollainen nuivailu. Kattokaa peiliin.