Selkosten oulipottelija

Tuossa on se, Iijoen kutsussa, nähtävillä että lukijaakin väsyttää kun talo on siinä pisteessä, että pääsee taloon, oman katon alle. Eikö Jenni Kirveellä (ent. / os. Janatuinen) ollut samantyyppisiä huomioita, että oli helvetin kylmä kun oli lukenut siitä, kun savottakämpällä oli helvetin kylmä? Kyllä oli. Siis teksti vaikuttaa lukijaan. Pidän tätä aivan oleellisena suuren kirjallisuuden merkkinä ja tarkentaen sitä, että vaikutus on fyysistä. Ei tuommoiseen moni pysty, suureen kirjallisuuteen. Sitä elää, myötäelää mukana, ei ole etäännytystä lukijan eikä kirjailijan puolelta. Sydänverellä kirjoitettua (Päätalon osalta aika konkreettinen, fyysinen tosiasia). Ei vissiin ole läpändeerausta. Lyöntivirheet, taittovirheet, kömpelyydet, kielioppivirheet luovat tätä välittömyyttä myös, eli mennään aika suoraan kirjailijalta lukijalle. Tekstin tekemisen tuntee. Ja sanotaan, että käsikirjoitus joskus eli etenkin myöhemmissä vaiheissa meni oikeastaan suoraan painoon. Tämä alkaa lähestyä Oulipoa, Jacques Roubaudin (omaelämäkerrallista?) tekstiä. Kyllä näitä piirteitä, vaikka Oulipoa, löytyy monistakin paikoista, sanotaanko nyt että Kalle Päätalo on Selkosten oulipottelija (Iijoella on varmaankin lipottu). Selkosten Roubaud. Koillismaan koettelija. Ja Päätalo teki tätä vaikeampaa Oulipoa, mistä oli puhetta The End of Oulipossa, hän tekee uutta ja hänellä on aikataulurajoitus, kerran vuoteen pitää saada kirja valmiiksi, edes joten kuten valmiiksi. Päätalo ei copy-pastannut, hän meni eteenpäin (pidemmälle).